WW2 Hävittäjät

[fulcrum]

Brewsteristä oli useita toisistaan poikkeavia versioita:

B-239, eli laivaston F2A-1, oli kevyt ja suojaamaton kone, eräänlainen amerikkalainen vastine Zerolle. Tätä meni laivastolle 11 ja meille 44 konetta.

B-339 oli pääasiallinen vientiversio. Siinä oli enemmän panssarointia ja varustusta, mutta paino nousi. Tätä kompensoimaan laitettiin uusi 1200hv moottori, mutta sitä ei riittänyt kaikkiin vientimalleihin. Laivasto tilasi tätä 43 kappaletta tunnuksella F2A-2, tätä vietiin myös briteille ja hollantilaisille erilaisina versioina (ainakin Hollannin koneissa oli aseistuksena 2* 50cal siivissä ja 2*30cal rungossa, eli huonompi aseistus kuin meillä). Paremmalla moottorilla varustettujen koneiden nopeus oli parempi kuin B-239:n, mutta huonompien versioiden suorituskyky oli surkea.
Jenkit eivät ilmeisesti käyttäneet F2A-1 tai -2 -koneita tositoimissa ollenkaan.

Tässä vaiheessa Euroopan sotakokemukset saivat amerikkalaiset vakuuttuneeksi ettei hidas ja huonosti nouseva Brewster ollut enää ajantasainen eikä siihen voinut asentaa isompaa moottoriakaan. Lisäksi Brewsterin tehtaan toiminta oli takkuavaa ja amatöörimäistä eikä selvinnyt valtavasta kysynnästä. Brewster päätettiin muuttaa pitkän matkan tiedusteluhävittäjäksi ja tuloksena oli...

F2A-3, vientiversiona B-439. Tässä oli lisätankit, pommiripustimet ja vielä lisää tavaraa mutta sama moottori kuin F2A-2:ssa. Tuloksena oli pitkän toimintamatkan omaava, mutta raskaasti lastattu, kömpelö kone. Tätä mallia oli Midwaylla ja muutama myös ausseilla. Menestys oli tunnetusti hyvin huono.

Tietysti vastus oli Brewsterillä Aasian puolella vähän kovempaa kuin täällä. Kun Zeron esituotantoversiota kokeiltiin Kiinassa, ne ampuivat alas satakunta viholliskonetta (mm. I-15 ja I-16) ilman omia tappioita. Ki-43 oli melkein yhtä hyvä kuin Zero.

 

[fulcrum]

Windhän luennollaan haukkui jekkien taktiikan Brewsterillä.

Ilmeisesti ilmataistelun taktiikka ei vielä Amerikkalalassa kukoistanut.

Yhdysvalloissa laivaston lentäjät olivat usein hyvin kokeneita, mutta vihollisista oli väärät tiedot ja sotakokemusta oli vähän jos lainkaan. Esimerkiksi amerikkalaiset tunnistusoppaat kertoivat Zerosta että "koneen suorituskyky on hyvä, mutta se ei ole kovin ketterä".
Midwayn aikoihin Wildcatit rupesivat pärjäämään Zerolle noin 1-1, mutta huonommat koneet ottivat pataan.

 

[Erkki]

Parhaiten Zeroja vastaan taisi jenkkikoneista pärjätä Corsair. Toki se oli jo uudemman sukupolven kone.

 

[OldViking]

Parhaiten Zeroja vastaan taisi jenkkikoneista pärjätä Corsair. Toki se oli jo uudemman sukupolven kone.

Hellcatilla oli suurin pudotusuhde. Zeroille ei ollut mitään toivoa Hellcattia vastaan.

 

[Tetra]

Näissä viesteissä puhuttu lähinnä taisteluun liittyvistä ominaisuuksista. Mites koneiden tekninen luotettavuus? Oliko niissä suuria eroja? Oliko joku kone todella epäluotettava ja joku taas luotettava kuin vanhojen Mersujen dieselmoottorit?

 

[Pyllyvaltteri]

Parhaiten Zeroja vastaan taisi jenkkikoneista pärjätä Corsair. Toki se oli jo uudemman sukupolven kone.

Tässä tarvitsee myös huomioida japanilaisten lentäjien tasossa tapahtunut varsin dramaattinen lasku. Lentäjäreserviä oli rajoitetusti, alasammuttujen pelastuspalvelua ei organisoitu vrt Usa. Tämä näkyi jo Korallimeren jälkeen, kun Shokakun ja Zuikakun lentolaivueet kuluivat niin, että Midway jäi väliin. Silloin kun Corsairit tulivat kehiin olivat useimmat vanhat mestarit jo ammuttu hengiltä tai puolisokeiks,i jäljellä oli vain "kalkkunoita".

 

[Vonka]

Yhdysvalloissa laivaston lentäjät olivat usein hyvin kokeneita, mutta vihollisista oli väärät tiedot ja sotakokemusta oli vähän jos lainkaan. Esimerkiksi amerikkalaiset tunnistusoppaat kertoivat Zerosta että "koneen suorituskyky on hyvä, mutta se ei ole kovin ketterä".
Midwayn aikoihin Wildcatit rupesivat pärjäämään Zerolle noin 1-1, mutta huonommat koneet ottivat pataan.

"Ne ei ollenkaan ottaneet huomioon että Zero, siinä ei ollut panssareita ja se oli puurakenteinen ja paljon kevyempi. Mutta siinä oli samankokoinen moottori kuin Brewsterissä. Ja ne rupes kurvatappeluun semmoisten kanssa. Siitä oli seurauksena että ne ammuttiin alas. Kun olisi pitänyt vain käyttää keinutuolitaktiikkaa, hyökätä ja vetää pois." (Väinö Pokela, LeLv 30 ja LeLv 24, viisi ilmavoittoa joista kaksi Brewsterillä Maaselällä 1942)

 

[Ikarus]

Näissä viesteissä puhuttu lähinnä taisteluun liittyvistä ominaisuuksista. Mites koneiden tekninen luotettavuus? Oliko niissä suuria eroja? Oliko joku kone todella epäluotettava ja joku taas luotettava kuin vanhojen Mersujen dieselmoottorit?

F6F Hellcatissa, F4U Corsairissa ja P-47 Thunderboltissa oli sama Pratt&Whitneyn R-2800 Double Wash perusmoottori. Ahtamismenetelmissä oli eroja. F4U:ssa mekaaninen ahdin välijäähdyksellä, kun taas P47:ssä turboahdin välijäähdyksellä.
Koneet olivat luotetettavia ja moottoritkin kesti osumia hyvin.

Hellcatin voittosuhde laivastohävittäjistä tosiaan näkyy olevan ylivoimainen, 19/1. Sillä saavutettiin 75 % US Navy:n voitoista Tyynellämerellä.

Corsair, F4U, viheltävä kuolema, oli tehokas ja nopea, 717 km/h, MUTTA se oli epävakaa ja kiihkerä. Lentäjän kone luultavasti eniten WW2 hävittäjistä.
Osaavissa käsissä tehokas ja vaarallinen, mutta joka sen kanssa päässyt sinuiksi, oli se pilotille vaarallinen. Koneella oli raju potkurin/moottorin vääntötaipumus lentoonlähdössä. Eikä onnettomuuksilta vältytty.

Zeron Nakijima Sakae, 14 sylinterinen 27,9 litrainen tähtimoottori oli käsittääkseni luotettava moottori.

Spitfiren / Seafiren RR-Merlin kärsi öljy ja jäähdytysneste vuodoista. Jossain määrin moottorin kehityskaaren aikana tilannetta saattiin korjattua, mutta jos olette kiinnittäneet huomiota, jossakin näytteillä olevan Spitfiren tai muun RR Merlin moottorisen koneen alla on öljynkeräyskaukalot. Muuten tuo RR Merlin oli kyllä luotettava moottori. Ikävää tietysti oli, jos musse päästi packard-merlinistä jäähdytysnesteet pihalle ja olit jossakin Saksan tai Tyynen valtameren päällä ilmailemassa.
Onneksi korkealla oli kylmää ja vähilläkin nesteillä sieltä Mustang kotiin välillä neuvoteltiin.

Ei liity tähän tyynenmeren ilmailuun, mutta kyllä 109:n 600- sarjan DB oli epäluottavimman moottorin maineessa. Etenkin sodan pitkittyessä hyvälaatuisista materiaaleista tuli pulaa ja Mersun moottorissa ongelmia riitti.
Hans-Joachim Marseille sai Afrikassa surmansa, kun hänen upouusi 109 G syttyi moottorivaurion takia tuleen. G sarjassa oli tehokkaampi moottori ja alkupään moottoreissa oli muiden murheiden lisäksi vielä lastentauteja.
Jochen neuvotteli nikottelevaa mersuaan omille linjoille. Lopulta ohjaamo oli niin täynnä savua ja siellä oli niin kuuma, että Marselle huusi radioon: En kestä enää, hyppään! Nämä jäivät hänen viimeiseksi sanoikseen. Savun takia Marseille ei tiennyt koneen asentoa ja kun hyppäsi, kone oli nokka ylöspäin. Hän osui koneensa peräsimeen, sai pahoja vammoja alavartaloonsa ja taju meni. Siitä ilman varjonaukaisua tonttiin.
Sodan luultavasti kaikkein taitavimman ilmataistelijan lorun loppu.
Marseillen koneen käsittelytaito sekä ampumataito olivat vertaansa vailla. Hänellä oli kyky lentää 109:llä koneen suorituskyvyn äärirajoilla paremmin kenelläkään muulla.

Keskimmäisessä kuvassa hiukset, kuten ne hänellä yleensä oli. Preussilaisen sotilaan mallikuva, hänen oli lähes mahdotonta saada luitaan läjään edes etäisesti asentoa muistuttavaan tilaan. Hän oli iloinen ja boheemi veikko, jolle elämän huvitukset, kuten viina ja naiset eivät olleet vieraita. Itseasiassa ne melkein olivat hänen leipälajinsa. Afrikassa niitä onneksi oli vähemmän tarjolla, kuin Ranskassa, josta Steinhof hänet Afrikkaan siirrätti.

 

[Ottoville]

Hellcatin voittosuhde laivastohävittäjistä tosiaan näkyy olevan ylivoimainen, 19/1. Sillä saavutettiin 75 % US Navy:n voitoista Tyynellämerellä.

Tuo ei taida olla puhtaasti koneen ansiota.

Japani oli menettänyt suuren määrän lentäjien parhaimmistoa (ainakin laivasto).

Mutta pystyi vielä tuottamaan lentokoneita (pommitukset/meri saarto ei vielä purrut).
Lisäksi lentäjä saatiin mutta taso ei vastannut ennen sotaa koulutettuja lentäjiä.

Eli kun Helcat astui kuvaan. Taivaalla oli vielä ammuttavaa eikä vastus ollut enää niin kova.

 

[Samovarius]

Corsairin suoritusta pudotustilastoissa laskee myös koneen vähäinen käyttö tukialuksilla vielä muistaakseni keväällä -44. Pääasiallinen syy tähän oli pitkä nokka ja sen takaa erityisen heikko näkyvyys laskeuduttaessa. Britit lehittivät lopulta tekniikan, jossa kone saapuu laskeutumiskynnykselle pitkässä kaarrossa ja siitä pingispallomiehen opastuksella kannelle. Koneet eivät siis olleet jatkuvasti suuroperaatioiden polttopisteissä tukialusten mukana, vaan näillä oli pääasiassa Hellcateja hävittäjinään. Corsair oli kuitenkin suorituskykyinen kone ja kantoi raakaa aselastia, ja maakentiltä merijalkaväen lentäjät operoivat niiltä menestyksekkäästi.

 

[Ikarus]

F4U Corsair

Hellcat alla

 

[Erkki]

Viimeisissä mäntämoottorihävittäjien välisissä ilmataisteluissa El Salvadorin ja Hondurasin välisessä ns.jalkapallosodassa vuonna 1969 ottivat yhteen osapuolten Mustangit ja Corsairit ilmeisesti jälkimmäisten eduksi. Onko näistä kärhämistä kellään parempaa tietoa?

 

[Vonka]

Viimeisissä mäntämoottorihävittäjien välisissä ilmataisteluissa El Salvadorin ja Hondurasin välisessä ns.jalkapallosodassa vuonna 1969 ottivat yhteen osapuolten Mustangit ja Corsairit ilmeisesti jälkimmäisten eduksi. Onko näistä kärhämistä kellään parempaa tietoa?

Juu! El Salvador voitti sen play offin 3-2.

http://www.ww2aircraft.net/forum/post-war/corsair-kills-f4u-vs-51s-7961.html

On the morning of 17 July, a Honduran F4U-5 flown by Maj. Fernando Soto Enrique (then a Capt.) downed one of two Salvadoran P-51s that had been attacking two Honduran Corsairs on a ground support mission. Later, on his fourth sortie of the day, Maj. Soto shot down two FG-1D Corsairs from El Salvador in a single engagement. It is ironic that the last dogfighting victories for the Corsair would be over other Corsairs. To this day, Maj. Soto is the only pilot from any Central American Air force to be credited with an air combat victory.

 

[Vonka]

Koska sama kaveri pudotti kaikki neljä, kaksi Salvadorin Mustangia ja kaksi Salvadorin Corsairia, oletan että hän olisi tehnyt sen myös Mustangilla. Tai miltei millä suurin piirtein samantasoisella sotakoneella hyvänsä.

Juuri tämä seikka hankaloittaa lopullisia totuuksia. Siinä penkin ja ohjaimen välissä on iso muuttuja. Lentäjä.

 

[late347]

Voi johtua kakarana luetuista Korkeajännitys-lehdistä, mutta minä olen aina ihaillut Hawker Tempestiä. Vaikka konetta käytettiin pääasiassa torjuntahävittäjänä kotimaassa, kuin myös maataistelukoneena, rynnäköimään Saksalaisia maajoukkoja vastaan sekä vahtimaan Me 262 käyttämiä lentokenttiä, näissä tilanteissahan sillä ammuttiin suhteessa eniten me 262 koneita alas, niin olen käsittänyt, että kone pärjäsi erinomaisesti myös ilmataistelussa.
Tietysti sodan loppuvaiheessa ylivoimaisin hävittäjä taisi olla Fw Ta 152 , mutta olen käsittänyt, ettei Tempest jäänyt siitä kovinkaan kauaksi, ja se myös peittosi niin venäläiset vastineensa kuin myös jenkkien Mustangit ja P-47 koneet.
Millainen jälkimaine konetyypillä on, kun sitä verrataan toisen maailmansodan loppuvaiheen muihin huippuhävittäjiin?

Tempest oli suunniteltu muistaakseni torjuntahävittäjäksi, sen takia siitä tehtiin niin nopea. Ilmanvastusta vähennettiin parannellulla siivella muunmuassa, jos verrataan aiempaan Typhoon- hävittäjään. Moottoreita oli kahta eri versioita
Napier-Sabre, IIa tai IIb.

Tempest oli matalilla korkeuksilla eräs liittoutuneiden nopeimmista koneista koko sodassa.Tempestissä oli myös vahva aseistus, jolla tehtiin selvää yleensä mistä tahansa vihollisesta.

4x20mm Hispano mk.V Hispano-tykillä oli hyvä tulinopeus, ja myös ammuksen lähtönopeus oli kova, mikä teki ennakolla ampumisesta helpompaa. Tykin ammuksia oli 800kpl täydessä ammuslastissa,

Tulivoima oikeastaan oli paljon parempi kuin esim. P-47 hävittäjässä. Syynä oli mielestäni tykkien ammusten räjähdeaine. Amerikkalaiset käyttivät ainoastaan panssarisytytysluoteja 0.50cal (armor-piercing incendiary). Tykit käyttävät kranaatteja, joissa on räjähdeainetta. Hispano mk.V käyttää HEI ja SAPI kranaatteja. (High explosive tai Semi-armor piercing incendiary).

Tästä syystä FW-190 hävittäjällä oli melko legendaarinen tulivoima, koska saksalainen Minengeschoss-kranaatti oli todella tehokas mm. hävittäjiä vastaan (jopa 20mm kranaatti oli melko tuhoisa).

Minengeschoss oli paranneltu sirpalekranaatti, ohuemmalla sirpalekuorella mutta isommalla räjähdemäärällä. Kranaatti oli tehty käsittääkseni teräksestä "vetämällä" (drawing steel, cold-processing)

 

[Ikarus]

Tempest oli tosiaan hyvä laite matalla ja keskikorkeuksilla, ylempänä otti 109:ltä pataan.
Napier Sabre IIB:llä moottorilla kulki 700 km/h 5791 metrissä.
Sama luistimäntämoottori konstruktio oli Typhoonissa samoine ongelmineen. Moottorin luotettavuus oli heikko.
Ongelmat saattiin ratkaistua vasta sodan jälkeen asentamalla siihen 18- sylinterinen Bristol Centaurus.

Korkemmalta katsottuna Tempest ja T-bolt näytti hyvin samannäköisiltä. Isoja rohjakkeita molemmat, tasakärkinen siivenkärki ja kulpakuomu, joka taisi olla täsmälleen sama molemmissa. Nyt Me tai FW lentäjät saattoi tuupata 5000 m ilmailevaa Tempest parvea päin, että juu, otetaan tuosta helpot ilmavoitot, luullen Tempestiä tuossa korkeudessa vähemmän kyvykkääksi P-47:ksi. Yllättäen Tempest olikin takana, 4 hispanon putkea välkehtien.
Donnerwetter, Tempest!
Tunnistusvirhe saattoi koitua kohtalokkaaksi.

Kun Tempest tuli käyttöön, jokaiselle järjissään olevalle saksalaiselle, myös lentäjille oli jo päivänselvää, että sota oli hävitty.
Murskaava liittoutuneiden ilmaylivoima, kaupungit pommittettu betonimurskeeksi, Venäläiset lähestyi idästä ja länsiliittoutuneet lännestä.

Tässä tilanteessa nuoria poikia, joilla saattoi olla 10 lentotuntia sotakonetyypillä lentokokemusta, heitettiin tuleen.
Julius Meimberg kertoo asiasta kirjassaan Taistelukosketus.
Hän oli silloin II/53 päällikkö, syyskuussa 1944. Laivue oli menettänyt 70 % miesvahvuudestaan 3 kk;n aikana. Laivueeseen tuli uusia täydennyslentäjiä.

-Useimmat olivat vielä täynnä uskoa ja itseluottamusta. Jokainen pitää itseään sinä, joka selviää läpi. Yllätyn itse siitä, kuinka tarkkaan arvioin heitä hetkisen keskusteltuamme: vasemmalla lyhyt tanakka, joka ei paljoa puhu, hän pärjää. Mutta sporttinen hölöttäjä ei tule kauan selviämään. Tarkkuuteni hirvittää minua. He menevät huoneeni kautta lentueisiin ja aivan liian monet eivät palaa enää takaisin. Hyvä että ovat kasvaneet kylliksi lähteäkseen maailmalle kun heidät tuhotaan. Kuka muistaa heitä enää kahden, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?

 

[Samovarius]

Sekä Napier Sabre että Bristol Centaurus ovat holkkiventtiilimoottoreita (sleeve valve). Niissä ei siin ole kannessa venttiilejä, vaan koko sylinteriputki pyörii ja siinä olevat imu-ja pakoaukot hoitavat tahdistuksen. Sabre on sylinterijärjestykseltään H-24 ja Centaurus kaksirivinen tähti. Rakenteen etuna on pieni poikkipinta-ala, heikkoutena huono rakenteellinen kestävyys ja tehtaalta vaadittu korkea tuotannon laatu. Sabre saattoi olla käyttökelvoton jo 20 käyttötunnin kohdalla. Asiaan vaikuttivat tietyt tuotantotekniset ongelmat Napierin tehtaalla, kuten kierot sylinteriputket (holkkiventtiilit) ja lohkoihin jätetty koneistuslastu.

