Yleisilmailu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JR49
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
noloa, jos miljardihankkeen kärkikoneesta ei saada kuin jokin replika platalle...
Siellä on vasta muutama yksikkö jotka konetta käyttävät. Käyttöönottotestit ja henkilökunnan koulutus ovat vielä kesken. Kuten sanottu, koneita ei ole joutilaana.

HX:ssä menestymiseen noilla lentonäytöksiin osallistumisilla ei ole minkään sortin merkitystä.

BTW Osaan lukea, F-35:n lentokunnosta ei tuossa ollut mainintaa.
 
Siellä on vasta muutama yksikkö jotka konetta käyttävät. Käyttöönottotestit ja henkilökunnan koulutus ovat vielä kesken. Kuten sanottu, koneita ei ole joutilaana.

HX:ssä menestymiseen noilla lentonäytöksiin osallistumisilla ei ole minkään sortin merkitystä.

BTW Osaan lukea, F-35:n lentokunnosta ei tuossa ollut mainintaa.
Niillä on vielä F-35:n ruostesuojaus hiukkasen kesken, pitää vanhoista vielä hiukan hioa ja paklata päälle...
 
Kalleimmasta en tiedä, mutta 18 vuotias A343 (tyyppi josta LH on luopumassa) tuossa kunnossa ==> "säilykepurkkitehtaalle".
joo, kyllä ohjaamo on alapuolellaan sijaitsevan tietokonetilan kera se kallein osa koko tuubista... Joskus muistelen kuulleeni 747/800 kustannusrakenteen olevan keskimäärin seuraava:
Moottorit=40%
Ohjaamo=40%
Loppu on loput... Tiedä sitten onko oikein, mjtta täyttää sen kultaisen 80/20 säännön, eli tekniikka on nykykoneesta se 80% hinnasta ja loppu on se parikyt prossaa..
 
Alkusammutus olis voinut pelastaa jos sillä sammuttimella olis pyritty sammuttamaan se alkupalo. Jauhe siinä ilmassa ei auta mitään, kuuma nouseva ilmavirtaus vie vaan jauheen taivaalle.
 
Hercules-kuljetuskone aiheutti suuroperaation lentokentällä Jyväskylässä

Julkaistu: 14.6. 19:12

Jyväskylän Tikkakosken lentokentällä varauduttiin alkuillasta suuronnettomuusvaaraan, kun Ranskan rekisterissä olevan Hercules-kuljetuskoneen epäiltiin saaneen teknisen vian.

Koneessa oli yhteensä 21 ihmistä, tiedottaa Keski-Suomen pelastuslaitos. Päivystävä päällikkö Pauli Nurminen kertoo STT:lle, että paikalle hälytettiin 18 yksikköä lentokentän omien pelastusyksiköiden lisäksi.

– Lentokoneet ovat siitä pahoja, sillä niissä on (polttoaineena) kerosiinia, joten pitää päästä nopeasti onnettomuuspaikalle.

Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, sillä kone laskeutui turvallisesti. Alustavasti epäiltiin, että koneen laskutelineissä olisi ollut vikaa.

– Käytännössä kone lentää lennonjohdon ohitse, jolloin katsotaan, ovatko laskutelineet ulkona. Jos ne ovat, kuten tässä tapauksessa olivat, kone tuli laskuun.

Nurminen kertoo, että tilanne on ohi ja onnettomuuteen varautumisjärjestelmää on alettu purkaa.

– Käymme vielä palautteen läpi; mikä meni hyvin ja mikä huonosti, vaikka nyt ei onnettomuus tullutkaan päälle. Varauduimmeko oikeisiin asioihin ja sijoitimmeko joukot oikein.

Herculekset ovat joukkojenkuljetus- ja rahtikoneita, joista on lukuisia eri versioita. Koneita on sekä siviili- että sotilaskäytössä. Suomen Puolustusvoimilla ei Herculeksia ole.
STT
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005720015.html?ref=rss
 
Jokin ulkomaalainen hävittäjäkone laskeutui tänään Turkuun. Tyyppiä en ehtinyt tunnistaa. Ulkomaalaiseen päädyin koska Hawk eikä Hornet ollut kyseessä.
 
