Sarek1
Ylipäällikkö
Varmaan savutti. Mitenkäs hiihtohinauksessa haiskahti....?
Oliko teillä koskaan helikopteria harjoituksissa sissejä etsimässä? Kuitenkin se todennäköisin vihollinen tositilanteessa. Miten muuten ilmavihollista vastaan opetettiin toimimaan? Kun niitä latutarhoja piti kuitenkin ajaa paljon.
Komppaan tuota, mitä @baikal ylempänä viestissä #374 kirjoitti.
Hekoja oli harjoitusten kokonaislukumäärään nähden käytössä harvakseltaan, mikä on ymmärrettävää. Niillä oli myös RVL varsinaisiin tehtäviin kuuluvia hommia. Joskus niitä kuitenkin saatiin mukaan harjoituksiin ja se tiesi haipakkaa maassa.
Liike paljastaa. Liikkumattoman ihmiskohteen havaitseminen ilmasta on vaikeampaa kuin liikkuvan sellaisen. Tunnistettavien muotojen rikkominen paikallaan ollessa edesauttaa piilossa pysymistä. Jatkuva liikkumattomuus ei edistä tehtävien suorittamista.
Talvella:
Latutarhojen auki pitäminen siten, että ne näyttivät yhtä paljon käytetyiltä joka paikasta oli tärkeää. Siirtymät esim. tienvarteen tehtiin vaihtelevia reittejä pitkin ja latuja hiihdettiin mahdollisuuksien mukaan siten, että puiden antamaa suojaa saattoi hyödyntää vaaka- ja pystysuunnassa. Tykkyaika oli suojamielessä otollisinta aikaa, sillä ilmatähystykseltä suojaavia igluja oli metsiköissä joka puolella. Kelkoilla ajettiin omia, yleensä toiminnan kohteena olevasta tiestä kauempana olevia uraverkkoja ja hiihtämällä punottiin lähiseittiä. Latuverkostoja tuntemattomille sen verran kuvausta, että verkostoa varten hiihdettiin useampia tien suuntaisia latuja ja useita poikittaisia latuja sitten näiden välille, jotta erilaisia kulkumahdollisuuksia olisi viljalti. Latuverkostoa tehtäessä otettiin huomioon maaston tarjoamat mahdollisuudet huomaamattomaan livahtamiseen esim. takaa-ajotilanteita varten tai latuverkostoa kampaavien vihollispartioiden varalta.
Kesällä:
Palveluksen huippu oli se, kun pääsin viikoksi pyörittämään hekotiedustelua ja vastasissitoimintaa hekolla kesäaikaan Lapissa. Kopteri oli Agusta Bellin 206. Toimin lennoilla lentäjän viereisellä paikalla istuen tähystäjänä ja seurasin karttaa samaan aikaan sormella, jotta tiesin, missä päin oltiin. Jos vihollisia tai telttoja havaittiin, niihin kohdistettiin toimintaa. Lentäminen tehtiin matkalentonopeudella ja pinnassa, joten sormi liikkui kartalla kuin tosiuskovalla spiritistillä konsanaan. Ilmasta asiat näkee aika lailla eri tavalla kuin varvikon tasalta. Valitulla lentokorkeudella ja -nopeudella pyrittiin suojautumaan vastapuolen tulivaikutukselta.
Lennolle lähtö: karkea etsintäalueen määrittäminen, kopteriin nousu kapparin (ja joskus 1-2 kyytiläisen) kera.
Haravointilento kohdealueella: pintalentoa kovalla vauhdilla, silmät auki ja valppaana! Ohjaajalle toiveita etsintäsuunnista sisäradiolla.
Viholliskontakti/teltan löytäminen: silloin, kun teltta löytyi, laskettiin vähän matkan päässä sopivassa paikassa alas, kipikipi suojaamaan laskualuetta ja kopteri haki paikalle nopeasti lisää väkeä. Sillä välin ehti suunnitella ”pölläytyksen” eli hyökkäyksen vastapuolen leiriin tai asemiin. Kun iskuporukka oli saatu kokoon, liikkeelle ja kimppuun.
Paluumatka: tukikohtaan palattiin apostolin kyydillä, sillä sissit löytyivät yleensä jostain muualta kuin tien varresta. (Maaosastot ajelivat bankuilla ja partioivat jalan tienvarsien suunnassa.)
Edit: @JR49 : Hiihtohinauksessa ollessa pakokaasu haisi tietysti hieman, mutta haitta-aste oli kuitenkin vähäinen ja sääriippuvainen asia. Suksilla ensimmäisen miehen paikka vaatii eniten valppautta ja taitoa, sillä naru oikaisee mutkissa ja sitä täytyy osata ennakoida. Kelkkakuskilta toivoi aina loivia käännöksiä.
Bankun perässä kyyti on mielestäni helpompi rasti, toki hinattaviakin voi olla enemmän.
Viimeksi muokattu:
,). Onko muistikuvia, että kohteeseen olisi osuttu. Meillä Upinniemessä onnistumisia ei tullut edes tietyille "guruina" pidetyille kapiaisille.
