#vihapuhe

Eläneenä maassa josta ei saanut puhua mitä mitä kuvasi totuutta, voisin sanoa että kehytys on todella pelottava.
Mitään ei ole niin arvokasta kun vapaus, johon kuuluu myös sanavapaus.

Et ole suinkaan ainoa -neuvostoliitossa- elänyt ja kasvanut, joka sanoo tästä asiasta juuri näin. Nimenomaan Neuvostoliitossa eläneet varoittavat kädet huitoen nykyisestä kehityksestä mm. Suomessa. He ihmettelevät maamme halua elättää vieraita joutilaita, heidän mielestään siinä ei ole järjen häivää.

Tästä vihapuheesta on tullut mieleen muutamia kiusallisia piirteitä. Olen huomannut, että erilaisia vihapuhe-informaatiovaikuttamis-seminaareja pidetään vähän väliä kotimaassamme. Eli tätä humppaa viljellään ja käydään läpi kovasti -valikoiduissa- piireissä ja vähintään joillain yhteiskunnan ylätasoilla. Mietin vaan sitä, että eikö kansalaisia ole tarkoituskaan ns. osallistaa? Vai onko tarkoitus se, että sieltä ylhäältä nakellaan tiedonmuruja ja ohjeita, määräyksiä ja kehotuksia tyhmille kansalaisille siitä, mistä on soveliasta avata leipäluukkuaan tai peräti pitää se lähtökohtaisesti kiinni?
 
Et ole suinkaan ainoa -neuvostoliitossa- elänyt ja kasvanut, joka sanoo tästä asiasta juuri näin. Nimenomaan Neuvostoliitossa eläneet varoittavat kädet huitoen nykyisestä kehityksestä mm. Suomessa. He ihmettelevät maamme halua elättää vieraita joutilaita, heidän mielestään siinä ei ole järjen häivää.

No ei ole järkeä. Kaverini tytär kuoli syöpään 27 vuotiana. Isä on suomalainen, äiti italialainen, tytär syntynyt Suomessa, sai opettajan ammatin, rakasti työtä, meni naimisiin, hankineet koiran, asunnon, kaikki hyvin, sitten syöpä..kaunis älykäs aktiivinen nainen.
Hoito meni pieleen. Jo tilanteen ollessaan huono, toinen kirurgi päätti leikata, ja ihmetteli ettei sitä tehty heti alussa, mutta siinä on tapahtunut oikein emomoka - hänen kohdalla säästetty yhdessä nykyisin paljon käytetyssä tutkimuksessa - PET kuvauksessa, se on sellainen kuvaus, jolla näkyy aktiivisen syöpän pienemmätkin pesäkkeet, ja tätä olisi pitänyt tehdä heti ja leikata. Hänellä oli kaikki mahdollisuudet elää.
Mutta kun yksi lääkäri kuittasi hänelle huutaen "tiedätkö kuinka paljon tämä PET maksaa?!!". Kyllä hän varmasti nuorena spesialistina olisi maksanut veroissa sen helposti 2-3 kuukaudessa, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei raha riittää kaikille tähän PET kuvaukseen. Hän ei saanut sitä tutkimusta. Järkyttynyt syöpään sairastunut ihminen ei tälläistä p:ka argumenttia vastaan jaksa taistella, vaikka hänelle olisi pitänyt kysyä "no paljonko minun henkeni maksaa?".

Karmea totuus selvisi myöhemmin, ja silloin oli jo myöhään. Toinen kirurgi myöhemmin vuoden päästä oikein huusi sille "priorisojalle":"Hän on vasta 25 vuotias, missä PET?? Miksei häntä leikattu!?". Voi kuvitella tämän kaiken kuuntelevien vanhempien tuska, veroissa maksaneet PET:t sadoille ihmisille ellei tuhannelle,mutta heidän tytären piti kuolla, koska joku piti hänen henkeä vähänarvoisena. Vaikka oli liian myöhään, tämä kirurgi kuitenkin leikkasi hänet, sitä huolimatta että tämä "priorisoija" huusi että "hän kuolee joka tapauksessa", leikkauksesta nuori nainen toipui hyvin, alkoi pian taas kuntoilla ja meni töihin, sai jatkoajan.

Kallisarvoista aika oli menetetty,ajoissa otetun PET:n kanssa ja leikkauksen hän olisi hengissä.

