1918 Vapaus tai kansalaissota

Onko kukaan käynyt katsomassa ? Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Tampereen Vapriikissa on tietääkseni vielä esillä Tampere 1918 -näyttely. Se on minusta paras suomalainen sotahistoriallinen näyttely mikä on koskaan tehty.


 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan käynyt katsomassa ? Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Tampereen Vapriikissa on tietääkseni vielä esillä Tampere 1918 -näyttely. Se on minusta paras suomalainen sotahistoriallinen näyttely mikä on koskaan tehty.


Näyttely kertoo mitä Tampereella tapahtui keväällä 1918. Näyttely on sulkeutumassa vuoden 2019 lopussa
 
Hennalan vankileirillä maa oli musta, koska vangit söivät kaiken vihreän ja kalusivat puut 2,5 metrin korkeuteen asti – myös eläviä päätyi joukkohautoihin
  • 4
  • 0
  • JAA:
Naissotilaita pidettiin vangittuina Lahden keskustassa Rautateollisuuden tehdassalissa ennen Hennalan vankileirin perustamista. Osa tehdassalissa olleista vangeista teloitettiin ja osa siirrettiin Hennalaan, jossa naissotilaiden teloitukset jatkuivat.

Naissotilaita pidettiin vangittuina Lahden keskustassa Rautateollisuuden tehdassalissa ennen Hennalan vankileirin perustamista. Osa tehdassalissa olleista vangeista teloitettiin ja osa siirrettiin Hennalaan, jossa naissotilaiden teloitukset jatkuivat.
Tämän kentän poikki kivityömies Nestori Pulkkinen ja irtolainen Kalle Kusti Mikkonen ryömivät pakomatkallaan sen jälkeen, kun olivat päässeet kasarmista karkuun lahjottuaan vartijan sadalla markalla.
Punavankeja koottiin keväällä 1918 Lahdessa Fellmanin pellolle ennen kuin heitä alettiin siirtää Hennalan vankileirille. Vankien joukossa oli myös naisia ja lapsia. Fellmanin pellolla arvellaan olleen jopa 30 000 punavankia.
Nykyään Hennalassa on sammakoita. Kun vankileiri oli toiminnassa, nälkäiset vangit söivät kaiken vihreän, madot, sammakot ja jopa puun kuorta.
Tällä paikalla oletettavasti Hennalan leirin vartiosotilaiden johtaja, majuri Hans Kalm ampui Suomen punakaartin ylipäällikön Ali Aaltosen, kertoo tutkija Marjo Liukkonen.

Naissotilaita pidettiin vangittuina Lahden keskustassa Rautateollisuuden tehdassalissa ennen Hennalan vankileirin perustamista. Osa tehdassalissa olleista vangeista teloitettiin ja osa siirrettiin Hennalaan, jossa naissotilaiden teloitukset jatkuivat.

KOTIMAA 14.9.2019 7:00
HANNU TOIVONEN

Tutkija Marjo Liukkonen kuuli lapsuudessa mummoltaan Suomen sisällissodan jälkeisestä, pahamaineista Hennalan leiristä. Nyt hän on kirjoittanut aiheesta toisen kirjan, josta selviää, kuinka voihin piilotetuilla rahoilla karattiin ja mitä tehtiin, kun sotilaat kyllästyivät teloittamiseen.
Tuolla oli sairaala, jossa olivat isorokkoiset, tuolla nälkiintyneet ja tuon kasarmin takana ammuttiin Suomen punakaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen ja "susinarttuja" eli naissotilaita, näyttää tutkija Marjo Liukkonen.
Vasemmalla siintää kasarmi kahdeksan. Nyt sen edessä kasvaa suuria hortensioita, mutta reilut sata vuotta sitten siinä oli kaksi penkkiä. Penkeillä hakattiin vankeja, kertoo Liukkonen. Syyksi riitti etuilu ruokajonossa, suun soitto tai esimerkiksi se, ettei jono ollut suora.
– Kaksi vartijaa hakkasi niin kauan kuin jaksoi. Sitten kun eivät enää jaksaneet, lopettivat, Liukkonen kertoo.
Saavumme kasarmi 22:lle. Siinä sijaitsi Hennalan vankileirin päävartiosto.
Tutkija jatkaa taustoittamista. Tuossa oli vartijoiden tupa, yläkerrassa olivat naissotilaat, takana kuolemansellit. Tähän edustalle Urho Skog joutui kaivamaan seitsemän muun miehen kanssa omat hautansa.
Vanhoja punatiilisiä rakennuksia on vieri vieressä, ja lähes jokaisesta Liukkosella on jokin tarina kerrottavana.
Suomen sisällissodan jälkeen perustettiin Hennalaan muutaman kilometrin päähän Lahden keskustasta vankileiri. Enimmillään leirillä oli 18 000 punavankia.
Nyt Liukkonen on kirjoittanut leirin miesvankien kohtaloista kirjan Teloitusjonossa – Hennalan miesvankien kohtalot 1918–1919.
Kahdeksan kuolemanselliä
Heikki Mikkola Lauttakylästä, määrätty murhattavaksi 27 p:nä syyskuuta 1918. Kuolee iloisena päästessään vaimonsa luokse, joka murhattiin Hattulassa toukokuun alussa. Jäi kolme poikaa: Heikki, Matti ja Lauri, joita kuulemma säilytetään Huittisten köyhäintalolla.
Näin kirjoitti kuolemansellin seinään vuonna 1918 huittislainen Heikki Mikkola.
Tiilirakennuksessa oleviin selleihin ei enää pääse sisään, mutta koivujen katveesta näkee, kuinka ikkunat on muurattu lähes täysin umpeen. Ylös on jätetty vain pienet aukot, ja niissäkin on kalterit.
Liukkonen laskee: yksi, kaksi, kolme, neljä... Yhteensä kahdeksan selliä.
– Kuuleman mukaan tuolta ikkunoista kuolemaantuomitut lauloivat työväenlaulujaan, ja välillä he näyttivät oman kylän ihmisille, että kuolemantuomio tuli, Liukkonen kertoo ja vetää kädellään kurkun poikki.

xlarge-4234294.jpg
Tällä paikalla oletettavasti Hennalan leirin vartiosotilaiden johtaja, majuri Hans Kalm ampui Suomen punakaartin ylipäällikön Ali Aaltosen, kertoo tutkija Marjo Liukkonen. KUVA: Joel Maisalmi
Hennalassa teloitettiin eri arvioiden mukaan 550–4 000 punavankia. Tarkkaa lukua on mahdoton saada selville, koska kaikista vangeista ei tehty papereita.

