#vihapuhe

Juha Torvinen totta tosiaan löytyy Turun yliopiston listoilta. Siellä hän tekee musiikintutkimusta. Ei se silti saa uskomaan, että hän itse olisi voinut kirjoittaa mitään noin järjetöntä.
 
Aika surkeaa, että yliopiston pitää tuottaa ja rahoittaa tuollaista paskaa. Siitä ei ole muuta hyötyä kuin kansan repiminen kahtia. Kai se ”joillekin” on hyöty sekin.

Jos kaikkien torvisten ja silvennoisten myrkynkylvön tilalla tehtäisiin jotakin oikeaa tutkimusta, voitaisiin tämän kansakunnan tilannetta parantaa hajottamisen sijasta.
 
Aika surkeaa, että yliopiston pitää tuottaa ja rahoittaa tuollaista paskaa. Siitä ei ole muuta hyötyä kuin kansan repiminen kahtia. Kai se ”joillekin” on hyöty sekin.

Jos kaikkien torvisten ja silvennoisten myrkynkylvön tilalla tehtäisiin jotakin oikeaa tutkimusta, voitaisiin tämän kansakunnan tilannetta parantaa hajottamisen sijasta.
Tieteenalani sosiologia on poliittinen tiede. Työni ja poliittinen toimintani ovat kokonaisuus. Tarkoitukseni on vaikuttaa yhteiskuntaan niin tutkimuksieni kuin poliittisen toiminnankin avulla.
 
Vuodelta 2014 eli ei tuossa Hesarin kirjoituksessa taida Torviselta mitään uutta olla. Tai ehkä enemmän viimeisen sukupolven feminismiä.
Paikallisuus vaatii kulttuurintutkimuksessa joskus selittelyä. Sen korostaminen kun on linkittynyt kiihkonationalismiin ja natsi-ideologiaan.


juhatorvinen_1b.jpg

Juha Torvinen on musiikkitieteen dosentti Helsingin yliopistossa.

Rock’n’rollia ilmastonmuutos uhkaa
15.8.2014

Plink. Plonk. Pinkopahveilla kaikuu. Kun kukaan ei ole kotona, Torvisen Juha on hiippaillut mummolaan päästelemään pianolla. Kotona ei pianoa ollut, mutta levylautasella keikkui taajaan Best of Sibelius -kiekko.

Karelia-sarjat ja Tuonelan joutsenet kolahtivat ensimmäisillä koululuokilla tosi kovaa, vaikka jälkikäteen mietittynä kokoelmalevy oli esityksiltään aika heikkolaatuinen.

Pianonsoittajaa Torvisesta ei tullut, musiikkiopistossa hän päätyi klassisen kitaran oppiin. Ei muusikkoa muutenkaan, vaikka mummolan kipinä jäikin kytemään. Onneksi Helsingin yliopiston opinto-oppaasta löytyi musiikkiopillinen vaihtoehto, jossa ei tarvitse itse soittaa. Sen kummempaa ei tarvittu.

— Musiikkitieteen laitoksella törmäsi heti Erik Tawaststjernan muotokuvaan. Olin musiikkiopistossa lukenut Erkki Salmenhaaran oppikirjaa, ja nyt kohtasin hänet apulaisprofessorina, musiikkitieteen oppiaineessa. Oli ylevää tulla etelään sellaiseen ympäristöön.

Tehdään selväksi: tämä Torvinen on musiikkitieteen dosentti Juha Torvinen. Hän ei ole Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen. Dosenttimme on viitisentoista vuotta nuorempi ja kotoisin Kemistä, ei Rovaniemeltä.

Kumpikin on tosin pohtinut, voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa.

HIPIT RAUTAA | Viimeiset kolme vuotta Torvinen on työskennellyt Turun yliopistossa ja viihtynyt. Lavea kulttuurintutkimuksen eetos viehättää.

— Musiikintutkimukseen liittyy muutakin kuin se soiva aines, kuten soitinrakennus, esiintyminen, fanikulttuurit ja soittolistojen tekeminen. Musiikki on osa maailmaa.

Pohjoista luontoa rakastavan Torvisen omin ala on ollut tutkia musiikin ja luonnon suhdetta nykyisten ympäristökriisien aikakaudella, ekomusikologiaa.

— En ole koskaan ollut aktivisti, mutta jos voi tutkimuksessa kantaa vastuuta aikamme suurista kysymyksistä, niin minusta se on tärkeätä.

Ekomusikologeja ei montaa ole, ja ylipäätään ala on viime vuosikymmenten tuote. Mutta eiväthän ympäristökriisit suinkaan ole vain luonnontieteiden asia: humanistisilla aloilla on antinsa ympäristökriisien ratkaisuun.

— Ihmisen luomien ongelmien taustalla olevista arvoista ja merkityksistä voi saada selkoa juuri kulttuurituotosten kautta, Torvinen sanoo.

HISTORIAN SUURMIEHIÄ | Muun tutkimuksen ohessa Torvinen on syventynyt akateemikko Erik Bergmanin säveltäjyyteen, musiikkiin ja elämään.

— Ei siitä elämäkerrallista opusta tule, mutta se sisältää tutkielmia elämästä ja teoksista. Vanhahtavalta kalskahtaa, mutta tuo kuvaus on osuva.

Bergmania pidetään suomalaisen musiikin ensimmäisenä modernistina. Musiikintutkimuksessa modernismi on ymmärretty aika kapeasti, vain atonaaliseksi musiikiksi.

— Modernismi on taiteellinen reaktio moderniin. Siihen liittyy kysymyksiä politiikasta, sukupuolesta ja eriaikaisista musiikkityyleistä.

Bergman-teos valmistuu pikku hiljaa.

