1918 Vapaus tai kansalaissota

Dokkariin oli saatu näemmä Ylikankaan Heikin ym. lisäksi asiantuntijalausuntoja antamaan myös Tampereen Lenin-museon pitkäaikainen johtaja Aimo Minkkinen.
 
PSS kirjoitti:
Kun Minkkinen jäi eläkkeelle, päivitettiin museon linjaa "selvemmin länsimieliseksi".
Klikkaa laajentaaksesi...

Viihteellisempään suuntaan ainakin. Tätä uutta näyttelyä en ole vielä nähnytkään (vaikka kävin pari viikkoa sitten Tampereella työkeikalla). Mutta Minkkisen kasaama vanha Lenin-museo on jäänyt kyllä muistiin. Oli, miten sen nyt sanoisi, sosialistisen oikeaoppinen vailla kapitalistista hapatusta.
 
tulikomento kirjoitti:
Viihteellisempään suuntaan ainakin. Tätä uutta näyttelyä en ole vielä nähnytkään (vaikka kävin pari viikkoa sitten Tampereella työkeikalla). Mutta Minkkisen kasaama vanha Lenin-museo on jäänyt kyllä muistiin. Oli, miten sen nyt sanoisi, sosialistisen oikeaoppinen vailla kapitalistista hapatusta.
Klikkaa laajentaaksesi...
Mää on käynyt siellä kerran. Kesällä 2000 amerikkalaisen tuttavapariskunnan kanssa.
 
Pitääkö tämä oikeasti paikkansa? Eli Marski ja Churchill tapasivat kahdesti, ja Churchill kieltäytyi tukemasta suomalaisten hyökkäystä Petrogradiin 1919? Kuulostaa aika paksulta... mutta seuraava ei:

After Germany attacked Russia in June 1941, Mannerheim declared what the Finns call the “Continuation War” on the USSR. Since Russia was now his ally, Churchill was forced by Stalin to declare war against Finland. Churchill privately opposed this, as is clear from his extremely polite telegram to Mannerheim on 28 November: “I am deeply grieved at what I see is coming, that we shall be forced in a few days out of loyalty to our ally Russia to declare war upon Finland.”15

Churchill hoped that Finland might be able to stop its advance against Russia in 1940 (mitä tämä on?) at the 1939 borders. “I wish I could convince Your Excellency that we are going to beat the Nazis,” he added. ‘”My recollection of our pleasant talks and correspondence about the last war lead me to send this purely personal and private message for your consideration before it is too late.”

Mannerheim’s reply was similarly gentlemanly, but uncompromising. “I thank you for your courtesy in sending me this private message. I am sure you will realise that it is impossible for me to cease my present military operations before my troops have reached positions which in my opinion would give us the security required.” (He meant positions beyond Finland’s 1939 borders.) Mannerheim admitted he would be “deeply grieved” if his attempt “to safeguard Finland” led to war with Britain. He closed by saying, “It was very kind of you to send me a personal message in these trying days, and I have fully appreciated it.”

Was there ever such a polite declaration of war between two countries?

winstonchurchill.hillsdale.edu

Mannerheim, Churchill, and the Quandary of Finland in Two World Wars

Fate made Mannerheim and Churchill, natural allies, into enemies. Was there ever such a polite declaration of war between two countries?
winstonchurchill.hillsdale.edu winstonchurchill.hillsdale.edu
 
Viimeksi muokattu:

Pesäpallon isä "koko kansan Tahko" ei osallistunut sairaalamurhaan ja sai kantaakseen veljensä synnit, väittää historioitsija​

Moni muistaa Lauri "Tahko" Pihkalan pesäpallon keksijänä. Pihkalalle urheilu oli kuitenkin ennen kaikkea politiikkaa.
Mies makaa nahkasohvalla ja kirjoittaa kirjoituskoneella joka on hänen jalkojensa päällä.

Lauri "Tahko" Pihkala oli ristiriitainen persoona. Hänen merkityksensä liikunnan ja urheilun kehittäjänä on silti kiistaton. Kuva: Neittamo / Otava / JOKA / Museovirasto

MIKKO PESONEN
26.4. 19:31
https://yle.fi/uutiset/3-12410466#
– Jos kiteyttää kirjan teeman, se on Tahko Pihkalan maineen palautus.

