Yleistä keskustelua Ylestä

Onko YLE oikeasti muslimiveljeskunnan käsikassara, vai onko kyseessä vain toimittajan laiska taustatyö. Tänään oli nimittäin YLE:ssä artikkeli, tai paremminkin propagandapläjäys:
Egyptissä kansa nousi diktatuuria vastaan

Otsikossa ei sinänsä vikaa, mutta sisältö luo mielikuvaa, että demokratiasta nähtiin toivonpilkahdus kun muslimiveljeskunnan Muhammed Mursi voitti presidentinvaalit, mutta että Mursi tuli sitten yksioikoisesti armeijan syrjäyttämäksi. Jutussa jätetään täysin kertomatta, että sillä välin Mursi oli ajautunut sisäpoliittiseen kriisiin yrittäessään mm. sälyttää Egyptiin sharia-lakiin pohjautuvaa perustuslakia. Armeija toki toimi tuomarina, mutta siinä vaiheessa kansaa oli sadoin tuhansin kadulla vaatimassa Mursin eroa. Mursin kannattajiakin oli pitämässä Mursia puolustavia mielenosoituksia, mutta vähemmän.

Uutisen lopussa kerrotaankin toki oleellinen: tekstin lähteinä Yle, Reuters, Al-Jazeera ja Daily Sabah. Kaksi viimeistähän ovat Qatarin ja Turkin uutislähteitä, jotka taas tunnetusti ovat muslimiveljeskunnan tukijoita. Olisi toimittaja voinut vaivautua paremman puutteessa kurkkaamaan edes Wikipediasta, mitä kaikkea Egyptissä tapahtui 2011-2013.

Tasan 10 vuotta sitten egyptiläiset aloittivat kansannousun.

25. tammikuuta 2011 monituhatpäiset kansanjoukot tulivat kaduille eri puolilla Egyptiä vaatimaan demokratiaa ja vapaita vaaleja.

Esikuvana oli Tunisia, jossa diktatuurin, köyhyyden ja korruption vastaiset mielenosoitukset olivat johtaneet presidentti Zine el-Abidine Ben Alin eroon ja maanpakoon 14. tammikuuta.

Käynnistyi arabikevät: demokratiaa vaatineiden mielenosoitusten aalto ympäri arabimaailmaa.

Egyptissä kansa vaati maata 30 vuotta itsevaltaisesti hallinneen presidentti Hosni Mubarakin eroa.

Mielenosoitusten keskuspaikaksi nousi Kairon Tahririn aukio, jossa väkijoukot alkoivat päivystää kellon ympäri.

Mielenosoittajien määrä kohosi satoihin tuhansiin.

Aluksi armeija yritti saada mielenosoitukset kuriin voimalla. Yhteenotoissa kuoli satoja ja loukkaantui tuhansia ihmisiä.

18 vallankumouspäivän jälkeen, 11. helmikuuta, Mubarak joutui kuitenkin eroamaan.

Toivo demokratiasta virisi ja ihmiset juhlivat.

Mubarak ja monet hänen liittolaisensa joutuivat oikeuteen.

Loppuvuonna järjestettiin vaalit, jotka voitti Muslimiveljeskunnan johtaja Muhammed Mursi.

Armeijan tyytymättömyys Mursia kohtaan kuitenkin kasvoi. Armeija syrjäytti ja vangitsi Mursin heinäkuussa 2013 ja kumosi perustuslain.

Mursin tukijoiden mielenosoitukset tukahdutettiin väkivalloin.

Kenraali Abdel Fattah al-Sisi valittiin maan johtoon vaaleissa, joissa ei ollut todellista vaihtoehtoa.

Al-Sisi on tukahduttanut toisinajattelua ja ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää.

Hän hallitsee Egyptiä jopa itsevaltaisemmin kuin Mubarak.
 
Juttuun on lisätty seuraavat lauseet 4.2.2021 kello 8:57: "Mittauksessa on tarkasteltu puolueiden kuntavaalikannatusta ja verrattu sitä joulukuun kyselyyn, jossa mitattiin puolueiden eduskuntavaalikannatusta. Tämä selittää isolta osalta sitä, miksi puolueiden kannatuksissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. "
Ei ole enää paljon merkitystä..

Hienosti Verkkouutiset oikoo :ROFLMAO:
Ylen mukaan perussuomalaisten kannatus on pudonnut peräti kolme prosenttiyksikköä edelliseen eduskuntavaalikannatusta mitanneeseen gallupiin nähden, mutta gallupit eivät ole suoraan verrannollisia keskenään. Kokoomus puolestaan on noussut kaksi prosenttiyksikköä.

Juttuun on lisätty seuraavat lauseet 4.2.2021 kello 8:57: "Mittauksessa on tarkasteltu puolueiden kuntavaalikannatusta ja verrattu sitä joulukuun kyselyyn, jossa mitattiin puolueiden eduskuntavaalikannatusta. Tämä selittää isolta osalta sitä, miksi puolueiden kannatuksissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. "

Mikä tuokin lisäys on valehtelevaa manipulointia. Puolueiden kannatuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vertailu on tehty osittain yhteismitattomien asioiden välillä. Yksi ihan perushuijaustekniikoista missä tahansa yhteydessä.
 
