1980-luvun SA

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Tässä olet ihan oikeassa. Tiilikaisen mainittu kirja on viihdyttävä ja sujuvasti kirjoitettu, jolla hän sai opusta jonkin verran myytyäkin. Täällä vakavassa keskustelussa sitä ei kannata siteerata..
Tuo on tyylipuhdas ad hominem. Vaikka kyseessä on juorukirja, siitä voi ehkä todeta paljon jäykkyyksiä, joita hierarkkisissa systeemeissä on. Luultavasti Suomessa laitos on silti jopa joustavampi kuin monet kumppaninsa maailmalla.

Tunnelin poikkipinta-ala on 16 neliötä ja silloin sitä ei ollut varmaan kovin suurta osuutta valmiina. Raskasta kalustoa siitä ei varmasti olisi voinut tuoda. Miehet ja käsiaseet kyllä.
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Ei mennä sivupolulle, mutta kun siitä oli vain osia, joita ei ollut kytketty... Täytyy olla jo aika paksu poika, jos ei sovi kulkemaan.

Päijännetunneli.jpg
 

Sarek1

Ylipäällikkö
@baikal @Rajajääkäri @Sarek1
Tervehtisin ilolla kirjoituksia, joissa avattaisiin soveltuvin osin sissien toimintaa 80-luvulla ryhmä- tai joukkuetasalla. Mikä oli tyypillinen tehtävänanto tiedusteluun tai liikenteen häiritsemiseen tms? Miten pitkään teidän oli tarkoitus toimia kesä/talvi, miten täydensitte jne.
Tämä puoli kun on jääkärille sellaista myyttistä ulottuvuutta :)
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii. ;)
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.

Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.

Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)

Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.

Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.

Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat... :D

Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.

Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.

Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.

Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.

Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.

Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.

(*= Smiert ***** okupantam!)
 
Viimeksi muokattu:

Rajajääkäri

Ylipäällikkö
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii. ;)
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.

Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.

Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)

Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.

Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.

Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat... :D

Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.

Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.

Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.

Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.

Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.

Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.

(*= Smiert ***** okupantam!)
Oli kyllä niin hienosti kuvattu, etten osaa mitään tuohon lisätä.
 

JR49

Respected Leader
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii. ;)
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.

Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.

Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)

Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.

Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.

Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat... :D

Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.

Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.

Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.

Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.

Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.

Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.

(*= Smiert ***** okupantam!)
:salut::uzi:
 

Kapiainen

Respected Leader
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii. ;)
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.

Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.

Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)

Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.

Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.

Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat... :D

Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.

Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.

Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.

Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.

Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.

Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.

(*= Smiert ***** okupantam!)
Eiköhän tuolla jotakin olisi saatu aikaiseksi. Lisäksi on hyvä muistaa ettei vastustajalla oikein ollut tuolloin, kuten ei ole nykyisinkään, järkevin resurssein toteutettavia vastatoimia. Nykyisin teknologian kehityttyä jo vähän enemmän kuin tuolloin. Tuohon aikaan ei ollut oikeastaan mitään keinoja jotka eivät olisi vaatineet silloisten organisaatioiden mukaisesti rykmenttikaupalla joukkoja pienenkin alueen vastatoimiin.
 

StmSvejk

Ylipäällikkö
Eihän niistä itää vastaan oleista suunnitelmista mitään paperille laitettu; ei ainakaan kukaan uraansa ajatteleva. NATOa vastaan oli YYA-yhteensopivat suunnitelmat siltä varalta että sotilaallisiin konsultaatioihin jouduttaisiin. Eli muistitiedon talteen keräämisestä siis on kysymys.
Eikä kyse tarvitse olla vain puolustussuunnittelusta, vaan myös vaikkapa juuri mainituista ristiriidoista harjoitusten kulun ja omien ajatusten välillä ym.
 