— Olen monessa haastattelussa luvannut jo aikoja, joten enää en uskalla. Lähiaikoina kuitenkin.

POP POP POP | Sibelius löytyi kotoa 1980-luvun alussa, mutta popmusiikin pariin Juha Torvinen vihkiytyi naapurissa. Vieressä asuivat Bergmanin pojat, joiden isä, Alpo, oli ostanut 60-luvun lopulta lähtien kaikki käsiinsä saamansa levyt bluesista raskaaseen rockiin.

— Lainasin viikonlopuksi aina läjän. Varsinainen rock-koulu!

Nauhoitettuja c-kasetteja kertyi vino pino. 60 minuutin kasetille mahtui aina yksi albumi ja parhaat hitit Deep Purplelta, Claptonilta

— Siinä oppi, kuka soitti missäkin bändissä ja koska mikäkin levy ilmestyi.

Ensimmäisen oman levynsä Torvinen ruinasi vuonna 1984. Vaikka lompakkoaan raottaneelle isälle olisi ollut mieleen klassinen äänite, mukaan tarttui KISSin Animalize.

Rock-maailma ei jäänyt akateemisissakaan pyrinnöissä tyystin syrjään. Vuonna 2007 tuoretta tohtoria haastateltiin kitaranrikkomisen asiantuntijana. Yksi hänen väitöskirjansa pääluvuista käsitteli The Who -yhtyeen Pete Townsendin nimiin laskettavaa lavaperformanssia.

— Itse asiassahan Townsend hajotti kitaransa ensi kertaa sattumalta matalan keikkapaikan kattoon. Tulistunut rock-kukko paloitteli kitaransa tyystin — yleisö tykkäsi ja alkoi sitä vaatia. Soittimen särkemisestä tuli tavaramerkki.

Tuoreeltaan Torvisesta tuntui, että väitöskirjan nimenomainen osa sai liikaakin huomiota.

— Nyt olen kyllä sitä mieltä, että kitaransärkemisluku on väitökseni paras, Torvinen sanoo.

Torvinen tarkastelee soittimen hajottamisen tekoa muun muassa irtaantumisena teknologisen ajattelun kahleista. 60-luvun lopulla kitaran uhraaminen liittyi yhteisön vapauttamiseen ja yleiseen yhteiskunnalliseen liikkeeseen. Missä nykyisin voisi ilmetä samanlainen kumouksellinen räyhä?

— Ehkä taiteenlajien rajojen yhdistämisessä ja rikkomisessa. Toisaalta nykyään jokainen tyyli on jo marginaali, joten asioiden tekeminen mitä tavanomaisimmin voi olla radikaalia.

BALLADI KAIKEN TURHUUDESTA | Musiikkia voi tietenkin tutkia siitä itsestään käsin, vain musiikkina. Se vain ei ole koskaan ollut Juha Torvisen juttu. Tutkiessaan Bergmanin modernismia Torvinen näkee modernin maailman. Partituureja lukiessaan hän pyrkii näkemään, mistä sointi kumpuaa.

Väitöskirjassa Musiikki ahdistuksen taitona tehtiin muutakin kuin pirstottiin kitaraa. Ahdistus ei ollut Torvisen käsittelyssä niinkään psykologinen tuntemus, vaan läpeensä filosofinen tila.

— Ahdistus nousi tärkeäksi, kun pyrin yhdistämään musiikintutkimusta Martin Heideggerin filosofiaan. Heideggerille ahdistus, Angst, on ihmisen elämän määrittymätön pohjavirta, kaiken merkityksettömyyden tila.

Musiikki on yhtäältä perimmäisen ahdistuksen tapa ilmentyä kulttuurissa ja samalla ihmisen keino käsitellä ahdistusta. Musiikissa tunne on järkeä väkevämpää.

Vaikka musiikin ja Heideggerin yhteys ei ollut yleinen aihe maailmallakaan, Torvinen päätyi kirjoittamaan suomeksi.

— En olisi välttämättä osannut tehdä sitä englanniksi, kieli on niin kytköksissä ajatteluun, Torvinen tuumii.

— Vaikka tutkimuksesta olisi varmaan tullut ihan ok, olisin tuskin saanut purettua niitä kokemuksellisia sävyjä. Englanti olisi tehnyt väitöskirjasta kliinisemmän.

FILOSOFIAA AAMUNKOITTOON | Musiikilla on pitkä historia filosofian palveluksessa. Antiikin pythagoralaisille universumin rakenteiden lukusuhteet paljastuivat musiikin kautta.

Kun filosofia on käsitteellistämisen tiede, musiikki taas pakenee kielellistä käsittelyä. Sisällöllistä filosofiaa musiikista kirjoittaneet ovat Torvisen mukaan harvassa verrattuna muihin taiteenlajeihin.

— Säveltäjätaustainen Theodor W. Adorno kirjoitti paljon musiikista, mutta hän kirjoitti kaikesta.

Torvinen keksii syitä, miksi näin on. Sointi ei kiinnity käsitteisiin kuten sanat. Musiikkiteos soi vain oman aikansa ja kuulostaa eri paikoissa erilaiselta. Sen perusta on kehossa ja tunteissa, se saa nytkymään ja nyyhkimään. Siksi musiikkiin tarttuminen filosofisin käsittein on hankalampaa kuin kuvaan tai tekstiin.

— Filosofisessa kirjallisuudessa usein viitataan musiikkiin silloin kun edessä on jotakin hankalasti käsitteellistyvää — se on kuin yleinen selittämättömän metafora. Antonio Damasion Tapahtumisen tunteessa tuodaan musiikki peliin toistuvasti, kun jokin on vaikeasti selitettävää. ”Mielen rakenteet asettuvat kuin sinfoniaan”.

