#vihapuhe

Onpas oululaiset luokanopettajaopiskelijat nössöä väkeä. Kansalaisten reaktioista päätellen kansa arvostaa heidän sisustustyyliä. Senkus olisivat todenneet että Mannerheim nauttii laajaa kansalaisten arvostusta ja kuva pysyy seinällä.
 
Tämähän on pyhäinhäväistys.

1574248809083.png

Kuvan poistoa pyysi yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen. Professorin mukaan ”Mannerheimin kuva ei henkilön ristiriitaisen historian takia sovi opiskelijajärjestön kokoustilan seinälle”.

– Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen (vas.) osoitti uskomatonta harkintakyvyn puutetta käyttämällä omaa auktoriteettiasemaansa suhteessa opiskelijoihin vaatien heitä poistamaan marsalkka Mannerheimin kuvan opiskelijoiden kokoontumistilasta, Janne Heikkinen kirjoittaa Facebookissa.

– Toivottavasti opiskelijat eivät alistu yksittäisen professorin äärivasemmistolaisen kontrollin paineessa.

https://www.verkkouutiset.fi/janne-heikkinen-mannerheimin-tekoja-tulee-kunnioittaa-jatkossakin/

Puuronen on heittänyt Mannerheimin poskelle puuroa ja koettanut vielä kuristaa Viron viirillä. Sotaoikeuteen.
 
vs.
(shia ja sunni)
 
vs.
(shia ja sunni)

Kylläpäs SDP tuntuu olevan pullollaan rasistisia vihapuhujia ja kansanryhmää vastaan kiihottavia henkilöitä.

Hussein al-Taee kirjoittaa muun muassa “sunnien paskapuheesta” (sunni bullshit).. ..
Al-Taee käyttää myös homoseksuaaleista ja juutalaisista äärimmäisen halveksuvaa ja alatyylistä kieltä.. ..kuvakaappauksessa al-Taee solvaa somaleja ja heidän uskonnonharjoittamistaan...

Miksi Rinne ei siivoa puoluettaan rasisteista ja kiihkoilijoista?

Yrittääkö hän ratsastaa rasistien äänillä?
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs SDP tuntuu olevan pullollaan rasistisia vihapuhujia ja kansanryhmää vastaan kiihottavia henkilöitä.

Miksi Rinne ei siivoa puoluettaan rasisteista ja kiihkoilijoista?

Yrittääkö hän ratsastaa rasistien äänillä?

Silloin kun "multikulttuurista" tuli käsite, niin Demarien piti näyttää että hekin ovat mukana, eikä vain Vihr/Vas.. samoilla apajilla kun halusivat kalastaa...

Nyt niistä on vaikeaa päästä eroon, kun kohu siitäkin tulisi...

"Mitäs läksivät" sanoisi joku sarkastisen kyyninen...
 
Anu koivuselle vastaisin, a, joko realismi on tapahtunut ylelle, tai b, toimittaja on viimesiä päiviä työsuhteessa ko. lafkaan, itsehän toivoisin vaihtoehtoa a, mutta en pidätä henkeä odotellessa vahvistusta asiasta :D
 
Mikäs noita vaivaa? Kommunistia ei saisi sanoa edes vasemmistolaiseksi? :D

Janne Riiheläinen
@veitera
Nov 19
Replying to @willewallu @mikkopori @Petri2020
Itänaapurin meiningin diggailu on tosin siirtynyt nykyään lähinnä äärioikealle.

Ei nyt pelkästään. Mitäs Puuronen on?

adam seven
@a7_FIN_SWE
4h
Replying to @anukoivunen @yleuutiset
Stallari, istuu vassarina kunnanvaltuustossa. Sekö pitäisi vaieta?

Pitäis vaieta jos on Koivusen ja Riiheläisen mielipiteitä oikein tulkinnut.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä varmasti ollutkin jo,mutta Päivärinnan ulkomaalaisittain lausuminen on jotenkin helkutin taidokasta. Se antaa asialle oikean merkityksen kun hän lukee Husulle ääneen Husun itsensä tai kaverin kirjoittamaa kirjettä.
Mihin se video on hävinnyt?
 
Nyt puhuu opiskelijoiden Mannerheim-selfieitä paheksunut professori: olen saanut todella ikävää palautetta
c7ae2f44c24349cdadf38895e2a0593e.jpg

Oulun yliopistossa keskustellaan vilkkaasti Carl Gustaf Emil Mannerheimista. (KUVA: VILLE HONKONEN)
Julkaistu: 20.11. 21:22

Vesa Puuronen paheksui opiskelijoiden ryhtyneen ”kritiikittömästi” Mannerheimin suosijoiksi.

Oulussa keskustellaan vilkkaasti Carl Gustaf Emil Mannerheimin merkityksestä.

Asiasta nousi yliopistossa tiistaina kiista, joka on herättänyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa.

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen lähetti kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sähköpostin, jossa hän paheksui opiskelijoiden ryhtyneen ”kritiikittömästi” Mannerheimin suosijoiksi. Viestissään hän muun muassa luonnehti Mannerheimia ”rotuajattelun kannattajaksi” ja sanoi tämän olleen sisällissodassa ”päävastuussa valkoisten ottamien vankien huonosta kohtelusta ja summittaisesta teloittamisesta”.
IS kysyi Puuroselta keskiviikkona, millaista palautetta hän on saanut ja miltä tilanne tuntuu tiistaisen vilkkaan sosiaalisen median keskustelun jälkeen.

