1918 Vapaus tai kansalaissota

[Mustang]

Suomen - siis virallisen Suomen - jota edustivat eduskunta ja senaatti päävihollinen oli venäläinen sotaväki. Se, että taistelut lopulta käytiin pääosin suomalaisia punaisia vastaan, ei ollut Suomen - siis virallinen Suomen - valinta. Tuon valinnan tekivät sosiaalidemokraatit aloittamalla oman sotansa, vallankumouksen.
Suomi ja sen käytettävissä oleva sotavoima lähtivät riisumaan venäläisiä sotilaita aseista, eli lähtivät vapaussotaan. Ilman sosiaalidemokraattien puoluepyrkimyksiä, sota olisi kestänyt hyvin lyhyen aikaa, ja uhrimäärä olisi ollut muutamia kymmeniä.

Olisiko tullut mitään sotaa, vai olisiko kyse ollut poliisioperaatiosta?

Tie Hennalan monttuun ei alkanut Laihian Hulmilta, vaan punaisen lyhdyn sytyttyä Hakaniemen työväentalon torniin, vallankumouksen, eli maanpetoksen merkiksi. Valitettavaa noiden yksilöiden kannalta tietenkin on, etteivät he osanneet hahmottaa mihinkä ryhtyivät. Tässä kohtaa pätee Pentti Haanpään sanat: "eihän sotamies seiso kukkulalla, josta näkyisi taistelun laaja maisema."
Rivipunikit eivät ymmärtäneet mihinkä lähtivät. Hyväuskoisina luottivat liiaksi sosiaalidemokraattisiin poliitikkoihin.

Itseasiassa vallankumous ei ole maanpetos. Maanpetos edellyttää pyrkimystä saattaa oma maa vieraan vallan alaiseksi. Ainakaan rivipunikeilla ei ollut tällaista pyrkimystä, ja saat lukea historiaa aika tarkalla kammalla, että löydät sitä johtajiltakaan. Punikkien tavoitteena oli itsenäinen, sosialistinen Suomi. Hölmöilyä punakapina oli ilman muuta, sitä en kiistä.

 

[baikal]

Olen kiusannut itseäni viisaampia aina tilaisuuden tullen seuraavalla teemalla:

vihoviimein Nälkävuodet 1865-1868 olivat niin katkera ja tarpeeksi tuore kokemus, että sillä saattoi olla merkitystä -18 aktioihin punaisten osalta. Tuo kokemus nälästä on todennäköisesti ollut jymyasia, jota on vatveloitu pirteissä ja tuvissa, oli todella paljon ihmisiä, joilla oli omaa kokemusta ja näkemystä asioista. Telkkaria ei ollut, illat kuunneltiin ja kerrottiin tarinoita ja tapahtumia. Äitini isoisän isän ensimmäinen vaimo ja liuta lapsia oli kuollut lavantautiin nälkävuosina. Ja vielä äitinikin osaa kertoa niistä asioista, joita hänen ukkinsa oli kertonut pitkälle vielä sodan jälkeen. Saati sitten silloin -tuoreeltaan-....on varmasti muisteltavaa Suomessa riittänyt.

Agitaattorien propagandapuheissa on ollut esillä monta kertaa: enää ei Suomen köyhälistö kuole nälkään täysien vilja-aittojen ovien takana. Se ei suostu enää kuolemaan nälkään, jos viljaa on olemassa. No, ilmastako agitaattorit tuon lauseenparren nappasivat? Tuskin. Se on ollut varmasti ihmisten suussa ja kerronnassa kiertänyt juttu, jota agitaattorit vain vahvistivat. Eikö vain. Ihan sama kuin tänäänkin: ei keksitä tyhjästä vaan vahvistetaan jo olevaa, niin se propaganda luodaan.

Ja kun tuo tarina ei ole edes keksitty. Toden totta: suomalaiset saattoivat kuolla tyynesti nälkään odottaessaan, että joku pappi tai kunnanisä avata rapsauttaisi viljamakasiinin oven....yleensä ei avattu ja niimpä saattoi jonain talviaamuna olla makasiinin ulkopuolella kymmenen tai parikymmentä jäätynyttä kalmoa.....

Täällä meillä päin säilynyt vanha kertomus kirjallisena, jossa muistaakseni kappalainen tilittää kuinka kunnanisät eivät suostuneet ruokkimaan erästä parikymmenpäistä kerjäläisryhmää. He lähtivät kohti Aunusta ja pääsivät noin 40 km ja kuolivat samaan nivaskaan samalle kankaalle. Samassa pitäjässä taas seutukunnan varakkain talollinen yritti panna sairastuneet ym. palkollisensa hulluille varattuun säilöön....joka oli kunnan varoilla yllä pidetty systeemi. No, se tarina päättyi niin, että talolliselle tuli lasku perään ja pakko eteen ottaa takaisin palkollisensa, joista oli vastuussa, kuten siihen aikaan oli se malli.

Omasta pitäjästä poistumisen kieltäminen. Joo, kyllä sille määräykselle oli perusteensa. Mutta kun seutu oli tyhjä ruoasta, niin se oli kuolemantuomio osattomille. Täältä Itä-Suomesta luvaton liikenne suuntautui Aunukseen ja jonnekin Syvärin alueelle. Monella lähtijällä oli sukua mm. Aunuksessa ja Repolassa ja huhut kertoivat, että Venäjällä on viljaa. Olihan siellä, kuka sinne asti jaksoi.

Papin köriläät. Normaalin suomalaiskansallisen parhaan tavan mukaan papit keskittyivät lähinnä moittimaan nälkiintyneitä, osoittaen, miten kyse on synnistä ja omista valinnoista....oivallinen tulokulma, joka elää edelleen joissain piireissä. Ehkä tätä ei pidä yleistää, mutta kovin kaukana totuudesta tämä väite ei ole.

Aika kivulloinen asia tämä nälkähässäkkä on ollut, kun kouluopetuksessakin sitä väisteltiin vielä -30-luvulle asti, tästä on muistaakseni Forssman väikkärissään todistanut. Suuret kuolonvuodet ovat saaneet kappaleen verran koulukirjoihin, tuoreempi nälkähistoria on sivuutettu. Osittain selitys ollee, että fennomaaneille tuo vaihe oli --kiusallinen-- ja Snellman valkopyykättiin ja kloorattiin puhtaaksi....koska Snellu oli fennomaanien Kurko.

Eli oletan vahvasti, että nälkähistorialla oli enemmän kantavuutta jo v. -17, kun elintarvikepula alkoi kiristyä ja kriisi kolkutteli ovella. Ainakin se oli käytevoimaa agitointiin enemmän kuin mitä historiankirjoitus on halunnut kertoa.

