Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Biden on siinä onnistunut kyllä kerran, joten en näe miksei se olisi mahdollista nytkin. Saa kyllä kampanjoida kovasti, että pystyy siihen jälleen. Tässä vaiheessa voi varmaan ennustaa, että Biden tulee keräämään taas suurimman äänipotin. Valitsijamiesten kohtalo on auki.Minun mielestä demokraattien pitää vaihtaa ehdokasta. Esimerkiksi Californian nykyiseen kuvernööriin. Biden ei pysty voittamaan Trumpia.
Valitsijamiesten osalta tilanne on kyselyjen perusteella tällä hetkellä käytännössä tasan. Viimeksi samaiset gallupit osuivat hyvin lähelle oikeaa. Olkoonkin että ne satojen tai tuhansien äänien erolla ratkeavat osavaltiot ovat lopulta ihan tuurissaan. Viimeksi kävi tuuri.Biden on siinä onnistunut kyllä kerran, joten en näe miksei se olisi mahdollista nytkin. Saa kyllä kampanjoida kovasti, että pystyy siihen jälleen. Tässä vaiheessa voi varmaan ennustaa, että Biden tulee keräämään taas suurimman äänipotin. Valitsijamiesten kohtalo on auki.
Enkä pitäisi mahdottomana, että äänet menisivät tasan ja kongressi suorittaisi valinnan. Sen ratkaisisi senhetkisen kongressin koostumus.Valitsijamiesten osalta tilanne on kyselyjen perusteella tällä hetkellä käytännössä tasan. Viimeksi samaiset gallupit osuivat hyvin lähelle oikeaa. Olkoonkin että ne satojen tai tuhansien äänien erolla ratkeavat osavaltiot ovat lopulta ihan tuurissaan. Viimeksi kävi tuuri.
Täysin mahdollista mutta hyvin epätodennäköistä. Valitsijamiehiä jaetaan 10-20 äänen erissä ja hyvin harva yhdistelmä tuottaa tasapelin.Enkä pitäisi mahdottomana, että äänet menisivät tasan ja kongressi suorittaisi valinnan. Sen ratkaisisi senhetkisen kongressin koostumus.
Ei ihan olematon virhe. Tulos osui siis lähinnä tuurilla oikeaan kun virheitä oli yhtä paljon molemmin puolin rintamalinjaa.Uusi yritys:
Viime vaalien tapaan siis pitkä gallupseuranta kohti USA:n syksyn pressavaalia. Lähtötietoina UIS-yliopistolla harjoitustyönä laadittava laaja gallupkoonti.
Viimeksi heittoa tuli yhden osavaltion verran. Valitsijamiehet tosin tulivat lopulta eri osavaltioista, kuin ennusteessa. Katsotaan miten hyvin nyt osutaan.
Tällä päivämäärällä siis Trump vs Biden:
01/22/24 280-258
( Tasaisimmat WI&PA joista valitsijoita 10+19, nämä nimetty aiemman menestyksen perusteella Trumpille. Erittäin kireällä myös GA&AZ&NV, joista valitsijoita 16+11+6, nämä oletettu gallup-lukujen perusteella Bidenille, paitsi GA Trumpille ) Ero tällä hetkellä 12 valitsijamiestä.
@ER otan tämän väittämäni takaisin.Täysin mahdollista mutta hyvin epätodennäköistä. Valitsijamiehiä jaetaan 10-20 äänen erissä ja hyvin harva yhdistelmä tuottaa tasapelin.
Voi asian noinkin muotoillaEi ihan olematon virhe. Tulos osui siis lähinnä tuurilla oikeaan kun virheitä oli yhtä paljon molemmin puolin rintamalinjaa.
Jos katsoo verkkosivustoja niin myös Michigan ja sen 15 valitsijaa on monessa esitetty tasaisena.
Ohiossa näkyy hyvin väestön painottuminen maan eteläosiin. Ohiolla oli vuosituhannen vaihteessa 20 valitsijaa kun niitä nyt on 17. Moni muukin alueen osavaltio on menettänyt 1-2 valitsijaa. Texasissa vastaavan aikavälin kehitys 32 -> 40. Floridassa 25 -> 30. Nuo ovat jo eroja jotka voivat ratkaista koko vaalin tuloksen.Ohioakin varmaan kannattaa pitää silmällä, vaikkei Biden siellä viimeksi voittanutkaan ja tuli valituksi siitä huolimatta.
