Vikingit ja sotaretki suomeen

Eikös jalkajousen käyttö aiheuttanut vastalauseita muinaisten ammattisoturien piirissä? Siinä kuitenkin suhteellisen pienen koulutuksen saanut soturi pystyi taistelemaan ammattimiestä vastaan tehokkaasti. Paavi ainakin kielsi kristittyjä käyttämästä sitä toisiaan vasten (kenenkähän pyynnöstä)

Medieval Europe[edit]

A Medieval crossbowman drawing his bow behind his pavise. A hook on the end of a strap on his belt engages the bowstring. Holding the crossbow down by putting his foot through the stirrup, he draws the bow by straightening his legs
The crossbow is portrayed as a hunting weapon on four Pictish stones from early medieval Scotland (6th to 9th centuries): St. Vigeans no. 1, Glenferness, Shandwick, and Meigle.[49] The use of crossbows in European warfare is again evident from the Battle of Hastings until about the year 1500. They almost completely superseded hand bows in many European armies in the 12th century for a number of reasons.

In modern tests, longbows showed a higher rate of shot than crossbows of the same energy, due to the difficulty of the shooter in handling the mechanical parts for loading in the same time as the bow was pulled. With lots of training, a longbowman can achieve a high degree of accuracy that is comparable to the much steeper learning curve in aimed shooting with the crossbow. Despite strength training, there are physical limits to the longbow, unlike the crossbow, which can store several times the energy, but will be less efficient in translating stored into kinetic energy due to the thicker spring material. There is no record from the Middle Ages comparing longbowmen and crossbowmen shooting in one army from a similar position, although such occasions are known with visiting Englishmen in the Baltic and Scots in the French army.

In the armies of Europe,[50] mounted and unmounted crossbowmen, often mixed with slingers, javelineers and archers, occupied a central position in battle formations. Usually they engaged the enemy in offensive skirmishes before an assault of mounted knights. Crossbowmen were also valuable in counterattacks to protect their infantry. The rank of commanding officer of the crossbowmen corps was one of the highest positions in any army of this time. Along with polearm weapons made from farming equipment, the crossbow was also a weapon of choice for insurgent peasants such as the Taborites.

Mounted knights armed with lances proved ineffective against formations of pikemen combined with crossbowmen whose weapons could penetrate most knights' armor. The invention of pushlever and ratchet drawing mechanisms enabled the use of crossbows on horseback, leading to the development of new cavalry tactics. Knights and mercenaries deployed in triangular formations, with the most heavily armored knights at the front. Some of these riders would carry small, powerful all-metal crossbows of their own. Crossbows were eventually replaced in warfare by more powerful gunpowder weapons, although early guns had slower rates of fire and much worse accuracy than contemporary crossbows. Later, similar competing tactics would feature harquebusiers or musketeers in formation with pikemen (pike and shot), pitted against cavalry firing pistols or carbines.

Legal issues[edit]
Main article: Laws on crossbows
Modern competition crossbow
Can. 29 of the Second Lateran Council under Pope Innocent II in 1139 banned the use of crossbows, as well as slings and bows, against Christians.[74]

Jostain muistan lukeneeni, että nämä piikkimurrosteet aiheutti myös sanomista.

Caltrop
From Wikipedia, the free encyclopedia

For the plant or its fruit, see water caltrop and Tribulus terrestris.

Roman caltrop at Westfälisches Museum für Archäologie, Herne, Germany
A caltrop (also known as caltrap, galtrop, cheval trap, galthrap,[1] galtrap, calthrop, jackrock or crow's foot[2][3]) is an antipersonnel weapon made up of two or more sharp nails or spines arranged in such a manner that one of them always points upward from a stable base (for example, a tetrahedron). Caltrops were part of defenses that served to slow the advance of horses, war elephants, and human troops. They were particularly effective against the soft feet of camels.[4] In more modern times, caltrops are still effective when used against wheeled vehicles with pneumatic tires.

The modern name "caltrop" is derived from the Latin calcitrapa (foot-trap),[5] such as in the French usage chausse-trape. The synonymous Latin word tribulus gave rise to the modern Latin name of a plant, Tribulus terrestris (Zygophyllaceae), whose spiked seed case can injure feet and puncture tires. This plant can also be compared to the starthistle, Centaurea calcitrapa, which is sometimes referred to as the "caltrop". A water plant with similarly-shaped spiked seeds is called the "water caltrop", Trapa natans.
 