 

[saarikko]

Olen kiusannut itseäni viisaampia aina tilaisuuden tullen seuraavalla teemalla:

vihoviimein Nälkävuodet 1865-1868 olivat niin katkera ja tarpeeksi tuore kokemus, että sillä saattoi olla merkitystä -18 aktioihin punaisten osalta. Tuo kokemus nälästä on todennäköisesti ollut jymyasia, jota on vatveloitu pirteissä ja tuvissa, oli todella paljon ihmisiä, joilla oli omaa kokemusta ja näkemystä asioista. Telkkaria ei ollut, illat kuunneltiin ja kerrottiin tarinoita ja tapahtumia. Äitini isoisän isän ensimmäinen vaimo ja liuta lapsia oli kuollut lavantautiin nälkävuosina. Ja vielä äitinikin osaa kertoa niistä asioista, joita hänen ukkinsa oli kertonut pitkälle vielä sodan jälkeen. Saati sitten silloin -tuoreeltaan-....on varmasti muisteltavaa Suomessa riittänyt.

Agitaattorien propagandapuheissa on ollut esillä monta kertaa: enää ei Suomen köyhälistö kuole nälkään täysien vilja-aittojen ovien takana. Se ei suostu enää kuolemaan nälkään, jos viljaa on olemassa. No, ilmastako agitaattorit tuon lauseenparren nappasivat? Tuskin. Se on ollut varmasti ihmisten suussa ja kerronnassa kiertänyt juttu, jota agitaattorit vain vahvistivat. Eikö vain. Ihan sama kuin tänäänkin: ei keksitä tyhjästä vaan vahvistetaan jo olevaa, niin se propaganda luodaan.

Ja kun tuo tarina ei ole edes keksitty. Toden totta: suomalaiset saattoivat kuolla tyynesti nälkään odottaessaan, että joku pappi tai kunnanisä avata rapsauttaisi viljamakasiinin oven....yleensä ei avattu ja niimpä saattoi jonain talviaamuna olla makasiinin ulkopuolella kymmenen tai parikymmentä jäätynyttä kalmoa.....

Täällä meillä päin säilynyt vanha kertomus kirjallisena, jossa muistaakseni kappalainen tilittää kuinka kunnanisät eivät suostuneet ruokkimaan erästä parikymmenpäistä kerjäläisryhmää. He lähtivät kohti Aunusta ja pääsivät noin 40 km ja kuolivat samaan nivaskaan samalle kankaalle. Samassa pitäjässä taas seutukunnan varakkain talollinen yritti panna sairastuneet ym. palkollisensa hulluille varattuun säilöön....joka oli kunnan varoilla yllä pidetty systeemi. No, se tarina päättyi niin, että talolliselle tuli lasku perään ja pakko eteen ottaa takaisin palkollisensa, joista oli vastuussa, kuten siihen aikaan oli se malli.

Omasta pitäjästä poistumisen kieltäminen. Joo, kyllä sille määräykselle oli perusteensa. Mutta kun seutu oli tyhjä ruoasta, niin se oli kuolemantuomio osattomille. Täältä Itä-Suomesta luvaton liikenne suuntautui Aunukseen ja jonnekin Syvärin alueelle. Monella lähtijällä oli sukua mm. Aunuksessa ja Repolassa ja huhut kertoivat, että Venäjällä on viljaa. Olihan siellä, kuka sinne asti jaksoi.

Papin köriläät. Normaalin suomalaiskansallisen parhaan tavan mukaan papit keskittyivät lähinnä moittimaan nälkiintyneitä, osoittaen, miten kyse on synnistä ja omista valinnoista....oivallinen tulokulma, joka elää edelleen joissain piireissä. Ehkä tätä ei pidä yleistää, mutta kovin kaukana totuudesta tämä väite ei ole.

Aika kivulloinen asia tämä nälkähässäkkä on ollut, kun kouluopetuksessakin sitä väisteltiin vielä -30-luvulle asti, tästä on muistaakseni Forssman väikkärissään todistanut. Suuret kuolonvuodet ovat saaneet kappaleen verran koulukirjoihin, tuoreempi nälkähistoria on sivuutettu. Osittain selitys ollee, että fennomaaneille tuo vaihe oli --kiusallinen-- ja Snellman valkopyykättiin ja kloorattiin puhtaaksi....koska Snellu oli fennomaanien Kurko.

Eli oletan vahvasti, että nälkähistorialla oli enemmän kantavuutta jo v. -17, kun elintarvikepula alkoi kiristyä ja kriisi kolkutteli ovella. Ainakin se oli käytevoimaa agitointiin enemmän kuin mitä historiankirjoitus on halunnut kertoa.

Kiitos tarinastasi. Omalla kohdaltani kuulen tarinoita yhä isäni isoisän selviytymisestä nälkävuosista Satakunnassa. Kunnioitaen. Historia on hassu juttu, koska vuonna 18 hän oli valkoisten puolella, syystä että lestadiolaiset vanhimmat olivat sanoneet, että valkoiset. Kylällä ei käynyt ihan sama tuuri (!), mutta 30-luku (pakkohuutokauppa), 40-luku (nooh) ja itselläni valmistuminen 90-luvulla on kasvattanut resilienssiä tähän koronaankin.

 

[Rannari]

Olen kiusannut itseäni viisaampia aina tilaisuuden tullen seuraavalla teemalla:

vihoviimein Nälkävuodet 1865-1868 olivat niin katkera ja tarpeeksi tuore kokemus, että sillä saattoi olla merkitystä -18 aktioihin punaisten osalta. Tuo kokemus nälästä on todennäköisesti ollut jymyasia, jota on vatveloitu pirteissä ja tuvissa, oli todella paljon ihmisiä, joilla oli omaa kokemusta ja näkemystä asioista. Telkkaria ei ollut, illat kuunneltiin ja kerrottiin tarinoita ja tapahtumia. Äitini isoisän isän ensimmäinen vaimo ja liuta lapsia oli kuollut lavantautiin nälkävuosina. Ja vielä äitinikin osaa kertoa niistä asioista, joita hänen ukkinsa oli kertonut pitkälle vielä sodan jälkeen. Saati sitten silloin -tuoreeltaan-....on varmasti muisteltavaa Suomessa riittänyt.

Agitaattorien propagandapuheissa on ollut esillä monta kertaa: enää ei Suomen köyhälistö kuole nälkään täysien vilja-aittojen ovien takana. Se ei suostu enää kuolemaan nälkään, jos viljaa on olemassa. No, ilmastako agitaattorit tuon lauseenparren nappasivat? Tuskin. Se on ollut varmasti ihmisten suussa ja kerronnassa kiertänyt juttu, jota agitaattorit vain vahvistivat. Eikö vain. Ihan sama kuin tänäänkin: ei keksitä tyhjästä vaan vahvistetaan jo olevaa, niin se propaganda luodaan.

Ja kun tuo tarina ei ole edes keksitty. Toden totta: suomalaiset saattoivat kuolla tyynesti nälkään odottaessaan, että joku pappi tai kunnanisä avata rapsauttaisi viljamakasiinin oven....yleensä ei avattu ja niimpä saattoi jonain talviaamuna olla makasiinin ulkopuolella kymmenen tai parikymmentä jäätynyttä kalmoa.....