Mieleeni tuli miten usein ne priorisoi kuka saa PET tutkimusta, eli hyvä nykyaikaista hoitoa ja kuka ei, itselleni ei sentään huudettu "tiedätkö miten kallis tämä PET on, rahoja ei riittä kaikille". Mutta PET tutkimusta ei tehty minullekaan. Minä en tiennyt enkä osannut vaatia.
Itsekin olin surullinen,kun kuulin miten vastaavan diagnoosin kanssa PET tehdään heti USA:ssa, Kanadassa, Ranskassa, Italiassa, Israelissa ja kaikessa sivistyneissä maissa, kyseenalaistamatta hetkeäkään sen tarvetta ja moittimalla potilasta hinnasta.

Joo, rahat Suomessa eivät riittää kaikille, siksi joidenkin kuoltava. Sinun tai minun on kuoltava koska joku sharia lakia maahan kaipava perhe tarvitsee rahat, heitä on jonoksi asti ja siksi jo valmiksi olevat pitää harventaa.
Tämä ei mene jakeluun minulle. Tämä kuulosta joltakin laittomalta hirvittävältä touhulta.
Mieleeni tule kohtaus elokuvasta Schindlerin lista, jolloin päähenkilön natsin käskystä piti valita ja uhrata joko pojan tai tyttären polttouuniin.
 
Viimeksi muokattu:
Vihapuhe lisääntyy, kun politiikan vauhti kiihtyy – "Jos joku lähettää tappouhkauksen, en ryhdy sen henkilön kanssa keskustelemaan"
Törkeästä kunnianloukkauksesta voi saada enimmillään kahden vuoden vankeustuomion.
Vihaposti
30.8.2019 klo 19.10
Abdirahim Husu Hussein saama uhkauskirje

Abdirahim "Husu" Hussein on muuttanut oman osoitteensa salaiseksi sinne tulleiden vihapostien vuoksi.Reeta Salminen / Yle
17-6372357f4a79a13ed3.png

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savolan mukaan kansanedustajiin kohdistuvan vihapuheen määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana lisääntynyt. Kyse on ennen kaikkea someilmiöstä; kymmenen vuotta sitten somen käyttö oli vähäisempää ja siksi myös vihapuhetta tuli ilmi harvemmin.

Uuden eduskunnan aikana tai vaalien jälkeen ei ole ollut havaittavissa erityistä piikkiä vihapuheen määrässä.
– Se lisääntyy, kun politiikan vauhti kiihtyy, hän huomauttaa.

Savolan mukaan vihapuheen sisältö ei ole juurikaan vuosien varrella muuttunut. Sitä esiintyy kahdessa eri muodossa.
– Toinen on yleinen kaikenvastainen mieliala. Se ei välttämättä kohdistu yksittäiseen henkilöön vaan kaikkea vastustetaan. Kun vihaa puretaan yksittäiseen henkilöön, kyseessä on vanhat syyt. Osa syistä on hyvin henkilökohtaisia ja osa politiikan sisältöjen tuomia.

Savolan mielestä somen matala kommentointikynnys ja erityisesti nimettömyys ovat omiaan mahdollistamaan harkitsematonta käytöstä, kuten vihapuhetta ja uhkauksia. Hän pitää erityisen tärkeänä, että valtakunnan mediakanavissa esiintyminen ja kommentointi sallittaisiin ainoastaan omalla nimellä tai vähintään vahvistetulla nimimerkillä.
Jos ihmisellä on mielipide, niin se pitää uskaltaa esittää omalla nimellään. Se, että voi suoltaa mitä sattuu nimettömänä, aiheuttaa tämän ilmiön.

Hirttoköysi nosti uhkaukset jälleen keskusteluun
Kunnallisvaltuutettujen ja poliitikkojen saama vihaposti ja suoranaiset uhkaukset nousivat uudestaan pinnalle, kun Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd.) julkaisi 28.8.2019 Twitterissä(siirryt toiseen palveluun) kuvan hänelle valtuustoon lähetetystä postista: hirttoköysi ja käsin kirjoitettu viesti. Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr.) kommentoi tapausta Ylen haastattelussa, ja kertoi uhkauksia satelevan erityisesti ihmisille, jotka eivät näytä kantasuomalaisilta.

Myös Helsingin kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.) pitää ongelmallisena sitä, että vihapostia saavat etenkin alisteisessa asemassa olevat väestöryhmät.
– He saavat vihapostia varmasti paljon enemmän kuin minä, ja he saavat jo muutenkin kokea arkipäivän rasismia. Se on iso ongelma, niin kuin Kivekäskin sanoi. Siinä on kyse demokraattisten oikeuksien kaventamisesta, Honkasalo sanoo.

Savola näkee, että uhkauksen kohteeksi joutuminen liittyy useammin politiikan sisältöihin ja tiettyihin mielipiteisiin kuin yksittäisiin ihmisiin.
– On tietenkin tapauksia, joissa henkilö on otettu kohteeksi, mutta ne ovat yksittäisiä tapauksia.

Erilaisten tavaroiden ja tuotteiden saaminen kirjekuorissa ei myöskään ole mikään uusi ilmiö tai trendi, hän sanoo.

Epäilyttävä posti syynätään
Helsingin kaupungintalon postikeskuksen vastaava Katja Karttunen kertoo, ettei Husseinin saaman kirjeen kaltaisia lähetyksiä tule usein.
– Olisikohan viimeisen vuoden sisällä tullut alle kymmenen epäilyttävää kirjettä. Yksikään niistä ei sisältänyt mitään vaarallista, Karttunen sanoo.

Husseinin saaman kirjeen läpi näkyi tarkastuksessa narua, mutta ei tarkempaa muotoa.
Varsinaista silmukkaa ei näkynyt ja vaikka olisi näkynytkin, täytyisi se silti toimittaa asianomaiselle henkilölle. Jos kirjeessä olisi ollut jokin vaarallisen näköinen, esimerkiksi räjähtäväksi epäiltävä esine, sitä ei olisi otettu kaapista pois ollenkaan.

Karttunen kertoo olleensa kaupungintalon postikeskuksessa töissä 29 vuotta. Sinä aikana postikeskukseen on tullut vain kerran niin epäilyttävä kirje, että paikalle täytyi kutsua poliisin pommiryhmä. Kirjeen sisältä paljastui lopulta vain pieni soittorasia, joka oli Karttusen mukaan pakattu hieman hölmösti – teljetty jäätelötikulla, jottei rasia olisi alkanut soida kuoressa.

On myös henkilöitä, joiden kaikki postit kaupungintaloon tarkastetaan automaattisesti metallin ja mahdollisten vaarallisten esineiden varalta.

Kirjeiden sisältämää tekstiä postikeskuksessa ei kuitenkaan nähdä vaan laitteisto tunnistaa ainoastaan metallit ja räjähteet. Tarvittaessa postit valaistaan myös röntgenillä.
– Tarkastamisella haetaan turvallisuutta. Jos jotain haukutaan ja solvataan, emme voi sille tehdä yhtään mitään.

Karttusen mukaan mikään puolue tai kukaan erityinen valtuutettu ei erotu muiden joukosta kirjeiden määrässä. Yksittäisiltä henkilöiltä niitä tulee valtuutetuille harvoin.

Honkasalo: "Vihaposti ei liity siihen, mitä olisin itse lausunut"
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kertoo, että on hyvin yksilöllistä, halutaanko uhkauksista kertoa julkisesti. Määrän kasvu voi osittain selittyä myös sillä, että vihapuheesta ilmoitetaan entistä useammin.

Kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.) suhtautuu saamaansa vihapuheeseen melko tyynesti, vaikka aggressiota tulee toisinaan kaikkia kanavia pitkin: netissä, puhelimessa, somessa. Joskus hän antaa vastapalautetta tai yrittää keskustella. Yleensä se ei johda mihinkään.
– Jos joku lähettää tappouhkauksen, en ryhdy sen henkilön kanssa keskustelemaan, mutta tapauksesta riippuen voi yrittää jonkinlaista vuoropuhelua. Pahimmista pyrin tekemään rikosilmoituksen, aina.

Kaikkiaan vihapalautteen saaminen riippuu Honkasalon mukaan aiheesta ja siitä, mitä kulloinkin on meneillään yhteiskunnassa.
– Se ei liity useinkaan siihen, mitä olisin itse lausunut. Sen sijaan jos yhteiskunnassa tapahtuu jotain, ihmiset voivat saada kimmokkeen –nyt otan yhteyttä juuri tuohon henkilöön ja lähetän vihapostia.
Honkasalon mielestä pahimmillaan aggresiivinen vihapuhe saa hyökkäyksen kohteeksi joutuneet hiljenemään.
– Avoimen vihapuheen ja siihen liittyvän väkivallan lisäksi poliittisilla toimijoilla saattaa tulla tietynlainen itsesensuuri. Tiettyjä aiheita vältetään eikä tehdä niistä ulostuloja tai oteta kantaa. Silloin olemme jo todella huolestuttavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, Honkasalo sanoo.

