#vihapuhe

Siis onhan tuo irtisanominen perusteltua. Henkilö on kuvannut työaikana videoita "asiakkaista" ja jakanut julkisuuteen.

Ei siitä liene epäilystä, etteikä Glebin toiminta olisi ollut moitittavaa. Mutta perinteisesti irtisanominen on ns. viimeinen keino, jota pitäisi edeltää esimerkiksi varoitus. Uutisista on vaikea päätellä, onko asianomaisessa tapauksessa annettu ensin asianmukaisesti varoitus, vai onko kyseessä vääränlaisen julkisuuden pelossa tehdyistä pikapotkuista.

Onkohan tämä irtisanottu bussikuski sama Gleb Simanov kuin tässä?
http://www.gleb.fi/

Ei ehkä kuitenkaan niin pulmunen....

Mihin tämä muuten viittaa? Perussuomalaisten ehdokas = epäilyttävä henkilö?
 
Pitäskös siinä vaiheessa palkata vaikka vartija? Toisaalta ilmeisesti tälla Annalla on kyllä tausta siinä mielessä kunnossa, että pärjännee paremmin kuin mitä keskiverto varija..

Pitäisi olla, mutta ei usein ole. koko ajan paikalla oleva myymälävartiointi on suhteellisen kallista, joten heitä löytyy lähinnä isommista kaupoista tai kauppakeskuksista. Useat pikkusiwat, ärrät sun muut kaupat käyttävät sopimusta jossa vartija kiertää kaupassa x kertaa päivässä, tai tulee kutsusta paikalle mikä toimii lähinnä häirintä/uhkaaviin tapauksiin. Voidaan miettiä paljonko jollain piirivartijalla voi varsinkin mukavaan kesähelle-aikaan olla tapauksia jonossa ja minkälaisella vaste-ajalla noina aikoina tullaan paikalle verrattuna siihen kuinka hidas tai nopea prosessi juoksukaljojen otto on.

Muistaakseni tuon Annan tapauksen aikaan oli joidenkin pk-seudun myyjien puolesta lähdetty jo kokeiluun jossa myyjästä on tehty jonkinlainen myyjä-vartija, jolta löytyy myös vartijakortti sekä lupa kaasuun ja/tai teleskooppipatukkaan.
 
Eikö olisi helpompi tehdä vartijasta myyjä, joka hoitais ne vaikeimmat aukioloajat?
 
Eikö olisi helpompi tehdä vartijasta myyjä, joka hoitais ne vaikeimmat aukioloajat?
Mitäs kun se myyjä vartija on siinä kassalla jumissa? asiakkaita monta metriä ja "myyjä" juoksee hoitamaan jotain tilannetta. Kassa samalla siinä auki kun kiireessä jäi... Toinen juttu on sitten se, että mikä on sen monitoimi vartijan motiivi ja ammattitaito. Vaikea ajatella, että ko. hommaan ajautuisi sitä vartijoiden valiojoukkoa vaan lähinnä sitä sakkia joka ei muuhun kelpaa... Lopputulos saattaa olla kaiken toiminnan kannalta huonompi mitä ihan oikea myyjä ja varsinkin mitä ihan oikea vartija.
 
Niitä näkee jo. Myyjä-vartijat ovat uusin innovaatio turvallisuuspalveluiden alalla, aiemmin oli vain isojen kauppojen vartija-kiinteistönhuoltajat. Eikä tämä ole vitsi.. o_O
Kyllä näitä on jo olemassa ja monitoimi vartijat ovat säästöjen vaivaamassa suomessa uusi innovaatio. Mitä luulellette olevan työnlaadun ja motivaation pitkässä juoksussa? vaihtuvuus on ainakin ilmeisen suurta.
 
Mitäs kun se myyjä vartija on siinä kassalla jumissa? asiakkaita monta metriä ja "myyjä" juoksee hoitamaan jotain tilannetta. Kassa samalla siinä auki kun kiireessä jäi... Toinen juttu on sitten se, että mikä on sen monitoimi vartijan motiivi ja ammattitaito. Vaikea ajatella, että ko. hommaan ajautuisi sitä vartijoiden valiojoukkoa vaan lähinnä sitä sakkia joka ei muuhun kelpaa... Lopputulos saattaa olla kaiken toiminnan kannalta huonompi mitä ihan oikea myyjä ja varsinkin mitä ihan oikea vartija.

