Älykkäitä ammuksia tykkimiehille

Yksikköhinta on kuitenkin ehkä noin puolet Spike-ohjuslaukauksen hinnasta.

Yhdysvalloissa MRLS:n Alternate Warhead Program lähestyy tuotantovaihetta, joten ehkäpä MRLS:n ampumatarviketilanne saadaan lopulta kuntoon.
AW-ohjelmasta kerrotaan hyvin vähän mitään tarkempaa tietoa. Viimeisimmästä testistä kerrotaan vain että "ohjus laukaistiin maaliinsa 17 km etäisyydeltä rakennelmaan jonka se tuhosi".
Ainoa kuva minkä olen nähnyt ja tännekin aikanaan postannut oli ATK:n sivuilta saatu kuva jossa ohjuksen sisälle oli sijoitettu flechette-tikkoja tuhatmäärin. Sitten oli kuva autiomaasta jonne tikat oli pudonneet ja ne oli merkitty lipuilla osumapinta-alan ja tiheyden määrittämiseksi.

Mietin kuvien perusteella että onko tikkojen teho riittävä panssarinläpäisyyn ja eritysesti läpäisyn jälkeiseen vaikutukseen? Ohjelman tavoite oli että samat terminaaliset vaikutukset on saavutettava maalissa kuin DPICM-ammuksilla.
Onkohan skeet-ammuksia (Bonus, BLU-108) kokeiltu tuossa? Ne olisivat tehokkaita, tosin kalliita.

BLU-108 esittelyvideolla näkyy lavettina olevan AGM-154 JSOW ohjus joka tuollaisena olisi erinomainen lisä ilmavoimille, nykyisen kourallisen C-version sijasta joka on tarkoitettu pää-asiassa maanalla olevien bunkkerien ja rakennelmien tuhoamiseen.
 
Väittäisin, että Spikellä on suurempi osumatodennäköisyys ja asevaikutus. En mitenkään vähättele bonuksen kykyjä, mutta Spike vaan on mitä on.
Spiken ampujan pitää olla maalin näköpiirissä kun halutaan ampua. Tykistön ammus voidaan ampua 40km päästä. Myöskin Spikien siirtäminen/keskittäminen vihollisen hyökkäystä vastaan on pikkuisen hidasta, 155mm tykin ammukset voidaan keskittää kaikki hetkessä mihin tahansa 40km päähän ja siirto tapahtuu ammuksen nopeudella. Niin ja lisäksi kannattaa muistaa, että Spiken laukaisulaitekin maksaa, tuossa älyammuksessa ei maksa, koska sitä ei tarvitse erikseen ostaa kun tavallinen 155mm tykki käy.
 
Mietin kuvien perusteella että onko tikkojen teho riittävä panssarinläpäisyyn ja eritysesti läpäisyn jälkeiseen vaikutukseen? Ohjelman tavoite oli että samat terminaaliset vaikutukset on saavutettava maalissa kuin DPICM-ammuksilla.
Onkohan skeet-ammuksia (Bonus, BLU-108) kokeiltu tuossa? Ne olisivat tehokkaita, tosin kalliita.

En tunne AW-ohjelmaa tuotakaan vertaa, mitä nyt löysin lockheedin lehdistötiedotteen MRLS:n ampumatarvikkeista tietoa etsiessäni. Ajattelin, että DPICM-tytärammuksen sijalle kehitetään vain varmemmin räjähtävä tytärammus, mutta siitä ei sitten ollutkaan kysymys.

Uudemmalla haulla en löytänyt edes sitäkään tietoa, mitä edellä kerroit. Voisiko uuden taistelukärjen konseptin mieltää ehkä niin, että siinä taistelukärki kylvää kohdealueelle konetykin kranaatin kaltaisia ammuksia aluevaikutteisesti?
 
AW ohjelmassa on minun käsitykseni mukaan 3 eri hyötykuormaa. DPICM jossa 1-3% luokkaa oleva räjähtämättömien osuus, unitary (90 kg) ja sitten uudempi DPICM (pitäis tulla käyttöön 2017) jossa tavoite kehittää 100% toimiva itsetuhomekanismi. Unitaryn hinta jotain 100 000 € ja viimeisin DPICM versio jossain 120 - 140 k € paikkeilla.
 
