Kyllä muutenkin kaikkien suojeluskuntaa kritiikittömästi ihannoivien pitäisi mennä itseensä ja katsoa SK:n historiaa objektiivisesti ja kokonaisuutena. Useinhan mennyttä muistellaan vain 30- ja 40-lukujen maanpuolustustyön kautta. Niin mielellään jätetään pois vuoden 1918 tapahtumat. Rusinoita siis poimitaan pullasta oikein huolella ja antaumuksella. Kostoteloitukset joissa on ammuttu käytännössä punaisia ja venäläisiä sotavankeja joista osa nykymittapuun lapsia, hyvä jos edes pikaisen ja puolueellisen kenttäoikeudenkäynnin seurauksena jossa syyllisellä ei ollut edes mahdollisuutta puolustautua. Punaisen siviiliväestön tappamiset, jopa suojeluskuntalaisten huutelut siitä että punaorvot pitää tappaa ettei uusi "punikkisukupolvi heistä sikiä". Punaisten leireillä tauteihin, nälkään ja pahoinpitelemällä tappaminen osittain tietoisesti epäinhimillisissä olosuhteissa vaikka tässä ei SK yksin ole vastuussa. Pahimmillaan leireiltä vapautettuja punakaartilaisia tapettiin suojeluskuntalaisten toimesta heidän kotiseuduille palattuaan, nuorimmat aikuisten miesten tappamiksi tulleet taisivat olla 14-vuoden ikäisiä. Lienee ihan Kosher ja isänmaallisten raavaiden miesten hommaa, nykypäivän SK-aktiivien mielestä.
Myös SK:n piirissä vaikuttanut IKL, Lapuanliike ja Mäntsälän kapina jätetään näissä muisteloissa mielellään käsittelemättä kiusallisina aiheina. Samoin suoranainen rasistinen, rodullistettu ryssäviha, jolle muuten ei löytynyt rintamajoukoissa kannatusta jatkosodan aikana ja jota pidettiin osin lapsellisenakin. Sen sijaan venäläista kunnioitettiin vihollisena, ja kovasti niiden suunnittelemia aseitakin arvostettiin ja himoittiin sotasaaliina, vaikka olivat "alemman aasialaisen mongolirodun ja haisevien ryssien suunnittelemia". Kun kova paikka tuli ja mies laitettiin miestä vastaan rintamalla, taisi sitten jäädä se kovin ryssäviha ja rotupropaganda lopulta niiden kotiseudun siltavahtien ja SK-urhojen puheeksi ja uhoksi.
yöräyttää silmiä:
Eikä muutenkaan kannata unohtaa sitä, että vahvasti työläistaustaisilla, jopa "punaisilla" yksiköillä on talvi- ja jatkosodassa kunnioitettavaa yksikköhistoriaa taustallaan vaikka harvemmin tästäkään mielellään puhutaan näiden samojen SK-aktiivien toimesta.
Ehkä tässäkin osittain ovat puurot ja vellit sekaisin, jos et pahastu. Ei epämääräinen valkokaarti ollut täysin sama kuin suojeluskunta. Valkoisen armeijan ylin johto oli saanut sotilaskoulutuksensa Venäjällä. Venäläinen sotatila-asetus antoi sisäisessä konfliktissa mahdollisuuden asettaa erityisiä kenttätuomioistuimia, jotka voisivat langettaa Venäjän sotaväen rikoslain mukaisia tuomioita. Ongelmaksi kuitenkin muodostui jälleen se, että tuomiot olisivat perustuneet vieraan valtakunnan lainsäädäntöön. Helmikuun lopulla pääesikunta antoi "ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä". Ne olivat ohjeet, eivät laki. Mutta siitä tuli ammutaan paikalla -ohje.
Mannerheim kielsi 25. helmikuuta suojeluskunnille lähetetyllä kiertokirjeellä sotaoikeuksien asettamisen ja toiminnan, eikä myöskään niiden määräämiä kuolemantuomioita saanut panna täytäntöön. Käytännössä tällä kiellolla ei juuri siksi ollut vaikutusta, sillä paikalliset joukot ja kaikenlaisten kylien isännät toimivat varsin itsenäisesti pitkälle kevääseen saakka.
Mäntsälän kapina taas oli Lapuan liikkeen yritys kaataa Suomen hallitus. Siihen osallistui kyllä kapinallisia suojeluskuntalaisia erityisesti Mäntsälän alueelta. Välit punaisiin Mäntsälässä olivat kireät, koska Mäntsälässä he olivat murhanneet 30 asukasta. Varsinaisesti sisällissotaan osallistuneitakin valkoisia oli kaatunut 200. Muutenhan lapualaiset olivat heränneet kommunistien yleisestä kiihotustyöstä.
Suojeluskunnan päällikkö Malmberg ja presidentti eivät halunneet estää sosiaalidemokraattisen Erichin puhetta, vaikka Susitaival sitä vaati. Lapualta tuli kyllä sakkia.
Suojeluskunta jakautui. Esimerkiksi isoisäni oli erään lähistöllä olleen kunnan suojeluskunnan komentaja ja kielsi lähtemästä Mäntsälään. Kenraali Aarne Sihvo halusi murskata armeijan avulla Lapuan liikkeen täysin (sisäministeri von Born kannatti, samoin Tanner). Sihvo myös sai yhteyden piireihin ja sanoi, mitä tästä seuraa, jos ei totella.
Keuliminen jatkui. Parisataa kapinallista suojeluskuntalaista valtasi Seinäjoen esikunnan, kun Laurila oli poissa. Suureksi päälliköksi julistautui Vihtori Kosola. Myös Satakunnassa oli miehiä paljon liikehtimässä.
Sihvo, Österman, Oesch sekä Malmberg pitivät muutaman muun kanssa nopean palaverin. Österman jarrutteli Sihvoa, että jos hallitus käskisi armeijan kapinallisia vastaan, joukko everstiluutnantteja ei tottelisi ja että siinä ammutaan joka tapauksessa varpusta tykillä. Sihvo sanoi, että 300 majuria odottaa aina everstiluutnanttien tekevän virheitä, ja jos joku everstiluutnantti kieltäytyisi noudattamasta käskyjä, kahden tunnin sisällä ylennettäisiin majuri everstiluutnantiksi!
Lopulta Svinhufvud vakavassa tilanteessa piti kuuluisan radiopuheen ja käski kaikki kotiin. Puhehan sai eteläpohjalaiset jäämään sitten loppujen lopuksi Seinäjoelle. Matti Laurila tuli Helsingistä ja otti sitten suojeluskunnan taas näppeihinsä. Laurila jopa pisti lähetin matkaan hakemaan ne pohjalaiset pois, jotka jo olivat Mäntsälään innoissaan menneet.
Lapuan liike lakkautettiin tasavallan suojelulakien nojalla. 52 tuomittiin vankeusrangaistukseen, 32 ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 20 armahdettiin sekä 24 vapautettiin kokonaan.
Aarne Sihvo sai muuten olla lopettamassa toistakin kaappauksen siementä, vuonna 1948. Se oli hänen roolinsa.