Kirjaansa varten Liukkonen on kahlannut Kansallisarkistossa ja Työväen arkistossa läpi vankileirin vartiopöytäkirjoja, kirjeitä, sähkeitä ja pidätyskortteja sekä vankien päiväkirjoja ja muistelmia. Niitä tutkimalla ja vertailemalla hän on muodostanut kuvan leirin tapahtumista.
Mies käveli joukkohaudasta ruokajonoon
Seisomme tiellä kahden valtavan kasarmirakennuksen edustalla. Toisella puolella tietä on harjoituskenttä ja kasarmin edessä kasvaa kuin Suomi-filmistä napattu koivurivi. Molemmissa rakennuksissa virui tuhansia vankeja, ja tälle tielle punavangit määrättiin nelijonoon. Jonosta vartijat poimivat eri kertomusten mukaan joka viidennen tai kymmenennen ammuttavaksi.
– Se oli summittaista vähentämistä.
Miehiä saatettiin määrätä tielle nelijonoon myös pienistä rikkeistä, kuten silakan varastamisesta.
Liukkonen kertoo, että 14. toukokuuta 1918 sotavankileirien johtaja Verner Juvelius määräsi, ettei Suomen vankileireillä saa teloittaa ketään.
– Muilla leireillä määräys otettiin vakavasti, mutta täällä siitä ei välitetty.
xlarge-4234295.jpg
Punavankeja koottiin keväällä 1918 Lahdessa Fellmanin pellolle ennen kuin heitä alettiin siirtää Hennalan vankileirille. Vankien joukossa oli myös naisia ja lapsia. Fellmanin pellolla arvellaan olleen jopa 30 000 punavankia.
Summittainen teloittaminen oli Liukkosen mukaan mahdollista, koska siitä ei seurannut vartijoille rangaistusta. Teloituksiin osallistui jopa Hennalan vartiosotilaiden johtaja, majuri Hans Kalm. Toisinaan vartijat ampuivat heittolaukauksia kasarmien ikkunoista ja ovista sisään.
Liukkonen osoittaa viheriöivän harjoituskentän taakse. Sinne kaivettiin aikoinaan poikittainen joukkohauta, jonne ruumiita vietiin.
Välillä joukkohautaan päätyi myös eläviä. Kerran vangit olivat päässeet sairaalan lääkekaapille ja varastaneet sieltä morfiinia yömyssyksi. Ylilääkäri huomasi varkaat ja ajoi heidät ulos sairaalasta.
Yksi vangeista sammui alakerran ruumisläjään, josta hänet kärrättiin ruumiiden mukana joukkohautaan. Vangin onneksi hautaa ei kuitenkaan peitetty kunnolla. Seuraavana päivänä hän hoippui haudalta ruokajonoon ja totesi, että tarvitsee nyt kahden päivän ruoka-annoksen, koska oli päivän haudassa.
Vankileiriltä pirtun salakuljettajaksi
Hennalan kasarmit ovat tuttuja Liukkoselle jo lapsuudesta. Hänen mummunsa kertoi hänelle leirin kauheuksista. Kertomukset jäivät Liukkosen mieleen pyörimään ja askarruttamaan. Kun hän myöhemmin hän alkoi lukea vankileiristä, leirin tapahtumat, taustat ja seuraukset alkoivat avautua.
– Ihmettelin, miksei kukaan kirjoita kirjaa tästä.
Vuosia myöhemmin Liukkonen oli tekemässä väitöskirjaansa. Aihe ei innostanut eikä työ edennyt. Eräänä päivänä hän asteli professorin luo ja kysyi, voisiko hän tehdä väitöskirjansa aiheesta, johon hän on perehtynyt jo 20 vuoden ajan, Hennalan vankileiristä.
Professorin mielestä se oli hyvä lähtökohta tutkimukselle.
Liukkosella on myös toisenlainen side leiriin. Hänen sukulaisiaan oli Hennalassa. Liukkonen näyttää kasarmi 23:a, jossa hänen isoisänsä veli Martti Ahlstén ja isoäidin isä Juho Rouhiainen olivat vankina.
Ahlstén tuotiin Hennalaan vappuna, ja hän oli kuolla leirillä nälkään. Potilaspöytäkirjojen mukaan hän oli sairaalassa hoidettavana nälkiintymisen takia. Hän kuitenkin selvisi.
