Vuonna 1918 tapettiin laittomasti 7000 punaista – Mitä tekikään valtionhoitaja Svinhufvud?
2.1.2018 22:25 Päivitetty: 3.1.2018 11:18
LEHTIKUVA / HANDOUT / ERIC SUNDSTRÖM
P.E. Svinhufvudin ns. itsenäisyyssenaatti 1917. Vasen rivi edestä: Eero Yrjö Pehkonen, Juhani Arajärvi, Arthur Castren, Jalmar Castren ja Emil Setälä pöydän päässä P.E. Svinhufvud oikea rivi takaa: Kyösti Kallio, Onni Talas, Heikki Renvall, Alexander Frey ja Wilho Louhivuori.
SÄHKÖPOSTI
Simo Alastalo
LÄHETÄ JUTTUVINKKI →
Myöhemmin koko kansan Ukko-Pekkana tunnettu Suomen tasavallan kolmas presidentti
Pehr Evind Svinhufvud toimi heti sisällissodan jälkeen Suomen väliaikaisena valtionpäämiehenä eli valtionhoitajana. Kun sota keväällä 1918 päättyi, saksalaismielinen Svinhufvud ryhtyi tekemään Suomesta monarkiaa ja hankkimaan sille kuningasta Saksasta. Lokakuussa eduskunta valitsikin Suomen valtaistuimelle Hessenin prinssi
Friedrich Karlin, joka oli Saksan keisarin lanko.
Kuningasmieliset perustivat omaksi puolueekseen Kansallisen kokoomuksen.
Saksa kuitenkin hävisi I maailmansodan ja poliittinen tuuli kääntyi. Suomi tarvitsi diplomaattisen tunnustuksen sodan voittajilta Yhdysvalloilta, Ranskalta ja Englannilta. Sen ehtona olivat vapaat eduskuntavaalit, saksalaisten joukkojen karkottaminen ja kansainvälistä pöyristystä herättäneiden vankileirien lakkauttaminen. Myös sosialidemokraattinen työväenliike sai tässä tilanteessa aloittaa toimintansa uudelleen.
Professori
Seppo Hentilänmukaan Svinhufvud antoi lähes viime töinään valtiohoitajana asetuksen, jolla oli erittäin kauaskantoiset seuraukset. Asiasta on aiemmin puhuttu lähinnä akateemisissa tutkimuksissa.
– Svinhufvud antoi joulukuun 7. päivä 1918 sisällissodan valkoiselle osapuolelle syytesuojan. ”Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa … ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätettäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta.”
– Svinhufvud arvasi, että näitä ryhdytään kaivelemaan, kun poliittinen tuuli oli kääntymässä, Hentilä sanoo.
Niille historioitsijoille, jotka pitävät vapausotatulkintaa edelleen esillä, tämä on kiusallinen juttu.
Hentilän mukaan huomiota on herättänyt jälkikäteen enemmän Svinhufvudin samana päivänä tekemä päätös, jossa hän armahti 6 500 lieviä tuomioita saanutta punavankia. Valkoisten syytesuojan hän ajattelee olleen aiheena jälkipolville kiusallinen.
– 1918 on aika laajakantoinen ja moniulotteinen juttu, jossa on kaikenlaisia puolia. Niille historioitsijoille, jotka pitävät vapausotatulkintaa edelleen esillä, tämä on kiusallinen juttu. He eivät ole tätä halunneet käsitellä.
Hentilän mukaan
Martti Häikiömainitsee lyhyesti syytesuojan vajaa vuosi sitten julkaisemassaan Svinhufvud-elämäkerrassa. Perästä puuttuu Hentilän mukaan tutkijan kommentti.
– Sellaiseksi ei oikein kelpaa se, että asiaa on vuosien ja vuosikymmenten mittaan arvosteltu.
Hentilän mukaan Suomen sisällissodassa ja sen jälkimainingeissa tapettiin noin 7 000 punaista laittomasti. Kun murhattujen omaiset koettivat saattaa syylliset tuomiolle,
käytännössä jokainen juttu raukesi Svinhufvudin antaman syytesuojan perusteella.
