1918 Vapaus tai kansalaissota

[Erkki]

Joo, liuta sellaisia heppuja, jotka olisivat joutaneet piilun alle selvisi ja toisaalta -pieniä tekijöitä- kuoli laumoittain. Ei kohdellut vallankumous tovereita aina reilusti.

Välillä näiden pääpukareiden kohdalla kävi niin, että oikeus alkoi selvitellä heidän tekemisiään niin perusteellisesti, että aikaa kului niin, että kuolemanrangaistusta ei enää pantu täytäntöön. Jotkut myös piilottelivat nämä ratkaisevat kuukaudet, ja selvisivät jopa ilman rangaistusta. Kaikenmaailman tuulimyllynlämmittäjiä, jotka vain jotenkin kytkeytyvät punakaartiin, oli jo ehditty teloittaa heidän piileskelyaikanaan.

 

[Hämeen hanki]

Sodan nimi-keskustelu on tolkuttoman tylsä ja loppuunkuluttu aihe.
Siitä huolimatta esitän pähkinän.

Vuosien 1939-40 sotaa kutsutaan Suomessa tyypillisesti talvisodaksi, ei rajakahakaksi.
Vuosien 1941-44 sotaa kutsutaan Suomessa tyypillisesti jatkosodaksi, ei suureksi isänmaalliseksi sodaksi.

Vuoden 1918 sota on poikkeus. Siinä on laajalti päädytty käyttämään Suomea vastaan vihollisuudet aloittaneen tahon toimia kuvaavaa nimeä, sisällissota. Eihän virallinen Suomi lähtenyt mihinkään sisällissotaan. Siihen lähti vasemmisto. Siksi sisällissota kertoo vain toisen osapuolen versiota.

Sisällissota-nimi ei myöskään kestä kansainvälistä vertailua.
Virossa 1919-20 vabadussõda eli vapaussota
Latvia 1920 brivibas cinas eli vapaussota
Liettua 1918-20 nepriklausomybes kovos eli itsenäisyystaistelu
Puola 1919-21 polska-bolszewicka eli Puolan ja bolsevikkien sota

Suomi on tässä katsannossa kummajainen.

​

 

[synti-ilmo]

Tutkija Mikko Uolahan on kirjoittanut näistä pari kirjaakin, jotka eivät luonnollisesti ole saavuneet laajempaa julkisuutta. "Lahtarin hengen hinta" sekä "Joka miekkaan tarttuu".

Omakustanteita ei ole kustantaja mainostamassa. Mutta ompa tosiaan itseltäkin mennyt nämä ohitse: tilaukseen.

Uolalla on vaan ollut paha tapa omakustanteissa käyttää täysin estottomasti erittäin 'akateemista' kieltä, katsokaa esim. 'Suomi ja keskuksen valtakunta: Suomen suhteet Kiinan tasavaltaan 1919-1949'.

Sisällissota-nimi ei myöskään kestä kansainvälistä vertailua.
Virossa 1919-20 vabadussõda eli vapaussota
Latvia 1920 brivibas cinas eli vapaussota
Liettua 1918-20 nepriklausomybes kovos eli itsenäisyystaistelu
Puola 1919-21 polska-bolszewicka eli Puolan ja bolsevikkien sota

Suomi on tässä katsannossa kummajainen.

Suomalaiset 'laillistetut' sosiaalidemokraatit, eli eduskuntatyötä sodan jälkeen jatkamaan päässeet ja sosiaalidemokraattinen lehdistö, esim. Suomen sosiaalidemokraatti käyttivät sodasta sen jälkeen johdonmukaisesti nimeä 'kansalaissota'. Esim. vapaussodan päättymispäivän paraateista kirjoitettaessa em. lehti asetteli ainakin kymmen- ja kaksikymmenvuotispäivinä vapaussodan ympärille lainausmerkit ja puhui sodasta kansalaissotana.
Myöhempien aikojen demarit ovat jatkaneet tätä myös melko johdonmukaisesti, ihan näihin päiviin asti.

Venäjälle paenneet ja siellä työtänsä jatkaneet taas käyttivät paljon laajempaa nimirepertuaaria, joihin kuului luonnollisesti mm. vallankumous ja luokkasota.

Ainoastaan ruotsalaiset lehdet (HBL) käyttivät vapaussodasta sen aikana (ei juurikaan sen jälkeen) termiä 'sisällinen sota' eli inbördeskrig. Ja tuosta sanastahan se on suomen kieleen ujutettukin.

