Yleistä keskustelua Ylestä

Muistaakseni...olikohan Jakomäki, joka oli aikaisemmin "Suomen Monaco"..."täynnä ulkomaalaisia ja kukaan ei maksa veroja". :D
 
Ylen A-studion vääristelystä ja vähättelystä

http://beta.oikeamedia.com/o1-5009
Valtamedia on utopistien viimeinen täysin hallitsema linnake
img2226-5010-630.jpg

Yle A-studio 22.2.2017. Kuva: Yle areena
BLOGIT
Helsingin Sanomien Riikka Venäläisen siirryttyä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta vastaavaksi johtajaksi, odotettiin mielipidejohtajan aseman pakkoveron myötä saaneelta talolta ryhtiliikettä.

Toisin kävi. Eilinen A-studio oli paraatiesimerkki harhaanjohtavasta viestinnästä, jonka saralla Yle on kunnostautunut maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvissä ohjelmissa.

Päällimmäisenä huomiona A-studiosta nousee mieleen toimittaja Markus Liimataisen yli-innokas halu todistaa, että turvapaikanhakijoiden rikollisuus on minimaalista ja että turvapaikanhakijat eivät ole muodostaneet uhkaa suomalaisille.

Hämmästyttävintä ohjelmassa oli ylikomisario Jari Taposen harjoittama toistuva vähättely, josta esimerkkinä hänen vastauksensa toimittajan kysymyksiin Ruotsin rikollisuudesta ja Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden rikollisuuden määrästä.

Ruotsin rikollisuutta koskevaan kysymykseen Taponen vastasi, että ”…ylipäänsä voi sanoa, että Pohjoismaat ovat aika rauhallisia maita ja pohjoismainen rikollisuus on hyvin vähäistä verrattuna vaikka eurooppalaiseen tai yleismaailmallisesti”.

Taposen lausunto on täysin totuuden vastainen. Ruotsi on Euroopan raiskaustilastojen ykkönen ja maailmantilastossa kärkinelikossa. Ruotsin räjähteleviin kaupunkeihin pääsee puolestaan tutustumaan eilen kirjoitetun tekstin avulla. Ruotsin keskusrikospoliisin paljastavasta raportista ja naapurimaan rikollisuudesta ylipäätään voi lukea toisesta vastikään julkaistusta kirjoituksesta.

Oma lukunsa ovat Näreen ja Taposen selittelyt Ruotsin jatkuvista vakavista ongelmista 22 ruotsalaiskaupungissa.

Taponen ja Näre antoivat ymmärtää, että useissa ruotsalaiskaupungeissa kasvaneissa ongelmissa ei ole kyse maahanmuuttajista vaan ne johtuvat nuorison (!!) kokemasta näköalattomuudesta ja osattomuuden tunteesta. Erilaiset rakenteet, lähiöiden fyysiset ja yhteiskunnan sosiaaliset, todettiin kaksikon suulla ongelmiin johtaneiden virheiden - tai haasteiden, kuten Näre korjasi freudilaista lipsahdustaan - syyksi.

Lääkkeeksi he tarjosivat dialogia, järjestötoiminnan lisäämistä, rahan lappamista ja vuorovaikutusta. Lähiöiden puutteelliset palvelut mainittiin myös osasyyllisiksi vandalismille ja väkivallalle.

Näreen mukaan Ruotsin virheiden (haasteiden) ratkaisemisessa on olennaista luottamuksen palauttaminen. Taponen yhtyi Näreen mielipiteeseen.

Vastatessaan Ruotsin ja Suomen väliseen eroon Taponen puhui sekavia rakennuskannoista ja ihmisten kasautumisesta. Taposen puheesta sai käsityksen, jonka mukaan hän haluaa pilata mahdollisimman monet kaupunginosat hajasijoittamalla erilaisista kulttuureista (islam) tulevat henkilöt kaikkialle suomalaisten sekaan.

Keskustelun myöhemmässä vaiheessa Helsingin yliopiston apulaisprofessori Näre yhtyi Taposen mielipiteeseen ja totesi, että täytyy välttää homogeenisten lähiöiden muodostumista.

Metodi ei ole onnistunut missään Euroopassa, sillä sivistyneet ihmiset eivät halua asua samalla alueella häirikkökulttuureista saapuneiden muslimien kanssa, joiden elämäntapa ja –rytmi sekä arvot poikkeavat täydellisesti länsimaisen yhteiskunnan normistosta.

