1980-luvun SA

1980-luvulla salaista yhteistyötä oli enemmän. Suomelle oli kuitenkin silloin 100% selvää, että Ruotsilla on ollut 200 vuotta sama puolustuksellinen intressi. Maa ei sitoudu minkään toisen maan puolustamiseen. Vain Ruotsin omat intressit määräävät. Minkäänlaista toiveajattelua ei ollut silloin, kuten nykyään tuntuu olevan vähän joka asiassa.

He olivat omissa suunnitelmissaan valmiit pommittamaan Suomen aluetta ja hidastamaan joillakin omilla sissijoukoilla. Ruotsilla oli silloin vielä kaikilla sektoreilla vahvat puolustusvoimat, mutta hekin halusivat aikaa.
 
Ruotsalaisilla oli silloin suuri halu, että suomalaiset olisivat pystyneet pari päivää pidättelemään neuvostoliittolaisia. Toisaalta ruotsalaiset valmistautuivat torjumaan ruotsalaisilla joukoilla neuvostojoukkojen hyökkäyksen Ruotsia vastaan jo Suomen alueella. Ruotsalaisten suunnitelmissa heidän sissijoukkonsa kohtaisivat neuvostodivisioonat Pohjois-Suomen teillä.

Kovasti Lappi huoletti kaikkia paitsi meitä... Neuvostoliiton sotilasasiamies kommodori V.A. Andrushkevitsh ehdotti Pohjois-Suomen osalta puolustusvastuun siirtämistä Neuvostoliitolle vuonna 1972.

Ruotsin sotilastiedustelu sai Varsovan liiton piiristä tiedon, että aloitteen oli itse asiassa tehnyt Kekkonen itse. Tähän saadaan vielä selvyys, itse asiassa 15 vuoden kuluessa, kun salaus loppuu. Ainakin hän pohti sitä ensin vakavasti mutta sitten määräsi kuitenkin jarruttamaan.

Kaikki tutkijat (muiden muassa Visuri) ovat vähätelleet 1970-luvun alun neuvotteluja.

Matti Lukkarin elämäkertakirja kenraali Lauri Sutelasta kertoo noista 70-luvun salaisista konsultaatioista. Kyllä siinä sanotaan että PV:n ylin johto jarrutti parhaansa mukaan, mutta vaikeaa se oli kun ylipäällikkö itse pohdiskeli ettei esim. jonkinlaiset yhteiset esikunta- ja karttaharjoitukset neukkujen kanssa nyt niin vaarallisia olisi olleet. Ei kait, sellaisia kun olisi ryhdytty pitämään niin ne olisivat vuotaneet kyllä ulos ja sen jälkeen Suomen puolueettomuusasemasta ei olisi ollut lännen silmissä enää mitään jäljellä. Ja tätähän Neuvostoliitto juuri halusikin.
 
En pitäisi porojen käyttöä mahdottoman tyhmänä nykyäänkään sotatoimissa. Saati 1980-luvulla. Silloin oli kyllä jo ihan kelvollisia kelkkoja sotakäyttöön. Eiköhän alkuun ollut Ockelit ja 1980-luvun lopulla jo Lynx 5900. Tuo Lynx 5900 on ihan kova peli vielä nykyäänkin jos niitä sattuu PV:llä vielä tuolta ajalta olemaan.

Tunnen porot ja hevoset nuoruudestani. Olen ajanut ja hoitanut poroja. Ja olen ollut savotassa hevosen kanssa. Eikä nämä olleet mitään perinneleikkejä, vaan sen ajan mukaista normaalia työkäyttöä syrjäkylien pientiloilla. Itse olen savotoinut ratsumallisen suomenhevosen kanssa, mutta naapurilla muistan olleen työmallisen suomenhevostamman. Se oli todella roteva. Sille tehtiin melkoisia kuormia hankalassa metsämaastossa.
Vasta sitten, kun tehdään 300 km toimintasäteellä oleva äänetön umpisessa ja reen edessä jaksava moottorikelkka edullisesti, niin uskon poron ja hevosen tulleen täysin korvatuksi talvella. Kesällä poroa ei taida tietynlaisissa tehtävissä päihittää koskaan mikään. Niitä tehtäviä on vaan niin tosi vähän, ettei taida kannattaa poroja niitä varten kasvattaa.

Minkämerkkisiä ja mallisia kelkkoja oli rajalla 1980-luvulla? Oliko Okkelin ja Lynxin lisäksi muitakin?
 
Täytyy tähänkin ketjuun laittaa tämä, mielestäni otsikon mukaista aikaa leimaava piirre meikäläisessä armeijassa.
Käytimme pääasiassa venäläistä kalustoa ja aseistusta. Näinollen on luontevaa koulutuksessa korostaa omien aseiden ja asejärjestelmien hyvyyttä jopa erinomaisuutta. Siinä ohessa - kuraporras tiedostamattaan, osa ylimmästä johdosta ehkä jopa tiedostaen - hehkutimme Puna-armeijan erinomaisuutta. Ihan tyypillinen kaava oli ensin kehua jotakin asejärjestelmää ja sitten lopuksi todeta että Neuvostoliitolla näitä on lähes rajaton määrä. Samaan hengenvetoon myös usein muistettiin tuoda esiin miten amerikkalainen vastine tälle asejärjestelmälle on huonompi. Amerikkalaiset tykit eivät toimi kun pöly tukkii lukot ja muun koneiston, tankit ovat epäluotettavampia kuin NL:n tankit, käsiaseet eivät kestä edes pölyä ja kaliiberikin on huono jne jne jne.
Kyllähän meillä toisinaan aikamoista tappiomielialaa luotiin, toivottavasti pääosin tiedostamatta, mutta kuitenkin.

Tämä on sangen totta, oli 90-luvulla ja on osin vieläkin ainakin siltä osin, että oma tavara on aina priimaa tuli se sitten mistä tahansa.

Aiemmin ei länsivaunulla tehnyt Suomessa mitään koska ne ovat niin painavia tai jotain muuta, nykyään taas T-vaunut ovat pelkkiä romuja. Ällit ovat kuitenkin ihan rautaisia pelejä mutta konsa pata kutsuu taistelusammakoita on selvää ettei niitäkään hyvällä muistella.

7.62X39 on ainoa oikea kaliiperi maamme erityisolosuhteisiin mutta annapa olla kun vaihdamme johonkin muuhun; vanhasta ryssän väljyydestä tulee antikristus sillä siunaamalla. Kasvanut huollon tarvekaan ei enää ole haitta vaan pikemminkin etu jolla maamme nuoriso kasvatetaan kuriin ja järjestykseen hippimeiningin sijasta johon vain vähän huoltoa vaativa RK altisti.

Menneinä vuosina radioiden vähyys oli hyve eikä muka haitannut lainkaan vaikka jääkärikomppaniassa oli yksi puheradio. Nykyään on matolaatikkoa joka puolella ja ainoa seikka ennallaan on se ettei viesti kulje edelleenkään.

PKM sai olla vain paskahattujen käytössä koska vaunuissa oli pitkää patruunaa ampuva ase muutenkin, muiden oli tyytyminen kevyeen konariin koska muuten hommasta ei olisi tullut mitään; olisihan töpinä joutunut toimittamaan kahta eri patruunalaatua. Nykyisin huoltomiehet ovat tehokkaampia eikä KvKK:n kannattajia enää löydy kuin MP.net:n huru-ukko osastolta eikä heidänkään vaientamisessaan pitkään nokka tuhise.

Varsikengät olivat kelvolliset vain lomakäyttöön ja riippuritsoille. Nahkasaappaiden erinomaisuus oli itsestään selvyys joka ei perusteluja kaivannut, olivathan ne helpot laittaa jalkaan ja ottaa pois. Jalkarätit olivat ainut kenttäkelpoinen verho jaloille, sukat rullaantuivat ja aiheuttivat hiertymiä. Nyttemmin vain idiootti tai larppaaja kuvittelee käyttävänsä em. välineitä.

Venäläiset radiot olivat mitä kenttäkelpoisimpia vehkeitä niin vaunuissa kuin kannettavinakin peleinä. Länsimaalaiset radiothan virittivät itse antenninsa ja jos pienikin veden pisara, hiekan jyväinen tai lumihiutale sattui menemään antenni-istukkaan ei hommasta kuulemma tullut mitään. Neuvostolaitetta käsin viritettäessä ei tätä ongelmaa ollut. Jotenkin aivan yhtäkkiä ryssänrauta muuttuikin ihan paskaksi eikä stenattujen vaunujen radioita taidettu liiemmin talteen ottaa vaikka joku olisi voinut kuvitella että tarvetta olisi ollut.
 
Tämä on sangen totta, oli 90-luvulla ja on osin vieläkin ainakin siltä osin, että oma tavara on aina priimaa tuli se sitten mistä tahansa.