Täällä meillä päin säilynyt vanha kertomus kirjallisena, jossa muistaakseni kappalainen tilittää kuinka kunnanisät eivät suostuneet ruokkimaan erästä parikymmenpäistä kerjäläisryhmää. He lähtivät kohti Aunusta ja pääsivät noin 40 km ja kuolivat samaan nivaskaan samalle kankaalle. Samassa pitäjässä taas seutukunnan varakkain talollinen yritti panna sairastuneet ym. palkollisensa hulluille varattuun säilöön....joka oli kunnan varoilla yllä pidetty systeemi. No, se tarina päättyi niin, että talolliselle tuli lasku perään ja pakko eteen ottaa takaisin palkollisensa, joista oli vastuussa, kuten siihen aikaan oli se malli.

Omasta pitäjästä poistumisen kieltäminen. Joo, kyllä sille määräykselle oli perusteensa. Mutta kun seutu oli tyhjä ruoasta, niin se oli kuolemantuomio osattomille. Täältä Itä-Suomesta luvaton liikenne suuntautui Aunukseen ja jonnekin Syvärin alueelle. Monella lähtijällä oli sukua mm. Aunuksessa ja Repolassa ja huhut kertoivat, että Venäjällä on viljaa. Olihan siellä, kuka sinne asti jaksoi.

Papin köriläät. Normaalin suomalaiskansallisen parhaan tavan mukaan papit keskittyivät lähinnä moittimaan nälkiintyneitä, osoittaen, miten kyse on synnistä ja omista valinnoista....oivallinen tulokulma, joka elää edelleen joissain piireissä. Ehkä tätä ei pidä yleistää, mutta kovin kaukana totuudesta tämä väite ei ole.

Aika kivulloinen asia tämä nälkähässäkkä on ollut, kun kouluopetuksessakin sitä väisteltiin vielä -30-luvulle asti, tästä on muistaakseni Forssman väikkärissään todistanut. Suuret kuolonvuodet ovat saaneet kappaleen verran koulukirjoihin, tuoreempi nälkähistoria on sivuutettu. Osittain selitys ollee, että fennomaaneille tuo vaihe oli --kiusallinen-- ja Snellman valkopyykättiin ja kloorattiin puhtaaksi....koska Snellu oli fennomaanien Kurko.

Eli oletan vahvasti, että nälkähistorialla oli enemmän kantavuutta jo v. -17, kun elintarvikepula alkoi kiristyä ja kriisi kolkutteli ovella. Ainakin se oli käytevoimaa agitointiin enemmän kuin mitä historiankirjoitus on halunnut kertoa.

Historian tapahtumia tulkittaessa tosiaan unohtuu helposti että silloisten päätösten taustalla oli silloin eläneiden historia eikä meidän. Tuota aikaa eläneitä on minullakin onneksi ollut mahdollista aikanaan haastatella. Vuoden 1918 elämänpiiri oli niin pieni ja murheet maallisia ettei siinä ole kovinkaan kummoisia ideologioita ehditty elätellä.

Nälkä kurni suolen mutkassa ja taudit sekä kuolema vaanivat nurkan takana. Olikohan yksi lapsi seitsemästä kun ei tuohon aikaan nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Duunari jouti kuolla jos ei pärjännyt. Ei ollut hinkua hoitaa sairaita tai ruokkia nälkäisiä. Tuossa ympäristössä voi sopivan agitaation jälkeen helposti päätyä typeriin valintoihin. Ja sillä on sitten hintansa.

 

[kimmo.j]

Vähän vaikea nähdä, että taistelutoimiin osallistumattomilla olisi ollut otsaa pitää punakaartin veteraaneja paskahousuina.


Pitkään - noin 20 vuotta. Eikös SDP:n jäsenille annettu lupa osallistua suojeluskuntien toimintaan jo talvisodan alla? Siihen jopa kannustettiin?


Näinhän se on.

Monille maltillisille työväen ihmisille punakapina aiheutti ansiotonta kärsimystä, osa pääsi ainoastaan ilman omaa syytään. Moni asia meni vaikeksi kapinan jälkeen.

Tällä ei varmaan saatu suosiota. Varsinkin niiden jotka saivat kuulan syyttä suotta, ystävät ja sukulaiset saattoivat pitää punikkeja melkoisina paskiasina.

 

[Mustang]

Monille maltillisille työväen ihmisille punakapina aiheutti ansiotonta kärsimystä, osa pääsi ainoastaan ilman omaa syytään. Moni asia meni vaikeksi kapinan jälkeen.

Tällä ei varmaan saatu suosiota. Varsinkin niiden jotka saivat kuulan syyttä suotta, ystävät ja sukulaiset saattoivat pitää punikkeja melkoisina paskiasina.

Niin, tarkoitan että tuntuu oudolta, jos nuoremmat duunarit olisivat pitäneet entisiä punakaartilaisia pelkureina. Siitä keskusteltiin.

 

[Hämeen hanki]

Itseasiassa vallankumous ei ole maanpetos. Maanpetos edellyttää pyrkimystä saattaa oma maa vieraan vallan alaiseksi. Ainakaan rivipunikeilla ei ollut tällaista pyrkimystä, ja saat lukea historiaa aika tarkalla kammalla, että löydät sitä johtajiltakaan. Punikkien tavoitteena oli itsenäinen, sosialistinen Suomi. Hölmöilyä punakapina oli ilman muuta, sitä en kiistä.

Tässä kohtaa pätee Pentti Haanpään sanat, mitkä sopivat myös rivipunikkiin: "eihän sotamies seiso kukkulalla, josta näkyisi taistelun laaja maisema".
Esim. punakaartilainen Viljo Sohkanen muotoili päiväkirjaansa käsityksen, mistä ei mitenkään huokunut ymmärrys oman asian laajemmasta yhteydestä. Eikä heitä tässä olla siitä mitenkään syyttämässä tai tuomitsemassa.

Nykypäivänä on kuitenkin selkeä näkemys siitä, mistä oli kysymys. Leninin ideoimasta sosialistisesta maailmanvallankumouksesta, mikä alkoi Venäjältä ja minkä oli tarkoitus levitä kaikkialle. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen sitä yritettiinkin imperiumista erkaantuneissa reunavaltioissa.

Mannerheim kuvaili näitä osuvasti termillä "Leninin soturit". Siitä oli kysymys, vaikkeivat rivipunikit sitä itse ymmärtäneetkään. Suomen sosialistit käyttivät heidän ymmärtämättömyyttään hyväkseen edistäkseen omia kuviteltuja etujaan.

Hämeen Hangen sukupuustakin näitä löytyy. Uskoakseni kunnollisia tolkun ihmisiä, joita sosiaalidemokraatit onnistuivat huijaamaan.

