A-10 Warthog

Päivää ennen sodan loppumista ammuttiin viimeinen A-10. joka selvisi yhdellä moottorilla ja ilman hydrauliikkaa takasin kentälle, mutta epäonnistui laskeutumisessa.
Eli jenkitkö olisi vetänyt ne pois 24h ennen sodan loppumista? Vaikea uskoa.
Sen sijaan brittien Tornado koneiden taktiikka epäonnistui täysin.

Huomaa, että hän sanoi "vedettiin pois tasavaltalais kaartin kimpusta". Ei siis kokonaan.
 
Edit siivottu panssarivaunut ketjusta lisää A-10 keskustelua tänne. Melkoinen kuuma peruna keissi tällä hetkellä.
-setämies-
 
Eli kysessä on ikäänkuin nuoliammus jonka sabotti ei irtoa laukaisun jälkeen.

Samalla periaatteella olevia panssariammuksia, missä on ballistinen kärkiosa, ja kovametallista valmistettu ydin on käytetty pitkään niin tykeissä kuin raskaissa konekivääreissäkin. ko. Ampumatarvikkeella ei ole mitään tekemistä nuoliammuksen kanssa, joka on ensinnäkin hyvin pitkä verrattuna nuolen halkaisijaan, ja tämän takia lähes poikkeuksetta stabiloitu pyrstösiivekkeillä. Kiinteillä ohjausosilla varustettu nuoliammus (täyskaliiperinen osumaan saakka) on joskus ollu käytössä, mutta siinä edelleenkin pituus ja ammuksen muut fyysiset mitat poikkeavat tuosta suuresti.
 
Samalla periaatteella olevia panssariammuksia, missä on ballistinen kärkiosa, ja kovametallista valmistettu ydin on käytetty pitkään niin tykeissä kuin raskaissa konekivääreissäkin. ko. Ampumatarvikkeella ei ole mitään tekemistä nuoliammuksen kanssa, joka on ensinnäkin hyvin pitkä verrattuna nuolen halkaisijaan, ja tämän takia lähes poikkeuksetta stabiloitu pyrstösiivekkeillä. Kiinteillä ohjausosilla varustettu nuoliammus (täyskaliiperinen osumaan saakka) on joskus ollu käytössä, mutta siinä edelleenkin pituus ja ammuksen muut fyysiset mitat poikkeavat tuosta suuresti.

Jep. Kyseessä oli APCR-ammus.

690px-Armour_Piercing_Composite_Rigid_201403.svg.png



http://en.wikipedia.org/wiki/Armor-piercing_shot_and_shell

http://en.wikipedia.org/wiki/Shell_(projectile)#Armour-piercing.2C_composite_rigid
 
Onko tietoa että onko Armatan kamera-monitori stereoskooppinen? 120Hz näyttö ei ole kalliimpi kuin tavallinen, ja kaksoiskamerat tuo lisäksi taistelun kestävyyttä.
Mille etäisyydelle optiikka on tarkennettu tankeissa yleensä? Jos kauas, niin ei ne näe kunnolla lähelle. Ja päinvastoin.

Oho, väärä ketju :)
 
Toisaalta taas venäläisten look down/shoot down-tutkien suorituskyvyssä ei ollut vielä 1980-luvulla valtavasti kehumista, ja hidas mutta ketterä kone voi olla yllättävän vaikea ampua alas vaikka se havaitaankin. Justiinsa luin A-10:n kehitykseen haastatteluillaan osaltaan vaikuttaneen Stuka-ässä Rudelin muistelmia; kovasti vaan ukko ja hänen lentueensa lentelivät Stukilla matalalla sekä venäläisiä että länsiliittolaisten hävittäjiä hämäten sodan loppuun saakka, vaikka paperilla katsoen Stuka oli wanhentunut jo 1940. Viimeisen lennonkin amerikkalaiselle kentälle Rudel teki Stukalla. Itte ainakin olin hämmästynyt miten vähän yksikkö kärsi tappioita hävittäjille, jossain vaiheessa ilmeisesti olivat jopa plussalla pudotustilastoissa!

Jostain ymmärsin että 30 mm tykki on osittain 37 mm Kanonenvogel-Stukalla paljon lentäneen Rudelin näkemysten ansiota: hän piti tykkikonetta tehokkaana pst-aseena kun lentsikalla pääsee ampumaan joko takaa tai syöksystä katolle, ja tykillä kykeni osumaan tarkasti 30 x 30 cm maaliin.