Aiemmin ei länsivaunulla tehnyt Suomessa mitään koska ne ovat niin painavia tai jotain muuta, nykyään taas T-vaunut ovat pelkkiä romuja. Ällit ovat kuitenkin ihan rautaisia pelejä mutta konsa pata kutsuu taistelusammakoita on selvää ettei niitäkään hyvällä muistella.

7.62X39 on ainoa oikea kaliiperi maamme erityisolosuhteisiin mutta annapa olla kun vaihdamme johonkin muuhun; vanhasta ryssän väljyydestä tulee antikristus sillä siunaamalla. Kasvanut huollon tarvekaan ei enää ole haitta vaan pikemminkin etu jolla maamme nuoriso kasvatetaan kuriin ja järjestykseen hippimeiningin sijasta johon vain vähän huoltoa vaativa RK altisti.

Menneinä vuosina radioiden vähyys oli hyve eikä muka haitannut lainkaan vaikka jääkärikomppaniassa oli yksi puheradio. Nykyään on matolaatikkoa joka puolella ja ainoa seikka ennallaan on se ettei viesti kulje edelleenkään.

PKM sai olla vain paskahattujen käytössä koska vaunuissa oli pitkää patruunaa ampuva ase muutenkin, muiden oli tyytyminen kevyeen konariin koska muuten hommasta ei olisi tullut mitään; olisihan töpinä joutunut toimittamaan kahta eri patruunalaatua. Nykyisin huoltomiehet ovat tehokkaampia eikä KvKK:n kannattajia enää löydy kuin MP.net:n huru-ukko osastolta eikä heidänkään vaientamisessaan pitkään nokka tuhise.

Varsikengät olivat kelvolliset vain lomakäyttöön ja riippuritsoille. Nahkasaappaiden erinomaisuus oli itsestään selvyys joka ei perusteluja kaivannut, olivathan ne helpot laittaa jalkaan ja ottaa pois. Jalkarätit olivat ainut kenttäkelpoinen verho jaloille, sukat rullaantuivat ja aiheuttivat hiertymiä. Nyttemmin vain idiootti tai larppaaja kuvittelee käyttävänsä em. välineitä.

Venäläiset radiot olivat mitä kenttäkelpoisimpia vehkeitä niin vaunuissa kuin kannettavinakin peleinä. Länsimaalaiset radiothan virittivät itse antenninsa ja jos pienikin veden pisara, hiekan jyväinen tai lumihiutale sattui menemään antenni-istukkaan ei hommasta kuulemma tullut mitään. Neuvostolaitetta käsin viritettäessä ei tätä ongelmaa ollut. Jotenkin aivan yhtäkkiä ryssänrauta muuttuikin ihan paskaksi eikä stenattujen vaunujen radioita taidettu liiemmin talteen ottaa vaikka joku olisi voinut kuvitella että tarvetta olisi ollut.

Tässäpä kirjailijan analyysi, joka pitää täysin paikkansa. Kyllä argumentit aina keksitään, asiaan kuin asiaan.
 
Minkämerkkisiä ja mallisia kelkkoja oli rajalla 1980-luvulla? Oliko Okkelin ja Lynxin lisäksi muitakin?

Okkeleita ja Lynxejä, partiokelkkana paras oli pitkätelainen poro-okkeli. En minä ainakaan muita siellä nähnyt koskaan nevö siihen aikaan. Lynx oli se 5900 ja harvukseltaan 3900a.
 
Tässäpä kirjailijan analyysi, joka pitää täysin paikkansa. Kyllä argumentit aina keksitään, asiaan kuin asiaan.
Jäi tälläinenenkin väite muistiin silloin joskus. NL-putkiradiot on parhaita, niitä ei riko elektromagneettinen pulssikaan. 217 rikkuu kyllä.:unsure:
 
