#vihapuhe

Vehkoolta jää nyt yksi pikku juttu huomioimatta.

Hän oli se häiriköijä.

Voisivat hänen puolustajansa hieman miettiä tuota. Mutta taitaa jäädä tekemättä.

Jos idiootin kutsuminen idiootiksi on häiriköintiä, niin siinä tapauksessa minäkin olen häirikkö.

Voiko Johan Bäckmania kutsua "ryssänkätyriksi", koska hän voi kokea sen loukkaavaksi? Tältä foorumilta löytynee monta, jotka päätyvät oikeuteen, jos logiikka olisi sama kuin Lokan tapauksessa. Lokan käyttäytyminen kertoo yhtä, voiko sen sanoa ääneen vaiko ei? Vastaavia esimerkkejä kuin Bäckman yllä löytyy muitakin tältä foorumilta. Mielestäni tällaiset tuomiot ovat omiaan synnyttämään epävarmuutta ja lisäämään tulkinnanvaraisuutta, sekä rapauttamaan luottamusta.

Pitäisikö minun lähteä haastamaan oikeuteen jokainen, joka kutsuu minua natsiksi, fasistiksi, banderistinatsiksi levitellen samalla muitakin valheita minusta? Rahan tuloa ei voi estää... ja vitut, todennäköisesti poliisi laittaisi mappi-Ö:hön tällaiset tutkintapyynnöt välittömästi. Eikä löytyisi syyttäjää, joka ryhtyisi ajamaan asiaa.
 
Oikeus: ”Haukkumasanoja”
Käräjäoikeuden mukaan Vehkoolla oli oikea käsitys siitä, että Lokan käytös oli koettavissa häiritseväksi ja että esimerkiksi itsepintainen videokuvaaminen on häiriköintiä. Vehkoon väitteet eivät oikeuden mukaan olleet perättömiä, ja Vehkoolla oli perusteita pitää näkemyksiään oikeina.

Oikeus katsoi Vehkoon ilmaukset tästä huolimatta halventaviksi ja siten laittomiksi. Puntarissa olivat ilmaukset ”natsipelle”, ”natsi” ja ”tunnettu rasisti”.

Edellä kerrottuja sanoja on pidettävä haukkumasanoina, joita tyypillisesti käytetään silloin, kun halutaan osoittaa toiselle epäkunnioitusta. Ilmaisujen totuudellisuudesta ei ole mielekästä puhua eikä väitteiden totuudellisuutta voida ainakaan riidattomasti ratkaista, käräjäoikeus arvioi.

Vehkoo pyrki oikeudessa todistamaan Lokan rasistiksi, mutta käräjäoikeuden mukaan näyttö ei riittänyt.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42a60e7d-28cf-428a-816d-65edc8c70b7c

Tämähän on hyvin yksioikoinen ja järjellä ymmärrettävissä oleva ratkaisu oikeudelta.
Lisäksi Lokka ei ollut valtuutettu 2016, mikä tuppaa aina unohtumaan.

Pätkääkään Lokkaa puolustamatta tai symppaamatta.
 