Venäläisissä koneissa alkoi kyllä olemaan alaspäin-ampumakykyisiä tutkajärjestelmiä jo 70-luvun alusta, tosin ensimmäisien järjestelmien laatu vaihteli laidasta laitaan. 70- luvun puolivälissä järjestelmät alkoivat kuitenkin jo olla suht luotettavia ja suht laajasti tuotettuja. Esimerkkeinä mm. MiG-23:n toisen/kolmannen sukupolven M/ML/P- mallit ja MiG-25 koneiden tutkapäivitys Belenkon loikkauksen jälkeen. Monessa konemallissa oli myös irst-kamerajärjestelmä jotka toimivat esim. tutka-alisteisina IP-ohjusten maalittamiseksi.

Lisäksi Neuvostoliiton hävittäjien ohjuskannassa ohjuksista rakennettiin usein monia eri versioita vaihtelevilla hakupäillä yleisimpien ollessa joko tutkan ohjaamia, IP kärkisiä tai säteilyyn hakeutuvia. IP-hakukärkisiä ohjuksia tehtiin myös pitkän kantaman ohjuksiin. Kärjen malli on yleensä tunnistettavissa ohjuksen suffiksiliitteestä, R:n tarkoittaessa tutkahakeutuvaa kärkeä ja T:n tarkoittaessa IP-kärkistä.

A-10 ei myöskään missään nimessä ole mikään ketterä kone. Siipivälin ollessa suurempi kuin koneen pituus, koneen kääntäminen vie huomattavan määrän aikaa ja hidastaa jo ennestään hidasta konetta vaarallisen nopeasti, eikä koneen moottoreiden teho tee asiaa yhtään helpommaksi. Myös massiiviset siivet joutuvat verrattain huomattavasti kovemmalle rasitukselle jyrkissä kaarroksissa.
 
Lisäksi Neuvostoliiton hävittäjien ohjuskannassa ohjuksista rakennettiin usein monia eri versioita vaihtelevilla hakupäillä yleisimpien ollessa joko tutkan ohjaamia, IP kärkisiä tai säteilyyn hakeutuvia. IP-hakukärkisiä ohjuksia tehtiin myös pitkän kantaman ohjuksiin. Kärjen malli on yleensä tunnistettavissa ohjuksen suffiksiliitteestä, R:n tarkoittaessa tutkahakeutuvaa kärkeä ja T:n tarkoittaessa IP-kärkistä.

Kyllä ja hyvin usein kone varustettiin saman ohjuksen eri hakupäillä varustetulla versiolla esim. PVO:n (ven. войска ПВО) Sukhoi Su-15 varustettiin usein 2x R98M* -ohjuksin (NATO:n koodi AA-3 Anab), joista toinen oli IR ja toinen tutkahakeutuva.

*: kehitysversio Kaliningrad K-8 (R-8) ohjuksesta, jossa myös IR- ja tutkahakeutuva versio.

vlad.
 
Venäläisistä ohjuksista en ole ihan hirmu tarkkaan perillä, mutta missä vaiheessa niiden IP-ohjuksista tuli all aspect-kykyisiä? Maata vasten oleva maali haittaa käsittääkseni myös IP-ohjusten käyttöä, ja varhaisempia malleja piti suorastaan ampua taivasta vasten näkyvään maaliin. Mitä tällä tahdon sanoa on edelleen se, että vaikka neukuilla oli esim. varhaisen MiG-23:n muodossa paperilla A-10:n 100-0 kepittävä lentsikka, niin käytännössä tilanne ei välttis olisi ollut niin yksioikoinen tai Warthog-kuskille surullinen.
 
Aivan vain minun kästyksen mukaan, jos A-10:ntä käytetään tämänpäivän kahinoissa, esim. mahdollisessa tulevassa Balttian alueella syttyvässä, jonne USA koneita toi, niin kyllä varmasti ensin on ilmaherruus otettu ja ilmatorjunta lamautettu aika tarkkaan, ennenkuin Warthog täydentää tuhoa, ns. pehmeisiin kohteisiin ja kalustoon ohjuksillaan ja ahh...GAU-8 Avenger:lla. Tuohon edellä mainittuun varmasti NATO(lue USA) ennenpitkää pystyy.