Liettuan ja Latvian sotia en tunne juuri lainkaan, mutta Viron vapaussodassa ei-virolaiset (ts. venäläiset ja todennäköisesti esim. latvialaiset tarkka-ampujat) olivat enemmistönä Viron hallitusta vastassa, vaikka myös Viron kansankommuunikin taisteli Viron itsenäistä hallitusta vastaan. Kansalaissotapuoli oli siis olemassa, mutta voittopuolisesti kyseessä oli vapaussota.
Neuvostomiehityksen aikana tuotetussa 'historiankirjoituksessa' sotaa nimitettiin kodusodaksi.

Ja suomalaisethan senkin sodan ratkaisivat... Ja Ekströmin vapaaehtoiset, eikä suinkaan Pohjan Pojat.

Puolan ja Venäjän mittelö taas oli täysin monikansallisten (enemmistönä tietysti venäläiset) bolshevikkien ja puolalaisten välinen sota, joten siinä ei ollut ripaustakaan kansalaissotaa. Vapaussodaksihan puolalaiset eivät ole sitä itsekään kutsuneet, varsinkin kun alussa hyökkäävä osapuoli olivat puolalaiset itse.

Suomen vapaussodassa taas voittopuolisesti taistelivat suomalaiset keskenään, vaikka punakaartin suomalaisten komentajien 'apulaisina' toimineet venäläiset (Svetsnikov ja Jeremejev) tosiasiassa johtivatkin sotatoimia. Bolshevikit tietysti Rahjan veljesten junaileman aselastin avulla ja venäläisistä varuskunnista luovutettujen aseiden kanssa aseistivat punaiset ja tekivät vallankaappauksen ylipäätänsä mahdolliseksi.
Venäläisiä joukkoja Suomessa edustanut aluekomitea tunnetusti julisti olevansa sodassa 'valkokaarteja', ts. hallituksen joukkoja eli alussa suojeluskuntia vastaan ja venäläisiä tietysti yritettiin heittää rintamalle, mutta heikolla menestyksellä.
Joissakin yksittäisissä taisteluissa venäläisiä oli mukana sitten runsaammin, kuten Raudussa ja Viipurissa.

Sisällissota on mielestäni täysin hyödytön käsite, kun se ei kerro sodasta mitään olennaista. Kaikki rajojen sisäpuolella käydyt sodat eivät ole kansalaissotia tai niissä ei ole sen piirteitä, kuten esimerkiksi Suomen talvisodassa, joka käytiin enemmän Suomen rajojen sisäpuolella kuin Suomen vapaussotaa.

Termi 'sisällisota' eli ruotsin kielen inbördeskrig on muutenkin outo lintu muihin kieliin verrattuna: englanniksi civil war (kansalaissota tai siviilien sota); saksaksi Bürgerkrieg (kansalaissota, täysin kirjaimellisesti); latinokielissä ja ranskaksi guerra/e civile; ja venäjäksi grazhdanskaya voyna (jälleen kirjaimellisesti kansalaissota).

En usko alkuunkaan objektiivisuuteen syynä sisällisota-termin käyttöön Suomessa vuonna 1918 käydyn sodan suhteen, vaan jokin siinä kivasti kalskahtaa sen käyttäjien korvaan kielteisemmältä kuin kansalaissodassa (sota, jossa samaan kansaan kuuluvat, ts. kansalaiset sotivat keskenään), puhumattakaan nyt vapaussodasta (sota, jolla vapaudutaan miehittäjästä tai joka käydään itsenäistymisen kynnyksellä eli itsenäisyyssota eli englannin kielen 'war of indepedence').

Toisien sanoen nykyinen suomalainen historiankirjoitus on se kummajainen ja itse sanan suhteen taas ruotsin kieli.

 

[Hämeen hanki]

Suomalaiset 'laillistetut' sosiaalidemokraatit, eli eduskuntatyötä sodan jälkeen jatkamaan päässeet ja sosiaalidemokraattinen lehdistö, esim. Suomen sosiaalidemokraatti käyttivät sodasta sen jälkeen johdonmukaisesti nimeä 'kansalaissota'. Esim. vapaussodan päättymispäivän paraateista kirjoitettaessa em. lehti asetteli ainakin kymmen- ja kaksikymmenvuotispäivinä vapaussodan ympärille lainausmerkit ja puhui sodasta kansalaissotana.
Myöhempien aikojen demarit ovat jatkaneet tätä myös melko johdonmukaisesti, ihan näihin päiviin asti.

Tuo on sikäli luonteva seuraus, koska sosiaalidemokraateille episodi oli kansalaissotaa. Ensi sijaisesti vallankumous, mikä käytännössä tarkoitti hyökkäämistä omia kansalaisia vastaan. Virallinen Suomi lähti kuitenkin poistamaan kutsumattomia vieraita sotilaita, eli miehittäjiä, vasta itsenäistyneestä Suomesta.

