1980-luvun SA

KIM kirjoitti:
Voi olla joku hyvä syy miksi vanhoja sotaväen radioita ei ole myyntiin tullut.
Klikkaa laajentaaksesi...
Syy on erittäin hyvä, nimittäin laittteen lipeäakut eivät täytä mitään länsimääräyksiä. Eivätkä varmaan uudempia itäpykäliäkään. Nämä lipeäakut eivät soveltuneet myöskään yllätyshyökkäysten torjuntaan, sillä niiden saaminen varastomoodista toimintakuntoon vei 3 vrk aikaa. Vitsailimmekin, että toivottavasti varikoilla luetaan Hesarit tarkkaan etä osaavat aloittaa akkujen hapottamisen riittävän ajoissa.

Se 15 kg painava Lv 305 on siis kuvan vasemmanpuoleinen laatikko. Kiinnittämällä tehovahvistin (toinen paketti oikealla) yhdyskaapelila syntyi yhdistelmästä radio Lv 306, jota käytettiin ainoastaan tai ainakin yleensä ajoneuvoasenteisena. Tämä tehovahvistin käynnistyi vasta kun lähetys oli jo ollut 1-2 sek päällä. Tämän vuoksi sanottiin jokaisen viestiin alkuun sana EROTUS. Muuten eka sana meni perille ainoastaan puoliksi.

Tähtäinokulaarin näköisestä putkesta näki valaistun taajuusasteikon. Vas yläkulmassa on akkujen varausmittari ja vas alakulmassa 12 v liitäntä, johon saattoi syöttää virtaa vaikka ajoneuvon akusta. Vai oliko tämä viimeinen sittenkin kuulokkeiden liitäntä? Ehkä joku muistaa paremmin.

Tummanharmaa pyramidin muotoinen laatikko tehovahvistimen takana on hyrräsuuntakehä Wild ARK1:n kotelo. Kuva on siis Museo Militarian näyttelystä.
 
Viimeksi muokattu:
Rajajääkäri kirjoitti:
Muistaakseni, tätä Suomalaista Winha-merkkiäkin(https://fi.wikipedia.org/wiki/Winha_(moottorikelkka) on kokeiltu RVL:ssa joskus. Siitä pystyi kesän tullessa siirtämään moottorin, enduromalliseen moottoripyörään.https://fi.wikipedia.org/wiki/Winha_(moottoripyörä)
Ideahan oli hieno, muttei kuitenkaan tullut menestystä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Winhaa oli ennen Lynxejä. Ei Winhassa mitään sinänsä huonoa ollut, Lynx oli sitten tavallaan -uuden sukupolven peli- ja hyvä sellainen.
 
Old Boy kirjoitti:
Syy on erittäin hyvä, nimittäin laittteen lipeäakut eivät täytä mitään länsimääräyksiä. ..... Vas yläkulmassa on akkujen varausmittari ja vas alakulmassa 12 v liitäntä, johon saattoi syöttää virtaa vaikka ajoneuvon akusta. Vai oliko tämä viimeinen sittenkin kuulokkeiden liitäntä? Ehkä joku muistaa paremmin.
Klikkaa laajentaaksesi...

LV-302:t myytiin reilut 15 vuotta sitten Lylyn Viestivarikolla ilman akkuja ja lähetin toimintakyvyttömäksi tehtynä, luulisi että ryssänradioiden kanssa olisi voinut menetellä samoin.

Vasemmassa alakulmassa on omastanikin mielestä ulkopuolisen virran syöttään tarkoitettu liitin. Neuvostotyyliin jännitteen vaihteluväli oli muistaakseni melko suuri.

Kun kuvassa esitetty kompleksi oli kiinnitettynä GAZ-69 ajoneuvoon (josta kuva ja keskustelua PST-ketjussa) muodostui tästä kokonaisuus Asema 306 (AS-306) eli siis radioauto. Pitkäänhän kuuli huhua siitä kuinka joskus oli Neuvostoliitosta ostettu radioita mutta saatiinkin radioautoja. Näin ei tietenkään ollut kuten ei tankkienkaan mukana tullut yllättäen huoltoautoja tai tykkien mukana vetureita.

Miten on @Old Boy , tuliko EROTUS käyttöön vasta po. radioiden myötä? Minä olen ollut siinä uskossa että samaa ominaisuutta oli vanhemmilla länsiradioillakin?
 
Winha oli -lumisissa oloissa- siitä tympeä, että sen keula sukelsi helposti, painotus, rakenne, paino, sukset jne. Sen keulan kun upotti suo-ojaan Kitsi-Elimossa aamulla niin hiki kuivui vasta illalla. Lynxit olivat paljon parempia tässäkin suhteessa puhumattamaan pitkätelaisesta okkelista.