Jäi tälläinenenkin väite muistiin silloin joskus. NL-putkiradiot on parhaita, niitä ei riko elektromagneettinen pulssikaan. 217 rikkuu kyllä.:unsure:
Pakko osallistua tähän keskusteluun, vaikken ao. radiomalleja olekaan koskaan käyttänyt.
Kuulin tämän hehkutuksen nimittäin pari vuotta ennen omaa inttiäni! Paria vuotta vanhempi naapurinpoika oli Mikkelissä korohorossa ja muistan hyvin, kun hän hehkutti minulle lomilla nähdessämme, että nyt on koulutettu ydintuhon kestävä venäläinen putkiradio. Joka tosin oli omituinen virittää :unsure:?
Joten jäsenet @Stokes ja @Kapiainen ovat kyllä hyvinkin oikeassa kirjoituksissaan, kun kerran tieto itäradioiden hyvyydestä levisi alaikäistenkin keskuuteen.
Mistäkö muistan? No siitä kun ihmettelin omana palvelusaikanani, että missä se ydintuhon kestävä radio on ja kyselin kaveriltani sen tyyppiä. Mikä lienee, KRH-komppaniassa oli ilmeisesti käytössä 90-luvun ihan taitteessa. Itse näin käytössä pelkästään perusmallia LV217 ja sen kehitelmiä.

Edit: tai mistäs minä tiedän, vaikka miten hyvä peli oli kyseessä :). Olen pelkästään tornarin varassa.
 
Viimeksi muokattu:
Okkeleita ja Lynxejä, partiokelkkana paras oli pitkätelainen poro-okkeli. En minä ainakaan muita siellä nähnyt koskaan nevö siihen aikaan. Lynx oli se 5900 ja harvukseltaan 3900a.

Muistaakseni, tätä Suomalaista Winha-merkkiäkin(https://fi.wikipedia.org/wiki/Winha_(moottorikelkka) on kokeiltu RVL:ssa joskus. Siitä pystyi kesän tullessa siirtämään moottorin, enduromalliseen moottoripyörään.https://fi.wikipedia.org/wiki/Winha_(moottoripyörä)
Ideahan oli hieno, muttei kuitenkaan tullut menestystä.
 
Ideahan oli hieno, muttei kuitenkaan tullut menestystä.

Tehdas teki konkurssin.

Sinällään hyvä peli, koska ajoneuvokanta tuntee vieläkin toistakymmentä Winhaa, joista muutamat ovat museorekisterissä. Harrastajien mielestä armeija oli oikeassa: se on niukkasen parempi kuin saman aikakauden Husqvarna.

Winhan mp:ssa oli Suomessa tehty runko. KTM:stä kaapattuja olivat keula, pyörät napoineen ja takaiskarit. Maguran kahvat. Moottorina kanadalainen Kohler 340AX, Variaattorit kotimaisia (Velsa). Kotimaisia lasikuituosia ainakin variaattorin koppa, todennäköisesti tankki ja satulan runko. Maastokelpoinen.

PV halusi ilmeisesti 1970-luvulla tilauksillaan edesauttaa maastoajoneuvojen tekemistä Suomessa.

Tuossa on jotain elävää kerrontaa, miten sekin tuli keksittyä:

https://www.tekniikkatalous.fi/talo...assa-yhdistyi-moottorikelkka-ja-pyora-6694709
 
Nykyisin huoltomiehet ovat tehokkaampia eikä KvKK:n kannattajia enää löydy kuin MP.net:n huru-ukko osastolta eikä heidänkään vaientamisessaan pitkään nokka tuhise.
Vieläkin kämmenlihaksesta vihlasoo joka kerta, kun kuulee sanan KvKK. Tietää ketkä käyttäneet :camo:
 
En minä kämmenvihlaisua muista mutta sen muistan että hylsy napsahti kipeästi rystysille silloin tällöin.
 
Pakko osallistua tähän keskusteluun, vaikken ao. radiomalleja olekaan koskaan käyttänyt.
....nips...Edit: tai mistäs minä tiedän, vaikka miten hyvä peli oli kyseessä :). Olen pelkästään tornarin varassa.

Kyseessä on ollut neuvostoliittolainen R-105 eli suomeksi LV-305 jota käytettiin, kuten olet kuullutkin, pääasiallisesti tulenjohto- ja tuliasemaradiona niin tykistössä kuin kranaatinheittimistössäkin. Muistoja kyseisestä aparaatista on ollut käytössä vielä 2000-luvullakin, LV-217M:n kaukokäyttöpuhelimena toimiva TA-57 kuului alunperin LV-305:n varusteisiin, LV-217:n pitkälanka-antenni on sekin samasta idän ihmeestä alunperin kotoisin.

LV-305 on ihan aikuistenkin oikeasti melko toimintavarma mutta jo hankittaessa melkoisen vanhan aikainen. En enää muista miten homma meni tarkalleen mutta kolme eri asiaa piti kalibroida käsin, yksi oli ainakin antenni ja toinen taisi olla lähetin tai jotain. Vihellyskuoppa piti löytää, sen muistan. Marssiantenni oli mallia rotanhäntä joka jäykistettiin eräänlaisella linkulla jonka väliin kämmenen nahkat jäivät ainakin aluksi. Virtalähteinä toimivat lipeäakut joiden varaaminen oli melkoinen savotta.

