Yleinen kansainvälinen harjoitustoiminta

Mitäs porukkaa nämä maavoimien sukeltajat on?
Nopeasti googlattuna.

https://ylojarvenuutiset.fi/2016/03/02/sotilassukeltajat-tulevat-haveriin/
Maavoimien sukeltajaupseeri, kapteeni Juha Kauppisen...
Maavoimien leivissä on valtakunnallisesti hieman yli kymmenen sukeltajaa. Heidät on sijoitettu tasaisesti eri joukko-osastoihin ympäri Suomea.
Kauppinen korostaa, että maavoimien sukeltajia ei tule sekoittaa merivoimien sukeltajiin. Ei, vaikka kummatkin saavat koulutuksensa merivoimissa.
– Työnjako on selvä. Maavoimat vastaavat ensisijaisesti järvien, lampien ja jokien tehtävistä, merivoimat taas merialueiden tehtävistä. Lisäksi Puolustusvoimilla on muutama sukeltaja Logistiikkalaitoksella, hän selvittää.
Tyypillisiä maavoimien sukeltajien tehtäviä ovat vedenalaiset räjähderaivaukset. Viimeksi tällainen tapaus koettiin viime viikolla, kun sukeltajat olivat nostamassa Saimaan pohjasta yli sataa sodanaikaista lentopommia.
Myös poliisille annettava virka-apu on maavoimien sukeltajille arkipäivää.
– Pyyntöjä tulee silloin tällöin, aika vaihtelevasti. Usein ne liittyvät esimerkiksi henkilön etsintään järven pohjasta, Kauppinen kertoo.
 

Maavoimien mekanisoitu harjoitus Arrow 19 alkaa Niinisalossa

Panssariprikaati johtaa Maavoimien mekanisoidun Arrow 19 -harjoituksen Pohjankankaalla Niinisalossa 6.–17. toukokuuta 2019.

Arrow 19:ssä harjoitellaan Maavoimien mekanisoitujen joukkojen ja aselajien yhteistoimintaa mekanisoidun joukon hyökkäystaistelussa sekä yhteisissä ammunnoissa.

Tämän ohella harjoitellaan johtamisen eri tasojen yhteistoimintaa, ilmatulenjohtoa ja Ilmavoimien lähitulitukea.

Harjoituksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Maavoimien joukkojen osaamista ja suorituskykyä kotimaan puolustuksen tehtävissä sekä parantaa Maavoimien joukkojen kansainvälistä yhteensopivuutta. Harjoitus tukee monipuolisesti maapuolustuksen suorituskykyjen kehittämistä ja henkilökunnan, reserviläisten sekä varusmiesten osaamista yksilö- ja joukkotasolla.

Arrow 19 -harjoitukseen osallistuu henkilökuntaa ja varusmiehiä seitsemästä eri joukko-osastosta.
Mukana ovat Panssariprikaati, Porin prikaati, Karjalan prikaati, Jääkäriprikaati, Kainuun prikaati, Utin jääkärirykmentti ja Maasotakoulun Panssarikoulu.
Harjoitukseen liittyy myös Ilmavoimien lentotoimintaa.
Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on enimmillään noin 2 800 henkilöä.
Harjoituksessa on mukana noin 150 panssaroitua ajoneuvoa ja noin 300 muuta ajoneuvoa.
Harjoituksen johtaa Panssariprikaatin komentaja, eversti Tero Ylitalo.

Edellisvuosien tapaan harjoitusjoukkoja saapuu Niinisaloon Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukoista (USAREUR) sekä Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukoista (Marine Corps Forces Europe and Africa).
Tänä vuonna harjoitukseen osallistuu joukkoja myös Virosta ja Iso-Britanniasta.


Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukkojen (USAREUR) ratsuväkieskadroonan vahvuus harjoituskokoonpanossa on noin 150 ja Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukkojen (Marine Corps Forces Europe and Africa) panssarivaunujoukkueen vahvuus n. 70.

Virolaisen harjoitusjoukon muodostaa n. 40 hengen panssaritiedustelujoukkue ja Iso-Britanniasta osallistuva joukko on n. 50 henkilön panssaritiedustelujoukkue.

Harjoitusjoukot keskitetään Kankaanpäähän ja Niinisaloon vaiheittain 6.5. aikana.