Joo, ei se muuta ole voinut olla - sen huomaa nopeasti kun vähän kokeilee.
:)
Tässä mielessä joskus 90-luvun lopulla tulee mieleen vieraili Irlannissa heidän kansallismuseoonsa. Siellä oli esillä viikinkien taistelukirveitä ja sitten pääkalloja, jotka oli puhkottu kyseisellä aseella. Mieleen on jäänyt joidenkin kirveiden sirous ja keveys -> nopeutta ja kestävyyttä taisteluun. Siinä missä miekkamies väsyy, niin sellaista jaksaa vielä heilutella kovaa ja korkealta pitkään sen jälkeen. Joidenkin kirveiden kohdalla mieleen tuli melkein kuin kotoisat leimauskirveet, no ei ihan, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa. Kaukana siis mistään jumalattoman kokoisesta miehenhalkaisijasta.
 
Meinasin justiinsa mainita Agincourtin. Siellä koko homma kusi perusteellisesti, kun kaikki ryntäsi etulinjaan tarkoituksena kuninkaan kaappaaminen. Alkuperäinen suunnitelma taisi olla, että etummaiseksi laitetaan jalkajousimiehet ja ne pehmittävät vihollista aluksi. Näiden takana on tavan jalkaväkiukot, jotka olisivat edenneet edellisten ohi ja hyökänneet englantilaisten keskustaa vastaan. Ja sitten oli vielä suuri joukko Ranskan sukujen kermaa, eli nuo aikansa Leroy Jenkinsit, eli ritarit. Näiden tarkoitus oli hyökätä ensiksi sivustoilla olevien jousimiesten kimppuun ja sitten varmaankin rullata sivustat. Mutta tämähän ei tietenkään käynyt ritareille, vaan näillä oli hirveä hätä siitä, että heiltä voisi mennä lunnasrahat sivusuun jos ei-aateliset jalkaväkimiehet pääsevät ensimmäisenä Englantilaisten kimppuun.

...ja lopputulos taisi olla se että englantilaiset saivat niin paljon vankeja että rupesivat tappamaan näitä vähemmäksi. Halvimmasta päästä, epäilemättä...
 
db05266eda0548bab1fe17cac68f1eb6.jpg
Jotain tällaista on muistissa.
Axes heads found in Birka, Viking age, Sweden. From the book "Birka I" by Holger Arbman.
 
Näin minäkin muistelisin lukeneeni, että englantilaisilla oli niin paljon vankeja että olisiko niitä ollut enemmän kuin omat joukot. Joten piti tappaa ne kun niitä ei voinut vartioida.
Näin väittää wiki:

According to most chroniclers, Henry's fear was that the prisoners (who, in an unusual turn of events, actually outnumbered their captors) would realize their advantage in numbers, rearm themselves with the weapons strewn about the field and overwhelm the exhausted English forces.
 
:)
Tässä mielessä joskus 90-luvun lopulla tulee mieleen vieraili Irlannissa heidän kansallismuseoonsa. Siellä oli esillä viikinkien taistelukirveitä ja sitten pääkalloja, jotka oli puhkottu kyseisellä aseella. Mieleen on jäänyt joidenkin kirveiden sirous ja keveys -> nopeutta ja kestävyyttä taisteluun. Siinä missä miekkamies väsyy, niin sellaista jaksaa vielä heilutella kovaa ja korkealta pitkään sen jälkeen. Joidenkin kirveiden kohdalla mieleen tuli melkein kuin kotoisat leimauskirveet, no ei ihan, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa. Kaukana siis mistään jumalattoman kokoisesta miehenhalkaisijasta.
Näin se vaikuttaa olevan. Keveys vaikuttaa olleen kaikissa aseissa tärkeä kriteeri. Kevyt ase on nopea käyttää ja sitä jaksaa käyttää pidempään kovalla teholla.
Sama pätee miekkoihin, yllättävän keveitä ne ovat ja painopisteellä haettu keveyttä ja nopeutta käsiteltävyyteen.
Toki sitten niiden käyttäjätkin ovat pääsääntöisesti olleet melkoisia hippiäisiä nykymittapuulla arvioiden.
Mitä esim rengaspanssaripaitoja olen Tanskassa ja Ruotsissa museoissa katsellut, niin sinne kun vielä heittää välttämättömän topatun gambesonin alle niin joku nykypäivän varhaisteini sinne paitaan mahtuu..aikamies ei mitenkään.
 