Torvisen mukaan mystisyys ei ole koko totuus. Musiikista voi puhua tarkasti ja sisällöllisesti, se vain vaatii omat käsitteensä.

ASUSTELAULUT | Mahtaakohan musiikki koskaan olla vain musiikkia. Musiikkimaku jakaa kaveriporukoihin koulun pihalla, ja kadulla näkee taajempaan bändipaitoja kuin Matisse- tai Dostojevski-printtejä. Musiikki kulkee mukana, myös korvalapuissa.

— Minäkin koin nuorena kauhean mukavana tunteena sen, kun kaverit sairastuivat yksitellen fiftaritautiin ja minä kuuntelin B. B. Kingiä. Se oli vähän hienompaa.

Musiikki on käyttötavaraa, terapiaa, viihdettä, tunnetilojen tapailua ja kehon liikkeellelaittoa. Kulutustuotteessa on väliä silläkin, miten sointi on tallennettu.

— CD katoaa, mutta vinyyli ei. Vinyylistä voi suurennuslasilla nähdä musiikin, ja kuuntelurytmi on optimaalinen! 20 minuutin välein pitää nousta ja kääntää levy. Juuri sen ajan jaksaa keskittyä.

Torvinen muistuttaa, että moni viime vuosisadan ajattelija uskoi musiikin paljastava yhteiskunnasta jotakin muuten tavoittamatonta. Ettäkö TOP-listoja seuraamalla voisi sanoa jotakin suomalaisista nyt?

— Kyllä nämä listat voivat kertoa, millä tavalla kulttuuri pyrkii pysymään pinnalla vajoamatta merkityksettömyyteen. Ei yhteiskunta musiikin varassa ole, mutta on se tärkeä tekijä.

TUTKIJA, TAIVAS JA TÄHDET | Syyskuun alussa Torvinen aloitti viisivuotisen pestin akatemiatutkijana, nyt kohteena on eritoten ekomusikologia. Tutkimuksen alla ovat olleet muun muassa säveltäjä Kalevi Ahon Kahdeksan vuodenaikaa ja Hexvessel-yhtyeen No holier temple -albumi.

— Olen pyrkinyt pitämään perinteistä jakoa populaarin ja klassisen musiikin välillä merkityksettömänä. Ei ympäristökriisikään kysy, mitä musiikkia kuuntelet.

Ahon teokset eivät paasaa, mutta ne tähyävät maailmaa yhteiskunnallisista kulmista. Kahdeksan vuodenaikaa on konsertto thereminille ja kamariorkesterille, ja se käsittelee saamelaisten vuodenkiertoa. Teos pakottaa miettimään vuodenaikojen uhkaavaa katoa ja sen merkitystä elämäntavalle.

— Kun vanhaa luontoaiheista musiikkia kuulee, on mahdoton olla näkemättä, että luonto on nyt uhattuna. Uuno Klamin 1930-luvun Merikuvia-teoksen Suomenlahti ei ole sinilevien puurouttama ja öljykatastrofia odottava merialue, mutta nyt sitä on vaikea olla ajattelematta.

Kotimaisen Hexvessel-bändin ”metsäfolk”-levy puolestaan on mallikappale teemalevystä.

— Levy kietoo kuuntelijan hypnoottiseen vaippaan kuin metsä. Se ei etäännytä vaan saa kokemaan kaiken yhteenkuuluvuutta.

SUOMI-ILMIÖ | Ekomusikologi voisi tutkia hyvin Tuska-festivaalin jätehuoltoa tai kitaroiden puulajeja, mutta Torvisen lähtökohta on musiikissa itsessään. Luontoaiheinen musiikki kumpuaa usein jostakin tietystä luonnosta ja paikasta.

— Tunnen pohjoisen luonnon, joten sitä on helpompi ymmärtää musiikissa.

Paikallisuus vaatii kulttuurintutkimuksessa joskus selittelyä. Sen korostaminen kun on linkittynyt kiihkonationalismiin ja natsi-ideologiaan.

— Miksei siitä voisi kummuta ympäristömielistä ajattelua? Ei ympäristön tuho kosketa, jos ei ole omaa luontoa, jota rakastaa.

Siinä on musiikin voima. Se painaa samoja nappuloita kuin jylhä luonto, ravistaa kehoa ja kuohuttaa tunteita.

— Kun minä kuulen pohjoista musiikkia, ajattelen aina ensin mökkimme hiekkakumpuja Enontekiöllä, Torvinen kertoo.

 
Poliisijohtaja Jari Taponen: Valtaosa kansanedustajista ei voi kokea vihapuhetta, se on vain huonoa käytöstä
19.10.2019 19:30 Ami Laaksonen
Ennalta estävän poliisitoiminnon johtaja Jari Taponen ei lähtisi kriminalisoimaan vihapuhetta.
Kansanedustajiin ja some-keskustelijoihin kohdistuu yhä enemmän haukkumasanoja. Rikoksen tunnusmerkistöä kirjoittelu ei täytä, ellei se esimerkiksi loukkaa kunniaa tai kiihota kansanryhmää vastaan. Kuvamuokkaus: Lassi Puhtimäki Kuva: Viki Salonen

Kansanedustajiin ja some-keskustelijoihin kohdistuu yhä enemmän haukkumasanoja. Rikoksen tunnusmerkistöä kirjoittelu ei täytä, ellei se esimerkiksi loukkaa kunniaa tai kiihota kansanryhmää vastaan. Kuvamuokkaus: Lassi Puhtimäki Kuva: Viki Salonen

Juttu muurin takana

 
Puhaltaa vasemmalta aika vahvasti.

