Aquilifer
Kenraali
No, se on vähän miten sitä katsoo..
Ristiretkistä suurin osa oli lähinnä lähes katastrofeja lopputulokseltaan sotilaallisiin tavoitteisiinsa nähden.
Jopa Richard of Englandin johtama reissu päättyi jokseenkin tasapeliin - toki siihen oli kotimaan poliittinen tilannekin osasyynä.
Aivan liian usein merkittävien ritarikuntien, kuten Temppeliritarien ja Johanniittojen isot taistelut päättyivät aivan liian suuriin miestappioihin ja sama toistui myös Euroopassa mongoleja vastaan mm. Liegnitzin taistelussa, jonka eurooppalaiset kyllä voittivat - mutta jälleen em. ritarikuntien kärsiessä järjettömät miestappiot.
Syynä on varmasti ollut joskus vähän heikohkon taktisen taidon lisäksi ritarikuntien "spartasta tutut" kunniakäsitykset, joiden mukaan vangiksi joutuminen ei ole vaihtoehto ja ylipäätään perääntyminenkin on kyseenalaista.
Muutenkin eurooppalainen taktinen taito oli tuohon aikaan suhteellisen heikkoa. Taitavia, hyvin harjoitelleita yksilöitä - ei juurikaan kykyä toimia organisoidusti joukkona.
Eurooppalaisilta tämä taito näyttää kadonneen jostakin syystä noin 200 vuodeksi siinä noin 1000-1200.
Ei me tästä eri mieltä olla.
Vituiksihan nuo ristiretket pääsääntöisesti menivät. Syistä voidaan kinastella, omasta mielestäni suurin syy oli liian pitkät huoltoreitit ja kiinnostuksen loppuminen Euroopassa. Temppeliritarit ja Johanniitat olivat koko lännen ehdotonta sotilaallista eliittiä, hyvin varustettuja, koulutettuja ja kurinalaisia. Kuitenkin heitä oli aina aivan liian vähän, Temppeliritarit esimerkiksi eivät missään vaiheessa, taloudellisista resursseistaan huolimatta, pystyneet saamaan Pyhälle maalle enempää kuin 200-300 ritaria kerrallaan, ja ehkä 1000-1500 kersanttia. Ei tuollaisella joukolla pysty millään pitämään hallussaan laajoja alueita, eikä sillä ole myöskään tappiokestävyyttä. Siksi heidän fanaattinen asenteensa ja tiukka kurinsa kääntyi välillä heitä vastaan, ja yhdessä taistelussa saatettiin menettää käytännössä lähes kaikki ritarikunnan edustajat koko alueelta. Silti, saraseenien keskuudessa he olivat pelättyjä ja kunnioitettuja taistelijoita, jotkut taistelut voitettiin pelkästään nostamalla temppeliritarien lippu näkyviin, ja saraseenit päättivät että ei kannata.
Aika moni taistelu päättyi johdon puusilmäisyyden takia huonosti, esimerkkinä vaikkapa katastrofaalinen Hattinin taistelu. Hyvä armeija, hyvin varustettu, motivoitunut ja taistelutahtoinen, vahvistettuna isoilla Temppeliritarien ja Johanniittojen osastoilla, ja silti hävittiin raskaasti, koska armeijan päällikkö, neuvoista huolimatta, päätti että hänen kunniansa vaatii etenemistä. Tämä oli iso ongelma ritiretkeläisjoukoilla kautta koko ajanjakson. Joukot olivat kyllä hyviä, mutta johtajat olivat joko ahneita tai kunnianhimon sokaisemia.