Ja kruunuksi. Koska ihminen ei mitään näköjään koskaan opi, niin sama firma hankki myöhemmin Yamahat samoilla Winhan ominaisuuksilla. :cool:

Kelkoilla ajettiin paljon ja ne toimivat vm-res.koulutuksen talvisina vetojuhtina. Melkein joka ryhmälle oli kelkka ja reki. Reessä kulki - eivät suinkaan reput ja rensselit- vaan ne keltaiset telamiinat, kevyet heittimet ja joskus ryhmäkohtaiset vedettävät. Hiihtohinaus oli pysyvästi ohjelmistossa. Valmiilla uralla vedettäessä kohtuullisessa maastossa se noin ryhmä tulee nätisti kelkan mukana.

Erikseen olivat evakuointireet, jotka olivat katetut. Niissä pystyi vetämään kaksi makaavaa ihmistä kerralla, olisi siihen kolmekin sopinut.

Toiminta-alueelle ajettiin vähän hitokseen uria: pääura ei saanut erottua harhautusurista.

Knoppeja. Paljonko oli kelkkauraa täyteen ladatun sissikomppanian toiminta-alueella? Uskallan tämän kysyä, koska aikanaan maakuntalehdet avoimesti tästä kirjoittivat.

Mikä oli sotaharjoituksessa kelkkamiehen painajainen suhteessa viholliseen, millainen vihollinen oli oikea perhana, mitä piti oppia varomaan, jottei jäänyt kiikkiin?

Millä bensiinin sekoitussuhteella ajettiin rvl:n kelkkoja, 2t toki siihen aikaan?
 
Hallinkorva kirjoitti:
Lynx oli näppärämpi kääntymään kuin Ockelbo. 1980-luvun Lynxillä pystyi ajamaan metsäpolulla kuin kesällä enduroa. Okkeli olisi ollut lähimmän puun kyljessä samalla vauhdilla.

Kaksi talvea ajoin ammatikseni.
Klikkaa laajentaaksesi...

Joo, varsinkin 3900 Lynx oli ketterä. Okkeli oli alustaltaan hiven jäykempi ja jos oli jatkettu tela, niin se toi tiettyä raskautta kääntöön. Molemmat olivat hyviä, Okkeli jatketulla matolla oli pahoissa lumioloissa partiokelkkana umpeen hyvä, kun oppi käyttämään ja tajusi, että kaasu on käyttöä varten. Okkeli oli myös parempi, kun piti nousta jyrkästi uralta veks. No, makuasioita ja osin myös tottumusjuttuja.

Ainoa malli, jonka minä sain syleilemään mäntyä oikein huolella oli 5900 Lynx ja vain satumainen onni varjeli minua silloin päättämästä maallista vaellustani tai loukkaantumasta merkittävästi. Eli paksun lumen aikaan oli pakko pitää vauhtia kohti nousua ja puuta väistäessä oikea suksi osui lumen alla kantoon ja siitä lähdettiin kohti petäjää ja pam. Baikal lensi kuin rukkanen reilusti monta metriä, vasemman olkapään hipaistessa puunkylkeä. Molemmat polvet toki ottivat ohjaussarviin ja olivat hellinä, huulet ristissä kuin jäniksellä, ottivat johonkin osumaa, kaksi etuhammasta heilui, mutta ovat edelleen kiinni kärsässäni ja toimivat päivittäin siinä työssä, mihin ne on tarkoitettukin.
 
Eniten jäin kaipaamaan kevyttä sinkoa 55S55. NOT. Maailman epäergonomisin laite. Sitä kun ei pystynyt kuljettamaan millään tavalla järkevästi. Ja se paino! Koska tuo otettiin pois jakovahvuudesta? A-tarvike kirjo siihen oli riittävä. Sirpale, ontelo, savu ja fosfori. Apilashan sen korvasi.

Muistan vielä käskynkin: Putki puhdas, seula selvä...:)
 
Viimeksi muokattu:
AKE-ukki kirjoitti:
Eniten jäin kaipaamaan kevyttä sinkoa 55S55. NOT. Maailman epäergonomisin laite. Sitä kun ei pystynyt kuljettamaan millään tavalla järkevästi. Ja se paino! Koska tuo otettiin pois jakovahvuudesta? A-tarvike kirjo siihen oli riittävä. Sirpale, ontelo, savu ja fosfori. Apilashan sen korvasi.

Muistan vielä käskynkin: Putki puhdas, seula selvä...:)
Klikkaa laajentaaksesi...