Tarkemmat tiedot löydät harjoituksen verkkosivuilta osoitteesta maavoimat.fi/arrow19.
Seuraa harjoitusta Maavoimien Facebook- ja Twitter-kanavilla hashtagilla #arrow19.
 
Tämä ei ole kv. harjoitus, mutta läheltä liippaa, ja tietyllä tavalla paljon pitkällä tähtäimellä merkityksellisempi kuin jenkit Arrowissa

https://ruotuvaki.fi/-/arvovaltaise...at-tutustuivat-suomen-turvallisuusymparistoon

b55a4339-de46-5515-7adf-3f3db73c2121

– Tämä on hyvä tilaisuus meille lisätä Yhdysvaltojen tulevan johdon tietoisuutta Suomesta, toteaa everstiluutnantti Niclas L. von Bonsdorff vierailun hyödyistä.
Arvovaltaiset yhdysvaltalaisvieraat tutustuivat Suomen turvallisuusympäristöön
PASI POUTA 3.5.2019 15.40
Yhdysvaltain asevoimien prikaatikenraaleista ja lippueamiraaleista koostuva kurssi sekä Eisenhower Schoolin opiskelijaryhmä vierailivat Santahaminassa.
Yhdysvaltojen National Defence University -yliopiston delegaatio vieraili 2. toukokuuta Maanpuolustuskorkeakoululla (MPKK) ja Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Ryhmä koostui ylemmän johdon CAPSTONE-kurssista ja Eisenhower Schoolin opiskelijaryhmästä.
– Vierailu tukee Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyötä. Tällä tavoin meillä on tilaisuus kertoa meistä ja parantaa Yhdysvaltojen asevoimien tulevan johdon tietämystä Suomesta ja Suomen puolustusratkaisusta, joka on maailmanlaajuisesti aika uniikki, taustoittaa everstiluutnantti Niclas L. von Bonsdorff, MPKK:n yhteiskuntasuhteiden ja kansainvälisten asioiden johtaja.
CAPSTONE-kurssi koostui prikaatikenraaleista ja lippueamiraaleista. Kaikki Yhdysvaltojen armeijan kenraaliksi tai amiraaliksi ylennettävät tai ylennetyt käyvät kurssin. Kurssin opintomatkaan kuuluu tutustuminen Suomen turvallisuusympäristöön. Samalle vierailulle osallistui ryhmä Eisenhower Schoolista. Eisenhower School kouluttaa sotilashenkilöitä ja siviilejä strategisiksi johtajiksi kansallisen turvallisuuden ja siihen liittyvän resurssienhallinnan alalta.
– Ryhmä on ollut todella mieluisa ja aktiivinen. Kysymyksiä ja keskustelua on ollut paljon, ja suhtautuminen vaikutti kaikin puolin myönteiseltä, von Bonsdorff iloitsee.
8fa19c5c-b8bf-f626-c4b1-756c562d2ae0

Vierailun aikana otettiin yhteiskuvia Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalissa, kuvassa osa vieraista. Kuva Lilli Hatinen.
Aamupäivän
aikana vieraat kuulivat luentoja Venäjän lähestymistavasta konflikteihin, Suomen puolustuksesta ja kokonaisturvallisuuden käsitteestä Suomessa. Iltapäivällä esiteltiin Suomen asevelvollisuusjärjestelmää. Esittelyyn kuului luentoja, varusmiesten ja kantahenkilökunnan esityksiä ja vierailu koulutusammuntoihin ampumaradalle.
– Vieraat saivat päivän aikana hyvän kattauksen kokonaisturvallisuuteen ja sotilaalliseen puolustukseen. Silti tapaaminen suomalaisten asevelvollisten kanssa jäi todennäköisesti erityisesti mieleen, von Bonsdorff tiivistää.
Prikaatikenraali Roberta Shea Yhdysvaltain merijalkaväestä oli yksi vieraista.
– Olemme aina tienneet, että Suomi on Yhdysvalloille puolustuskumppanuuden mallimaa. Olemme nähneet täällä paikan päällä, miten vahvasti Suomi sitoutuu turvallisuuteen ja miten upeasti Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyö toimii, Shea hehkuttaa.
Venäjä-luennon Shea koki näkökulmia avaavaksi.
– On yksi asia opiskella Venäjää Yhdysvalloissa. Sen sijaan avaa aivan uuden tavan ymmärtää Venäjää, kun oppii, miten Suomi hahmottaa Venäjän. Teillä on siitä niin paljon kokemusta. Olemme oppineet paljon sellaista, jota voimme viedä mukanamme Yhdysvaltoihin.
1da4b9b5-101a-fa93-f405-c4a27406d9bc