 

[Ottoville]

Mannerheim kuvaili näitä osuvasti termillä "Leninin soturit". Siitä oli kysymys, vaikkeivat rivipunikit sitä itse ymmärtäneetkään. Suomen sosialistit käyttivät heidän ymmärtämättömyyttään hyväkseen edistäkseen omia kuviteltuja etujaan.

Historian valossa voidaan myös kysyä, ”kenen asialla suojeluskunnat olivat”.

Koska he ajoivat suomeen kuningasta, vaikka valtiomuodoksi oli sovittu 1917 tasavalta.

"Sisällissodan aikana Rüdiger von der Goltzin komentama Saksan Itämeren divisioona oli noussut maihin eteläisessä Suomessa ja tullut valkoisten avuksi. Sodan päättyessä Suomi oli vahvasti Saksan liittolainen ja maan talous oli jo kevään 1918 kauppasopimuksella sidottu Saksan sotatalouteen. Vaasan senaatin ja Saksan välillä allekirjoitettiin 7. maaliskuuta sopimus, jonka mukaan Suomi ei saisi järjestää suhteitaan muihin valtioihin ilman Saksan suostumusta, mikä yhdessä kauppasopimuksen kanssa teki Suomesta Saksan protektoraatin.[4] Suomen kannalta epäedullista kauppasopimusta täydennettiin myöhemmin niin ikään Suomelle epäedullisella tavaranvaihtosopimuksella.[5] Suomen senaatin pyynnöstä Itämeren divisioonan joukot jäivät toistaiseksi Suomeen ja von der Goltz sai toukokuussa virkanimikkeen "saksalainen kenraali Suomessa".[6] Saksalaiset olivat mukana myös Suomen sotalaitoksen perustamisessa ja elokuusta joulukuuhun tähän tehtävään oli kiinnitetty lähes sata saksalaista upseeria.[7] Saksalaissuuntaus nautti sodan jälkeen porvarillisten ryhmien keskuudessa laajaa kannatusta, ja saksalaisia ihailtiin valkoisen Suomen vapauttajina.[8][9]

Oikeiston asenteiden jyrkentyminen​

Pian sisällissodan jälkeen oikeistossa alkoi esiintyä näkemyksiä, joiden mukaan monarkia olisi välttämätön vahvan hallitusvallan luomiseksi, yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi ja uuden kapinan mahdollisuuksien tukahduttamiseksi. Monet oikeistojohtajat olivat pettyneitä tasavaltaisuuteen ja demokratiaan sekä katsoivat olleensa liian hyväuskoisia ennen sisällissotaa ja siten päästäneensä kapinan tapahtumaan. He jyrkensivätkin huomattavasti mielipiteitään konservatiivisempaan ja autoritäärisempään suuntaan.[10]

Jo sodan aikana jotkut Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ja Suomalaisen puolueen eli vanhasuomalaisten poliitikot sekä itsenäisyysaktivistit pohtivat ja pian sodan päätyttyä julkisesti ehdottivat demokratian tasapainottamista esimerkiksi lisäämällä eduskuntaan ylempi kamari, jonka jäseniä ei valittaisi vaaleilla vaan korporatistisesti yhteiskunnan eri intressiryhmistä niiden painoarvon perusteella. Taustalla oli sisällissodan ja siihen johtaneen kehityksen herättämä epäluulo liiallista demokratiaa kohtaan. Ajatus intressiedustuksesta mainittiin 14. toukokuuta julkaistussa monarkiaa vaatineessa adressissa, jonka allekirjoittajina olivat liki kaikki monarkistien johtajat. RKP:n keskushallinto hyväksyi samassa kuussa sitä vaatineen ohjelman. Näitä kaavailuita ei kuitenkaan sisällytetty monarkistisiin hallitusmuotoesityksiin, sillä vanhasuomalaisten matillisemmat johtajat pitivät niitä epärealistisina ja tarkoituksenmukaisempana keskittyä pelkästään monarkian ajamiseen.[11][12"

Suomen kuningaskuntahanke – Wikipedia

fi.wikipedia.org

 

[baikal]

Viime vuosisadan historiaa selatessa tulee väkisin mieleen, että Saksan peesaus on viisauden alku. Tai ainakin se on joku kalevalainen viisauden alalaji, jossa roikutaan kynsin ja pikku hampain kiinni. Pari kertaa viime vuosisadalla meinasi tulla holotna sakupeesissä, mutta niin vain sankarillinen kansa onnistui luikertelemaan tarpeeksi ajoissa irti peesistä. Josko nyt tällä peesikierroksella saataisiin lopulta maistaa miltä tuntuu ajaa kunnolla päätyyn? Lähinnä talouspolitiikan harjoittamisen kontekstissa.

Saksa on iso kansa ja sillä on taloudellista massaa ajaa päätypelteihin. Pienemmällä kansalla ja valtiolla tuo pleksin maistelu voi tuntua hiekalta suussa siihen nähden.

 

[hansai]

Viime vuosisadan historiaa selatessa tulee väkisin mieleen, että Saksan peesaus on viisauden alku. Tai ainakin se on joku kalevalainen viisauden alalaji, jossa roikutaan kynsin ja pikku hampain kiinni. Pari kertaa viime vuosisadalla meinasi tulla holotna sakupeesissä, mutta niin vain sankarillinen kansa onnistui luikertelemaan tarpeeksi ajoissa irti peesistä. Josko nyt tällä peesikierroksella saataisiin lopulta maistaa miltä tuntuu ajaa kunnolla päätyyn? Lähinnä talouspolitiikan harjoittamisen kontekstissa.

Saksa on iso kansa ja sillä on taloudellista massaa ajaa päätypelteihin. Pienemmällä kansalla ja valtiolla tuo pleksin maistelu voi tuntua hiekalta suussa siihen nähden.

Unohdat ytimen painoarvon ja pääoman.

 

[baikal]

Unohdat ytimen painoarvon ja pääoman

Joskus tuntuu siltä, että tuo oppi on korotettu uskonnon asemaan ja peesaamalla voidaan välttää oma vastuunottaminen ja liuta riskejä....kun taas sitten uudestaan vedetään pleksiin....

Jospa Saksakin rakastaa meitä vain oman hyötymme verran? Jospa se armollisesti voisi poimia ne hyödyt meistä ilman että liimaamme kohtalomme siihen tavastikää??? Jospa kelpaisimme ytimiin ihan ilman opillista alamaisuuttakin? Ja jos emme aivan täydellisesti, niin kantaisimme kylmästi siihen asiantilaan liittyvän riskin, jos sellaista edes oikeasti on.

 

[Hämeen hanki]

Historian valossa voidaan myös kysyä, ”kenen asialla suojeluskunnat olivat”.

Väinö Linna kirjoitti Yllön isännän suuhun varsin uskottavan luonnehdinnan: "Venäläinen sotaväki on täydellisen anarkian vallassa. Anarkia on tarttunut kansakunnan huonoimpaan ainekseen, jolle tämä sama sotaväki jakaa aseita. Meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin perustaa suojeluskunta."