Törkeästä kunnianloukkauksesta enimmillään kaksi vuotta vankeutta
Edustajille on olemassa menettelyohje uhkaaviksi tai rikollisiksi koettujen viestien tai yhteydenottojen käsittelyyn. Jos rikoksen tuntomerkit(siirryt toiseen palveluun) täyttyvät, edustajat voivat itse päättää, lähtevätkö he ajamaan asiaa virallisia teitä pitkin eteenpäin.
Laiton uhkaus on sellainen, jossa henkilö kokee tulevansa konkreettisesti ja vakavasti uhatuksi toisen taholta. Kunnianloukkauksesta on kyse, jos joku esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen ja teko aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Jos kunnianloukkaus aiheuttaa suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena törkeä, kyse on törkeästä kunnianloukkauksesta. Kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkorangaistuksella ja törkeästä kunnianloukkauksesta voi saada enintään kaksi vuotta vankeutta.
– Kovakaan kritiikki edustajan toimista ei siis välttämättä ole rikos, vaikka se olisi pahankuuloista. Mutta jos esimerkiksi väittää jonkun syyllistyneen rikokseen, se on jo rikos, Savola muistuttaa.

Eipä olisi todellakaan ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta kun tämä vähä älyinen somali keksisi koko jutun ihan itse. Milloin on ulkomaalainen potkittu kasaan mut aina kaikki paljastuu ihan itse keksityksi. Husu itse askarrellut tuon tai sitten joku hänen ystäväpiiristään. Totta tuskin tuossa on mikaan muu kuin et elämänkoulu haisee husun puolelta ja vahvasti.
 
No ei ole järkeä. Kaverini tytär kuoli syöpään 27 vuotiana. Isä on suomalainen, äiti italialainen, tytär syntynyt Suomessa, sai opettajan ammatin, rakasti työtä, meni naimisiin, hankineet koiran, asunnon, kaikki hyvin, sitten syöpä..kaunis älykäs aktiivinen nainen.
Hoito meni pieleen. Jo tilanteen ollessaan huono, toinen kirurgi päätti leikata, ja ihmetteli ettei sitä tehty heti alussa, mutta siinä on tapahtunut oikein emomoka - hänen kohdalla säästetty yhdessä nykyisin paljon käytetyssä tutkimuksessa - PET kuvauksessa, se on sellainen kuvaus, jolla näkyy aktiivisen syöpän pienemmätkin pesäkkeet, ja tätä olisi pitänyt tehdä heti ja leikata. Hänellä oli kaikki mahdollisuudet elää.
Mutta kun yksi lääkäri kuittasi hänelle huutaen "tiedätkö kuinka paljon tämä PET maksaa?!!". Kyllä hän varmasti nuorena spesialistina olisi maksanut veroissa sen helposti 2-3 kuukaudessa, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei raha riittää kaikille tähän PET kuvaukseen. Hän ei saanut sitä tutkimusta. Järkyttynyt syöpään sairastunut ihminen ei tälläistä p:ka argumenttia vastaan jaksa taistella, vaikka hänelle olisi pitänyt kysyä "no paljonko minun henkeni maksaa?".

Karmea totuus selvisi myöhemmin, ja silloin oli jo myöhään. Toinen kirurgi myöhemmin vuoden päästä oikein huusi sille "priorisojalle":"Hän on vasta 25 vuotias, missä PET?? Miksei häntä leikattu!?". Voi kuvitella tämän kaiken kuuntelevien vanhempien tuska, veroissa maksaneet PET:t sadoille ihmisille ellei tuhannelle,mutta heidän tytären piti kuolla, koska joku piti hänen henkeä vähänarvoisena. Vaikka oli liian myöhään, tämä kirurgi kuitenkin leikkasi hänet, sitä huolimatta että tämä "priorisoija" huusi että "hän kuolee joka tapauksessa", leikkauksesta nuori nainen toipui hyvin, alkoi pian taas kuntoilla ja meni töihin, sai jatkoajan.

Kallisarvoista aika oli menetetty,ajoissa otetun PET:n kanssa ja leikkauksen hän olisi hengissä.

Mieleeni tuli miten usein ne priorisoi kuka saa PET tutkimusta, eli hyvä nykyaikaista hoitoa ja kuka ei, itselleni ei sentään huudettu "tiedätkö miten kallis tämä PET on, rahoja ei riittä kaikille". Mutta PET tutkimusta ei tehty minullekaan. Minä en tiennyt enkä osannut vaatia.
Itsekin olin surullinen,kun kuulin miten vastaavan diagnoosin kanssa PET tehdään heti USA:ssa, Kanadassa, Ranskassa, Italiassa, Israelissa ja kaikessa sivistyneissä maissa, kyseenalaistamatta hetkeäkään sen tarvetta ja moittimalla potilasta hinnasta.