Vierailun aikana pääsimme haastattelemaan prikaatikenraali Roberta Sheaa, joka iloitsi mahdollisuudesta tutustua Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyöhön ja nähdä, miten sitoutunut Suomi on puolustukseen. Kuva Pauli Kervinen.
Shean mielestä on ollut hienoa, että päivän teemoja on pystytty käsittelemään toiminnallisella, strategisella ja kenttävierailun aikana myös käytännön tasolla. Näiden kolmen osa-alueen ymmärtäminen on hänen mielestään sotilasjohtajille todella tärkeää. Hän kokee mielenkiintoiseksi myös sen, kuinka Suomi on pystynyt yhdistämään puolustusstrategiassaan kansallisen puolustuksen kahden- ja monenväliseen puolustusyhteistyöhön.
– Olen huomannut, että täällä ollaan todella täysillä mukana ja todella sitoutuneita. Kokonaisvaltaisesta puolustusnäkökulmasta, johon kuuluu talous, hallinto, asevoimat, näkyy, kuinka yhtenäinen ja koordinoitu Suomen puolustus on. Mielestäni se on malli, jota mikä tahansa valtio voisi seurata.
Shea koki vierailun erittäin antoisaksi.
– Olemme todella kiitollisia mahdollisuudesta vierailla täällä ja nähdä Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyö ja Suomen sitoutuneisuus puolustukseen paikan päällä. Päivän ohjelma on ollut erinomainen, ja olemme kiitollisia siitä.

Tuossa mainittiin paneelikeskustelu varusmiesten kanssa. Ilmeisesti paneelikeskustelu meni hyvin, koska

 
Venäjä iskee pohjoisessa – Näin alkaa Naton harjoitus, jossa Suomi on mukana

Kasperi Summanen | 06.05.2019 | 10:37- päivitetty 06.05.2019 | 11:17

Naton CMX-harjoituksessa Venäjän kyberhyökkäykset eskaloituvat sodaksi.

Naton torstaina alkavassa CMX19-harjoituksessa simuloidaan Venäjän hybridihyökkäyksistä alkavaa sotaa, saksalainen Spiegel kertoo.
Lehden mukaan Venäjää ei mainita harjoitusskenaariossa kuitenkaan suoraan nimeltä. Sen sijaan puhutaan ”aggressiivisesta voimasta”, joka hyökkää Eurooppaan ja jolla on ydinaseita.

Tässä harjoituksessa tilanne alkaa niin kutsusta hybridisodankäynnistä. Ensin havaitaan kyberiskuja ”puolustusliiton pohjoispuolen liittolaisia” vastaan. Sen jälkeen tunnuksettomia sotilasyksiköitä alkaa tunkeutua kyseisiin valtioihin Krimin valloituksen tapaan.

Naton päätöksenteossa aloitetaan 4. artiklan mukaiset turvallisuuskonsultaatiot. Sitten siirrytään 5. artiklan turvatakuiden mukaiseen puolustukseen. Iskut katsotaan siis hyökkäykseksi Naton jäseniä vastaan ja niihin vastataan sen mukaisesti. Tässä yhteydessä huomautetaan, että 5. artiklaa on sovellettu aiemmin vain Yhdysvaltain syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kohdalla.

Kumppani vai liittolainen?

Saksalaisuutisen sanamuodot ovat herättäneet keskustelua sosiaalisessa mediassa. Alkuperäisessä tekstissä hyökkäyksen kohteeksi joutuvia maita kuvataan sanalla ”Nato-Partner”. Jotkut ovat tulkinneet tämän viittaavan Naton kumppanimaihin eikä varsinaisiin jäseniin. Pohjoisessa tämä voisi tarkoittaa vain kumppanuusohjelmassa mukana olevia Suomea ja Ruotsia. Mikäli tulkinta pitäisi paikkansa, olisi linjaus poikkeuksellinen ja merkitsisi sitä, että artikla 5. ulotettaisiin harjoituksessa maihin, joita turvatakuut eivät koske.

