Sisällissodan syntyhistoriasta on kirjoitettu melko ylimalkaisesti. Terrorista on kirjoitettu lavoittain teoksia. Aseelliseen kapinaan ei lähdetä koskaan kevyesti. Sillä ratkaisulla täytyy olla syvempää taustaa.
Ruotsinkielinen metia v. 1918 oli verenhimoisin suhteessa punaisiin. Ja saman kieliryhmän edustajat olivat julmia niitä omiaan kohtaan, jotka koettivat hillitä v. 1917 omiaan ja uudestaan 1918. Tätä olen pohtinut monta kertaa. Kieliset edustivat sivistystä, lainkuuliaisuutta ym. Mutta mikä rajapinta erottaa sivistyksen ja lainkuuliaisuuden veritöistä? Toki näitä pohtiessa tulee mieleen monia äärinihilistisiä ajatuksia.
Minä luulen, että ym. Syntyhistoriaan ei mikään osapuoli ole halunnut talikkoaan iskeä. Kun tiedetään mitä talikolla tehdään, niin sen ymmärtää. Haju on melkoinen, kun talikkoa käytetään.
Venäjän vallankumouksellisten vaikutus on täällä jo todettukin, mutta syvällisin syy massojen liikuttamiseen on yleensä nälkä. Ei agitaattori saa kipinää kuin valmiiseen kokkoon. Suomalainen on flegmaattinen ihan äärirajoille, mutta jos lapset jäävät nälkään, alkaa tapahtua. Tässäkin Venäjän tilanne oli pohjana. Keisari tarvitsi viljan muualle, maailmansodan mahaan.
Ruotsinkielisillä levottomuus saattoi liittyä jo sääty-yhteiskunnan hajoamiseen. Luokkayhteiskunta syntyi tilalle. Siinä omaisuus määritti ihmisen aseman mutta eihän kaikilla suinkaan ollut omaisuutta tittelin alla. Konkurssin tehnyt kreivi ja työläinen olivat uudessa ajassa yhtä persaukisia. Toki säätyläiset ruotsinkieliset lainasivat toisilleen, että kulissit pysyivät.
Siinä sitten työläiset pyrkivät parantamaan asemaansa perustamalla ammattiyhdistyksiä ja sosialistisen puolueen. Maanomistajilla ja tehtaanomistajilla oli aika paljon sulateltavaa. Oli moderneja win-win-tyyppejä mutta pirun vähän verrattuna niihin, joiden mielestä maailman kirjat ovat sekaisin, jos "maaorjuus" (tilattoman väestön kurja asema) lopetetaan heidän kustannuksellaan.
Suomen kansanedustuslaitos oli ollut säätyvaltiopäivät. Siellä olivat edustettuina vain sääty-yhteiskuntaan kuuluneet ryhmät: aateliset, papit, porvarit ja talonpojat. Työläiset eivät kuuluneet mihinkään säätyyn, vaikka he olivat suurin ryhmä yhteiskunnassa.
Maalla talonpojat vaurastuivat 1800-luvun lopulla. Teollisuus tarvitsi paljon puuta raaka-aineeksi ja maata omistavat talonpojat alkoivat myydä sitä. Mutta maattomilla ei ollut mitään. Tässä mielessä Väinö Linna kyllä osuu hermoon: Koskelan Jussi haluaa olla talonpoika, ei sosialisti! Kun kolmas osa päättyy ja Koskelan perilliset viimeinkin ovat saaneet plänttinsä, he kutsuvat sitä Isänmaaksi.
Venäjää voi syyttää monesta asiasta ja hyvin perustein. Kun SDP viimein pääsi poliittiseksi toimijaksi, ihmiset olivat toiveikkaita ja odottivat, että työläisten ja torpparien asemaa voidaan parantaa politiikan avulla. Uudistukset eivät kuitenkaan edenneet, koska keisari hajotti eduskunnan jatkuvast
i. Sen seurauksena monet työläiset pettyivät demokratiaan. Alkava demokratia on aina vähän vielä vasikanjaloilla. Siihen sitten nämä kiihottajat... ja nälkä.
