#vihapuhe

Oltiin kerran kävelyreissulla paikkakunnan huonomaineisessa kerrostalolähiössä. Parempi puolisko unohti johonkin penkille käsilaukkunsa. Murehti sitä kun päästiin kotiin, mutta pian joku soitti minun puhelimeen ja sanoi että oli löytänyt kassissa olleesta muistikirjasta mun numeron ja että sen kassin saisi noutaa yhdestä kerrostalosta. Mentiin hakemaan, niin saatiin kassi, ei huolinut edes löytöpalkkiota.

Sen jälkeen emäntä oli ihan myyty ja hän sanoo ettei Thaimaassa kävisi noin koskaan.
 
Ylen toimittajan Jessikka Aron piti saada tänään palkinto Yhdysvaltain ulkoministeriöltä, mutta se peruttiinkin yllättäen
Foreign Policy -lehti arvioi, että palkinto peruttiin Aron kriittisten Trump-kommenttien takia.

Journalismi
7.3.2019 klo 17:52päivitetty 7.3.2019 klo 17:55

13-3-10678766.jpg

Jessikka AroLaura Pohjavirta / Yle
13-3-10013482.jpg

Juho Takkunen

Jaa artikkeli Facebookissa3
Jaa artikkeli Twitterissä

Ylen toimittaja Jessikka Aro sai tammikuun lopulla Yhdysvaltain ulkoministeriöstä tiedon, että hänelle myönnetään maaliskuun alussa International Women of Courage -palkinto.

Palkinto myönnetään vuosittain rohkeille naiselle maailmassa esimerkiksi oikeuksien edistämisestä tai muusta hyvästä teosta.

Helmikuun lopulla Arolle ilmoitettiin, ettei palkintoa tulekaan.

– En ole tähän päivään mennessä saanut kirjallisia perusteluja, Aro ihmettelee.

Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti(siirryt toiseen palveluun) kertoo, että syynä olisivat Aron kriittiset sosiaalisen median postaukset presidentti Donald Trumpista.

Foreign Policy on haastatellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä olevia lähteitä, joiden mukaan kyse olisi nimenomaan Trump-kritiikistä.

– Sanattomaksi tämä vetää. Olin sokissa ja järkyttynyt palkinnon perumisesta, Aro sanoo.

Aro hämmästelee päätöstä etenkin siksi, että sosiaalisen median aktivismi oli tärkeä kriteeri palkinnon myöntämisessä.

Jessikka Aro on Venäjään ja informaatiosotaan erikoistunut toimittaja. Hän on tullut tunnetuksi Venäjän trollitehtaita koskevasta uutisoinnistaan. Sen takia hän on joutunut myös venäläisten ja kansainvälisten valeuutisten, vihakampanjoiden ja suoranaisen uhkailun kohteeksi.

Aro oli jo perunut työkeikkojaan lähestyvän Yhdysvaltain-matkan tieltä. Hänen oli tarkoitus päästä itselleen räätälöidylle kolmen viikon palkintomatkalle ja päästä tapaamaan esimerkiksi naistoimittajien järjestön edustajia.

International Women of Courage -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Palkinnonsaajia on vuosittain useita, ja he ovat olleet pääasiassa kehittyvistä maista kotoisin olevia naisia.



https://yle.fi/uutiset/3-10678759
 
Viimeksi muokattu:
Jos "naisoletettu jonka nimeä en missään tilanteessa mainitse" odottaisi seuraavaa presidenttiä. Sitten on suuremmat bileet ja erityisesti parempi tarjoilu.
 
Päivitetty...

Ylen toimittaja Jessikka Aro sai tammikuun lopulla Yhdysvaltain ulkoministeriöstä tiedon, että hänelle myönnetään maaliskuun alussa International Women of Courage -palkinto.

Palkinto myönnetään vuosittain rohkeille naiselle maailmassa esimerkiksi naisten oikeuksien edistämisestä tai muusta hyvästä teosta.

Helmikuun lopulla Arolle ilmoitettiin, ettei palkintoa tulekaan.

– En ole tähän päivään mennessä saanut kirjallisia perusteluja, Aro ihmettelee.

Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti(siirryt toiseen palveluun) kertoo, että syynä olisivat Aron kriittiset sosiaalisen median postaukset presidentti Donald Trumpista.

Siitä ei ole viitteitä, että käsky palkinnon perumisesta olisi tullut presidentiltä itseltään tai ulkoministeri Mike Pompeolta. Foreign Policy on haastatellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä olevia lähteitä, joiden mukaan alemman tason virkamiehet olisivat päättäneet evätä palkinnon.

Virkamiehet olisivat lehden mukaan ajatelleet, ettei näytä hyvältä, että palkinto myönnetään suorasanaiselle Trump-kriitikolle.

– Sanattomaksi tämä vetää. Olin sokissa ja järkyttynyt palkinnon perumisesta, Aro sanoo.

Aro hämmästelee päätöstä etenkin siksi, että sosiaalisen median aktivismi oli tärkeä kriteeri palkinnon myöntämisessä.

