#vihapuhe

Helena Petäistön kolumni: Vihan vaarallinen nousu – vaaleihin valmistautuva Eurooppa on huolestuttavien haasteiden edessä
Kolumni Helena Petäistö
MTV Uutiset


JULKAISTU 04.05.2019 16:30

Antisemitismi, muslimivastaisuus, vihapuhe, väestönvaihtopuhe, ääriliikkeiden väkivaltaisuus - nämä kaikki kietoutuneina toisiinsa ennennäkemättömällä tavalla! Siinä tämän hetken todellisuutta paitsi EU-vaaleihin valmistautuvassa Euroopassa, myös muualla läntisissä demokratioissa. Koskaan aiemmin sitten toisen maailmansodan eivät poliittiset johtajat ole joutuneet samanlaisten vaarojen ja haasteiden eteen, Helena Petäistökirjoittaa kolumnissaan.

Maaliskuussa Uudessa Seelannissa 50 muslimin hengen vieneen australialaisen asemiehen tapaus osoittaa, että sekoilulla ei ole rajoja. Omien sanojensa mukaan tyyppi oli ollut ensin kommunisti, sitten anarkisti, sitten "libertarian" ja lopulta ympäristöfasisti. Ja ihan lopuksi hänestä tuli vielä murhamies, joka tappoi kylmäverisesti muslimeja.

Hälyttävän usealla muullakin on sekoilu ensin pääasiassa netissä siirtynyt virtuaalitodellisuudesta ihan oikeaan todellisuuteen karmein seurauksin. Eikä kostoa tarvinnut kauan odottaa; se osui kirkkoihin ja hotelleihin Filippiineillä.

Aivan ensimmäisiä hälytyskelloja soitti Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albrightkirjassaan "Faschism - A Warning" varoittaen vahvasti ajan merkeistä. Tshekkoslovakiasta juutalaisen perheensä kanssa vuonna 1948 paennut Albright korostaa sitä, että sekä Hitler että Mussolini nousivat valtaan maidensa perustuslain mukaisesti. Hän muistuttaa Mussolinin metodista: Jos nyhtäisee kanasta yhden höyhenen kerrallaan, ei kukaan sitä huomaa.
– Fasismi onkin ennen kaikkea prosessi, varoittaa Albright.
– Nyt on menossa paljon höyhenten nyhtämistä!

Tällä hän viittaa eurooppalaisten itse valitsemiinsa johtajiin Unkarissa ja Puolassa. Mutta yhtä lailla kaikissa EU-maissa on nyt jos koskaan väliä sillä, ketä äänestää.

Ranskassa juutalaisvastaisuus hälyttävässä nousussa
Helmikuisena lauantaiaamuna levisi Pariisin idylliseltä Saint-Louis’n levisi shokki koko Ranskaan: Saaren Bagelstein-nimisen ketjun bagel-kaupan ikkunaan oli yöllä töhritty isoin kirjaimin sana "Juden", juutalaiset saksan kielellä.
Vuosikymmeniin näitä kuvia oli totuttu näkemään Natsi-Saksan aikoja kuvaavissa elokuvissa; nyt näky tuli yhtäkkiä todelliseksi keskellä Pariisia kuin haamuna Berliinistä toisen maailmasodan alla.

Samana viikonloppuna levisi ympäri maata Simone Veil’n, tasavallan historiaan abortin vapauttajana jääneen entisen sosiaaliministerin ja EU-parlamentin ensimmäisen naispuhemiehen kuvia hakaristein töhrittyinä. Ranskan suurmiesten joukkoon Panthéonille haudattu Simone Veil oli perheestään ainoa, joka oli palannut elävänä keskitysleiriltä.
Järkytys oli Ranskassa suuri, mutta Veil’n töhrittyjä kuvia ilmestyy yhä näkyville ympäri maata. Helmikuun loppupuolella kauhu jatkui, kun yhteensä 80 hautaa töhrittiin hakaristeillä juutalaisten hautausmaalla lähellä Strasbourgia.

Juutalaisvastaiset teot lisääntyivät Ranskassa viime vuonna 75 prosenttia eli paljon enemmän kuin muualla. Se selittynee osin sillä, että maassa on Euroopan suurin juutalaisyhdyskunta; arviolta yli 600 000 juutalaista.

Antisemitismi ei ole Ranskassa uutta. Se kumpuaa perinteisesti maan äärioikeistosta, mutta uusin aalto on lähtenyt radikaali-islamistien joukosta Pariisin attentaattien jälkimainingeissa.

Antisemitismiä vastaan on maassa taisteltu tuloksetta kymmeniä vuosia, mutta aivan viime vuosina tilanne on pahentunut niin, että Ranskasta on lähtenyt paljon juutalaisia varsinkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, jonkin verran Israeliin ja aivan hiljattain yhä enemmän myös Saksaan, mikä tuntuu historian valossa uskomattomalta.

Ilmiö näkyy myös Saksassa ja Britanniassa
Mutta ei ole Saksassakaan säästytty ilmiöltä huolimatta siitä, että maan natsimenneisyys on iskostettu kansalaisiin voimakkaasti. Vuonna 2015 nousi juutalaisvastaisten tekojen määrä 16 prosenttia sielläkin, ja antisemitismi on todettu niin vahvaksi Saksaan tulleiden arabimaahanmuuttajien keskuudessa, että presidentti Frank-Walter Frankmeier näki aiheelliseksi muistuttaa tiukasti:
– Kukaan, josta tulee uusi saksalainen, ei voi sanoa, ettei Saksan historia kuulu hänelle.
Saksan historian peruuttamattomat läksyt kuuluvat myös kaikille niille, jotka haluavat tulevaisuutensa olevan Saksassa.

Myös Britanniassa on todettu 16 prosentin nousu juutalasvastaisten tekojen määrässä kolmen viime vuoden kuluessa. Samaan aikaan maan työväenpuoluetta on kuohuttanut puoluejohtaja Jeremy Corbinin oletettu juutalaisvastaisuus tai ainakin välinpitämättömyys juutalaisvastaisuuden nousua kohtaan.

Hiljattain herätti brittipäivälehti Financial Times puolestaan lukijoitaan laajalevikkisen viikonloppunumeronsa pääkirjoituksella otsikoimalla "Äärioikeiston nousu on jätetty huomioimatta liian kauan". Uuden Seelannin attentaattien jälkeen lehti muistutti, että juutalaisvastaisuuden lisäksi myös myös muslimivastaisuus löytyy äärioikeiston kannattamasta väestönvaihtoteoriasta. Tämä Ranskasta peräisin olevasta ajattelumalli onkin taas nostanut päätään eri puolilla.