Viittaus syyskuun 11. päivän iskuihin vaikuttaisi kuitenkin tukevan tulkintaa siitä, että sanalla tarkoitetaan varsinaisia jäseniä. Tässä siis mahdollisesti Baltian maita tai Norjaa.
– Tämä ei ole selvää Spiegelin artikkelissa, mutta epäilen, että ”Cyberangriffe auf Nato-Partner im Norden der Allianz” tarkoittaa liittolaisia, vaikka ”mitglied” (suom. liittolainen) olisi selvempi (ilmaus), Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves toteaa Twitterissä.

Ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkö, lähetystöneuvos Sari Raution mukaan saksalaislehdessä kuvatussa skenaariossa ”on paljon enemmän loogisuutta”, jos puhutaan kumppaneiden sijasta Naton jäsenmaista.
Hänen mukaansa Suomi ja Ruotsi eivät osallistu Naton harjoituksissa 5. artiklan toimintaan.
– Nato harjoittelee omaa toimintaansa oman jäsenistönsä kesken ja kutsuu sitten ne kumppanit, jotka haluaa. Nyt tälläkin kertaa Suomi ja Ruotsi on kutsuttu, Rautio sanoo Verkkouutisille.

Hän huomauttaa, että Nato on tiedottanut jo etukäteen, että harjoitus sisältää 5. artiklan harkintaa.
– Me tosiaan emme kuulu 5. artiklan piiriin. Me olemme kumppaneita, emmekä harjoittele kumppaneina 5. artiklan toimeenpanoa.

CMX on Naton säännöllinen konsultaatio- ja päätöksentekoharjoitus. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen sotapeliskenaarioon, eikä siihen osallistu joukkoja.
Tänä vuonna harjoitukseen osallistuvat Naton jäsenmaiden lisäksi Suomi ja Ruotsi sekä Euroopan unioni. Suomi on osallistunut CMX-harjoituksiin vuodesta 1998 lähtien aina silloin, kun harjoitus on ollut kumppanimaana Suomelle avoin. Vuonna 2019 Suomi osallistuu harjoitukseen kymmenettä kertaa.
CMX19-harjoitukseen osallistuu Naton päämajan ja strategisen tason sotilasesikuntien lisäksi siviili- ja sotilashenkilökuntaa harjoitukseen osallistuvien maiden Nato-edustustoista ja pääkaupungeista. Suomesta harjoitukseen osallistuvat muun muassa ulkoministeriö, puolustusministeriö ja pääesikunta sekä Suomen Nato-edustusto Brysselissä. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan harjoitus tukee Suomen ja Ruotsin Naton kanssa tehtävää kumppanuusyhteistyötä.
That too is not clear from the Spiegel piece but "Cyberangriffe auf Nato-Partner im Norden der Allianz" I suspect means allies, even though "mitglied" would be clearer
— toomas hendrik ilves (@IlvesToomas) May 5, 2019
̈́
 
Niin, on mukana. Käytännössä tuo tarkoittaa että on ne huoneet jossa on Nato-maiden sotilaat, politiikot ja virkamiehet harjoittelemassa päätöksentekoa. Sitten on erilliset huoneet jossa on vastaavia EU:sta, Suomesta ja Ruotsista. Kaikille annetaan tiettyjä tietoja, mutta vain Nato-maiden edustajille koko Naton tieto ja sitten tietyt tiedot annetan ulkopuolisille ja kaikkien osalta katsotaan miten päätöksenteko kullakin tasolla edistyy. Me olemme vähän porstuan puolella Ruotsin ja EU:n edustajien kanssa.
 
Näitähän riittää, nyt brittien kanssa.

