Yleisilmailu

Itse en astuisi venäläiseen koneeseen mistään hinnasta. En edes Aeroflotiin.
Kaverini lensi Aeroflotilla 90-luvulla. Elämys, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Kone oli loppuun lennetty Tupolevin raato.
Vodkaa piti kuulemma ottaa, ei siihen selvistä päin uskaltanut.

Slaavilainen mentaliteetti ja ilmailun turvallisuus, ei taida olla ihan helppo sovittaa yhteen.
 
Näitä videoita on vittumaista katsoa kun ens lauantaina istun pienten lasteni kanssa 11h koneessa. Noh, turvallisuuskulttuuri lännessä toista luokkaa. Meinaan siis etten usko salaman sytyttäneen konetta.
 
Kaverini lensi Aeroflotilla 90-luvulla. Elämys, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Kone oli loppuun lennetty Tupolevin raato.
Vodkaa piti kuulemma ottaa, ei siihen selvistä päin uskaltanut.

Slaavilainen mentaliteetti ja ilmailun turvallisuus, ei taida olla ihan helppo sovittaa yhteen.

Hyvä dokkari aiheesta. Kertoo Aeroflotin rappiosta NL:n romahduksen jälkeen.


Vanhemmat kävivät 80-luvun puolivälissä lomamatkalla Mustalla merellä. Lensivät Leningradista Aeroflotin Putolevilla jonnekin Kaukaasiaan. Isäukko on kertonut miten pelotti koko lennon ajan. Turvavyöt ei toimineet matkustamossa. Koneen katto alkoi vuotamaan vettä sisään kesken lennon. Suomalaisturistit elekielellä huomauttivat asiasta. Lentoemäntä tuumasi vain että "normalno."
 
Useampikin taitoi juosta laukkujensa kans ulos... Näille ihmisille vaan syytettä niskaan ni oppivat tavoille.

Venäjä kun on kyseessä niin siellä lentolaukussa voi olla vaikkapa muutama miltsi käteistä "matkakassana".
 
Lentoposti ihmetteli samaa asiaa kuin minäkin, että miten ihmeessä pelastushenkilöstöllä kesti paikalle tulossa pitkään vaikka varmasti olivat jo etukäteen tietoisia pakkolaskusta.
Videon mukaan sammuttaminen alkaa vasta kohdasta 1min 20sek. Ei jumalauta mitä häröilyä! Näin ei toimittaisi ainakaan Suomessa. Suomessa paloautot ajaisivat perässä täysillä ja sammuttaminen alkaisi välittömästi kun kone on pysähtynyt.


Videomateriaalin mukaan konetta vastassa ei ollut pelastusajoneuvoja ja ne saapuivat paikalle vasta, kun evakuointi oli ollut jo jonkin aikaa käynnissä.
Hyvin todennäköisesti ongelmat koneen kanssa oli tiedossa jo aiemmin ainakin lennonjohdolla ja sitä myöden myös pelastusmiehistöillä.

Konetyypillä on ollut useita teknisiä ongelmia ja osa lentoyhtiöistä on poistanut sen kokonaan käytöstä.
Konetyypin markinointia on haitannut myös vuonna 2012 sattunut lentoturma, jossa SuperJet törmäsi vuoreen esittelylennolla Indonesiassa.

Myös Finnair lennätti matkustajia Sukhoi Superjetillä vuonna 2016.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Finnairin lennoilla oli käytössä venäläisvalmisteinen lentokone.
 
Superjetti syttyi vasta maassa, laskussa oli iso pomppu ja varmaankin laskutelineteline meni siiven läpi. Ehkäpä ongelmia koneen hallinnassa tai/ja laskuun tultiin liian suurella nopeudella.
Vauhtia on todella paljon liikaa. Jotain niillä oli, kun palasivat, mutta siltä tosiaan näyttää, että pompusta se vasta syttyi.