Itseasiassa jos siellä maksetaan palkkaa myyjän TESsin mukaan, niin houkutus voi olla suuri :p Vartiointialan palkat ja iltalisät nimittäin ovat erittäin heikot, ja useimmilla vakiintuneilla ammattialoilla on paremmat työehdot. Myyjänä tienaa enemmän varsinkin iltavuoroissa. Toisinpäin ongelma on myöskin, että koetetaan saada siivoojaa, kiinteistönhuoltajaa tai myyjää palkattua vartijan sopparilla, koska vartijan soppari on halvempi. Näistä ovat välillä ammattiliitot älähdelleetkin, että soppari pitää tehdä sen mukaan mitä toimea työntekijä eniten hoitaa.

Tuo ajatus johtaa siitä, että kauppiaan kannalta kaupassa seisoskelevalle vartijalle on keikkaa aina silloin tällöin, mutta ei ihan jatkuvasti. Siitäpä sitten toiveet että 'eikö se voisi tehdä muutakin hyödyllistä samalla kun seisoskelee', jolloin vartijalle on nakitettu jotain kevyitä siivoustehtäviä ja kärryjen keräilyä. Tästä sitten toiminta on jalostunut siihen, että tarviiko sitä vartijaa edes 50% työajasta, eikö se olisi parempi jos tekee kiinteistöhuoltoa 6h ja vartiointia 2h.. Tietenkin erilaisia piirivartiointimalleja on myös käytössä, joko auto- tai jalkapartiomuodossa, mutta näissäkin on se ongelma että kaverit voivat olla samaan aikaan kiinni muualla. No, kauppias itse laskee minkä verran juoksukaljantorjuntaa kulloinkin haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei siitä liene epäilystä, etteikä Glebin toiminta olisi ollut moitittavaa. Mutta perinteisesti irtisanominen on ns. viimeinen keino, jota pitäisi edeltää esimerkiksi varoitus. Uutisista on vaikea päätellä, onko asianomaisessa tapauksessa annettu ensin asianmukaisesti varoitus, vai onko kyseessä vääränlaisen julkisuuden pelossa tehdyistä pikapotkuista.

Mihin tämä muuten viittaa? Perussuomalaisten ehdokas = epäilyttävä henkilö?

Pahoittelen lähdettä, mutta poikkeuksellisesti tämän median linkki lienee paras kyseisessä tilanteessa. Uskon kirjoittajan (ainakin osin) viitanneen tähän ja tätä seuranneisiin tapahtumiin.

http://mvlehti.net/2016/06/10/arvosteli-facebookissa-jenkkien-infosotaa-potkut-maakuntakomppaniasta/
 
Eikös sama henkilö ole ollut mv:n "tallissa" jo pitkään?
Näkyi olevan bätmänin kyberkeskuksen tilaisuudessa oikein eturivin paikalla...

Samaa sarjaa Anuksen ja kumppaneiden kanssa olettaisin...
 
ryppy_ja_hassan.jpg
http://ryppyjareika.blogspot.fi/2017/06/ryppy-ja-hassan.html
 
Eiköhän Gleb tätä tavoitellutkin. Mielenkiintoista on se, että tekeekö tästä laittoman irtisanomisen perusteella oikeusjutun. Olisikin mielenkiintoista nähdä saadaanko Demla-väkeä tässä tapauksessa organisoitua asiaa ajamaan. Tekohan oli "rasistinen" kun siinä näytettiin naamat ja näin loukattiin pääosassa olleiden somalitaustaisten (?) huijareiden mittavaa kunniaa. Toisaalta erotettu on hienommista lähtökohdista, sieltä suunnasta joka on aina ollut Demlalaisten esikuvana.

Itse veikkaan että asiasta tulee oikeusjuttu eikä Glebillä ole lopulta vaikeaa saada siihen tukea, pieni rehellinen russofobian uhri vs. iso paha bussiyhtiö. Kyllä se Demlalle kelpaa vielä kun rasismi on sinällään kiistettävissä.

Jos ihan objektiivisesti ajatellaan niin aika kepoisesti tuli suoraan potkut, olkoonkin että päästiin aika paukahtaen uutiskynnyksen yli. Oleellista tulee ehkä olemaan se, mitä nämä bussiyhtiön mainitsemat aiemmat törttöilyt ovat. Putinismi kun ei vielä ole rikosnimikkeiden listassa.
 
Analyysi: Saanko toivottaa "suvakkihuoralle syöpäkuolemaa"? Poliisi ei tutki, koska veisi "useamman työpäivän"
Kuolemalla hekumointia, raiskausfantasioita – mitä kaikkea verkossa saa julkisuudessa esiintyvistä naisista julkaista ilman, että poliisi puuttuu?