Vapauduttuaan Ahlstén ei saanut punavankitaustansa takia töitä, mutta se ei aikaansaavaa miestä lannistanut. Hän ryhtyi pirtun salakuljettajaksi.
– Hänestä tuli suvun rikkain mies, Liukkonen tokaisee.
”Ihmisiä kuoli nälkään aivan järkyttävän paljon”
Keltainen sammakon reisi pilkistää tiilien raosta. Hetki vaan ja raosta tipahtaa vehreälle nurmikolle sammakko.
– Oho, täällä on nyt sammakoita. Silloin kuulemma kaikki sammakot, madot ja vihreä syötiin.
Maa oli Hennalassa aikoinaan musta, koska vangit olivat syöneet kaiken vihreän. Puiden kuoretkin oli kaluttu paljaiksi kahden ja puolen metrin korkeuteen. Sinne asti ylettyi kun toinen vanki auttoi.
Toisella puolella tietä mies ajaa vehreää nurmikkoa lyhyemmäksi. Ilma on kuulas ja aurinkoinen. Sata vuotta sitten punavangit pitivät Liukkosen mukaan harjoituskentällä tulia ja keittivät padoissa heinää, matoja ja nokkosia. Kaikkea mitä maasta löytyi.
"Nälkäkuolemia alkoi tulla kymmeniä päivässä. Seitsemän päivää olimme, ettemme saaneet leivänpalaa. Turskasoppaa ja silliä saimme."
JOHAN LIEHUNEN
Hennalan vankileirillä menehtyi Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan noin 2 000 vankia. Tietokannasta puuttuu Liukkosen mukaan kuitenkin lukuisia nimiä. Yleisimmät kuolemansyyt leirillä olivat nälkä ja teloitukset, vaikka sotaministeri ilmoittikin, ettei Hennalassa kuollut kukaan nälkään.
– Ihmisiä kuoli nälkään aivan järkyttävän paljon, Liukkonen toteaa.
Pahimpina päivinä leirillä kuoli jopa 60 vankia nälkään, vaikka leirin johto ilmoitti Helsinkiin sotavankilaitoksen johtajalle Juveliukselle, että vangit saavat vuorokaudessa 1 400 kaloria.
Eivät saaneet. Monet vangit ovat muistelleet, että päivittäin ruoka-annos oli puolikas silli ja murikka – nyrkin kokoinen leipä, joka oli tehty kuorimattomasta kaurasta. Kaikki kiinni saadut eläimetkin syötiin, jopa vankilanjohtajan koira.
– Se oli ehkä enemminkin kosto, Liukkonen arvelee.
Jotkut vangit painoivat leirillä alle neljäkymmentä kiloa. Lauri Kanerva päätti Teloitusjonossa-kirjan mukaan lähteä karkuun kesäkuussa 1918, kun hän painoi 48 kiloa. Hän oli sanonut kuolevansa mieluummin pakomatkalla kuin nälkään.
Pakorahat piilotettiin voihin
Kenellä sattui olemaan rahaa, sen oli helpompi päästä karkaamaan. Vartijoiden joukossa oli kaikenlaisia afäärimiehiä ja kauppiaita (…) Niinpä oli passienkin kauppaajia.
Liukkonen vahvistaa, että Hennalasta karkasi "aivan järkyttävän paljon" punavankeja.
Se ei ollut edes vaikeaa. Riitti, että maksoi vartijalle 30 markkaa. Sillä summalla sai vakuudet, että vartija ampuu ohi.
Sen sijaan vapaalla pysyminen oli vaikeampaa, koska kaikilta paikkakunnalla tuntemattomilta tarkastettiin passit. Tämäkin ongelma ratkesi rahalla, kuten moni muukin ongelma leirillä: vankien joukossa oli väärentäjiä, jotka tekivät rahasta väärennettyjä vapautuspasseja.
Liukkonen osoittaa pitkän kasarmirakennuksen seinää. Tässä kohdassa tasaisessa ikkunarivistössä on poikkeus. Yksi ikkuna on selvästi muita isompi ja sen alapuolella hieman erivärisiä tiiliä. Siihen osui aikoinaan tykinammus, eikä tiiliä muurattu vuonna 1918 seinään kiinni.
Siitä kolosta porvoolainen kivityömies Nestori Pulkkinen ja karttulalainen irtolainen Kalle Kusti Mikkonen karkasivat.