Täten, poliitkot voidaan lukea vähemmistöksi. Taitaa olla pahiten sorrettu sellainen joten tämä ryhmä vaatii erityistä suojelua vihaiselta puheelta.
 
Viimeksi muokattu:
Juha Torvinen totta tosiaan löytyy Turun yliopiston listoilta. Siellä hän tekee musiikintutkimusta. Ei se silti saa uskomaan, että hän itse olisi voinut kirjoittaa mitään noin järjetöntä.
Turun yliopistolta ei ole tullut kuin (puoli)hulluja uutisia viimeisten vuosien aikana, olisiko aika kokeilla siellä vähän kovempia säästöjä?
 
Jälleen välikohtaus MV-sivuston oikeuskäsittelyssä - Janitskinin kannattajat provosoivat tutkijaa: "Mene järveen dosentoimaan"
Ilja Janitskinin kannattajat osoittivat mieltään hovioikeuden edessä. Istunnon odottelu sujui rauhattomasti.
21.10.2019 10.06


Solmu Salminen

MV-sivuston, sen julkaisijana toimineen Ilja Janitskinin sekä Venäjä-mielisen Johan Bäckmanin viharikossyytteiden käsittely jatkuu tällä viikolla Helsingin hovioikeudessa.

Janitskinin kannattajat järjestivät aamukahdeksalta Salmisaarenrannassa mielenilmauksen, joka arvosteli Suomen sananvapautta ja "valtamediaa". Toinen pääsyytetty Backman osallistui protestiin ennen maanantain istuntopäivän alkamista.

Pääkäsittely alkoi suurin piirtein ajallaan kello 9.15. Mielenosoittajat tulivat hovioikeuden aulaan ennen yhdeksää ja osallistuvat myös pääkäsittelyyn yleisönä. Järjestys aulassa horjui, kun nettistriimiä lähettävä mies meni kuvaamaan ilman lupaa historiantutkijaa, FT Oula Silvennoista. Silvennoinen tuli hovioikeuteen niin ikään yleisöksi.

Tutkijaa kuvannut mies aiheutti häiriötä oikeustalon aulassa jo ensimmäisenä pääkäsittelypäivänä, kun hän keskeytti asianomistaja Hanna Huumosen haastattelun. Silvennoinen yritti peittää kameraa ja kielsi miestä kuvaamasta. Yksi Janitskinin kannattajista vaati vartijaa paikalle estämään Silvennoisen väitetyn häiriökäyttäytymisen. Vartija totesi tilanteen eikä nähnyt Silvennoisen käytöksessä huomautettavaa.

– Mene saa***a järveen dosentoimaan, vartijan kutsunut mies sanoi Silvennoiselle.

Mielenosoittajat lähettivät suoria videostriimejä, joissa jatkettiin sananvapauden arvostelua. Maanantaina oikeussalissa ei nähty tungeksimista, vaan halukkaat toimittajat mahtuivat töihin. Osa yleisöön tulleista ihmisistä haisi alkoholilta.

Salissa oli maanantaina kuvauskielto. Avainhenkilöistä Bäckman ja asianomistaja, toimittaja Jessikka Aro tulivat henkilökohtaisesti paikalle. Janitskinia ei oikeussalissa näkynyt.


Ilja Janitskinin kannattajat järjestivät aamukahdeksalta Salmisaarenrannassa mielenilmauksen.

Ilja Janitskinin kannattajat järjestivät aamukahdeksalta Salmisaarenrannassa mielenilmauksen.SOLMU SALMINEN

a0547b1c-6cb0-563e-98af-5d77ecefdf56-800x_.jpg

SOLMU SALMINEN

 
Viharikosten vastaisen työn hyvistä käytännöistä julkaistiin opas
21.10.2019 10.38

Oikeusministeriön koordinoiman Against Hate -hankkeen loppukonferenssi järjestetään Zagrebissa, Kroatiassa tänään 21.10. Konferenssin aiheena ovat viharikosten vastaisen työn hyvät käytännöt.

Tilaisuudessa kuullaan eri alojen asiantuntijoiden esityksiä toimivista käytännöistä viharikosten ennalta ehkäisyssä ja niihin puuttumisessa. Mukana on viranomaisten käytäntöjen lisäksi kansalaisyhteiskunnan viharikosten vastaisia toimia.

Konferenssissa julkaistaan myös opas hyvistä käytännöistä. Opas sisältää kuvauksia erilaisista EU-maissa käytössä olevista käytännöistä viharikosten ja vihapuheen vastaisessa työssä. Opas sisältää myös lyhyen kuvauksen viharikosten ja vihapuheen vastaisesta lainsäädännöstä jäsenmaissa ja tietoa ECRIn (European Commission against Racism and Intolerance) antamista suosituksista.

Oikeusministeriö koordinoi Against hate –hanketta, jonka tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn tehostaminen. Hankkeen toiminta keskittyy viharikosraportoinnin kehittämiseen sekä viranomaisten, erityisesti poliisin, syyttäjän, tuomareiden viharikosten ja vihapuheen vastaisten toimintavalmiuksien vahvistamiseen sekä viharikosten uhrien tukemiseen.

Against hate -hankkeessa on kumppaneina Rikosuhripäivystys sekä kolme kroatialaista kansalaisjärjestöä. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta (2014–2020). Kaksivuotinen hanke päättyy 30.11.2019.

Lisätiedot: hankepäällikkö Milla Aaltonen, puh. 02951 50061, [email protected]

Guidebook of good practices in combating hate crimes and hate speech (Viharikosten vastaiset hyvät käytännöt -opas, englanniksi)


OSCEn tilastoa suomalaisista viharikoksista.
 