Spiken ampujan pitää olla maalin näköpiirissä kun halutaan ampua. Tykistön ammus voidaan ampua 40km päästä. Myöskin Spikien siirtäminen/keskittäminen vihollisen hyökkäystä vastaan on pikkuisen hidasta, 155mm tykin ammukset voidaan keskittää kaikki hetkessä mihin tahansa 40km päähän ja siirto tapahtuu ammuksen nopeudella. Niin ja lisäksi kannattaa muistaa, että Spiken laukaisulaitekin maksaa, tuossa älyammuksessa ei maksa, koska sitä ei tarvitse erikseen ostaa kun tavallinen 155mm tykki käy.

Tämä on totta, sen takia nuo tykistön ammukset ovat kyllä hyvä lisä. Mutta muistaakseni se olit sinä, joka oli pettynyt kun kuulu tuon Bonuksen rajoitteista. Bonus kun käytännössä vaatii sen, että maalina on iso ryhmä vihollisia.

Ja muistuttaisin myös siitä, että "Spikellä" tarkoitan tässä yhteydessä tuota NLOS mallia! Tämä vertailu lähti siitä, että tänne lähetettiin tuon NLOS:n mainosvideo.

Kantama oli muuten 35 kilsaa, ei 40.
 
Spiken ampujan pitää olla maalin näköpiirissä kun halutaan ampua. Tykistön ammus voidaan ampua 40km päästä. Myöskin Spikien siirtäminen/keskittäminen vihollisen hyökkäystä vastaan on pikkuisen hidasta, 155mm tykin ammukset voidaan keskittää kaikki hetkessä mihin tahansa 40km päähän ja siirto tapahtuu ammuksen nopeudella. Niin ja lisäksi kannattaa muistaa, että Spiken laukaisulaitekin maksaa, tuossa älyammuksessa ei maksa, koska sitä ei tarvitse erikseen ostaa kun tavallinen 155mm tykki käy.

Tykkien älyammukset haastavat torjuntaohjukset uusilla ulottuvuuksilla. Raidetykki lisää kantamaa jo parin vuoden kuluttua. Koelaukaukset kantavat jo 150 km asti, mutta muutaman vuoden kuluessa 300 km on täysin mahdollisuuksien rajoissa:

The Navy, which has been testing the rail gun at the Naval Surface Warfare Center in Dahlgren, Va., plans to integrate it aboard a ship by 2016, service officials said. The 23-pound hyper-velocity projectile can be fired from a rail gun as well as from Navy 5-inch guns and even 155mm artillery weapons, Klunder added. The round currently has what’s called command guidance but may be engineered for self-guidance in the future. In addition to range and lethality advantages, the rail gun is also much less expensive than other weapons in the Navy arsenal to operate — the rounds cost about $25,000 each.”

Panssarijunan paluu tai rannikkotykistön uusi tuleminen saattaa olla lähempänä kuin skeptikko uskoo. Sopivilla älyammuksilla varustettu raidetykki voi vaikuttaa kaukokohteisiin maalla, merellä ja ilmassa.
 
Siis onko nyt tulossa ihan oikeaan taistelualuksen asennettu raidetykki vai asennetaanko testi järjestelmä ensimmäistä kertaa johonkin testialukseen? En ole hirveesti tutustunut kyseiseen tekniikkaan mutta on vaan sellainen kutina että menee aika kauan ennenkuin toi on täydessä operatiivisessa valmiudessa.
 
Tana, täällä saada edes yksiköille pimeännäkölaitteita tai saati kunnon lämpökameroita komppaniatasolle mutta sitten niitä lämpökameroita kyllä tykillä ammutaan pitkin mettiä. Kyllä on hullun hommaa. Tykkimiehenä tietenkin tykkään että jotain älykästä on joukossa mukana ja voi nurmiporille vittuilla että siellä se sun pimenäntoimintasi lentää.
 
En odottaisi henkeäni pidätellen raidetykkejä sotalaivoihin. Mutta sellaista suunnitellaan:

The U.S. Navy plans to integrate a railgun that has a range of 100 mi (160 km) onto a ship by 2016. By that time the Navy expects to have a weapon that can fire multiple projectiles per minute. The hyper-velocity rounds weigh 23 lb (10 kg) and cost about $25,000 each. They have command guidance but are planned to be self-guided in the future. Currently the only ships that can produce enough electrical power to get desired performance are the Zumwalt-class destroyers; they can generate 78 megawatts of power, far more than would be necessary.” (Wikipedia)

Koeammuntojen tuloksia uutisoidaan kuitenkin aina silloin tällöin.
 
Miten noin nopeasti kiihtyvä ammus voi pitää sisällään mitään älyä? Miten komponentit muka voivat kestää tuollaisia rasituksia?
 