Vielä 90-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla vehje oli varauskalustona enkä osaa sanoa milloin se lienee lopullisesti hylätty. Myytävänä en ole nähnyt toisin kuin esimerkiksi saman aikakauden ruotsalaisia radioita.
 
En pitäisi porojen käyttöä mahdottoman tyhmänä nykyäänkään sotatoimissa. Saati 1980-luvulla. Silloin oli kyllä jo ihan kelvollisia kelkkoja sotakäyttöön. Eiköhän alkuun ollut Ockelit ja 1980-luvun lopulla jo Lynx 5900. Tuo Lynx 5900 on ihan kova peli vielä nykyäänkin jos niitä sattuu PV:llä vielä tuolta ajalta olemaan.

Tunnen porot ja hevoset nuoruudestani. Olen ajanut ja hoitanut poroja. Ja olen ollut savotassa hevosen kanssa. Eikä nämä olleet mitään perinneleikkejä, vaan sen ajan mukaista normaalia työkäyttöä syrjäkylien pientiloilla. Itse olen savotoinut ratsumallisen suomenhevosen kanssa, mutta naapurilla muistan olleen työmallisen suomenhevostamman. Se oli todella roteva. Sille tehtiin melkoisia kuormia hankalassa metsämaastossa.
Vasta sitten, kun tehdään 300 km toimintasäteellä oleva äänetön umpisessa ja reen edessä jaksava moottorikelkka edullisesti, niin uskon poron ja hevosen tulleen täysin korvatuksi talvella. Kesällä poroa ei taida tietynlaisissa tehtävissä päihittää koskaan mikään. Niitä tehtäviä on vaan niin tosi vähän, ettei taida kannattaa poroja niitä varten kasvattaa.

Minkämerkkisiä ja mallisia kelkkoja oli rajalla 1980-luvulla? Oliko Okkelin ja Lynxin lisäksi muitakin?
Okkeleita ja Lynxejä, partiokelkkana paras oli pitkätelainen poro-okkeli. En minä ainakaan muita siellä nähnyt koskaan nevö siihen aikaan. Lynx oli se 5900 ja harvukseltaan 3900a.

Varusmieskoulutuksessa olleet kelkat olivat 85/86 enimmäkseen Lynxejä (5900, 3900?) niin pohjoisessa (LR) kuin etelässä (Immola). Muistelenko väärin? En ollut koskaan kelkkamiehenä kun siihen oli viljalti kokeneempia ja parempia kuskeja.

Minun erikoisalaani ja vahvuusaluettani oli hiihtäminen, suksilla oleminen ja eläminen, ahkion vetäminen, hiihtohinauksessa oleminen kaatumatta ja hiihtäminen. Rankimman reissun alussa ei saatu tienvarsivaiheessa käsikirjoituksen pakottamana nukkua kuin 1h/vrk, joten lepovuorossa mentiin kaverin kanssa laskemaan mäkeä kantavalla keväthangella auringon paistaessa täydeltä terältä (ryhmästä oli pari kaveria simahtanut ja yksi oli kelkkamiehenä jossain huitsin kuikkelissa, joten partioita täytyi pienentää taistelijapareiksi). Laskiessa tyyliteltiin Telemark-tyylillä varusteiden eli sotasuksien ja -siteiden mahdollistamalla tavalla. Aurinkolasit tietysti päässä, tyyli on tärkeää. Mahtavaa!

Eläimistä kuorman kuljettajina olen kyllä samaa mieltä kuin @KIM , vaikka minulla ei kokemusta niiden käyttämisestä siinä tarkoituksessa olekaan.
 