Sekä kansalaissota että sisällissota-terminologia pyyhkii pois molempien osapuolien teot ja tavoitteet.
Kapinallinen osapuoli lähti edistämään Leninin ideoimaa kommunistista maailmanvallankumousta, kaappamaan valta vaaleilla valitulta eduskunnalta. Tämä oli se ratkaiseva tekijä, että episodi sai sisäisen sodan luonteen. Virallinen Suomi lähti vapaussotaan, joka vasemmiston valinnan seurauksena sai kansalaissodan luonteen.
Siksi sekä kansalaissota- että sisällissota eivät ole poliittisesti neutraaleita. Ne keventävät diktatuurin ajamisen ja maanpetoksen joksikin epämääräiseksi mitään tarkoittamattomaksi mössöksi sekä poistavat Suomen hallituksen motiivit sekä armeijan ansiot.

Kaikissa aiemmin luetelluissa episodeissa oli kysymys samasta asiasta: Hajoavasta imperiumista erkaantuneiden reunavaltioiden taistelusta vapautensa puolesta kommunistista maailmanvallankumousta vastaan.

 

[soittaja]

Koska tässä mainittiin Viro, Latvia ja Liettua, niin huomaan itse kirjoittaneeni vähän aikaa sitten aiheesta.

Virossa oli suomalaisia vapaaehtoisia (ei puolustusvoimien vakinaisia joukkoja) taistelemassa Neuvostoliiton kommunisteja vastaan. Koska virolaiset halusivat vapautua myös baltiansaksalaisten herruudesta, heillä oli vielä enemmän vihollisia kuin Suomella. He sotivat myös Saksaa vastaan. Koska saksalaisten sotavoimat romahtivat marraskuussa 1918 maailmansodan lopussa, se auttoi Baltian 3 maata suuresti.

Eräässä vaiheessa Suomen senhetkinen hallitus ja Viron valtaan pyrkijät olivat eri linjoilla! Suomi pyysi saksalaiset joukot Etelä-Suomeen taistelemaan punaisia vastaan. Samaan aikaan virolaiset torjuivat saksalaisten hyökkäyksiä. Suomalaisten vapaaehtoisten lähettämisen ehtona olikin, että ne saivat sotia vain venäläisiä vastaan ja siihen heillä oli kyllä tahtoa ja kykyä.

Tietääkseni eräässä kiperässä tilanteessa virolaisten vapaaehtoiset joukot olivat jäämässä alakynteen. Kuullessaan suomalaisten joukkojen saapumisesta Tallinnaan, he pinnistivät uudelleen voimansa. Suomalaiset tulivat ihan konkreettisesti sitten sotimaan samalle rintamalle. Virolaiset eivät oikein tykänneet suomalaisten asenteesta. Suomen sotilaat ryöstivät maata ja veivät mennessään sotasaalista. He kun eivät olleet ihan suomalaisten sotilaiden parhaimmistoa.

 

[soittaja]

Taistelu vallasta puhkesi Virossa marraskuussa 1918. Toisena vallasta taistelevana osapuolena olivat virolaiset kommunistit. He perustivat valloittamassaan Narvassa 28.11.1918 Viron työväenkommuunin. Leninin johdolla Venäjän neuvostotasavalta tunnusti Viron työväenkommuunin itsenäisyyden. Siis he olivat virolaisia taistelemassa toisia virolaisia vastaan.

Tuo vaihe ei kestänyt pitkään. Venäjä tuki mm. rahallisesti tätä väliaikaista työväenkommuunia.

Huomatkaa, miten asia kirjoitettiin Neuvostoliiton historian kirjoihin. Sen mukaan Viron työväenkommuuni 1918 oli lähtökohta Neuvosto-Viron synnylle ensin vuonna 1940 ja uudelleen 2. maailmaansodan lopussa.

 

[Mustang]

Minusta vuoden 1918 tapahtumia voisi aivan hyvin kutsua punakapinaksi. Aikalaiset, siis myös hävinneet punikit, tiettävästi kutsuivat sisällissotaa tällä nimellä. Siitähän siinä oli kysymys.

 

[hansai]

Minusta vuoden 1918 tapahtumia voisi aivan hyvin kutsua punakapinaksi. Aikalaiset, siis myös hävinneet punikit, tiettävästi kutsuivat sisällissotaa tällä nimellä. Siitähän siinä oli kysymys.

Kyllähän punakapina ja vapaussota on oikeita nimityksiä tapahtumille kyseisen ajanjakson alussa.