15.7.2017 klo 09:17
13-3-9720831.jpg

Hanna Huumoselle alkoi tulvia törkyviestejä, kun hän käynnisti kampanjan MV-lehteä vastaan.Jari Kovalainen / Yle
13-3-6638151.jpg

Anne Ali-Hokka

Loppu MV:lle(siirryt toiseen palveluun).

Tavoitteena oli vaikeuttaa sivuston toimintaa iskemällä arkaan paikkaan, mainostuloihin. Ylen jutussa oli arvioitu MV-lehden tienanneen mainoksilla jopa 35 000 euroa kuukaudessa.

“Toivon hartaasti että sinä, lähipiirisi ja kaikki aatetoverisi saisitte kunnon joukkorikastuksen (lue raiskauksen) laittomilta maahantunkeutujilta niin alkais silmät aukeamaan. Toivon todella että näin tapahtuu.” – Pera, tekstiviesti Hanna Huumoselle 9.1.2016

Huumonen oli luonnollisesti osannut odottaa jonkinlaista vastaiskua, mutta sen erittäin henkilökohtainen luonne oli yllätys. MV-lehden sivustolla julkaistiin Huumosen työpaikan yhteystiedot ja “kehotettiin toimenpiteisiin”. Kotiosoitteensa hän ehti piilottaa kuultuaan kavereiltaan, että sitä kysellään keskustelupalstalla.

Joku lähetti omasta numerostaankin tekstiviestin: “Suvakkihuora, häpeän sinua!”.

Kuinka moni todella yhtäkkiä vihasi häntä, itselleen tuntematonta ihmistä? Osa viesteistä vaikutti tulevan tekaistuilta Facebook-profiileilta osana häneen kohdistettua vihakampanjaa.

“Kyllä aion tulla hautajaisiisi juhlimaan niin vitusti ” – viesti Facebookissa 12.1.2016

“Kuole syöpään tai mieluummin sut raiskataan hengiltä.” – viesti Facebookissa 17.1.2016

“Olet todella vastenmielinen huora. En yhtään ihmettele jos joku puukottaa sinua.” – viesti Facebookissa tammikuussa 2016

MV-lehteä vastaan suunnattu boikottikampanja tehosi ja yritykset vetivät mainoksensa sivustolta pois. Kampanjan kasvona esiintynyt Huumonen liikkui aluksi turvasumuttimen kanssa ja kärsi univaikeuksista.

Julkisuudessa hän pyrki esiintymään SONKin puheenjohtajan roolissa tyynenä ja pitämään omat tunteensa taka-alalla. Mutta hänen oli mahdotonta tietää, kuinka vakavasti väkivaltaa pursuavat viestit tuli ottaa. Oma ja läheisten arki kärsi, koska elämä muuttui yhtäkkiä turvattomaksi.

“Toivottavasti tulee se puoliapina joukkio (pakoloiset) ja raiskaa sut ja sun läheises hengiltä. SAATANAN PASKA!!!” - viesti Facebookissa 3.5.2016

Vappuna 2016 lehtien toimituksiin lähetettiin pornokuvia, joihin oli liitetty Huumosen pää. Kun hänen puhelimeensa alkoi tulla läähätyssoittoja, hän arvasi, että yhteystiedot oli laitettu seuranhakupalstalle.

Ajan kuluessa Huumonen oppi sietämään sitä, että viha- ja törkyviestejä voi tulla, jos esiintyy julkisuudessa. Hän ei kuitenkaan ole suostunut tukkimaan suutaan.

– Ne voittavat, jos mä hiljenen, Huumonen sanoo nyt.

Hänen kaverinsa keräävät parhaillaan talteen kaikkea sitä törkypostia, jota hän on saanut puolentoista vuoden aikana. Kesän jälkeen poliisille lähtee uusi rikosilmoitus.

Vihapuhetta ei sellaisenaan määritellä Suomen laissa. Siitä voi kuitenkin rangaista toisilla rikosnimikkeillä.

Yleisimmät rasistisen vihapuheen rikosnimikkeet ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen. Lisäksi vihapuheeseen syyllistynyt voidaan tuomita esimerkiksi kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta tai viestintärauhan rikkomisesta.