Juttuun on lisätty seuraavat lauseet 4.2.2021 kello 8:57: "Mittauksessa on tarkasteltu puolueiden kuntavaalikannatusta ja verrattu sitä joulukuun kyselyyn, jossa mitattiin puolueiden eduskuntavaalikannatusta. Tämä selittää isolta osalta sitä, miksi puolueiden kannatuksissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. "
Yllättävän paljon pitää oikoa...

Juttuun lisätty grafiikka vuoden 2017 kuntavaalien tuloksesta 4.2.2021 kello 10.26.
 
Siellä on jääty kiinni housut kintuissa ja nyt damage controllia puskee. Surullista, että tähän on tultu :(

Ei opita ylessä vaikka työpaikka olisi menossa alta. Mutta sehän ei ole yllätys. Miten vihervasemmistolainen voisi korjata toimintaansa, sehän olisi kuin myöntäisi olleensa väärässä. Eihän poliittisesti korrekti henkilö voi olla väärässä! Toiset vaan on tahallaan väärässä!
 
Koskahan tuo YLE ymmärtää palauttaa YLE-puheen ennalleen, Jenni ja Putkonen yms. alkaa jo pikku hiljaa tokkimään ja ankarasti. Hitto tuota toimittajien kaksin laulantaa tulee jo ennestäänkin muiltakin kanavilta ihan kyllästymiseen asti ja tuosta minun pitää vielä maksaa YLE-maksua. Miten tuosta maksusta pääsee eroon koska YLE ei tuota sitä asiasisältöä jota haluaisin tilata?. V1ttu sentään on huonoa ohjelmaa nykyään YLE-puhe:lla :facepalm:.
 
Viimeksi muokattu:
Koskahan tuo YLE ymmätää palauttaa YLE-puheen ennalleen, Jenni ja Putkonen yms. alkaa jo pikku hiljaa tokkimään ja ankarasti. Hitto tuota toimittajien kaksin laulantaa tulee jo ennestäänkin muiltakin kanavilta ihan kyllästymiseen asti ja tuosta minun pitää vielä maksaa YLE-maksua. Miten tuosta maksusta pääsee eroon koska YLE ei tuota sitä asiasisältöä jota haluaisin tilata?. V1ttu sentään on huonoa ohjelmaa nykyään YLE-puhe:lla :facepalm:.

Onko tullut sellainen fiilis, että ehkä keski-ikäinen jauhonaamainen miesoletettu ei ole ohjelmatuotannon keskiössä? :cool: Onhan radio-ohjelmisto luvalla sanoen melkoista tuotantoa, mutta ehkä nimenomaan sille on kuulijansa? Tai sitten ohjelmantekijöiksi on valittu ihmisiä, jotka kailottavat agendaansa ohjelmasta toiseen eli sitä mitä osajaavat`? Ylestä on paisunut oloissamme melkoinen informaatiomausoleumi, pienemmälläkin olisi varmasti pärjätty, oletan.
 
Yle Puhe lähti muutama vuosi sitten tavoittelemaan nuorempaa kuulijakuntaa. Tähän liittyen kanava alkoi soittaa musiikkia (huonoa sellaista), ja toimittajiksi ilmestyi lähinnä musiikki ja viihdetaustaista väkeä. Ohjelmistoa on myös ruuvattu rajusti vihervas. totuutta tuuttaavaksi.
 
Kyllä, minusta tuntuu että kaikki kanavat jauhavat samaa ja vielä soittavat samaa -80 - 90 luvun musaa joka päivä... ei tuon ajan musassa mitään vikaa ole. Mutta ne on jo kuultu ja liika on jo liikaa.
Radion kanavilla ( Yle) pitää mökää yllä nykyään kaksi toimittajaa ja heillä tuntuu olevan omat totuutensa ja näkemyksensä vaikka mistä.... Olen jopa kuunnellut radio ykköstä kun Jenni ja Putkonen alkaa kovasti tökkimään.
 
Yle Puhe lähti muutama vuosi sitten tavoittelemaan nuorempaa kuulijakuntaa. Tähän liittyen kanava alkoi soittaa musiikkia (huonoa sellaista), ja toimittajiksi ilmestyi lähinnä musiikki ja viihdetaustaista väkeä. Ohjelmistoa on myös ruuvattu rajusti vihervas. totuutta tuuttaavaksi.
Ei tuota ilman lääkitystä keskiverto heterohänoletettu kykene päiviä kuuntelemaan..
 
Kyllä, minusta tuntuu että kaikki kanavat jauhavat samaa ja vielä soittavat samaa -80 - 90 luvun musaa joka päivä... ei tuon ajan musassa mitään vikaa ole. Mutta ne on jo kuultu ja liika on jo liikaa.
Radion kanavilla ( Yle) pitää mökää yllä nykyään kaksi toimittajaa ja heillä tuntuu olevan omat totuutensa ja näkemyksensä vaikka mistä.... Olen jopa kuunnellut radio ykköstä kun JennY ja Putkonen alkaa kovasti tökkimään.
Voit virkistää itseäsi kuuntelemalla koko tuotannon..
 
Voit virkistää itseäsi kuuntelemalla koko tuotannon..
Nyt laitoit pahan. Mutta ei kiitos. Kuuntelen mielummin arenasta omaan korvaan sopivampaa suoltoa, esim. luontoradioo tai pörssipäivää....

Back
Top