LV-305 on ihan aikuistenkin oikeasti melko toimintavarma mutta jo hankittaessa melkoisen vanhan aikainen. En enää muista miten homma meni tarkalleen mutta kolme eri asiaa piti kalibroida käsin, yksi oli ainakin antenni ja toinen taisi olla lähetin tai jotain. Vihellyskuoppa piti löytää, sen muistan. Marssiantenni oli mallia rotanhäntä joka jäykistettiin eräänlaisella linkulla jonka väliin kämmenen nahkat jäivät ainakin aluksi. Virtalähteinä toimivat lipeäakut joiden varaaminen oli melkoinen savotta.
tai mistäs minä tiedän, vaikka miten hyvä peli oli kyseessä :). Olen pelkästään tornarin varassa.
1970-80 lukujen tykkimiehet muistavat kaikki elävästi venäläiset Lv305 radiot. 15 kg painava melkein umpiraudasta tehty putkivehje, jota oli varusmiestenkin vaikea saada rikki. Laitteen käyttö oli hidasta, kun ensin piti tosiaan kalibroida lähetinantenni. Se tapahtui ottamalla varustepussi esiin josta löytyi pieni ruuvimeisseli. Se työnnettiin laitteen kannessa olevasta pienestä reiästä sisään ja kuunneltiin viheltävää ääntä. Tämän äänen minimikohdassa oli kalibrointi kohdallaan. Vasta tämän jälkeen voitiin kiertää oikea taajuus ja yrittää yhteyden ottamista. Se onnistui pidemmillä yhteysväleillä huonosti marssiantennilla joten alettiin väsätä lanka-antennia, jolla yhteys yleensä saatiinkin.

Kaikkeen tällaisen touhuun meni yleensä niin paljon aikaa, että sotaharjoituksen kärkikomppanian eri joukko-osastosta tuleva jalkaväki kyllästyi odottelemaan tykkimiesten touhuiluja. Kun tulenjohtajalla lopulta oli yhteys kunnossa jalkaväki meni jo kaukana hyökäten omin päin ilman tulitukea. Siinä sitten kouluttaja selitteli tulenjohtopojille, että "oikeassa tilanteessa ne eivät voisi toimia noin". Kaksipuolinen tst-simulaattori olisi tosiaan ollu tarpeen.
 
1970-80 lukujen tykkimiehet muistavat kaikki elävästi venäläiset Lv305 radiot. 15 kg painava melkein umpiraudasta tehty putkivehje, jota oli varusmiestenkin vaikea saada rikki. Laitteen käyttö oli hidasta, kun ensin piti tosiaan kalibroida lähetinantenni. Se tapahtui ottamalla varustepussi esiin josta löytyi pieni ruuvimeisseli. Se työnnettiin laitteen kannessa olevasta pienestä reiästä sisään ja kuunneltiin viheltävää ääntä. Tämän äänen minimikohdassa oli kalibrointi kohdallaan. Vasta tämän jälkeen voitiin kiertää oikea taajuus ja yrittää yhteyden ottamista. Se onnistui pidemmillä yhteysväleillä huonosti marssiantennilla joten alettiin väsätä lanka-antennia, jolla yhteys yleensä saatiinkin.

Kaikkeen tällaisen touhuun meni yleensä niin paljon aikaa, että sotaharjoituksen kärkikomppanian eri joukko-osastosta tuleva jalkaväki kyllästyi odottelemaan tykkimiesten touhuiluja. Kun tulenjohtajalla lopulta oli yhteys kunnossa jalkaväki meni jo kaukana hyökäten omin päin ilman tulitukea. Siinä sitten kouluttaja selitteli tulenjohtopojille, että "oikeassa tilanteessa ne eivät voisi toimia noin". Kaksipuolinen tst-simulaattori olisi tosiaan ollu tarpeen.

Minulle tuo LV305 ei ole tuttu. Venäläisten radioiden kanssa tuli vähän säädettyä intissä. Ajattelin tuosta sinun kuvauksestasi, että onneksi ei tarvii enää noin paljoa säätää, että saa antennin soviteltua kohdilleen. Sitten nostin katseen ja palasin todellisuuteen. Tietokonepöydälläni on vanha japanialainen putkiradio. Ja sen radion ja antennin välissä on manuaalinen tuneri SWR-mittarilla. Tunerilla teen varmaan just sen saman säädön jonk sinäkin ruuvimeisselillä. Nykyään antenniviritys on radioissa sisäänrakennettu. Tuolla mun antennitunerilla säätää kyllä sitten vaikka lantakärry tai piikkilanka-aidan taajuudelle kuin taajuudelle sopovaksi antenniksi. Antennini on irronnut puiden välistä myrskyssä, mutta saan silti kuunneltua pohjoisamerikkalaisia radioamatöörejä ilman toistimia. Vanhoilla manuaalisilla vehkeillä saattaa pystyä joskus tekemään temppuja joihin helppokäyttöiset uudet vehkeet eivät pysty. Voi olla joku hyvä syy miksi vanhoja sotaväen radioita ei ole myyntiin tullut.
 
Back
Top