@baikal @Rajajääkäri @Sarek1
Tervehtisin ilolla kirjoituksia, joissa avattaisiin soveltuvin osin sissien toimintaa 80-luvulla ryhmä- tai joukkuetasalla. Mikä oli tyypillinen tehtävänanto tiedusteluun tai liikenteen häiritsemiseen tms? Miten pitkään teidän oli tarkoitus toimia kesä/talvi, miten täydensitte jne.
Tämä puoli kun on jääkärille sellaista myyttistä ulottuvuutta
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii.
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.
Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.
Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)
Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.
Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.
Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat...
Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.
Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.
Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.
Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.
Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.
Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.
(*= Smiert ***** okupantam!)
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii.
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.
Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.
Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)
Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.
Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.
Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat...
Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.
Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.
Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.
Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.
Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.
Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.
(*= Smiert ***** okupantam!)
Eiköhän tuolla jotakin olisi saatu aikaiseksi. Lisäksi on hyvä muistaa ettei vastustajalla oikein ollut tuolloin, kuten ei ole nykyisinkään, järkevin resurssein toteutettavia vastatoimia. Nykyisin teknologian kehityttyä jo vähän enemmän kuin tuolloin. Tuohon aikaan ei ollut oikeastaan mitään keinoja jotka eivät olisi vaatineet silloisten organisaatioiden mukaisesti rykmenttikaupalla joukkoja pienenkin alueen vastatoimiin.Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii.
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.
Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.
Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)
Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.
Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.
Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat...
Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.
Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.
Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.
Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.
Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.
Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.
(*= Smiert ***** okupantam!)
Toinen T-55 ja toinen T-72 kalustolla . Jääkärit olisivat liikkuneet BMP-1 , BTR-60 ja BTR-50 vaunuilla , panssaritiedustelijat PT-76 kalustolla . Epäsuoratuli ja pioneerit pääosin kuorma-autoilla,ilmatorjunta veivivehkeitä pääosiltaan.Iskukyvyn kovuudesta voi olla toistakin mieltä,yritystä ei kylläkään olisi puuttunut eikä tahtoa.
Usein prikaatin toinen psto oli raskas, joko jokin sota-ajan perintöhaupitsi tai 130 K 54. Kevyt psto sitten tuo 105 tai 122.
Jalkaväkiprikaatit käyttivät nimenomaan ottokalustoa eli suurelta osin traktoreita kärryineen. Panssaroitu kalusto kuului vain jääkäriprikaateille. Jv-prikaatien osalta tuo tilanne säilyi niin kauan kuin nuo prikaatitkin olivat sa-organisaatiossa.
Täällä on hyvä tapa laittaa edit, kun täydentelee tekstejään. Tunnelia ryhdyttiin rakentamaan 1973 ja se valmistui 10 v kuluttua. Kirjassa mainittu osuus oli valmiina kun karttaharjoitus pidettiin. Siltä osin siis oikea ajatus, mutta käyttöönottoa odottava tunneliosuus oli täynnä vettä, jonka poispumppaus olisi kestäny 3 viikkoa. Asiaa tosiaan kysyttiin tunnelirakentajilta, kun kirja ilmestyi.
Eihän tämä vastaa tietenkään suoraan kysymykseen, mutta:
Ennen oltiin sissejä, mutta nykyään ei kun se voi olla liian sissyä. Kansainvälinen imago kärsii.
Uusi taistelutapa käyttää paljolti samoja elementtejä kuin mitä aiemmin sisseillessä käytettiin. Sissisodan taktiikkaa voi luonnehtia ehkä siten, että pyritään toimimaan sillä tavalla, että vastustajalle aiheutetaan mahdollisimman paljon haittaa ja tappioita pienillä omilla tappioilla. Ja siinä aktiivisuus, liike ja yllätyksellisyys ovat keskeisiä elementtejä.
Otetaan aikahyppy 80-luvulle ja palataan vallattoman nuoruusajan RVL filesiin raottaen peltistä muistojen keksipurkin kantta yhdeltä kulmalta.
Koulutuksessa olleet toimintatavat olivat enimmäkseen järkevän tuntuisia; koulutetun sissitoiminnan tarkoituksena oli välttää mahdollisimman paljon rinta rottingilla kiinteissä asemissa fronttailua. Sen sijaan pysyteltiin piilossa, iskettiin salaa ja yllättäen ja paineltiin karkuun kuin viimeistä päivää. Kiinni ei saanut jäädä. Parhaiten oltiin onnistuttu silloin kun räsähti, vahinkoa tuli, mutta mitään ei näkynyt eikä jälkiä löytynyt vastapuolen näkövinkkelistä katsottuna. (Talvella käytettiin latuverkostoa jälkien häivyttämiseen. Oli siinä oma hommansa pitää se kunnossa etenkin jos sateli lunta.)