SR-71 Speed Check Story
"For just one day, it truly was fun being the fastest guys out there."
SR-71 Speed Check Story



There were a lot of things we couldn't do in an SR-71, but we were the fastest guys on the block and loved reminding our fellow aviators of this fact. People often asked us if, because of this fact, it was fun to fly the jet. Fun would not be the first word I would use to describe flying this plane. Intense, maybe. Even cerebral. But there was one day in our Sled experience when we would have to say that it was pure fun to be the fastest guys out there, at least for a moment.

It occurred when Walt and I were flying our final training sortie. We needed 100 hours in the jet to complete our training and attain Mission Ready status. Somewhere over Colorado we had passed the century mark. We had made the turn in Arizona and the jet was performing flawlessly. My gauges were wired in the front seat and we were starting to feel pretty good about ourselves, not only because we would soon be flying real missions but because we had gained a great deal of confidence in the plane in the past ten months. Ripping across the barren deserts 80,000 feet below us, I could already see the coast of California from the Arizona border. I was, finally, after many humbling months of simulators and study, ahead of the jet.

I was beginning to feel a bit sorry for Walter in the back seat. There he was, with no really good view of the incredible sights before us, tasked with monitoring four different radios. This was good practice for him for when we began flying real missions, when a priority transmission from headquarters could be vital. It had been difficult, too, for me to relinquish control of the radios, as during my entire flying career I had controlled my own transmissions. But it was part of the division of duties in this plane and I had adjusted to it. I still insisted on talking on the radio while we were on the ground, however. Walt was so good at many things, but he couldn't match my expertise at sounding smooth on the radios, a skill that had been honed sharply with years in fighter squadrons where the slightest radio miscue was grounds for beheading. He understood that and allowed me that luxury.

Just to get a sense of what Walt had to contend with, I pulled the radio toggle switches and monitored the frequencies along with him. The predominant radio chatter was from Los Angeles Center, far below us, controlling daily traffic in their sector. While they had us on their scope (albeit briefly), we were in uncontrolled airspace and normally would not talk to them unless we needed to descend into their airspace.

We listened as the shaky voice of a lone Cessna pilot asked Center for a readout of his ground speed. Center replied: "November Charlie 175, I'm showing you at ninety knots on the ground."

Now the thing to understand about Center controllers, was that whether they were talking to a rookie pilot in a Cessna, or to Air Force One, they always spoke in the exact same, calm, deep, professional, tone that made one feel important. I referred to it as the " Houston Center voice." I have always felt that after years of seeing documentaries on this country's space program and listening to the calm and distinct voice of the Houston controllers, that all other controllers since then wanted to sound like that, and that they basically did. And it didn't matter what sector of the country we would be flying in, it always seemed like the same guy was talking. Over the years that tone of voice had become somewhat of a comforting sound to pilots everywhere. Conversely, over the years, pilots always wanted to ensure that, when transmitting, they sounded like Chuck Yeager, or at least like John Wayne. Better to die than sound bad on the radios.

Just moments after the Cessna's inquiry, a Twin Beech piped up on frequency, in a rather superior tone, asking for his ground speed. "I have you at one hundred and twenty-five knots of ground speed." Boy, I thought, the Beechcraft really must think he is dazzling his Cessna brethren. Then out of the blue, a navy F-18 pilot out of NAS Lemoore came up on frequency. You knew right away it was a Navy jock because he sounded very cool on the radios. "Center, Dusty 52 ground speed check". Before Center could reply, I'm thinking to myself, hey, Dusty 52 has a ground speed indicator in that million-dollar cockpit, so why is he asking Center for a readout? Then I got it, ol' Dusty here is making sure that every bug smasher from Mount Whitney to the Mojave knows what true speed is. He's the fastest dude in the valley today, and he just wants everyone to know how much fun he is having in his new Hornet. And the reply, always with that same, calm, voice, with more distinct alliteration than emotion: "Dusty 52, Center, we have you at 620 on the ground."

And I thought to myself, is this a ripe situation, or what? As my hand instinctively reached for the mic button, I had to remind myself that Walt was in control of the radios. Still, I thought, it must be done - in mere seconds we'll be out of the sector and the opportunity will be lost. That Hornet must die, and die now. I thought about all of our Sim training and how important it was that we developed well as a crew and knew that to jump in on the radios now would destroy the integrity of all that we had worked toward becoming. I was torn.