xlarge-4234296.jpg
Tämän kentän poikki kivityömies Nestori Pulkkinen ja irtolainen Kalle Kusti Mikkonen ryömivät pakomatkallaan sen jälkeen, kun olivat päässeet kasarmista karkuun lahjottuaan vartijan sadalla markalla.
Pulkkinen oli saanut vaimoltaan paketin, jossa oli voin sisään piilotettuna kolmesataa markkaa. Sillä rahalla Pulkkinen, Mikkonen ja kolme muuta aikoivat lahjoa vartijan.

Pimeänä lokakuun iltana Mikkonen hyppäsi reiästä ensimmäisenä. Kuului laukauksia. Muut pelästyivät laukauksia, mutta Pulkkinen huusi, että hänkin haluaa tulla ammutuksi ja hyppäsi alas. Alhaalla talon nurkalla Mikkonen oli elossa. He saivat tingityksi vartijalta paon hinnan sataan markkaan, koska kolme muuta eivät lähteneet mukaan.
Vartija osoitti karkulaisille piikkilankaan tehtyä reikää, ja siitä he pääsivät harjoituskentän kautta metsään pakoon. Kentän poikki kontatessaan karkulaisten piti varoa, etteivät humalaiset sotilaat ja heidän kanssaan kentällä ratsastaneet naiset nähneet heitä.
Muistoja vertailemalla tapahtumat esiin
Marjo Liukkosen edellinen kirja Hennalan naismurhat 1918 julkaistiin viime vuonna. Vastapainon julkaisemassa väitöskirjassa Liukkonen selvitti, keitä leirillä murhatut naiset olivat ja miten he valikoituivat ammuttaviksi.
Kirja sai osakseen kovaa kritiikkiä. Sen syytettiin perustuvan epäluotettavaan muistitietoon eikä luotettavaan aineistoon ja päättelyyn.
Liukkonen ei kritiikkiä niele. Hänen mukaansa myös Kansallisarkistossa säilytettävissä primäärilähteissä eli leirin dokumenteissa on virheitä.
– Sotavankileirien virkamiehet olivat suojeluskunnan jäseniä, eivätkä he kirjanneet itselleen epäedullisia asioita. Jos vangin paosta on otettu kolmesataa markkaa, eivät he sitä kirjoittaneet ylös.
Tästä syystä tutkija on halunnut kirjassaan vertailla vankien päiväkirjoja, kirjeitä ja muistelmia leirin henkilökunnan tekemiin dokumentteihin.
– Jos useat vangit muistelevat samanlaista, se on varmasti tapahtunut.
Liukkonen myöntää, että myös vangit ovat varmasti muistaneet asioita väärin, koska heillä ei ollut esimerkiksi kalenteria tai kelloja, mutta vertailemalla eri ihmisten muistoja toisiinsa paikkaansa pitävät asiat löytyvät.
Lapset teloittivat vankeja
Liukkonen on jo näyttänyt, mistä saksalaiset varastivat leirin kappelin kupolin, mistä Hans Kalm heitti kuulusteltuja rappusia alas sekä talon, jonka yli vangit kiipesivät päästäkseen toisen kerran ruokajonoon.
Vielä on käymättä surman kappelilla. Hyppäämme tutkijan autoon, ja ajamme reilun puolen kilometrin matkan toiselle parkkipaikalle.
Polun päässä puiden välistä pilkistää punainen tiilirakennus. Metsä on vallannut alaa, mutta rakennus seisoo jykevänä loppukesän kuulaassa valossa.
Alun perin kappeli oli venäläisten rakentama, mutta vuonna 1918 siitä tuli surman kappeli. Vankileiriajasta kertovat useat noin rinnankorkeudella olevat kolot seinässä.
– Tätä seinää vasten ammuttiin punavankeja ja tuohon on haudattu lukematon määrä – satoja – ihmisiä, Liukkonen kertoo ja osoittaa rakennuksen vieressä olevaa pientä metsikköä.
Liukkonen kertoo rakennuksen seinustalla, että aluksi teloittamisesta huolehtivat suojeluskuntalaiset. Jossain vaiheessa sotilaat kyllästyivät teloittamiseen, ja heidän tilalleen otettiin oravakomppaniaa eli alaikäisiä suojeluskuntapoikia. Samalla kiväärit vaihtuivat konekivääreihin.
Konetuliaseella lapset osuivat talon seinustalla seisoviin punavankeihin paremmin.
Hennalan vankileiri
Suomen sisällissota käytiin 27. tammikuuta – 15. toukokuuta vuonna 1918 Suomen senaatin, valkoisten, ja Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen, punaisten, välillä.
Valkoisia tukivat sodassa Saksan keisarikunnan armeija ja noin tuhannen miehen vahvuinen ruotsalaisprikaati. Punaisten puolella taisteli toista tuhatta venäläistä sotilasta.
Suomen sisällissodan loputtua valkoisten puolella taistelleet saksalaissotilaat kokosivat Lahden läheisyydessä olevaan Hennalan varuskuntaan 16 000–18 000 punavankia. Paikasta tuli Hennalan vankileiri, joka oli yksi Suomen suurimmista sisällissodan jälkeisistä vankileireistä. Suomessa oli sisällissodan jälkeen 61 vankileiriä.
Hennalassa oli toukokuussa vuonna 1918 noin 2 000 naisvankia ja lähes 300 alle 15-vuotiasta lasta.
Hennalassa kuoli 2019 vankia, joista osa teloitettiin ja osa kuoli nälkään sekä tauteihin.
Teloitettujen määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Arviot vaihtelevat 550–4 000 välillä.
Leirin vartiosotilaiden johtaja oli majuri Hans Kalm.
Leirillä oli enemmän vankeja kuin sinne olisi hyvin mahtunut. Vangit asuivat ahtaasti, ruoka-annokset olivat pieniä, vankeja pahoinpideltiin mitättömistä syistä ja ihmisiä teloitettiin ilman oikeudenkäyntejä.
Leirillä esiintyi tauteja, kuten isorokkoa, tuhkarokkoa ja espanjantautia.

 
Jäin ihmettelemään, ettei tämän hyväntekijä kaartin viaksi panna, että värväsivät alaikäisiä mukaan sotaan.
No sota on julmaa ja sisällissota erityisen julmaa.

https://www.is.fi/hs-helsinki/art-2...=ISLocalNews|halves-with-leading-item-compact

Jopa 14-vuotiaat lapset päätyivät teloitettaviksi, kun Pakilan punakaartista tehtiin selvää 1918, paljastaa tuore historiateos
Maija Hakanen tutki Pakinkylän punakaartin historiaa istumalla vuoden päivät arkistoissa.


SUKUNIMENÄ And on lyhyt ja ytimekäs. Nimi osoittautui kesällä 1918 kuitenkin niin monimutkaiseksi, että se kävi 16-vuotiaalle Juho Aukusti Andille kuolemaksi.

And oli paennut Pakinkylän eli nykyisen Pakilan punakaartin mukana lähestyviä saksalaisjoukkoja Kotkaan, jossa hän oli muiden mukana antautunut valkoisille. Poika päätyi Tammisaaren pahamaineiselle vankileirille, jonka 10 000 vangista 3 000 kuoli pääasiassa nälkään ja tauteihin.

Tammisaaressa tutkintatuomari kuitenkin totesi, että And voidaan vapauttaa. Siihen tarvittiin kuitenkin suojeluskunnan lupa.

”Kirje lähti Oulunkylän suojeluskuntaan, mutta nimi oli kirjoitettu väärin Anteksi. Nimi ei kohdentunut oikeaan henkilöön, ja asiaa palloteltiin kirjeitse kolmesti Tammisaaren ja Oulunkylän välillä”, kertoo Pakinkylän punakaartia tutkinut Maija Hakanen.