Financial Times muistuttaa Madeleine Albrightin tavoin, että osavastuu on joillakin läntisten demokratioiden johtajilla, joille vihapuhe ei ole vierasta. Ja että kaksi vuosikymmentä kestänyt terroristijahti on jättänyt vaarallisesti varjoonsa äärioikeiston nousun huomioimisen. Äärioikeiston nousua on lehden mukaan tukenut valtaan nousseiden populistijohtajien tapa rikkoa tähänastisia normeja. Lehti viittaa muun muassa presidentti Donald Trumpin luonnehdintaan, että valkoisen paremmuutta korostavat kansalaiset ovat kunnon ihmisiä, "fine people", ja Unkarin pääministerin Viktor Orbáninpuheisiin kristillisen identiteetin vaarantumisesta.

Vihapuheet eivät jää nettiin
Jälleen kerran vihapuheen salliva some on suuri huolen aihe samoin kuin media, jossa on klikkauksen takana terroristien tavoittelema julkisuus. Financial Times painottaa sitä, että on tullut aika panna vastakkain kuolemanuhka ja kaikelle avoin yhteiskunta.

Ranskan keltaliivien liikehdinnän takaa on noussut sekä äärioikeiston että myös äärivasemmiston anarkistien silmitön väkivalta, joka pyrkii molempien ääriliikkeiden kirjoitettujen manifestien mukaan tasavallan tuhoon ja lopulta demokratian kaatamiseen. Myös se on tuonut päivänvaloon sen, mitä tapahtuu, kun vihapuheet eivät jää enää nettiin, vaan nousevat sieltä arkiseen todellisuuteen. Keltaliivejä alussa puolustanut akateemikko Alain Finkielkraut sai kadulla keltaliivien solvaukset päälleen - juutalaisuudestaan.
Sekä Madeleine Albrightin varoitukset että presidentti Emmanuel Macronin puhe Pariisissa ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotismuistojuhlassa viime marraskuussa siitä, että nähtävissä on aivan liikaa samanlaisia merkkejä kuin toisen maailmansodan alla saavat jatkuvasti lisää todisteita siitä, että ne on syytä ottaa tosissaan.

Suomen itsenäisyyspäivänä kadulle pelmahtaneet hakaristiliput kertovat, ettei Suomi ole vaarallisesta kehityksestä mitenkään irrallaan.



Divide et impera.

Syyttelevä toistensa sormella osoittelu kansanryhmien kesken kertoo vihatrollauskampanjan onnistuneen. Mikäs sen helpompaa, kuin usuttaa erilaiset elämäntavat ja maailmankatsomukset toistensa kimppuun. Ja hyötyä siitä...

29713

"Hajota ja hallitse" on toiminut aina, ja toimii edelleen. Vaaleihin vaikuttaminen on yksi todellisten demokratioiden heikoista kohdista, jota autoritääriset vieraiden maiden hallinnot osaavat käyttää edukseen nostaakseen itselleen myötämielisiä poliitikkoja valtaan kohdemaissaan.

Johdettu trollaus informaatiovääristelyineen ja keskinäisen vihan lietsomisineen on erittäin kustannustehokas tapa vaikuttaa äänestävän kansan mielipiteisiin.

Erityisen tehokasta kansallisen yhtenäisyyden hajottaminen on tuettuna kansalaisten mielipiteitä jakavilla toimilla, kuten maailmanhistoriassa monesti menestyksellä käytetyllä pakolaisvirtojen ohjailulla.


T: - Juha
 
Divide et impera.

Syyttelevä toistensa sormella osoittelu kansanryhmien kesken kertoo vihatrollauskampanjan onnistuneen. Mikäs sen helpompaa, kuin usuttaa erilaiset elämäntavat ja maailmankatsomukset toistensa kimppuun. Ja hyötyä siitä...


"Hajota ja hallitse" on toiminut aina, ja toimii edelleen. Vaaleihin vaikuttaminen on yksi todellisten demokratioiden heikoista kohdista, jota autoritääriset vieraiden maiden hallinnot osaavat käyttää edukseen nostaakseen itselleen myötämielisiä poliitikkoja valtaan kohdemaissaan.

Johdettu trollaus informaatiovääristelyineen ja keskinäisen vihan lietsomisineen on erittäin kustannustehokas tapa vaikuttaa äänestävän kansan mielipiteisiin.

Erityisen tehokasta kansallisen yhtenäisyyden hajottaminen on tuettuna kansalaisten mielipiteitä jakavilla toimilla, kuten maailmanhistoriassa monesti menestyksellä käytetyllä pakolaisvirtojen ohjailulla.


T: - Juha

Joukkojen ohjailu

Ihmiset käyttäytyvät ryhmänsä mukana aivan, kuin heillä ei olisi omaa tahtoa. Ryhmän toimiin sitoutuminen on yleensä sen yksittäisen jäsenen omaa vapaata tahtoa voimakkaampi.

Autoritääriset johtajat ovat aina käyttäneet tätä luontaista ryhmäkuria hyväkseen joukkojen hallinnassa. Etevästi ohjailtuna lähes mikä tahansa yhteenkuuluvuutta tunteva ihmisryhmä on lietsottavissa jopa tuhoisaan joukkohysteriaan.

Eräs joukkojen ohjailun menetelmistä on sitouttaa jokainen yksityinen ihminen ryhmänsä toimiin 'yhteispäätöksellä'. Kaikki päättävät yhdessä, mutta todellisuudessa ainoastaan joukon johtajat valitsevat hyväksyttäviksi esitettävät ehdotukset.

Minkä suurempi joukko, sen harvempi uskaltaa esittää sen keskuudessa omia ajatuksiaan. Johdon tavoitteista poikkeavia ryhmän jäsenten esityksiä varten sen ohjailijoilla ja johtajilla on menetelmät, kuten oman aloitteen esittäjän naurunalaiseksi saattaminen, joukkona painostaminen, sekä uhkaaminen ryhmästä erottamisella.


29715

 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Voisi melkein tehdä kässärin Docventuresin keskusteluun...

Yleisradio taipui sittenkin esittämään Seinäjoen arabikevät -dokumentin – Ohjaaja: ”En tehnyt siihen mitään Ylen vaatimia poistoja”
Ohjaaja Matti Reinikka sanoo tehneensä dokumenttiin vain jonkin verran faktantarkistusta Ylen toiveesta.