TOTALITARISMIIN SIIRTYMISEN ANATOMIA

Eli ymmärrysharjoitus siitä kuinka muuan pohjoismainen, demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio voi ajautua totalitarismiin vastoin kaikkia ennakko-oletuksia.
Näin äkkiseltään voisi kuvitella että sanat Suomi ja totalitarismi eivät millään mahdu samaan lauseeseen. Aikanaan – ja hyvin pitkään – on tullut ajateltua niin. Pitkään myös täysin perustellusti. Kahdentoista ja puolen vuoden bloggaamisen aikana ja samalla maan kehitystä tarkasti seuraten olen tullut siihen johtopäätökseen että tässä maailmassa ei ole olemassakaan sellaista maata joka ei pystyisi ajautumaan tai tietoisesti siirtymään totalitarismiin kun vain sen totalitarismin rakennuspalikat ovat olemassa.
Kuinka totalitarismi etenee? Ja mitä rakennuspalikoita siihen vaaditaan?
No, tietysti ensimmäisenä vaaditaan että maassa on yksipuoluejärjestelmä tai sitä vastaava valtakoneisto joka pitää huolen että vallitsevalle politiikalle ei ole olemassa tosiasiallisia vaihtoehtoja. Suomessa sellainen järjestelmä jo on ja se on ottanut vallan itselleen parlamentaarisen demokratian keinoin ilman minkäänlaista varsinaista vallankaappausta. Kutsun sitä itse nimellä Järjestelmäpuolue ja siihen kuuluvat kaikki valtapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta. Järjestelmäpuolueen alaosastot ovat nyansseja lukuunottamatta yhtä mieltä maan politiikan olennaisista ja merkittävimmistä asioista ja järjestelmäpuolueella on eduskunnassa ehdoton enemmistö eli siis absoluuttinen valta. Kyseiseen koneistoon kuuluu tietysti myös valtamedia joka sekään ei tarjoa kuin yhden hyväksyttävän ajattelutavan.
Tarvitaan tietysti myös syy totalitarismiin siirtymiseen. Eihän sitä varsinaisesti huvikseen kukaan tee. Suomessa syy on tietysti se, että valtaa hallussaan pitävä eliitti suojelee etuoikeutettua asemaansa ja pyrkii varmistamaan ettei mikään sitä uhkaa. Sillä on myös perusteltua varmistettavaa sillä kyseinen valtakoneisto on tehnyt tiettyjä, rikolliseksi luokiteltavia anteeksiantamattomia virheitä joista se ei halua kantaa vastuuta ja jonka vuoksi se haluaa kieltää kaiken toimintansa arvostelun. Järjestelmäpuolueen rikollisiksi virheiksi voidaan laskea ainakin:
Suomen itsenäisyydestä vapaaehtoisesti luopuminen ja Suomen muuttaminen ylikansallisen federaation maakunnaksi.
ja
Suomen väestörakenteen tietoinen muuttaminen ja sen aikaansaamat, jatkuvasti lisääntyvät seksuaali- ja väkivaltarikokset sekä kyseisen kehityksen kansalaisiin kohdistama järkyttävä taloudellinen rasitus.
Lisäksi tähän voi lisätä aivan tolkuttomaksi kasvatetun julkisen sektorin suojatyöpaikkaosaston joka syö Suomen taloudellista pohjaa sekä suomalaisen infrastruktuurin myyminen suurilta osin ulkomaille nakkirahoilla.
Kuinka sitten totalitarismi etenee maassa, jonka ei koskaan pitänyt/voinut muuttua totalitaristiseksi?
Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmä ei ole vielä niin härski että kehtaisi vaatia voimaan lakia joka kieltää poliittisen eliitin, virkamieseliitin ja näitten kanssa saman peiton alla nukkuvan valtamedian arvostelemisen. Mutta sillä on jo käytössään kaksi blankolakia eli:
Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
ja
Naftaliinista kaivettu laki uskonrauhan rikkomisesta.
Näillä laeilla järjestelmä antaa sakkotuomioita pitkän ja piinaavan esitutkinta- ja oikeusprosessin jälkeen niille, jotka arvostelevat – perustellusti – järjestelmän Suomeen hankkimaa ja aina kasvavaa haittamaahanmuuttajien joukkoa, niitten tekemää väkivaltaa, niitten elatuksen kalleutta sekä sitä että se on nostettu jalustalle kaiken arvostelun yläpuolelle. Nuo kaksi blankolakia eivät tietenkään sinänsä itsessään riitä, sillä toimenpiteillä pyritään suojelemaan nimenomaan aikaisemmin mainittua etuoikeutettua eliittiä eikä se eliitti ole varsinaisesti mikään sellainen etninen ihmisryhmä tai uskonto joita nuo blankolait koskevat.
Niinpä toisessa vaiheessa aletaan käyttää orwellilaista newspeak-taktiikkaa ja kehitetään termi vihapuhe. Termi itsessään on tietysti täysin määrittelemätöntä mustaa usvaa joten sitä voidaan käyttää vain yhden poliittisen viitekehyksen etujen mukaisesti. Matkalla kohti totalitarismia on tässä vaiheessa likaisen työn tekijänä ja vihapuhe-termin levittäjänä nimenomaan valtamedia joka saa tietenkin huomattavan kyistä palautetta propagandastaan johon se vastaa uhriutumalla ja toteamalla että ääriainekset pyrkivät estämään valtamedian vapaan tiedonvälityksen ja uhkaavat toimittajien turvallisuutta. Tällöin – luonnollisesti – kehitetään myös termi maalittaminen. Jonka perusteella aletaan vaatia lakeja, joilla annettaisiin niin poliitikoille, korkeille virkamiehille kuin valtamedian edustajille käytännössä diplomaattinen koskemattomuus eli saavutetaan Orwellin kehittämä ns. eläinten tasa-arvo.
Koska vastalauseitten määrä – internetin mahdollistamana – luonnollisesti kasvaa ja saa enemmän sekä suosiota että näkyvyyttä siirrytään kolmanteen vaiheeseen jossa virkakoneisto lisää mielipidevalvontaan erikoistuneen henkilökunnan määrää ja annetut tuomiot muuttuvat entistä kovemmiksi. Annetaan entistä suurempia sakkotuomioita (case Sebastian Tynkkynen), ehdollista vankeutta (case Jösse Järvenpää) ja myös ehdottomia vankeustuomioita (case Ilja Janitskin / MV-lehti). Erityisen raskauttavana (case MV) nähdään tietenkin se, että vaihtoehtomedia on pystynyt kilpailemaan suosiossa valtamedian kanssa. Kolmannessa vaiheessa on myös otettu käyttöön nimetön ilmiantojärjestelmä joka koskee niin kansalaisia kuin poliisin sisäistä valvontaa.
Kaikkia näitä toimia perustellaan nimenomaan humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella. Totalitarismia tavoitteleva järjestelmä mainostaa toimivansa nimenomaan totalitarismia vastaan.