”Aikaa selvittelyssä kului lähes kaksi kuukautta, ja Juho Aukusti ehti kuolla Tammisaaren leirin hirvittävissä oloissa ennen pääsemistään tuomarin eteen. Hän ei edes ollut mukana taisteluissa, vaan teki ainoastaan vartiovuoroja Pakinkylässä.”

AND ei ollut suinkaan ainoa Pakinkylästä kuollut lapsi. Hakasen juuri ilmestyneestä kirjasta Pakinkylän punainen kaarti (TA-Tieto) käy ilmi, että kuolleista viisi oli iältään 14–16-vuotiaita.

Kaiken lisäksi kaksi nuorinta, 14-vuotiaat Karl August Lindström ja Juho Svante Palin teloitettiin vangiksi jäämisen jälkeen. Lindström ammuttiin Kotkassa ja Palin Hollolassa.

Hakasen mukaan kummastakaan ei tiedetä, että he olisivat osallistuneet taisteluihin.

Punakaartin historiaa Hakanen innostui tutkimaan Pakilan työväentalon myötä. Talo täytti sata vuotta 2017, ja Hakanen kirjoitti sen historiikin. Siinä hän käsitteli Pakinkylän punakaartia vain puolentoista sivun verran. Aihe jäi kaivertamaan mieltä.

Vuosi 2018 oli sisällissodan muistovuosi, mikä innosti jatkamaan tutkimusta. Hakanen istui Kansan Arkistossa, Kansallisarkistossa ja muissa arkistoissa vuoden päivät tutkien oikeuden pöytäkirjoja, suojeluskuntien ja työväenyhdistyksen papereita ja muita sisällissodan aikaisia lähteitä.

”Helsingin punakaartien historiaa ei ole juuri tutkittu. Jotta voi ymmärtää, mitä punakaartit olivat, pitää tietää, keitä niihin liittyi ja miksi.”

Pakinkylän asujamisto oli Hakasen mukaan pääasiassa perheellistä työväkeä. Punakaartiin liittyi noin puolet alueen miehistä.

Hakanen sanoo yllättyneensä etenkin siitä, minkälainen punakaarti oli. Hän oli pitänyt kaarteja vain sotilasyksikköinä, mutta se oli vain osa totuutta.

”Kaarti hoiti monia arkeen liittyviä asioita. Se vastasi Pakinkylässä järjestyksestä, piti sairashuonetta, kirjoitti lupalappuja ja jakoi elintarvikkeita.”

Pakinkylän kaartilaisia oli kaikkiaan 280–300, joista 30 oli naisia. Monella yhtenä motiivina oli myös raha: punakaarti maksoi palkkaa aikana, kun muita töitä ei löytynyt ja ruoasta oli jatkuva pula.

”Taustalla oli myös etenkin nuorten innostusta. Oli saatu aikaan monia hyviä asioita, joiden työväki katsoi olevan uhattuna.”

HAKANEN myöntää, että hänen sympatiansa ovat punakaartilaisten puolesta. Hän itse liittyi 1970-luvulla vasemmistolaiseen opiskelijaliikkeeseen ja pitää itseään yhä kommunistina.

Vasemmistosympatiat eivät kuitenkaan kirjasta käy ilmi. Teksti on analyyttistä ja viitteineen lähdeaineistoon tukeutuvaa.

”Minulla on tutkijan koulutus, joten olen pyrkinyt tieteelliseen esitystapaan. Olen myös saanut neuvoja ja kannustusta sisällissotaan perehtyneiltä historiantukijoilta, Tuomas Hopulta ja Raimo Parikalta.”


Maija Hakasen tutkima Pakinkylän punakaarti kokoontui muun muassa nykyisessä Pakilan työväentalossa, jossa nyt toimii myös Pakilan nuorisotalo. (KUVA: SAMI KERO / HS)
Venäjän vuoden 1917 vallankumous jätti Suomeen valtatyhjiön, jota sekä valkoiset että punaiset pyrkivät täyttämään. Tammikuun lopussa 1918 vastakkainasettelu muuttui sisällissodaksi, ja punakaartit valtasivat niin Helsingin kuin eteläisen Suomenkin.

Pakinkylän kaarti joutui sodassa kovimpiin paikkoihin: Vilppulaan, Lempäälään, Lahteen ja Hollolaan.

”Se oli taisteluissa kärkijoukkoja. Johdossa oli muutama Venäjän armeijassa aiemmin palvellut mies.”

Sisällissota päättyi punaisten tappioon viimeistään sen jälkeen kun saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa. Suurin osa pakinkyläläisistä antautui, jotkut pakenivat Venäjälle.

Pakinkylän punakaartilaisista kuoli 64 miestä, joista yli puolet vankileirien kovissa olosuhteissa. Teloitetuiksi joutui 15, ja sama määrä kaatui taisteluissa.

KOVIA kokivat myös Pakinkylän naiset. Naiset yrittävät saada miehiään vapaaksi hankkimalla asiakirjoja ja palkkaamalla vähistä varoistaan asianajajia.

Samalla naisten oli yksin hoidettava lapsikatraitaan ja arjen askareita. Pakinkylän naisista 34 oli jäänyt leskeksi, ja 120 lasta oli ilman isää.

Erityisesti Maija Hakasta on koskettanut Vieno Paldanin tapaus. Paldan oli kolmen lapsen äiti, jonka mies Lauri teloitettiin. Vieno Paldanin synti oli sana ”lahtari”, jonka yksi suojeluskuntalainen kuuli hänen lausuvan kadulla.

Paldan haettiin kotoaan miesjoukolla, jolloin hän raivostui. Tuore leski pidätettiin ja kuljetettiin Suomenlinnaan, jossa hän päätyi valtiorikosoikeuden eteen.

