Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

Georgia meni Bidenille ja Pohjois-Carolina Trumpille.

Eli nyt tilanne on sitten lopulta valistijamiesten osalta:

Biden: 306

Trump: 232

Ja Biden johtaa äänimäärässä noin viidellä miljoonalla äänellä.

Eli aika lailla niin kuin olin ennustanut, että lopputuloksena Biden saa 4-5 miljoonaa ääntä enemmäm kuin Trump ja valitsijamiesten määrän suuruusluokka olisi 300-330 valitsijamiestä.
 
Nyt alkaa syytökset lentää myös FoxNews'iä kohtaan..eli, sielläkin julkaistaan feikkiuutisia Trump'ista.
- mutta eipä hätää, vielä löytyy lännen preerialta ja kalliovuorten rinteiltä lehtiä sekä uutistoimituksia jotka osaavat kertoa pelkkää totuutta. Vain ja ainoastaan totuutta.
- onhan ne totuutta julkistavat firmat pieniä ja hieman syrjäisiä mediamarkkinoilla mutta sieltä löytyy totuus..

Hyvä niin..Hienoa että totuutta kuitenkin riittää kaikille jotka haluavat sitä kuulla.. Mutta, aika kauas karkaavat ne jotka haluavat kuulla sekä jakaa Trump'in totuutta.
Ylellä oli juuri artikkeli tuosta johtuvista somepalvelulatauspiikeistä.
 
Pitäisikö Bidenin porukkaa syyttää Logan ACT.in perusteella?
Tähän vielä.

Tää olisi kyllä mahtava veto, jos Bideen porukkaa ruvettaisiin syyttelemään Logan Actin perusteella.

QUESTION: For all the focus back at the beginning of the Trump administration on incoming national security advisor Michael Flynn and his phone calls and the talk about the Logan Act, are you worried that that is happening now?

SECRETARY POMPEO: I’m always worried when people are engaging in activities, speaking with foreign leaders, in a way that represents things, that might be representing things that aren’t true or might be attempting to influence American foreign policy in ways that are inconsistent with what the law requires. You know the Logan Act. I know the Logan Act. I hope that all those folks who are out there having these conversations aren’t violating that law. I’m sure the Department of Justice will be keeping a good eye on that for us.

https://www.state.gov/secretary-michael-r-pompeo-with-bret-baier-of-fox-news-special-report-2/

Rhodes says ‘foreign leaders already having phone calls’ with Biden’ – which is what Michael Flynn was investigated for​

https://www.lawenforcementtoday.com...the-law-by-speaking-with-foreign-governments/

Will Ben Rhodes and Biden get the Michael Flynn treatment?​

https://www.washingtonexaminer.com/opinion/will-ben-rhodes-biden-get-the-mike-flynn-treatment
 
Aika jännä on ajatus 5+ miljoonan postiäänen väärentämisestä useassa eri osavaltiossa. Miten tällainen toteutettaisiin käytännössä? Väärentäminen vaatisi satojen henkilöiden osallistumisen ja varsin mittavan logistiikan. Jos näin olisi tapahtunut, selviä jälkiä pitäisi löytyä useasta osavaltiosta. Mitään ei ole löytynyt, mutta "hyvä" tarina on tärkeämpi kuin tylsät faktat!
 
Reppuleilla paniikki sillä ovat älyämässä että 20 vuoden sisään isohko osa ns varmoista äänestäjistä on mullan alla (osittain reppuleiden politiikan seurauksena) eikä nuorempi väki kuuntele hyvällä koirapillien vihellyksiä ja vihaiset valkoiset miehet ovat vähemmistössä joten niiden äänillä ei pötkitä pitkälle.
 
Veikkaan että seuraavissa vaaleissa mustien osuus kasvaa republikaaneissa räjähdysmäisesti, koska Biden koetaan pettymyksenä. Muuta työtä kun paskaduunia ei ole tarjolla. Köyhyys senkun kasvaa mustien keskuudessa. Joku tunnettu räppäri asettuu republikaaneihin ehdolle ja se on siinä.
 
