Vihreät mediaseksikkäät asevoimat

Tuo M113 kuulostaa kohtuullisen hyvältä, länsikalua vaikkakin vanhaa ja ylijäämänä sitä saisi varmaan myöskin ihan riittävästi kohtuuhintaan. Tietenkin päivityksiin yms. menisi rahaa.
 
RPG83 kirjoitti:

Sikäli kun olen kuullut, niin nuo M113:t ja etenkin sen muutamat erikoismallit ovat aika yläpainoisia ihan normaalistikin, saati sitten lisävarustettuna. Muuten se varmaan vastaa pitkälti älli-tälliä.

Mutta M113 varianttia vissiin voisi saada Hollannin poistomyynnistä, ellei ne ole jo menneet. Kysymys lienee se, että halutaanko niitä?
 
Tavaraa saanee myös Tanskasta, jossa hiljalleen korvaavat CV90:llä M113:t, Norjallakin näyttäisi olevan 900, osa voisi irrota kun kauniisti kysyisi setelinippu povitaskussa. Lisäksi Saksassa on 4000, tuskin tarvitsevat kaikkia nykyisen kokoisilla asevoimilla.

No ei varmastikaan nykyinen johto tässä taloustilanteessa niitä halua. Kalustohankintoja varmasti pistetään jäihin, ja pelehditään sitten 350 000 miehen paraatiarmeijalla. Ja jos budjettia ei leikattaisikaan, se tuskin haluaisi niin vanhaa käytettyä tavaraa.

Mutta tässä skenaariossa Minulla on rajoittamaton valta asevoimien päätösten suhteen, pl. budjetti joka tulee eduskunnan sanelemana, joten niitä mahdollisesti hankkisin.
 
Viimeisin versio M113:sta on tällainen MTVL(Mobile Tactical Vehicle Light) josta eri versiot saatavilla(mm. komentopaikka):

yksityiskohtia:
-pidennetty runko ja yksi ylimääräinen telapyörä perusversioon nähden.
-uusi 400 hp moottori alkuperäisen 275 hp sijasta
-paino noussut n.12 tn -> n.18 tn.

Lisätietoja
http://www.uniteddefense.com/www.m113.com/mtvll.html
http://www.uniteddefense.com/www.m113.com/mtvllch.html
 
Panzerjäger kirjoitti:

Tuossa MTVLssä, jota joskus kutsutaan myös M113A3+/M113A4ksi on myös uusi jousitus, ja mahdollisuus leveämpiin telohin pehmeämpää maastoa varten. Rungon panssarointi on vahvempi kuin "normaalissa" M113ssa.
 
Muistaakseni M113 on alun perin aika heikosti panssaroitu. Alumiinia olikohan 6-8mm?
 
RPG83 kirjoitti:
Muistaakseni M113 on alun perin aika heikosti panssaroitu. Alumiinia olikohan 6-8mm?

Alumiiniumseokset 12-38 mm
 
Stefan Wallin on sanonut tänään, jotta SUOMI EI AIO ostaa enempää rypäleaseita. Niitä on kuulemma ostettu vuosituhannen vaihteessa eikä lisää tule.
Israelista on vissiin tulossa noin 18 miljoonan euron edestä lennokkeja yms. siihen liittyvää tilpehööriä.
 
baikal kirjoitti:

No ei olisi kyllä rahaakaan, kun vasta jatkettiin muun Euroopan piikkiä kuuden miljardin verran. Saa kreikkalaiset ostaa ne rypäleet. :dodgy:
 
baikal kirjoitti:
Stefan Wallin on sanonut tänään, jotta SUOMI EI AIO ostaa enempää rypäleaseita. Niitä on kuulemma ostettu vuosituhannen vaihteessa eikä lisää tule.
Israelista on vissiin tulossa noin 18 miljoonan euron edestä lennokkeja yms. siihen liittyvää tilpehööriä.