Toiminta ei ollut yleensä jäykän kaavamaista, vaikka tietty struktuuri siinä olikin. Joskus oli pakko tehdä koulutusmielessä esim. koottuja iskuja epäedullisista olosuhteista huolimatta, sillä harjoituksissa oli oma lukujärjestyksensä. Vastapeluri pelasi leikeissä paitsi mek/jv -roolia, myös vastasissitoimintaa ja osat vaihtelivat eri harjoituksissa aikaa myöten, joten koulutuksellisesti saatiin sitä sisältöä, mitä tarvittiin. Nuorempi saapumiserä oli mek/jv + vastasissi ja joskus sparrattiin yhdessä jäsentenvälisesti (toinen RVL osasto alueella) sekä kertaalleen oltiin myös maaliosastona ohi ajaessa PV: n Sodankylän sisseille. Rajakoulussa oli oma ohjelmansa. Komppanialla, joukkueilla ja ryhmillä oli kulloisessakin harjoituksessa omat toiminta-alueensa ja käsikirjoituksen mukainen tehtävä.
Tyypilliset harjoitukset eli metsäkeikat kestivät viikon tai kaksi. Meillä oli myös lukuisia lyhyempiä reissuja, mutta niissä oli rajatumpia aiheita. Huollollisesti oltiin ns. omatoimisia eli metsäreissuilla ollessa tehtiin kaikki itse polttopuita ja telttakeppejä myöten. Meillä oli käytössä myös sissikoiria, jotka olivat tilanteesta riippuen omalla tai vastustajan puolella. Ai niin, tervehenkistä ja reipasta liikkumista metsässä tuli kuin itsestään. Siihen tottui.
Sissitoiminnassa oli kaksi pääasiallista toimintatapaa, koottu, hajautettu ja hajautettu. Sanoinko jo hajautettu? Jänikseksi luulevat...
Koottua toimintaa harjoitettiin useimmiten, kun joukkue tai komppania siirtyi jonnekin. Tai tehtiin se koottu isku. Kootusti saatettiin myös majoittua ja harjoitella äkkilähtöä kimpsujen ja kampsujen kanssa kanssa yönselkään (tässä oli varsin tiukka aikatavoite ja kaminat yms. piti olla mukana vaikka liekkiä puskevina). Kootusti liikkuessa jälkipartiolla oli talvisaikaan puolen tunnin aikaviive viimeiseen ryhmään jos takaa-ajo oli päällä ja ryhmien aikaväli oli olemassa, joten se koottu oli varsin suhteellinen käsite. Taistelusta irtauduttuessa tai ryhmityttäessä jonnekin/siirryttäessä ”turvallisissa” oloissa saatettiin mennä hopon poppoona.
Hajautetun toiminnan tienvarsivaiheessa toimittiin ryhmäkokoonpanossa (RVL 10 äijää eli 3 partiota + rj) ja hajautetun toiminnan perusyksikkö oli kolmen miehen vahvuinen partio. Hajautetussa oltaessa ei yleensä nähnyt kaikkia oman ryhmän poikia samana päivänä. Osa oli tienvarsitoiminnassa, osa levossa/huollossa, Y -pisteellä tai postilaatikolla tai hiihtämässä latuverkkoa tai tekemässä polttopuita jne. Kouluttajia ei välttämättä nähnyt ihan joka päivä. Huki oli yleensä kestoltaan esim. 6h.
Toiminnan tavoitteena oli hidastaa ja häiritä vihollisen maahantunkeutujan* kärkeä, väistää ja siirtyä sen jälkeen tuhoamaan huoltoyhteyksiä ja -kuljetuksia. Ja tietysti tuottaa tiedustelutietoa vihollistoiminnasta sekä sitoa mahdollisimman paljon joukkoja vihollisen selustaan.
Pitempiaikainen ja tuloksekas sissitoiminta edellyttää luonnollisesti tiettyjä ennakkovalmisteluja kaikkinaisen materiaalin varastoimisen ja kätkemisen suhteen. Toiminta-aika esim. joukkueen toiminta-alueella riippuu annetusta tehtävästä sekä vihollisen toiminnasta. Tehtävissä oli usein aikaraja, mutta tätä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös harjoitusten kokonaiskesto. Liikenteenlaskennassa oltiin siis vain rajoitettu aika, esim. 2vrk, sillä muutakin piti keikan aikana ehtiä tehdä.
Tyypillisiä ja yleisimpiä hommia vihulaisen kiusaksi:
- kärjen hidastaminen
- liikenteen laskenta
- huoltoliikenteen estäminen, haittaaminen ja tuhoaminen (polttoaine- ja ammushuolto etusijalla)
- huoltotukikohtien tiedusteleminen ja tuhoaminen
- etsintä- ja takaa-ajopartioiden väistäminen tai tuhoaminen
- miinoittaminen ja ansoittaminen
Lisäksi paljon muuta kivaa.
Olisiko tuollainen toiminta onnistunut ja millaista vaikutusta sillä olisi ollut viholliseen maahantunkeutujaan*? Jos sillä oli edes jonkinlainen konfliktia ehkäisevä vaikutus, tavoite saavutettiin mielestäni täysin.
(*= Smiert ***** okupantam!)