Kokenut urheiluhistorioitsija, tietokirjailija Kalle Virtapohja on tarttunut aiheeseen, josta on kirjoitettu vuosien saatossa paljon.
Pesäpallon kehittäjästä Lauri "Tahko" Pihkalasta (1888–1981) on ilmestynyt ainakin juhlakirja, henkilökuva, elämäkerta ja parikin väitöstutkimusta.
Lisäksi Pihkala on keskeisessä roolissa monessa urheiluhistoriikissa. Ja hän oli itsekin erittäin tuottelias kirjoittaja, jonka jäljiltä on useita kirjoja ja valtava määrä lehtiartikkeleja.
Kolmella patsaalla huomioitu urheilun suurmies kaipasi tuoreen elämäkerran, sillä hän on Virtapohjan mukaan joutunut 2000-luvulla järjestelmällisen mustamaalaamisen kohteeksi.
– On sanottu, että hän on sairaalamurhaaja. Tai että hän olisi osallistunut vankien ryöstelyyn sisällissodan aikana. Ikäviä vihjailuja ilman todisteita.

Virtapohjan mukaan väitteet ovat alkaneet elää omaa elämäänsä, niitä on toisteltu ja pian niistä on tullut "totuus" Lauri Pihkalasta.

Palataan Virtapohjan väitteisiin tuonnempana, mutta ensin on syytä kerrata, kuka oli jo yli neljä vuosikymmentä haudassa maannut Lauri Pihkala.

Suomalaisuusmies hämmentää olympialaisissa​

Lauri Pihkala syntyi Gummeruksen pappissukuun.
Hänen isänsä oli Pihtiputaan kirkkoherra Aleksanteri Gummerus, joka oli osallistunut valtiopäiville pappissäädyn edustajana. Myös Aleksanterin veli oli valtiopäivämies. Toinen veli perusti Gummeruksen kirjapainon.
Perhepiirissä siis harrastettiin yhteiskunnallisia asioita ja se tarttui.
– Lauri Pihkalan isä oli valtiopäivämies ja kirkkoherra. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Se on olennaista, sillä kotoa tulee Pihkalan maailmankuva, jossa kansakunnan rakentaminen oli iso asia.
Virtapohjan mielestä Pihkalan perhetaustassa pappispuolta on ylikorostettu yhteiskunnallisen perinnön kustannuksella.
Suomen Antwerpenin olympiajoukkueen paluujuhla Pallokentällä. Lipunkantajat.

Suomen lippu liehui, kun joukkue palasi Antwerpenin olympialaisista vuonna 1920. Kisat olivat ensimmäiset, joihin Suomi osallistui itsenäisenä maana. Lauri Pihkala näkyy kuvassa keskellä. Kuva: Atelier Rapid / Museovirasto

Lauri Pihkalasta kasvoi intomielinen kansallisaatteen kannattaja ja suomalaisuusmies. Osoituksena tästä oli sukunimen suomentaminen kansallisfilosofi J.V. Snellmanin 100-vuotispäivänä vuonna 1906(siirryt toiseen palveluun).
Virtapohja liittää Pihkalan samaan aatteelliseen jatkumoon kansallistaiteilijoiden kanssa. Siinä, missä Aho kirjoitti, Sibelius sävelsi ja Järnefelt maalasi Suomea kansakunnaksi, valitsi urheiluhullu Pihkala areenakseen urheilukentän.
Hän osallistui vuoden 1908 Lontoon ja vuoden 1912 Tukholman olympialaisiin sekä urheilijana että ennenkaikkea suomalaisuusmiehenä.
– Englantilaiset toimittajat ihmettelivät, mitä tuo suomalainen kaveri riehuu. No, kun ei salkoon nosteta Suomen lippua, vaan Venäjän, Pihkala selitti. Sama juttu oli Tukholmassa, jossa Suomen joukkue erottautui omaksi ryhmäkseen. Voi arvata, kuka taustalla hämmensi tilannetta.
Tukholman olympialaiset muistetaan kisoina, joissa Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle.
Virtapohjan mukaan kisoissa toimittajanakin työskennellyt Pihkala vaikutti vahvasti Kolehmaisen maineeseen. Pihkala muun muassa keksi nostaa Kolehmaisen äidin valokeilaan, kun kultapoika suuntasi Tukholmasta morsiamensa luo Yhdysvaltoihin. Näin tilaisuus kansallistunteen nostattamiseen ei valunut täysin hukkaan.
Pesäpalloa lyödään.

Helsingin Suojeluskuntapiirin pesäpallo-ottelu Hesperian puistossa vuonna 1934. Kun Pihkala palkattiin Suojeluskuntiin, hän keksi liittää pesäpalloon sotaisia mielleyhtymiä. Pallonheitosta tuli kranaatinheiton harjoittelua. Kuva: Pietinen / Museovirasto

Myös Lauri Pihkala vieraili useaan otteeseen Yhdysvalloissa. Hän näki baseball-ottelun ja hämmästeli innostusta ja väenpaljoutta. Suomeenkin piti saada jotain vastaavaa, oma kansallispeli, jota kaikki pelaisivat ja joka korostaisi Suomen erityislaatuisuutta.
– Urheilu ei ollut koskaan Pihkalalle itseisarvo, vaan väline, jota hän käytti poliittisiin tarkoituksiin, kansakunnan rakentamiseksi, Virtapohja sanoo.