Toisaalta myös muslimit hakeutuvat lähes aina toistensa naapureiksi, joten Taposen ja vasemmistososiologien utopistinen malli ei palvele minkään kansanryhmän tahtoa ja viihtyvyyttä.

Suomalaisia johdettiin ohjelmassa reippaasti harhaan, kun Yle esitteli kaikkien ulkomaalaisten rikollisuutta, vaikka toimittaja puhui turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.

Ylen lähetyksessä oli myös hetkellinen rehellinen osuus, kun ruutuun ilmestyi seksuaalirikollisuutta käsittelevä kuva. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksista epäillyistä on noussut vuoden 2014 luvusta 15,4 % vuoden 2016 lukuun 28,5%. Muutos on järkyttävä, mutta Närettä, Taposta ja toimittaja Liimataista se ei liiemmin heilauttanut.

Poliisin tilasto kertoo turvapaikanhakijoiden olleen epäiltynä 2 644 rikoksesta vuonna 2016. Ylikomisario Taponen totesi ohjelmassa, että ”en pidä tätä suurena lukuna”.

Vastaako Taposen mielipide poliisin yleistä kantaa, vaikea sanoa, koska Taposen ja hänen ideologisten kumppaniensa mielipiteet ovat ainoita, joiden perusteella kansalaiset joutuvat muodostamaan käsityksensä poliisin asenteesta ja moraalista.

Yleisesti ajatellen on outoa, että turvaa hakemaan tullut henkilö tekee ylipäätään mitään rikollista. Varsinkaan, jos hänelle on tarjottu ruokaa viisi kertaa päivässä, katto pään päälle joka ainoaksi yöksi ja annettu lisäksi taskurahaa.

Turvapaikanhakijat ovat toistaiseksi syyllistyneet lukuisiin seksuaalisiin ahdisteluihin, useisiin raiskauksiin, yhteen tappoon ja useisiin väkivaltarikoksiin sekä varkauksiin.

Toimittaja Liimatainen totesi keskustelun loppupuolella, että ”mitäänhän ei oikein isompaa tapahtunut” uhkakuvien luomisesta huolimatta vuoden 2016 kevään taittuessa kesäksi.

Taponen täydensi toimittajan luomaa mielikuvaa toteamalla, että ”…yleensä pelätään kaikkea outoa ja uutta ja sit maalaillaan mielellään uhkakuvia, onneks nää uhkakuvat ei oo toteutuneet”.

Taposen kommentin jälkeen apulaisprofessori Näre vähätteli seksuaalirikollisuutta, jonka jälkeen Taponen antoi ymmärtää, että myös terrorismin pelko on turhanpäiväistä, koska ”nämähän ovat aivan tavallisia ihmisiä”.

Todellisuus on hyvin toisenlainen kuin Taponen, Näre ja Liimatainen antoivat ymmärtää. Poliisin vuoden 2016 tammi-marraskuun välisen ajan ulkomaalaisten rikollisuutta käsittelevän raportin mukaan ”seksuaalisessa ahdistelussa kasvua ilmoitettujen rikosten määrässä oli 202 prosenttia ja raiskausrikoksissa noin 64 prosenttia”.

Ylen 27.1.2017 julkaistun artikkelin mukaan ”Seksuaalirikoksesta epäilty oli poliisin tiedossa 2 395 tapauksessa. Ulkomaan kansalaisten osuus näistä epäillyistä oli 29 prosenttia eli heitä oli 692. Toissavuonna ulkomaalaisten osuus oli 18,5 prosenttia.

Raiskaukset lisääntyivät 11 prosenttia. Viime vuonna epäilyjä oli 1 171, kun edellisvuonna määrä oli 1 054. Raiskauksista ulkomaalaisten epäiltyjen osuus oli 34,5 prosenttia. Osuus lasketaan rikoksista, joissa epäilty on poliisin tiedossa.

Epäillyt seksuaaliset ahdistelut lähes tuplaantuivat. Toissavuonna epäiltyjä seksuaalisia ahdisteluja oli 284, kun viime vuonna niitä oli 532. Myös epäilyt lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lisääntyivät yli kymmenen prosenttia.”

Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä oli noin 4 % vuonna 2014. Vuoden 2016 lukema liikkunee neljän ja viiden prosentin välimaastossa.

Rikosseuraamusviraston mukaan”Ulkomaalaisten vankien määrä on kymmenessä vuodessa kasvanut yli puolella (56 %) ja heidän osuutensa kaikista vangeista on noussut 16 prosenttiin”.