Seinäjoen arabikevät -dokumentin ohjaaja Matti Reinikka toi lehdistötilaisuudessa maaliskuussa esiin hänen ja Ylen välisen kiistan. (KUVA: AKU ISOTALO / HS)
Mari Koppinen HS
Julkaistu: 6.5. 15:31


YLEISRADIO on päättänyt pitkien keskustelujen ja selvittelyjen jälkeen esittää sittenkin Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Dokumentin ohjaajan Matti Reinikanmukaan dokumentti esitetään hänen haluamassaan muodossa.

Seinäjoen arabikevät nähdään osana Docventures-sarjaa TV2:ssa 28. toukokuuta sekä Yle Areenassa.

Ohjaaja Reinikka sekä dokumentin esitysoikeudet omistava Yleisradio ovat kiistelleet dokumentin esittämisestä viime syksystä asti. Yle vaati ohjaajaa leikkaamaan dokumentista kymmenen minuuttia lyhyemmän version sen jälkeen, kun Dokumenttiprojekti-ohjelman tuottaja oli ensin hylännyt dokumentin esittämisen.

Dokumentti oli tarkoitus näyttää Ylellä alun perin viime lokakuussa. Tuolloin tuottaja Erkko Lyytinen oli sitä mieltä, että maahanmuutosta kertovan dokumentin ensimmäisessä leikkausversiossa painottuivatkin islamofobiset näkökulmat. Rahoituspäätöstä tehdessä dokumentin oli sovittu kertovan ennen kaikkea turvapaikanhakijoiden elämästä ja sopeutumisesta Suomeen.

Rahoituspäätös oli tehty vuonna 2016. Ylen ja Reinikan kiista tuli julkiseksi maaliskuun alussa.

Lyytisen mukaan dokumenttia ei voinut sellaisenaan esittää, koska Yle ei voi toimia ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen tai muun vihapuheen välikappaleena”.

Dokumentti seuraa syksyn 2015 turvapaikanhakijakriisiä Seinäjoella eri ihmisten näkökulmasta. Mukana ovat muun muassa 25-vuotias irakilainen Shihab, nyt jo lakkautetun vastaanottokeskuksen entinen johtaja Hannu Muhonen sekä Antti-Jussi Hirsimäki, joka haastoi äänekkäästi Seinäjoen päättäjiä kaupungin tiedotustilaisuudessa. Hirsimäki toimii Suomen Sisussa, joka tunnetaan maahanmuuttokriittisenä järjestönä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)



MAINOS PÄÄTTYY

YLEN Luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén kertoo heidän käyneen Reinikan kanssa keskusteluja siitä, mitä Ylen ohjelmatoiminnan säännöstöjen vaatima tasapuolisuus dokumentilta edellyttää.

Tiedotteessa Ylen sanotaan esittävän dokumentin ”ohjaajalta saatujen selvitysten jälkeen ja sen viimeisimmässä muodossa”.

Ville Vilén tarkentaa HS:lle tekstiviestitse, että Yle on saanut viime syksynä käynnistyneen prosessin aikana dokumentista useita versioita ja että Reinikka on ”poistanut kohtia dokumentista oma-aloitteisesti”.

Reinikan mukaan nyt näytettävä versio on se, jonka hän on toimittanut Ylelle helmikuussa – ja jota Yleisradio ei tuolloin halunnut sellaisenaan julkaista.

En tehnyt siihen mitään Ylen vaatimia poistoja”, Reinikka sanoo. ”Se on faktaa. Mutta tässä voi tulla heidän puoleltaan vaikka millaista faktaa.”

REINIKKA korostaa olleensa alusta asti sitä mieltä, että kyseisessä dokumentissa ei ole mitään, miksi sitä ei voisi julkaista sellaisenaan. ”Nyt myös Yle on tullut siihen johtopäätökseen. Luulen, että ratkaisevaa oli se, että Suomen elokuvasäätiö ja AVEK hyväksyivät sen aiemmin ja myönsivät rahat.”

Ainoa, mitä Yleisradio lopulta vaati, oli Reinikan mukaan joidenkin faktatietojen selvittäminen.

Käytännössä tämä vaade tarkoitti esimerkiksi kohtausta, jossa turvapaikanhakijat puhuvat Suomessa oleilevasta jihadistijärjestö Isisiin kuuluvasta ihmisestä. ”Tutkimme, ovatko puheet faktaa vai ei. Emme pystyneet osoittamaan, etteivätkö puheet voisi olla faktaa.”

Toinen Ylen faktantarkistusvaade koski kohtausta, jossa puhutaan Brysselin pommi-iskuista vuonna 2016. ”Haastateltava sanoi dokumentissa, että iskun tekijä olisi ollut töissä viisi vuotta lentokentällä. Osoittautui, että siinäkin lähteet olivat kunnossa.”

”Eipä siinä muuta sitten tainnut ollakaan”, Reinikka sanoo. ”Järjettömän pitkä aikahan siihen meni, kun dokumenttia pidettiin Ylessä pöydällä.”

OHJAAJA Reinikka sanoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen. Mikään hänen elokuvassaan ei ole sisällöllisesti muuttunut, ja se oli alun perin hänen tavoitteensakin. Hän ei halunnut luovuttaa leikkausprosessin valtaa pois itseltään.

”Se on sellainen versio, jonka sain aikaan kuvaamastamme materiaalista. Siinä mielessä olen siihen tyytyväinen. Prosessiin en ole missään mielessä tyytyväinen.”

Seinäjoen arabikevät esitetään Docventures-erikoislähetyksessä, jossa on Ylen mukaan tarkoitus keskustella laajemminkin dokumentin maahanmuuttoteemasta.

Matti Reinikka sanoo, ettei häntä ole kutsuttu mukaan. ”Jos kutsutaan, harkitsen.”

 
KRP: Hussein al-Taeen kirjoituksissa ei syytä epäillä rikosta

Hussein al-Taee.(KUVA: RONI REKOMAA / LEHTIKUVA)
Julkaistu: 8.5. 15:47

KRP selvitti jo huhtikuussa Sdp:n kansanedustajan Hussein al-Taeen kirjoitusten laillisuutta.
KESKUSRIKOSPOLIISI päätti jo huhtikuussa, ettei Sdp:n kansanedustajaa Hussein al-Taeetaole syytä epäillä rikoksesta hänen vanhojen kirjoitustensa takia. Rikosilmoituksen oli tehnyt KRP:lle yksityishenkilö. KRP teki asiasta selvityksen ja päätyi siihen, ettei esitutkintaa aloiteta.