Eli MLRS ajoneuvot voidaan laittaa koipussiin lähes tarpeettomina
 
Radar kirjoitti:

Stefan, tuo adamin rajattomasti ihailema ministeri, lausuihe tuon sellaisessa asiayhteydessä, että auts. Asiassa sivuttiin miinakieltosopimusta JA RYPÄLEASESOPIMUSTA....siihen teemaan liittyen tämä asia pompsahti ilmoille. Aivan selkokielellä: "niitä on hankittu vuosituhannen vaihteessa eikä lisää tule", näillä sanoilla.
 
Rivien välissähän lukee selvästi: "Lavetti keskittyy kaukovaikuttamiseen tykistöohjuksilla." Ei sillä massoja pysäytetä mutta pistemaalit saavat kyytiä.

Sulkeudun jälleen erinomaisuuteeni unohtaen, että vaikuttavat puikot puuttuvat edelleen.. :sleepy:
 
MLRS-päivitys pitäisi välittömästi keskeyttää ja koko järjestelmä stenata. Ilman rypäleammuksia koko hanke on silkkaa resurssien tuhlausta. Samalla linjauksella tuli ruunattua myös mm. AMOS ja ylijohdon tykistö. Vanhojen tykkien sulattamisen perusteena ollutta tulevaa tulen tehon lisäystä ei sitäkään ole tulossa, joten kaikki toimivan materiaalin poistot ovat olleet suoraan puolustuskykyämme heikentäviä.

Rypälekieltoon liittyminen varmaan julkistetaan kunhan miinasoppari ensin menee myllystä läpi. Mutta nyt käsi sydämelle, kuka teistä asioita seuraavista yllättyi ihan OIKEASTI?

Puolustustammehan on jo pitkään kehitetty ensijaisesti talouden ja toissijaisesti ulkopolitiikan ehdoilla. Armeijan todellinen suorituskyky ei ole kaiketi ollut poliitikkojen agendalla kuin sotavuosina.
 
No tuohan on VAIN Stepin ulostulo, tosin hän on puolustusministeri.
 
Elimäki-Hätilä

RPG83 kirjoitti:
Traktorin peräkärry ei suojaa kovin hyvin sirpaleilta. Lisäksi käy sääliksi tykkimiehiä. Jos taas Jalkaväkiprikaatilla olisi telatykkejä, niin olisi enää pieni matka panssaroitujen ajoneuvojen käyttöön. Jolloin siitä tulisi Jääkäriprikaati. Maahanlaskun torjuntaan se ehkä kelpaisi, mutta siihen riittää nähdäkseni pienemmätkin yksiköt.

No jos ajatellaan, että jalkaväkiprikaati puolustaa ja viivyttää niin voitaneen sanoa, että sen pitäisi olla kaivettu asemiinsa, ei traktorinlavalla.

Prikaatin pinta-ala voi olla noin 10 km x 20 km, joten prikaatin jokainen sotilas kykenee vaikka jalkamarssia marssimaan prikaatin alueen päästä päähän kenttävarustuksessa.

Mitä tulee sirpalesuojaan niin sirpalesuojaa ei toki ole Nasuissakaan, jotka ovat esimerkiksi Kainuun Prikaatilla, valmiusyhtymällä, varusteena.

Kannattaa tietenkin katsoa myös karttaan ja todeta, että 60% Pohjois-Pohjanmaasta on suota eli sieltä ei välttämättä kovinkaan kova mekanisoitu divisioona olisi tulossa läpi niin kuin Elimäen pelloilla tai jossain Hätilässä.

Panssarikenraalit voivat siis laskea toiminta-alueekseen Kymenlaakson eteläosan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja osan Varsinais-Suomea.

Sen sijaan sodan suunnittelu Itä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa on hieman erilaista.

Jalkaväkiprikaatilla on mahdollisuuksia pidätellä jonkin verran, kun se on kunnolla ajoissa kaivettu maahan, kun pioneerit ovat murrostaneet, miinoittaneet jne.

