En seuraisi Trumpin osalta niinkään mitä hän puhuu vaan mitä hän tekee. Puheet on halpoja, teoilla on aina seurauksia.
Hänen nykyinen kampanjansahan yrittää antaa viestin, että kaikki mitä Biden tekee on väärin, kaikki. Siksi hän on kaikessa retoriikassaan hyvin aggressiivinen ja tuo esiin vaihtoehtoja, joissain tapauksissa ne on vain koepalloja tai heittoja ilmaan ja kampanjapäälliköt sitten tekevät johtopäätöksiä mikä viesti puree parhaiten mahdollisiin äänestäjiin. Sitten kun politiikkaa aletaan tekemään oikeasti niin Trumpinkin osalta puheet ennen vaaleja ja teot vaalien jälkeen eivät aina kohtaakaan. Hän on ollut America First tyyppi ensin ja raha sitten kakkosena, eli raha täytyy kanavoitua itselle, omalle piirille, omien äänestäjien osavaltioihin tai ainakin omaan maahan, mutta ei mielellään minnekään muualle. Eikös tätä odoteta valtion päämieheltä.
Trumpin aikana alkoi Ukrainan aseistaminen tappavalla aseistuksella. Se ei ollut ongelmatonta, eikä vähiten jälkikäteen hyvin tietoon tulleen korruption vuoksi, Petro Poroshenkon aikana se taisi olla normi. Zelenskyi tuli hyvin vihreänä politiikkaan eikä varmasti ollut valmis Trumpin kaltaisten kanssa tekemään diilejä, joita politiikassa pitää tehdä, aloitti kuitenkin korruption kitkemisen, mitä ilman USA:n aseapu sotaa edeltävältä ajalta olisi varmasti loppunut.
Jatkossa kysymys on enemmänkin siitä, että jos/kun Trump valitaan presidentiksi, kumpi tulee olemaan houkuttelevampi osapuoli diilien tekemiseen, ryssät ja Putin vai Eurooppa ja Ukraina Zelenskyinsä johdolla. Edellisellä kaudella Trump halusi irti Kiinan ikeestä ja nyt sitä on tapahtumassa joskin todennäköisesti liian vähän ja liian hitaasti hänen mielestään. Venäjä taas luisuu enemmän Kiinaa kohti vääjäämättä.
Euroopan johtajien ja Ukrainan on annettava Trumpille enemmän kuin mitä Venäjä kykenee antamaan ja piirtää siitä selvä kuva, jotta asia hänelle täysin valkenee. Energia ja asekauppa, USA:n tuotteiden tullittomuus, Kiinan tuotteiden tullit jne. ovat ne isot pelinappulat pöydällä. Puhutaan sadoista miljardeista, ei ryssillä ole siihen mitään vastattavaa, jollain Orbanilla taas ei napanöyhtän vertaa. Tässä pelataan seuraavan vuosikymmenen talousasioissa niin isoilla panoksilla kulisseissa, että Ukrainan sota on pieni tekijä vaikka maksaakin todennäköisesti jotain miljardin päivässä.
Lisäksi Trump on ollut täysin oikeassa, että Euroopan on ryhdistäydyttävä. Valkoisessa talossa on lähes varmasti eri isäntä ensi keväänä ja Euroopalla on jotakuinkin loppukesään saakka aikaa laittaa asiat siihen jiiriin, että sota hoituu vaikka omin hartioin, eli noin vuosi tästä. Toki siinä auttaa valtavasti Ukrainan oman tuotantokyvyn nousu sekä Venäjän heikkeneminen sekä taloudellisesti että sotilaallisesti.
The U.S. has committed more than $1.5 billion in security assistance to Ukraine since 2014, when Russian-backed separatists began driving tanks through eastern Ukraine.
www.defensenews.com
Sen sijaan isommassa kuvassa kannattanee tottua ajatukseen, että Valkoisessa talossa on republikaani. USAn väkiluku kasvaa vauhdilla vanhoissa konfederaation osavaltioissa ja jopa vähenee nykyisin väkirikkaissa Kaliforniassa ja New Yorkin alueella.
Demokraattien lienee järkevintä löytää valovoimaisia latinoehdokkaita, muuten heillä ei ole mitään palaa kääntää noita vaa'ankieliosavaltioita, etenkään Teksasia joka periaatteessa voisi olla muutaman vuoden päästä mahdollista, mutta ei tuollaisella ehdokkaalla.
Ukrainan kannalta demokraatit ovat olleet kyllä jo sinällään pettymys, Obama ei antanut käytännössä mitään ja Biden on jahkaillut kaiken kanssa niin kauan kuin mahdollista ja potentiaaliin nähden on antanut hyvin niukasti, Eurooppa on mennyt jo ohitse. GOP on ylipäätään enemmän sotahaukkojen puolue, joten sieltä voi löytyä vielä sitäkin porukkaa joka haluaa käydä Trumpin kanssa sellaiset keskustelut, joiden päätteeksi ryssille laitetaan luu kurkkuun. Trump tarvitsee nekin edustajat taakseen eikä voi pitää oppositiota omassa puolueessa, siksi diilejä pitää tehdä kotimaassakin.
Elämme jännittäviä aikoja, mutta en näe asiaa läheskään niin mustavalkoisena kuin osa täällä, Trumpilla on vikansa, mutta 4 vuoden aikana jonka oli vallassa niin USA oli voimakkaampi valtio kuin nyt ja ryssä pysyi rajojensa omalla puolella.
Newly released data from the Census Bureau points at big shifts in state representation in the House after the 2030 census.
www.brennancenter.org