Joo siksi piti laittaa tänne kun samaa tuumasin.Mielenkiintoista. Ei ole tullut itselle aikaisemmin vastaan tämä se Suomi osuus.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Joo siksi piti laittaa tänne kun samaa tuumasin.Mielenkiintoista. Ei ole tullut itselle aikaisemmin vastaan tämä se Suomi osuus.
Noita luettuaan ymmärtää, että Suomen historia on täysin riippuvainen suurvaltapolitiikasta.
Hoksasin, että tuosta puuttuu Tuomo Polvisen Venäjän vallankumous ja Suomi. Suomalaisen historiakirjoituksen klassikko, joka on nyt saatavilla uusintapainoksena, jossa molemmat osat. Raskas kirja tietomäärän vuoksi, mutta ehdottoman suositeltava. Polvinen nimenomaan sitoo Suomen itsenäistymisen osaksi maailmanhistoriaa ja se oli Kekkoselle(kin) liikaa.Viime aikoina olen lueskellut esimerkiksi seuraavia kirjoja:
- Pekka Vaara: Viena 1918 : kun maailmansota tuli Karjalaan
- Pekka Vaara: Viena 1919-1922 – Kun neuvostovalta tuli Karjalaan
- Pekka Vaara: Punainen Uhtua : Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin
- Maria Lähteenmäki: Punapakolaiset – Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa
- Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona : suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918-1919
- Mika Siironen: Pelon ja uhman vuodet : Suomen tasavallan synty 1918–1922
- Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 : kuinka vallankumous levisi Suomeen
- Hannu Takala: isällissodan syttyminen Kannaksella 1918
- Antti Rämänen: Rikottu rajamaa
Tuo Pekka Vaaran trilogia on silkkaa timanttia! Jokaisen historiasta kiinnostuneen kannattaa lukea nuo teokset. Vaaran pitäisi ehdottomasti saada virallinen tunnustus tuosta sarjasta. Ja Nevakiven huomattavasti aikaisempi teos on ansaitusti klassikko.
Noita luettuaan ymmärtää, että Suomen historia on täysin riippuvainen suurvaltapolitiikasta.
Tämä on herkullinen aihe. Tiedämme, miten Venäjällä kasvatetaan nuorisoa tulevaan menneisyyden avulla, mutta ymmärtääksemme sen voiman meidän on ehkä syytä mennä omaan tulkintaperinteeseemme. Siinä tietokirjoilla mutta myös merkittävällä fiktiolla on osansa.Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten historiaa käytetään politiikassa. Mihin kaikkeen historiaa voidaan taivuttaa? Uppoavatko historian tositeesit yleisöön vai pitääkö teesejä väännellä mutkille ja luokille, että niihin tulee kantavuutta?
Ei liittyne tähän, mutta tässä eräs äärivasemmistolainen (vihr) mädättäjä. En löytänyt sitä pätkää jota etsin. Siinä Oula Silvennoinen vastaa väitteeseen, että Suomella ei oikein ollut vaihtoehtoja välirauhan aikana, oli liittouduttava Neuvostoliiton tai Saksan kanssa: "Historia on osoittanut, että aina on vaihtoehtoja."Historian ja ulkopolitiikan ymmärrys ei ulotu kovin syvälle yleisöön. Ja välillä näyttää siltä, ettei se ymmärrys yllä edes niihin, joihin sen pitäisi tarttua.
Lisäys:Ei liittyne tähän, mutta tässä eräs äärivasemmistolainen (vihr) mädättäjä. En löytänyt sitä pätkää jota etsin. Siinä Oula Silvennoinen vastaa väitteeseen, että Suomella ei oikein ollut vaihtoehtoja välirauhan aikana, oli liittouduttava Neuvostoliiton tai Saksan kanssa: "Historia on osoittanut, että aina on vaihtoehtoja."
Tämä kuitenkin kelvatkoon esimerkiksi Suomen historiantutkimuksesta, joka on YLEn toiminnan selkärankaa.
"Suomen viranomaiset toteuttivat samaa politiikkaa kuin mitä SS itärintamalla toteutti."
MOT.