Kokonaisuutena asia on selkeästi hankalampi määrittää.

 

[Mustang]

Vapaussota kuulostaa hienolta, mutta on nimityksenä epätarkka, koska päävihollisena ei ollut venäläinen sotaväki, vaan kotimaiset punikit, eikä Venäjällä tuolloin ollut ainakaan aktiivista, päälle päin näkyvää pyrkimystä tukahduttaa Suomen itsenäisyys. Tässä mielessä punakapina on mielestäni tarkempi nimitys.

 

[hansai]

Vapaussota kuulostaa hienolta, mutta on nimityksenä epätarkka, koska päävihollisena ei ollut venäläinen sotaväki, vaan kotimaiset punikit, eikä Venäjällä tuolloin ollut ainakaan aktiivista, päälle päin näkyvää pyrkimystä tukahduttaa Suomen itsenäisyys. Tässä mielessä punakapina on mielestäni tarkempi nimitys.

Kyllä, olen samaa mieltä, mutta kun valkoisten fokus tavallaan hävisi heti alkupäivien jälkeen, niin Vapaussota on tavallaan harhaanjohtava termi. Sisällissota on lähempänä.
Itselle on ihan sama mitä käytetään.

 

[J0h1F]

Minusta vuoden 1918 tapahtumia voisi aivan hyvin kutsua punakapinaksi. Aikalaiset, siis myös hävinneet punikit, tiettävästi kutsuivat sisällissotaa tällä nimellä. Siitähän siinä oli kysymys.

Niin, vaarivainaa sitä aina ihmetteli, että miksi sotien jälkeen luovuttiin käyttämästä nimitystä kapina, joka oli hänen nuoruudessaan kummankin osapuolen käyttämä termi 1918 kevään tapahtumista (vapaussotahan oli laajempi kehystermi, joka oli lähinnä virallisen totuuden mukainen). Punakaartilaisille se oli oikeutettu kapina, valkoisille laiton kapina.

 

[baikal]

Punakaartilaisille se oli oikeutettu kapina, valkoisille laiton kapina.

Osa punaisista kyllä oli sitä mieltä, ehkä jopa vilpittömästi, että paska reissu, tulihan tehtyä ja halusivat lähinnä unohtaa ja vähä äkkiä koko shown. Olen kirjoittanut, että olemme kaveripiirissä kolanneet kommunistien papereita jonkin aikaa ja niissäkin on tästä aiheesta jotain.

Koko Parhaus tulee esille niissä tiedonjyvissä, joiden mukaan -punakapinallinen- ei nauttinut mitään suurta suosiota edes jokaisessa työläisyhteisössä. On monta tarinaa siitä, miten entiset työkaverit suorastaan hyljeksivät kapinaan osallistunutta. Osa siksi, että piti koko hömppähommaa täysin hulluna, osa siksi, että -petitte työväenluokan taistelemalla kelvottomasti saatanan paskahousut- ja osa siksi, että piti lähtökohtaisesti laittomana ja vääränä aseisiin tarttumista. Uskallan melkein luulokuvitella, että työväenyhteisö oli melko rikkipoikki pitkään epäonnistuneen kapinan takia.

Ehkä kannattaa huomata, miten työläiskirjailija Linna käsittelee sitä punapäällikköä, joka livisti tappion alta ja ryhtyi illegaaliin maanalaistoimeen ja -piileksi Halmeen Emman hameissa-, kuten Akseli taisi asiasta sanoa. Hellberg se taisi olla. Maanalainen kommunistiesikuva Hellbergistä taisi Stalinin puhdistuksissa sitten hävitäkin to real.

Sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto taisi pitkään tarvita jotain yhteistä vihollista, joksi luonnollisesti voitiin osoittaa lahtarikaarti jne. Uhrin kaapu raastettiin ylle ja voivoteltiin valkoista terroria, joka oli tietysti myös tosiasia. -luokkasodan- oikeutusta pidettiin kuten miten elossa pitkään, mutta se oli todennäköisesti enemmän sellaista väljähtänyttä talkkunapiimää.

Mulle on kyllä taivahan se ja sama millä nimellä tuota nuoren valtion suurta onnettomuutta kutsutaan. Kyllä täältä sadan vuoden takaa pitää jo voida asiaa käsitellä varsin vähillä tunteilla.