Viime syksynä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi toivovansa, että vihapuhe kriminalisoitaisiin(siirryt toiseen palveluun) selkeästi omana kohtanaan rikoslaissa. Hän piti näyttökysymyksiä nykytilanteessa hankalina.

Kolehmaisen mukaan vihapuheen kriminalisointi antaisi mahdollisuuden puuttua vihapuheeseen laajemmin, koulukiusaamisesta alkaen.

– Puheet johtavat helposti fyysiseen väkivaltaan. Niillä on selvä jatkumo, Kolehmainen korosti.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on pitänyt tarpeellisena selvittää, onko lainsäädäntö vihapuheeseen puuttumiseksi(siirryt toiseen palveluun) ajan tasalla.

– Erityisesti internetissä ja sosiaalisessa mediassa keskustelu helposti karkaa käsistä. Puhekin on teko, Sipilä kirjoitti blogissaan viime syksynä.

Tähän mennessä tuomioita on annettu rasistisesta vihapuheesta, eivätkä ne ole olleet erityisen tuntuvia. Sakot ovat jääneet muutamasta sadasta noin tuhanteen euroon.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on pitänyt esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamista sellaisena ihmisarvon loukkaamisena, joka sietäisi tulla vakavammin rangaistuksi.

Naisiin kohdistettu verkkoviha poikkeaa yleensä miesten kohtaamasta: naisten saamissa viesteissä korostuvat seksistiset ja väkivaltaiset uhkailut(siirryt toiseen palveluun). Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa naispuoliset toimittajat ja asiantuntijat pitivät tätä yhdistelmää erityisen ahdistavana.

Tutkimuksen mukaan maahanmuutosta kirjoittavat naispuoliset toimittajat ja rasismin parissa työskentelevät asiantuntijat kertoivat, että heitä huoriteltiin ja heidän epäiltiin harrastavan seksiä maahanmuuttajien kanssa. Heidän saamansa yhteydenotot saattoivat sisältää viittauksia väkivaltaan, suoria uhkauksia sekä tappo- tai itsemurhakehotuksia.

Toimittajat sanoivat saavansa aggressiivista palautetta niin usein, että katsoivat sen jo kuuluvan osaksi työtään.

Äskettäin naisten saamasta vihapuheesta avautui perussuomalaisista eronnut kansanedustaja Tiina Elovaara (uv). Hän sanoi havainneensa, että naispoliitikon saama palaute on erilaista kuin miesten.

– Se on ruumiillista, kehollista, ulkonäköön ja seksuaalisuuteen liittyvää. Se on hieman pelottavaa.

Myös Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Iiris Suomela joutui verkkovihan kohteeksi, kun yliopisto-opiskelijoita edustava SYL julistautui liittokokouksessaan marraskuussa 2016 feministiseksi järjestöksi. Viha- ja törkyviestejä vyöryi asiaa julkisuudessa kannattaneille naisille.

SYL:n miespuolinen puheenjohtaja, Heikki Koponen, ihmetteli julkisesti, miksei hän saanut juuri lainkaan vihapostia.

Hanna Huumonen on tehnyt saamistaan vihaviesteistä tähän mennessä viisi rikosilmoitusta.

Tuoreimmasta rikosilmoituksesta Huumosen puoluetoveri, kansanedustaja Timo Harakka (sd) jätti äskettäin sisäministerille kirjallisen kysymyksen.

Siinä Harakka ihmettelee, onko poliisin vastaperustetulla vihapuheryhmällä riittävät resurssit, kun se on jättänyt “erään toistuvan tappo- ja raiskausuhkauksen” esitutkinnan kesken muun muassa sen työläyden takia.

– Jos viranomaiset antavat näin helpolla periksi, nimettömiin uhkauksiin ja kunnianloukkauksiin voidaan ryhtyä ilman pelkoa seuraamuksista, Harakka kummeksuu.

Hallitus on ilmoittanut, että sillä on nollatoleranssi vihapuheeseen. Se osoitti keväällä 2017 lisätalousarviossaan 1,26 miljoonaa euroa vihapuheen vastaisiin toimiin. Sillä rahalla perustettiin muun muassa valtakunnallinen vihapuhetta paljastava, tutkiva ja ennaltaehkäisevä ryhmä, joka toimii Helsingin poliisissa.

Poliisin vihapuheryhmästä on syntynyt julkisuudessa kuva, että se tutkisi kaikenlaista verkossa ilmenevää vihapuhetta. Näin ei ole. Esimerkiksi Huumosen tekemä rikosilmoitus mahdollisesta kunnianloukkauksesta ei koskaan päätynyt tämän ryhmän käsittelyyn. Se ohjattiin sen sijaan Helsingin poliisin rikostorjuntayksikköön, joka ottaa vastaan suurimman osan rikosilmoituksista.