Joo, rahat Suomessa eivät riittää kaikille, siksi joidenkin kuoltava. Sinun tai minun on kuoltava koska joku sharia lakia maahan kaipava perhe tarvitsee rahat, heitä on jonoksi asti ja siksi jo valmiksi olevat pitää harventaa.
Tämä ei mene jakeluun minulle. Tämä kuulosta joltakin laittomalta hirvittävältä touhulta.
Mieleeni tule kohtaus elokuvasta Schindlerin lista, jolloin päähenkilön natsin käskystä piti valita ja uhrata joko pojan tai tyttären polttouuniin.

Niin. Lääketieteen ihmemaassa tapahtuu kaikenlaista.

Äidilleni lääkäri ilmoitti että potilas on reagoimaton ja koska hänellä on DNR niin mitään ei ole tehtävissä ja homma selvä. Samaan aikaan lääkärin selän takana isäni viittoili äidilleni ja lopuksi kysyi tilannetta.

Antaisin melkein mitä vain voidakseni olla itse siinä tilanteessa lekurin edessä (olin vasta tulossa paikalle) ja tintata häntä nenään.

Nyt joudun tyytymään Valviran hupikierroksiin.
 
Eipä olisi todellakaan ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta kun tämä vähä älyinen somali keksisi koko jutun ihan itse. Milloin on ulkomaalainen potkittu kasaan mut aina kaikki paljastuu ihan itse keksityksi. Husu itse askarrellut tuon tai sitten joku hänen ystäväpiiristään. Totta tuskin tuossa on mikaan muu kuin et elämänkoulu haisee husun puolelta ja vahvasti.
Nämä Husun rodun edustajat on hyviä keksimään kaikkea paskaa. En hämmästyisi lainkaan jos osoittautuu tutkinnassa, että tekaistu juttu. Toivottavasti on pakko tutkia tuo....
 
Kukaan ei ole kysynyt miten silmukka on syntynyt...

Epäilyttävä posti syynätään
Helsingin kaupungintalon postikeskuksen vastaava Katja Karttunen kertoo, ettei Husseinin saaman kirjeen kaltaisia lähetyksiä tule usein.
– Olisikohan viimeisen vuoden sisällä tullut alle kymmenen epäilyttävää kirjettä. Yksikään niistä ei sisältänyt mitään vaarallista, Karttunen sanoo.

Husseinin saaman kirjeen läpi näkyi tarkastuksessa narua, mutta ei tarkempaa muotoa.
Varsinaista silmukkaa ei näkynyt ja vaikka olisi näkynytkin, täytyisi se silti toimittaa asianomaiselle henkilölle. Jos kirjeessä olisi ollut jokin vaarallisen näköinen, esimerkiksi räjähtäväksi epäiltävä esine, sitä ei olisi otettu kaapista pois ollenkaan.
 
Poliisi: Vihapuhetta tutkivia poliiseja on enintään kymmenen – se ei ole syy resurssipulaan
Poliisia on pyydetty useita kertoja laskemaan, paljonko se käyttää aikaa esimerkiksi sananvapausrikosten tutkintaan.
Poliisi
31.8.2019 klo 16.13
Poliisin autoja Eestinmäen päiväkodin pihalla aikaisin sunnuntaina aamulla 25. elokuuta

Porvoon ammuskelu nosti poliisin resurssit keskusteluun. Perussuomalaiset poliitikot ovat kyseenalaistaneet, käyttääkö poliisi voimavaroja oikeisiin asioihin.Lehtikuva
13-3-6186608.jpg

Veli-Pekka Hämäläinen

Poliisi käyttää vihapuheen paljastamiseen ja tutkintaan enintään kymmenen ihmisen työpanoksen vuodessa, sanoo poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta.

Sisäministeriöön on tullut Enqvistin mukaan viime vuosina useita selvityspyyntöjä kansanedustajilta. Poliisin on haluttu selvittävän, kuinka paljon se käyttää resursseja erityyppisten rikosten tutkintaan.
Pyyntöjen taustalla on huoli siitä, että poliisi käyttäisi voimavarojaan vääriin asioihin.

Viimeksi torstaina perussuomalaisten kesäkokouksessa puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi, miten "tarvitsemme henkilöstöä oikeiden rikosten tutkintaan ja ehkäisyyn, emme somepuheita kyttääviä vihapuhepoliiseja".