Saattaa olla että jotenkin noin joissakin suunnitelmissa kuviteltiin.Niin, siis tiedettiin että se pääsee aina halutessaan murtoon, mutta jokainen paikka ei ole painoiste. Kuvaan tätä hiukan. Se puna-armeijan divisioona oli kuin venäläinen nukke. Kärkikomppania on kärkirykmentin kärkikomppania ja menee kosketukseen kärkirykmentin kärkipataljoonan pääosien ollessa kahden kilometrin etäisyydellä. ja tuon kärkirykmentin pääosat ovat tasan viiden kilometrin päässä ja jos se on osa kärkidivisioonaa, joka on jonkin kärjessä tulevan armeijan kärki, se murto linnoitetussa asemassa on aika varma.
"Kymijoen tasalle" pysäyttäminen ei varmasti tarkoittanut "linnoitetussa kasematissa torjuntaa" vaan aivan jotain muuta, kuluttamista, hidastamista ja siten liikeen hyydyttyä mahdollisuuksien mukaan tuhoamista. Mikäli yksi oma pataljoona halusi mitenkään hyydyttää yksittäisen rykmentin, sen kärkikomppanian on toki johonkin törmättävä ja sivustahyökkäys voi jakaa sen kokonaan kahteen makkaraan.
Tietenkän asiaa ei pidä nähdä miniatyyrisena että olisi se omakaan pataljoona yksin vaan se oli osa koko sotilasalueen toimintaa ja teoriassa riviin olisi saanut 700 000 ukkoa, joista valtaosalla vielä tahto, jota tietenkään ei pidä halveksia, mutta ei oikeaa varustusta, kuten ei kai vieläkään, eikä oikein paljon koulutustakaan.
Se kai kuviteltiin saatavan tilanteen kiristyessä ja valmiutta kohotettaessa, eli jatkuva harjoittelu alkaisi lkp:n kaltaisissa asioissa. Kenraalit olivat aika varmoja, että jos he saavat senaikaisen miesväen muutamaksi viikoksi metsään ja rajattomat valtuudet, siitä tulee sotajoukko.
Nykyisin ne pataljoonat yksinäisiä ovat, mutta onpahan komposiittikypärät ja polvisuojat ja levyjä rinnassa. Omasuoja on parempi ja liikkuuvuus ja tulivoima. Mutta ehkä on vähänlaisesti. Ukrainalla oli parhaimmillaan 50 000 ukkoa vahtimassa Donbasin reunoja, ja se on Uudenmaan läänin kokoinen alue.
Meillä on sodan ajan maavoimia 90 000 miestä ja tämän kokoinen maa.
Jatkan edelleen Neuvostoliiton doktrinista:
Kaikkein vaativin oli sellainen tilanne, jossa vihollinen oli ehtinyt saattaa joukkonsa täyteen torjuntavalmiuteen, ryhmittää ne suunnitelmallisesti ja sillä oli tukenaan myös operatiivisia reservejä. Lähdettiin siitä, että Nato-maiden taktisella puolustuksella voisi olla 1980-luvulla syvyyttä jopa 40-50 kilometriä — ja jopa enemmänkin — mikä oli 3-4 kertaa enemmän kuin se, mihin saksalaiset olivat toisen maailmansodan aikana pystyneet. Tässä tapauksessa hyökkäyskonseptio muistutti paljolti vanhaa 1940-luvun mallia. Konventionaalinen läpimurto aloitettaisiin yleensä välittömästä kosketuksesta, ja sitä edeltäisi voimakas tykistön ja ilmavoimien tulivalmistelu. Sen tarkoituksena oli tuhota tai lamauttaa vihollisen vaarallisimmat tuliasemat, komentopaikat ja muut tärkeimmät taktiset kohteet. Erityisen tärkeänä pidettiin vihollisen panssarintorjunnan lamauttamista. Torjunta-aseiden tiheyden arvioitiin 1980-luvun lopulla olevan kaksin- tai kolminkertainen toiseen maailmansotaan verrattuna. Paikallisissa sodissa saadut kokemukset olivat osoittaneet, että menestys edellytti niiden 70-80-prosenttista lamauttamista jo tulivalmistelussa. Kaikkein vaarallisimpina pidettiin panssarintorjuntaohjuksia.
Divisioonan kärkirykmentit lähtisivät liikkeelle valmistelun päätyttyä. Ne tunkeutuisivat vihollisen asemiin mahdollisimman nopeasti siten, että pääosa jatkaisi ilman taukoja eteenpäin ja vain tietyt pataljoonat jätettäisiin tuhoamaan sivustoille ja selustaan jääneitä vihollisvoimia. Divisioonan taaempi porras tai reservi etenisi lähestymisryhmityksessä noin 15-20 kilometriä ensimmäisen portaan perässä. Se vedettäisiin taisteluun kärkiportaan yksiköiden välitse tai sivustojen kautta. Näin pidettäisiin yllä hyökkäyksen voimaa ja korvattaisiin tappiota.