Kontraaja

Korpraali
Sekin on toki muistettava että meillä oli tuolloin kaksi panssariprikaatia, joilla myös oli tarvittava kalusto. Niiden iskukyky olisi todennäköisesti ollut kovaa luokkaa.
Toinen T-55 ja toinen T-72 kalustolla . Jääkärit olisivat liikkuneet BMP-1 , BTR-60 ja BTR-50 vaunuilla , panssaritiedustelijat PT-76 kalustolla . Epäsuoratuli ja pioneerit pääosin kuorma-autoilla,ilmatorjunta veivivehkeitä pääosiltaan.Iskukyvyn kovuudesta voi olla toistakin mieltä,yritystä ei kylläkään olisi puuttunut eikä tahtoa.
 

tulikomento

Greatest Leader
Eikös noihin aikoihin jalkaväkiprikaatien liikkuvuus ollut traktorien ja näiden vetämien lavojen varassa ? Pasi-vaunujakin alettiin saamaan, mutta eivät tainneet olla vielä kovin suurissa määrin käytössä.
 

Erkki

Kenraali
Tässä pitää ottaa vielä huomioon, että 1980-luvulla jäykän torjunnan tueksi Suomi oli tykistön pienvalta. Tykistöä oli vähän ja se oli kevyttä. Olikos niin, että prikaatissa oli (määrävahvuisena) kaksi kevyttä pstoa a 12x 105 H ja 12x 122 H? Jälkimmäinen joko H 38 tai H 63...
Usein prikaatin toinen psto oli raskas, joko jokin sota-ajan perintöhaupitsi tai 130 K 54. Kevyt psto sitten tuo 105 tai 122.
 

Erkki

Kenraali
Eikös noihin aikoihin jalkaväkiprikaatien liikkuvuus ollut traktorien ja näiden vetämien lavojen varassa ? Pasi-vaunujakin alettiin saamaan, mutta eivät tainneet olla vielä kovin suurissa määrin käytössä.
Jalkaväkiprikaatit käyttivät nimenomaan ottokalustoa eli suurelta osin traktoreita kärryineen. Panssaroitu kalusto kuului vain jääkäriprikaateille. Jv-prikaatien osalta tuo tilanne säilyi niin kauan kuin nuo prikaatitkin olivat sa-organisaatiossa.
 

Viljami

Kapteeni
Toinen T-55 ja toinen T-72 kalustolla . Jääkärit olisivat liikkuneet BMP-1 , BTR-60 ja BTR-50 vaunuilla , panssaritiedustelijat PT-76 kalustolla . Epäsuoratuli ja pioneerit pääosin kuorma-autoilla,ilmatorjunta veivivehkeitä pääosiltaan.Iskukyvyn kovuudesta voi olla toistakin mieltä,yritystä ei kylläkään olisi puuttunut eikä tahtoa.
Tuo panssarijääkäreiden kalusto oli kyllä noihin aikoihin varsin kirjavaa. BMP-1 kalustoa ei paljoa vielä 80- luvulla ollut. BTR- 50 oli vissiin vaunukomppanioiden panssarijääkärijoukkueiden kalustoa. Itse kun palvelin Parolassa 94/95, niin silloin panssarijääkäreillä oli kulkupelinä MT-LBV. Tiedustelijoilla oli BMP- 2. Vähän myöhemmin sitten taas jääkäreille tuli BMP-1 ja lopulta BMP-2.
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Tunnelin poikkipinta-ala on 16 neliötä ja silloin sitä ei ollut varmaan kovin suurta osuutta valmiina. Raskasta kalustoa siitä ei varmasti olisi voinut tuoda. Miehet ja käsiaseet kyllä.
Täällä on hyvä tapa laittaa edit, kun täydentelee tekstejään. Tunnelia ryhdyttiin rakentamaan 1973 ja se valmistui 10 v kuluttua. Kirjassa mainittu osuus oli valmiina kun karttaharjoitus pidettiin. Siltä osin siis oikea ajatus, mutta käyttöönottoa odottava tunneliosuus oli täynnä vettä, jonka poispumppaus olisi kestäny 3 viikkoa. Asiaa tosiaan kysyttiin tunnelirakentajilta, kun kirja ilmestyi.
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Täällä on hyvä tapa laittaa edit, kun täydentelee tekstejään. Tunnelia ryhdyttiin rakentamaan 1973 ja se valmistui 10 v kuluttua. Kirjassa mainittu osuus oli valmiina kun karttaharjoitus pidettiin. Siltä osin siis oikea ajatus, mutta käyttöönottoa odottava tunneliosuus oli täynnä vettä, jonka poispumppaus olisi kestäny 3 viikkoa. Asiaa tosiaan kysyttiin tunnelirakentajilta, kun kirja ilmestyi.
Kiitos infosta tunnelia koskien. Tulee tuokin kertomus käsiteltyä kunnolla eikä enää vaivaa.

