Coffee Man
Respected Leader
Mistäköhän tämäkin harha saa pontta niin paljon, että näin menee läpi. Eihän Krimi mikään menestys ollut. Rahaa palaa koko ajan, syö armeijan voimavaroja ja kaiken lisäksi varmistaa Ukrainasta pitkään Venäjälle vihamielisen ja katkeran valtion. Syyria puolestaan toki kertoo Venäjälle heidän teknisen takamatkansa karmean määrän niin myös sen, että kaukana sotiminen on helvetin kallista. Samaan aikaan venäläisten ostovoima jatkaa laahaamistaan, integraatio on pysähtynyt, innovaatiot ja tuotekehitys tai kilpailukykyinen tuotanto ylipäätään puuttuu ja varmuusrahastot hupenevat silmissä. Kaiken lisäksi maa on ajautunut kansainväliseen henkipaton asemaan.
Putin ei ole mikään pelimies näin ollen. Rikollinen joka on toki onnistunut maan kehityksen alasajon hinnalla pitämään itsensä vallassa mutta jonka kokoaikainen huoli on tulla väkivalloin syrjäytetyksi. Oikea pelimies olisi tehnyt tämän romuttamatta oikeusvaltiota ja silti laillistanut omat busineksensa. Samaten fiksu ei olisi patsastellut narsistisena julkisuudessa vaan toiminut eminenssinä näennäisten vallanpitäjien taustalla myymättä omaa yksityisyyttään.
Putin ei analysoi vaan tekee impulsista päätöksiä toinen toisen perään.
Putin on pelimies venäläiseen tyyliin ja kuten sanottua harvinaisen hyvä pelimies onkin. Hyvin Putin pitää Eurooppaa varpaillaan, vaikka sellaisen ei pitäisi olla nykyiselle Venäjälle edes mahdollista...ei edes teoriassa.
Ei Putinia tai Venäjää voi ajatella länsimaisilla aivoilla, jos ei ole pienintäkään hajua siitä mitä Venäjä on ja ei ole.
Putinia ei kiinnosta paskan vertaa se mitä Venäjälle Putinin jälkeen tapahtuu kunhan Putin saa olla vallassa hautaan saakka. Sen asian Putin on varmistanut niin hyvin kun varmistaa voi joten mitään syrjäyttämistä ei todellakaan ole näköpiirissä. En usko että Putin sellaista edes pelkää, vaikka on toki varmistanut selustansa ja mahdollisia vastustajia raivataan pois pelikentältä jo etukäteen ja hyvissä ajoin.
Rikollisena Putinia on helppo pitää ja joidenkin mielestä Putin on maailman vaikutusvaltaisin mafiapäällikkö...
Krim oli ehdottomasti suuri menestys ja se oli todella hyvin ajoitettu ja suunniteltu operaatio...muut tapahtumat ovat asia erikseen. Krim on juurikin se kortti joka teki Putinista venäläisten silmissä kuolemattattoman Jumalan, joka ei tee ikinä mitään väärin. Venäläiset ovat taipuvaisia tuollaiseen ajatteluun ja oletan että Putin tiedostaa sen erittäin hyvin, kun on asiaa KGB:ssä joskus opiskellut.
Väärinkäsitysten välttämiseksi totean että en tällä kaikella todellakaan tarkoita että ihailisin Putia tai Venäjää missään muodossa. Putinin pelisilmää on kyllä pakko kunniottaa, on se härski ja ovela jätkä
Se on toki ihan totta että Putin kusee Venäjän muroihin ja tuhoaa sen tulevaisuuden pitkäksi aikaa, mutta kuten todettua niin ei sellainen kiinnosta Putinia ja rikostovereita ollenkaan kunhan talo pysyy pystyssä riittävän pitkään.
Näin ainakin oletan vaikka enhän minä ole ikinä Putinin pään sisällä käynyt, enkä kyllä ihan pienestä hinnasta suostuisi sinne sukeltamaan...itsesuojeluvaisto se on minullakin, vaikka huono onkin.
Viimeksi muokattu: