Slammer
Kenraali
Allekirjoittanut on tästä kyllä eri mieltä, juuri pitkän nokan, lyhyen pyrstön ja taakse sijoitetun ohjaamon takia kone on aina näyttänyt minun silmiini epätasapainoiselta.
WW2 Hävittäjät
- Viestiketjun aloittaja Ikarus
- Aloitus PVM
Allekirjoittanut on tästä kyllä eri mieltä, juuri pitkän nokan, lyhyen pyrstön ja taakse sijoitetun ohjaamon takia kone on aina näyttänyt minun silmiini epätasapainoiselta.
OldViking
Kersantti
Olen lukenut, ja tämän ketjun innoittamana luen uudelleen. Painos (järjestysnumeroltaan neljäs) on vuodelta 1961 ja kirjaston piti kaivaa kirja esiin varastosta. Onko kirjasta olemassa uudempaa painosta nykypolville?
Vaikka tämä ei liitykään varsinaissetti asiaan.
Mutta taisteli muun muassa (16,06,1944) Iwo Jima:ssa 15 amerikkalaista hävittäjää vastaan, selviten leikistä.
Vaikka oli haavoittunut vaikeasti elokuussa 1942 ja menettänyt näkönä oikeasta silmästä.
Saburo Sakain vaiheista on myös ilmestynyt kirja "Samurai" (wsoy) ja itsellä on kunnia omistaa sen kolmannen painon versio vuodelta 1962.
Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneet toisen maailmansodan ajan ilmataisteluista.
rukkaskikka
Majuri
Olisko enempi divaritavaraa?
http://www.antikvaari.fi/haku.asp?pikahaku=0&stype=full&haku=clostermann&Submit=Hae
http://www.antikvaari.fi/haku.asp?pikahaku=0&stype=full&haku=clostermann&Submit=Hae
OldViking
Kersantti
...Ja Tempestin ohuen siipimallin vuoksi, nuo tykit olivat "erikoismallia", räätälöity Tempestille. Sitä en tiedä, käytettiinkö niitä myöhemmin myös muissa koneissa.
OldViking
Kersantti
Eikö Typhoonin ja Tempestin siipi ollut pikemminkin paksu? Sen olen nähnyt selitykseksi koneen heikolle suorituskyvylle suurissa korkeuksissa.
OldViking
Kersantti
Typhoonin siipi oli paksu, mutta sitä ohennettiin Tempestiä varten. Tykkien lisäksi myös renkaat (valmistajana Dunlop) olivat kapeat, jotta ne mahtuisivat siipeen.
Vaikka Tempest oli periaatteessa raskaamman ja massiivisemman Typhoonin uudempi, jatkokehitetty versio, oli koneiden välillä aikamoinen ero.
Viimeksi muokattu:
Ikarus
Respected Leader
Se on aika sääli, ettei laatukirjallisuudesta tule uusintapainoksia.
Tuon Clostermanin kirjan olen joskus lukenut, täytyy hommata omaksi.
Toinen legendaarinen ilmasotakirja on Adolf Galland, Ensimmäiset ja viimeiset, sekin varmaakin divarikamaa. Sekin täytyisi hommata itselle.
http://www.aviationshop.fi/index.php?cPath=8_9
Uusia myy aviationshop.
Jos muutamia erinomaisia poimin niin:
Julius Meimberg: Taistelukosketus
Gunther Rall: Lentopäiväkirjani ..
Tony Holmes: Taistelu ilmojen herruudesta, kertoo koneista Spit vs 109 E, P-47 vs 109 G ja K, P40 vs Ki-43, p-51 vs FW190, Seafire vs A6M Zero
Afdred Price: Spitfire, legendaarinen hävittäjäkone
Mike Spick, Viimeiseen asti, Luftwaffen hävittäjä-ässien nousu ja tuho
Heinz Knoke, Suuri metsästys
Raymond F Toliver .. , Erich Hartmann
Colin D. Heaton.. Marseille, Afrikan taivaan voittamaton
Peter Duttmann, Itärintaman hävittäjäsotaa
Walter Wolfrum, Tuntematon Pakollinen
David Baker, Adolf Galland, Elämänkerta
Geoffrey Wellum, Aamu sarastaa
Viimeksi muokattu:
Painoa vuodelta 1958.
Ikarus
Respected Leader
Olettaisin, että moottorin ominaisuuksista johtuen ylhäällä ei vaan papu kunnolla riittänyt. Yleensä huono yläkorkeuksien suorituskyky johtuu siitä.