Miten noin nopeasti kiihtyvä ammus voi pitää sisällään mitään älyä? Miten komponentit muka voivat kestää tuollaisia rasituksia?

Tuo esitetty ammuksen hinta (USD 25 000) viittaa älyammukseen - 10 kg volframia tuskin niin paljon maksaa.

Raidetykin ammukset kehittyvät tutun kaavan mukaisesti: Ensin tulevat tyhmät tungsten-tangot. Sitten suunnitellaan "kauko-ohjattava" ammus - ilmeisesti jonkinlainen radio-ohjaus, joka säätää siivekkeitä erillisen maalinosoitustutkan tms. tietojen perusteella. Viimeisessä vaihteessa ammukseen saadaan itseohjautuvuus (kun kiihtyvyyden, magneettikentän, sähkövirran yms. aiheuttamat ongelmat on ratkaistu).

Muitakin hidasteita raidetykin käyttöönotolle on. Virtaa tarvitaan pienen voimalan verran. Raiteet kuluvat ja kuumenevat. Tulinopeus on toistaiseksi vaatimaton. Kokoakin aseella on. Maalavetille asennettuna - "panssarijuna metrotunneliin - raidetykki voisi toimia "valtamerivoimattomissakin" maissa.
 
Olen vähän skeptinen näiden ammusten luotettavuuden suhteen. Todennäköisesti kohtuullisen vähäinen naamiointiviritelmä estää ammusta tunnistamasta vaunua. Tavallisilla rypäleammuksilla saisi varmaankin enemmän vastinetta rahalle.

Maallikkona mututuntuma on kyllä että mahtaako toimia. Bonus ammukset on suunniteltu myös liikkuvaa maalia vastaan. Näin mainostavat. Mutta kun katsoo muiden maiden tilausmääriä niin kai sitä pitää ammattilaisiin luottaa.
300 ammusta joissa jokaisessa kaksi panosta meinaa 600 tuhottua maalia jos vehje toimii. Yllättävän vähän netistä löytyy tietoa kyseistä ammuksesta. Taistelukokemusta ei ole.
 
Sellaisia veikkauksia on tehty, että idea on parantaa kahdella ammuksella osumatodennäköisyyttä. Mutta jos vihollisosasto on kylliksi iso ja ammukset vapautetaan oikeaan kohtaan, niin se voi kyllä tuottaa kaksi osumaa kerralla. Mutta osuma ei välttämättä tarkoita tuhottua vaunua. Etenkin jos se osuma tulee miehistönkuljetusvaunuun.
 
Joka ei ole huonompi vaihtoehto mitenkään.
 
Voisiko tästä keskustelusta erottaa nämä raidetykit omaksi haarakseen?
 
Joka ei ole huonompi vaihtoehto mitenkään.

Sillä vaan sanoin, että niissä vaan on sellaista "tyhjää" tilaa enemmän, että se siihen vaunuun syntyvä reikä ei sitten välttämättä tee suurempaa vahinkoa, mitä nyt tekee amputaation tai kaksi jos jalkaväki on kyydissä.
 
Tana, täällä saada edes yksiköille pimeännäkölaitteita tai saati kunnon lämpökameroita komppaniatasolle mutta sitten niitä lämpökameroita kyllä tykillä ammutaan pitkin mettiä. Kyllä on hullun hommaa. Tykkimiehenä tietenkin tykkään että jotain älykästä on joukossa mukana ja voi nurmiporille vittuilla että siellä se sun pimenäntoimintasi lentää.

Osittain OT ja ymmärtäen huumorin: vastahan niitä lämppäreitä ostettiin useampi tuhat kappaletta.
 
Älyammuksella on hidas loppulento ja paljastaa itsensä vielä laserilla... tankki ehtisi piilottaa itsensä IP-savuun?

Tai tankki voi muuttaa muotoansa pidentämällä pakoputkea, hinaamalla romua joka kitkan takia lämpenee, tai kuuma masto pystyyyn. Katolle peltiromua tai aktiivipanssari.
 
Et vissiin tajunnut tuon toimintaa? Siinä vaiheessa kun ammus "paljastaa" itsensä laserilla, niin "loppulento" tapahtuu n.1800 m/s nopeudella EFP ammuksen muodossa. Ja aktiivipanssari ei auta EFP:tä vastaan. Tai jos tuo IP savu sattuu olemaankin ongelma, niin ammutaan ammuksia yksitellen, niin savu kerkeää hälvetä seuraavien kohdalla.
 
Back
Top