Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle
Olemme menossa kohti yhä suurempaa ajatushygienian vaatimusta, kirjoittaa Pekka Vahvanen kolumnissaan. Ajatussyntien ratsaaminen kaventaa yksityisyyttä, mutta se ei tee ihmisistä moraalisesti yhtään parempia.
Kesäkuussa uutisoitiin, että ainakin kymmenen Harvardin yliopistoon hakeneen hyväksymiskirjeet oli mitätöity. Syy jo myönnettyjen opiskelupaikkojen perumiseen oli se, että hakijat olivat jakaneet suljetussa Facebook-viestiketjussa sopimattomia meemejä.
Niissä vitsailtiin esimerkiksi holokaustista ja lasten pahoinpitelystä, The Harvard Crimson -lehti kertoi.
Harva näistä julkisuuteen tulleista meemeistä oli mielestäni hauskoja – siitäkin huolimatta, että pidän epäkorrektista huumorista. En silti elä sellaisessa omahyväisyydessä, että kieltäisin vitsit, joista en pidä.
Harvardin kohua ei voikaan kuvitella aikaan ennen internetiä. Se tuntuisi liian naurettavalta. John on kertonut kaljalla Jeffille sopimattomia vitsejä, minkä perusteella Johnia ei päästetä opiskelemaan yliopistoon.
Mutta internetin aikakaudella kaikesta jää jälki. Yksityisistäkin viesteistä. Ja niitä jälkiä voi käyttää sinua vastaan.
Tämän sai kokea myös Cheek ja muut Sisäpiiri 2.0 -Facebook-ryhmän julkkisjäsenet. Toukokuussa Seiska uutisoi, että ryhmässä oli kerrottu kehitysvammaisia ja maahanmuuttajia loukkaavia vitsejä ja esimerkiksi Cheek oli antanut arvosanan seksiaktilleen.
”Sisäpiiriläisten” toiminta on tuomittu julkisuudessa. Siihen on pätevä syy: seksiakteillaan rehvastelevat miesbimbot olivat levittäneet ryhmän ulkopuolisten naisten yksityiselämään kuuluvia tietoja ryhmän noin 50 jäsenelle.
Se on kyseenalaista (vaikka rikosta ei epäillä tapahtuneen). Muuta ryhmän sisäisten juttujen moralisointia en silti ymmärrä. Mitä se meille kuuluu, kuinka epäkorrekteja vitsejä näissä luottamuksellisissa keskusteluissa kerrotaan?
Sitä paitsi niitä kuulee kokemukseni mukaan yksityisissä keskusteluissa jokaisessa yhteiskunnallisessa ja poliittisessa leirissä. Raaka huumori auttaa ihmispoloista käsittelemään pelkojaan ja maailman pahuutta.
Itse tosin mietin joka päivä, mitä kyseenalaisia juttuja ei ole syytä kirjoittaa yksityisiin viesteihinkään: mistä vitsistä saattaisi jäädä viisumi saamatta tai lennolle pääsemättä?
Vaikka sensuroin itseäni, silti läpi pääsee viestejä, jotka monen mittapuulla ovat varmasti epäilyttäviä.
Olemme menossa kohti suurempaa ajatushygienian vaatimusta. Tähän johtaa poliittisesti korrekti kulttuurimme yhdistettynä nykyteknologian kaventamaan käsitykseen yksityisyydestä.
NSA:n verkkovakoilun laajuuden paljastanut Edward Snowden on sanonut, että George Orwellin Vuonna 1984 -romaanissaan esittelemä dystopia ”valvovasta isoveljestä” jää toiseksi sille, mitä meidän ajassamme tapahtuu. 70 vuotta sitten Orwell kirjoitti teoksessaan, että ”ajatuspoliisi pystyi kytkeytymään ihmisten verkkoon aina silloin kun halusi. Ihmisten oli pakko elää – ja he elivätkin, tottumuksesta joka muuttui vaistoksi – siinä uskossa, että heidän jokaista ääntään salakuunneltiin ja heidän jokaista liikettään tarkkailtiin – –”.
Perinteisen valtiollisen isoveljen rinnalla meillä on kännykkäkamerat ja muut tallennuslaitteet. Julkaisemalla näkemäämme ja kuulemaamme teemme oman osuutemme valvonnasta.
Kolme vuotta sitten koripallojoukkue Los Angeles Clippersin omistaja Donald Sterling sai 2,5 miljoonan dollarin sakot ja ikuisen kiellon osallistua ammattilaisliiga NBA:n toimintaan – jopa katsojana. Lisäksi hänet pakotettiin myymään joukkueensa. Syynä olivat Sterlingin parisuhderiidan aikana laukomat rasistiset kommentit. Hänen naisystävänsä oli nauhoittanut keskustelun.
Sterlingin rangaistusta sopii verrata muihin NBA-liigan antamiin sanktioihin tällä vuosituhannella. Kun pelaajat ovat jääneet kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä tai pahoinpitelyistä, pelikiellot ovat kattaneet tavallisesti vain murto-osan kaudesta. Esimerkiksi omassa parisuhderiidassaan vaimonsa pahoinpidelleelle Darren Collisonille NBA langetti viime lokakuussa vain kahdeksan ottelun pelikiellon.
En kanna erityistä huolta horisevasta herra Sterlingistä. Kyse on periaatteesta: Jos tuomitsemme ihmiset heidän vastenmielisten yksityisten sanomistensa perusteella, teemme tietä yksityisyyden kaventumiselle. Emme saa antaa pois oikeuttamme yksityisiin ajatuksiin ja tuntemuksiin. Niistä pitää olla mahdollista puhua lähimpien kanssa.
Kaikille nuhteettomille ihmisille tiedoksi: useimpien ihmisten mielissä on kaikenlaista synkkää, kuten ennakkoluuloja, epävarmuutta, häpeää, hybristä ja kateutta. Siellä on usein pimeyttä, josta emme haluaisi kertoa edes lähimmäisillemme; Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa yliopisto-opiskelijoista on fantasioinut toisen ihmisen tappamisesta.
Kun ihmisten yksityisiä sanomisia paljastetaan, halutaan tavallisesti osoittaa tekopyhyyttä ja ristiriitaa heidän tekojensa sekä ”todellisten ajatustensa” välillä. Mutta onko se tekopyhää, jos ei tapa kaikkia ärsyttäviä ihmisiä tai jos ei yksityisistä ennakkoluuloistaan huolimatta kohtele muita ihmisiä epäkunnioittavasti? Tuskin.
Sivilisaation ja barbarismin erottaa se, että ensimmäisen jäsentymättömän ajatuksen ja toiminnan välissä on useimmiten harkitumpi ajatus, empatiaa ja itsekontrollia. Keskiajalla katolinen kirkko kantoi huolta ihmisten ajatussynneistä ja inkvisitio tuomitsi harhaoppisesti ajattelevat. Se, että moderni yhteisö kantaa huolta ajatustemme synnittömyydestä ja oikeaoppisuudesta, on tuskin nytkään tekemässä ihmisistä moraalisesti parempia.