Tuossa oli joku aikakausi Suomessa, kun punainen terrori ei ollut niin silmänaloissa, kun näitä asioita vatveloitiin. Tosiasia on kuitenkin, että noin 1600 murhaa muutamassa kuukaudessa ei voinut olla vaikuttamatta koston volyymiin. Eikä se ole omistajan mieli mettä keittänyt, kun navetasta on haalattu hiehot teuraaksi, hevoset pöllitty -esikunnan ajoja varten-, nöyryytetty ja kolhittu eteläsuomalaisia kansanvihollisia, kolhittiinko naisiakin niillä tyypillisillä tavoilla, todennäköisesti, mutta tuon ajan vaatimusten mukaan niistä asioista ei puhuttu, eivät uhrit, eivät tekijät.

 

[Rannari]

Osa punaisista kyllä oli sitä mieltä, ehkä jopa vilpittömästi, että paska reissu, tulihan tehtyä ja halusivat lähinnä unohtaa ja vähä äkkiä koko shown. Olen kirjoittanut, että olemme kaveripiirissä kolanneet kommunistien papereita jonkin aikaa ja niissäkin on tästä aiheesta jotain.

Koko Parhaus tulee esille niissä tiedonjyvissä, joiden mukaan -punakapinallinen- ei nauttinut mitään suurta suosiota edes jokaisessa työläisyhteisössä. On monta tarinaa siitä, miten entiset työkaverit suorastaan hyljeksivät kapinaan osallistunutta. Osa siksi, että piti koko hömppähommaa täysin hulluna, osa siksi, että -petitte työväenluokan taistelemalla kelvottomasti saatanan paskahousut- ja osa siksi, että piti lähtökohtaisesti laittomana ja vääränä aseisiin tarttumista. Uskallan melkein luulokuvitella, että työväenyhteisö oli melko rikkipoikki pitkään epäonnistuneen kapinan takia.

Ehkä kannattaa huomata, miten työläiskirjailija Linna käsittelee sitä punapäällikköä, joka livisti tappion alta ja ryhtyi illegaaliin maanalaistoimeen ja -piileksi Halmeen Emman hameissa-, kuten Akseli taisi asiasta sanoa. Hellberg se taisi olla. Maanalainen kommunistiesikuva Hellbergistä taisi Stalinin puhdistuksissa sitten hävitäkin to real.

Sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto taisi pitkään tarvita jotain yhteistä vihollista, joksi luonnollisesti voitiin osoittaa lahtarikaarti jne. Uhrin kaapu raastettiin ylle ja voivoteltiin valkoista terroria, joka oli tietysti myös tosiasia. -luokkasodan- oikeutusta pidettiin kuten miten elossa pitkään, mutta se oli todennäköisesti enemmän sellaista väljähtänyttä talkkunapiimää.

Mulle on kyllä taivahan se ja sama millä nimellä tuota nuoren valtion suurta onnettomuutta kutsutaan. Kyllä täältä sadan vuoden takaa pitää jo voida asiaa käsitellä varsin vähillä tunteilla.

Tuossa oli joku aikakausi Suomessa, kun punainen terrori ei ollut niin silmänaloissa, kun näitä asioita vatveloitiin. Tosiasia on kuitenkin, että noin 1600 murhaa muutamassa kuukaudessa ei voinut olla vaikuttamatta koston volyymiin. Eikä se ole omistajan mieli mettä keittänyt, kun navetasta on haalattu hiehot teuraaksi, hevoset pöllitty -esikunnan ajoja varten-, nöyryytetty ja kolhittu eteläsuomalaisia kansanvihollisia, kolhittiinko naisiakin niillä tyypillisillä tavoilla, todennäköisesti, mutta tuon ajan vaatimusten mukaan niistä asioista ei puhuttu, eivät uhrit, eivät tekijät.

Minä ainakin vierastan kaikkia ylväitä sanamuotoja vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Murhia ja kärsimystä punaisten toimesta sekä lisää kärsimystä ja yksiselitteisen kunniaton täysin syyttömiäkin laumoittain lanannut joukkotuhonta valkoisten toimesta.

Nuo ovat asioita joita ei voi piilottaa minkään vapaus-teeman taakse. Tavanomaisen vastenmielinen sisällissota minun asteikollani. Ei juurikaan poikkea edukseen mustan Afrikan nykyajan puuhista edes voittajien osalta. Punaisten syyksi lasken koko onnettomuuden aiheuttamisen. Valkoisissa taas ei ole ollut miestä käsitellä sisällissodan jälkeisiä ylilyöntejä asianmukaisesti.

Murhahan ei rikoksena vanhene. Kaikki ylvään-uljaat nimikkeet edellyttäisivät ihan ensimmäiseksi sitä että edes oma pesä olisi edes räikeimpien henkirikosten osalta kunnolla puhdistettu. Sen sijaan rikollisiksi tiedettyjä suojeltiin järjestelmällisesti. Oikeus käyttää Vapaussodan kaltaista nimeä jäi mielestäni ansaitsematta.