Suomi on tällä hetkellä totalitarismin kolmannessa vaiheessa ja valmistautumassa kohti totalitarismin neljättä vaihetta jolloin ns. vihapuhelaki astuu voimaan. Koska termit vihapuhe ja maalittaminen ovat orwellilaiseen tyyliin täysin blankotermejä niin jatkuvasti enemmän politisoitunut oikeuslaitos alkaa lakiin vedoten jakaa entistä enemmän ehdottomia vankeustuomioita valtakoneiston ja -eliitin perustellusta arvostelusta. Nimenomaan perusteltu arvostelu ja ennen kaikkea sen vaimentaminen on tietysti vihapuhelain ensimmäinen ja ainoa tavoite. Tavoitteessa tässä vaiheessa auttaa valtakoneiston Sturmabteilungina toimivat ”aktivistit” jotka alkavat harjoittaa väärinajattelijoita kohtaan aktiivista häiriköintiä ja väkivaltaa. Kyseinen Sturmabteilung toimii Ruotsissa jo hyvin aktiivisesti mutta se on riekkunut Suomessakin ja ennen kaikkea se on saanut tehdä sen valtakoneistolta rauhassa. Jopa osittaisella siunauksella.
Internetiä ja sen myötä ajatusten vastarintaa ei olla saatu vaiennettua kokonaan Kiinassakaan joten ei sitä saada vaimennettua Suomessakaan. Näin ollen valtakoneisto katsoo tarpeelliseksi että maa siirtyy viidenteen vaiheeseen jolloin vihapuhelain avuksi otetaan laki maanpetoksesta. Tuomiolle joutuvat järjestelmän arvostelijat tuomitaan sekä vihapuheesta että vieraan vallan trollina toimimisesta. Sinänsä muuta todistetta tuomiolle ei tarvita kuin itsessään se, että tuomittava ei hyväksy vallitsevaa järjestelmää ja se itsessään on jo EU:n heikentämistä ja sitä kautta aktiivista toimintaa Moskovan puolesta. Maanpetoshan ei kohdistu enää varsinaisesti Suomeen vaan Euroopan Unioniin ja sen uskollisiin suomalaisiin käskyläisiin. Kun maanpetospykälä otetaan avuksi voidaan järjestelmän vastustajille räpsäyttää jopa kymmenen vuoden tuomiot. Viidennessä vaiheessa myös jo pelkkä nimetön ilmianto vihapuheesta johtaa automaattisesti tutkintaprosessiin joka – tuli tuomiota eli ei – puolestaan johtaa takuuvarmasti työpaikan menettämiseen mikäli epäilty työskentelee julkisella sektorilla.
Tässä vaiheessa maassa on vielä olemassa kansallismielinen laillinen oppositio mutta koska järjestelmä on huomannut voivansa toimia kuinka röyhkeästi hyvänsä ilman minkäänlaista kansalaiskapinan uhkaa se päättää turvata absoluuttisen valtansa myös demokraattisen muutoksen mahdollisuudelta ja siirtyy järjestelmän kuudenteen vaiheeseen jossa kansallismielisten ts. perussuomalaisten toiminta lakkautetaan nationalistisena, rasistisena ja äärioikeistolaisena. Luonnollisesti lakkauttamista perustellaan humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella. Totalitarismia kohti etenevä järjestelmä mainostaa tässäkin toimivansa nimenomaan totalitarismia vastaan. Ja suurin osa sen kannattajista jopa uskoo siihen, mitä sanoo. Vaikka järjestelmä hyökkää kuviteltua pirua vastaan oikean Belsebubin avulla.
Kuudetta vaihetta edeltää jo aikaisempien vaiheitten aikana alkanut kansalaisten pikku hiljaa tapahtuva täydellinen aseistariisuminen jota perustellaan muuan Tuomiojan lauseella ”sivistysvaltiossa aseita on vain viranomaisilla”. Tässä vaiheessa varsinainen demokratia – jonka ”suojelemiseksi” em. toimet tehtiin – muuttuukin pelkäksi sitten määrävuosina tapahtuviksi vallanvahvistamistilaisuuksiksi joitten aikana tätä päivitetyä demokratiaa ylistetään enemmän kuin koskaan ennen. Suomi siirtyy kylttien, julisteitten ja iskulauseitten aikaan.
Tässä vaiheessa ollaan totalitarismi tietysti jo saavutettu ja sitä perustellaan jälleen kerran humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella plus luonnollisesti totalitarismin vastustamisella. Mutta riittääkö tämä? Jos arvostelu lakkaa, niin se riittää ja valtakoneisto on betonoinut valtansa. Suomi siirtyy turvalliseen itäsaksalaiseen olotilaan. Mutta todennäköisesti arvostelu jatkuu edelleenkin. Sillä toisin kuin Itä-Saksassa internet on edelleenkin olemassa.
Tällöin valtakoneistolla on mahdollisuus siirtyä seitsemänteen vaiheeseen jossa aletaan tehdä poliittisesti sopivia diagnooseja joilla väärinajattelijat voidaan lukita mielisairaaloihin ilman näytösoikeudenkäyntejä. Maassamme löytyy tälläkin hetkellä yllin kyllin väkeä jotka oikein mielellään etädiagnosoivat kansallismieliset ja haittamaahanmuuton vastustajat jonkun sortin mielisairaiksi ja epäilemättä sellaista väkeä löytyy myös sieltä, missä ne todella oikeat diagnosointioikeudet ovat. Voi sanoa että niitä on maailman sivu aina löytynyt kun niitä tarvitaan eikä Suomi muodosta tässä asiassa minkäänlaista poikkeusta.
Voisiko diagnoosi sitten olla neuvostotyyppinen ”hiipivä skitsofrenia”? Sen diagnoosiinhan kuuluu lause ”Muutokset alkuperäiseen persoonallisuuteen ovat ristiriitaisia. Potilaalla havaitaan optimismia, vilkasta toimintaa, aktiivista osallistumista entisen passiivisuuden asemesta, taistelua oikeudesta uuteen elämään” ja piru vie kun tuo kuulostaa jollain tavalla tutulta. Aktiivista osallistumista passiivisuuden sijaan? Taistelua oikeudesta uuteen elämään? Noin henk koht veikkaan että diagnoosi voisi olla ”krooninen ja patoutunut piilobreivikiläisen tuhosyndrooman alkutila”.
Tietysti mikäli seitsemäskään vaihe ei riitä ja valtakoneistolla on muutenkin jo kaikki pidäkkeet poissa niin silloin voidaan siirtyä kahdeksanteen vaiheeseen eli alkaa jakaa tylysti nappituomioita. Joku voisi tietysti tuumia että eihän sellaista voi kumminkaan tapahtua, johan laitkin sen estävät mutta lakeja voidaan toki muuttaa ja muistutetaanpa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan selityksistä kohta I osasto ja toinen artikla:
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 2 kohta:
”Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;