Rikoslaissa ei ole erikseen määritelty vihapuhetta. Netissä tapahtuvasta vihapuheesta tulee poliisiasia, jos se täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen, uskonrauhan loukkaamisen tai kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit.
Jotkut tahot tuovat jatkuvasti esille mielikuvaa, että poliisi tonkii ja väkisin kaivelee näitä asioita.
Måns Enqvist
Enqvistin mukaan netin rangaistavan vihapuheen tutkinta on keskitetty Suomessa Helsingin poliisilaitokselle, jossa siihen on varattu kahden henkilötyövuoden panos. Muissa poliisilaitoksissa poliisit tutkivat tapauksia oman työnsä ohella.
– Uskallan sanoa, että puhutaan ehkä noin kymmenestä henkilötyövuodesta kaiken kaikkiaan. Kymmenen voi olla jopa yläkanttiin, hän arvioi.

Arvio perustuu siihen, mitä poliisilaitoksilta on Poliisihallitukselle vastattu aiheesta tehdyissä kartoituksissa. Tarkkaa lukua ei saa, sillä poliisilla ei ole ollut kahteen vuoteen korvamerkittyä rahaa netissä tapahtuvan vihapuheen paljastamiseen ja tutkimiseen.

"Ei syy resurssipulaan"
Poliisitarkastaja Måns Enqvist

Poliisitarkastaja Måns Enqvistin mukaan poliisia on pyydetty viime vuosina useaan kertaan tekemään tiliä resurssien kohdentamisesta.Antti Eintola / Yle

Sisäministeriön laskelman mukaan poliiseja on nyt noin 7 300. Esimerkiksi rikostorjunnassa henkilötyövuosia oli viime vuonna 3 699 ja valvonnassa 1 250. Enqvistin mielestä onkin väärin väittää, että netin vihapuheen tutkinta olisi syynä poliisin resurssipulaan.
– Jotkut tahot tuovat jatkuvasti esille mielikuvaa, että poliisi tonkii ja väkisin kaivelee näitä asioita.

Ihmiset eivät myöskään ymmärrä, että ei se ole poliisi, joka tätä ohjaa. Me seuraamme lakia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio onkin esittänyt, että esimerkiksi lakipykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta pitäisi ottaa tarkasteluun.

Enqvistin tavoin myös poliisijohtaja Sanna Heikinheimo puolustaa poliisin toimintaa netin vihapuheiden torjunnassa. Heikinheimo kommentoi asiaa Ylelle Poliisin päivän tapahtumassa Helsingissä perjantaina.
– Meillä on ollut tietoinen päätös, että vihapuheen torjuntaan laitetaan resursseja, niin kuin kaikkiin muihinkin poliisin toiminnan sektoreille. Ei sitä ole yliresursoitu, Heikinheimo sanoo.

Työryhmä: Vihapuhe on saanut vaarallisia muotoja
Netin vihapuhe on tullut yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi varsinkin tällä vuosikymmenellä. Hallituksen viime vuonna asettaman työryhmän mukaan(siirryt toiseen palveluun) vihapuhe on viime vuosina yleistynyt ja normalisoitunut, sekä saanut maalittamisen kaltaisia vaarallisia muotoja.

Vuonna 2017 palkattiin 25 uutta poliisia muun muassa netin sananvapausrikosten tutkintaan. Sen jälkeen korvamerkittyä rahoitusta ei ole kuitenkaan Poliisihallituksen mukaan tullut ja ryhmän kokoa on pienennetty.
– Ennen puhuttiin nettipoliiseista.

Nykyään sosiaalinen media on joka ikisen poliisin työtä. Ja jos voitaisiin määritellä kaikki henkilötyövuodet, mitä poliisilla menee mihinkin asiaan, siitä tulisi helposti moninkertainen määrä henkilötyövuosia todellisuuteen verrattuna, poliisitarkastaja Pekka Heikkinen sanoo.

Rangaistavien vihapuheiden lisäksi poliisissa puhutaan viharikoksista. Niitä ovat kaikki rikokset, jotka kohdistuvat henkilöön sen takia, että uhri kuuluu johonkin kansalliseen, etniseen, seksuaaliseen tai muuhun vastaavaan kansanryhmään(siirryt toiseen palveluun).

Poliisihallitukselta on hiljattain pyydetty tietoa myös viharikoksia tutkivien poliisien määrästä. Heikkisen mukaan vastaus on noin 20 henkilötyövuotta.
– Viharikoksissa oleellisinta on, että poliisilla, muilla viranomaisilla ja järjestöillä pitäisi olla kykyä tunnistaa ja ottaa huomioon viharikokset ilmiönä.

Somesaalistajat ja muut lajityypit.