Tuomari vapautti Paldanin kuitenkin heti, kun hänen asiaansa ryhdyttiin käsittelemään.

”Hän ehti olla vangittuna viisi kuukautta. Aikaa kului, koska tutkittavia oli niin paljon”, Hakanen kertoo.

”Sinä aikana hänen kolme isättömäksi jäänyttä lastaan joutuivat lastenkotiin. Nuorin oli yhdeksän kuukauden ikäinen.”

Maija Hakanen on laatinut opaskartan Pakinkylän vuoden 1918 tapahtumapaikoille. Opaskartta löytyy Pakila-seuran verkkosivuilta.
 
Jäin ihmettelemään, ettei tämän hyväntekijä kaartin viaksi panna, että värväsivät alaikäisiä mukaan sotaan.
No sota on julmaa ja sisällissota erityisen julmaa.

https://www.is.fi/hs-helsinki/art-2...=ISLocalNews|halves-with-leading-item-compact

Jopa 14-vuotiaat lapset päätyivät teloitettaviksi, kun Pakilan punakaartista tehtiin selvää 1918, paljastaa tuore historiateos
Maija Hakanen tutki Pakinkylän punakaartin historiaa istumalla vuoden päivät arkistoissa.


SUKUNIMENÄ And on lyhyt ja ytimekäs. Nimi osoittautui kesällä 1918 kuitenkin niin monimutkaiseksi, että se kävi 16-vuotiaalle Juho Aukusti Andille kuolemaksi.

And oli paennut Pakinkylän eli nykyisen Pakilan punakaartin mukana lähestyviä saksalaisjoukkoja Kotkaan, jossa hän oli muiden mukana antautunut valkoisille. Poika päätyi Tammisaaren pahamaineiselle vankileirille, jonka 10 000 vangista 3 000 kuoli pääasiassa nälkään ja tauteihin.

Tammisaaressa tutkintatuomari kuitenkin totesi, että And voidaan vapauttaa. Siihen tarvittiin kuitenkin suojeluskunnan lupa.

”Kirje lähti Oulunkylän suojeluskuntaan, mutta nimi oli kirjoitettu väärin Anteksi. Nimi ei kohdentunut oikeaan henkilöön, ja asiaa palloteltiin kirjeitse kolmesti Tammisaaren ja Oulunkylän välillä”, kertoo Pakinkylän punakaartia tutkinut Maija Hakanen.

”Aikaa selvittelyssä kului lähes kaksi kuukautta, ja Juho Aukusti ehti kuolla Tammisaaren leirin hirvittävissä oloissa ennen pääsemistään tuomarin eteen. Hän ei edes ollut mukana taisteluissa, vaan teki ainoastaan vartiovuoroja Pakinkylässä.”

AND ei ollut suinkaan ainoa Pakinkylästä kuollut lapsi. Hakasen juuri ilmestyneestä kirjasta Pakinkylän punainen kaarti (TA-Tieto) käy ilmi, että kuolleista viisi oli iältään 14–16-vuotiaita.

Kaiken lisäksi kaksi nuorinta, 14-vuotiaat Karl August Lindström ja Juho Svante Palin teloitettiin vangiksi jäämisen jälkeen. Lindström ammuttiin Kotkassa ja Palin Hollolassa.

Hakasen mukaan kummastakaan ei tiedetä, että he olisivat osallistuneet taisteluihin.

Punakaartin historiaa Hakanen innostui tutkimaan Pakilan työväentalon myötä. Talo täytti sata vuotta 2017, ja Hakanen kirjoitti sen historiikin. Siinä hän käsitteli Pakinkylän punakaartia vain puolentoista sivun verran. Aihe jäi kaivertamaan mieltä.

Vuosi 2018 oli sisällissodan muistovuosi, mikä innosti jatkamaan tutkimusta. Hakanen istui Kansan Arkistossa, Kansallisarkistossa ja muissa arkistoissa vuoden päivät tutkien oikeuden pöytäkirjoja, suojeluskuntien ja työväenyhdistyksen papereita ja muita sisällissodan aikaisia lähteitä.

”Helsingin punakaartien historiaa ei ole juuri tutkittu. Jotta voi ymmärtää, mitä punakaartit olivat, pitää tietää, keitä niihin liittyi ja miksi.”

Pakinkylän asujamisto oli Hakasen mukaan pääasiassa perheellistä työväkeä. Punakaartiin liittyi noin puolet alueen miehistä.

Hakanen sanoo yllättyneensä etenkin siitä, minkälainen punakaarti oli. Hän oli pitänyt kaarteja vain sotilasyksikköinä, mutta se oli vain osa totuutta.

”Kaarti hoiti monia arkeen liittyviä asioita. Se vastasi Pakinkylässä järjestyksestä, piti sairashuonetta, kirjoitti lupalappuja ja jakoi elintarvikkeita.”

Pakinkylän kaartilaisia oli kaikkiaan 280–300, joista 30 oli naisia. Monella yhtenä motiivina oli myös raha: punakaarti maksoi palkkaa aikana, kun muita töitä ei löytynyt ja ruoasta oli jatkuva pula.

”Taustalla oli myös etenkin nuorten innostusta. Oli saatu aikaan monia hyviä asioita, joiden työväki katsoi olevan uhattuna.”

HAKANEN myöntää, että hänen sympatiansa ovat punakaartilaisten puolesta. Hän itse liittyi 1970-luvulla vasemmistolaiseen opiskelijaliikkeeseen ja pitää itseään yhä kommunistina.

Vasemmistosympatiat eivät kuitenkaan kirjasta käy ilmi. Teksti on analyyttistä ja viitteineen lähdeaineistoon tukeutuvaa.