Poliisin uusi vihapuheryhmä tutkii ennen muuta tapauksia, joissa epäillään kiihotusta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomista.

Verkossa tapahtuvia kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia se tutkii vain, “jos teon vaikuttimena on ollut rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu vastaava”.

Huumonen ei yleensä käy keskustelupalstoilla. Hän oli keväällä kuitenkin saanut tietää, että hänestä levitetään virheellisiä ja loukkaavia tietoja rikosaiheisen murha.info-sivuston keskustelupalstalla.

Sieltä löytyi muun muassa yksityiskohtainen kertomus, jossa fantasioidaan tunnetun toimittajan seksuaalisella väkivallalla ja surmalla. Tarinassa tästä teloituksesta lähetetään video Huumoselle ja sen liitteenä teksti: “You Will Die Next” (Sinä Kuolet Seuraavaksi).

Kihlakunnansyyttäjä teki päätöksen esitutkinnan keskeyttämisestä poliisilta saamansa selvityksen jälkeen. Vaikka poliisi käräjäoikeuden päätöksellä ja lukuisten pyyntöjen jälkeen saisikin kirjoittajien henkilöllisyydet selville, syyllisyys olisi senkin jälkeen vaikea osoittaa, syyttäjä perusteli Huumoselle.

Edes perusteellinen esitutkinta ei syyttäjän mukaan todennäköisesti johtaisi siihen, että kukaan joutuisi rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Huumosesta oli karua lukea, että “myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaadi asiassa esitutkinnan jatkamista”.

Mutta onko aggressiivinen vihapuhe jo niin laajaa, ettei sitä enää voi pitää vain yksilöiden, vaan koko yhteiskunnan ongelmana?

Kun Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian apulaisprofessori Atte Oksanen aloitti kansainvälistä verkkovihatutkimusta(siirryt toiseen palveluun) vuonna 2013, hänellä oli käsitys, että ilmiö on melko marginaalinen.

Tutkimusta tehdessä se paljastuikin yleiseksi. Jopa puolet 15–30-vuotiaista kertoi nähneensä vihamielisiä tai halventavia kirjoituksia tai puhetta, joilla hyökätään epäasiallisesti ihmisryhmiä tai henkilöitä vastaan.

Kun laaja tutkimushanke päättyi vuonna 2016, verkon vihapuheen määrässä oli taas tapahtunut iso hyppäys. Suomeen oli tällä välillä tullut yli 30 000 turvapaikanhakijaa ja äärijärjestö Isis oli tehnyt iskuja Euroopassa.

Kolme neljästä 15–30-vuotiaasta suomalaisesta oli tutkimuksen mukaan vuoden 2015 lopussa törmännyt netissä vihapuheeseen. Vähäinen joukko, neljä prosenttia, tunnusti tuottaneensa itse verkkoon materiaalia, jonka muut ovat tulkinneet vihamieliseksi tai halventavaksi.

– Pieni porukka käyttää megafonia. Mutta yhteiskunnallisesti on ongelma, ettei siihen pystytä paremmin puuttumaan, Oksanen sanoo.

Oksasen mielestä vihapuheen uhrien suojaamisesta tulisi käydä vakavampaa yhteiskunnallista keskustelua. Tutkimuksista tiedetään, että vihapuhe luo pelkoja ja turvattomuutta, heikentää hyvinvointia ja luottamusta toisiin ihmisiin.

Oksanen ei usko siihen, että ihmisten pitäisi vain kasvattaa paksumpi nahka kestääkseen vihapuhetta paremmin.

– Synkeältä näyttää, jos yksilöitä ei suojata ja vihamielinen ilmapiiri jatkuu.

Yhtenä keinona vihapuheen hillitsemiseen esitetään sosiaalisen median alustojen tarkempaa moderointia.

Saksa on lähtenyt siihen etunenässä. Se aikoo pakottaa ulkomaiset toimijat, kuten Facebookin, Twitterin ja Youtuben noudattamaan Saksan lakia ja lisäämään valvontaa sakon uhalla.

Saksan liittopäivät hyväksyi kesäkuussa lain, joka määrää yhteisöpalveluja tarjoavat yritykset poistamaan laittoman aineiston 24 tunnin sisällä sen havaitsemisesta. Lain noudattamatta jättämisestä seuraa enimmillään 50 miljoonan euron sakot. Lievemmissä tapauksissa aineiston poistamiseen on viikko aikaa.