 

[Mustang]

Osa punaisista kyllä oli sitä mieltä, ehkä jopa vilpittömästi, että paska reissu, tulihan tehtyä ja halusivat lähinnä unohtaa ja vähä äkkiä koko shown. Olen kirjoittanut, että olemme kaveripiirissä kolanneet kommunistien papereita jonkin aikaa ja niissäkin on tästä aiheesta jotain.

Koko Parhaus tulee esille niissä tiedonjyvissä, joiden mukaan -punakapinallinen- ei nauttinut mitään suurta suosiota edes jokaisessa työläisyhteisössä. On monta tarinaa siitä, miten entiset työkaverit suorastaan hyljeksivät kapinaan osallistunutta. Osa siksi, että piti koko hömppähommaa täysin hulluna, osa siksi, että -petitte työväenluokan taistelemalla kelvottomasti saatanan paskahousut- ja osa siksi, että piti lähtökohtaisesti laittomana ja vääränä aseisiin tarttumista. Uskallan melkein luulokuvitella, että työväenyhteisö oli melko rikkipoikki pitkään epäonnistuneen kapinan takia.

Vähän vaikea nähdä, että taistelutoimiin osallistumattomilla olisi ollut otsaa pitää punakaartin veteraaneja paskahousuina.

Ehkä kannattaa huomata, miten työläiskirjailija Linna käsittelee sitä punapäällikköä, joka livisti tappion alta ja ryhtyi illegaaliin maanalaistoimeen ja -piileksi Halmeen Emman hameissa-, kuten Akseli taisi asiasta sanoa. Hellberg se taisi olla. Maanalainen kommunistiesikuva Hellbergistä taisi Stalinin puhdistuksissa sitten hävitäkin to real.

Sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto taisi pitkään tarvita jotain yhteistä vihollista, joksi luonnollisesti voitiin osoittaa lahtarikaarti jne. Uhrin kaapu raastettiin ylle ja voivoteltiin valkoista terroria, joka oli tietysti myös tosiasia. -luokkasodan- oikeutusta pidettiin kuten miten elossa pitkään, mutta se oli todennäköisesti enemmän sellaista väljähtänyttä talkkunapiimää.

Pitkään - noin 20 vuotta. Eikös SDP:n jäsenille annettu lupa osallistua suojeluskuntien toimintaan jo talvisodan alla? Siihen jopa kannustettiin?

Mulle on kyllä taivahan se ja sama millä nimellä tuota nuoren valtion suurta onnettomuutta kutsutaan. Kyllä täältä sadan vuoden takaa pitää jo voida asiaa käsitellä varsin vähillä tunteilla.

Näinhän se on.

 

[hansai]

Olen kirjoittanut, että olemme kaveripiirissä kolanneet kommunistien papereita jonkin aikaa ja niissäkin on tästä aiheesta jotain.

Onko nämä maantieteellisesti mistä päin suhteessa rintamiin ja niiden takaiseen?

Sosiaalidemokraattien johtama vasemmisto taisi pitkään tarvita jotain yhteistä vihollista, joksi luonnollisesti voitiin osoittaa lahtarikaarti jne. Uhrin kaapu raastettiin ylle ja voivoteltiin valkoista terroria, joka oli tietysti myös tosiasia.

Sain toissa keväänä käsiini synnyinpaikkani työväenyhdistyksen päiväkirjat tai muistiinpanot. Alkoivat 1906 ja loppuivat jouluun 1917.
Melkoinen ompeluseura kyseessä, ei oikein mitään viholliskuvanluontia yms. edes löytynyt.
Oli rintaman takaista aluetta.

 

[hansai]

Minä ainakin vierastan kaikkia ylväitä sanamuotoja vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Murhia ja kärsimystä punaisten toimesta sekä lisää kärsimystä ja yksiselitteisen kunniaton täysin syyttömiäkin laumoittain lanannut joukkotuhonta valkoisten toimesta.

Nuo ovat asioita joita ei voi piilottaa minkään vapaus-teeman taakse. Tavanomaisen vastenmielinen sisällissota minun asteikollani. Ei juurikaan poikkea edukseen mustan Afrikan nykyajan puuhista edes voittajien osalta. Punaisten syyksi lasken koko onnettomuuden aiheuttamisen. Valkoisissa taas ei ole ollut miestä käsitellä sisällissodan jälkeisiä ylilyöntejä asianmukaisesti.