Sapeli 19 -harjoitus kehittää joukkojen suorituskykyä rakennetulla alueella sekä Suomen ja Iso-Britannian kahdenvälistä yhteistoimintakykyä
Kaartin jääkärirykmentti 21.5.2019 12.04

Kaartin jääkärirykmentin johtama Sapeli 19 -harjoitus järjestetään Uudenmaan alueella 3.-10.6.2019. Harjoitus on tammikuussa aloittaneiden miehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten sekä viime heinäkuussa palveluksensa aloittaneiden varusmiesjohtajien, valmiusyksikön ja sotilaskuljettajien loppusotaharjoitus. Tämän vuoden harjoitukseen osallistuu myös noin 120 sotilaan vahvuinen kevyt jalkaväkiyksikkö Iso-Britanniasta. Kahdenvälinen yhteistoimintaharjoitus UWFEX19 (Urban warfare exercise) on osa maiden maavoimien sopimaa yhteisharjoittelua.

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 800 sotilasta. Kaartin jääkärirykmentin lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja Utin jääkärirykmentistä, Panssariprikaatista sekä kevyt jalkaväkikomppania Iso-Britannian maavoimista (B (Suffolk) Company 1st Battalion The Royal Anglian Regiment).

Harjoituksen päätavoitteena on Kaartin jääkärirykmentin joukkojen valmiuden ja suorituskyvyn kehittäminen vaativissa taistelutehtävissä rakennetulla alueella. Yhteistyö Iso-Britannian joukkojen kanssa kehittää kahdenvälistä yhteistoimintakykyä sekä mahdollistaa hyvien käytänteiden jakamisen käytännön toiminnan tasolla.

- Jokakesäinen rykmentin joukkotuotettujen joukkojen loppusotaharjoitus Sapeli 19 on vaativa kokonaisuus niin kantahenkilökunnalle kuin kesäkuun lopussa kotiutuville varusmiehillekin. Laajalla alueella Uudellamaalla harjoittelemalla luodaan joukoille tilanteita, joissa rakennetun alueen taisteluun koulutetut joukot saavat käyttää kaiken osaamisensa. Harjoitukseen osallistuva Iso-Britannian kevyt jalkaväkiyksikkö toimii harjoituksessa kaupunkijääkäripataljoonamme yhtenä yksikkönä. Yhteistoimintakykyä päästään kehittämään niin taktisen johtamisen kuin taisteluteknisen osaamisenkin osalta, toteaa harjoituksen johtaja, Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja eversti Rainer Kuosmanen.

Harjoitusjoukot harjoittelevat puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi myös julkisilla ja yksityisillä mailla. Joukot harjoittelevat Helsingissä, Espoossa, Karjaalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Salossa, Tammisaaressa ja Vihdissä.

Joukkojen varustuksena on taisteluvarustus, mukaan lukien rynnäkkökivääri. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä. Harjoitusjoukkojen koulutuksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita päivittäin, joista voi aiheutua melua harjoituskohteiden lähistöllä. Tarkemmat ajat ja paikat, jolloin harjoituksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita löytyvät melutiedotteesta.

Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #sapeli19 ja #uwfex19.

Tuon artkkelissa olevan linkin takaa löytyy tietoa minkälaisella porualla tulevat tänne.

B (Suffolk) Company 1st Battalion (Vikings) The Royal Anglian Regiment

B (Suffolk) Company is a Light Role Infantry company trained to operate in a variety of terrain and environments. Recruited heavily from the county of Suffolk in East England the Company takes its lineage from the 12th Regiment of Foot and retains the nickname The Old Dozen. The Company has operated in India, Nigeria and recently returned from an operational deployment in Afghanistan providing Force protection to NATO advisors in Kabul.

B (Suffolk) Company, supported by the Battalion’s Reconnaissance Platoon and Sniper Platoon,
will conduct a joint exercise with the Guards Jaeger Regiment in June as part of the bi-lateral Defence relationship with Finland. This will be the largest deployment to date of British troops to Finland and represents an excellent opportunity for both militaries to learn how to work together as we re-focus on conventional warfare.

The Royal Anglian Regiment consists of two Regular and one Reserve light role infantry battalions and is recruited from the East of England. 1st Battalion (Vikings) is based in London and has recently returned from operations in Afghanistan with A (Norfolk)

The Royal Anglian Regiment

1st Battalion The Royal Anglian Regiment (The Vikings)
 
Viimeksi muokattu:
CBS News:n uutinen Artic Challengesta.