Aina joskus lukee/kuulee juttuja miten "keskiaikaista miekkaa moderni mies ei jaksaisi edes nostaa". Nykyajan ihminen ei jaksa nostaa kilon painoista esinettä?
Eikä tämä ole edes mikään uusi ilmiö vaan jo Iliaassa kuvataan miten Akilleen ja muiden sankareiden keihäät on niin jykeviä puhelintolppia ettei nyky-jonnet narukäsineen niitä jaksaisi edes nostaa.
 
Aina joskus lukee/kuulee juttuja miten "keskiaikaista miekkaa moderni mies ei jaksaisi edes nostaa". Nykyajan ihminen ei jaksa nostaa kilon painoista esinettä?
Eikä tämä ole edes mikään uusi ilmiö vaan jo Iliaassa kuvataan miten Akilleen ja muiden sankareiden keihäät on niin jykeviä puhelintolppia ettei nyky-jonnet narukäsineen niitä jaksaisi edes nostaa.
Näin se on - ja pelkkää puppua :)
Ainoita keskiaikaisia aseita joiden kanssa monella nykyihmisellä on vaikeuksia on "english longbow", eli pitkäjousi. Olen pari alkuperäisten mukaista pitkäjousta hankkinut ja niillä ampunut. Varmuudella tiedetään että pitkäjousen sotaversiot, eli "warbow:t", olivat jäykkyydeltään noin 100 paunaa ja siitä yli, aina jopa noin 150 paunaan asti. Jäykempi noista meikäläisen jousista on 85 paunaa. Saan sen kyllä täyteen vetopituuteensa, mutta en pysty ampumaan sillä kuin noin 15 nuolta/ treenikerta, koska sormissa ei pito riitä enempään. Miellyttävää sillä ampuminen ei ole koskaan, toisin kuin 55 paunaisella mongolijousella.
Jousimiesten luista on nähtävissä melkoisia muutoksia kropassa aina luustoa myöten johtuen pitkästä treenistä ja paljosta ampumisesta.
No, jousihommat on ihan oma maailmansa sekin - ei tosin sekään ihan sellainen kuin elokuvissa :)
 
Eikös jalkajousen käyttö aiheuttanut vastalauseita muinaisten ammattisoturien piirissä? Siinä kuitenkin suhteellisen pienen koulutuksen saanut soturi pystyi taistelemaan ammattimiestä vastaan tehokkaasti. Paavi ainakin kielsi kristittyjä käyttämästä sitä toisiaan vasten
Jep..Paavi kielsi aluksi jouset kokonaan, sitten Ristiretkien myötä salli niiden käytön muslimeja vastaan. Silloinkin tosin jousimiehet värvättiin pääasiassa paikanpäältä ei-eurooppalaisista miehistä.
Euroopassa homma muuttui enemmälti vasta kun englantilaiset toivat pitkäjousen laajasti mukaan sotimiseen. Pitkäjousi toki sitten mullisti koko sodankäynnin.
 
No, viikinkimiekka tai varhaiskeskiaikainen miekka ei ole kovin raskas. Yhdenkäden miekka ei voi olla, tai sen käsiteltävyys ja ennenkaikkea nopeus katoaa.
Mulla on nippu varhaiskeskiajan mallin mukaisia käyttömiekkoja joita on aktiivisesti käytetty ja käytetään. Ne ovat hemmetin huonoja viilto-/leikkausominaisuuksiltaan. Toki niistä leikkauspuuhiinkin työkalun saa kun terottaa sen siihen käyttöön, mutta sitten se ei enää ole taistekäyttöön kestonsa puolesta sopiva.
Viiltämällä/leikkaamalla ei pääse rengaspanssarista läpi, ei edes pelkästä gambesonista. Toki sitten sillä kärkineljänneksellä saa suojaamattoman kaulan leikattua tai esim suojaamattoman ranteen ikuisesti huonoon kuntoon. Mutta vähänkään jos on suojaa, niin ei niistä leikkaamaan ole.
Sama koskee myös puolentoista käden miekkoja. Nekin ovat keveitä jotta olisivat nopeita käyttää. Painopiste on lähes väistin kohdalla = itse terä on hyvin kevyt/ pääosa painosta kahvassa/ponnessa. Itselleni mieluisimmassa puolentoista käden miekassa painopiste on väistin kohdalla, sillä ehtii yhdenkäden miekkaa käyttävän sparrivastustajan vauhtiin - mutta kevythän se terä sitten on ja siinä mielessä myös tehoton tylppien vammojen tuottaja.
Kyllähän miekalla vammoja saa tehtyä, mutta tämäkään homma ei käy kuten elokuvissa :) :)
Ehkä miekan rooli on muistuttanut villin lännen revolveria: se on tehokas sisätiloissa, nopeissa tilanteissa lähietäisyyksiltä sekä kaksintaisteluissa, mutta tosikähinöihin tarvitaan vaarallisemmat aseet. Heti ei muistu mieleen ainuttakaan ensisijaisesti miekoin aseistettua armeijaa.

