En jaksa lainailla, tuolla oli niin monta kirjoitusta että siitä tulisi hankalaa luettavaa.
Miekka oli tehoton ase? Mitvit? Jo tyypillisellä yhden käden viikinkimiekalla tai ritarin yhden käden miekalla saadaan järkyttäviä vammoja aikaiseksi. Viikinkien aikana haarniskoita ei ollut kuin kaikkein rikkaimmilla, joten haarniskointi ei ollut mikään ongelma. Suurin osa porukasta oli lähes haarniskoimattomia, kypärä useimmilta löytyi mutta rengaspaita maksoi niin paljon että vain rikkailla oli siihen varaa. Kilpi taas oli halpa ja tehokas defensiivinen mutta myös offensiivinen ase, ja sellainen löytyi käytännössä kaikilta. Sydänkeskiajalla haarniskointi alkoi lisääntymään ritariluokan vaurastuessa, mutta se ei silti edelleenkään ollut kuin varakkaiden herkkua, köyhemmät kulkivat edelleen ilman tai käyttivät halpoja tekstiilihaarniskoja. Jos miekka olisi ollut niin tehoton ja umpisurkea ase kuin täällä väitetään, niin miksi se sitten oli ja on aina ollut niin suosittu soturiluokkien käyttämä ase? Haarniskoinnin lisääntyessäkin miekka säilytti suosionsa, koska se toimii. Vasta myöhäisemmällä keskiajalla levyhaarniskan ottaessa rengashaarniskan paikan taistelukentällä alkoi miekka jäämään vähemmälle, mutta ei silti koskaan poistunut kokonaan arsenaalista. Kirveitä, nuijia ja keihäitä käytettiin paljon sen takia, että ne olivat aseina halpoja, ja riittävän tehokkaita. Silti jokainen nuijamies olisi takuuvarmasti ottanut mieluummin aseekseen miekan, jos vain mahdollista. Kahden käden aseet tuohon aikaan olivat erikoisaseita, joita käytettiin joko henkilökohtaisesta mieltymyksestä tai sitten taktisen edun saamiseen vihollisesta. Hastingsin taistelussa Saksien Huskarlit käyttivät hurjia kahdenkäden kirveitään kilpimiesten takaa. Kilpimiesten rivi piti Normannit kauempana ja huskarlit hakkasivat heidät palasiksi kilpimiesten päiden yli. Stamfordin sillan taistelussa yksi viikinkiberserkki piti pitkän aikaa koko siltaa hallussaan luottaen daneaxe-kirveensä ulottuvuuteen ja valtavaan iskuvoimaan, estäen näin saksien armeijaa ylittämästä siltaa. Erikoismiehillä erikoisaseet.
Katsokaa niitä tuhansia luurankolöytöjä, joita Euroopan haudoista on kaivettu esiin, ja joissa näkyy miekkojen tekemiä vammoja. Katsokaa näitä nykypäivän harrastajien tekemiä koevideoita, joissa leikataan sianruhoja tai muuta vastaavaa. Lyökää itse hyvällä miekalla sellaista. Tehoton my ass. Hyvä isku on tekniikasta kiinni, ei voimasta. Jo pieni, pelkällä ranteella tehty napautus osuessaan suojaamattomaan tai kevyesti suojattuun kohtaa riittää katkaisemaan lihakset, jänteet ja hermoradat. Kovempi, hyvä isku katkaisee käden irtipoikki melko helposti, ja jos päästään ihan tosissaan lyömään niin saadaan sitten välittömästi tappavia vammoja aikaiseksi. Rengashaarniskasta oli vaikea lyödä läpi, mutta sen rakenteellisen joustavuuden takia iskun liike-energia välittyi silti vastustajaan, aiheuttaen helposti luunmurtumia, lihas ja hermovaurioita. Haarniskan alla pidettiinkin sen takia pehmustavia tekstiilejä, mutta niiden teho oli silti rajallinen koska käytännön syistä moinen pehmeä alusvaate ei voinut olla kovinkaan paksu tai se alkaisi haitata liikettä.
Se on totta että mikään miekka ei kestä hollywoodmaista hakkaamista, jossa teriä lyödään vastakkain kaikin voimin, mutta ei kukaan asiansa osaava miekkamies koskaan niin tekisikään. Hyökkäävä isku kohdistetaan aina vihollisen heikoimpaan kohtaan, ja koska useimmat olivat haarniskoimattomia, hyviä maaleja riitti. Samoin ei ole mitään järkeä hakata sitä haarniskoitua miestä keskelle torsoa vaan yritetään saada osuma joko päähän, kypäröityynkin, tai sitten rikkoa sen kädet tai jalat jossa on hentoja luita ja pieniä lihaksia. Torjunta suoritettiin aina ensisijaisesti väistämällä, sitten kilvellä ja vasta viimeiseksi miekalla, ja silloinkin aina miekan lappeella tai väistimellä. Vain äärimmäisessä hätätilassa torjuttiin itse terällä. Miekat olivat kalliita, ja niiden käyttäjät harjaantuneet niiden käyttämiseen. Oikeaoppinen käyttötapa tulee silloin selkärangasta, ei kukaan ehdoin tahdoin hakannut miekkaansa käyttökelvottomaan kuntoon. Oikein käytettynä miekka kestää isältä pojalle, ja näin usein olikin. Isän aikoinaan ostama kallis miekka löytyi vuosikymmeniä myöhemmin pojan kupeelta roikkumassa, edelleen erinomaisessa kunnossa.
Tuota Kapiaisen mainitsemaa "vain kärkineljännes teroitettiin"-tapaa alettiin käyttää vasta renessanssin aikana, kun pitkämiekka valtasi alaa urheilumuotona, ja pitkämiekka-tekniikoita opetettiin ympäri Eurooppaa miekkakouluissa ja tavallisten ihmistenkin harrastuksena. Tuo tylsäksi jättäminen mahdollistaa monenlaiset puolimiekka-, sidonta- ja aseenriistotekniikat, joita kehiteltiin nimenomaan pitkämiekan käyttöä varten. Viikinki- ja ritarimiekat olivat aina koko mitaltaan teroitettuja. En muista kuulleeni yhdestäkään alkuperäisestä miekasta, joka olisi jätetty tarkoituksella tylsäksi.
Materiaaleista sen verran, että miekat pyrittiin tekemään aina mahdollisimman hyvästä teräksestä, mahdollisimman hyvin lämpökäsitellyiksi, jotta aseesta saatiin paras potentiaali irti. Hyvälaatuinen miekka, leikkaavalla teräprofiililla, todellakin leikkaa uskomattoman hyvin. Niin kauan kuin vahva haarniskointi ei ollut ongelma taistelukentällä, leikkaava miekka oli kautta aikain se suosituin terämalli. Pistomiekka kehitettiin nimenomaan vastaamaan uusia, haarnikoiden aiheuttamia haasteita taistelukentällä. Leikkaava terä ei silti koskaan jäänyt pois käytöstä. Kaikkein tehokkaimmat miekkamallit ovatkin sellaisia, joissa on onnistuttu yhdistämään molemmat ominaisuudet.