Tuomas Enbuske: Suomi tarvitsee lisää vihapuhetta
Tuomas Enbuske rakastaa vihapuhetta ja kokee, että "hymistelevän YYA-Suomen jälkeen meistä alkaa pikkuhiljaa tulla aikuisia".
TEKSTI Tuomas Enbuske
KUVAT A-lehtien kuva-arkisto
Minä rakastan vihapuhetta. Kyllä. Rakastan vihapuhetta. Ennen eduskuntavaaleja vihapuheesta olivat huolissaan piispat, sata vuotta sitten perustettujen puolueiden puheenjohtajat ja bloggarit, jotka alkoivat kehittää itselleen elinkeinoa kohtaamastaan vihapuheesta. Pääasiassa vihapuheesta olivat huolissaan ne, joilla oli valta puhua julkisuudessa. Elämme kuulemma vihapuheen aikaa, ja keskusteluilmapiirin pitäisi muuttua mukavammaksi.
Mukava ajatus. Mutta se ei pidä paikkaansa. Se on lähes yhtä iso valhe kuin luomisteoria tai demareiden eläkelupaukset.
Kyllä. Vihapuheessa on ikäviä puolia. Siinä on oksettavia, ääliömäisiä puolia. Mutta se vain on se oranssilla lapulla merkitty hinta, joka ajattelunvapaudesta pitää maksaa.
Jopa Juha Tapion sanoitukset kuuluvat sananvapauden piiriin
Jos minä, Tuomas, koen jonkun ajatuksen epämiellyttäväksi, se ei tarkoita, että ajatus on väärä. Se vain sotii omaa rajallista, pikkuruisen kuplani sisällä syntynyttä ajatusta vastaan. Kuplat tuntuvat kivalta ja ovat välillä oikeassakin. Mutta riittävän terävällä ajatuksella kuplan saa puhkaista.
Suostun kuuntelemaan perusteet ja olemaan eri tai samaa mieltä. Ajatus tai idea on uusi, outo, hauska tai epämiellyttävä. Ei se muuten ole ajatus. Muuten se on vanhan toistoa ja pahimmillaan uskonnollista liturgiaa.
Sananvapaus tarkoittaa oikeasti sanan vapautta. Sen täytyy nimenomaan kestää se, minkä koemme ahdistavaksi. Sen pitää kestää Jussi Halla-ahon, Junes Lokan, Marco de Witin,Sanna Ukkolan, Pentti Linkolan, Kaarina Suonperän, feministisen, kommunistisen ja vaikka fasistisen puolueen ideoita. Jopa Juha Tapion sanoitukset kuuluvat sananvapauden piiriin.
Kansakunta menestyy, kun siellä on itsenäisesti ajattelevia ihmisiä
Ei Suomessa eletä mitään ”vihapuheen” aikaa. Päinvastoin. Olemme vasta haparoivalla matkalla oikeaan osoitteeseen. Hymistelevän YYA-Suomen jälkeen meistä alkaa pikkuhiljaa tulla aikuisia. Olemme eri mieltä keskenämme. Tai, olimme sitä jo silloinkin, mutta nyt alamme uskaltaa huutaa sen ääneen.

Mitään yhtenäistä kansaa ei ole. Kansa, jossa kaikki ovat samaa mieltä, elää pelon alla. Voit rakastaa puolisoasi, vaikka hänen eksänsä vihaisi häntä. Sellaista on elämä.
Demareiden vaalimainoksessa puheenjohtaja Antti Rinne vei meidät kaikki samaan linja-autoon. ”Meillä taitaa olla sama suunta”, Antti Rinne sanoi bussin ratin takaa.
Antti Rinne, meillä ei nimenomaan ole sama suunta.
Osa porukasta ottaa raitiovaunun, metron tai kävelee rankkasateessa minimekossa ja ballerinoissa kirjoittaen samalla laskuhumalassa sekavaa viestiä Suomi24-palstalle. Kansakunta menestyy, kun siellä on itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. Minun Suomessani jokaisella on oma Uber, ja sillä mennään siihen suuntaan, johon jokaista itse huvittaa.
Ei kukaan jaksa vihata yhdentekeviä asioita
Eivät sanat tai ideat ole vaarallisia. Eikä niitä pidä kytätä tai kieltää. Jos jollakin on paska idea, niin tänne vaan perustelemaan. Minun tehtäväni on perustella vastaan. Jos keskusteluilmapiiri ei tuntuisi vihaiselta, sehän tarkoittaisi, että kaikki olisivat samaa mieltä kuin ”vihan” kokija. Se on kollektivismia.
Ihmisillä on erilaisia tavoitteita, ja erilaiset asiat tekevät ihmiset onnelliseksi. Joku pelkää pakolaisia, toinen hämähäkkejä.
Ajatusten ja väittelyn maailmaan ei ole pakko tulla. Silloin voi olla kotona ja katsoa Diapam-päissään Huutokauppakeisaria. Jos tulee tänne ideoiden maailmaan, erimielisyys pitää kestää.
Suomi ei tarvitse kivaa keskusteluilmapiiriä. Suomi tarvitsee enemmän puhetta, jopa vihapuhetta. Se tarkoittaa, että asiat kiinnostavat. Ei kukaan jaksa vihata yhdentekeviä asioita. Viha on rakkauden ruma, mutta rakastettava sisko.
 
Samaa mieltä että Lokka on häirikkö mutta onko hän natsi? Jos ei pysty vedenpitävästi todistamaan että hän on natsi niin ei pidä kutsua häntä niin, riittäköön se "pelle"-sana. Minä en pidä muslimeista, en haluaisia yhtäkään heitä tähän maahan. Nahan värillä ei ole väliä, vain se uskonto on saatava pois. Olenko siis minäkin rasisti? Jos olen niin olkoon sitten.
 