Ehti perua työkeikkoja palkintomatkan tieltä
Jessikka Aro on Venäjään ja informaatiosotaan erikoistunut toimittaja. Hän on tullut tunnetuksi Venäjän trollitehtaita koskevasta uutisoinnistaan. Sen takia hän on joutunut myös venäläisten ja kansainvälisten valeuutisten, vihakampanjoiden ja suoranaisen uhkailun kohteeksi.

Aro oli jo perunut työkeikkojaan lähestyvän Yhdysvaltain-matkan tieltä ja oli tekemässä viisumijärjestelyjä. Hänen oli tarkoitus päästä itselleen räätälöidylle kolmen viikon palkintomatkalle tapaamaan esimerkiksi naistoimittajien järjestön edustajia.

– Kun tietää Venäjä-tutkinnat ja että presidentti Trump on kohteena, tämä on hänen esikunnalleen ehkä herkkä aihe, Jessikka Aro pohtii.

Aro toteaa olevansa kaikesta huolimatta iloinen ja kiitollinen siitä, että palkinto oli päätetty alun perin myöntää hänelle.

– On kuitenkin voittajaolo. Palkinto oli alun perin myönnetty ansioista, Aro sanoo.

International Women of Courage -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Palkinnonsaajia on vuosittain useita, ja he ovat olleet pääasiassa kehittyvistä maista kotoisin olevia naisia.
 
Algoritmit tuppaavat syrjimään tummaihoisia... Aiemmin oli juttua siitä, kuinka Googlen automaattinen hahmontunnistus merkitsi tummaihoisen miehen gorillaksi. No, nyt myös itseajavat autot ovat liittymässä moisten rasististen teknologioiden joukkoon. Georgian (ei se maa, vaan USA:n osavaltio) teknillisen instituutin tutkimuksen mukaan itseajavat autot törmäävät suuremmalla todennäköisyydellä tummaihoisiin, koska kuvantunnistusalgoritmien on helpompi havaita vaaleaihoiset.

Self-driving cars may be likelier to hit black people than white people
Päivällä on helpompi ajaa kuin pimeällä
 
Jessikka oli suht näkyvä metiapersoona oivallisessa hästäk trumputin - miekkarissa.

Amerikkalaiset ovat joskus vähän arkoja näissä kysymyksissä. Ei liene tornari, että haloska sai pyyhkiä YK-pestillään pöytää, kun tuittuili George nuoremmalle.
 
Kunhan minä nyt ihmettelen.
Hän on toki blondi. Väärä väri.

Hän kertoo että se johtui twiiteistä? Johtuiko pelkästään? En usko. Jotain muita syitä.

Mitäs lähti mukaan amerikkalaisvastaisten piirien mielenilmaukseen. Mahorkan haju tarttuu vaikkei itse sitä polttaisikaan. Ehkä sitä vaikka puhallellaan jotta tarttuis (ja dosenttia naurattaa?). Vai alpakkaporukan paskakohan se tarttu? Jostain Moskovan sirkuksesta nekin?

Sitähän ihmeteltiin kun Putinin vierailu ei ollut ongelma kun aiemmin tässä maassa kävi, vaikka silloin oli jo Krim miehitetty. Mutta kun maahan oli tulossa Yhdysvaltain presidentti niin johan alkoi masinointi. Sen temppuilun kärki oli kohdistettu Yhdysvaltoihin - ei Venäjään.
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei!

Syyllisiä on ryssän trollit ja maalittaminen!
 
USA kertoi palkitsevansa toimittaja Jessikka Aron mutta perui – Aro: ”Olisi kiva tietää, mikä Trump-aiheisista tviiteistäni oli sananvapauden piirissä ja mikä ei”
Näkeekö kukaan muu mitään kummallista tuossa Aaron esittämässä kysymyksessä?

Kuka on Aron sananvapauteen puuttunut, vai onko niin että jos naistoimittaja saakaan palkintoa, on se sananvapauden rajoittamista. Onko kyseessä vakavasti otettava toimittaja lainkaan?

https://www.sss.fi/2019/03/foreign-...erustelee-perumista-kommunikaatiokatkoksella/
 
Jessikka oli suht näkyvä metiapersoona oivallisessa hästäk trumputin - miekkarissa.

Amerikkalaiset ovat joskus vähän arkoja näissä kysymyksissä. Ei liene tornari, että haloska sai pyyhkiä YK-pestillään pöytää, kun tuittuili George nuoremmalle.

Joo, tuskinpa on pelkkää sattumaa. Haloska ja Örkki Tuomioja eivät takuulla olleet kovin korkealla USA:n ylijohdon suosikkilistalla. Ja eipä varmaan sattumaa ollut sekään että seuraaja Sale pääsi tapaamaan sekä Obamaa että Trumpia.
 
Ylen toimittajan Jessikka Aron piti saada tänään palkinto Yhdysvaltain ulkoministeriöltä, mutta se peruttiinkin yllättäen
Foreign Policy -lehti arvioi, että palkinto peruttiin Aron kriittisten Trump-kommenttien takia.