Saksassa vihapuheeseen suhtaudutaan jo historiallisista syistä hyvin tiukasti. Natsien tekemän juutalaisten joukkotuhon hyväksyminen, kieltäminen tai vähättely ovat Saksan rikoslaissa kiellettyä vihapuhetta. Samoin kielletään toisten ihmisarvoa vastaan hyökkäävä puhe, vaikka siihen ei liittyisi edes aikomusta väkivaltaan.

Toinen ääripää on Yhdysvallat, jossa yksilön sananvapauden takaaminen on tärkein perusoikeus. Sen seurauksena lainsäädäntö on vihapuhetta selvästi sallivampaa Yhdysvalloissa kuin Saksassa.

Saksan uutta vihapuhetta torjuvaa lakia on myös arvosteltu sananvapauden rajoittamisesta. Missä kulkevat hyväksyttävän viestinnän rajat ja kuka sen saa määritellä?

On kiinnostavaa nähdä, lähtevätkö muut Euroopan maat Saksan tiukalle linjalle. Sananvapautta uhkaa toisaalta myös, jos tilanteen annetaan jatkua, ja osa ihmisistä käyttää sananvapautta väärin: solvaamiseen, häirintään, uhkailuun ja muiden hiljentämiseen.

Uudessa Suomessa työskennellyt toimittaja Linda Pelkonen(siirryt toiseen palveluun) kirjoitti Kempeleessä tapahtuneesta raiskauksesta. Hän kysyi uutisjutussa, miksi poliisi kertoi tiedotteessaan epäiltyjen maahanmuuttajataustasta.

Pelkonen sai juttunsa vuoksi herjaavia ja uhkaavia puheluita ja viestejä, joista teki rikosilmoituksen.

Kihlakunnansyyttäjän mukaan niitä ei ollut tarpeen tutkia, koska toimittajien pitääkin sietää “enemmän loukkaavia kommentteja kuin jonkun julkisuudelta suojassa työtään tekevän henkilön”.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen palautti jutun esitutkintaan – hänestä yleinen etu vaatii toimittajaan kohdistuneiden uhkausten tutkimista. Kolme Pelkoselle törkyviestejä lähettänyttä(siirryt toiseen palveluun) miestä joutuu pian vastaamaan syytteisiin laittomasta uhkauksesta ja kahdesta kunnianloukkauksesta.

Myös Hanna Huumonen pyrkii edelleen saamaan solvaajansa vastuuseen teoistaan. Hän on vaihtanut nyt taktiikkaa: yksittäisten rikosilmoitusten sijaan hän aikoo lähettää vuoden 2016 alusta lähtien saamansa vihaviestit yhtenä pakettina poliisille. Hän haluaa tietää, eikö se kokonaisuudessaan täytä vainoamisen kriteerejä.

– Tapaukset tulevat vain lisääntymään, ja olisi hyvä tehdä aiheesta yksi vahva ennakkotapaus, joka toimisi pelotteena. Poliisi ampuu omaan jalkaansa, kun rikosilmoituksia jätetään tutkimatta, Huumonen sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-9721659?origin=rss
 
Miksi keskusteluun ei millään tasolla nouse kysymys:

- Mikä aiheuttaa vihapuhetta ja "rasismia"

Väitän, että suomalaisista mitättömän pieni osuus on oikeita rasisteja, jotka vieroksuvat ihmisiä ihonvärin tms perusteella. Syyn on oltava muualla.

Nykyisen aallon on nostanut pintaan - ei pelkästään se, että maahan tuli paljon "turvapaikanhakijoita" vaan se, että kaikki (Orpoa ja Sipilää lukuunottamatta) tiesivät millä asioilla nämä äijät olivat liikkeellä. Ihmissalakuljettajat olivat myyneet heille matkapaketin johon kuului majoitus kartanossa ja loppuelämän ylöspito. Mukana yksittäisiä turvapaikanhakijoita.

Se, kuinka asia tyhmälle kansalle myytiin. Ylhäältä päin kerrottiin valheita valheiden perään. Naisia ja lapsia Syyriasta, koulutettua väkeä, kaikki tiedetään ja tunnetaan, koko touhu maksaa korkeintaan kymmeniä miljoonia. Kaikki valetta jonka asianomaiset itse tiesivät jo suutansa avatessaan.