8-kiloinen kevyt sinko ohuella remmillä. Sehän oli periaatteessa 1950-luvun konstruktio eli rekyylitön tykki. 1960-luvulla vielä ok. Tarkkakin, jos a-tarvike oli kunnollista. Mutta makaava ampumatarvike pilaantui, ja aika siitä oli mennyt ohi 20 vuodella jo 1980-luvulla. Siitä taidettiin alkaa luopua 1980-luvun puolivälissä hissukseen ensin ampumakiellon kautta ja sitten myöhemmin Apilaksen kautta, kun se tuli jääkäriprikaatien aseeksi.

Psj-ryhmässä oli yksi 55 S 55, ja kantajaa vaihdettiin välillä, mutta muodossa sinko oli aina samalla paikalla. Mies vaihtui.
 
Viimeksi muokattu:
Minun aikana sillä tapahtui pari tapaturmaakin, kun aseen mukana kulki kaksi seulaa. Yksii kokonainen seula ja toinen taas oli katkaistu. Kapiaisetkaan eivät tienneet, mikä seula piti olla paikoillaan Kokonaisella seulalla varutettuna kun rekyylittömästä aseesta tuli rekyylinen, Pari sormea murtui.

Betonipäitä ja sisäpiipulla ammuttiin. Kovia ei koskaan.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Minun aikana sillä tapahtui pari tapaturmaakin, kun aseen mukana kulki kaksi seulaa. Yksii kokonainen seula ja toinen taas oli katkaistu. Kapiaisetkaan eivät tienneet, mikä seula piti olla paikoillaan Kokonaisella seulalla varutettuna kun rekyylittömästä aseesta tuli rekyylinen, Pari sormea murtui.

Betonipäitä ja sisäpiipulla ammuttiin. Kovia ei koskaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kolme kovaa laukausta sain ampua mutta vain seisovaan maaliin.
 
JR49 kirjoitti:
Pakko osallistua tähän keskusteluun, vaikken ao. radiomalleja olekaan koskaan käyttänyt.
Kuulin tämän hehkutuksen nimittäin pari vuotta ennen omaa inttiäni! Paria vuotta vanhempi naapurinpoika oli Mikkelissä korohorossa ja muistan hyvin, kun hän hehkutti minulle lomilla nähdessämme, että nyt on koulutettu ydintuhon kestävä venäläinen putkiradio. Joka tosin oli omituinen virittää :unsure:?
Joten jäsenet @Stokes ja @Kapiainen ovat kyllä hyvinkin oikeassa kirjoituksissaan, kun kerran tieto itäradioiden hyvyydestä levisi alaikäistenkin keskuuteen.
Mistäkö muistan? No siitä kun ihmettelin omana palvelusaikanani, että missä se ydintuhon kestävä radio on ja kyselin kaveriltani sen tyyppiä. Mikä lienee, KRH-komppaniassa oli ilmeisesti käytössä 90-luvun ihan taitteessa. Itse näin käytössä pelkästään perusmallia LV217 ja sen kehitelmiä.

Edit: tai mistäs minä tiedän, vaikka miten hyvä peli oli kyseessä :). Olen pelkästään tornarin varassa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Sanotaanko vaikka niin että oli niissä venäläisissä radioissa (LV305 ja 306) varmaan hyvätkin puolensa, mutta kun sellaisen heittää selkäänsä ja vaikka vain päivän kantaa, niin ne mahdolliset hyvät puolet kyllä unohtuvat tehokkaasti :)
Painoa ihan pirusti ja "kantolaitteena" kaksi ohutta remmiä, jotka kiinnitettiin sellaisilla klipsuilla radiossa oleviin pieniin lenkkeihin. Sen kanssa liikkuessa ei kyllä tullut kylmä kylmimmälläkään kelillä ja olo olo muutenkin kivuton - jos ei hartioissa olevaa kipua huomioida - nimittäin kaikki mahdolliset muut rasituskivut kyllä hukkuivat niiden noin 2cm leveiden (kapeiden) kantohihnojen aiheuttamiin fiiliksiin :)
Kyllä 217 ka 217M oli herkkua sen jälkeen :)
 
Kapiainen kirjoitti:
Sanotaanko vaikka niin että oli niissä venäläisissä radioissa (LV305 ja 306) varmaan hyvätkin puolensa, mutta kun sellaisen heittää selkäänsä ja vaikka vain päivän kantaa, niin ne mahdolliset hyvät puolet kyllä unohtuvat tehokkaasti :)
Painoa ihan pirusti ja "kantolaitteena" kaksi ohutta remmiä, jotka kiinnitettiin sellaisilla klipsuilla radiossa oleviin pieniin lenkkeihin. Sen kanssa liikkuessa ei kyllä tullut kylmä kylmimmälläkään kelillä ja olo olo muutenkin kivuton - jos ei hartioissa olevaa kipua huomioida - nimittäin kaikki mahdolliset muut rasituskivut kyllä hukkuivat niiden noin 2cm leveiden (kapeiden) kantohihnojen aiheuttamiin fiiliksiin :)
Kyllä 217 ka 217M oli herkkua sen jälkeen :)
Klikkaa laajentaaksesi...