Oliko Lauri Pihkala sotarikollinen?​

Urheilun ja politiikan liitolla Lauri Pihkala tähtäsi ennenkaikkea Venäjän sortotoimia vastaan ja Suomen itsenäisyyden puolesta.
Politiikka ja urheilu sekoittuivat kuitenkin myös Suomen sisällä. Työläiset perustivat omia urheiluseurojaan ja niiden välit porvariseurojen kanssa alkoivat rakoilla jo paljon ennen sisällissotaa.
Esinäytös nähtiin kesällä 1906, kun suurlakon ja Viaporin kapinan jälkimainingeissa punakaartit uhkasivat ampua porvariseura Unitaksen kisoihin osallistuvat urheilijat. Helsingin Unitaksen urheilijoita oli ollut mukana suurlakon valkokaarteissa ja sen toiminta herätti närää myös osassa porvariseuroja. Seura kiellettiin jatkosodan jälkeen fasistisena. Unitas oli myös seura, johon nuori Lauri Pihkala liittyi.
Kun tilanne reilu vuosikymmen myöhemmin jälleen kiristyi, Pihkala vetosi niin työläis- kuin porvariurheilijoihin yhteisen tavoitteen, vapauden, saavuttamiseksi.
Samaan aikaan hän oli mukana perustamassa valkoisen armeijan rungon muodostaneita suojeluskuntia. Vastaavasti suuresta työläisseurasta Helsingin Jyrystä tuli punakaartien eliittiyksikkö.
Kun sisällissota alkoi tammikuussa 1918, Pihkala suuntasi Pohjanmaalle ja liittyi valkoiseen armeijaan.
Mies seisoo kirjahyllyjen välissä.

Tietokirjailija Kalle Virtapohjan mielestä Lauri Pihkalan mainetta on tahrattu perusteetta. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Nyt tullaan tapahtumiin, joista Virtapohja jutun alussa mainitsee.
Pihkala kuului virolaisen Hans Kalmin joukkoihin. Sotilasarvoltaan hän oli upseeri ja hänen tehtävänään oli levittää pelottelupropagandaa punaisten joukkoon. Kalmin joukot tunnettiinkin julmana osastona molemmin puolin rintamaa, eikä kyse ollut pelkästä propagandasta.
Kalmin joukot toteuttivat Kuhmoisten Harmoisissa verilöylyn ampumalla sairashuoneen potilaat sänkyihinsä. Tapauksesta kerrotaan muun muassa professori Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -teoksessa.
Epäselvyyttä on sen sijaan siitä, osallistuiko Pihkala ampumiseen. Hän itse kirjoitti 10 päivää myöhemmin tekstin, jonka voi tulkita tunnustuksena.
Kalle Virtapohja ei ole kuitenkaan vakuuttunut.
– Käsitykseni mukaan Pihkala oli ampumishetkellä neljän kilometrin päässä Harmoisista. Perustan teoriani Heikki Niemeläisen vielä julkistamattomiin tutkimuksiin.
Virtapohjan mukaan Pihkalan syyttömyyteen viittaa myös se, etteivät Harmoisista selvinneet koskaan nimenneet tunnettua Pihkalaa verilöylyn tekijäksi.

Yli sadan vuoden takaisia tapahtumia voi olla mahdotonta aukottomasti todistaa puoleen tai toiseen. Tämä koskee myös väitettä Pihkalan osallisuudesta hevosvarkauteen Hennalan vankileirillä. Virtapohja tulkitsee, että kyseessä oli yritys pelastaa ruokaa vaille jääneet hevoset nälkäkuolemalta.

Virtapohja ruotii kirjassaan myös Lauri Pihkalan suhdetta rodunjalostukseen, eugeniikkaan. Virtapohjan mukaan Pihkala tunsi hyvin 1900-luvun alussa valtavirtaa olleet rotuopit, mutta hänen pohdintansa liittyivät urheilun hyödyllisyyteen rodunjalostuksessa. Virtapohjan mukaan Lauri Pihkala on saanut kantaakseen jyrkkää rotuoppia kannattaneen veljensä Martti Pihkalan synnit.