c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.”
Alleviivaus ja boldaus oma. Tuo kohta c mahdollistaa asian tulkinnan, no, ihan miten tahansa ja niin kuin lukija on huomannut niin poliittisia tulkitsijoita ja tarvittavaa poliittista tahtoa tässä maassa ja myös Euroopan Unionissa riittää. Luonnollisesti nappituomiotkin perustellaan – mikäli perustelua yleensä enää tarvitaan tai sitä viitsitään tehdä – humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä tietysti sananvapaudella. Totalitarismin tilan saavuttanut järjestelmä mainostaa pelastaneensa maan totalitarismilta.
Suomi on siis esitettyjen vaiheitten kolme ja neljä puolessa välissä. Moni tuumii kirjoituksesta että jätkähän on sekaisin eikä Suomessa eikä muussakaan sivistysmaassa voi tapahtua koskaan mitään tuollaista. Mutta tulee muistaa, että jos aikanaan, eikä kovin pitkäkään aika sitten oltaisiin sanottu tyypeille että tulevaisuudessa…
1. Suomessa kaikki valtapuolueet kommareista kokkareisiin pitävät sekä Suomen itsenäisyyden menettämistä että sitä, että maahan kuskataan jatkuvasti kehitysmaalaisia maahanmuuttajia kyseenalaistamattomana itseisarvona. Täysin välittämättä touhun hinnasta ja siitä aiheutuvasta inhimillisestä kärsimyksestä.
2. Suomessa on käytössä neuvostotyyppinen anonymka-ilmiantojärjestelmä.
3. Suomessa jaetaan tuomioita jonkun sellaisen blankotermin perusteella jota ei olla edes eduskunnassa määritelty laiksi.

…niin kyseiset tyypit olisivat todenneet että jätkähän haastaa huonoa scifiä. Ei tollaista voi tapahtua Suomessa eikä missään muussakaan sivistysmaassa. Hyppää jortaniin. Jos se helpottais.
Kannattaa miettiä vielä yhtä kysymystä. Kumpi on ihmisille vaarallisempi:
- Henkilö, joka arvostelee valtaeliittiä?
vai
- Valtaeliitti, joka ei halua luopua vallastaan?
Kumpikos se historian aikana on ollut se vaarallisempi? Ja kumpikos on saanut enemmän raatoja ja kärsimystä aikaiseksi?

 
Janitskinin kannattajat järjestivät aamukahdeksalta Salmisaarenrannassa mielenilmauksen, joka arvosteli Suomen sananvapautta ja "valtamediaa". Toinen pääsyytetty Backman osallistui protestiin ennen maanantain istuntopäivän alkamista

Saiko kukaan Taserista? No ei. Miten v--n laimeaa. :cool:
 
Ilja Janitskinin kannattajat järjestivät aamukahdeksalta Salmisaarenrannassa mielenilmauksen.SOLMU SALMINEN

a0547b1c-6cb0-563e-98af-5d77ecefdf56-800x_.jpg

SOLMU SALMINEN

Vaikka kuinka olisi kiva videoida tapahtumia, niin ei ihan noin iholle tartvitsisi mennä kameralla.
 