Unelmaväen konsertit ja rummutus. Meillä on unelma. Mitä hittoa se tarkoittaa? Joka ikisestä joka maahan kykeni lampsimaan, tehtiin pyhimys ja meidän tulevaisuutemme pelastaja, jota ilman emme mitenkään voi selvitä. Geenipankkimme on surkea jota pitää ehdottomasti rikastuttaa. Jokainen joka on eri mieltä, on luku- ja kirjoitustaidoton surkimus, peräkylän degeneroitunut leijonariipusta roikottava vätys, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla.

Poliisin ja viranomaisten surkea tiedotuslinja, joka syötti kaikkien paskamedioiden lapaan suoraan, joka vaihdossa.

Media, joka nostaa mukahienoja asioita ihan mistä tahansa, joka vähänkään liittyy maahanmuuttajiin. Fazerin suklaata syödessä täytyy muistaa, että ilman maahanmuuttoa sitäkään ei olisi. Uusi Finalyson on juuri perusteilla, kaarnaveneet nyt ensin.

Näiden rodullistettujen oman käytöksen kommentointi pidentäisi tätä juttua niin paljon, että vain mainitsen sen. Sekä poliitikoiden, viranomaisten ja median halukkuudeen peitellä kaikki mahdollinen, tosiasioista pahemmin piittaamatta.

Suomalaisia syvältä koskettaneet tapahtumat raiskattiin. Nämä ovat nykyajan evakoita, vittu irakilaismiehet jotka ovat karanneet rintamalta ja jättäneet perheensä ISISin tapettavaksi ja raiskattavaksi. Suomalais miehet olivat rintamalla ja puolustivat maataan, muut evakuoitiin edit: äitini heidän joukossaan. Ruotsiin turvaan lähetetyt sotalapset eivät olleet 17-vuotiaita ja valmiita todistamaan sen vaan he olivat lapsia. Meidän vierashuoneen seinällä on kehystettynä kulunut paikattu mekko, joka päällä vaimoni äiti lähti sotalapseksi. Hänellä ei ollut iPadia eikä geeliä hiuksissaan.

Kirkko on nykyisellään perkeleestä. Ei mulla muuta.

Mistä löytyy taho, joka ottaa nämä "rasismin" ja "vihapuheen" todelliset syyt esille.

JK. Jätin tekstiin tarkoituksellisen yhdys sanavirheen, jotta minut voidaan varmuudella luokitella asianmukaiseen ryhmään.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi keskusteluun ei millään tasolla nouse kysymys:

- Mikä aiheuttaa vihapuhetta ja "rasismia"

Väitän, että suomalaisista mitättömän pieni osuus on oikeita rasisteja, jotka vieroksuvat ihmisiä ihonvärin tms perusteella. Syyn on oltava muualla.

Nykyisen aallon on nostanut pintaan - ei pelkästään se, että maahan tuli paljon "turvapaikanhakijoita" vaan se, että kaikki (Orpoa ja Sipilää lukuunottamatta) tiesivät millä asioilla nämä äijät olivat liikkeellä. Ihmissalakuljettajat olivat myyneet heille matkapaketin johon kuului majoitus kartanossa ja loppuelämän ylöspito. Mukana yksittäisiä turvapaikanhakijoita.

Se, kuinka asia tyhmälle kansalle myytiin. Ylhäältä päin kerrottiin valheita valheiden perään. Naisia ja lapsia Syyriasta, koulutettua väkeä, kaikki tiedetään ja tunnetaan, koko touhu maksaa korkeintaan kymmeniä miljoonia. Kaikki valetta jonka asianomaiset itse tiesivät jo suutansa avatessaan.

Unelmaväen konsertit ja rummutus. Meillä on unelma. Mitä hittoa se tarkoittaa? Joka ikisestä joka maahan kykeni lampsimaan, tehtiin pyhimys ja meidän tulevaisuutemme pelastaja, jota ilman emme mitenkään voi selvitä. Geenipankkimme on surkea jota pitää ehdottomasti rikastuttaa. Jokainen joka on eri mieltä, on luku- ja kirjoitustaidoton surkimus, peräkylän degeneroitunut leijonariipusta roikottava vätys, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla.

Poliisin ja viranomaisten surkea tiedotuslinja, joka syötti kaikkien paskamedioiden lapaan suoraan, joka vaihdossa.