Suojeluskuntia käytettiin sitten laillisen eduskunnan linjauksen mukaisesti hallituksen joukkoina poistamaan venäläiset miehittäjät maasta sekä suojaamaan kansanvaltaa bolsevikkidiktatuurilta.
Kuningashanke ei ole ristiriidassa noiden tekijöiden kanssa.

 

[Ottoville]

Mutta ei eduskitakaan ollut se mikä oli vaaleilla valittu.
"Toukokuussa uudelleen kokoontunut eduskunta, eli niin sanottu tynkäeduskunta, oli vajaalukuinen, koska sodan takia sosiaalidemokraattien 92 kansanedustajasta noin 40 oli paennut Venäjälle ja 50 oli vangittu."

Jos eduskunta kootaan suojeluskunnan mielen mukaan, ei sitä voida pitää muuna kun vallan kaappauksena.
Aivan samoin kuin mitä punakaartit yrittivät.

Ja sen kuningashake on maanpetos.

 

[Hämeen hanki]

Mutta ei eduskitakaan ollut se mikä oli vaaleilla valittu.
"Toukokuussa uudelleen kokoontunut eduskunta, eli niin sanottu tynkäeduskunta, oli vajaalukuinen, koska sodan takia sosiaalidemokraattien 92 kansanedustajasta noin 40 oli paennut Venäjälle ja 50 oli vangittu."

Jos eduskunta kootaan suojeluskunnan mielen mukaan, ei sitä voida pitää muuna kun vallan kaappauksena.
Aivan samoin kuin mitä punakaartit yrittivät.

Ja sen kuningashake on maanpetos.

Ei eduskuntaa koottu suojeluskunnan mielen mukaan.
Eduskunnan kokoonpanon olivat äänestäjät päättäneet syksyllä 1917. Se, että osa maanpetoksellisesta vasemmistosta joutui tekojensa seurauksena vangituksi ja tutkituksi ja osa poistui tutkintaa välttääkseen maasta ei luonnollisestikaan käänny suojeluskuntalaisten taakaksi.

Kansanvaltuuskunnan muodostaneet sosiaalidemokraatit sekä ay-väki julistivat vallankumouksen ja siihen asein ryhtyivät. Tuolle ei löydy vertaista toimijaa Suomen historiasta.

Jos kuningashanke olisi ollut maanpetos, niin kaiketi joitakin olisi asetettu hankkeen tiimoilta syytteeseen tai edes kuulusteltu maanpetoksesta epäiltynä.

 

[Rannari]

Ei eduskuntaa koottu suojeluskunnan mielen mukaan.
Eduskunnan kokoonpanon olivat äänestäjät päättäneet syksyllä 1917. Se, että osa maanpetoksellisesta vasemmistosta joutui tekojensa seurauksena vangituksi ja tutkituksi ja osa poistui tutkintaa välttääkseen maasta ei luonnollisestikaan käänny suojeluskuntalaisten taakaksi.

Kansanvaltuuskunnan muodostaneet sosiaalidemokraatit sekä ay-väki julistivat vallankumouksen ja siihen asein ryhtyivät. Tuolle ei löydy vertaista toimijaa Suomen historiasta.

Jos kuningashanke olisi ollut maanpetos, niin kaiketi joitakin olisi asetettu hankkeen tiimoilta syytteeseen tai edes kuulusteltu maanpetoksesta epäiltynä.

Taisivat pidättää syyllisten ohella varmuuden vuoksi syyttömätkin SDP:n kansanedustajat kun kerran toimeen ryhtyivät. Sen voisi joku vaikka kääntää pidättäjien taakaksi. Olivatko kyseessä juuri suojeluskuntalaiset on sitten eri asia. Tai oliko mikään tuollaisessa tilanteessa enää laillista?

 

[Mustang]

@Hämeen hanki, maanpetos on lakitekninen termi. Se edellyttää tietääkseni sota-aikana tehtyä vehkeilyä vihollisen kanssa (korjatkaa jos olen väärässä). Tästä syystä punikkeja ei tuomittu maanpetoksesta, vaan he saivat tuomioita kapinasta. (Korjatkaa jos olen väärässä.)

Toki voit omassa kielenkäytössäsi sanoa maanpetokseksi vaikka Virheiden äänestämistä...

Uskon että valkoinen Suomikin antoi anteeksi punikeille, kun aikaa oli kulunut, koska he ymmärsivät, että kaverit olivat sillä oman vakaumuksensa takia, ja tarkoittivat hyvää, vaikkakin hyvin tyhmällä ja vaarallisella tavalla. Uskon että siksi tuli armahduksia. Oma asiansa on tietysti nämä sodan aikana siviileitä murhanneet ym. rikolliset, mutta heidäthän teloitettiin heti verekseltään.

 

[hansai]

Suojeluskuntia käytettiin sitten laillisen eduskunnan linjauksen mukaisesti

Kotipaikalla on hauska tapaus, kun syyskuussa -17 perustetun suojeluskunnan yksi johtokunnan jäsen on syytteessä valtiopetoksen valmistelusta -18.

 

[Rannari]

@Hämeen hanki, maanpetos on lakitekninen termi. Se edellyttää tietääkseni sota-aikana tehtyä vehkeilyä vihollisen kanssa (korjatkaa jos olen väärässä). Tästä syystä punikkeja ei tuomittu maanpetoksesta, vaan he saivat tuomioita kapinasta. (Korjatkaa jos olen väärässä.)

Toki voit omassa kielenkäytössäsi sanoa maanpetokseksi vaikka Virheiden äänestämistä...

Uskon että valkoinen Suomikin antoi anteeksi punikeille, kun aikaa oli kulunut, koska he ymmärsivät, että kaverit olivat sillä oman vakaumuksensa takia, ja tarkoittivat hyvää, vaikkakin hyvin tyhmällä ja vaarallisella tavalla. Uskon että siksi tuli armahduksia. Oma asiansa on tietysti nämä sodan aikana siviileitä murhanneet ym. rikolliset, mutta heidäthän teloitettiin heti verekseltään.

Siis punaiset rikolliset teloitettiin. Valkoiset murhamiehet nostettiin kansakunnan sankareiksi.

Valtiorikokseksi monarkiahanketta omana aikanaan kotimaisessa lehdistössä nimitettiin. Niillä kirjoituksilla tosin pääsi nopeasti epäsuosioon.

 

[inscout]

Tässä kohtaa pätee Pentti Haanpään sanat, mitkä sopivat myös rivipunikkiin: "eihän sotamies seiso kukkulalla, josta näkyisi taistelun laaja maisema".
Esim. punakaartilainen Viljo Sohkanen muotoili päiväkirjaansa käsityksen, mistä ei mitenkään huokunut ymmärrys oman asian laajemmasta yhteydestä. Eikä heitä tässä olla siitä mitenkään syyttämässä tai tuomitsemassa.

Nykypäivänä on kuitenkin selkeä näkemys siitä, mistä oli kysymys. Leninin ideoimasta sosialistisesta maailmanvallankumouksesta, mikä alkoi Venäjältä ja minkä oli tarkoitus levitä kaikkialle. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jälkeen sitä yritettiinkin imperiumista erkaantuneissa reunavaltioissa.

Mannerheim kuvaili näitä osuvasti termillä "Leninin soturit". Siitä oli kysymys, vaikkeivat rivipunikit sitä itse ymmärtäneetkään. Suomen sosialistit käyttivät heidän ymmärtämättömyyttään hyväkseen edistäkseen omia kuviteltuja etujaan.

Hämeen Hangen sukupuustakin näitä löytyy. Uskoakseni kunnollisia tolkun ihmisiä, joita sosiaalidemokraatit onnistuivat huijaamaan.

Oliko Mannerheimilla nälkä tuohon aikaan? Tai muita motiiveja? Ehkäpä hänen mielipiteensä ei ole koko suomen totuus sen enempää kuin kenenkään muun yksittäisen ihmisen mielipide.

Omasta mielestäni on turha pohtia kovin paljoa asian juridista puolta. Koko suomen itsenäisyys ja hallinnon laillisuus oli tuolloin aika lailla juridisesti kyseenalainen asia ja voidaan ihan hyvin tulkita, että suomen hallinto oli laiton kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Esimerkiksi Leninin "antamalla" itsenäisyydellä on aika vähän juridista painoarvoa koska hän itse periaatteessa kapinoi "laillista" hallintoa vastaan Venäjällä. Tätä taustaa vasten ajatellen suomen itsenäisyys olisi kapina laillista hallitsijaa eli tsaaria vastaan.

Mitä yritän sanoa on se, että me emme nähdäkseni pysty oikein kauheasti sanomaan mitään objektiivista siitä, mikä oli oikein tai väärin siihen aikaan. Koska ei sellaista vastausta ollut olemassa silloinkaan.

Aina jossain vaiheessa valtakuntien kehityksessä tulee tilanteita, joissa katsotaan, mihin suuntaan mennään. Joskus se valitettavasti katsotaan asein. Oikealla ja väärällä ei ole merkitystä, koska se riippuu aina täysin katsojasta. Vahvempi/voittaja on se, jonka mukaan mennään. Katsokaa vaikka Ranskan, Englannin, Espanjan, Italian tai vaikka Ruotsin historiaa. Kapinaa ja vallankumousta toisensa jälkeen.

Itselleni koulussa historianopettaja (joka sattui onneksi olemaan hyvä sellainen) suositteli termiä "sisällissota". Sitä olen käyttänyt siitä lähtien. Suvussa minulla on toiselta puolen punikkeja ja toiselta valkoisia. Kaikki osallistuivat 1939-1944 kahinaan kukin tavallaan ikänsä sekä ammattinsa puitteissa.

 

[Ottoville]

Vangittuja miehiä, naisia ja lapsia hevosineen ja kärryineen Lahdessa, väliaikaisella Fellmanin pellon leirillä, jolle oli ahdettu yli 20000 punaista.KUVA: KANSAN ARKISTO​

”Kun Vilho Laineen isä, asioitsija J. T. Laine on punakaartin perustaja Kangasalla ja kaartin toiminnan ohjaaja koko kapinan aikana sekä sitä paitsi anarkistisen liikkeen levittäjä ja alkuunpanija paikkakunnalla ja kun Vilho Laine, innokkaana yhtyen punakaartiin ja ottaen osaa taisteluihin, näyttää seuraavan isänsä jälkiä ja kun hänestä muutenkin hyvällä syyllä voisi odottaa isänsä toiminnan jatkajaa, niin ehdotetaan, että Vilho Laine tehtäisiin vaarattomaksi”, Kangasalan suojeluskunnan lausunnossa todettiin toukokuussa 1918.KUVA: KANSALLISARKISTO

Pienet sotasyylliset​

Tekeillä olevaan dokumenttielokuvaan etsitään sisällissodan punaisten lapsivankien jälkeläisiä kertomaan, miten kokemukset vaikuttivat seuraaviin sukupolviin.

Spoiler

”VRO 54/75. Laine Vilho Teodor, 15 v. II. Avunanto vp. 2 v. / 3 v. / 5 v.”

Näin tiivistää väitöskirjatutkija, tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen valtiorikosoikeuden tuomion, jonka 14-vuotiaana punakaartiin liittynyt Vilho Laine sai heinäkuussa 1918 Tampereella.
Vilho tuomittiin avunannosta valtiopetokseen, ja rangaistuksena oli kaksi vuotta kuritushuonetta, jota seurasi kolmen vuoden kelpaamattomuus todistajaksi.
”5 v.” tarkoittaa, että tuomio lykkäytyisi viiden vuoden ajaksi, ellei Vilho sinä aikana syyllistyisi mihinkään rikokseen. Muussa tapauksessa se pantaisiin täytäntöön.
Hänelle kävi siis paremmin kuin vuotta nuoremmalle Arvo Koivistolle, joka oli vangittu vapunpäivänä 1918 Lahden lähellä. Arvo vietiin ensin Hämeenlinnaan, mutta palautettiin sitten kotipaikkakunnalleen Tyrväälle, missä hänet kesäkuussa pahoinpideltiin ja sitten ammuttiin.
Sama oli tosin lähellä Vilhollakin, sillä jo aiemmin suojeluskunnan kuulustelupöytäkirjaan on kirjattu: ”ehdotetaan, että Vilho Laine tehtäisiin vaarattomaksi”.
Eli teloitettaisiin.

NÄILLÄ SUOMEN sisällissotaan punaisten puolella osallistuneilla pojilla oli paljon kohtalotovereita, tyttöjäkin.

Tuulikki Pekkalaisen monen vuoden etsinnän ja tilastoinnin perusteella on jo löytynyt tuhatviisataa 15-vuotiasta tai nuorempaa, jotka joutuivat ensin vankileirille ja sitten tuomituiksi sodan jälkeen kiireesti kootuissa valtiorikosoikeuksissa.
Heitä syytettiin avunannosta valtiopetokseen, valtiopetoksesta tai jopa valtio- ja maanpetoksesta. Osa tuomittiin eriasteisiin ja -pituisiin vankeus- tai kuritushuonerangaistuksiin.
Alle kuusitoistavuotiaita teloitettujakin on toistaiseksi löytynyt parikymmentä: heitä on pöytäkirjojen mukaan ”ammuttu”, ”teloitettu” tai ”mestattu”.

Vankileireillä oli ainakin 1 500 eri-ikäistä lasta, joista toistasataa kuoli nälkään tai tauteihin. Kaikkiaan Suomen kolmellatoista suurella punavankien leirillä oli ihmisiä 82 000.

PEKKALAINEN on kertonut lapsivangeista jo kahdessa kirjassaan: Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat naiset (2011) sekä Lapset sodassa 1918 (2014). Nyt tekeillä on kolmaskin, Vaietut vuodet – 1918 lapsivankien jäljillä, ja oikeushistorian väitöskirja Helsingin yliopistoon on viimeistelyvaiheessa.

”Olen tutkinut lasten asioita niin kauan, että halusin viedä työni loppuun”, Pekkalainen kertoo. ”Väitöskirjaan olen koonnut punakaarteihin alle 15-vuotiaina liittyneiden syytteet ja tuomiot. Nuorin löytämäni avunannosta valtiopetokseen syytetty oli liittyessään kymmenvuotias.”

Tämä orpopoika, Erkki Meriaalto, oli myynyt lehtiä kadulla Hämeenlinnassa ja liittynyt punakaartiin juoksupojaksi nälän takia. Hänen kohdallaan valtiorikosoikeus päätyi myöhemmin vapauttavaan tuomioon: ”koska vastaaja, joka vasta on 11 vuoden ikäinen, nähtävästi ymmärtämättömyydestä ja puutteesta on tähän toimeen ryhtynyt, vapautetaan vastaaja edesvastuusta”, pöytäkirjassa sanotaan.

Pekkalaisen kokoamaa materiaalia ollaan nyt käyttämässä myös dokumenttielokuvaan, jota hän käsikirjoittaa yhdessä ohjaaja Timo Korhosen kanssa.

IHAN ALUKSI turkulainen freelancertoimittaja Pekkalainen kiinnostui työväenliikkeen musiikkitoiminnan historiasta ja etenkin 1918 mobilisoidusta Turun piirin Punaisen kaartin soittokuntaosastosta.

Sisällissodan loppuvaiheessa se pakeni, soittajat vangittiin ja vietiin Hennalan leirille, ja osa sai tuomioita valtiorikosoikeudessa.

Näihin Pekkalaisen tutkimuksiin ja Turun työväenyhdistyksen soittokunnasta kirjoittamaan Marssin ja valssin vuosisata -teokseen (1996) perustui Ilpo Tuomarilan Turun kaupunginteatteriin kirjoittama näytelmä Hennalan torvisoittokunta.


Jo tässä aineistossa Pekkalainen törmäsi vangittuihin lapsiin: soittokuntaosaston juoksupoikana oli 15-vuotias Atte Kariluoto, joka kertoi liittyneensä siihen maaliskuussa 1918, syynä huono toimeentulo.


Atte vangittiin kesäkuussa, joutui Hennalan vankileirille ja tuomittiin lopulta Turussa lokakuussa. Koska mitään soittokunnan jäsenyyttä raskauttavampaa ei löytynyt, hänet vapautettiin.


”Kiinnostuin silloin sisällissodan lapsista ja aloin etsiä heitä arkistoista”, Pekkalainen kertoo. ”Hämmästyin, ettei heistä ollut aiemmin ilmestynyt tutkimuksia.”


Syynä lienee se, että aiemmin oli luotettu lasten vapautuneen vankileireiltä jo kesällä 1918. Sotavankilaitos oli määrätty vapauttamaan leireiltä kaikki 15-vuotiaat ja nuoremmat heinäkuussa, ja niin oli uskottu tapahtuneen.


Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Kun Pekkalainen sukelsi Kansallisarkistossa vankilistoihin ja -kortistoihin, hän löysi vielä viimeisen vapauttamismääräyksen jälkeen vankileireillä kuolleiden luetteloista lähes 40 lasta. Elossa selvinneet odottivat leireillä tuomiotaan pisimmillään puoli vuotta.


Löydöt tyrmistyttivät, samoin tuomioiden kaoottisuus ja asenteet niiden takana.


Pekkalaisen mukaan monet nuoret saivat odottaa oikeuden päätöstä, kunnes he täyttivät viisitoista ja saivat vankeus- tai kuritushuonetuomion – sitä nuoremmat saattoi voimassa olleen vuoden 1889 rikoslain mukaan tuomita vain kasvatuslaitokseen tai kuritettaviksi.

Valtiorikosoikeus siis rikkoi lakia tuomitessaan 14-vuotiaita kuritushuonerangaistuksiin.


”En ymmärrä, miksi lapsia syytettiin jopa valtio- tai maanpetoksesta. Harva oli todella mukana sodassa, suurin osa punakaartissa nälän ja työttömyyden takia, koska sieltä sai ruokaa ja luvattiin päivärahaa. Monet joutuivat vankileireille, vaikka heitä ei syytetty mistään. Toisia tuomittiin punaisten vanhempiensa ja näiden tekojen takia, kuten Vilho Laine, jonka isä oli Kangasalan punakaartin perustaja.”


KYMMENEN vuotta sitten Pekkalainen löysi vielä vankileirillä olleen lapsen haastateltavakseen: 101-vuotias Anna Mäkinen oli joutunut Hämeenlinnan leirille pikkutyttönä äitinsä ja sisarensa kanssa, tultuaan pidätetyksi punaisten pakolaisten joukossa.

Äitiä ei syytetty mistään, eikä häntä myöhemmin löydy vankilistoistakaan, mutta hänet pidettiin joka tapauksessa leirillä keittiötyöläisenä.


Hän asui lastensa kanssa samoissa tiloissa varsinaisten vankien kanssa, kärsi nälästä ja syöpäläisistä.


Kun heidät päästettiin pois, laihtunut ja kaljuuntunut Anna joutui ensin tuberkuloosin takia sairaalaan, sitten lastenkotiin.


Nyt, kun sisällissodasta on jo yli sata vuotta, vankileirin kokeneita lapsia ei enää ole elossa. Siksi Pekkalainen ja ohjaaja Timo Korhonen etsivät tekeillä olevaan Tehtäisiin vaarattomaksi -dokumenttielokuvaan heidän jälkeläisiään.


Tarkoituksena on selvittää, miten sisällissodan vankeus, oikeudenkäynnit ja tuomiot vaikuttivat ne kokeneiden lasten elämään ja aikanaan heidän omaisiinsa.


KORHOSEN edellinen elokuva Sodan murtamat (2016) kertoi siitä, miten toisen maailmansodan kokemukset ja traumat siirtyivät seuraaviin sukupolviin. Äänessä olivat sotilaiden lapset, jotka muistelivat isiään ja sotaa, joka jatkui vielä kotonakin.

Timo Korhonen ohjaa Tehtäisiin vaarattomaksi -dokumentin.
”Etsintä sujuu todella eri tavoin kuin edellisen elokuvani kohdalla”, Timo Korhonen huokaa. ”Kun etsin henkilöitä siihen, puhelinsoittoja tuli heti kymmeniä. Valtavasta materiaalista oli hankalaa karsia lopulliset kahdeksan haastateltavaa.”