Samalla minuutilla viestiin lisätty loppu ei mielestäni vaatinut selittelyjä enkä arvannut, että kukaan ehtisi lukea viestiä. Yritän jatkossa muistaa, että joku vanha ystävä voi olla niin nopea lukija, että voi katsoa jopa reaaliajassa. Pahoittelen.

Tärkeämpi asia liittyy karttaharjoituksiin ja sotapeleihin, jopa tietokonesimuihin. Missä määrin ne toimivat? Harald Öhquist oli tehnyt karttaharjoituksia ja sotapelejä ja oletti joulukuun 1939 hyökkäyksensä onnistuvan vaikka aikaraamit olivat epärealistiset ja moni muukin muuttuja silminnähden huonossa asennossa tosielämässä. Taipaleesta jos tekee taistelupelin kaikilla olemassa olleilla spekseillä, puolustaja häviää koko rintaman alta aikayksikön, vaikka olisi miten kokenut. Mutta todellisuudessa ne pojat olivaqt siellä koko sodan.

Siksi parasta on jatkuva soveltava harjoittelu maastossa. Erityisesti upseeristolle ja kantahenkilökunnalle se on tärkeintä. Miehet menevät kyllä, kun joku vain tietää, mitä pitää tehdä. Toimivatko valmistautumisen aikamääreet rauhan kannalla tehtävästä harjoittelusta siellä, missä on kuolema läsnä?
 

mienkoiv

Luutnantti
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii. ;)
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.

Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.

Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)

Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.

Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.

Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat... :D

Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.

Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.

Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.

Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.

Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.

Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.

(*= Smiert ***** okupantam!)
Itse Immolan käyneenä 97-98 ja parin tervasnapsin (neljän) jälkeen piti pyyhkiä kyynel silmäkulmasta.Tarina pursuaa sissi- ja RVL-romantiikkaa,kiteyttäen tuon ajan koulutuksen timantinkovan tekemisen meiningin ja tekemällä oppimisen.Jotenkin tuntuu,että nykyaikana ote voisi olla jostain erikoisjoukkokoulutuksesta,jopa sen näyttökoevaiheesta tms.
Kiitos Sarek1 upeasta ja informatiivisesta kuvauksesta.Lakki päästä...
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Juuri tuollaista kaipasin. Tuo on se puoli, joka minulta jäi laajassa mielessä kokematta. PsRUK:n partiokilpailu oli ainoa sissintapainen suoritus eikä sekään ollut silloin kuin parin vuorokauden mittainen mutta rasteineen melko raskas ja todella kiinnostava. Sissiteltan purku ja takaa-ajajan pakeneminen, kuriiripostin ryöstäminen, suolla ruokailu ja kuuman veden tekeminen, tulenjohtaminen, haavoittuneen ensiapu ja tuominen ison suon keskeltä, ammunta vasta viimeisenä, kun kaikki olivat valvoneita, hengästyneempiä ja väsyneempiä kuin Kaisa Mäkäräinen...

Koska meillä on vakavakin projekti, mistä @Old Boy kauniisti ohjasi, tähän kohtaan voisi kuitenkin laittaa yhden tutkielman, josta voi lukea joitakin vastauksia siihen, että miksi.