Murhahan ei rikoksena vanhene. Kaikki ylvään-uljaat nimikkeet edellyttäisivät ihan ensimmäiseksi sitä että edes oma pesä olisi edes räikeimpien henkirikosten osalta kunnolla puhdistettu. Sen sijaan rikollisiksi tiedettyjä suojeltiin järjestelmällisesti. Oikeus käyttää Vapaussodan kaltaista nimeä jäi mielestäni ansaitsematta.

Mielestäni jokainen saa käyttää mitä nimeä haluaa.
Paskan maku pyrkii esiin "loppuhuipennuksesta" ja oikeudellisesta ratkaisusta armahtaa kaikki.
Rummin Jussi malliesimerkkinä, hän muuten asui mummulassani salanimellä tapahtumien jälkeen.

 

[baikal]

Onko nämä maantieteellisesti mistä päin suhteessa rintamiin ja niiden takaiseen?

Joo, totta, paljon painoa on sillä, että lippulappuja on koottu joskus aikoinaan alueella, joka oli valkoisten hallinnassa alusta loppuun. Jotain hajallisia juttuja Heinola-Sysmä-Luopioinen.....mutta ne eivät ole minun -vastuullani-.

Sain toissa keväänä käsiini synnyinpaikkani työväenyhdistyksen päiväkirjat tai muistiinpanot. Alkoivat 1906 ja loppuivat jouluun 1917.
Melkoinen ompeluseura kyseessä, ei oikein mitään viholliskuvanluontia yms. edes löytynyt.
Oli rintaman takaista aluetta

Joo, ei niissä työväenyhdistysten papereissa yleensä olekaan tai jos on, niin eipä ole minun silmiini osunut. Mutta ravautappa vuoden -17 erilaisten kuntalautakuntien asioita framille ja jos löydät niihin liittyviä kommentointeja mm. päiväkirjoista ja lehdistöstä, niin on sävel kovasti toinen.

Eli kyllä se kertomus siitä kuinka -17 työväenyhdistysten "valta" ei enää riittänyt pitämään asioita kuosissa pitää paikkansa ainakin pääosin. ????? Monella paikkakunnalla loppujen lopuksi pienet ryhmät ottivat haltuunsa vallankäytön keskeisimmät postit, käytännössä. TY:lle jäikin lähinnä leimasimen rooli jos sitäkään. Ns. porvaripuolella oli varmasti hämminkiä siinä, ettei heillä ollut mitään hajua siitä, kenen ja minkä kanssa pitää neuvotella ja päättää esim. elintarvikeasioista, joista käytiin kovaa köydenvetoa.

 

[Rannari]

Mielestäni jokainen saa käyttää mitä nimeä haluaa.
Paskan maku pyrkii esiin "loppuhuipennuksesta" ja oikeudellisesta ratkaisusta armahtaa kaikki.
Rummin Jussi malliesimerkkinä, hän muuten asui mummulassani salanimellä tapahtumien jälkeen.

Ilman muuta jokainen saa kutsua miksi haluaa ja jokainen arvottaa eri komponentit omalla tavallaan ja oman arvomaailmansa pohjalta. Valitettavaa on että sisällisodille tyypillisesti Suomeenkin on jäänyt jonkinlainen jakolinja. Onneksi varsin lievänä.

 

[Hämeen hanki]

Vapaussota kuulostaa hienolta, mutta on nimityksenä epätarkka, koska päävihollisena ei ollut venäläinen sotaväki, vaan kotimaiset punikit, eikä Venäjällä tuolloin ollut ainakaan aktiivista, päälle päin näkyvää pyrkimystä tukahduttaa Suomen itsenäisyys. Tässä mielessä punakapina on mielestäni tarkempi nimitys.

Suomen - siis virallisen Suomen - jota edustivat eduskunta ja senaatti päävihollinen oli venäläinen sotaväki. Se, että taistelut lopulta käytiin pääosin suomalaisia punaisia vastaan, ei ollut Suomen - siis virallinen Suomen - valinta. Tuon valinnan tekivät sosiaalidemokraatit aloittamalla oman sotansa, vallankumouksen.
Suomi ja sen käytettävissä oleva sotavoima lähtivät riisumaan venäläisiä sotilaita aseista, eli lähtivät vapaussotaan. Ilman sosiaalidemokraattien puoluepyrkimyksiä, sota olisi kestänyt hyvin lyhyen aikaa, ja uhrimäärä olisi ollut muutamia kymmeniä.

Minä ainakin vierastan kaikkia ylväitä sanamuotoja vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Murhia ja kärsimystä punaisten toimesta sekä lisää kärsimystä ja yksiselitteisen kunniaton täysin syyttömiäkin laumoittain lanannut joukkotuhonta valkoisten toimesta.