Tähän vielä.

Tää olisi kyllä mahtava veto, jos Bideen porukkaa ruvettaisiin syyttelemään Logan Actin perusteella.

QUESTION: For all the focus back at the beginning of the Trump administration on incoming national security advisor Michael Flynn and his phone calls and the talk about the Logan Act, are you worried that that is happening now?

SECRETARY POMPEO: I’m always worried when people are engaging in activities, speaking with foreign leaders, in a way that represents things, that might be representing things that aren’t true or might be attempting to influence American foreign policy in ways that are inconsistent with what the law requires. You know the Logan Act. I know the Logan Act. I hope that all those folks who are out there having these conversations aren’t violating that law. I’m sure the Department of Justice will be keeping a good eye on that for us.

https://www.state.gov/secretary-michael-r-pompeo-with-bret-baier-of-fox-news-special-report-2/

Rhodes says ‘foreign leaders already having phone calls’ with Biden’ – which is what Michael Flynn was investigated for​

https://www.lawenforcementtoday.com...the-law-by-speaking-with-foreign-governments/

Will Ben Rhodes and Biden get the Michael Flynn treatment?​

https://www.washingtonexaminer.com/opinion/will-ben-rhodes-biden-get-the-mike-flynn-treatment

Ei nyt kannata pöllöillä.

Flynn kävi yksityiskohtaisia keskusteluja siitä mitä tapahtuu kunhan oranssi trolli saa vallan. Biden on käynyt kohteliaisuuskeskusteluja ulkomaisten valtiopäämiesten kanssa.

Eikä Flynniä koskaan syytetty Logan Actin rikkomisesta.
 
Veikkaan että seuraavissa vaaleissa mustien osuus kasvaa republikaaneissa räjähdysmäisesti, koska Biden koetaan pettymyksenä. Muuta työtä kun paskaduunia ei ole tarjolla. Köyhyys senkun kasvaa mustien keskuudessa. Joku tunnettu räppäri asettuu republikaaneihin ehdolle ja se on siinä.
Veikkaan että USA:n vankilaväestössä osuus entisitä presidenteistä kasvaa räjähdysmäisesti.

Ja tämä ei ole älytöntä tajunnanvirtaa.
 
Minä taas veikkaan, että ensimmäistä kertaa sitten Rooseveltin valkoisesta talosta löytyy kaappi jossa säilytetään tenoja. Tai miksi niitä sitten Amerikassa kutsutaankin.
 
  • Tykkää
Reactions: H.A
Ei nyt kannata pöllöillä.

Flynn kävi yksityiskohtaisia keskusteluja siitä mitä tapahtuu kunhan oranssi trolli saa vallan. Biden on käynyt kohteliaisuuskeskusteluja ulkomaisten valtiopäämiesten kanssa.

Eikä Flynniä koskaan syytetty Logan Actin rikkomisesta.

Flynin kohtelu oli pelkkää politiikkaa. Täysin poliittiset motiivit. Locan Actia käytettiin hyväksi.

Mielestäni voisivat samalla tyylillä jahdata Bidenin tiimiä.
Etsiä joku 200vuotta vanha laki, ja sillä sitten kimppuun. Sillä pääsisi ainakin etsimään, jos löytyisi jotain mehukkaampaa.
 
Georgia meni Bidenille ja Pohjois-Carolina Trumpille.

Eli nyt tilanne on sitten lopulta valistijamiesten osalta:

Biden: 306

Trump: 232

Ja Biden johtaa äänimäärässä noin viidellä miljoonalla äänellä.

Eli aika lailla niin kuin olin ennustanut, että lopputuloksena Biden saa 4-5 miljoonaa ääntä enemmäm kuin Trump ja valitsijamiesten määrän suuruusluokka olisi 300-330 valitsijamiestä.