Tietenkään jalkaväkiprikaatilla ei ole Uudellamaalla tai Virossa oikein mahdollisuuksia pidätellä.
 
Etelän hedelmät

baikal kirjoitti:
Stefan Wallin on sanonut tänään, jotta SUOMI EI AIO ostaa enempää rypäleaseita. Niitä on kuulemma ostettu vuosituhannen vaihteessa eikä lisää tule.

Puolustusvoimista tulee lennokkikerho. Jotenkin uumoilen, että nuo rypälepommit eivät ole pelkästään poliittisesti epäkorrekteja, vaan suomaastossa jne. hieman epäkäytännöllisiä.

Nyt on hankittu kantavuutta MLRS-270:llä, mutta pitäisi seuraavaksi tietää, mihin ampuu. Siksi kehitetään jotain Hornetia halvempaa menetettävää tykistötiedusteluun.

Nyt nuo lennokit alkavat olla niin kalliita Zeppelinejä, että kehitetään minilennokkeja.

Tämä tykistön kehitys on mielenkiintoista mm. epäonnisesta 155 K:sta alkaen. Kun 35 km - 40 km ei onnistu sivuvirtausyksikölläkään putken kulumatta niin panostetaan MLRS-270:ään. Kun siinä on ongelmana, ei kantama, vaan tykistötiedustelu, panostetaan lennokkeihin.

Toisin sanoen koko tykistön kehitys on nyt kiinni tykistötiedustelussa ja lennokeissa ja samalla lennokkien tiedonsiirrossa tulenjohdolle.
 
RE: Etelän hedelmät

jokiranta kirjoitti:

Siis mitenkäs tykistö tiedustelee syvyyteen muutoin kuin lähettämällä silmät sinne. Nuo lennokithan on oikeasti hyvä väline siihen. Sissipartion mukaan ei kannata enää lähtettää tiedustelutulenjohtajaa, kun perinteisen tykistön kantama ei yllä tavotelluihin maaleihin. Hornetteihin en luota yhtään tässä tilanteessa; sitä paitsi meillä ei ole tulenjohdon osoitusjärjestelmiä nuissa linnuissa.

Silmät pitää siirtää sinne missä maalit ovat; vasta tuon jälkeen kannatta antaa kumiolentoja...
 
RE: Elimäki-Hätilä

jokiranta kirjoitti:
No jos ajatellaan, että jalkaväkiprikaati puolustaa ja viivyttää niin voitaneen sanoa, että sen pitäisi olla kaivettu asemiinsa, ei traktorinlavalla.

Kysymys lienee, kuinka kauan se kestää niissä asemissaan?

jokiranta kirjoitti:
Kannattaa tietenkin katsoa myös karttaan ja todeta, että 60% Pohjois-Pohjanmaasta on suota eli sieltä ei välttämättä kovinkaan kova mekanisoitu divisioona olisi tulossa läpi niin kuin Elimäen pelloilla tai jossain Hätilässä.

Jalkaväkiprikaatilla on mahdollisuuksia pidätellä jonkin verran, kun se on kunnolla ajoissa kaivettu maahan, kun pioneerit ovat murrostaneet, miinoittaneet jne.

Jos ollaan jossain keskellä korpea, jossa saapas uppoaa polveen asti sammaleeseen, ei linnoitetut asemat enää ole niin tärkeitä, vaan siellä pärjätään alueellisten joukkojen uudella taistelutavalla. Ja mekanisoituja joukkoja vastaan lienee heikkoa pärjätä uudella Salpa-linjalla
 
Hidasta kehitystä

veffeade kirjoitti:
Siis mitenkäs tykistö tiedustelee syvyyteen muutoin kuin lähettämällä silmät sinne.

Sitä olen itsekin ihmetellyt miettiessäni tuota 40 km:n - 80 km:n kantamaa.

veffeade kirjoitti:
Nuo lennokithan on oikeasti hyvä väline siihen.