Selvitys on tehty ennen kuin Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV) pyysi toukokuussa poliisia selvittämään, onko al-Taeen Facebook-kirjoituksista syytä aloittaa esitutkinta. Kyse oli tuoreen kansanedustajan vuosien takaisista Facebook-kirjoituksista, joissa tämä solvasi muun muassa sunnimuslimeja, homoja, somaleja ja juutalaisia.

VKSV:n pyynnössä ei ole kyse samasta tutkintapyynnöstä, jota KRP käsitteli.
STT


Kansanedustaja Hussein al-Taeen kirjoitukset poliisin selvitettäväksi
Al-Taee on julkaissut Facebookissa muun muassa homoja, juutalaisia, somaleita ja sunneja panettelevia ja solvaavia kirjoituksia.

Kansanedustaja Hussein al-Taee (sd) mediatilaisuudessaan eduskunnassa Helsingissä maanantaina. (KUVA: RONI REKOMAA / LEHTIKUVA)
Riikka Maukonen HS
Julkaistu: 2.5. 11:02 , Päivitetty: 2.5. 11:51


VALTAKUNNASYYTTÄJÄVIRASTOon pyytänyt poliisia selvittämään, onko kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd) Facebook-kirjoituksista syytä aloittaa esitutkinta.

Viraston valtionsyyttäjä Anu Mantila vahvisti tiedon STT:lle torstaina aamupäivällä. Mantilan mukaan yksityishenkilö oli tehnyt virastolle pyynnön al-Taeen kirjoitusten selvittämiseksi.

STT:n mukaan valtakunnansyyttäjänvirasto siirsi tapauksen poliisille, koska virastolla ei ole käytössään al-Taeen kirjoituksia. Viraston resurssit eivät myöskään riitä tapauksen esiselvittelyn tekemiseen.

Al-Taee tunnusti maanantainajulkaisseensa Facebookissa juutalaisia, homoja, sunnimuslimeita, kurdeja ja somaleita parjanneita kirjoituksia. Hän myös pyysi anteeksi kirjoituksiaan niin homoseksuaaleilta, juutalaisilta, sunnimuslimeilta kuin omilta tukijoiltaan, puolueeltaan ja CMI:ltäkin.

Iltalehden haastatteleman Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan al-Taeen kirjoitukset täyttävät rikoksen tunnusmerkit.

Hänen mukaansa vastaavia lausumia on aiemmin tutkittu kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Nyt kysymys on kuitenkin muun muassa siitä, ovatko vuosilta 2011–2015 peräisin olevat kirjoitukset rikoksina vanhentuneet.

AL-TAEEN kirjoituksia käsittelevä kohu sai alkunsa huhtikuussa, kun tekstit julkaistiin uudelleen anonyymillä blogisivustolla eduskuntavaaleja edeltävänä tiistaina 2. huhtikuuta. Konfliktinratkaisujärjestö CMI:lle aiemmin työskennellyt Al-Taee nousi huhtikuun 14. päivän vaaleissa ensikertalaisena eduskuntaan.

Al-taee kiisti aluksi julkaisseensa tekstejä.

”Ajattelen, että nämä voivat hyvin olla väärennyksiä. Sinähän voit ottaa jonkun kuvakaappauksen ja muuttaa vain yhden tai kaksi sanaa. Jolloin on täysin mahdotonta sanoa esimerkiksi, mikä osa näistä voi olla totta ja mikä ei”, al-Taee sanoi HS:lle.

Ennen al-Taeen haastattelua, kuvien aitoutta yritettiin varmistaa kahden toimittajan voimin. HS:lle toimitetuista kuvista puuttui metadata eli mitään tietoja ottoajankohdasta ei näkynyt. Kaappauksia vastaavia tekstejä ei löytynyt al-Taeen Facebook-sivuilta, eivätkä kuvien aitoutta tunnistavat ohjelmat pystyneet tunnistamaan kuvia.


Tolvasen mukaan al-Taeen Facebook-kirjoitukset, joissa hän panettelee ja solvaa muun muassa homoja, juutalaisia, somaleita ja sunneja, täyttävät rikoksen tunnusmerkit kahdessa kategoriassa: kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.

– Kyllä tuollaisia lausumia on tutkittu kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Kun laki sanoo, että jos henkilö panettelee, uhkaa tai solvaa, niin mitäs muuta nuo ovat? Tolvanen kysyy.

 
Irakilainen demari kirjoittelee vihaisesti. Ei vihapuhetta.
Suomalainen persu kirjoittelee vihaisesti. Vihapuhetta.

Jos yllyttää ihmisiä polttamaan SPR:n kiinteistön niin se on rikos. Vaikka se olisi tyhjillään oleva rakennus. OK.
Jos yllyttää polttamaan ulkomaalaisen valtionpäämiehen niin se ei ole rikos. Vaikka kyseessä on ihminen. Ok??

Rakennus on siis arvokkaampi kuin ihminen.

Mitenkäs kauan sitä VOK:n edessä protestoinutta nuorta piinattiin? Vuosi? Vain siksi että oli valkea huppu päässä ja tarkoitus oli nostaa esille niitä riskejä joiden vuoksi Oulussa kävi niin ikävästi ja jonka vuoksi kepukin otti turpaansa. Siinä vokissa ei tainnut olla edes asukkaita? Kunhan nyt vaan pahastutti ministerit ja aina omasta mielessään oikeassa olevan median?

Ei nää nyt mene ihan oikein?
 
Viimeksi muokattu:
Irakilainen demari kirjoittelee vihaisesti. Ei vihapuhetta.
Suomalainen persu kirjoittelee vihaisesti. Vihapuhetta.

Jos yllyttää ihmisiä polttamaan SPR:n kiinteistön niin se on rikos. Vaikkei se olisi tyhjillään oleva rakennus
Jos yllyttää polttamaan ulkomaalaisen valtionpäämiehen niin se ei ole rikos. Vaikka kyseessä on ihminen.

Mitenkäs kauan sitä VOK:n edessä protestoinutta nuorta piinattiin? Vuosi? Vain siksi että oli valkea huppu päässä ja tarkoitus oli nostaa esille niitä riskejä joiden vuoksi Oulussa kävi niin ikävästi ja jonka vuoksi kepukin otti turpaansa.