”Minulla on tutkijan koulutus, joten olen pyrkinyt tieteelliseen esitystapaan. Olen myös saanut neuvoja ja kannustusta sisällissotaan perehtyneiltä historiantukijoilta, Tuomas Hopulta ja Raimo Parikalta.”


Maija Hakasen tutkima Pakinkylän punakaarti kokoontui muun muassa nykyisessä Pakilan työväentalossa, jossa nyt toimii myös Pakilan nuorisotalo. (KUVA: SAMI KERO / HS)
Venäjän vuoden 1917 vallankumous jätti Suomeen valtatyhjiön, jota sekä valkoiset että punaiset pyrkivät täyttämään. Tammikuun lopussa 1918 vastakkainasettelu muuttui sisällissodaksi, ja punakaartit valtasivat niin Helsingin kuin eteläisen Suomenkin.

Pakinkylän kaarti joutui sodassa kovimpiin paikkoihin: Vilppulaan, Lempäälään, Lahteen ja Hollolaan.

”Se oli taisteluissa kärkijoukkoja. Johdossa oli muutama Venäjän armeijassa aiemmin palvellut mies.”

Sisällissota päättyi punaisten tappioon viimeistään sen jälkeen kun saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja Loviisassa. Suurin osa pakinkyläläisistä antautui, jotkut pakenivat Venäjälle.

Pakinkylän punakaartilaisista kuoli 64 miestä, joista yli puolet vankileirien kovissa olosuhteissa. Teloitetuiksi joutui 15, ja sama määrä kaatui taisteluissa.

KOVIA kokivat myös Pakinkylän naiset. Naiset yrittävät saada miehiään vapaaksi hankkimalla asiakirjoja ja palkkaamalla vähistä varoistaan asianajajia.

Samalla naisten oli yksin hoidettava lapsikatraitaan ja arjen askareita. Pakinkylän naisista 34 oli jäänyt leskeksi, ja 120 lasta oli ilman isää.

Erityisesti Maija Hakasta on koskettanut Vieno Paldanin tapaus. Paldan oli kolmen lapsen äiti, jonka mies Lauri teloitettiin. Vieno Paldanin synti oli sana ”lahtari”, jonka yksi suojeluskuntalainen kuuli hänen lausuvan kadulla.

Paldan haettiin kotoaan miesjoukolla, jolloin hän raivostui. Tuore leski pidätettiin ja kuljetettiin Suomenlinnaan, jossa hän päätyi valtiorikosoikeuden eteen.

Tuomari vapautti Paldanin kuitenkin heti, kun hänen asiaansa ryhdyttiin käsittelemään.

”Hän ehti olla vangittuna viisi kuukautta. Aikaa kului, koska tutkittavia oli niin paljon”, Hakanen kertoo.

”Sinä aikana hänen kolme isättömäksi jäänyttä lastaan joutuivat lastenkotiin. Nuorin oli yhdeksän kuukauden ikäinen.”

Maija Hakanen on laatinut opaskartan Pakinkylän vuoden 1918 tapahtumapaikoille. Opaskartta löytyy Pakila-seuran verkkosivuilta.
Yrjö Hakasen puoliso tämä kirjoittaja
 
Olihan noita molemmilla puolilla.
Viimeiset elossa olleet hallituksen joukkojen soturit olivat vuonna 2009 kuollut Lauri Nurminen, joka 12-vuotiaana toimi lähettinä Tampereen valtauksessa sekä vuonna 2007 kuollut Lennart Rönnback, joka osallistui 12-vuotiaana venäläisten joukkojen aseistariisumiseen Vaasassa. Wolf Halsti ja Aadolf Ehrnrooth olivat myös 12-vuotiaita tuolloin. Halsti matkasi saksalaisten mukana koko reissun Hangosta Helsinkiin toimien tulkkina ja muistelmiensa mukaan teki myös Töölössä yhden "kaadon". Ehrnrooth kantoi saksalaisille kk-patruunoita Uspenskin katedraalin kallioilla.
 
HAKANEN myöntää, että hänen sympatiansa ovat punakaartilaisten puolesta. Hän itse liittyi 1970-luvulla vasemmistolaiseen opiskelijaliikkeeseen ja pitää itseään yhä kommunistina.
Vasemmistosympatiat eivät kuitenkaan kirjasta käy ilmi. Teksti on analyyttistä ja viitteineen lähdeaineistoon tukeutuvaa.

Jos iskujoukkojen historiaa kirjoittava sanoisi, että 'hänen sympatiansa ovat SA-miesten puolella. Hän itse liittyi 1970-luvulla kansallissosialistiseen opiskelijaliikkeeseen ja pitää itseään yhä kansallissosialistina', niin pidettäisiinkö jälkimmäistä väitettä mahdollisena?

Pitää itseään aatteen kannattajana, joka käytäntöön tuotuna on poikkeuksetta johtanut ihmisten joukkotuhontaan, keskitysleireihin ja kaikkivoipaisiin turvallisuuselimiin?
 
Tuttu vanhempi mies poikkesi kentällä,mukana haulikko,vanha Husqvarna,kaula oli korjattu aikas kotikutoisin konstein kahdella raudalla ja rautalanka kiepillä,kyselin korjauksesta,mies kertoi punikkien ryöstäneen kotitalon,veivät haulikonkin,aikansa rellestettyään kylällä tuli viimein äkkilähtö karkuun itään päin,kyseinen haulikko löytyi paikallisen koulun pihalta kahdessa kappaleessa,olivat lähdön hetkellä lyöneet haulikon koulun kivijalkaan,kyläseppä sitten korjasi pelin metsästys kuntoon,ei ollut perikunta raaskinut hävittää asetta eikä korjata paremmin kun sillä oli nyt historiaa kapinasta,tämä varas ja katkaisija päätyi sittemmin halkopinon taakse.
 