Ihan pelkkään statuskäyttöön on vaikea uskoa, koska jonkinlainen pitkä teräase on keksitty niin moneen kertaan eri puolilla maailmaa.
 
Ehkä miekan rooli on muistuttanut villin lännen revolveria: se on tehokas sisätiloissa, nopeissa tilanteissa lähietäisyyksiltä sekä kaksintaisteluissa, mutta tosikähinöihin tarvitaan vaarallisemmat aseet. Heti ei muistu mieleen ainuttakaan ensisijaisesti miekoin aseistettua armeijaa.

Ihan pelkkään statuskäyttöön on vaikea uskoa, koska jonkinlainen pitkä teräase on keksitty niin moneen kertaan eri puolilla maailmaa.
Lisäksi pitää varsinkin keskiaikaisen miekan osalta muistaa että se oli ennenkaikkea ritarin ase. Ritari taas oli ennenkaikkea ratsumies, jonka ykkösase oli keihäs/peitsi ja miekka vasta kakkos- tai nuijan jälkeen kolmosase.
Samoin viikinkien ykkösaseet ovat olleet kirves ja keihäs.
Miekan rooli on siis usein aseena vasta kakkosase, mutta siihen on liittynyt paljon käyttäjälleen tärkeää mystiikkaa. Esim. viikinkisepät takoivat usein terän teräkseen vainajien tuhkaa, jolloin esi-isien henki seurasi miekassa kantajaansa. Eurooppalaisilla taas miekkaan liittyi paljon uskonnollista symboliikkaa ja mystiikkaa.
 
noin 100 paunaa ja siitä yli, aina jopa noin 150 paunaan asti

Kulttuurinen ase, johon piti kasvaa pikkupojasta lähtien. Tämä sama ilmiö, joka voidaan nähdä preeriaintiaanien aseissa. Smithsonian instituutissa on joitain preeriaintiaanien jousia, joiden maksimit ovat tuolla 130 paunan kohdilla ja ne ovat lyhyitä ratsain käytettäviä. Melkoisia laitoksia niiden piti olla, jotta niillä biisoniin on saanut muutakin kuin naarmuja karvoihin. Tämä kaikki ratsain täydessä vauhdissa.

Asiantuntijat pitävät metsästyskohtausta elokuvassa "tanssii susien kanssa" hyvin tehtynä ja sen väitetään olevan jo lähellä sitä mitä homma on ollut, löytyy youtubesta.

Pistä Kapiainen joskus kuvia ja ajatuksia ihan johonkin omaan vitjaansa "muinaisaseista". Takuulla kiinnostava aihe, jota ei sitten sotketa politiikalla ja maahanmuutolla.

Oma käsitykseni wanhoista aseista on siis: niihin piti kasvaa kulttuurisesti pikkuskidistä lähtien, jotta pystyi kehittymään tekijämieheksi. Ja kaikista ei varmasti koskaan tullut eliittisoturia.
 
Mutta ihan tuohon viikinkien Suomen-retkiin. Suomi oli heimokulttuurien maa. Idäntie tarvitsi opastuspalveluja rannikolta ja otti luotsit vaikka pakolla, mutta hämäläiset vetivät niitä ilmeisesti oikeasti dunkkuun jossain vaiheessa. Niin sitkeästi ovat säilyneet laulut muinaisajoilta. Tämä on varmaan selväkin, sillä novgorodilaisten ja viikinkien välimaastossa "Vanajan kaupunki" oli edes jonkinlainen kauppapaikka, vaikka tutkijat eivät sitten millään pääse sopuun siitä, että millainen.