"Tahkolle urheilu oli väline valmistautua sotaan"​

Sisällissodan jälkeen Lauri Pihkala työskenteli innokkaasti kansanterveyden edistäjänä. Hän oli tuomassa hiihtolomaa koululaisille, synnyttämässä kuntoliikuntajärjestö Suomen Latua ja koko maan kattavaa latuverkostoa.
Pihkala ei jättänyt käyttämättä tilaisuutta protestoida tupakointia vastaan – kielteinen suhtautuminen alkoholiin viilensi hänen välejään muun muassa Urho Kekkoseen.
Mies kiskoo suksia narun päässä ja muu sotilasjoukko seuraa.

Lauri Pihkala kehitti hiihtovälineitä murtomaahiihtoon sopiviksi muun muassa lyhentämällä suksen pituutta. Tavoitteena oli pärjätä Holmenkollenin kisoissa ja toisaalta itärajan mäkisissä maastoissa. Kuva: Vänrikki K. Borg / SA-kuva

Samaan aikaan Pihkala työskenteli Suojeluskunnissa ja kehitti urheilua armeijan tarpeisiin.
Kansallispeli pesäpallo sai sotaisia mielleyhtymiä, kun Pihkala markkinoi lajin Suojeluskuntien ykköspalloilulajiksi.
Hiihtoa suomalaiset olivat harrastaneet iät ja ajat, mutta Lauri Pihkala vei lajin tasamaalta mäkisille reiteille. Tavoitteet olivat urheilullisia, mutta myös puolustuksellisia: Pihkala halusi, että suomalaiset pärjäisivät Holmenkollenilla ja toisaalta itärajan mäkisissä maastoissa, jos sota syttyy.
Suunnistus oli Pihkalan lempilapsi. Sen yhteys armeijaan käy ilmi vanhasta nimestä: suunnistusta kutsuttiin alkuun tiedusteluhiihdoksi tai tiedustelujuoksuksi.
Naisvoimistelurymä ojentaa kätensä yläviistoon.

Pihkala suhtautui kielteisesti naisten kilpaurheiluun. Pihkala ei ollut ajatuksineen yksin. Jopa naisliikunnan kattojärjestö SNLL piti voimistelua naisille sopivampana kuin "repivää" kilpaurheilua. Kuva: Museovirasto

Naisurheiluun nuori Lauri Pihkala oli suhtautunut edistyksellisesti. Hänen mielipiteensä muuttui täysin sen jälkeen, kun hän aloitti työnsä Suojeluskunnissa.
– Tahkolle urheilu oli väline valmistautua sotaan. Tähän kuvaan naisurheilu ei sopinut, Kalle Virtapohja sanoo.
Virtapohja kutsuu Lauri Pihkalaa kirjansa nimessä "Koko kansan Tahkoksi". Kansanterveystyön osalta nimityksen ymmärtää, mutta sisällissodan jälkeisessä jakautuneessa Suomessa Suojeluskunnissa työskennellyttä ja valkoisten puolella taistellutta Pihkalaa on vaikea mieltää kansaa yhdistäväksi voimaksi.
– Nimitys perustuu siihen, että hän kehitti kansallispelin pesäpallon, jota kaikki pelaavat. Toisaalta hän ei kannattanut punaisten erottamista urheilun kattojärjestö SVUL:stä. Hän työskenteli sen puolesta, että urheilu palaisi taas yhteen.
Sisällissodan erottama urheilu palasikin lopulta yhteen, mutta vasta Lauri Pihkalan kuoleman jälkeen.

yle.fi

Pesäpallon isä "koko kansan Tahko" ei osallistunut sairaalamurhaan ja sai kantaakseen veljensä synnit, väittää historioitsija

Moni muistaa Lauri "Tahko" Pihkalan pesäpallon keksijänä. Pihkalalle urheilu oli kuitenkin ennen kaikkea politiikkaa.
yle.fi yle.fi
 
EK kirjoitti:
1918 valkoisenkin puolen käskyjen ja lakien noudattaminen oli siinä pisteessä, että kun toukokuussa tuli käsky kenttäoikeuksien lakkauttamisesta, vielä elokuussa saatettiin järjestää jahteja, joilla etsittiin punaisia ammuttavaksi. Ja kannattaa muistaa, että etsijöiltä piiloutuminen oli tietenkin todistus punaisuudesta, eli riitti nappituomioon. Paikanpäällä.