Ylikomisario Taponen, apulaisprofessori Näre ja toimittaja Liimatainen vähättelivät lausunnoillaan törkeästi suomalaisnaisiin ja –nuoriin kohdistunutta rikollisuutta, seksuaalista ahdistelua ja raiskauksia. ”Mitäänhän ei oikein isompaa tapahtunut” ja ”en pidä tätä lukua suurena” eivät anna kovin miellyttävää kuvaa henkilöiden arvoista ja moraalista.

Toivottavasti poliittiset päättäjät ymmärtävät vihdoin, että tulella ei kannata leikkiä liian pitkään, sillä käsien lisäksi saattaa palaa myös takapuoli. Tämä ei ole uhkaus vaan realistinen toteamus, jolla viittaan kansakuntien historiaan hetkillä, jolloin merkittävä määrä kansalaisista saa tarpeekseen hallinnon ylimielisestä toiminnasta.

Ylelaki muuttumassa hitusen:
Yleisradiota koskevaan lakiin ehdotetaan tiettyjä muutoksia ja tarkennuksia. Ne perustuvat Yleisradion tehtäviä ja rahoitusta arvioineen parlamentaarisen työryhmän esitykseen. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen Yleisradio Oy:tä koskevan lain muuttamisesta 2. maaliskuuta.

Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävänantoa tarkennettaisiin siten, että Yleisradion tulee tarjota julkisen palvelun sisältöpalveluja yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti. Nykyisen muotoilun mukaan Yleisradio voi tarjota julkisen palvelun sisältöpalveluja yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Julkisen palvelun tehtävänantoa ehdotetaan tarkennettavaksi myös siten, että Yleisradion tehtävänä olisi tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta. Kyseinen tehtävä korvaisi nykyisen tehtävän, jonka mukaan Yleisradion tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta.

Yleisradion tehtäviä täydennettäisiin siten, että niihin kuuluisi myös sananvapauden, korkeatasoisen journalismin ja median monimuotoisuuden edistäminen siltä osin kuin se on kilpailuoikeuden, valtiontukisääntelyn ja tekijänoikeuksien näkökulmasta mahdollista.

Esityksellä vahvistettaisiin Yleisradion hallintoneuvoston asemaa siten, että hallintoneuvosto päättäisi jatkossa yhtiön strategiasta. Lisäksi säädettäisiin pysyvästä asiantuntijakuulemismenettelystä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Muualla verkossa:
https://www.lvm.fi/-/ylen-tehtaviin-muutoksia-hallintoneuvoston-asemaa-vahvistetaan-923991
 
Hieno juttu tämä! Ylestä ei tullutkaan Suomen Al-Jazeraa..?

Hallitukselta ilmoitus: ”Monikulttuurisuus” poistuu Ylen tehtävistä – strategia poliitikkojen käsiin.

Ylen tehtävät muuttuvat siten, että hallituspuolue perussuomalaisten toistuvasti arvostelema maininta ”monikulttuurisuuden” tukemisesta poistuu tehtävänannosta. Tiedotteen mukaan julkisen palvelun tehtävänantoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että Yleisradion tehtävänä olisi jatkossa ”tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/21...aan-monikulttuurisuus-poistuu-tehtavanannosta
 
Kukas nyt vahtii vallanpitäjiä? YLE on entistäkin tiukemmassa poliittisessa ohjauksessa. Tuskin kukaan haluaa, että siitä tulee vallanpitäjien propagandakanava. Mitäs sitten, kun valta vaihtuu?
 
Viimeksi muokattu:
Entinen Yle-pomo kohutusta lakimuutoksesta: ”Monikulttuurisuus ei ole mikään hippielementti suomalaisuudessa”

Yleisradion entinen toimitusjohtaja, SDP:n entinen puoluesihteeri ja nykyisin viestintätoimisto Kreabia johtava Mikael Jungner pitää virheenä monikulttuurisuuden poistamista Yleisradion tehtävistä.

–Ymmärrän hyvin että yleinen mielipide on kääntynyt kylmempään suuntaan. Pidetään huolta omistamme, ei olla solidaarisia muille kansoille, Suomi ensin ja kaikkea muuta roskaa. Ajan henki harhailee. Sitä en ymmärrä että tuolle kaikelle annetaan näin helposti periksi. Tuo monikulttuurisuus kun ei ole mikään nice-to-have hippielementti suomalaisuudessa. Se on must-have ominaisuus. Osa kansallista selviytymisstrategiaa. Menneiden päättäjäpolvien pohdittua viisautta, Jungner kommentoi Facebookissa.