Ei nää nyt mene ihan oikein?

Tiedätkös että vasemmistolainen väkivalta on hiukan parempaa?
 
Irakilainen demari kirjoittelee vihaisesti. Ei vihapuhetta.
Suomalainen persu kirjoittelee vihaisesti. Vihapuhetta.

Jos yllyttää ihmisiä polttamaan SPR:n kiinteistön niin se on rikos. Vaikkei se olisi tyhjillään oleva rakennus
Jos yllyttää polttamaan ulkomaalaisen valtionpäämiehen niin se ei ole rikos. Vaikka kyseessä on ihminen.
Ylen iltauutisista sai käsityksen, että juttu olisi taputeltu tällä viime kuisella päätöksellä...ilmeisesti mediat eivät saaneet kiinni syyttäjää kommentoimaan?
 
Hattivatti äärishiia kansanedustaja saa latoa paskaa ihan rauhassa ja ketään ei kiinnosta. Professorin mielestä syytettävä, poliisi ei edes tutki.

Tasa-arvoisempien ihmisten tutkintakynnys on ilmeisesti vaan korkeammalla.
 
Jessikka Aro kävi Facebookin, Twitterin, Youtuben ja Googlen pääkonttoreissa kertomassa, millaista on olla vihapuheen kohteena, kun netin ilmiannot eivät johda mihinkään
”On korkea aika, että yhtiöt alkavat suojella käyttäjiään”, muiden vihapuheen uhrien kanssa mediajättien konttoreissa kiertänyt Aro sanoo.


Jessikka Aro sanoo, että hän meni Piilaaksoon tekemään ilmiannon vihaviesteistä livenä, koska hänen tekemiinsä ilmiantoihin ei ole vastattu.(KUVA: KAISA RAUTAHEIMO / HS)

Susanna Laari HS
Julkaistu: 11.5. 10:42

YLEN toimittaja Jessikka Aro kiertää parhaillaan Piilaaksossa tapaamassa yhteisöpalvelujättien edustajia ja kertomassa, miltä vihapuhe tuntuu.

Aron ja muiden kiertueella olevien vihapuheen uhriksi joutuneiden tarkoituksena on saada Facebookin, Twitterin, Googlen ja Youtuben johtajat ryhtymään toimenpiteisiin, jotta valheellisen tiedon levittäminen netissä loppuisi.

Omista kokemuksistaan kertomalla he haluavat näyttää, miten vakavia seurauksia sosiaalisen median valeuutisilla ja vihapuheella voi olla. Tapaamiset on organisoinut kansalaisjärjestö Avaaz. Tapaamisista on raportoinut tällä viikolla muun muassa Wired-lehti.

Avaazin tiedotteessa Jessikka Aro sanoo sosiaalisen median yhtiöiden mahdollistavan Venäjän trollien ja ääriajattelijoiden rikollisten toiminnan.

”On korkea aika, että yhtiöt alkavat suojella käyttäjiään”, hän sanoo.

TUTKIVANA toimittajana työskentelevä Aro tuli tunnetuksi kertoessaan Venäjän internetissä harjoittaman propagandan, niin kutsutun trollitehtaan, joka tuotti järjestelmällisesti valeuutisia. Venäjän verkkopropagandasta tekemänsä jutun jälkeen Aro joutui valtavan mustamaalauskampanjan uhriksi.

Aron kanssa Piilaaksossa kiertävät Tun Khin, Ethan Lindenberger ja Lenny Pozner.

Tun Khin on myanmarilainen ihmisoikeusaktivisti, joka puolusti kotimaassaan vainottuja rohingya-muslimeja. Ethan Lindenberger taas kokee olevansa valeuutisten uhri, koska hänen vanhempansa jättivät hänet rokottamatta pitkälti Facebookissa levinneen väärän tiedon takia.

Lenny Pozner on amerikkalainen isä, joka menetti kuusivuotiaan poikansa Sandy Hookin kouluampumisessa 2012. Hän on joutunut sosiaalisessa mediassa vainotuksi, koska hänen on väitetty sepittäneen koko ampumisen.

JESSIKKA ARO kertoo HS:lle sähköpostitse kiertäneensä Yhdysvalloissa maanantaista asti. Tapaamisissaan hän on kertonut omista kokemuksistaan vuosia kestäneestä, osittain oikeudessa tuomitusta ja edelleen jatkuvasta vihanlietsonnasta itseään kohtaan.

”Twitterille kerroin yksityiskohtaisesti, miten heidän alustaansa on jo vuosia käytetty minun vainoamiseeni ja mustamaalaamiseen. Facebookille kerroin, miten heidän palveluaan sekä tuotteitaan käytetään muun muassa minuun kohdistuvien tappouhkausten ja kuolematoiveiden levitykseen sekä jatkuviin kunnianloukkauksiin”, Aro kertoo.

”Googlelle kerroin miten heidän hakutuloksissaan nousee esiin Helsingin käräjäoikeudessa tuomittua laitonta kirjoittelua ja valheellisia sisältöjä minusta, ja miten Youtubea käytetään lietsomaan oikeita ihmisiä häiriköimään minua ja muita toimittajia.”

Tapaamisissa hän on nostanut esiin myös muita tunnettuja sosiaalisen median vihanlietsontatapauksia, esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkösen tapauksen.

ARON MUKAAN vihakampanjointi häntä kohtaan alkoi 4,5 vuotta sitten ja jatkuu edelleen. Kun hänen henkilökohtaisesti saamansa vihaviestit ja ympäri somea kirjoitetut törkyjutut lasketaan yhteen, määrä nousee tuhansiin. Niitä tulee lisää aina, kun Aron nimi mainitaan julkisuudessa.

”Esimerkiksi kun Helsingin käräjäoikeus antoi viime lokakuussa tuomionsa minuun kohdistetusta poikkeuksellisesta vihakampanjasta, sain viestin, jonka lähettäjä kertoi tietävänsä missä asun ja ampuvansa koko perheeni.”

Aro halusi kertoa somejättien johdoille, että hänen elämänsä on ”kriisimoodissa”. Se johtuu hänen mukaansa siitä, että firmat eivät huolehdi käyttäjiensä turvallisuudesta sekä siitä, että ne antavat muun muassa Venäjän trollien ja propagandistien käyttää alustojaan vapaasti kiusaamiseen.