Joku jos tuntee tuon Tempestin Sabren sielunelämän paremmin, voisi täsmentää. Oliko ahdettu jne.
Tempest oli kokonaan uusi kone suunniteltu Typhoonin pohjalta.
Ellipsinen siipi vs. suora jne.
http://www.britmodeller.com/forums/...ference-between-a-hawker-typhoon-and-tempest/
Siipikuormitus 221 kg/m2 ( max ).
http://en.wikipedia.org/wiki/Hawker_Tempest
Kun taas Spitissa 135 kg/m2
Sieltä se heikko nousukorkeus tulee.
http://en.wikipedia.org/wiki/Supermarine_Spitfire
Ellipsinen siipi vs. suora jne.
http://www.britmodeller.com/forums/...ference-between-a-hawker-typhoon-and-tempest/
Siipikuormitus 221 kg/m2 ( max ).
http://en.wikipedia.org/wiki/Hawker_Tempest
Kun taas Spitissa 135 kg/m2
Sieltä se heikko nousukorkeus tulee.
http://en.wikipedia.org/wiki/Supermarine_Spitfire
Viimeksi muokattu:
Nämä kannattaa myös lukea.
Helmut Lipfert
Taistelulentäjänä itärintamalla
Karisto 1978
Me 109 ”pilotti” ja 203 voittoa
http://en.wikipedia.org/wiki/Helmut_Lipfert
Pilven veikot
Tapani Harmaja
WSOY 1938
Kirja ensimmäisenmaailmansodan ”ässistä”
Kirjan alkuperäinen omistaja (lentomestari Vepsäläinen Heikki) on palvellut kirjailijan kanssa Santahaminassa 1937.
Kirjoittanut tiedot kirjan alkulehdille. Myös muutama lehtileike matkassa)
Konrad Knabe
Lapin lentotiedustelijat
Gummerus 1983
Wilhelm Johne
Yöhävittäjälentäjä
Koala Kustannus 2004
Paul Zorner
Yöt pommittajavirrassa
Koala Kustannus 2007
Ikarus
Respected Leader
Myös nämä kuuluvat ilmasotahistorian valioihin.
Tuo Stuka lentäjä; Hans-Ulrich Rudel. Kaveri oli pesunkestävä natsi, joka ei vakaumuksestaan koskaan luopunut. Hänen hautajaisissaan BundesLuftwaffe teki ylilennon. Jotain sanomista siitäkin taisi tulla. Varmaan tuosta poliittisesta suuntautumisesta johtuen.
Hänellä oli maaninen tarve viedä asevaikutusta, lensi tekojalalla, kun toinen oli ammuttu irti loppusodassa. Oli korkeimmin palkittu saksalainen sotilas, ainoa, jolle myönnettiin kultainen tammenlehvä ritaristin kaikkien muiden hilujen lisäksi. Kuuluisa myös siitä, ettei koskaan viinaan koskenut. Ja kova urheilumies. Ei ollut pidetty esimies, vaati alaisiltaan kovia suorituksia. Yhtä kovia kuin itseltään. Kannattaa lukea, ei se natsismi sieltä niin paljoa silmille hyppää.
Liitteet
Ikarus
Respected Leader
Joo kyllä se lentokoneessa ja ilmasodassa tärkein tekijä on siellä sauvan ja penkin välissä. Tietysti jos pääset yllätykseen, se auttaa köpösemmälläkin lentolaitteella.
Erich Hartmann oli lentäjä, joka oli varovainen taktiikoissaan. Hänen mukaansa jotain oli mennyt pieleen, jos joudut kaartotaisteluun.
Hän pyrki yllätykseen, ampui läheltä, sai lukuisia kertoja romua omaan koneeseensa räjähtäneestä vihollisesta.
Taktiikka oli hyvä, eniten ilmavoittoja, vain 2 kertaa joutui alasammutuksi, selvisi sotavankeudestakin hengissä. Tosin hoikassa kunnossa, vaan selvisi.
Ja hänen psyykkinen ja fyysinen kestokykynsä oli rautaa, hän ei koskaan lentänyt itseään loppuun. Sodan jälkeen Bundesluftwaffen everstinä eläkkeelle.
Lukuisat saksalaiset hävittäjälentäjät olivat oikeuttuja laskuvarjojääkärin merkkiin, sen ansaitsi kymmenellä laskuvarjohypyllä.