Hän linjaa, että Suomi tarvitsee monikulttuurisuutta enemmän kuin monikulttuurisuus Suomea.

Hallitus julkaisi torstaina esityksen yleisradiolakiin ja siten Yleisradion toimintaan tehtävistä muutoksista. Lakiuudistuksen on määrä tulla voimaan mahdollisimman pian. Esitys vie Yleisradion entistä tiukemmin poliitikkojen päätäntävallan alle. Lisäksi Ylen tehtävät muuttuvat siten, että hallituspuolue perussuomalaisten toistuvasti arvostelema maininta ”monikulttuurisuuden” tukemisesta poistuu tehtävänannosta. Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan julkisen palvelun tehtävänantoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että Yleisradion tehtävänä olisi jatkossa ”tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta”.

Jungner varoittaa, että protektionismi on ”myrkkyä Suomelle”.

–Jos nimittäin kansakunnat ryhtyvät ottamaan toisistaan mittaa taloudessa, kulttuurissa ja muussa tekemisessä me-ensin -mentaliteetilla, Suomi jää tuon läjän alimmaiseksi. Suomi kun on liian pieni markkina kaikelle mahdolliselle paitsi ehkä itsetyytyväisyydelle, hän kommentoi.

Se että jossain maakuntakylän toriparlamentissa tätä ei ymmärretä, lienee inhimillistä. Se että tätä ei nähdä valtiovallan päättävissä kammareissa, on pelkästään huolestuttavaa, Jungner jatkaa.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/21...kimuutoksesta-monikulttuurisuus-ei-ole-mikaan
 
Hieno juttu tämä! Ylestä ei tullutkaan Suomen Al-Jazeraa..?

Hallitukselta ilmoitus: ”Monikulttuurisuus” poistuu Ylen tehtävistä – strategia poliitikkojen käsiin.

Ylen tehtävät muuttuvat siten, että hallituspuolue perussuomalaisten toistuvasti arvostelema maininta ”monikulttuurisuuden” tukemisesta poistuu tehtävänannosta. Tiedotteen mukaan julkisen palvelun tehtävänantoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että Yleisradion tehtävänä olisi jatkossa ”tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/21...aan-monikulttuurisuus-poistuu-tehtavanannosta

Tämä on positiivista kehitystä! Monikulttuurisuusfanaatikot ajakoot agendaansa omilla rahoilla eikä veronmaksajien rahoilla. Eiköhän siihenkin hommaan vielä löydy joku kansainvälinen rahoittaja, joka suostuu maksamaan viulut.

Kukas nyt vahtii vallanpitäjiä? YLE on entistäkin tiukemmassa poliittisessa ohjauksessa. Tuskin kukaan haluaa, että siitä tulee vallanpitäjien propagandakanava. Mitäs sitten, kun valta vaihtuu?

Onko YLE tähänkään asti ollut jotain muuta? Suomalaiset tuskin jäävät kaipaamaan nykyistäkään punavihreästä näkökulmasta toteutettua "vallanpitäjien vahtimista" ja vallanpitäjien päättämällä rahoituksella, vaan nykyisessä informaatioympäristössä erilaiset vaihtoehtomediat ovat nousematta tähän tärkeään tehtävään. Ne eivät ole parlamentaarisessa ohjauksessa tai vallanpitäjien rahoittamia, joten niillä ei myöskään ole rasitteenaan samanlaisia kytköksiä kuin YLE:llä on. Katson tämän edistävän läpinäkyvän kansalaisyhteiskunnan toteutumista.
 
Pidetään huolta omistamme, ei olla solidaarisia muille kansoille, Suomi ensin ja kaikkea muuta roskaa. Ajan henki harhailee. Sitä en ymmärrä että tuolle kaikelle annetaan näin helposti periksi. Tuo monikulttuurisuus kun ei ole mikään nice-to-have hippielementti suomalaisuudessa. Se on must-have ominaisuus. Osa kansallista selviytymisstrategiaa. Menneiden päättäjäpolvien pohdittua viisautta, Jungner kommentoi Facebookissa.

Monikulttuurisuus on saatanasta. Islamistien ja äärivasemmistolaisten Eurooppaan ohjailema politiikka jolla koko maanosa saatiin hajalle.