Nuoria upseereita varmaan harmitti kaikki kaksoispuhe YYA-aikana, mutta miten moni odotti suuren moottoroidun panssariarmeijan hyökkäämistä lännestä? Hävitty olisi mutta tapeltu olisi. Se alueellinenhan johti siihen väistämättä, että jokainen toimii vaikka valtiojohto olisi halvaantunut.

Se miksi tietysti tarvittiin niin sissit kuin kaksi liikkuvaa panssariprikaatia ja muut jääkäripataljoonat ja sitten vielä syvyyden jalkaväkiyksiköt traktoreineen johtui varmaan siitä massasta, joka oli tulossa vastaan. Se massa oli myös huonosti henkilökohtaisesti suojattu, varustus mitä oli, ja etenemistapa kaavamainen jopa kilometrin tarkkuudella.

Esitän yhden arvion, joka perustuu tiedustelutietoihin Neuvostoliiton doktriinista.

Moottoroidun jalkaväkidivisioonan taisteluryhmitys vaihteli tehtävän ja vihollisen puolustusvalmiuden mukaan. Se koostui yleensä kahdesta portaasta tai vain yhdestä portaasta, jonka tukena oli pienempi reservi. Mikäli murrettavana oli poikkeuksellisen vahva puolustus, voimat voitiin sijoittaa kolmeenkin peräkkäiseen portaaseen. Divisioonan hyökkäysalueen leveydeksi määritettiin 1980-luvun lopussa tavallisesti 10-15 kilometriä. Varsinaisen murtoalueen osuus tästä saattoi olla 4-6 kilometriä. Tälle alueelle muodostettaisiin viisin- tai kuusinkertainen — tai vieläkin suurempi — joukkojen ja taisteluvälineiden ylivoima. Tykistön riittävänä tiheytenä pidettiin 100-120 tykkiä ja ilmavoimien 10-20 lentokonetta tai taisteluhelikopteria rintamakilometriä kohden. Heikkoa vihollista vastaan hyökätessä murtoalue saattoi olla laajempikin ja linnoitettuja alueita murrettaessa vastaavasti suppeampi. Asetiheys riippuisi niin ikään tehtävän luonteesta.

Merkittävä muutos aiempaan oli se, että divisioonan keskimääräistä hyökkäysnopeutta katsottiin muuttuneiden olosuhteiden takia aiheelliseksi tarkistaa alaspäin. 1980-luvun lopun arvioissa se oli enää 20-30 kilometriä ja autoilla kuljetettavien moottoroitujen divisioonien osalta vain 15-20 kilometriä vuorokaudessa. Operatiivisten manööveriryhmien taktisina vastineina käytettiin entiseen tapaan erilaisia etuosastoja. Moottoroitu jalkaväkidivisioona saattoi käyttää sellaisena esimerkiksi vahvennettua panssaripataljoonaa ja moottoroitu rykmentti yhtä pataljoonistaan. Hyökättäessä suoraan liikkeestä etuosastojen tehtävänä oli soluttautua ensimmäisenä vihollisen ryhmitykseen ja varmistaa päävoimien mahdollisimman sujuva eteneminen. Etuosastot toimisivat iskevänä kärkenä taktisen läpimurron loppuun saakka, ja niitä tuettaisiin koko ajan tykistötulella, ilmavoimien iskuilla ja helikopterikuljetteisten joukkojen rynnäköillä.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103367/Syv%E4%E4n+taisteluun+2007+2p+(net).pdf;jsessionid=C47F51F4D6E9B08A23DA8C0F6C355999?sequence=2

Ja kysymyksen: Miten olisitte itse senaikaisella varustuksella hoitaneet homman?
 
Viimeksi muokattu:

Sardaukar

Greatest Leader
BAN
Kuten uusimman Tuntemattoman sinänsä jo kuolemattomia lausahduksia:

Koskela: "Toivoa ei enää ole"
Kariluoto: "Tapellaan sitten toivottomasti.."