Sosiaalisen median keskusteluissa näkyy usein se, miten ihmiset ovat jo valmiiksi lukkiutuneet poteroihinsa. Kyseessä onkin monesti eräänlainen näennäiskeskustelu. Harvemmalla on valmiutta muuttaa kantojaan, vaikka saisi parempaa tietoa.

Laajasalon mielestä ”olisi tavallaan reilumpaa, että keskusteluilla olisi selkeä lajityyppi”.

– Tällä tarkoitan sitä, että jos sosiaalisen median keskustelussa mukana olon motiivina on taistelu tai toisen nitistäminen, sen voisi jotenkin selkeämmin tuoda esille.

Laajasalon mielestä sosiaalisen median keskustelijat voisivat käydä ennen keskusteluun ryhtymistä jonkinlaisen ”metakeskustelun” siitä, mihin me tällä yhteisellä sessiolla nyt tähtäämme. Onko tarkoituksena aidosti ymmärtää toisia, muuttaa kenties mielipiteitä vai onko kyseessä vain ”performanssi-miekkailu”.

Laajasalon mukaan erilaisten tekstien ja ajatusten kritisointi sosiaalisessa mediassa toimii aivan päinvastoin kuin perinteisessä tiedekritiikissä, jossa ensin pyritään ymmärtämään toisen teksti maksimaalisen hyvin ja tarkasti. Sen jälkeen kritisoidaan äärimmäisellä tarkkuudella ja kovuudella.

– Sosiaalisessa mediassa tämä ensimmäinen vaihe joko puuttuu kokonaan tai sitten se kääntyy vielä myrkyllisemmäksi: pyritäänkin ymmärtämään toinen heti maksimaalisen väärin. Ja jos näin toimitaan, loppujen lopuksi se kritiikkikään ei voi päätyä niin mojovaksi, olennaiseksi tai osuvaksi.

Laajasalo arvioi, että osaltaan tätä ruokkii sosiaalisen median alusta, jossa viestintätapa on nopeaa, reaktiivista, lyhyttä ja henkilöbrändäytyvää.

https://www.verkkouutiset.fi/teemu-laajasalo-turhautui-fiksut-ihmiset-saalistavat-somessa/
 
Tällä tarkoitan sitä, että jos sosiaalisen median keskustelussa mukana olon motiivina on taistelu tai toisen nitistäminen, sen voisi jotenkin selkeämmin tuoda esille.

... tai kuten "nujertaminen", ja viittaan erään valtionrahaston johtajaan. Jossa pitäisi itse olla esimerkkinä.
 
Viimeksi muokattu:
Aura Salla vihapuhelaista: Ei tarvetta
PERTTU KOISTINEN | 01.09.2019 | 19:37- päivitetty01.09.2019 | 20:01
Kokoomusjohtajan mukaan sensuurin lisääntymisen kanssa tulee olla tarkkana.

Tuplapuhetta. Sanotaan, että halutaan suojella sananvapautta, mutta välittömästi pitää uudelleenkouluttaa väestöä jotta ymmärtävät lukemaan Uuskieltä vertaisvaikutuksella tuettuna. Mitäs se Idi Amin sanoikaan... "There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech".
 
Ikävintähän on jos luodaan lakipykäliä jotka voivat olla jonain päivänä alku välineille joita käytetään demokratian heikentämisessä. Olisivatko päätoimittajat hoksanneet jotain. Kun koskee kansalaisten sananvapauteen niin siitä ei ehkä ole kovinkaan pitkä matka siihen että kosketaan toimittajien sananvapauteen.

Mitä on vihapuhe riippuu kulloisestakin poliittisesta suuntauksesta. Kenelle voimakeinoin (mitä muuta vihapuhelaki olisi) nujerrettu kansa - tai riittävän suuri osa siitä- antaisikaan vallan ja kuinka kauan toimittajan vapaus säilyy, jos se ensiksi viedään tavallisilta ihmisiltä.
 
Idi ei ollut ootti, vaan ymmärsi, että ennakkosensuuri ei kuulu sananvapauteen. Jälkikäteen teoistaan ja sanoistaan voi sen sijaan joutua vastaamaan.

Ei oppikaan ojaan kaada. Parhaassa tapauksessa se auttaa välttämään vierailut banaanisaarille tai raastupaan.
 
Ikävintähän on jos luodaan lakipykäliä jotka voivat olla jonain päivänä alku välineille joita käytetään demokratian heikentämisessä. Olisivatko päätoimittajat hoksanneet jotain. Kun koskee kansalaisten sananvapauteen niin siitä ei ehkä ole kovinkaan pitkä matka siihen että kosketaan toimittajien sananvapauteen.