(Must have, nice to have??? Monikulttuurisuus on pakollinen ominaisuus jos aiotaan hajottaa EU.. ja opettele Jungner-trolli kirjoittamaan suomeksi)
 
Viimeksi muokattu:
Minä taas tässä kaipaisin tarkennusta mitä itse kukin tarkoittaa monikulttuurisuudella. Se kun on sanana yhtä häilyvä kuin vihapuhe.
- Onko monikulttuurisuus sitä että Suomessa asuu eri kulttuurien edustajia jotka omaa kulttuuriaan edustaen kuitenkin sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja täällä vallalla oleviin arvoihiin.
- Vai onko monikulttuurisuus sitä että tässä maassa on monen eri kulttuurin edustajia jotka elävät rinnakkaiselämää oman maan tapoja noudattaen vaikka ovat vastoin suomalaista lainsäädäntöä ja sopeutumatta meidän yhteiskuntaan ja vastaanottamasta täällä vallalla olevia arvoja.
- Vaionko vielä joku kolmaskin variantti?
 
Minun käsitykseni on että se tarkoitti alun alkaen ylimpänä mainittua. Sitä se oli Iso-Britanniassakin 80 ja 90-luvut. Ehkä kävi niin että monessa maassa kuten esim. Ruotsissa islamistit, vihreät ja äärivasemmisto ottivat sen välineekseen. Kaappasivat itselleen ja muovasivat siitä välineen jolla voidaan ujuttaa yhteiskuntaan rinnakkaisia yhteisöjä. Nykyään on jopa menty niin pitkälle että monikulttuurisuuden kieltäminen on vihapuhetta ja pian varmasti rikos. Mutta siinä mennään jo rajan yli.

Ehkä on siis väärin sanoa että monikulttuurisuus on saatanasta vaan pikemminkin pahuus otti sen käyttöönsä.
 
Minä taas tässä kaipaisin tarkennusta mitä itse kukin tarkoittaa monikulttuurisuudella. Se kun on sanana yhtä häilyvä kuin vihapuhe.
- Onko monikulttuurisuus sitä että Suomessa asuu eri kulttuurien edustajia jotka omaa kulttuuriaan edustaen kuitenkin sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja täällä vallalla oleviin arvoihiin.
- Vai onko monikulttuurisuus sitä että tässä maassa on monen eri kulttuurin edustajia jotka elävät rinnakkaiselämää oman maan tapoja noudattaen vaikka ovat vastoin suomalaista lainsäädäntöä ja sopeutumatta meidän yhteiskuntaan ja vastaanottamasta täällä vallalla olevia arvoja.
- Vaionko vielä joku kolmaskin variantti?

Tuo ensimmäinen on "kulttuurien moninaisuutta" EI monikulttuurisuutta. Siis esim. Lontoossa Chinatown tai Louisianassa cajun-kulttuuri.

Tämä nykyinen monikulttuurisuus on juuri noita erillisiä rinnakkaiskulttuureja / rinnakkaisyhteiskuntia, jotka eivät pyrikään sopeutumaan.

Vihervasemmisto tarkoituksellisesti haluaa sekoittaa termit kuten silloin kun ottavat USAn esimerkiksi menestyksellisistä kulttuurien integroitumisesta...
 
Ylen A-Talk -ohjelma keskusteli tänä iltana aiheesta "populismi Suomessa ja Euroopassa". Liisa Jaakonsaaren kuunteleminen sai kyllä sellsiset kylmät väreet aikaan että selkäpiitä karmii. En jaksa alkaa enempää referoimaan, sen verran v*tuttaa. Jos huvittaa, niin katsokaa jälkikäteen Yle Areenasta.
 
Jaakonsaaren jotkut jopa presidenttiehdokkaaksi kaipailee... ;)
Huhhuijaa...
 
Kukas nyt vahtii vallanpitäjiä? YLE on entistäkin tiukemmassa poliittisessa ohjauksessa. Tuskin kukaan haluaa, että siitä tulee vallanpitäjien propagandakanava. Mitäs sitten, kun valta vaihtuu?

Lisäisin lainausmerkit tuohon vahtii sanalle.. :)
Uskon veljeskunta huolehtii, ettei tietyistä poliitikoista kirjoiteta...
 
Moni sellainen ihminen, joka kannattaa monikulttuurisuutta ei oikeasti edes tiedä mitä kannattaa. He kuvittelevat että on monikulttuurista, kun lähikorttelista löytyy vaikkapa intialainen ja kiinalainen ravintola. Hyvä ruoka on iloinen asia, mutta se ei ole monikulttuuria, vaan pelkästään ruokakulttuuria.