IAR-80 oli yllättävän kova rauta.
http://forum.worldofwarplanes.eu/index.php?/topic/674-iar-80in-depth-description/
http://forum.worldofwarplanes.eu/index.php?/topic/674-iar-80in-depth-description/
Vonka
Supreme Leader
Kun oma tietämys on löytänyt rajansa, ja olen joutunut turvautumaan sekä Windiin että Pokelaan, laitan vielä jotain ajatuksia ammattilaiselta. Taktiikasta etupäässä.
Heikki Nikunen vertaili ilmasotaväkeä hienossa artikkelissaan "Rauhan tultua - arvioita ja vertailua" (Keskinen - Nikunen - Talvitie 2011: Suomen ilmasodan pikkujättiläinen, WSOY).
Pääajatukset:
(Osa 1)
Toisen maailmansodan alkaessa mailla oli kansallisia painotuksia. Saksa ja Neuvostoliitto olivat valjastaneet ilma-aseen maavoimien välittömään tukemiseen. Saksan osalta tämä merkitsi sitä, että hävittäjillä otetaan ilmaherruus, jonka suojassa syöksypommittajat ja panssarikiilat raivasivat tien nopeaan etenemiseen. Neuvostoliitossa ilmavoimat oli alistettu maavoimien ja laivastojen aselajiksi ja käytettiin pintayhtymien välittömään tukemiseen.
Neuvostoliitossa alistettu asema aiheutti heikkoutta henkilöstön koulutuksessa ja kaluston kehittämisessä. Saksassa kehitys- ja koulutusmielessä ilmavoimilla oli itsenäinen asema.
Espanjan sisällissodan viime vaiheessa saksalaiset ottivat käyttöön saman hävittäjätaktiikan, jota Suomessa oli sovellettu jo useita vuosia. Neuvostoliitto palasi Espanjasta ilman mitään uudistuksia. Ongelmia tiedonkulussa aiheutti myös ajankohta (Stalinin vainot): kukaan ei halunnut olla tekemisissä ulkomailta palanneiden kanssa.
Englannissa Saksa kohtasi ensi kerran ilmapuolustuksen, jolla oli itsenäinen strateginen rooli. Saksalaisten taktiseen tukitehtävään suunniteltu asekuorma ja toimintasäteet paljastivat heikkouksia. Analyysi laiminlyötiin ja tappio sysättiin hävittäjälentäjien syyksi.
Yhdysvallat ei ollut kärkeä alussa, mutta aloitti laadullisen ja määrällisen kehitystyön, mikä vei sen ylivoimaiseen ilmamahtiin sodan lopussa. Oikea johtamisperiaate opittiin Tyynen valtameren yhteisoperaatiossa ja Pohjois-Afrikan maihinnousun jälkeisissä taisteluissa.
Japanissa oli maavoimilla ja merivoimilla omat ilmavoimansa ja yhteistoiminta minimaalista. Sodan alkaessa varustus ja koulutus oli huippuluokkaa, mutta ilman itsenäistä asemaa ei pysynyt kehityksessä mukana. Lentoyksiköt käyttivät pääosin samaa kalustoa sodan ajan, uudet tyypit tulivat liian myöhään ja liian vähäisin lukumäärin. Taktiikassa ja johtamisessa ei tapahtunut merkittävää kehitystä. Hävittäjät saattoivat toimia sodan loppuaikoinakin vielä ilman radioita.
Suomessa oli täysin alijäämäiset määrärahat, mutta taktiikassa ja koulutuksessa oltiin maailman kärkitasoa. Hävittäjätaktiikka, ampumatarkkuus sekä ilmavalvonta- ja johtamisjärjestelmäajattelu edustivat kokonaisuutena poikkeuksellista tasoa koko maailmassa.
Saksassa oli sama hävittäjätaktiikka mutta puutteita ilmavalvonnassa ja johtamisessa, Englannissa taas ilmavalvonta ja johtaminen huipputasoa, mutta hävittäjätaktiikka jouduttiin uusimaan sodan aikana.
Heikki Nikunen vertaili ilmasotaväkeä hienossa artikkelissaan "Rauhan tultua - arvioita ja vertailua" (Keskinen - Nikunen - Talvitie 2011: Suomen ilmasodan pikkujättiläinen, WSOY).
Pääajatukset:
(Osa 1)
Toisen maailmansodan alkaessa mailla oli kansallisia painotuksia. Saksa ja Neuvostoliitto olivat valjastaneet ilma-aseen maavoimien välittömään tukemiseen. Saksan osalta tämä merkitsi sitä, että hävittäjillä otetaan ilmaherruus, jonka suojassa syöksypommittajat ja panssarikiilat raivasivat tien nopeaan etenemiseen. Neuvostoliitossa ilmavoimat oli alistettu maavoimien ja laivastojen aselajiksi ja käytettiin pintayhtymien välittömään tukemiseen.