Media, joka nostaa mukahienoja asioita ihan mistä tahansa, joka vähänkään liittyy maahanmuuttajiin. Fazerin suklaata syödessä täytyy muistaa, että ilman maahanmuuttoa sitäkään ei olisi. Uusi Finalyson on juuri perusteilla, kaarnaveneet nyt ensin.

Näiden rodullistettujen oman käytöksen kommentointi pidentäisi tätä juttua niin paljon, että vain mainitsen sen. Sekä poliitikoiden, viranomaisten ja median halukkuudeen peitellä kaikki mahdollinen, tosiasioista pahemmin piittaamatta.

Suomalaisia syvältä koskettaneet tapahtumat raiskattiin. Nämä ovat nykyajan evakoita, vittu irakilaismiehet jotka ovat karanneet rintamalta ja jättäneet perheensä ISISin tapettavaksi ja raiskattavaksi. Suomalais miehet olivat rintamalla ja puolustivat maataan, muut evakuoitiin. Ruotsiin turvaan lähetetyt sotalapset eivät olleet 17-vuotiaita ja valmiita todistamaan sen vaan he olivat lapsia. Meidän vierashuoneen seinällä on kehystettynä kulunut paikattu mekko, joka päällä vaimoni äiti lähti sotalapseksi. Hänellä ei ollut iPadia eikä geeliä hiuksissaan.

:solthum::solthum::solthum::solthum:
 
Tämän paremmin tätä ei voi yksiselitteisesti sanoa:salut:
 
Pummilla Hesassa Kampanja
Julkinen · Järjestäjä: Helena Tenhunen ja Kati Kurki

15. heinäkuuta – 22. heinäkuuta
Alkaa 15. heinäkuuta klo 12:00 ja päättyy 22. heinäkuuta klo 21:00

44 osallistuu · 143 kiinnostunutta

NOBINA irtisanoi pitkäaikaisen työntekijänsä 13.07.2017. Syynä: sopimaton- ja rasistinen käytös. Bussikuski Gleb oli evännyt kahdelta somalitaustaiselta tytöltä pääsyn kyytiin koska he yrittivät matkustaa pummilla.
Haastan nyt kaikki matkustamaan NOBINAn busseilla tapahtuma-aikana PUMMILLA!
Mikäli kuski on jostakin syystä rasistinen ja käyttäytyy huonosti eikä päästä Teitä kyytiin muistakaa tehdä asiasta ILMOITUS!
Tänne tapahtuman sivuille voi lisätä videokuvaa tapahtumista ja kun tapahtuma on ohi eniten tykkäyksiä saannut videointi palkitaan!
NYT PUMMILLA HELSINKIIN!

https://m.facebook.com/events/151863908706110/?ti=cl
 
No voi sun s*****! Ovatko noin tyhmiä, eihän kuski saanut potkut siksi että ei päästänyt liputtomia bussiin (sehän on itse asiassa kuskin velvollisuus) vaan siitä että kuvasi ja julkaisi filmin.

Niin...tämä tapaus on suorastaan erinomainen "tausta" vaikuttajille...

Matkustajat saattanevat olla kypsiä kuvattuun touhuun ja tuskin kovin monikaan tietää kuljettajan "ideologiasta" juurikaan mitään, joten tarina on hyvä...tästä tullee pitkä stoori...

Hyvin maksavat, että julkistus kannattaa...
 
No voi sun s*****! Ovatko noin tyhmiä, eihän kuski saanut potkut siksi että ei päästänyt liputtomia bussiin (sehän on itse asiassa kuskin velvollisuus) vaan siitä että kuvasi ja julkaisi filmin.
Ottaen vielä huomioon, että kuljettajalla on tehtävässään vieläpä järjestyksenvalvojan oikeudet (ja velvollisuudet) niin tarvittaessahan sieltä bussista heilahtaa pihalle ihan laillisien voimakeinojen käyttöjen seurauksena...

Käsittääkseni liputtamatkustaminen = suoraan poistamiseen oikeuttava juttu. Sama kuin jostain tapahtumastakin. Siinä mitään ihmeellistä ole. Jos kuljetusyrittäjä tekee päätöksen (tottakai se täytyy kirjallisena saada) että joltain ryhmältä ei peritä maksua ja lippua niin suomessahan ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan joten kaikki muutkin samat reunaehdot täyttävät kulkevat ilmaiseksi...
 
Yleensähän kuskin ei tarvitse ryhtyä voimakeinoihin, senkun pysäyttää bussin ja ilmoittaa seisovansa kunnes häirikkö/humalainen/what-ever häipyy.
 
Back
Top