Monikulttuurisuus ei myöskään tarkoita sitä, että tummempaa porukkaa tulee kadulla vastaan. Se on taasen monietnisyyttä.

Aito monikulttuurisuus tarkoittaa juuri sitä, mitä tuossa jo aiemminkin manittiin, eli toisistaan erossa olevia, eri kulttuuripohjalta ponnistavia, yleensä täysin poikkeavia ajatus- ja arvomaailmoja jotka siis ovat kulttuureihinsa sidonnaisia. Kuten me täällä hyvin tiedämme, aitoa monikulttuurisuutta ei ole missään päin maailmaa saatu toimimaan saumattomasti ja ongelmitta. Vaikka kaikki kulttuurit ovat muka yhtä hyviä ja saman arvoisia, niin todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Monikulttuurisuus voisi toimia, jos kaikki kulttuurit jakaisivat edes jollain tavalla samat, niille tärkeimmät arvot. Mutta kun sekaan heitetään yksikin sellainen kulttuuri jonka maailmankatsomus radikaalisti poikkeaa muista, niin yhteentörmäyshän siitä väistämättä tulee.
Jos vaikka laitetaan yhteen länsimainen ja buddhalainen kulttuuri, niin ihan hyvin varmaan tultaisiin toimeen, koska perusarvot ovat, lähtökohdistaan huolimatta, riittävän lähellä toisiaan. Mutta kun sekaan laitetaan räyhäkulttuuri, jonka perusarvot ovat kuin täydellinen vastakohta omillemme... No, jäljet näkyvät kautta historian. Ei varmaan tarvitse nimeltä mainita mitä kulttuuria tarkoitan.
 
Minusta siinä on tarpeeksi monikulttuurisuutta tähän maahan kun saadaan säilytettyä saamelaisten ja saaristolaisten oikeudet ja mahdollisuudet oman kulttuurinsa.

Suvaitsemistakin tarvitaan sen verran, että ei kiusata tai syrjitä ketään värin, sukupuolen, uskonnon, sairauden, savolaisuuden tms. vuoksi.
 
Tämä on positiivista kehitystä! Monikulttuurisuusfanaatikot ajakoot agendaansa omilla rahoilla eikä veronmaksajien rahoilla. Eiköhän siihenkin hommaan vielä löydy joku kansainvälinen rahoittaja, joka suostuu maksamaan viulut.

Onko YLE tähänkään asti ollut jotain muuta? Suomalaiset tuskin jäävät kaipaamaan nykyistäkään punavihreästä näkökulmasta toteutettua "vallanpitäjien vahtimista" ja vallanpitäjien päättämällä rahoituksella, vaan nykyisessä informaatioympäristössä erilaiset vaihtoehtomediat ovat nousematta tähän tärkeään tehtävään. Ne eivät ole parlamentaarisessa ohjauksessa tai vallanpitäjien rahoittamia, joten niillä ei myöskään ole rasitteenaan samanlaisia kytköksiä kuin YLE:llä on. Katson tämän edistävän läpinäkyvän kansalaisyhteiskunnan toteutumista.

Vaikka en kaikesta tykkääkkään mitä Yle nostaa esiin, niin silti on hyvä että maassa on joku joka vahtii

Muuten mennään Neuvostoliiton tielle. Ja sekään ei ole hyvä
 
Minä taas tässä kaipaisin tarkennusta mitä itse kukin tarkoittaa monikulttuurisuudella. Se kun on sanana yhtä häilyvä kuin vihapuhe.
- Onko monikulttuurisuus sitä että Suomessa asuu eri kulttuurien edustajia jotka omaa kulttuuriaan edustaen kuitenkin sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja täällä vallalla oleviin arvoihiin.
- Vai onko monikulttuurisuus sitä että tässä maassa on monen eri kulttuurin edustajia jotka elävät rinnakkaiselämää oman maan tapoja noudattaen vaikka ovat vastoin suomalaista lainsäädäntöä ja sopeutumatta meidän yhteiskuntaan ja vastaanottamasta täällä vallalla olevia arvoja.
- Vaionko vielä joku kolmaskin variantti?

Ite olen kyllä tuon monikulttuurisuuden tajunnut sillä että tässä maassa on ollut erilaisia kulttuureja jo ennen syksyä 2015. Ja että yhteisillä verovaroilla tarjotaan kaikille kaikkea.
 
Back
Top