 
Aivan vain minun kästyksen mukaan, jos A-10:ntä käytetään tämänpäivän kahinoissa, esim. mahdollisessa tulevassa Balttian alueella syttyvässä, jonne USA koneita toi, niin kyllä varmasti ensin on ilmaherruus otettu ja ilmatorjunta lamautettu aika tarkkaan, ennenkuin Warthog täydentää tuhoa, ns. pehmeisiin kohteisiin ja kalustoon ohjuksillaan ja ahh...GAU-8 Avenger:lla. Tuohon edellä mainittuun varmasti NATO(lue USA) ennenpitkää pystyy.


Erittäin miellyttävän kuuloinen ääni niin kauan kunhan ei tarvitse vastaan ottavalla puolella olla:)
 
Venäläisistä ohjuksista en ole ihan hirmu tarkkaan perillä, mutta missä vaiheessa niiden IP-ohjuksista tuli all aspect-kykyisiä? Maata vasten oleva maali haittaa käsittääkseni myös IP-ohjusten käyttöä, ja varhaisempia malleja piti suorastaan ampua taivasta vasten näkyvään maaliin. Mitä tällä tahdon sanoa on edelleen se, että vaikka neukuilla oli esim. varhaisen MiG-23:n muodossa paperilla A-10:n 100-0 kepittävä lentsikka, niin käytännössä tilanne ei välttis olisi ollut niin yksioikoinen tai Warthog-kuskille surullinen.

Todellisia all-aspect ohjuksia ei lännessä tai idässä oikein ollut ennen 90-luvun alkua. Myös all-aspect termi itsessään on aika hankala määrite sille harva ohjus jolle tätä kykyä mainostettiin 80-luvulla, pystyi ampumaan suoraan kohtitulevaa kohdetta,vaan enemmänkin kyseessä oli noin 90-150 asteen takasektori. Yleisesti seurannan ongelma johtui ohjuksen kärjen kuumenemisesta lennossa joka alkoi haittaamaan seurantaa ja käytännössä tämä ratkaisiin asentamalla erinäisiä jäähdytysjärjestelmiä hakukärkiin.

Lännessä esim sidewinder-ohjuksen aikaisemmat versiot vaativat ~20 sekunnin maalituksen ennen hakukärjen lukittumista kohteeseensa ideaaleissa olosuhteissa. L-versio joku tuli käyttöön noin 80-luvun alussa, lyhensi tätä aikaa ~kymmeneen sekunttiin ja tarjosi ensimmäisen all-aspect kapasiteetin. Ranskalle ensimmäiset all-aspect ohjukset tulivat 80-luvun puolivälissä matra magic II- ohjuksella, kuitenkin Ranskan ensimmäinen todellinen, kohtitulevaa konetta seuraamaan kykenevä ohjus tuli vasta mica-ohjuksen muodossa 90-luvun puolivälissä.

Idässä IP-kärkisiä ohjuksia oli todella suuri määrä johtuen juurikin Neuvostoliiton ohjusperiaatteesta jossa moneen tutkahakuiseen ohjukseen pystyttiin vaihtamaan IP-hakukärki. ensimmäisiä mainostettuja all-aspect ohjuksia alkoi tulla noin 80-luvun alkupuolella, Samaan aikaan jenkkilän aim-9L ohjuksen kanssa mm R-60 ohjuksen päivitetyssä mallissa, R-27 ohjuksen IP-hakukärjessä, sekä hieman peräjälkeen uudessa R-73 ohjuksessa. R-73 tosin toi myös huomattavan määrän muita ominaisuuksia kuten moottorin työntövektorin tuoman huomattavan kääntökyvyn. Toisaalta esim R-3- ohjus joka oli neuvostoliiton suora kopio sidewinder-ohjuksesta sai 60-luvun lopulla typellä jäähdytettävän hakukärjen, mutta vaati silti noin 90 asteen kulman kohteen moottoria päin.