U.S. forces taking part in war games above the Arctic Circle
Finland — One week after U.S. fighter jets intercepted Russian bombers approaching Alaskan airspace, American and allied warplanes are sending a message to the Kremlin. They're taking part in aerial military exercises in the Arctic Circle, a remote part of the world where Russia has been flexing its muscles.

Recently, F-18's from U.S. Marine Fighter Attack Squadron 251 soared into the skies, alongside jets from Finland and Denmark. They took part in war games against an "imaginary" enemy, right on Russia's doorstep.

For one exercise, Lt. Col. Roy Nicka and his team played that imaginary enemy. CBS News had the rare opportunity for a ride along. The mission was to penetrate allied air defenses, viewed from the cockpit of one of the most capable jet fighters in the world.

After a steep climb, there was a refueling stop with a British tanker. France, Germany, Sweden, Norway and the Netherlands were also in the sky. There were some 140 aircraft and more than 1,000 personnel.

"It's a deterrence exercise. Again, it's making sure that Russia, we know that Russia's going to watch," said U.S. Marine Maj. Gen. Russell Sanborn. "If they are watching, I imagine the thought process in their head would be 'Wow, nobody's going to come at us alone, they're going to come at us as a coalition.'"

Russia has already responded, with increasing aggression. Norway accused Russia of jamming communications systems during NATO exercises in 2018 and launching dummy aerial attacks in 2017.

Linkin takana artikkeliin liittyvä video.
 
USA:n sotalaivat Itämerelle suurharjoituksiin

Siina Ekberg | 30.05.2019 | 23:56- päivitetty 31.05.2019 | 07:54

Yhdysvaltain uudelleenaktivoitu 2. laivasto saapuu ensimmäistä kertaa Eurooppaan.

Yhdysvaltain 2. laivasto on saatu toiminnalliseen valmiuteen Baltops 2019 -sotaharjoituksen alla, kertoo USNI News.
2. laivasto lakkautettiin vuonna 2011 tarpeettomana mutta aktivoitiin uudestaan vuonna 2018 vastaamaan voimapolitiikan nousuun Atlantilla.

Erityisenä syynä toiminnan herättämiselle on Venäjä, joka on viime vuosina lisännyt laivastonsa voimaa ja aktiivisuutta pohjoisella Atlantilla, arktisella alueella ja Itämerellä. 2. laivasto painottaa toimintaansa näille alueille.

2. laivasto saapuu ensi kertaa Eurooppaan, kun se johtaa Naton, Suomen ja Ruotsin yhteistä Baltops 2019-suurharjoitusta, joka järjestetään kesäkuussa Etelä-Ruotsin Skånessa.

2. laivastoa johtava vara-amiraali AndrewWoodyLewis totesi tällä viikolla medialle Baltopsin olevan ”yhteinen mahdollisuus promotoida rauhaa ja turvallisuutta”.
Adm. Foggo in an article published by @defense_news talks about #BALTOPS, its importance for @NATO allies & partners! This year @US2ndFleet is leading the exercise on behalf of @USNavyEurope as their first major exercise since being reestablished.https://t.co/8Y4dOSTO6Z
— U.S. Naval Forces Europe-Africa/U.S. 6th Fleet (@USNavyEurope) May 30, 2019

 
Niin, on mukana. Käytännössä tuo tarkoittaa että on ne huoneet jossa on Nato-maiden sotilaat, politiikot ja virkamiehet harjoittelemassa päätöksentekoa. Sitten on erilliset huoneet jossa on vastaavia EU:sta, Suomesta ja Ruotsista. Kaikille annetaan tiettyjä tietoja, mutta vain Nato-maiden edustajille koko Naton tieto ja sitten tietyt tiedot annetan ulkopuolisille ja kaikkien osalta katsotaan miten päätöksenteko kullakin tasolla edistyy. Me olemme vähän porstuan puolella Ruotsin ja EU:n edustajien kanssa.


Varma tieto vai?

Kuinka realistista tämä on kun Snowden paljasti että Suomi on kytketty Yhdysvaltain tiedustelu- ja johtamisjärjestelmään?
 
USA:n sotalaivat Itämerelle suurharjoituksiin

Siina Ekberg | 30.05.2019 | 23:56- päivitetty 31.05.2019 | 07:54

Yhdysvaltain uudelleenaktivoitu 2. laivasto saapuu ensimmäistä kertaa Eurooppaan.