;)
 

Hallinkorva

Ylipäällikkö
Niin, siis tiedettiin että se pääsee aina halutessaan murtoon, mutta jokainen paikka ei ole painoiste. Kuvaan tätä hiukan. Se puna-armeijan divisioona oli kuin venäläinen nukke. Kärkikomppania on kärkirykmentin kärkikomppania ja menee kosketukseen kärkirykmentin kärkipataljoonan pääosien ollessa kahden kilometrin etäisyydellä. ja tuon kärkirykmentin pääosat ovat tasan viiden kilometrin päässä ja jos se on osa kärkidivisioonaa, joka on jonkin kärjessä tulevan armeijan kärki, se murto linnoitetussa asemassa on aika varma. :)

"Kymijoen tasalle" pysäyttäminen ei varmasti tarkoittanut "linnoitetussa kasematissa torjuntaa" vaan aivan jotain muuta, kuluttamista, hidastamista ja siten liikeen hyydyttyä mahdollisuuksien mukaan tuhoamista. Mikäli yksi oma pataljoona halusi mitenkään hyydyttää yksittäisen rykmentin, sen kärkikomppanian on toki johonkin törmättävä ja sivustahyökkäys voi jakaa sen kokonaan kahteen makkaraan.

Tietenkän asiaa ei pidä nähdä miniatyyrisena että olisi se omakaan pataljoona yksin vaan se oli osa koko sotilasalueen toimintaa ja teoriassa riviin olisi saanut 700 000 ukkoa, joista valtaosalla vielä tahto, jota tietenkään ei pidä halveksia, mutta ei oikeaa varustusta, kuten ei kai vieläkään, eikä oikein paljon koulutustakaan.

Se kai kuviteltiin saatavan tilanteen kiristyessä ja valmiutta kohotettaessa, eli jatkuva harjoittelu alkaisi lkp:n kaltaisissa asioissa. Kenraalit olivat aika varmoja, että jos he saavat senaikaisen miesväen muutamaksi viikoksi metsään ja rajattomat valtuudet, siitä tulee sotajoukko.

Nykyisin ne pataljoonat yksinäisiä ovat, mutta onpahan komposiittikypärät ja polvisuojat ja levyjä rinnassa. Omasuoja on parempi ja liikkuuvuus ja tulivoima. Mutta ehkä on vähänlaisesti. Ukrainalla oli parhaimmillaan 50 000 ukkoa vahtimassa Donbasin reunoja, ja se on Uudenmaan läänin kokoinen alue.

Meillä on sodan ajan maavoimia 90 000 miestä ja tämän kokoinen maa.

Jatkan edelleen Neuvostoliiton doktrinista:

Kaikkein vaativin oli sellainen tilanne, jossa vihollinen oli ehtinyt saattaa joukkonsa täyteen torjuntavalmiuteen, ryhmittää ne suunnitelmallisesti ja sillä oli tukenaan myös operatiivisia reservejä. Lähdettiin siitä, että Nato-maiden taktisella puolustuksella voisi olla 1980-luvulla syvyyttä jopa 40-50 kilometriä — ja jopa enemmänkin — mikä oli 3-4 kertaa enemmän kuin se, mihin saksalaiset olivat toisen maailmansodan aikana pystyneet. Tässä tapauksessa hyökkäyskonseptio muistutti paljolti vanhaa 1940-luvun mallia. Konventionaalinen läpimurto aloitettaisiin yleensä välittömästä kosketuksesta, ja sitä edeltäisi voimakas tykistön ja ilmavoimien tulivalmistelu. Sen tarkoituksena oli tuhota tai lamauttaa vihollisen vaarallisimmat tuliasemat, komentopaikat ja muut tärkeimmät taktiset kohteet. Erityisen tärkeänä pidettiin vihollisen panssarintorjunnan lamauttamista. Torjunta-aseiden tiheyden arvioitiin 1980-luvun lopulla olevan kaksin- tai kolminkertainen toiseen maailmansotaan verrattuna. Paikallisissa sodissa saadut kokemukset olivat osoittaneet, että menestys edellytti niiden 70-80-prosenttista lamauttamista jo tulivalmistelussa. Kaikkein vaarallisimpina pidettiin panssarintorjuntaohjuksia.