Edit: lehtitiedot mukaan eivät voineet dumpata polttoainetta Moskovan päällä. Vauhtia on pakkokin pitää suurella laskupainolla, ehkä vajoamisnopeus yllätti, loivennus myöhässä ja pilotin piikkiin. Tosin tuo vauhti näyttää rajulta maksimin ylittävillekin massoille. Silmämääräisesti arvioituna ainakin 100 km/h liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mahdollisesti jopa 41 kuoli Moskovan onnettomuudessa.
Moscow's Interregional Transport Prosecution Office opened an investigation into the emergency landing at Moscow Sheremetyevo. The office initially confirmed one fatality, later confirmed 13 fatalities including two children. The Prosecution Office subsequently reported, only 37 occupants have been accounted for and are alive, 41 people are feared dead.
http://avherald.com/h?article=4c78f3e6&opt=7168
 

Media: Moskovan turmakone evakuoitiin nopeasti, vaikka osa matkustajista otti matkatavaroita mukaansa – "Kaikki huusivat, että kone palaa"

Matkustajakoneen hätälaskussa kuoli 41 ihmistä, ja 37 selviytyi.

Moskovassa hätälaskun tehnyt matkustajalentokone evakuoitiin 55 sekunnissa, lentoyhtiö Aeroflot kertoo. Ohjeaika evakuoinnille on puolitoista minuuttia.

Lentoemäntä Tatjana Kasatkinan mukaan evakuointi alkoi heti, kun kone oli laskeutunut.

– Kaikki huusivat, että kone palaa. Mutta koneen sisällä ei ollut liekkejä, Kasatkina kertoi Baza-sivustolle iltapäivälehti Komsomolskaja Pravdan mukaan.

– Työnsin oven auki jalallani ja työnsin matkustajia, jotta he eivät pysäyttäisi evakuointia. Kiskoin heitä kauluksista.

Uutistoimisto Interfaxin tietojen mukaan evakuointia kuitenkin hidasti se, että osa matkustajista otti mukaan matkatavaroitaan.
Videokuvilla näkyykin selviytyjiä, jotka kävelevät koneelta matkalaukut mukanaan.


Kone laskeutui ilmiliekeissä

Sunnuntai-iltana Šeremetjevon kentällä Moskovassa tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli Venäjän tutkintakomitean mukaan 41 ihmistä.Kuolleista kaksi oli lapsia.
Pelastuneista 11 on saanut sairaalahoitoa.

Aeroflot-yhtiön Moskovasta Murmanskiin matkalla ollut matkustajakone Suhoi SSJ100 teki hätälaskun pian nousun jälkeen sunnuntai-iltana.
Koneen takaosa oli ilmiliekeissä, kun se liukui kiitotiellä.
Onnettomuuden syytä ei tiedetä.

Šeremetjevon lentokentän viranomaisten mukaan kone palasi kentälle teknisten ongelmien takia.
Hätälasku onnistui mediatietojen mukaan toisella yrittämällä.
Lentokentän mukaan tulipalo syttyi vasta hätälaskeutumisen yhteydessä.
Koneen tankkeja ei ilmeisesti ollut tyhjennetty ennen laskeutumista, joten ne olivat täynnä polttoainetta.

Joidenkin matkustajien mukaan koneeseen osui salama ennen hätälaskuja.

– Nousimme ilmaan, ja salama iski koneeseen, matkustaja Pjotr Jegorov kertoi Komsomolskaja Pravdalle.

– Kone palasi takaisin, ja teimme hätälaskun.
Pelkäsimme nin paljon, että menetimme melkein tajuntamme.
Kone pomppi ylös ja alas kuin heinäsirkka ja syttyi tuleen kentällä.
 
”Salama tuhosi sähkölaitteet ja muunmuuassa radioyhteys lennonjohtoon katkesi.”
Tästä huolimatta flightradar näytti toimivan hamaan loppuun saakka. :unsure:
 
Back
Top