Somewhere, 13 miles above Arizona, there was a pilot screaming inside his space helmet. Then, I heard it. The click of the mic button from the back seat. That was the very moment that I knew Walter and I had become a crew. Very professionally, and with no emotion, Walter spoke: "Los Angeles Center, Aspen 20, can you give us a ground speed check?" There was no hesitation, and the replay came as if was an everyday request. "Aspen 20, I show you at one thousand eight hundred and forty-two knots, across the ground."

I think it was the forty-two knots that I liked the best, so accurate and proud was Center to deliver that information without hesitation, and you just knew he was smiling. But the precise point at which I knew that Walt and I were going to be really good friends for a long time was when he keyed the mic once again to say, in his most fighter-pilot-like voice: "Ah, Center, much thanks, we're showing closer to nineteen hundred on the money."

For a moment Walter was a god. And we finally heard a little crack in the armor of the Houston Center voice, when L.A.came back with, "Roger that Aspen, Your equipment is probably more accurate than ours. You boys have a good one."

It all had lasted for just moments, but in that short, memorable sprint across the southwest, the Navy had been flamed, all mortal airplanes on freq were forced to bow before the King of Speed, and more importantly, Walter and I had crossed the threshold of being a crew. A fine day's work. We never heard another transmission on that frequency all the way to the coast.

For just one day, it truly was fun being the fastest guys out there.
 
Talvisodan aikainen lentokonemoottori nostetaan kainuulaisjärvestä



Kotimaa 15.6.2018 9:14
STT





Kainuun prikaatin sukeltajat nostavat Suomussalmella Kainuussa sijaitsevasta Kiantajärvestä talvisodan aikaisen lentokonemoottorin heinäkuussa.
Maavoimien tiedotteen mukaan kyse on sodan alussa Kiantajärven Kiekinselän jäälle laskeutuneen neuvostoliittolaisen lentokoneen moottorista, joka luokitellaan historiallisesti arvokkaaksi.
Koneen pilotin tiedetään selvinneen laskeutumisesta, mutta kone vajosi laskeutumisen jälkeen noin 20 metrin syvyyteen.
Jos moottorin nosto onnistuu, se luovutetaan Sotamuseolle konservoitavaksi. Koneen runko on nostettu jo aiemmin.
 
Ilmailumuseoyhdistyksen selostus rungon nostosta (jatkuu linkissä)

Kiantajärven Polikarpov I-152:n jäännökset pelastettiin

Neuvostoliittolainen Polikarpov I-15bis (I-152) -hävittäjä teki pakkolaskun Kiantajärven Kiekkiselän jäälle joulukuussa 1939. Koneen lentäjän onnistui pakkolaskun jälkeen palata omiensa puolelle mutta kone jäi joulukuun heikoille jäille ja vajosi jään läpi varsin ehjänä Kiantajärveen, jääden pyrstö kohti pintaa järvenpohjaan noin 18 metrin syvyyteen.

Koneen paikka löytyi 1950-1960-luvuilla, kun uittohinaajan vaijeri tarttui koneen hylkyyn. Paikallisista henkilöistä koostunut ryhmä nosti koneen jäännökset vuonna 1972. Ryhmällä oli nostotyöhön tarvittavat luvat. Suuri osa koneesta saatiin nostettua, mutta pahoin hajonneena.

Koneen Shvetsov M-25 -moottoria ei saatu nostettua, vaan moottori murtui irti koneen rungosta ja jäi järvenpohjaan. Rungon jäännökset hinattiin nostoaluksen kupeella rantaan, nostettiin kuorma-auton kyytiin ja kuljetettiin Juntusrantaan paikallisen huoltoaseman pihaan.

Juntusrannan_I-152_maastossa_2_kesalla_2015.jpg

https://www.ilmailumuseoyhdistys.fi/uutiset.html?17264

1024px-Polikarpov_I-15bis.jpg
 
minä osallistun katselemalla vaimon tekemästä streamista ja yle areenasta ihmettelemällä. Iltiksen sivulla myös suora lähetys...

Sama vika. Tunnelma ei tietysti ole niin hyvä kuin paikan päällä, mutta ehkä näkee näin television kautta enemmän.
 
Back
Top