– Osa suomalaisista on lähettänyt todella ikävää palautetta. Joukossa on suoranaisia tappouhkauksia, Puuronen kertoo Ilta-Sanomille.

Oletteko tehneet rikosilmoituksen?
– Se on vielä harkinnassa, mutta osa viesteistä on selvästi rikoslain alaisia, hän sanoo.

Puuronen toivoi viestissään, että Mannerheimin kuva poistettaisiin opiskelijoiden kokoontumishuoneen seinältä ja selfien ottaminen poistettaisiin kilpailusta. Tämän opiskelijat sitten tekivätkin.

Tämä kuva sai lähteä opiskelijoiden kokoontumishuoneesta Oulussa.

Oletteko edelleen samaa mieltä fuksikisasta kuin eilen vai oliko kyseessä sittenkin vain opiskelijoiden harmiton kisa?
– Olen tietysti samaa mieltä kuin eilen.

Jos Mannerheim on ongelmallinen hahmo, onko joku muukin ns. ”suurista suomalaisista” ongelmallinen?
– Ei nyt tulee ketään muuta mieleen, hän sanoo
Laajan jakelun väki kuului tiedeyhteisöön

Menikö jakelu mielestänne liian monille opiskelijoille? Olisiko asian voinut hoitaa toisin?

– Yksi vaihtoehto oli lähettää viesti vain Oulun Luokanopettajaopiskelijoiden Olo ry:lle, mutta laajemmankin joukon on hyvä tietää asioista. Ihan tarkkaa tietoa minulla ei ole kuinka moni viestin sai, Puuronen sanoo.

Hänen mukaansa viestin saaneet kuuluivat kuitenkin kaikki laajasti ottaen tiedeyhteisöön.

Puuronen on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka tunnetaan rasismin tutkijana. Hän on myös vasemmistoliiton poliitikko ja Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen.

Laaja jakelu herätti hämmästystä
Opiskelijoiden keskuudessa tapaus herätti hämmästystä tiistaina.

– Minusta Vesa Puurosen ei olisi pitänyt kommentoida asiaa, sillä hän puuttui ainejärjestöjen sisäiseen asiaan, Olo ry:n tapahtumatoimikunnan jäsen Olli Nisula sanoi tiistaina Ilta-Sanomille.

Nisula korosti puhuvansa omasta puolestaan.

Puurosen viestin seurauksena Mannerheim-selfie poistettiin fuksien kilpailusta, ja kuva sai lähteä kokoontumishuoneen seinältä.

Hän piti pahimpana Puurosen viestin laajaa jakelua.

– Hän oli laittanut sen kaikille KTK-laisille eli kasvatustieteellisen tiedekunnan väelle. Reagoimme asiaan kyllä välittömästi ja poistimme kuvan, emme tosin yksissä tuumin päättäneet sitä poistaa, vaan osa toimi henkilökohtaisesti, ennen kuin kerettiin reagoida suuremmin. Poistajat toimivat välttääkseen suuremman kalabaliikin. Emme halunneet aiheuttaa mielipahaa.

– Asia tuntui lähtevän muutenkin laukalle. Sinänsä tämä vähän ihmetyttää, Mannerheimhan valittiin vuonna 2004 suosituimmaksi suomalaiseksi, Nisula sanoi tiistaina.

Ilta-Sanomat pyysi tiistaina kommenttia jupakkaan yliopiston johdolta.

– Yliopistoissa on aina pyritty turvaamaan laaja ajattelun- ja sananvapaus. Vapaus koskee niin professori Puurosta tuoda näkemyksensä esiin kuin opiskelijoita käyttää siitä huolimatta omaa harkintaansa, Oulun yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen kertoi Ilta-Sanomille.

 
Vesa Puuronen järkyttyi kuin maailma punavihreän yliopiston seinien ulkopuolella ei sitten nöyristellytkään...
 
Viimeksi muokattu:
Yhyy, voi saatana! Taas joku punikki vinkuu, kun isoisä ei saanut tappaa riittävästi valkoisia, vaan kupsahti itse. Tuollaisille on ihan oma nimi, mutta se aiheuttaa sellaista kiroilua, että ei taida sopia foorumille. Miten me joilta punaiset tappoivat kokonaisia perheitä? Pitääkö meidän hyväksyä punikki-professorin stalinismin levittäminen yliopistossa. Vanhin pojista totesi hyvin, että onpa hyvä juttu, ettei mennyt ouluun opiskelemaan, vaan meni kadettikouluun. Keskimmäinen totesi, että jos olisi mennyt ouluun, olisi varmaan nyt pitäjän punaisin viljelijä, taikka mustasilmäisin. :)

Meillä kuten huomaatte, ei punikkeja katsota hyvällä.... Vieläkään :uzi:
 
Vesa Puuronen järkyttyi kuin maailma punavihreän yliopiston seinien ulkopuolella ei sitten nöyristellytkään...
Mikä siinä muuten on, että kun yksi vastapuolelta kritisoi jotain Mannerheimin kuvaa niin me toisella puolella heti alistumme ja viemme arvostamamme henkilön kuvan pois?
Missä taistelutahto ja professorin voittaminen ???
.
 
Back
Top