"Kuva sisällissodasta on nyt entistäkin raaempi" – päivitetty sotasurmatietokanta sisältää 1 700 uutta kuolintapausta
Uutta tietoa on löytynyt muun muassa Tammisaaren ja Hennalan punavankien kohtalosta.
Sodan uhrit
20.11.2019 klo 10.12
unakaarti ampumaharjoituksissa Siltalan talon pihassa, 1918

Punakaartin ampumaharjoitus talvella 1918Tampereen museot/Sisällissota/Matti Luhtala
13-3-7835131.jpg

Mikko Pesonen

Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa
24
Jaa artikkeli Twitterissä
Tutkija Marjo Liukkonen paljasti viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan, kuinka Hennalan vankileirillä tapahtui Suomen historian suurin naismurha - yli 220 nuorta naista menetti leirillä henkensä.
Liukkosen tutkimus on esimerkki siitä, kuinka sadan vuoden takaisesta sisällissodasta yhä vielä löytyy uutta tietoa.
Kaikki tuo tieto on tallennettu tänään julkaistavaan Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokantaan. Voit tutustua tietokantaan tästä.(siirryt toiseen palveluun)
Se on päivitetty versio vuoden 2002 tietokannasta.
– Reilun viidentoista vuoden aikana on ilmestynyt paljon uutta tutkimusta, joista on paljastunut uusia surmatapauksia tai vanhat kuolintiedot ovat tarkentuneet, sanoo uutta tietokantaa työstänyt suunnittelija Ilkka Jokipii Kansallisarkistosta.
Esimerkiksi Hennalan naiset oli merkitty vanhaan tietokantaan kadonneiksi, nyt he ovat kuolleiden joukossa.
Kaikkiaan uusia kuolintapauksia on vuoden 2002 jälkeen varmistunut 1 700. Hennalan ohella muun muassa Tammisaaren vankileirin kuolleiden luku kasvaa.
Säkkijärvi. Pohjois-Savon rykmentin suojeluskuntalaiset tarkastelevat teloittamiensa punakaartilaisten ruumiita.

Suojeluskuntalaiset tarkastelevat teloittamiensa punakaartilaisten ruumiita.Varkauden museot. Piipun juurella, A. Ahlström osakeyhtiön kokoelma.
Lähes kaikki uudet kuolintapaukset olivat punaisia. Uusia tietoja valkoisista kuolleista on vain kymmenkunta.
– Valkoiset kaatuneet selvitettiin tarkkaan heti sisällissodan jälkeen, Jokipii selittää.
Kuolleiden kokonaismäärä ylittää nyt 41 000 rajan. Sisällissodan ohella tietokantaan on listattu ensimmäisessä maailmansodassa ja niin kutsutuissa heimosodissa kuolleet - molempia on reilu tuhat -, mutta ylivoimainen enemmistö kuolleista on sisällissodan uhreja.
– Kuva sisällissodasta on nyt entistäkin raaempi ja verisempi, Jokipii sanoo.
Uusien kuolintietojen ohella uusi Sotasurma-tietokanta sisältää pari tuhatta sisältöpäivitystä. Tarkennukset voivat liittyä esimerkiksi kuolinaikaan tai -tapaan.
Gravar från 1918.

Valkoisten kuolemat selvitettiin tarkkaan pian Sisällissodan jälkeen.K.H. Renlunds museum – Mellersta Österbottens landskapsmuseum
"Tavoitteena purkaa kansallinen trauma"
Sisällissodan aikaisia surmia tutkittiin laajasti vuosina 1998-2003 valtion rahoittamassa hankkeessa. Aloitteen sotasurmaprojektista teki silloinen pääministeri Paavo Lipponen.
Hankkeen tavoitteena oli "lopullisesti purkaa erityisesti vuoden 1918 sodan synnyttämä kansallinen trauma", kuten tutkimusta johtanut Lars Westerlund on kirjoittanut(siirryt toiseen palveluun).
Yksi hankkeen keskeisistä tuloksista oli juuri kaikille avoimen sotasurma-tietokannan julkaiseminen verkossa vuonna 2002.
Tietokanta on selvästikin kiinnostanut ihmisiä, sillä sivustolla on vuosien mittaan vieraillut lähes 1,4 miljoona kävijää. Viime vuonna, kun sisällissodasta tuli kuluneeksi sata vuotta, sivustoa tutki yli 140 000 kävijää - kaksinkertainen määrä normivuoteen verrattuna.
Vanhaa tietokantaa on myös arvosteltu virheellisistä tiedoista. Ilkka Jokipiin mukaan turhaan.
– Tietokantaan on kirjattu se, mitä lähteissä kerrotaan. Jos esimerkiksi SDP:n terroritilastossa on virhe, se on näkyy tietokannassa.
Uuteen tietokantaan lähteissä olleet virheet on pyritty korjaamaan, mutta samalla myös vanhat tiedot on säilytetty. Tämä on tärkeää historiantutkijoiden kannalta, sillä heitä saattaa kiinnostaa esimerkiksi se, miten SDP:n terroritilasto poikkeaa uusimmasta tutkimustiedosta.
Uusi Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokanta on myös teknisesti päivitetty ja on Jokipiin mukaan "viimeisintä huutoa". Tietotekninen toteutus on Aalto-yliopiston semanttisen laskennan tutkimusryhmän käsialaa. Tutkimusryhmä on tehnyt aiemmin muun muassa toista maailmansotaa esittelevän Sotasampo-sivuston(siirryt toiseen palveluun).

 
Kysymys tietäjille. Onko kuvassa innokkaita kaartilaisia? Sitäkö tuo rinnanyli vedetty liina osoittaa? En löytänyt googlehaulla muita rinnayli vedettyjä liinoja kuin patruunavöitä.

DF574DC8-9588-4E5A-B2EA-9A583349FFB1.jpeg
 
Back
Top