”Tähän hulluuteen pitää yksinkertaisesti tulla loppu. Ihmiset tarvitsevat apua. Se oli viestini firmoille. On sitten heidän asiansa, miten he homman hoitavat”, Aro kertoo.

ARO TOI tapaamisissa esiin myös epäkohdan, joka hänen mukaansa toistuu somessa jatkuvasti: törkysisällöistä ilmoittaminen ei johda minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

”Olen jo vuosia tehnyt käyttäjäraportteja törkysisällöistä Facebookille, Twitterille ja Youtubelle, mutta aivan liian usein saan vastauksen: ’sisältö ei riko yhteisönormejamme’. Vaikka sisältö selkeästi rikkoo sekä yhteisönormeja että Suomen lakia.”

Aro sanookin tulleensa antamaan käyttäjäraportteja somepalveluille nyt henkilökohtaisesti, kun aiemmat ilmoitukset eivät ole menneet perille.

ARON MUKAAN heidät on otettu Piilaaksossa vastaan kohteliaasti. Hän uskoo, että tapaamiset ovat auttaneet somefirmojen johtoa tajuamaan, millaisen hinnan tavalliset kansalaiset ja ihmisryhmät ovat joutuneet maksamaan siitä, että firmat eivät ole resursoineet riittävästi työvoimaa ja tietotaitoa vihapuheen suitsimiseksi.

”Nähtäväksi jää, millaisia toimenpiteitä he tekevät kertomustemme pohjalta. Ainakin saimme puhkaistua kuplan, jossa monet Piilaakson teknologiajohtajat elävät. He kuvittelevat, että heidän palvelunsa parantavat maailmaa”, Aro kertoo.

SUORAAN Mark Zuckerbergille, Jack Dorseylleja Susan Wojcickille osoitetussa kirjeessään Aro, Thun Kin, Linderberger ja Pozner painottavat, että valeuutisilla on todellisia uhreja.

”Valeuutiset vaikuttavat oikeiden ihmisten, todellisten perheiden ja yhteisöjen elämään. Huolimatta siitä, mitä sanotte, alustojanne käytetään valheiden, vihan ja pelon levittämiseen. – – Ette voineet suojella meitä, mutta voitte vielä suojella muita käyttäjiä.”

Vihapuheen ja väärän informaation uhrit ovat myös esittäneet ratkaisuja ongelmaan. He haluaisivat sosiaalisiin medioihin ilmiantoautomaatit, joissa kuka tahansa voisi raportoida väärästä tiedosta.

 
Yllättäen myös....

Selviytyjän koskettava tarina: ihmeellinen Jessikka Aro

Venäjän Vladimir Putin ja hänen komentamat trollit eivät onnistuneet pyyhkimään pois kaikkia todisteita siitä helvetistä ja tuhosta, jonka he ehtivät tehdä valeuutisilla suomalaista tutkivaa ihmeellistä toimittajaa vastaan. Tästä koskettavasta selviytymistarinasta yhdessä muiden selviytyjien kanssa tulee nopealla vauhdilla rinnakkainen muistopäivä juutalaisten joukkotuhonnan, holokaustin, selviytyjille, joita toisen maailmansodan jälkeinen sukupolvi on muistellut.

Suomessa syntynyt ihmeellinen Jessikka Aro välttyi kuolemalta Vladimir Putinin johtamasta, valeuutisten käynnistämistä vaarallisista hyökkäyksistä huolimatta, koska hän pakeni Suomesta ulkomaille. Hän on kertonut kansainväliselle lehdistölle, että Suomen oikeuslaitos tuomitsi Putinin ohjaamat päärikolliset vankeuteen, vaikka nämä rikolliset hyökkäsivät myös oikeuslaitosta vastaan. Rikostutkinta ja tuomiolaitos oli tuonut esille selvät todisteet näiden vainoojien yhteydestä Putinin komennukseen ja rahoihin. Tätä selviytymistarinaa esittelevä lehdistö kertoo ihmeellisen Aron äänen edelleen murtuvan ja kyynelien kostuttamat silmät, kun hän muisteleee helvetin saapuneen hänen elämäänsä Putinin hyökkäysten uhrina.

Suomeksi ei ole kerrottu useita niitä yksityiskohtia, joita Jessikka Aro on tuonut esille Piilaakson lehdistötilaisuuksissa. Ainakin selvimmät yhteydet käräjäoikeudessa tuomittujen selvästä käskyvaltasuhteesta Putiniin ja Kremliin ovat suomalaisilta jääneet hämäriksi aiemmin. Aro kertoo näistä poliisin löydöistä nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Tämä on myös suomalaisen yleisön kannalta huikean kiinnostavaa.

Jessikka Aro on tuonut uusia detaljeja ja yhteyksiä rikosesitutkinnasta, jonka seurauksena häntä vastaan toimineet Putinin lähettämät trollit saivat tuomiot.

Selviytyjien maailmankiertue

Ihmeellinen Jessikka Aro on kertonut Facebookissaan 5. toukokuuta kevään tiedonvälityskiertueesta, jossa hän puolentoista viikon aikana pitää viisi esitelmää ja yhden worshopin sekä antaa viisi haastattelua. Selviytymistarinaa hän on esitellyt ensin Suomessa, Tšekissä, Qatarissa ja Latviassa sekä sitten myös Amerikan Yhdysvalloissa. Selvitymiskertomustaan on Aro esitellyt yhdessä muiden selviytyjien rinnalla.

Jessikka Aro tekee pyyteettömästi maailmankiertuetta kertoen valeuutisista selviytyjän todistuspuheenvuoron.

Kaikilla valeuutisista selviytyneillä on oma traaginen tarinansa. Monelle se on ollut liian kipeä kerrottavaksi vielä vuosia tapahtumien jälkeen. Natseista saadun voiton juhlien aikaan on samanaikaisesti Amerikan Yhdysvalloissa ja tätä ennen myös muualla maailmassa kiertänyt tiedonvälityskampanja, jossa selviytyneet kertovat tuskistaan. He vaativat YouTuben, Twitterin ja Facebookin johdolta ankarampia toimia. Aro itsekin käyttäähirvittävästä holokaustista selviytyjiin yhdistävää käsitteistöä: ”disinformation survivors”.

