#vihapuhe

Husu tullaan varmuudella häätämään demaraista, eikä mikään puolue häntä enää huoli. Veikkaan, että viimeistään 2025 hän on jonkun radikaalin väkivaltaisen islamistisen liikkeen johtohahmona.

Tuo viha ei (Rinteen) harjauksella sammu.
 
Missäköhän vaiheessa islamilaisista maahanmuuttajista löytyy omiensa keskuudessa sen verran karismaattinen keulakuva ja yhteisen edun tajua, että perustavat puolueen ajamaan asioitaan. Äänet keskittämällä siitä puolueesta voisi mennä heittämällä läpi vaikkapa Helsingissä. Viime kunnallisvaaleissa esimerkiksi Piraattipuolueen Pennanen pääsi valtuustoon alle 1500 äänen saaliilla.

Wkipediasta: "Kunnallisvaalit: Äänioikeutettu on jokainen Suomen ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen sekä Islannin ja Norjan kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää. Myös muiden maiden kansalaiset, jotka täyttävät nämä ehdot, ovat äänioikeutettuja, jos he ovat asuneet Suomessa vähintään kaksi vuotta."
 
Minä olen epäillyt itse jo kauan et sillä on tämä ryhmä jo osittain kasassa tällä hetkellä nyt vaan värvätään lisää jengiä kasaan. Koneelta/puhelimesta löytyisi varmaan materiaalia jota ei hyvällä katsottaisi mutta ei kultapoikaa niin vaan voi rueta tutkimaan eikä sit löydy ketään somalintaitoista jotta hänen höpinöitään ymmärrettäisiin edes. Muistelen et tämä toveri olisi jossai vaiheessa levitellyt vähän kyseenalaisia videoita, mut en nyt tähän hätään muistanut et missä olisin tähän törmännyt.
 

ECRI suosittaa myös, että ”viranomaiset rohkaisevat julkisuuden henkilöitä ja etenkin poliitikkoja reagoimaan nopeasti ja paitsi tuomitsemaan kaikenlaisen rasistisen ja homo/transfobisen puheen, myös pyrkimään vahvistamaan niitä arvoja, jota tämänkaltainen puhe uhkaa”.

Husulle on paljon edustushommia tiedossa. Ei muutaku matua jonoksi asti kertomaan meedian eteen kuin raschistista, islamofoobista ja hoomofoobista roskasakkia suomalaiset on.
 
Vihapuherekisteri ?! Vittu kuunteleeko ne itse mitä ne suustaan päästää ulos edes ? Ei toi kuulosta mielestäni kovin normaalilta. Saatanan sairasta touhua ja kaikki vain joidenkii "turvapaikanhakijoiden" takia. Ei tälläisiin tarvetta ollut ennen vyöryä. Ihan sitä itseään on tämä.
 
Eikai tuolla ECRI:llä sillälailla valtaa ole mutta pelottavalta visioinnilta kuulostaa.

Ei nyt kannata olla noin pessimistinen, tämä kaikki tehdään sinun parasta ajatellen. :)
 
Vihapuherekisteri ?! Vittu kuunteleeko ne itse mitä ne suustaan päästää ulos edes ? Ei toi kuulosta mielestäni kovin normaalilta. Saatanan sairasta touhua ja kaikki vain joidenkii "turvapaikanhakijoiden" takia. Ei tälläisiin tarvetta ollut ennen vyöryä. Ihan sitä itseään on tämä.

Niinkö? Vai päättäjien, poliitikkojen, virkakoneiden ja muun kerman suojaksi? -vihapuhetta- löydetään helposti maahanmuuttajiin kohdistuvana, mutta sitä esiintyy kasvavasti myös mainitsemieni tahojen puolelta ja paljon. Nyt kun tätä lavennetaan vielä siten, että yritysten suuntaan heitetty kritiikki pannaan vihapuheotsikon alle, niin eiköhän tästä hyvä tule.

Toivottavasti -vihapuhemääritelmä- voidaan joskus vielä laatia muotoon, että ei jää epäselvyyksiä. Sitä odotellessa....
 
Selvääkin selvempi juttu, tulet kyllä tietoiseksi, jos olet tullut päästäneeksi vihapuhetta ilmoille.

"There is freedom of speech, but I cannot guarantee freedom after speech." sano muuan valtiomies.

Tulee vaan mieleeni rattiraivo, on tavallisen typerää ja tuomittavaa, mutta kuka miettii mistä se lähtee alulle? Syntyykö vihapuhekin vain tyhjästä, vai suututtaako jotakuta kun sitä kustaan silmään poliitikkojen, virkamiesten ja median taholta.
 
Niinkö? Vai päättäjien, poliitikkojen, virkakoneiden ja muun kerman suojaksi? -vihapuhetta- löydetään helposti maahanmuuttajiin kohdistuvana, mutta sitä esiintyy kasvavasti myös mainitsemieni tahojen puolelta ja paljon. Nyt kun tätä lavennetaan vielä siten, että yritysten suuntaan heitetty kritiikki pannaan vihapuheotsikon alle, niin eiköhän tästä hyvä tule.

Toivottavasti -vihapuhemääritelmä- voidaan joskus vielä laatia muotoon, että ei jää epäselvyyksiä. Sitä odotellessa....

Nooh toikin kyllä mut kummasti tämä kaikki nyt on tässä kaiken tämän jälkeen tullut mut kai se on vaan sattumaa kaikki. Paskaa silti
 
Olisihan se päheetä, kun saisi oman rekkarinumeron, vähän niinkuin karhukoplan ukoilla ankkalinnassa

Epäiletkö ettei noita jo jaeta?

Mitä luulet kovasti mainostetun "ennaltaehkäisevän toiminnan" pitävän tässä aihealueessa sisällään? Nimenomaan uuteen lakiin kirjattiin mahdollisuus rekisteröidä ihmisiä nettikäytön perusteella ilman, että kyseessä olisi rikos tai edes oletus rikoksesta.

Ja mitä tulee @baikal kommenttiin. "Viranomaisvastaisuus" on uudessa laissa kirjaamisperuste rekisteriin lain yleisperusteluissa.

Tokikaan moni täällä olijoista ei tule koskaan tietämään mitä kaikkea heistä kirjataan. Ja perään kyseleminen on turhaa. Sekin kun on epäilyttävää.
 
Back
Top