Divisioonan kärkirykmentit lähtisivät liikkeelle valmistelun päätyttyä. Ne tunkeutuisivat vihollisen asemiin mahdollisimman nopeasti siten, että pääosa jatkaisi ilman taukoja eteenpäin ja vain tietyt pataljoonat jätettäisiin tuhoamaan sivustoille ja selustaan jääneitä vihollisvoimia. Divisioonan taaempi porras tai reservi etenisi lähestymisryhmityksessä noin 15-20 kilometriä ensimmäisen portaan perässä. Se vedettäisiin taisteluun kärkiportaan yksiköiden välitse tai sivustojen kautta. Näin pidettäisiin yllä hyökkäyksen voimaa ja korvattaisiin tappiota.
 

tulikomento

Greatest Leader
Oleellinen tekijä tuossa olisi varmaan se, että jos Suomen operaatio olisi ollut osa laajempaa hyökkäystä läntiseen Eurooppaan, olisi Suomi melko varmasti ollut sivusuunta, ei painopistesuunta. Tarkoitan sanoa, että Leningradin sotilaspiirin ykkössarjan joukkoja olisi ehkä käytetty meitä vastaan vähemmässä määrin. Länsi-Saksa oli päätavoite. Pohjois-Suomi ja Norjan vastainen raja saattoi kiinnostaa puna-armeijaa enemmän kuin Helsinki.

Meillä varmasti laskettiin sen varaan, että vaaran merkit olisi havaittu ajoissa ja tämä olisi mahdollistanut liikekannallepanon käynnistämisen. Olen kuullut puhuttavan että aikaikkuna reserviläisten mobilisoinnille ja pikakouluttamiselle olisi ollut noin 1kk. Eri asia sitten se, että mikäli NL:n operaatio olisi ollut rajoitetumpi ja kohdistunut vain meitä vastaan, olisi se varmasti yrittänyt nopeaa yllätyshyökkäystä ja pyrkinyt nopeaan ratkaisuun. Tässä olisi sitten nähty maihinnousuja etelärannikolle ja maahanlaskujoukkojen massakäyttöä.
 

Kapiainen

Respected Leader
Niin, siis tiedettiin että se pääsee aina halutessaan murtoon, mutta jokainen paikka ei ole painoiste. Kuvaan tätä hiukan. Se puna-armeijan divisioona oli kuin venäläinen nukke. Kärkikomppania on kärkirykmentin kärkikomppania ja menee kosketukseen kärkirykmentin kärkipataljoonan pääosien ollessa kahden kilometrin etäisyydellä. ja tuon kärkirykmentin pääosat ovat tasan viiden kilometrin päässä ja jos se on osa kärkidivisioonaa, joka on jonkin kärjessä tulevan armeijan kärki, se murto linnoitetussa asemassa on aika varma. :)

"Kymijoen tasalle" pysäyttäminen ei varmasti tarkoittanut "linnoitetussa kasematissa torjuntaa" vaan aivan jotain muuta, kuluttamista, hidastamista ja siten liikeen hyydyttyä mahdollisuuksien mukaan tuhoamista. Mikäli yksi oma pataljoona halusi mitenkään hyydyttää yksittäisen rykmentin, sen kärkikomppanian on toki johonkin törmättävä ja sivustahyökkäys voi jakaa sen kokonaan kahteen makkaraan.

Tietenkän asiaa ei pidä nähdä miniatyyrisena että olisi se omakaan pataljoona yksin vaan se oli osa koko sotilasalueen toimintaa ja teoriassa riviin olisi saanut 700 000 ukkoa, joista valtaosalla vielä tahto, jota tietenkään ei pidä halveksia, mutta ei oikeaa varustusta, kuten ei kai vieläkään, eikä oikein paljon koulutustakaan.