Mitä on vihapuhe riippuu kulloisestakin poliittisesta suuntauksesta. Kenelle voimakeinoin (mitä muuta vihapuhelaki olisi) nujerrettu kansa - tai riittävän suuri osa siitä- antaisikaan vallan ja kuinka kauan toimittajan vapaus säilyy, jos se ensiksi viedään tavallisilta ihmisiltä.

Tämä "sananvapaus" on hankala kysymys mediataloille.

He haluavat sen itselleen, mutta samalla haluaisivat sen pois kuleilta saadakseen pitää sen vallan, jota ne ovat hallinneet suvereenisti 100 vuoden ajan. Sen takia he kampanjoivat "vihapuhetta" vastaan ja pyrkivät esiintymään ainoana "vastuullisena, tolkun toimijana".

Mutta toisaalta he tietävät myös hyvin, että jos he antavat valtiolle oikeuden määritellä "vihapuheen" he menettävät itsekin asemansa. Siksi he tempovat välitilassa puolustaen ja vastustaen vuoron perään molempia näkökantoja. Toki alan sisällä on myös hyvinkin eroavia näkemyksiä aiheesta.

Ratkaisu olisi tehdä parempaa journalismia ja asemoida itsensä oikeasti Twitter-hölinän yläpuolelle. Mutta se vaatisi investointeja ja se taas maksaa, mihin heillä ei ole kauheasti haluja. Siksi tämä tilanne on medioille ongelmallinen.
 
Teemu Laajasalo kommentoi Verkkouutisissa Halla-aho-keskustelun kritiikkiä: Suoraa trollausta kirkon ulkopuolelta
02.09.2019 10:35 - Olli Seppälä | Kotimaa
Teemu Laajasalo Jyväskylän Kirkkopäivillä 2019

Kirkkopäivillä Jyväskylässä toukokuussa pidetty ja Helsingin piispa Teemu Laajasalon vetämä keskustelu sananvapauden rajoista herätti ennakkoon kritiikkiä ja tunteita. Keskustelussa olivat mukana Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja koomikko Joonas Nordman.

Halla-ahon osallistuminen synnytti kirkon piirissä ankaraa kritiikkiä ja muun muassa 259 kirkon työntekijää, luottamushenkilöä ja yksityishenkilöä allekirjoitti vetoomuksen, jossa toivottiin keskustelutilaisuuden perumista.

Laajasalo kommentoi viimekeväistä tilannetta kokoomuksen Verkkouutisissa. Hän kertoo saaneensa asian tiimoilta satoja sähköpostiviestejä sekä kommentteja sosiaalisessa mediassa. Myös hänen avustajille ohjautui suuri määrä puheluita.
Se, mistä en ole aiemmin julkisuudessa puhunut ja voin tässä nyt sanoa, on se, että sain aivan mielettömän määrän kirkon ulkopuolelta systemaattisesti johdettua, suoraa trollausta, jossa yritettiin kehystää tämä kaikki siihen, että Laajasalo antaa tässä nyt persuille tilaa, sanoo Laajasalo Verkkouutisissa.

Laajasalo kertoo saaneensa myös yksittäisiä maakuntien seurakunnista tulleita viestejä, jotka eivät hänen mukaansa olleet trollausta. Viestit alkoivat tähän tapaan: ”En ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia enkä aio äänestääkään, mutta viime aikoina olen kokenut voimakkaasti, etten ole saanut sanoa omia mielipiteitäni.”

Kirkkopäivien keskustelu ei Laajasalon mukaan ollut lopulta mitenkään erityinen. Aika ”varovainen”, vähän ”tylsä”, Laajasalo arvio Verkkouutisissa.

Laajasalon haastatteluosuus Verkkouutisissa on osa laajempaa artikkelia, jossa käsitellään vihapuhetta sosiaalisessa mediassa.

Se, mistä en ole aiemmin julkisuudessa puhunut ja voin tässä nyt sanoa, on se, että sain aivan mielettömän määrän kirkon ulkopuolelta systemaattisesti johdettua, suoraa trollausta, jossa yritettiin kehystää tämä kaikki siihen, että Laajasalo antaa tässä nyt persuille tilaa, sanoo Laajasalo Verkkouutisissa

Siihen trollaukseen taisi osallistua eräs jonkin sortin "someturpokin", joka on erikoistunut erityisesti vaikuttamiseen, kolumnien kirjoitteluun ja vihapuheeseen
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top