Journalismi
7.3.2019 klo 17:52päivitetty 7.3.2019 klo 17:55

13-3-10678766.jpg

Jessikka AroLaura Pohjavirta / Yle
13-3-10013482.jpg

Juho Takkunen

Jaa artikkeli Facebookissa3
Jaa artikkeli Twitterissä

Ylen toimittaja Jessikka Aro sai tammikuun lopulla Yhdysvaltain ulkoministeriöstä tiedon, että hänelle myönnetään maaliskuun alussa International Women of Courage -palkinto.

Palkinto myönnetään vuosittain rohkeille naiselle maailmassa esimerkiksi oikeuksien edistämisestä tai muusta hyvästä teosta.

Helmikuun lopulla Arolle ilmoitettiin, ettei palkintoa tulekaan.

– En ole tähän päivään mennessä saanut kirjallisia perusteluja, Aro ihmettelee.

Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti(siirryt toiseen palveluun) kertoo, että syynä olisivat Aron kriittiset sosiaalisen median postaukset presidentti Donald Trumpista.

Foreign Policy on haastatellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä olevia lähteitä, joiden mukaan kyse olisi nimenomaan Trump-kritiikistä.

– Sanattomaksi tämä vetää. Olin sokissa ja järkyttynyt palkinnon perumisesta, Aro sanoo.

Aro hämmästelee päätöstä etenkin siksi, että sosiaalisen median aktivismi oli tärkeä kriteeri palkinnon myöntämisessä.

Jessikka Aro on Venäjään ja informaatiosotaan erikoistunut toimittaja. Hän on tullut tunnetuksi Venäjän trollitehtaita koskevasta uutisoinnistaan. Sen takia hän on joutunut myös venäläisten ja kansainvälisten valeuutisten, vihakampanjoiden ja suoranaisen uhkailun kohteeksi.

Aro oli jo perunut työkeikkojaan lähestyvän Yhdysvaltain-matkan tieltä. Hänen oli tarkoitus päästä itselleen räätälöidylle kolmen viikon palkintomatkalle ja päästä tapaamaan esimerkiksi naistoimittajien järjestön edustajia.

International Women of Courage -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Palkinnonsaajia on vuosittain useita, ja he ovat olleet pääasiassa kehittyvistä maista kotoisin olevia naisia.



https://yle.fi/uutiset/3-10678759

Idiootti. Älä pure kättä, joka ruokkii sinua. Jos sinulle tarjotaan USA:sta palkintoa Venäjä-kriittisten juttujen ansiosta, niin kuinka järkevää on tämän jälkeen alkaa kritisoida USA:n presidenttiä?
 
Joo, tuskinpa on pelkkää sattumaa. Haloska ja Örkki Tuomioja eivät takuulla olleet kovin korkealla USA:n ylijohdon suosikkilistalla. Ja eipä varmaan sattumaa ollut sekään että seuraaja Sale pääsi tapaamaan sekä Obamaa että Trumpia.

USA:ssa on sellainen käsite kuin ”anti-American”. Se on synneistä suurin ja jos sinun todetaan olevan anti-American, niin siitä suosta ei ole enää nousemista. Täällä Euroopassa ei ymmärretä, mitä tarkoittaa olla aito patriootti. Jos hyökkäät Trumpia vastaan, hyökkäät samalla presidentti-instituutiota vastaan. Se, jos mikä, on anti-American behaviour. Kantapään kautta opitaan.
 
Tuo Aron prosessin pysähtyminen on aivan nappi juttu. Tyypillistä prosessin pysäytykselle on jos henkilö lausuu julkisesti halventavasti jostain julkisuuden virkahenkilöstä, nyt D Trumpista ja on vielä jopa väärässä.
Mutta mielestäni parasta on tässä öyhöttäjien näpäytyksissä se, että tästä Aron toiminnasta on Suomesta tullut erittäin tarkat selvitykset jenkkeihin ja päätöksiä on tehty julkaisujen juttujen perusteella. :)
Mielestäni upea homma. Sillä Sillä on vielä kyseenalainen historia, jonka "tervehtymistä" hiukan epäillään tietyissä piireissä.
 
Jos hyökkäät Trumpia vastaan, hyökkäät samalla presidentti-instituutiota vastaan. Se, jos mikä, on anti-American behaviour. Kantapään kautta opitaan.

Juuri tuo.

Asiantuntija joka löys paljon trolleja virtuaalimaailmasta olisi itse lähtemässä trollaamaan yhdysvaltalaista yleisöä suomalaisille kaduille. Koska sitähän siinä olisi tehty ihan konkreettisesti jos mielenilmaukseen olisi onnistuttu masinoimaan merkittävä määrä ihmisiä ja asiat olisi kuitenkin esitetty Suomen kannalta ikävässä valossa. Ja se vasta dosenttia olisi naurattanut.

Eikös joku eläkkeellä oleva päätoimittaja tms. varoitellut että näitä "lehdistönvapauksia" tullaan vielä käyttämään välineenä meitä (suomalaisia) vastaan?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top