Georgia oli yllätys ja yksi Mainen paikoista lipsahti Trumpille mutta muuten lopputulema on valitsijamiesten osalta juuri se mitä gallupien perusteella saattoi odottaakin. Itse päädyin siis ennen vaalipäivää veikkaamaan lopputulemaa 291-247. Samaanhan päätyi gallupeja enemmänkin availlut @Vakaa Nero nero jo joskus syyskuussa.

Äänierot olivat kyllä monessa osavaltiossa paljon ennakoituja pienemmät. Esimerkiksi Rust beltille ennustettiin Bidenin voittoa 4-8 prosenttiyksikön eroilla mutta lopputulema oli vain kymmenyksiä. Vastaavasti Ohion piti olla tasoissa mutta Trump voitti reilusti. Koko alue oli ennustajille jälleen hankala.

E... korjattu Trumpille 247. Summan on hyvä täsmätä...
 
Viimeksi muokattu:
– Lämmittää sydäntä nähdä se valtava tuki ja erityisesti kaikki ne mielenosoitukset, joita pidetään ympäri maata. Täällä DC:ssäkin on yksi iso lauantaina, ja saatan jopa yrittää poiketa paikalla, Trump tviittasi.

– Jatkamme täällä Valkoisessa talossa siinä uskossa, että edessä on Trumpin toinen kausi, presidentin neuvonantaja Peter Navarro sanoi Fox Business Networkin lähetyksessä.

titanic2.jpg
 
Veikkaan että seuraavissa vaaleissa mustien osuus kasvaa republikaaneissa räjähdysmäisesti, koska Biden koetaan pettymyksenä. Muuta työtä kun paskaduunia ei ole tarjolla. Köyhyys senkun kasvaa mustien keskuudessa. Joku tunnettu räppäri asettuu republikaaneihin ehdolle ja se on siinä.
Huomenta.
 
– Lämmittää sydäntä nähdä se valtava tuki ja erityisesti kaikki ne mielenosoitukset, joita pidetään ympäri maata. Täällä DC:ssäkin on yksi iso lauantaina, ja saatan jopa yrittää poiketa paikalla, Trump tviittasi.

– Jatkamme täällä Valkoisessa talossa siinä uskossa, että edessä on Trumpin toinen kausi, presidentin neuvonantaja Peter Navarro sanoi Fox Business Networkin lähetyksessä.

titanic2.jpg
Musiikki: Final countdown
 
Niin täällähän ei ole ollut. Älä nyt sentään itseesi ota hyvä toveri. Ei tämä sentään mikään Takku-palsta ole. Median ulinaanhan minä viittasin,
ja vielä alkuvuodesta 2018 suomalaislehdissä leviteltiin narratiivia että "Trump on uhka maailmanrauhalle". On todettava että ei tällä palstalla tosiaankaan oltu yhtä ahdistuneita kuin esim. Suomenmaassa.

Näin jälkikäteen voisin todeta että YYA-ryssäkepulaisia tämän kirjoittaja,

Miten vitun sekaisin pitää olla että kuvittelee presidentin noin vaan "käppäilevän" ydinaselaukaisimelle? Kirjoittaja on ollut sekaisin oleva hysteerikko tai vaan sitten vaan halu osoittaa että Kremlissä rauhanaseet ja Yhdysvalloissa orange bad man. Toki 2 viikkoa pelkän CNN:n varassa, kyllä sen jälkeen saattaa olla ihan syyntakeeton.

Noh, myös passiivisuus on heikko homma maailmanrauhalle.

1605301452725.png
 
– Lämmittää sydäntä nähdä se valtava tuki ja erityisesti kaikki ne mielenosoitukset, joita pidetään ympäri maata. Täällä DC:ssäkin on yksi iso lauantaina, ja saatan jopa yrittää poiketa paikalla, Trump tviittasi.

– Jatkamme täällä Valkoisessa talossa siinä uskossa, että edessä on Trumpin toinen kausi, presidentin neuvonantaja Peter Navarro sanoi Fox Business Networkin lähetyksessä.

titanic2.jpg
Kovasti oli herra harmaantunut, kun piti tiedotustilaisuutta äsken WHn pihalla. Taitaa olla murheita.
 
Back
Top