Neuvostoliitossa alistettu asema aiheutti heikkoutta henkilöstön koulutuksessa ja kaluston kehittämisessä. Saksassa kehitys- ja koulutusmielessä ilmavoimilla oli itsenäinen asema.
Espanjan sisällissodan viime vaiheessa saksalaiset ottivat käyttöön saman hävittäjätaktiikan, jota Suomessa oli sovellettu jo useita vuosia. Neuvostoliitto palasi Espanjasta ilman mitään uudistuksia. Ongelmia tiedonkulussa aiheutti myös ajankohta (Stalinin vainot): kukaan ei halunnut olla tekemisissä ulkomailta palanneiden kanssa.
Englannissa Saksa kohtasi ensi kerran ilmapuolustuksen, jolla oli itsenäinen strateginen rooli. Saksalaisten taktiseen tukitehtävään suunniteltu asekuorma ja toimintasäteet paljastivat heikkouksia. Analyysi laiminlyötiin ja tappio sysättiin hävittäjälentäjien syyksi.
Yhdysvallat ei ollut kärkeä alussa, mutta aloitti laadullisen ja määrällisen kehitystyön, mikä vei sen ylivoimaiseen ilmamahtiin sodan lopussa. Oikea johtamisperiaate opittiin Tyynen valtameren yhteisoperaatiossa ja Pohjois-Afrikan maihinnousun jälkeisissä taisteluissa.
Japanissa oli maavoimilla ja merivoimilla omat ilmavoimansa ja yhteistoiminta minimaalista. Sodan alkaessa varustus ja koulutus oli huippuluokkaa, mutta ilman itsenäistä asemaa ei pysynyt kehityksessä mukana. Lentoyksiköt käyttivät pääosin samaa kalustoa sodan ajan, uudet tyypit tulivat liian myöhään ja liian vähäisin lukumäärin. Taktiikassa ja johtamisessa ei tapahtunut merkittävää kehitystä. Hävittäjät saattoivat toimia sodan loppuaikoinakin vielä ilman radioita.
Suomessa oli täysin alijäämäiset määrärahat, mutta taktiikassa ja koulutuksessa oltiin maailman kärkitasoa. Hävittäjätaktiikka, ampumatarkkuus sekä ilmavalvonta- ja johtamisjärjestelmäajattelu edustivat kokonaisuutena poikkeuksellista tasoa koko maailmassa.
Saksassa oli sama hävittäjätaktiikka mutta puutteita ilmavalvonnassa ja johtamisessa, Englannissa taas ilmavalvonta ja johtaminen huipputasoa, mutta hävittäjätaktiikka jouduttiin uusimaan sodan aikana.
Vonka
Supreme Leader
Heikki Nikunen, Osa 2:
Inhimillisen taidon merkitys korostui. Päivystyksen ja hermoja kuluttavan odottamisen keskeyttävät yksi vastaan yksi -taistelut, jossa tulos on joko-tai. Sinä tai minä. Taistelussa ei ole suojapaikkaa. Pienikin virhe kostautuu. Henkiset ominaisuudet ratkaisevat paljon.
Ässien tunnistaminen on vaikeaa rauhanajan koulutuksessa. Realistisella koulutuksella pyritään taitotaso viemään korkealle.
Ensimmäisen kymmenen taistelun p-arvo (todennäköisys tulla alasammutuksi) on ratkaiseva. Tyypillinen ässä-arvo on 0,01 - 0,02. Sitten, kun hän jatkoi taistelutehtävissä, pudotusmäärä nousi lopulta arvoihin 50-100 ennen tilastollista alasampumista.
Suomalaisista 20-30 pudotusta omaavista ammuttiin alas kaksi. 31-94 omaavista ei ketään. Illu Juutilaisen koneeseen ei osunut edes vihollisluoti (eikä häneltä koskaan ammuttu siipimiestä).
Pudotustilastot riippuivat eri maiden rintamapalvelun pituudesta ja maalitilanteiden runsaudesta. Suomalaiset, saksalaiset ja japanilaiset olivat taistelutehtävissä jatkuvasti. Eniten tilanteita oli saksalaisilla. Liittoutuneet vuorottelivat.
Amerikkalainen Aces High on tutkinut asiaa. Suomella on maailmanennätys ässien lukumäärässä väkilukuun suhteutettuna.