A-10 itsessään on kuitenkin myös suht vaikea kohde IP-ohjuksille koska koneen moottorien ja siipien sijainti ja muut tekijät madaltavat lämpöjälkeä erityisesti alempaa katsottuna. Automaattisestihan nämä tiedot eivät kuitenkaan tarkoita että A-10 on kusessa, mutta suurin syy miksi Jenkit alkoivat niitä siirtää pois Euroopasta kasarin vaihteessa oli juurikin koneen hitaus ja vanhuus sekä Neuvostoliiton massiivinen määrä ilmatorjuntajärjestelmiä ja torjuntakoneita. Lähes Täysin analoginen, Datalinkitön, maalinosoituslaitteeton ja navigointijärjestelmätön kone oli myös ongelmallinen omille koneille. Esim lähes kaikki muut sead/elso/maalinosoitus/saattokoneet olivat huomattavasti nopeampia, ja joutuivat lentämään lähes miniminopeuksilla pysyäkseen A-10 koneiden rinnalla. Myös moni nopeampi rynnäkkökone pystyi kantamaan suurempia kuormia ja täsmäaseita nopeammin, F-111 koneen pystyessä kantamaan lähes parisenkymmentä laserohjautuvaa pommia/rypälepommia sekä oman maalituslaitteen. A-10 koneessa käytännössä maverick-ohjuksia kannettiin kerralla maksimissaan 4kpl (teoriassa 6kpl mutta ohjuksien moottorista syntyvä liekki saattoi vahingoittaa rengasta/laskutelinettä), ja laser-ohjatut pommit vaativat jonkun toisen koneen maalittamaan kohteita.

Maverick itsessään oli myös kohtuu-ongelmallinen ase ilman maalinosoituslaitetta johtuen pienestä kameranäytöstä ja vaikeasti hahmotettavasta kuvasta, varsinkin jos kohdealueella olisi sekä omia että vihollisen ajoneuvoja. Käytännön ampumaetäisyys ohjuksilla olikin noin 2-5 kilometriä:


Toisaalta maalinosoituslaitteelliset koneet omasivat huomattavasti paremman kapasiteetin tunnistaa ja eritellä kohteita. 2000- luvulla päivitetyt A-10C koneet käyttävätkin Maverick-ohjuksia yleensä maalinosoituslaitteelle alisteisina jolloin kohteen GPS-tiedot syötetään maalilaitteesta tietokoneeseen ja tietokoneesta edelleen ohjukseen jotta ohjus tietää mihin suuntaan katsoa, jolloin pilotin ei tarvitse juurikaan käyttää ohjuksen omaa hakukärkeä.



R-60 ohjuksen kantama/korkeus/kulmatietoja puolalaisesta manuaalista:

1d601aade49deb57.jpg


9142f1e926747dbcgen.jpg



Allaoleva teksti on vapaasti käännettynä R-60 ohjuksen laukaisuparametrit riippuen kohdekoneen parametreistä
fab1635fce74979e.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Puhdas arvaus: helikopteri tarvitsee kuljetuskoneen (= $$$) siirtoon Atlantin yli, A-10 voidaan lentää ilmatankkauksen avulla. Mahdollisesti haluttiin myös harjoitella joint-operaatioita armeijan ja ilmavoimien välillä. Lisäksi saadaan A-10 laivueille lisää kokemusta ulkomaan komennuksista.


Jos rahassa $$$ halutaan säästää ja kuitenkin on pakko viedä kuljetuksilla helikoptereita atlantin yli...

Ylläripylläri silloin käytetään LAIVOJA... voidaan kuljettaa vaikkapa lentotukialuksen kannella oikeen priimakyydillä.

Maalaisjärki vai onko kyseessä periaatteessa MERIMIESJÄRKI?:eek:

Mutta kyllä sitä sotakalustoa vietäisiin myös rahtilaivoilla. (Amerikan kauppalaivasto , merchant marine vaikkapa). Roottorien lavat puretaan tai laitetaan kasaan. Ja kopterit kontteihin. Tiivisteet kuntoon ettei tule damagea meriolosuhteista.

Tulee vähän mieleen Jay Leno show jossa kysyttiin koululaiselta että onko Iso-britanniaan muuta pääsyä kuin laivalla...

Voihan sinne britanniaan lentää lentokoneella... tai mennä kanaalitunnelin kautta yms...

Sori en voinut vastustaa kiusausta pientä kuittailua...:D

Oot kyllä oikeessa että A-10 koneet lennetään Atlantin yli ilmatankkauksin.
 
Kylla kopuja tulee emomaasta lentokoneiden masussa... Taalla kentalla kundit sit vaan latkii lavat, aseturretit ja pyrstoroottorin kiinni... nopee juttu...
 