Oikeusministeri varoittaa vihakampanjoista: ”Olemme erittäin vaarallisella tiellä”
23.10.2019 15:26 Päivitetty: 23.10.2019 15:26






Oikeusministeriössä käydään läpi kaikki niin sanottuun maalittamiseen liittyvät rikoslain vihapuhepykälät, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) (kuvassa) kertoi keskiviikkona oikeustoimittajien tilaisuudessa.

Hän totesi kannattavansa itse lähtökohtaa, jonka mukaan syyttäjä saisi oikeuden syyttää virkamiehiin kohdistuvasta joukkoistetusta vihapuhekampanjasta siihen syyllistyneitä ilman, että uhrin tarvitsisi itse viedä juttua rikostutkintaan.

Ministeriössä tutkitaan nyt, missä määrin tämä olisi mahdollista ja ministeri haluaakin odottaa virkamiesten arviota ennen lopullisia johtopäätöksiä.

Esimerkiksi laiton uhkaus on asianomistajarikos, eli rikosjutun nostaminen on uhrin oman aktiivisuuden varassa.

Ministerin mukaan asia on tärkeä, sillä vihakampanjat voivat pahimmillaan vaikuttaa koko oikeusvaltion toteutumiseen.
Henriksson: Vihapuhe voi johtaa tekoihin.
– Olemme erittäin vaarallisella tiellä, jos yritetään vaikuttaa syyttäjiin, tuomareihin ja toimittajiin. Heihin, joilla on keskeisiä rooleja oikeusvaltiossa. Hallitus haluaa nyt panostaa vihapuheen torjuntaan, Henriksson sanoi.

Poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat penänneet julkisuudessa tehokkaampia keinoja puuttua heihin kohdistuvaan yleistyneeseen häirintään ja vihakampanjointiin.

Myös arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtama vihapuhetyöryhmä totesi toukokuussa, että maalittamiseen tulisi voida puuttua tehokkaammin, sillä nykyinen lainsäädäntö ei huomioi riittävästi tilanteita, joissa yksi henkilö yllyttää useita ihmisiä hyökkäämään yksittäistä ihmistä vastaan.

Ministeri Henriksson ihmettelee, miksi jotkut tahot ajavat vihapuheelle yhä laajempaa sananvapautta.
– Minua on askarruttanut pitkään, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että on tärkeää saada sanoa niin rumasti ja loukkaavasti kuin mahdollista, Henriksson sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi kansanedustajien tulisi toimia arvojohtajina ja näyttää esimerkkiä hyvästä käytöksestä.
– Askel vihapuheesta tekoihin on olemassa ja tästä on jo EU:ssa esimerkkejä. Tällaista ilmapiiriä ei haluta tähän maahan, Henriksson totesi.

STT–Olli-Pekka Paajanen

 
Oikeusministeri varoittaa vihakampanjoista: ”Olemme erittäin vaarallisella tiellä”
23.10.2019 15:26 Päivitetty: 23.10.2019 15:26






Oikeusministeriössä käydään läpi kaikki niin sanottuun maalittamiseen liittyvät rikoslain vihapuhepykälät, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) (kuvassa) kertoi keskiviikkona oikeustoimittajien tilaisuudessa.

Hän totesi kannattavansa itse lähtökohtaa, jonka mukaan syyttäjä saisi oikeuden syyttää virkamiehiin kohdistuvasta joukkoistetusta vihapuhekampanjasta siihen syyllistyneitä ilman, että uhrin tarvitsisi itse viedä juttua rikostutkintaan.

Ministeriössä tutkitaan nyt, missä määrin tämä olisi mahdollista ja ministeri haluaakin odottaa virkamiesten arviota ennen lopullisia johtopäätöksiä.

Esimerkiksi laiton uhkaus on asianomistajarikos, eli rikosjutun nostaminen on uhrin oman aktiivisuuden varassa.

Ministerin mukaan asia on tärkeä, sillä vihakampanjat voivat pahimmillaan vaikuttaa koko oikeusvaltion toteutumiseen.

– Olemme erittäin vaarallisella tiellä, jos yritetään vaikuttaa syyttäjiin, tuomareihin ja toimittajiin. Heihin, joilla on keskeisiä rooleja oikeusvaltiossa. Hallitus haluaa nyt panostaa vihapuheen torjuntaan, Henriksson sanoi.

Poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat penänneet julkisuudessa tehokkaampia keinoja puuttua heihin kohdistuvaan yleistyneeseen häirintään ja vihakampanjointiin.

Myös arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtama vihapuhetyöryhmä totesi toukokuussa, että maalittamiseen tulisi voida puuttua tehokkaammin, sillä nykyinen lainsäädäntö ei huomioi riittävästi tilanteita, joissa yksi henkilö yllyttää useita ihmisiä hyökkäämään yksittäistä ihmistä vastaan.

Ministeri Henriksson ihmettelee, miksi jotkut tahot ajavat vihapuheelle yhä laajempaa sananvapautta.
– Minua on askarruttanut pitkään, miksi jotkut ihmiset ajattelevat, että on tärkeää saada sanoa niin rumasti ja loukkaavasti kuin mahdollista, Henriksson sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi kansanedustajien tulisi toimia arvojohtajina ja näyttää esimerkkiä hyvästä käytöksestä.
– Askel vihapuheesta tekoihin on olemassa ja tästä on jo EU:ssa esimerkkejä. Tällaista ilmapiiriä ei haluta tähän maahan, Henriksson totesi.

STT–Olli-Pekka Paajanen


Totta. Näin valtamedian kampanjointi ja maalittaminen voi tosiaan lisätä vihaa...

 
Back
Top