Jessikka Aron tilanteen vaarallisuutta kuvastaa osuvasti, että hän esittää koskettavan selviytyjän tarinansa yhdessä Lenny Poznerin kanssa, jonka poika tapettiin Sandy Hookin kouluammuskelussa. Ammuskelussa kuoli 28 henkilöä, joista 20 oli lapsia. Näissä selviytymiskertomuksissa ympäri maailmaa ei ole kuitenkaan kerrottu siitä mitättömäksi jääneestä yli 100 000 euron korvauksesta, jota Aro pitää riittämättömänä itselleen kaikesta tuosta vaarasta, jota kolme tuomittua ihmistä aiheutti hänelle.

Tšekkiläinen ajatushautomon ”Eurooppalaiset arvot” apulaispäällikkö, gay-pornotähtenä uransa aiemmin aloittanut, Jakub Janda on kertonut yhteisestä nykyisestä aktiviteetistaan Aron kanssa. Jandan mukaan hänen organisaationsa oli kutsunut Aron puhumaan Prahaan

venäläisistä trolleista ja disinformaattoreista, jotka hyökkäsivät häntä vastaan laittomasti ja brutaalisti sekä kuinka nämä joutuivat suomalaisten tuomioistuimeen”.

Aro "pidättelee kyyneleitä, ääni murtuu"

Yhdysvalloissa Californian San Josessa, Piilaaksosssa, ilmestyvä sanomalehti The Mercury News kertoo ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan selviytymistarinan ja siitä, miten hän oli vedonnut YouTuben, Twitterin ja Facebookin johtoon. Levi Sumagaysay kertoo näiden uhrien, joita valeuutiset olivat vahingoittaneet, vedonneen johtajiin:


””Elämäni on tuhottu sen jälkeen, kun aloin tutkia venäläistä informaatiotaistelua”, Aro sanoi torstaina 9.5. San Franciscossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Aro kertoo joutuneensa pakenemaan ulkomaille.”

The Mercury Newsin mukaan Aro kertoo häirinnän jatkuvan siitä huolimatta, että jotkut tekijöistä on jo lähetetty vankilaan: ”Tämä on hulluutta”, Aro luonnehtii, ääni rikkoutuu, kun hän pidättelee kyyneleitään.

Yhdysvaltalainen tietokonekulttuuria käsittelevä Wired-kuvalehti on esittänyt 8. toukokuuta 2019 ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan selvitytymiskamppailun. Wired-kuvalehden mukaan Aro sanoi kohtaamansa häirinnän rikkovan suomalaista kunnianloukkauslainsäädäntöä. Ongelmana on edelleen, että Twitter ja Facebook eivät reagoi valituksiin.

"Kolme eloonjäänyttä"

Espanjalaisen vasemmistolaiseneldiario-lehden 9. toukokuuta 2019 haastattelussa Jessikka Aro moittii huligaanien tuhonneen hänen elämänsä. Myös tässä tapauksessa ei ole vähemmästä kyse kuin holokaustista eloonjääneisiin rinnasteisesta vaarasta, kuten espanjalaislehti löytää käsitteet Piilaakson lehdistötilaisuuden jälkeen: ”Tres supervivientes” (kolme eloonjäänyttä).

Eldiario kertoo Jessikka Aron tutkineen neljä vuotta venäläisiä yhteyksiä disinformaatioon. Tästä oli kuitenkin seurauksena hirvittävä tragedia:

”Vladimir Putinin hallitus syyttää häntä huumausaineiden kaupasta ja Naton vakoilusta. 'He tuhosivat elämäni, Suomi on turvallinen maa, mutta jopa poliisi kertoi minulle, että minua vastaan oli mahdollisuus hyökätä, jos olisin väärässä paikassa vääränä päivänä”, hän selitti.



El gobierno de Vladimir Putin la acusa de traficar con drogas y de ser una espía para la OTAN. "Me destrozaron la vida. Finlandia es un país seguro, pero incluso la policía me dijo que tenía posibilidades de ser atacada si un día me encontraba en el lugar equivocado", explicaba.

Toimittaja Aron katsottiin olevan uhka Venäjän Federaation hallitukselle. Aro kertoo Venäjän hallituksen tuottaneen disinformaatiokampanjan, jonka seurauksena on tällä hetkellä ”paljon ihmisiä, jotka haluavat tappaa minut”. Tuollainen tappoyritys olisi jo ilmennyt Helsingin tuomioistuimessa. Aro ”joutui kohtaamaan kuolemanuhkauksia tutkimustyönsä johdosta, joka kohdistui Venäjän koordinoimaa trollien toimintaan”.

Toimittaja Aro kertoi, että ”sosiaalisen median yritykset suosivat venäläistä propagandaa ja äärimmäisen rikollisia trolleja”. Hän kehotti yrityksiä ”ryhdistäytymään ja suojelemaan käyttäjiä”.

The Today Press (voitonpäivää juhlien 9. toukokuuta) kertoo valeuutisten uhrien tapaamisesta Facebookin, Twitterin ja YouTuben kanssa. Aro kertoo, että hän on pakotettu jättämään Suomi ja liikkumaan enää vain ulkomailla: ”I’ve been compelled to maneuver overseas.”

Limassa toimiva perulainen lehti Perú21 on kertonut Piilaakson tiedotustilaisuuden jälkeen ihmeellisen Jessikka Aron todistuspuheenvuoron yhdessä muiden valeuutisten uhrien selviytymistarinoiden kanssa.

Aro rakentaa Euroopan turvallisuustrategiaa

Brysseliin perustettu ajatushautomo Euroopan ystävät (Friends of Europe), jonka puheenjohtajana toimii Étienne Davignon (Euroopan komission ex-varapuheenjohtaja), on kutsunut Venäjän trollien disinformaatiosta selviytyjän Jessikka Aron kertomaan koskettavan tarinansa 4. kesäkuuta 2019 Euroopan turvallisuuden tulevaisuutta varten.

Aron rinnalla Euroopan turvallisuuden kohtaloista puhuvat myös Naton tehtävissä ansiokkaan palvelunsa suorittanut espanjalainen kenraali Fernando Martinez ja italialainen kenraaliluutnantti Vincenzo Coppola, joka on EEAS siviilioperaatioiden johtaja.

Tämä Euroopan ystävien turvallisuuden huippukokous suuntautuu tänä vuonna Naton 70-vuotisjuhlavuoden kanssa Euroopan strategiseen tulevaisuuteen torjumaan nykyaikaisia turvallisuusuhkia, jotka ravistelevat maailmaa. Siinä työskentelyssä on Ylen tutkivan toimittajan Jessikka Aron selviytymistarina keskeinen.

Euroopan komission #DigitalRespect4Her -kampanjassa Jessikka Aro antaa kasvot online-väkivallalla, jota naiset ovat kohdanneet.

Tšekkiläinen iRozhlas-lehti on kertonut osana selviytyjien maailmankiertuetta voitonpäivän aattona 5. toukokuuta 2019 ihmeellisen Jessikka Aron koskettavan haastattelun.

Suomalaisten valeuutisten yhteys Kremliin

Aro muistelee iRoznas-lehden haastattelun mukaan, että ”venäläisten valeuutisten” jälkeen jopa hänen omat ”ystävät uhkasivat kuolemalla” häntä. Niin hän joutui vihamielisen kampanjan tähden kuolemanuhkaan ja pakeni Suomesta.

Ihmeellinen selviytyjä Aro käyttää lehtihaastattelussa ”helvetti”-sanaa ”todella sopivana” ilmaisuna kohtaamalleen vihalle, jonka hän kohtasi, kun ystävät uskoivat kuvitteelliset tarinat hänestä. Hän kertoo joutuneensa epätoivoiseksi selvittäessään, mitkä uhista ovat todella vaarallisia ja mitä hänen pitäisi ilmoittaa poliisille.

Ystäväni kääntyivät viholliseksi ja minulle lähetettiin kuoleman uhkauksia. Esimerkiksi minun täytyi ilmoittaa nuoruuteni ystävä poliisille. Vakavasti. Artikkelien sijasta minun piti kirjoittaa kanteluita ihmisistä, jotka uhkasivat minua ja perhettäni kuolemalla. Tämä on minun helvettini”, ihmeellinen Aro kertoo selviytymistaistelustaan.

Ilmeisemmin vilpittömästi omilla rahoillaan ja vain henkilökohtaisen kamppailunsa seurauksena ympäri maailmaa konferensseissa kiertävä Aro arvostelee kokemaansa ”uskottavuustappiota, joka on ollut disinformaation levittäjien tavoitteena”. Nämä on kirjoittaneet Arosta, että Yhdysvallat ja Nato maksaisivat hänelle sekä että Aroa epäiltäisiin huumeriippuvaiseksi ja psyykkisesti sairaaksi.

Media ei ole tämän kiertueen aikana kysynyt Aron näkemystä tuoreeseen tietomurtoon, jonka mukaan Jessikka Aro olisi nimitetty Britannian ulkoministeriön kehittelemään informaatiovaikuttamisverkostoon.

Jessikka Aro kiittää 88 suomalaista toimittajaa, jotka antoivat lausuntonsa Aron hyväksi. Aro kiittää myös tuomioistuinta, joka tuomitsi kolme ihmistä lokakuussa: MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin, Johan Bäckmänin sekä "erään Kremlin aktivistin". Aron mukaan nämä ovat jatkaneet hyökkäyksiä oikeudenkäynnin jälkeen anonyymisti.

Aro on yllättynyt, miten vaarallista disinformaatio ja propaganda ovat, sillä jopa hänen ”elämänsä ystävistä tuli trolleja, jotka kirjoittivat häntä vastaan vihamielisiä kommentteja”. Häntä kutsuttiin julkiseksi ”vanhaksi nartuksi” ja ”poliisirotaksi”. Aro sanoo ”kertoneensa kaikista näistä tapauksista poliisille ja itkeneen” (‚Rozbrečela jsem se‘).

Aron mukaan hän tallensi kuvakaappauksia, linkkeja ja kopioita kauan aikaan odottaen, että hyökkäykset loppuisivat, kunnes hän toimitti aineiston poliisille. Lopputulokseen Aro sanoo olevansa onnellinen – vaieten tällä kertaa kuitenkin siitä, että hän on aiemmin kertonut valittaneensa tuomiosta, jossa hänen hyväkseen määrätyt vahingonkorvaukset olivat aivan liian pienet:

”Esimerkiksi se, että suomalaisille suomalaisiksi esitetyt artikkelit olivat tosiasiallisesti venäläisten turvallisuuspalvelun edustajien valvonnassa, syntyivät Putinin hallintoon liittyvien ihmisten toimesta. Kreml toimitti informaatiota. Poliisitutkimus paljasti suomalaisten valeuutisten yhteyden Venäjään. Poliisit paljastivat myös valeuutisten artikkeleiden tekijät, sillä trollit kommunikoivat keskenään ja esimerkiksi WhatsApp-sovellutuksella he löysivät kymmenien tuhansien eurojen rahavirran valeuutisten avulla. Erään putinistin tietokoneeseen rikolliset olivat rakentaneet kansion, johon tämä keräsi erilaista materiaalia minua vastaan”.

Oikeudenkäynti toi esille tämän suomalaisille suunnatun valeuutisen yhteyden Kremliin, mutta tuomioistuinkäsittely oli Aron mukaan ”yksi elämäni pahimmista kokemuksista”, sillä ”Kremlin aktivistit kiihdyttivät ennen oikeudenkäyntiä kannattajiaan hyökkäyksiin” sekä häntä itseään että tuomioistuinta vastaan.

Valeuutisten hyökkäyksistä selviytynyt ihmeellinen Aro kertoo oikeudenkäynnin aikana kohtaamistaan vaaroista:


”Kuoleman uhkauksia tuli julki – ilmeni suunnitelma tappaa minut oikeussalissa. Siksi minun oli istuttava oikeustalossa poliisin saattajan kanssa suojassa, koska poliisille oli ilmoitettu, että minua vastaan on uhkana hyökätä. Oikeudenkäyntihuoneen väestä puolet oli tavallisia toimittajia, mutta toinen puolisko oli propagandan levittäjiä, jotka kuvailivat tapaustani lavastetuksi Nato-teatteriksi sananvapauden tuhoamiseksi Suomessa”.

Jessikka Aro kertoo, että oikeudenkäynnissä vastaajat puolustivat sananvapaudella oikeuttaan kirjoittaa väärin hänestä Naton propagandistina, huumeiden käyttäjänä ja julkaisemalla yksityistietoja. Kuitenkin samana päivänä kun tuomio tuli oikeuslaitokselta, eräs mies kertoi tietävänsä, missä Aro asuu ja luvannut ampua hänet. Yhä edelleen Aron elämä täytyy rikosilmoitusten kirjoittamisesta työnteon sijaan.

Myötätunnolla ja kärsimyksiin osanotolla,
Juha

 
Back
Top