Koskahan huomataan, että aisti-ilmavalvonta ja lennokkien tiedonsiirron skannaaminen, ei ylijohdon ELSO-porukalla, vaan komppanian johtopaikalta alkaa olla kannattavaa?

Jotenkin olen sitä mieltä, että nuo lennokit on opittava ampumaan alas, jotta ei puolustajina saada itse sitä raketinheittimen tuliannosta omaan niskaan.

Kuitenkaan en ole vielä huomannut, että tätä lennokkien vastaista toimintaa olisi mainostettu laajemmin, saati opetettu jääkäreille.

veffeade kirjoitti:
Hornetteihin en luota yhtään tässä tilanteessa; sitä paitsi meillä ei ole tulenjohdon osoitusjärjestelmiä nuissa linnuissa.

Venäläisiltä tuli alas elokuussa 2008 yksi Tupolev Tu-22M -tiedustelukone. Sen jälkeen alkoivat ostaa Israelista lennokeita. Se, että siirrytään lennokeihin, oikeastaan osoittaa, että pitää olla jotain halvempaa tuhottavaksi ja vaaranalaiseksi sekä paljon. Siksi on minilennokkeja.

Silmät pitää siirtää sinne missä maalit ovat; vasta tuon jälkeen kannatta antaa kumiolentoja...
[/quote]
 
RE: Etelän hedelmät

veffeade kirjoitti:
jokiranta kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Stefan Wallin on sanonut tänään, jotta SUOMI EI AIO ostaa enempää rypäleaseita. Niitä on kuulemma ostettu vuosituhannen vaihteessa eikä lisää tule.

Puolustusvoimista tulee lennokkikerho. Jotenkin uumoilen, että nuo rypälepommit eivät ole pelkästään poliittisesti epäkorrekteja, vaan suomaastossa jne. hieman epäkäytännöllisiä.

Nyt on hankittu kantavuutta MLRS-270:llä, mutta pitäisi seuraavaksi tietää, mihin ampuu. Siksi kehitetään jotain Hornetia halvempaa menetettävää tykistötiedusteluun.

Nyt nuo lennokit alkavat olla niin kalliita Zeppelinejä, että kehitetään minilennokkeja.

Tämä tykistön kehitys on mielenkiintoista mm. epäonnisesta 155 K:sta alkaen. Kun 35 km - 40 km ei onnistu sivuvirtausyksikölläkään putken kulumatta niin panostetaan MLRS-270:ään. Kun siinä on ongelmana, ei kantama, vaan tykistötiedustelu, panostetaan lennokkeihin.

Toisin sanoen koko tykistön kehitys on nyt kiinni tykistötiedustelussa ja lennokeissa ja samalla lennokkien tiedonsiirrossa tulenjohdolle.

Siis mitenkäs tykistö tiedustelee syvyyteen muutoin kuin lähettämällä silmät sinne. Nuo lennokithan on oikeasti hyvä väline siihen. Sissipartion mukaan ei kannata enää lähtettää tiedustelutulenjohtajaa, kun perinteisen tykistön kantama ei yllä tavotelluihin maaleihin. Hornetteihin en luota yhtään tässä tilanteessa; sitä paitsi meillä ei ole tulenjohdon osoitusjärjestelmiä nuissa linnuissa.

Silmät pitää siirtää sinne missä maalit ovat; vasta tuon jälkeen kannatta antaa kumiolentoja...

Eikö niihin hankittu muutama vuosi sitten sniper-podeja?

Ei sen puoleen etten olisi lennokkitiedustelun kannalla, mutta sinne mukaan olisi kiva työntää mekanisoitua 155mm:stä nopeaa iskua, kun naapuri tulee rajan yli, ja se vaati kykyä, mitä meillä ei tällä hetkellä ole. Ja mitä tulee hornettiin, niin kyllä sinne sekaan voisi työntää 1000 paunan JDAMja, jos jenkit niitä meillä myyvät.
 
Back
Top