Boeing kartoittaa potentiaalisia ostajia A-10:lle.
Boeing touts A-10s for international customers should USAF divest fleet
Gareth Jennings, San Antonio, Texas - IHS Jane's Defence Weekly
20 May 2015
1345293_-_main.jpg

The USAF's plans to retire its A-10 fleet could provide opportunities for international operators to acquire the type. Source: US Air Force
Boeing is in discussions with the US Air Force (USAF) to sell off the service's Fairchild-Republic A-10 Thunderbolt II ground attack aircraft to international customers should the fleet be retired from the inventory, a senior company official disclosed on 20 May.

Speaking to reporters at Boeing's Global Services and Support facility in San Antonio, Texas, Paul Cejas, chief engineer for off-Boeing platforms, said that the company and the USAF are in the early stages of discussions to sell off surplus A-10s to international customers, which he declined to name.

Boeing is the de facto prime for the A-10, owning the technology data packages for the legacy aircraft, and is currently under contract to re-wing 173 of the USAF's approximately 300 A-10s (a number already being in storage), with options for 69 more. Of these, 105 have been completed and delivered back to the USAF, with the contract set to run through to the first quarter of 2017.

Should the USAF be allowed to the retire the A-10 as it wishes (but which is opposed by the US Congress), the Cejas said that the re-winging contract is now so far along that the most likely course of action would be for the service to complete the contract and then look to offload the aircraft to interested third parties.

As well as offering re-winged aircraft, Cejas said that Boeing would look at a wider modernisation effort ahead of any proposed sale. This, he noted, would include new engines, a cockpit upgrade (including a helmet-mounted cueing system), and targeting pods. Cejas explained that these proposed enhancements are currently in a concept stage, and are not being touted in response to any specific customer requests.

Cejas declined to name the potential customers for any off-loaded A-10s, saying that this would be a matter for the USAF to disclose.

http://www.janes.com/article/51570/...ernational-customers-should-usaf-divest-fleet
 
Kylla kopuja tulee emomaasta lentokoneiden masussa... Taalla kentalla kundit sit vaan latkii lavat, aseturretit ja pyrstoroottorin kiinni... nopee juttu...

Kyllä tulee, etenkin silloin jos aikataulu on kireä ja helikopterit on saatava kohdealueelle tietyssä hyvin lyhyessä ajassa. Sen sijaan, jos aikaa on kuukausia ts. ei ole akuutti kriisi tai sodanuhka päällä niin tuolloin muutkin siirtokeinot tullaan ottamaan huomioon - aivan kuten @late347 viittasi.

Suhteellisen usein Yhdysvaltojen ollessa kyseessä tilanne on se, että vaikka tilanne ei olisi vielä päällä niin alueelle on laitettu helikoptereita kuljetuskonekyydillä ja samanaikaisesti niitä voidaan laivata suurempia määriä, mutta tällöin asetelma on yleensä se, että tulossa on taistelutoimia. Balttian tapauksessa, jos kyse olisi ollut taisteluhelikoptereista ja määrä olisi ollut kohtalaisen suuri niin tuolloin merikuljetus olisi voinut tulla kyseeseen (koska akuuttia kiirettä ei ole), mutta toisaalta jos halutaan antaa signaali Moskovalle sekä omille liittolaisille niin epäilenpä, että jokunen kpl olisi myös siirretty alueelle kuljetuskoneitse. Aina on muistettava huomioida näissä asioissa myös se, että Yhdysvallat toimillaan haluaa antaa tietyn signaalin ja toisinaan se tarkoittaa myös sitä, että kustannuksissa ei voida valita halvinta mahdollista vaihtoehtoa.

vlad.
 
hyvä pointti tuo mitä @vlad sanoi


Jos oikeasti jenkit laittaa "rautaa rajalle" niin sitten lähtee panssarit, tykit, raketinheittimet, helikopterit laivoilla Atlantin ylitte. Onhan jenkeillä toki jotain varastoja ollut nato-maissa. En tiedä onko enää kuinka isot varastot.

Tollasia logistiikka harjotuksia joskus jenkit teki kylmässä sodassa.

Tom Clancy:n kirjassa kuvataan tylysti kun jenkkifregatit saattavat kauppalaivastoa 2.ms tyyliin Atlantin ylitte. Neukku-suklarit tietenkin väijymässä ja ampumassa torpedoja.
 
Back
Top