Kerran olen joutunut kasvotusten keskusteluun näiden antifasistien, vihervasemmiston, suvakkien, maailmanhaalajien tai vaikkapa vain erimieltä olevien kanssa. En tiedä mikä heille on korrekti nimitys. Ei mennyt kauaakaan kun kävi ilmi, että olen persu,rasisti,natsi tai fasisti. Ei varmaan nyt kaikki tuohon mahtunutkaan. Menivät hiljaiseksi, kun sanoin äänestäväni persua ensimmäisen kerran juuri teidänlaisten ihmisten takia. En tiedä osuiko arkaan paikkaan, miettivätkö asiaa oikeasti vai rupesivatko pohtimaan uutta nimitystä sillä en varmaan sopinut äkkiseltään mihinkään edellä mainittuun narratiiviin. Tämä vajaata kuukautta ennen vaaleja. Olkoonkin vaikka sitten tapahtuma joka ajoi äänestämään ensimmäisen kerran. Nyt sitten käyty äänestämässä ja ollaan täällä meuhkaamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Itseänikin ajoi Persuja äänestämään juuri näiden vihervasemmiston persuviha.

Samat ajatukset. Mutta kyselen silti mielessäni ohjailtiinko
vihervasemmistoa vihaamaan lisää ja tehdäänkö sitä edelleenkin?

Janne Riiheläinen retweeted
Tiina Sotkasiira
@Sotkis
1) Joensuun seurakunnan luottamushenkilön roolissa ilmaisen kantanani, että kolmesta valkoisesta keski-ikäisestä miehestä koostuva paneeli ei edusta parasta asiantemusta,

Olihan näillä kampanjakin, kirkko pitää ottaa "haltuun". Siltä näyttää.

Heh heh :D

Kim Väisänen
@kimvaisanen
22h
Replying to @Huopainen @veitera @Jope_Ruokasuu
Bäckmanin jorinat vakavasti ottavat mahtuvat samaan tilataksiin Hjalliksen kanssa
View conversation ·

Onkohan jokin syy miksi bätmäniä nostellaan? Jotta isompi vaikutus jäisi huomaamatta?

Kyselkäähän tiukasti örkistä, kun se taas hallitukseen tulee. Ei tule pysymään mahorkansavut piilossa (niiltä jotka ne kysymykset ohittavat)
 
Viimeksi muokattu:
Itseänikin ajoi Persuja äänestämään juuri näiden vihervasemmiston persuviha.

Ei niinkään persu viha. Ennemminkin viha yleensäkkin. Aikaisemmin en ollut äänestänyt ketään saati hirveästi seurannut politiikkaa. Mitä nyt suurimpia munauksia aina näkyi telkkarissa tai lehdissä. Niin tavallaan se kupla puhkesi missä olin elänyt. Näille ei tarvinut sanoa muutakuin jostain iltalehden tai iltasanomien lööpistä joka oli siinä telineessä. Jos olisin tiennyt minkä paskamyrskyn sain niskaani niin oisin ollut hiljaa. Jos ei muuta hyvää niin ainakin tuli käytyä uurnilla. Toivottavasti ei turhaan.
 
Jos idiootin kutsuminen idiootiksi on häiriköintiä, niin siinä tapauksessa minäkin olen häirikkö.

Voiko Johan Bäckmania kutsua "ryssänkätyriksi", koska hän voi kokea sen loukkaavaksi? Tältä foorumilta löytynee monta, jotka päätyvät oikeuteen, jos logiikka olisi sama kuin Lokan tapauksessa. Lokan käyttäytyminen kertoo yhtä, voiko sen sanoa ääneen vaiko ei? Vastaavia esimerkkejä kuin Bäckman yllä löytyy muitakin tältä foorumilta. Mielestäni tällaiset tuomiot ovat omiaan synnyttämään epävarmuutta ja lisäämään tulkinnanvaraisuutta, sekä rapauttamaan luottamusta.

Pitäisikö minun lähteä haastamaan oikeuteen jokainen, joka kutsuu minua natsiksi, fasistiksi, banderistinatsiksi levitellen samalla muitakin valheita minusta? Rahan tuloa ei voi estää... ja vitut, todennäköisesti poliisi laittaisi mappi-Ö:hön tällaiset tutkintapyynnöt välittömästi. Eikä löytyisi syyttäjää, joka ryhtyisi ajamaan asiaa.