Idän ihmeitä ei ollut ilo päästä kantelemaan. Venttiseiskan huono puoli oli se, että sen kantolaite sopi huonosti yhteen taisteluvyö 85:n kanssa.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Minun aikana sillä tapahtui pari tapaturmaakin, kun aseen mukana kulki kaksi seulaa. Yksii kokonainen seula ja toinen taas oli katkaistu. Kapiaisetkaan eivät tienneet, mikä seula piti olla paikoillaan Kokonaisella seulalla varutettuna kun rekyylittömästä aseesta tuli rekyylinen, Pari sormea murtui.

Betonipäitä ja sisäpiipulla ammuttiin. Kovia ei koskaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Samanlaisia muistoja mullakin. Ja, jos muistan oikein, niin sen 55S55 lataaminen oli aika v-mäistä. Etukautta kiertämällä... ja jos ei ollut varmistettu, niin...
 
KIM kirjoitti:
Vanhoilla manuaalisilla vehkeillä saattaa pystyä joskus tekemään temppuja joihin helppokäyttöiset uudet vehkeet eivät pysty.
Klikkaa laajentaaksesi...

Itse rakentelen parastaikaa Windom antennia Intialaisten rakentamaan Ubitx all band HF lättyyn, väliin menee manuaali tuneri johon haen SWR mittarilla sopivat asetukset 20-80M.

Eli tekniikalla voi korvata taitoa tiettyyn rajaan asti, mutta vannoutunut radioamatööri saa kuson kulkemaan kelissä kuin kelissä, jos ei muuten niin titaamalla, digimoodit ovat häirittävissä mutta morsea ei saa tukkoon sitten niin millään muuten kuin olemala nii lähellä että ylettää isommalla karahkalla huiskimaan, ihmisaivot ovat niin ihmeellinen suodatin ettei sitä usko.
 
tulikomento kirjoitti:
Idän ihmeitä ei ollut ilo päästä kantelemaan. Venttiseiskan huono puoli oli se, että sen kantolaite sopi huonosti yhteen taisteluvyö 85:n kanssa.
Klikkaa laajentaaksesi...

RVL files näkökulma:
Kantti kertaa puntti eli M85 tstvyö ei ollut onneksi rantautunut rajalle 85/86 eikä niitä ikivanhojakaan köysiä käytetty kuin pari kertaa erikseen harjoitusmielessä. M85:n riemut tulivat minulle tutuksi vasta varttuneempana reserviläisenä eli vallatonta nuoruutta se ei ehtinyt varjostamaan.

80 -luvun radiona LV217 oli toimiva peruslaite. Kerran tuli käytettyä sitä onnettomuustilanteen yhteydessä rajan hätäkanavalla. Radio toimi moitteettomasti ja apu tuli nopeasti paikalle.

Kun seljässä oli reppu ja hinauksessa ahkio, oli venttiseiskan luontevin paikka edessä eli rintapuolella. Radio ensin eteen, reppu pykälään, naru kiinni ja menoksi. Aparaatin käyttäminen onnistui etupuolelta hyvin ja se tasapainotti kuorman jakaumaa kun repussa oli aina kaikenlaista rompetta aika mukavasti mukana. Kuorman kanssa mäkiä laskiessa piti ahkionaru aina ottaa heti keulasta käteen jalan viereen ja laskea mäestä ja lumen olemuksesta riippuen hieman kyyryssä lievässä Telemark-asennossa tai aurassa. Radio ei yllättävää kyllä haitannut tässä asetelmassa mäenlaskua, toki ylimääräinen massa suhteessa omiin kykyihin tuli ottaa huomioon.
 
Hallinkorva kirjoitti:
8-kiloinen kevyt sinko ohuella remmillä. Sehän oli periaatteessa 1950-luvun konstruktio eli rekyylitön tykki. 1960-luvulla vielä ok. Tarkkakin, jos a-tarvike oli kunnollista. Mutta makaava ampumatarvike pilaantui, ja aika siitä oli mennyt ohi 20 vuodella jo 1980-luvulla. Siitä taidettiin alkaa luopua 1980-luvun puolivälissä hissukseen ensin ampumakiellon kautta ja sitten myöhemmin Apilaksen kautta, kun se tuli jääkäriprikaatien aseeksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä -93 kesällä ainakin pst-jantterit ulkoiluttivat ahkerasti Mustia Hiltonin pihalla. Ja oli niillä välillä jotain ammutukin hajusta päätellen. Muistelen myös yhden pst-kouluttajan teloneen tornihuhun mukaan oman jalkansa laittaessaan kokoon KES:siä, jossa oli "laukeamaton" harakki sisällä.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top