 

[Sardaukar]

Pierre Clostermannin kirja "Suuri Sirkus" (The Big Show (Le Grand Cirque)) antaa aika hyvän kuvan Tempestillä taistelemisesta. 33 ilmavoittoa, eli ei mikään turha heppu, aloitti Spitfirella.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Clostermann

 

[Ottoville]

Pierre Clostermannin kirja "Suuri Sirkus" (The Big Show (Le Grand Cirque)) antaa aika hyvän kuvan Tempestillä taistelemisesta. 33 ilmavoittoa, eli ei mikään turha heppu, aloitti Spitfirella.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Clostermann

Kertoo myös ettei maataistelulennot olleet mitään ruusuilla tanssimista.

Eikä ME 262 alas ampuminen huviajelua enää sen jälkeen kun saksalaiset suojasivat laskeutumissuunnan 8km it-käytävällä.

 

[Ikarus]

MiG-3.
Jos kone näyttää hyvältä, se on hyvä. Sanonta ei pitänyt tämän koneen osalta paikkaansa.
Kone oli NL:n kehittynein hävittäjäkone ison rytinän alkaessa 1941. MiG-3 oli MiG-1 kehitysversio, tarkoituksena kohentaa koneen kehnoa ohjattavuutta.
Tässä ei kovin hyvin onnistuttu, MiG-3 :lla oli taipumus lähteä kiertämään laskeuduttaessa, painoa oli paljon edessä pitkästä nokasta johtuen ja pituusvakavuus oli heikko. Siiven v-kulmaa oli kasvatettu tämän korjaamiseksi Mig-1:n verrattuna.

Kone oli suunniteltu suurten korkeuksien hävittäjäksi. Se ei ollut omimmillaan matalalla ja keskikorkeuksilla, missä taistelut yleensä käytiin.
MiG-3 oli nopea, 640 km/h ja heiluritaktiikaa käytettäessä se olisi ollut ylivoimainen verrattuna suomalaisten Brewsteriin.
Syystä taikka toisesta eivät venäläiset lentäjät yleensä heiluritaktiikkaa käyttäneet ja jos ketterämmän BW:n kanssa lähti kaartotaisteluun, oli lopputulos MiG-3 pilotin kannalta murheellinen. Tämä syy taikka toinen saattoi olla sekin, että NL:n hävittäjälennoston parhaimmisto, taistelukokemusta Espanjassa saanut ohjaajajoukko I-16 ja I-153 hävittäjillä, oli Stalin puhdistuksissa lähes kokonaan tapatettu. Oli parempi pitää turpansa kiinni, lentää niinkuin oli ennenkin lennetty ja pitää uudet ajatukset pimennossa. Saattoi muuten tulla niskalaukaus, jos oli huonoa tuuria.

Saksan hyökätessä oli näitä MiG-3 hävittäjiä valmistettu 1200 kpl.

Konetta ei edelleen kehittetty, koska sen käyttämät Mikulin moottorit varattiin IL-2 :sen tuotantoon. Ja voidaan ajatella, ettei se paska siitä olisi somistunut, parempia tyyppejä oli jo kehitteillä. Lentäjät eivät pitäneet tuota MiG:ä hyvänä koneena. Luftwaffen Mersuille siitä ei ollut juuri vastusta.
Tosin oli saksan lennoston pilottien koulutus sekä taistelukokemus sodan alussa aivan eri planeetalta.

Tunnetuin MiG-3 :lla lentänyt ässä on Aleksei Pokryskin.

Ominaisuuksia:
moottori Mikulin AM-35 1350 hv.
kantama 1250 km
Lakikorkeus 12000 m
Nousunopeus 882 m/min
Siipikuormitus 191 kg/m2
Aseet: 1 kpl 12,7 mm BS kk
2 kpl 7,62 mm ShKas kk
kaikki nokassa