Lapsivankien omaisilta yhteydenottoja ei ole juuri tullut, vetoomuksista huolimatta. Pekkalaisen ja Korhosen mukaan yksi syy on se, ettei monissa perheissä edes tiedetä, että vanhemmilla tai isovanhemmilla on ollut tällainen kokemus.

”Olen soitellut ihmisille umpimähkään, vankilistojen nimien perusteella”, Pekkalainen kertoo. ”Se on ollut hidasta, valtava homma.”


Nyt, kun elokuvahanke on saanut tukea sekä Elokuvasäätiöltä että Suomen kulttuurirahastolta, työhön on onneksi saatu tutkimusavustaja.


Koossa on jo viisi ”hienoa tapausta”, yksi heistä tamperelainen kuvanveistäjä Jussi Hietanen jälkeläisineen.


Punakaartin juoksupoikana 14-vuotiaana toiminut Hietanen (1903–1941) vangittiin huhtikuussa 1918, ja hän joutui odottamaan oikeudenkäyntiään seitsemän kuukautta. Syyte avunannosta valtiopetokseen hylättiin lopulta lokakuussa.


Aikuisena Hietanen valittiin suunnittelemaan punavankien muistomerkki Tampereelle, Kalevankankaan hautausmaalle. Patsas paljastettiin jatkosodan aikaan 1941 – vähän ennen kuin 38-vuotias taiteilija kaatui Kiestingin taistelussa.


”Hänen lapsenlapsensa ei tiennyt isoisän vangitsemisesta mitään”, Pekkalainen sanoo.

”Pikkupunakaartilaiset” valokuvattiin Kymissä sisällissodan aikaan vuonna 1918. Seitsemästä pojasta kuudella on leikkiase, yhdellä oikea.KUVA: KANSAN ARKISTO
ON MUITAKIN perheitä, joille vasta dokumentintekijät ovat kertoneet esivanhempien kokemuksesta.

”Vaikeneminen sisällissodasta on ollut hyvin yleistä, samalla tavoin kuin keskitysleirit tai Stalinin vainot kokeneilla”, Timo Korhonen pohtii. ”Kun ihmisarvo on joskus poljettu tarpeeksi alas, siitä ei ole voinut puhua.”

”Kyllähän toisessa maailmansodassa traumatisoitumistakin hävettiin, mutta sen sodan kokemus oli vahvasti yhteinen. Siksi murtuminen oli helpompi selittää ja kestää. Sisällissodassa lapsena koettu vankeus ja tuomio taas oli hallitsevan järjestelmän laittomasti antama ja siksi vielä hävettävämpi asia.”


Ikävät kokemukset myös jatkuivat vuosikymmeniä: edessä saattoi olla virkakiellon tapainen syrjintä, armeijan kutsunnoista lähetettiin pois, kun oli punakaartitausta, tai ei päässyt upseerikouluun, vaikka olisi ollut edellytyksiä.


”Vielä 1960-luvulla punikki oli yleinen haukkumasana, josta haastatelluilla on kokemusta. Eräs nuori koki viisaaksi salata isän taustan, jotta seurustelukumppani ei jättäisi heti ihastuksen alussa”, Korhonen kertoo.


HÄNELLE elokuvakäsikirjoituksen työstäminen on ollut matka maailmaan, josta ei ole ollut omakohtaista tietoa: Korhonen on kotoisin Sotkamosta eli seudulta, jota sisällissodan taistelut tai jälkiselvittelyt eivät koskettaneet.

”Tämä työ on avannut minulle aivan uuden näkökulman Suomen historiaan. Se on myös aktivoinut ajattelua nykykotiseutuni eli Helsingin menneisyydestä, kun kävelylenkin varrelta löytyy useampikin punaisten teloituspaikka.”


Yhtä kiinnostavaa on ollut ”hypätä toisten elämään”. Keskustelut lapsivankien jälkeläisten kanssa ovat tuoneet esiin esimerkiksi sen, miten erilaisia käsityksiä samasta ihmisestä, kuten isästä, voi yhden perheen sisällä olla.


Koskettavinta projektissa on kuitenkin juuri se, miten vähän lapsivankien jälkeläisiä on ylipäätään löytynyt.


Siihen voi Korhosen mukaan hyvin olla toinenkin syy kuin menneisyydestä vaikeneminen: monet vankileireille joutuneet lapset olivat köyhiä, vailla huoltajia, ja siksi usein vailla tulevaisuutta.

Ei heille ehkä syntynytkään lapsia, joita nyt voisi tavoitella haastateltaviksi.


Kun Korhonen lähti itse jäljittämään nuorinta valtiorikosoikeudessa syytettyä lasta eli Erkki Meriaaltoa, tulokset olivat karut.


”Arkistoista löytyi tieto siitä, että aviottomana syntyneen Erkin äiti sai vuosina 1915–1921 köyhäinapua 40 kertaa, enemmän kuin kukaan muu Hämeenlinnassa. Veli, myös avioton lapsi, vietiin lastenkotiin kaksivuotiaana. Armeijan kutsunnoista löytyi tieto, että Erkki jätti tulematta niihin. Kuolleeksi hänet on julistettu vasta 1998.”

”Eipä 11-vuotiaana valtiorikosoikeuden eteen joutuneen lapsen elämä oikein lähtenyt urkenemaan.”

Fakta

Omaisia etsitään yhä elokuvaan​

■ Dokumenttielokuvaa varten etsitään henkilöitä, joiden perhehistoriaan kuuluu alle 15-vuotiaan lapsen vangitseminen ja valtiorikosoikeuteen joutuminen vuonna 1918.
■ Elokuvaa käsikirjoittavat tutkija Tuulikki Pekkalainen ja elokuvaohjaaja Timo Korhonen, joka myös ohjaa sen. Tuotantoyhtiönä on Illume Oy.
■ Tekijöitä kiinnostaa erityisesti se, miten lapsena koettu vankeusaika ja tuomio vaikuttivat ihmiseen ja hänen elämänkohtaloonsa sekä seuraaviin sukupolviin. He haluavat kuulla perheitä, joiden historiaa tämä usein vaiettu kokemus on.
■ Henkilöitä, joita aihe koskee, pyydetään ottamaan yhteyttä Timo Korhoseen joko sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 040 0365 770. ■ Yhteydenotto ei vielä tarkoita sitoutumista elokuvan tekemiseen.

Saksalaisten sotilaiden pidättämiä punaisia poikia Mäntyharjulla 1918. Kuvaaja tuntematon.
KUVA: MUSEOVIRASTON HISTORIAN KUVAKOKOELMA

Historia | Ohjaaja Timo Korhonen alkoi etsiä sisällissodan lapsivankien jälkeläisiä ja järkyttyi, kuinka vähän heitä löytyy – Syyt kertovat karun totuuden Suomen historiasta

Tekeillä olevaan dokumenttielokuvaan etsitään sisällissodan punaisten lapsivankien jälkeläisiä kertomaan, miten kokemukset vaikuttivat seuraaviin sukupolviin.

www.hs.fi