Eniten sitä on tutkinut Hans-Peter Schultz. Hän kutsuu Varikonniemen asuinpaikkaa "kaupungiksi". Tätä hän perustelee muun muassa paikalla säilyneillä metallinkäsittelyn jäänteillä, joka viittaisivat erikoistuneeseen käsityöläis- ja kauppiasasutukseen. Schulzin mukaan ympäröivät linnavuoret kuuluivat myös samaan hallintoon, ja niillä vartioitiin kauppapaikan turvallisuutta. Asuinpaikasta monissa yhteyksissä käytetty nimi Vanain kaupunki tai Vanain linna.

Novgorodilaiset hävittivät sen vuonna 1311. Tästäkin voi päätellä, mitä sillä hurrihallinnolla heti saatiin aikaan. Pelkkää puolustuksellista ilmaa.
 
....

Nykyaikaisissa kamppailulajeissa voimasta ja koosta on usein etua, tuskin tilanne on ollut ennen mainittavan erilainen? Monen legendaarisen entisajan soturin kerrotiin olleen iso mies. Myös esimerkiksi Miyamoto Musashia on usein kuvattu fyysisesti vahvaksi. Hyvät painitaidot olivat myös arvossaan.
Toisaalta mongolit kuvattiin aina pieniksi, eikä tuntunut hirveästi hidastavan? Myös roomalaiset on yleensä mainittu barbaarivastustajiaan pienikokoisemmiksi.

Toisaalta taas roomalaisten ja mongolien tehokkuus ei niinkään perustunut yksittäistaistelijan kykyyn vaan hyvin hiottuun organisaatioon ja taktiikkaan.
 
Kulttuurinen ase, johon piti kasvaa pikkupojasta lähtien. Tämä sama ilmiö, joka voidaan nähdä preeriaintiaanien aseissa. Smithsonian instituutissa on joitain preeriaintiaanien jousia, joiden maksimit ovat tuolla 130 paunan kohdilla ja ne ovat lyhyitä ratsain käytettäviä. Melkoisia laitoksia niiden piti olla, jotta niillä biisoniin on saanut muutakin kuin naarmuja karvoihin. Tämä kaikki ratsain täydessä vauhdissa.

Asiantuntijat pitävät metsästyskohtausta elokuvassa "tanssii susien kanssa" hyvin tehtynä ja sen väitetään olevan jo lähellä sitä mitä homma on ollut, löytyy youtubesta.

Pistä Kapiainen joskus kuvia ja ajatuksia ihan johonkin omaan vitjaansa "muinaisaseista". Takuulla kiinnostava aihe, jota ei sitten sotketa politiikalla ja maahanmuutolla.

Oma käsitykseni wanhoista aseista on siis: niihin piti kasvaa kulttuurisesti pikkuskidistä lähtien, jotta pystyi kehittymään tekijämieheksi. Ja kaikista ei varmasti koskaan tullut eliittisoturia.

Saamelaisilla ja monella muullakin luonnonkansalla lapsia treenattiin jousiammuntaan niin että syödä sai sitten kun osui tarjolle pantuun ruokaan nuolella. Ja joka päivä lihan/leivänpalasta hilattiin vähän kauemmas.
 
Saamelaisilla ja monella muullakin luonnonkansalla lapsia treenattiin jousiammuntaan niin että syödä sai sitten kun osui tarjolle pantuun ruokaan nuolella. Ja joka päivä lihan/leivänpalasta hilattiin vähän kauemmas.

Olisikohan tuossa hyvä konsti umpeloituvan kansamme liikakilojen viilaamiseksi? Rusticopizzan voisi läiskäistä jo alkajaisiksi sen verran etäälle, että muutama venytys tarvitaan ennen kuin osuu.
---
Olen käynyt Fotevikenissa, joka on viikinkiteemainen ulkoilmamuseo. Eräs tappelutaktiikka, josta parrakas oppaamme kertoi, oli kolmen soturin muodostelma. Yhdellä oli keihäs, toisella miekka (voi olla myös tappelukirves tai nuija?) ja kolmannella hyvin pitkävartinen kirves, jolla pyrittiin vahingoittamaan erityisesti vastustajan jalkoja. Kokoonpanolla oli kilpi suojana ja porukka pyrki pysyttelemään melko tiiviinä ryhmänä.

http://www.fotevikensmuseum.se
 
Back
Top