Nuo ovat asioita joita ei voi piilottaa minkään vapaus-teeman taakse. Tavanomaisen vastenmielinen sisällissota minun asteikollani. Ei juurikaan poikkea edukseen mustan Afrikan nykyajan puuhista edes voittajien osalta. Punaisten syyksi lasken koko onnettomuuden aiheuttamisen. Valkoisissa taas ei ole ollut miestä käsitellä sisällissodan jälkeisiä ylilyöntejä asianmukaisesti.

Murhahan ei rikoksena vanhene. Kaikki ylvään-uljaat nimikkeet edellyttäisivät ihan ensimmäiseksi sitä että edes oma pesä olisi edes räikeimpien henkirikosten osalta kunnolla puhdistettu. Sen sijaan rikollisiksi tiedettyjä suojeltiin järjestelmällisesti. Oikeus käyttää Vapaussodan kaltaista nimeä jäi mielestäni ansaitsematta.

Kapinallisten suuretkaan kärsimykset sodan jälkeen eivät poista sodan syytä ja seurausta. Suomi lähti poistamaan kutsuttamattomia vieraan vallan sotilaita sekä voitokkaan sodan ansiosta turvasi vapautensa itsenäisenä demokratiana.

Tie Hennalan monttuun ei alkanut Laihian Hulmilta, vaan punaisen lyhdyn sytyttyä Hakaniemen työväentalon torniin, vallankumouksen, eli maanpetoksen merkiksi. Valitettavaa noiden yksilöiden kannalta tietenkin on, etteivät he osanneet hahmottaa mihinkä ryhtyivät. Tässä kohtaa pätee Pentti Haanpään sanat: "eihän sotamies seiso kukkulalla, josta näkyisi taistelun laaja maisema."
Rivipunikit eivät ymmärtäneet mihinkä lähtivät. Hyväuskoisina luottivat liiaksi sosiaalidemokraattisiin poliitikkoihin.

 

[Rannari]

Suomen - siis virallisen Suomen - jota edustivat eduskunta ja senaatti päävihollinen oli venäläinen sotaväki. Se, että taistelut lopulta käytiin pääosin suomalaisia punaisia vastaan, ei ollut Suomen - siis virallinen Suomen - valinta. Tuon valinnan tekivät sosiaalidemokraatit aloittamalla oman sotansa, vallankumouksen.
Suomi ja sen käytettävissä oleva sotavoima lähtivät riisumaan venäläisiä sotilaita aseista, eli lähtivät vapaussotaan. Ilman sosiaalidemokraattien puoluepyrkimyksiä, sota olisi kestänyt hyvin lyhyen aikaa, ja uhrimäärä olisi ollut muutamia kymmeniä.

Kapinallisten suuretkaan kärsimykset sodan jälkeen eivät poista sodan syytä ja seurausta. Suomi lähti poistamaan kutsuttamattomia vieraan vallan sotilaita sekä voitokkaan sodan ansiosta turvasi vapautensa itsenäisenä demokratiana.

Tie Hennalan monttuun ei alkanut Laihian Hulmilta, vaan punaisen lyhdyn sytyttyä Hakaniemen työväentalon torniin, vallankumouksen, eli maanpetoksen merkiksi. Valitettavaa noiden yksilöiden kannalta tietenkin on, etteivät he osanneet hahmottaa mihinkä ryhtyivät. Tässä kohtaa pätee Pentti Haanpään sanat: "eihän sotamies seiso kukkulalla, josta näkyisi taistelun laaja maisema."
Rivipunikit eivät ymmärtäneet mihinkä lähtivät. Hyväuskoisina luottivat liiaksi sosiaalidemokraattisiin poliitikkoihin.

Yksi sisällissodan onnellisista lopputulemista oli se että saamme olla asioista eri mieltä. Sitä ei käy kiistäminen. Se ei silti muuta sitä että mainitsemiesi syyllisten ohella sodan jälkeisessä kostonhimossa tultiin murhanneeksi myös sankka joukko täysin syyttömiä ihmisiä. Niin kuin sisällissodissa lähes poikkeuksetta tehdään. Ja vielä näiden syyttömien lapsiakin vainottiin vuosikaudet. Niin kuin sisällissodissa lähes poikkeuksetta tehdään. Tuota ei mikään sankarin sädekehä tee tekemättömäksi. Voittaja voi siitä kyllä vaieta.

Minun maailmassani sotiin ei liitetä hurmoksellisia ylistyslauluja. Sota on aina onnettomuus. Ihan kaikille. Sisällissota ihan erityisesti.