Yhdysvaltain 2. laivasto on saatu toiminnalliseen valmiuteen Baltops 2019 -sotaharjoituksen alla, kertoo USNI News.
2. laivasto lakkautettiin vuonna 2011 tarpeettomana mutta aktivoitiin uudestaan vuonna 2018 vastaamaan voimapolitiikan nousuun Atlantilla.

Erityisenä syynä toiminnan herättämiselle on Venäjä, joka on viime vuosina lisännyt laivastonsa voimaa ja aktiivisuutta pohjoisella Atlantilla, arktisella alueella ja Itämerellä. 2. laivasto painottaa toimintaansa näille alueille.

2. laivasto saapuu ensi kertaa Eurooppaan, kun se johtaa Naton, Suomen ja Ruotsin yhteistä Baltops 2019-suurharjoitusta, joka järjestetään kesäkuussa Etelä-Ruotsin Skånessa.

2. laivastoa johtava vara-amiraali AndrewWoodyLewis totesi tällä viikolla medialle Baltopsin olevan ”yhteinen mahdollisuus promotoida rauhaa ja turvallisuutta”.



Mielenkiintoinen artikkeli, GIUK gapista pohjoiseen, Pohjanmeri ja Itämeri olisi muodostumassa 2. laivaston vastuualueeksi.

While the boundaries and overlap of responsibility of 2nd Fleet and the Italy-based U.S. 6th Fleet are still in flux, there are indications that 2nd Fleet will command and control forces from Norfolk, past the Greenland-Iceland-U.K. gap and into the Arctic and Barents Seas to support a theater anti-submarine warfare mission.



To that end, Lewis said he was under a mandate to create a command and control structure that would transcend the geographic boundary between the eastern and western Atlantic – traditionally a dividing line marked by a line of longitude drawn from the southern point of Greenland.


“Seams, by definition, whether they be geographic seams, domain seams, whatever the case may be, create vulnerabilities for our adversaries and our competitors to exploit,” he said.
“That’s where my focus is.”


Under the current construct, 2nd Fleet could report to either U.S. Fleet Forces Command commander Adm. Chris Grady through his naval commander role in U.S. Northern Command, or to Adm. James Foggo through his role as the commander of naval forces in U.S. European Command.




However, there is a clear emphasis on the North Atlantic and the Arctic.


While actual physical boundary between the two commands are still a work in progress, Lewis’ focus is very clear.


“To stay focused on the generation and employment of the forces on the high-end of naval warfare is the reason for it,” he said.


The declaration comes ahead of next month’s Baltic Operations (BALTOPS) exercise, which will be led by 2nd Fleet and include NATO and other partner nations centered around the Baltic Sea.




 
...oi jospa oisin saanut olla mukana. :)

Uudellamaalla alkaa taisteluharjoitus, johon osallistuu myös brittisotilaita – voi aiheuttaa meluhaittaa

30384

NH90-helikopteri arkistokuvassa. (KUVA: Joonas Salo)

Julkaistu: 2.6. 17:29

Harjoitus käynnistyy maanantaina ja päättyy kesäkuun 10. päivänä.

Uudellamaalla alkaa maanantaina taisteluharjoitus Sapeli 19, johon osallistuu kaikkiaan noin 800 sotilasta. Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen valmiutta ja suorituskykyä vaativissa taistelutehtävissä rakennetulla alueella.

Taisteluharjoitusta johtaa Kaartin jääkärirykmentti. Mukana on myös joukkoja Utin jääkärirykmentistä ja Panssariprikaatista. Lisäksi tämän vuoden harjoitukseen osallistuu noin 120 sotilaan vahvuinen kevyt jalkaväkiyksikkö Britanniasta. Kahdenvälinen harjoitus on osa maiden maavoimien sopimaa yhteisharjoittelua.

Sapeliin osallistuu myös kaksi NH90-kuljetushelikopteria, joiden lennot voivat aiheuttaa meluhaittaa Uudenmaan alueella.

Joukot harjoittelevat Puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi julkisilla ja yksityisillä mailla Helsingissä, Kirkkonummella, Lohjalla, Salossa, Raaseporissa ja Vihdissä. Harjoitus päättyy 10. kesäkuuta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006128777.html
 
Back
Top