![]()
Mannerheimin kotinatsi | MOT
Suomen ja natsi-Saksan yhteistyö jatkosodassa oli hyvin tiivistä. Hitler lähetti Mikkelin päämajaan saksalaiskenraalin, jonka päiväkirjat paljastavat liittolaisuuden. Toimittajana Kai Byman.areena.yle.fi
Lisäys:
Tässä taitaa olla se pätkä jota muistelin:
![]()
K1, J4: Ei koskaan enää | Natsi-Saksa ja Suomi
Pitkään keskustelu Suomen roolista Saksan rinnalla yritettiin sivuuttaa historian välttämättömyytenä. Mitä vaihtoehtoja Suomella oli ja onko menneisyyttämme käsitelty riittävästi? Mitä sodasta on opittu?areena.yle.fi
Yle on näitä tuottanut näitä useampia muitakin, mutta yllättäen niistä suurempi osa on jo poistunut. Kuinka se luotettavan median väkänen piirusteltiinkaan![]()
Saksalaisista on kirjoitettu paljon. Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet ruotsalaiset "kohteliaat miehet". Heti taisteluiden alettua Mannerheim lähetti Tukholmaan Suomen edustajalle pyynnön, että vapaaehtoisille olisi käyttöä. Mannerheimin mukaan tarvetta olisi erityisesti esikunta- ja tykistöupseereille, joita sitten saatiinkin. Ruotsalaiset upseerit ja aliupseerit osaltaan paransivat sotilasjohtamisen tasoa. Tykistössä ja muissa teknisissä aselajeissa ei ole haittaa siitäkään, että myös miehistössä palvelee insinöörejä sekä muuta teknisen koulutuksen saanutta porukkaa. Kielimuuriakaan ei juuri ollut ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, missä suomalainen tykistökoulutus polkaistiin käyntiin. Ruotsalaisten ja saksalaisten intressissä oli kusta bolsujen muroihin ja irrottaa Suomi ryssien otteesta.Esimerkiksi jos on kiinnostunut siitä, miksi punaiset hävisivät ja miksi he olisivat hävinneet ilman saksalaisiakin, kannattaa lukea Kempin ja Mattilan kirja Jääkärit 1918. Siinä avautuu molempien puolien sotilasjohtaminen. Eroa on.
Saksan suhde bolsuihin oli varsin symbioottinen. Saksa tuki aluksi heitä voimallisesti, koska se näki bolševikkien nousun Venäjällä mahdollisuutena heikentää vihollismaata. He auttoivat 1917 Vladimir Leniniä ja muita bolševikkeja palaamaan Venäjälle Sveitsistä, tarjoten heille rahoitusta ja kuljetusmahdollisuuksia. Tavoitteena oli, että bolševikit saataisiin valtaan ja he vetäisivät Venäjän pois sodasta.Ruotsalaisten ja saksalaisten intressissä oli kusta bolsujen muroihin ja irrottaa Suomi ryssien otteesta.
Tuo on hyvä huomio. Ruotsalaisia oli myös prikaati, joka koki Kalevankankaalla aika kipeitäkin tappioita. Yksi kaatuneista oli Olof Palme, tulevan Ruotsin pääministerin setä.Ruotsalaiset upseerit ja aliupseerit osaltaan paransivat sotilasjohtamisen tasoa. Tykistössä ja muissa teknisissä aselajeissa ei ole haittaa siitäkään, että myös miehistössä palvelee insinöörejä sekä muuta teknisen koulutuksen saanutta porukkaa. Kielimuuriakaan ei juuri ollut ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, missä suomalainen tykistökoulutus polkaistiin käyntiin.
Tuttuja seutuja kalareissuilta. Jotkut muistelmat oli, missä kerrottiin kuinka Kekkonen oli asemissa mäellä, mistä näkyi Nuolniemen kylän aukeat. Siinä laukauksia vaihdettiin ja muistaakseni joku kaatuikin. Joskus olin paikallistavinani kyseisen mäen ja siellä metallinetsintä vähän ulkoilutin. Itse Mouhusta otin muutaman kuvankin. Seudulla on myöskin muistokivi paikassa missä eräs valkoinen kaatui. Joku mökkiläinen tuli häätämään minut pois paikalta, mistä Kajaanin sissit tuli erään järvikapeikon kohdalta kohti Voikoski-Mouhu tietä. Seudulla on muuan"palokukkula", missä oli saksalaisten WWI kaivamia asemia, mutta niissä ei kuulemma taisteltu 1918, vaikkakin olisivat minusta olleet hyvällä paikalla ratalinjan vieressä.Eihän se aina valkoisiltakaan mennyt kuin Strömsössä.
Pari kesää sitten tutkin Savon radan taisteluita vuodelta 1918. Urho Kekkonen soti siellä Elja Rihtniemen kanssa punaisia vastaan Mouhussa. Kävin paikan päällä. Orilammen majalla kertoivat, että Kekkonen kävi useinkin siellä 1960-1970-lukujen taitteessa ja muisteli majoittuneensa 1918 Kinnin taloissa.