Kajaanissahan vaihdettiin tuomion jälkeen kaksi tuomittua muihin henkilöihin, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisina tilalle. "Ruumis kuin ruumis." Vähän samaan tapaan kaverin ukin isä otettiin teloitettavien mukaan Joensuussa. Oli tuomassa suojeluskunnan esikunnan määräyksestä heinäkuormaa Joensuuhun ja oli kulunvalvontapaikalla samaan aikaan, kun teloitettavia vietiin ohi. Ottivat mukaan, kun oli kuulema vajausta. Tosin paras peruste on mielestäni se "On niin vittumaisennäköinen mies, että ammutaan varmuuden vuoksi." Ja tämä kirjattiin ylös.

Vaikka punaisten kapinaa en sinänsä symppaakaan, niin se kevät 1918 meni kyllä valkoisellakin puolella melko överiksi. Sen enempää punaisten toiminnassa kuin valkoistenkaan ei mielestäni ole mitään valkopesemistä tai selittelyä. Pertti Haapala kirjoitti jo aikoineen teoksen "Kun yhteiskunta hajosi" ja tuo titteli kuvaa mielestäni hyvin vuotta 1918 Suomessa. Harvassa paikassa toimittiin kuten Kuhmossa, jossa perimätiedon mukaan paikalliset valkoisten ja punaisten johtomiehet yhdessä soutivat saareen teloitettavaksi tarkoitettuja, kun Kajaanista oli ilmoitettu, että näitä tullaan hakemaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Juuri tänään kuuntelin Ylen Elävästä arkistosta 60-luvulla nauhoitettuja asianosaisten haastatteluja puolella korvalla muiden hommien ohessa. Siinä oli haastateltu naista, jonka isä oli ammuttu valkoisten toimesta jo aiemmin vuonna 1918, mutta veljensä oli piileskellyt naisen sanojen mukaan syyskuulle saakka. Kun hän sitten tuli kotiin ja oletti, että saa olla siellä rauhassa, valkoiset tulivat hakemaan tämän sisarensa silmien edestä, joka oli tuolloin 12-vuotias. He eivät edes malttaneet viedä veljeä muuta kuin mökistä pihalle ja ampuivat sitten siihen. Ilmeisesti ruumista oli vielä murjottu pahasti, niin että sisko ei ollut tunnistaa tätä vaikka hetki aikaisemmin veljensä vielä elävänä näki. Tämä siis muistaakseni Vihdin suunnalla.

Kovia aikoja. Mitään liian yksinkertaista selitystä en jaksa tuosta ajanjaksosta ostaa kummaltakaan puolelta, vaikka se ei minua henkilökohtaisesti liikutakaan. Pääasia on, että sitä pirua ei lasketa koskaan uudestaan kansan pariin. Kaikenlainen asialla larppaaminen on vastenmielistä ja halventaa molempia osapuolia.
 
Viimeksi muokattu:
etappisika kirjoitti:
Juuri tänään kuuntelin Ylen Elävästä arkistosta 60-luvulla nauhoitettuja asianosaisten haastatteluja puolella korvalla muiden hommien ohessa. Siinä oli haastateltu naista, jonka isä oli ammuttu valkoisten toimesta jo aiemmin vuonna 1918, mutta veljensä oli piileskellyt naisen sanojen mukaan syyskuulle saakka. Kun hän sitten tuli kotiin ja oletti, että saa olla siellä rauhassa, valkoiset tulivat hakemaan tämän sisarensa silmien edestä, joka oli tuolloin 12-vuotias. He eivät edes malttaneet viedä veljeä muuta kuin mökistä pihalle ja ampuivat sitten siihen. Ilmeisesti ruumista oli vielä murjottu pahasti, niin että sisko ei ollut tunnistaa tätä vaikka hetki aikaisemmin veljensä vielä elävänä näki. Tämä siis muistaakseni Vihdin suunnalla.

Kovia aikoja. Mitään liian yksinkertaista selitystä en jaksa tuosta ajanjaksosta ostaa kummaltakaan puolelta, vaikka se ei minua henkilökohtaisesti liikutakaan. Pääasia on, että sitä pirua ei lasketa koskaan uudestaan kansan pariin. Kaikenlainen asialla larppaaminen on vastenmielistä ja halventaa molempia osapuolia.
Klikkaa laajentaaksesi...
Siinä oli tosiaan kahden osapuolen tahoillaan toteuttama joukkomurha. Tyypillisen vastenmielinen sisällissota. Eikä tuo muuksi muutu siitä että valkoiset olivat hyvälläkin asialla.

Minun silmissäni valkoiset menettivät oikeuden käyttää rähinästä minkäänlaisia ylväitä nimityksiä kuten Vapaussota kun jättivät pyykin pesemättä ja rikolliset rankaisematta.
 
Paljon näitä sepitettiin metsästyskivääreiksi sotien jälkeen, Jappi oli yksi merkki, taisi olla Tampereella tehtyjä.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top