Se kai kuviteltiin saatavan tilanteen kiristyessä ja valmiutta kohotettaessa, eli jatkuva harjoittelu alkaisi lkp:n kaltaisissa asioissa. Kenraalit olivat aika varmoja, että jos he saavat senaikaisen miesväen muutamaksi viikoksi metsään ja rajattomat valtuudet, siitä tulee sotajoukko.

Nykyisin ne pataljoonat yksinäisiä ovat, mutta onpahan komposiittikypärät ja polvisuojat ja levyjä rinnassa. Omasuoja on parempi ja liikkuuvuus ja tulivoima. Mutta ehkä on vähänlaisesti. Ukrainalla oli parhaimmillaan 50 000 ukkoa vahtimassa Donbasin reunoja, ja se on Uudenmaan läänin kokoinen alue.

Meillä on sodan ajan maavoimia 90 000 miestä ja tämän kokoinen maa.

Jatkan edelleen Neuvostoliiton doktrinista:

Kaikkein vaativin oli sellainen tilanne, jossa vihollinen oli ehtinyt saattaa joukkonsa täyteen torjuntavalmiuteen, ryhmittää ne suunnitelmallisesti ja sillä oli tukenaan myös operatiivisia reservejä. Lähdettiin siitä, että Nato-maiden taktisella puolustuksella voisi olla 1980-luvulla syvyyttä jopa 40-50 kilometriä — ja jopa enemmänkin — mikä oli 3-4 kertaa enemmän kuin se, mihin saksalaiset olivat toisen maailmansodan aikana pystyneet. Tässä tapauksessa hyökkäyskonseptio muistutti paljolti vanhaa 1940-luvun mallia. Konventionaalinen läpimurto aloitettaisiin yleensä välittömästä kosketuksesta, ja sitä edeltäisi voimakas tykistön ja ilmavoimien tulivalmistelu. Sen tarkoituksena oli tuhota tai lamauttaa vihollisen vaarallisimmat tuliasemat, komentopaikat ja muut tärkeimmät taktiset kohteet. Erityisen tärkeänä pidettiin vihollisen panssarintorjunnan lamauttamista. Torjunta-aseiden tiheyden arvioitiin 1980-luvun lopulla olevan kaksin- tai kolminkertainen toiseen maailmansotaan verrattuna. Paikallisissa sodissa saadut kokemukset olivat osoittaneet, että menestys edellytti niiden 70-80-prosenttista lamauttamista jo tulivalmistelussa. Kaikkein vaarallisimpina pidettiin panssarintorjuntaohjuksia.

Divisioonan kärkirykmentit lähtisivät liikkeelle valmistelun päätyttyä. Ne tunkeutuisivat vihollisen asemiin mahdollisimman nopeasti siten, että pääosa jatkaisi ilman taukoja eteenpäin ja vain tietyt pataljoonat jätettäisiin tuhoamaan sivustoille ja selustaan jääneitä vihollisvoimia. Divisioonan taaempi porras tai reservi etenisi lähestymisryhmityksessä noin 15-20 kilometriä ensimmäisen portaan perässä. Se vedettäisiin taisteluun kärkiportaan yksiköiden välitse tai sivustojen kautta. Näin pidettäisiin yllä hyökkäyksen voimaa ja korvattaisiin tappiota.
Saattaa olla että jotenkin noin joissakin suunnitelmissa kuviteltiin.
Kokonaan toinen asia onkin sitten se mitä koulutettiin johtajille ja joukoille. Molempia ehdin nähdä ja olla mukana. Minä en usko että noita mahdollisia suunnitelmia olisi kyetty tehokkaasti toteuttamaan, ei johtajat eikä joukot heidän allaan.
Toinen asia on sen ajan armeijan varustus ja kalusto. Käytännössä sitä ei ollut. Armeija ilman varusteita - vaikka se Talvisodassa onnistuikin - ei lähtökohtaisesti ole kykenevä suoriutumaan tehtävistään.
 
Top