Mouhun valkoiset saivatkin, mutta jäivät sitten sen kunniaksi paikoilleen huilaamaan, vaikka punaiset olivat paniikissa menossa Hillosensalmelle asti. Hipsivät tietenkib takaisin Voikoskelle. Jäi ilmainen eteneminen Hillosensalmelle asti saavuttamatta. Punaiset olisi lyöty kokonaan rintamalta saman päivän aikana, mutta ei kelvannut sotiminen.
Hillosensalmen hyökkäys nimittäin meni valkoisilta perseelleen. Luutnantti Gabriel Cronstedtin johtaman joukon piti hyökätä samanaikaisesti Hillosensalmelle, kun Kajaanin sissit ja mikkeliläiset hyökkäsivät Mouhuun. Valkoiset saivatkin aluksi vallattua Hillosensalmen pysäkin. Pääjoukon perässä tuli räjähdysaineita kuljettanut kuormasto, jonka ainoa tehtävä oli rikkoa rata pysäkin eteläpuolelta, mutta se jäi pienen tulitaistelun ajaksi paikoilleen käkkimään ja pelkäämään. Niinpä punaiset onnistuivat saamaan rataa pitkin vahvistuksia, ja heidän tuekseen saapui myös panssarijuna. Tämän jälkeen pohjoisesta saapui vielä Mouhusta vetäytyneitä punaisia toisen panssarijunan tukemana. Tässä vaiheessa valkoiset, joilla ei ollut edes tappiota vielä, vetäytyivät radalta Vuohijärven jäälle ja aloittivat paluumatkan takaisin Mäntyharjulle. He eivät kuitenkaan palanneet tuloreittiään, vaan kiersivät Jaalan Paljakanlahden kautta, jossa piti olla hyökkäyksen sivustaa suojannut varmistus. Varmistusosasto oli kuitenkin poistunut paikaltaan, kun ei jaksanut olla siellä missä käskettiin, ja niinpä perääntyvät valkoiset kohtasivatkin Huhdasjärveltä liikkeelle lähteneen punaisten komppanian, joka yllätti joukot. Punaiset saivat konekivääritulellaan osuman valkoisten kuormaston ammuslaatikoihin. Räjähdyksessä syntyneeseen avantoon hukkui 80 valkoisten sotilasta ja hevosia.
On se ollut infernaalinen kaaos yhden ison avannon luona.
Hyökkäyksestä selvinneet valkoiset tulivat Mäntyharjulle hajanaisina pieninä ryhminä. Osa harhaili metsissä jopa usean vuorokauden ajan.
Hillosensalmen hyökkäyksen jälkeen valkoiset eivät enää pyrkineet läpimurtoon Savon radalla, vaan rintama jäi paikoilleen Mouhun ja Voikosken välille sodan loppuun saakka. Punaiset yrittivät vielä saada Mouhun mutta eivät onnistuneet.
Punaisia tuolla komensi ensin Viktor Teikari mutta lopulta Aleksei Osipov, jota sanottiin "Voikkaan Mannerheimiksi". Hän oli aliupseeri ja sotinut itärintamalla. Punaisten joukoissa hän oli taitavakin ja vastuuntuntoinen komentaja. Hän itse sanoi suoraan punaisille, ettei hän taistellut minkään aatteen vuoksi vaan virkavaltaa vastaan tuntemansa kaunan takia.
Orilammella tiesivät, että Kekkonen piti hyvästä suomalaisesta ruuasta. Särää, itse pyydettyä kalaa, riistaa ja sen sellaista.
Tampereella Ruotsalainen prikaati valtasi Hämeen museon punaisilta, jotka olivat sen Melinin komppanialta vallanneet. Ruotsalaiset ryöstivät sieltä sotasaaliina aika paljon erinäisiä kivikautisia esineitä.Ruotsi yritti petostakin... Ruotsalaiset tulivat Ahvenanmaalle vaivihkaa ajatuksenaan varmistaa saariryhmä omaksi, kun Mannerheimilla oli mantereella kädet täynnä.
Ruotsi nousi maihin Ahvenanmaalle ja alkoi ahdistaa yhdessä venäläisten kanssa Uudenkaupungin suojeluskunnan ja Saariston vapaajoukon osia, jotka valuivat Vårdön saarelle. Tekivät sopimuksen, että vapaajoukko riisutaan aseista. Aluksi Ruotsi väärensi Mannerheimin Vaasasta Tukholman kautta lähettämät käskyt. Mannerheim sopi sitten kevään lopulla suoraan saksalaisten kanssa, että nyt loppuu vittuilu.
Mecklenburgilainen pataljoona nousi maihin, otti Vårdön vapaaehtoiset koulutukseensa ja komentoonsa ja ruotsalaiset lähtivät kotiin. Ovat siellä siitä lähtien pysyneet.