Muutama osavaltio jakaa valitsijamiehet äänien mukaan. Suurin osa toki antaa kaikki voittajalleTäysin mahdollista mutta hyvin epätodennäköistä. Valitsijamiehiä jaetaan 10-20 äänen erissä ja hyvin harva yhdistelmä tuottaa tasapelin.
Suurin osa suomalaisista inhoaa Trumppia, koska tämä pelaa putinin pussiin. Lyömällä kiilaa Yhdysvaltojen ja Euroopan väliin Trump toteuttaa putinin hajoita-ja-hallitse politiikkaa. Trump vaikuttaa olevan liian tyhmä tajutakseen, että tämä ei ole Yhdysvaltojen etu.Hyvää työtä YLE on tehnyt Suurin osa suomalaisista suorastaan vihaa Trumppia ja tosiaan minkä vuoksi? Siksi että nimitteli jotain valehtelevaa ämmää "pocahontasiksi" ja moroneita moroneiksi ym? Ja typerästi kehotti eurooppalaisia varautumaan zenäjän uhkaan vaikka KAIKKI vastuulliset europoliitikot tiesivät että sodat Euroopassa ovat loppuneet ainiaaksi.
Samalla kun verraton osuus "demaripoliitikoista" on kärynnyt teineistä ja kakaroista epsteinin riemusaarella, siis oikeasta pedofiiliasta, niin tätäkin saastaa projisoidaan Trumppiin; pakko olla näin!
Ja täysin luonnotonta että varttuneempi mies on kiinnostunut panemaan nuorta naista, LUONNOTONTA! Olen joskus aina itsekin kokeillut ja voi veljet; se tuntui pahalta!! YLEn taluttamille on sen sijaan täysin luonnollista että VANHA HOMOMIES matkustaa seksilomakohteeseen ja panee siellä 17 vuotiasta nuorukaista perseeseen rahaa vastaan. Sitten seuraavana vuonna jolloin nuorukainen on jo täysi-ikäinen lennättää tämän kolmanteen maahan ja muodostaa siellä "parisuhteen" tämän kanssa. Tämä jos mikä on LUONNOLLISTA!
Malttakaa foorumin bidenistit vielä hetki; kohta Suomenkin pressana on biden. Itäraja vuotaa keväällä kuin USAn eteläraja ja oli ruorissa sitten kumpi tahansa YLEn pääehdokas niin se tekee taatusti kaikkensa ettei tulvaa pysäytetä. Tulvan pysäyttäminenhän on juuri putinin pussiin pelaamista!
Maine ja Nebraska joilla on yhteensä 9 ( 4+5 ) valitsijamiestä jakaa näistä yhteensä viisi muulla kuin osavaltion laajuisella enemmistövaalilla. Viimeksi menivät ristiin tasan eli yksittäiset valitsijat meni toiselle ehdokkaalle. Trump voitti Nebraskan ja Biden MainenMuutama osavaltio jakaa valitsijamiehet äänien mukaan. Suurin osa toki antaa kaikki voittajalle
Ei Trump aja mitään USA:n etua vaan omaansa. Siitä näkökulmasta voi olla fiksua liittoutua vaikka itsensä pelsepuupin kanssa.Suurin osa suomalaisista inhoaa Trumppia, koska tämä pelaa putinin pussiin. Lyömällä kiilaa Yhdysvaltojen ja Euroopan väliin Trump toteuttaa putinin hajoita-ja-hallitse politiikkaa. Trump vaikuttaa olevan liian tyhmä tajutakseen, että tämä ei ole Yhdysvaltojen etu.
Ja juuri tämä virheellinen näkemys on suomalaisen median suomalaisille syöttämä. Suomalaiset toimittajat ovat niin yksipuolisia, että Trumpetista on maalattu kuva suurena saatanana. En väitä olevani 100 % oikeassa, tai edes neutraali, mutta kun kuitenkin tullut seurattu suomalaisen median USA-raportointia kolmisenkymmentä vuotta, niin toimittajille USA on New York ja Kalifornia ja ja toimittajat ovat kyseisten vassariseutujen pauloissa. Helppo lakmustesti on lukea heidän aselakiaiheisia tekstejään. Ovat 100 % yksipuolista asevastaisuutta ja yleensä kauhistelua. Ml. Ville Haapasalo.Suurin osa suomalaisista inhoaa Trumppia, koska tämä pelaa putinin pussiin. Lyömällä kiilaa Yhdysvaltojen ja Euroopan väliin Trump toteuttaa putinin hajoita-ja-hallitse politiikkaa. Trump vaikuttaa olevan liian tyhmä tajutakseen, että tämä ei ole Yhdysvaltojen etu.