Kommenttini koski Vehkoon antamassa haastattelussa esiin tuomaa pointtia, jossa hänen mukaansa netissä nimittelevää pitää saada haukkua.

Varmaan jos sinä tai minä menisimme ilmoitusta tekemään niin tuskin sitä kukaan tutkisi. Ellei epäiltynä ole toimittaja. Myös toimittajilta edellytetään kovempaa nahkaa ja myös korostettua varovaisuutta kun he puhuvat tavallisista ihmisistä. On yksi asia jos tavallinen taatelintallaaja sanoo Bäckmania ryssän kätyriksi ja ihan toinen jos sen sanoo vaikka HS:n päätoimittaja.

Niin tai näin, en voi olla tuntematta tiettyä vahingoniloa että nämä "vihapuheentorjunta-aktiivit" osoittivat tämän tapauksen yhteydessä niin hienosti oman kaksoisstandardinsa. Valitettavasti se ei toki muuta mitään.
 
Teemu Launio
@TLaunio
Toivonpa todella että @Partiolaiset uskaltavat tehdä tämän uudistuksen, entisenä 15v. partiolaisena tämä tuntuu hyvältä suunnalta. Luuletkos @veitera että tämä jää huomaamatta netin trolleilta?

Vanha versio
“Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa”.

Ja uusi on, joka pitäisi jäädä "huomaamatta internetin trolleilta" (vaikka ketkäs tässäkin asiassa aloittivat sohimisen, ketkä???):
“Lupaan kunnioittaa sitä, mikä on minulle pyhää.”

Ja päästäänkin tappelemaan mikä on pyhää. Yhdelle kristinusko, yhdelle kommunismi, yhdelle
ilmastosekopäisyys ja neljännelle islamismi. Ja sekaan vielä uusia oppeja siitä että älkää partiolaiset isona lisääntykö koska ilmasto.

Partiolupauksen muuttaminen on osa partion arvot määrittelevän peruskirjan uudistamista.

Se arvopohja, tietysti.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy perustaa oma liike.

Siihenhän se menee. Onko kohta mitään jota ei olisi saatu pirstaleiksi. Ja tuonkin syynä ovat tietysti "internetin trollit". Eivät kulttuurimarxistit. Riiheläinen se tuonkin rikkomisen osaa kääntää toisin päin:

Janne Riiheläinen
@veitera
Replying to @TLaunio @Partiolaiset
Mietityttää ja keskusteluttaa varmasti. Yhtenäiskulttuurin häviäminen etenee näinkin. Saa nähdä onko tästä lyömäaseeksi.

Rikkovat itse ja sitten osoittelevat muita yhtenäiskulttuurin rikkomisesta. Voi vittu sentään.
Ja on uhriutuminen kun kansalta tulee palautetta.

Milloin näitä on oikeasti huolestuttanut yhtenäiskulttuurin tulevaisuus :D
 
Viimeksi muokattu:
....
Ja päästäänkin tappelemaan mikä on pyhää. Yhdelle kristinusko, yhdelle kommunismi, yhdelle
ilmastosekopäisyys ja neljännelle islamismi. Ja sekaan vielä uusia oppeja siitä että älkää partiolaiset isona lisääntykö koska ilmasto.

Mites sitten me nihilistit?
 
Ja Ranta maksanee tuloveron tuosta Journalistiliitolta saamastaan palkkiost piirroksesta?

Ja Vehkoo maksaa lahjaveron Rannalta saamastaan lahjasta?

Eikös sen noin pitäisi mennä, jos heitä koskevat samat säännöt, kuin muitakin?

Journalistiliitto vastasi tuohon kysymykseen:

Jonka perusteella selviää, että ne eivät tienneet että verot pitää maksaa.

YLE kirjoitti:

Teoksesta saamansa voiton Ranta kertoi lahjoittavansa Vehkoolle oikeudenkäyntikulujen maksamista varten.

Vehkoo määrättiin maksamaan sakkoja sekä Lokan oikeudenkäyntikulut. Nämä kulut ovat yhteensä 7588,80 euroa eli täsmälleen sama summa, minkä Journalistiliitto on nyt Rannalle teoksesta maksamassa.
 
Back
Top