Toinen maailmanennätys on se, että Suomi on tehnyt suoritteet muita pienemmällä henkilömäärällä.
Ennätys on myös kesän 1944 suojausteho: ei yhtään MT-koneiden suojaamaa pommittajaa ammuttu alas neuvostohävittäjien toimesta: vihollisen ilmaylivoima kyettiin näissä operaatioissa kiistämään.
Tarkin ampuja oli Karhila, joka ampui 700 metristä Pe-2-koneen kolmella tykin laukauksella. Karhila oli koulutusvaiheessakin tarkin sekä ilmaan että maahan.
Yksi maailmanennätys on Jorma Sarvannon kuuden pommikoneen pudottaminen neljässä minuutissa (oma lisäys )
Talvisodan aikana ilmavoimat saavutti 200 varmaa ja 85 epävarmaa ilmavoittoa omien tappioiden ollessa 60 tuhoutunutta ja 69 vaurioitunutta konetta. Lisäksi ilmatorjunta saavutti 300 ilmavoittoa.
Syyskuussa 1944 päättyneen jatkosodan aikana ilmavoimien lentokonekalusto saavutti 1 567 ilmavoittoa ja ilmatorjunta tuhosi 1 107 lentokonetta.
Ilmavoittoja saavutti peräti 155 ohjaajaa. Heistä 87 saavutti ässä-nimitykseen oikeuttavat yli viisi ilmavoittoa.
Inhimillisen taidon merkitys korostui. Päivystyksen ja hermoja kuluttavan odottamisen keskeyttävät yksi vastaan yksi -taistelut, jossa tulos on joko-tai. Sinä tai minä. Taistelussa ei ole suojapaikkaa. Pienikin virhe kostautuu. Henkiset ominaisuudet ratkaisevat paljon.
Ässien tunnistaminen on vaikeaa rauhanajan koulutuksessa. Realistisella koulutuksella pyritään taitotaso viemään korkealle.
Ensimmäisen kymmenen taistelun p-arvo (todennäköisys tulla alasammutuksi) on ratkaiseva. Tyypillinen ässä-arvo on 0,01 - 0,02. Sitten, kun hän jatkoi taistelutehtävissä, pudotusmäärä nousi lopulta arvoihin 50-100 ennen tilastollista alasampumista.
Suomalaisista 20-30 pudotusta omaavista ammuttiin alas kaksi. 31-94 omaavista ei ketään. Illu Juutilaisen koneeseen ei osunut edes vihollisluoti (eikä häneltä koskaan ammuttu siipimiestä).
Pudotustilastot riippuivat eri maiden rintamapalvelun pituudesta ja maalitilanteiden runsaudesta. Suomalaiset, saksalaiset ja japanilaiset olivat taistelutehtävissä jatkuvasti. Eniten tilanteita oli saksalaisilla. Liittoutuneet vuorottelivat.
Amerikkalainen Aces High on tutkinut asiaa. Suomella on maailmanennätys ässien lukumäärässä väkilukuun suhteutettuna.
Toinen maailmanennätys on se, että Suomi on tehnyt suoritteet muita pienemmällä henkilömäärällä.
Ennätys on myös kesän 1944 suojausteho: ei yhtään MT-koneiden suojaamaa pommittajaa ammuttu alas neuvostohävittäjien toimesta: vihollisen ilmaylivoima kyettiin näissä operaatioissa kiistämään.
Tarkin ampuja oli Karhila, joka ampui 700 metristä Pe-2-koneen kolmella tykin laukauksella. Karhila oli koulutusvaiheessakin tarkin sekä ilmaan että maahan.
Yksi maailmanennätys on Jorma Sarvannon kuuden pommikoneen pudottaminen neljässä minuutissa (oma lisäys
)Talvisodan aikana ilmavoimat saavutti 200 varmaa ja 85 epävarmaa ilmavoittoa omien tappioiden ollessa 60 tuhoutunutta ja 69 vaurioitunutta konetta. Lisäksi ilmatorjunta saavutti 300 ilmavoittoa.
Syyskuussa 1944 päättyneen jatkosodan aikana ilmavoimien lentokonekalusto saavutti 1 567 ilmavoittoa ja ilmatorjunta tuhosi 1 107 lentokonetta.
Ilmavoittoja saavutti peräti 155 ohjaajaa. Heistä 87 saavutti ässä-nimitykseen oikeuttavat yli viisi ilmavoittoa.
Viimeksi muokattu: