Vonka
Supreme Leader
Aina kun suurikollisesta yrittää kirjoittaa, tulee näljäinen olo, koska juutalaisten kansanmurhat Euroopassa ovat anteeksiantamattomia ja häpeällisiä tekoja. Stalinin tai Pol Potin hirvittävät rikokset ovat jotenkin kauempana. Ne ovat kuin intialainen bussi, joka putosi rotkoon ja 180 kuoli, katolla istuneet mukana. Sellaisen lukee ja vähän pudistaa päätään. Hitler taas tulee mielenvikaisine rotufantasioineen lähelle, omalle mukavuusalueelle. Puolaan, Saksaan, Tanskaan, Norjaan, Hollantiin ja Ranskaan. Minun Eurooppaani.
Aloitin näin sivupolulla, jotta tämä aspekti voitaisiin jättää siihen kokonaan ja pysyä persoonallisuuden osa-alueissa suhteessa sodankäyntiin. Kiistanalainen kysymys tässä on siis se, oliko Hitler hyvä vai huono taktikko tai strategi. Oliko hän alkuun enemmän jotain ja lopuksi vähän vähemmän? Oliko hän periaatteessa hyvä mutta epäammattimainen ja tunteiden vietävissä? Hän antoi brittiarmeijan livistää, koska Göringin piti saada sulka hattuun ja piti näyttää Luftwaffea ym.
Olen yllättynyt, miten saksalaiset kenraalit vielä Nürnbergin kuulusteluissa ihan aidosti näkevät hänet sotilaallisesti lahjakkaana. Toisaalta kuulustelutieto paljastaa myös mahdollisia heikkoja kohtia. Valehdellahan kenraalien ei tarvitsisi muuta kuin mahdollisiin sotarikoksiin liittyvissä kysymyksissä, joten nämä pitää ottaa vakavasti.
Kerään tähän muutaman:
Jodl:
”Neuvonpito sotilasesikunnan kanssa riippui aina ajankohdasta ja tilanteesta. Jos Hitler oli itse epävarma, hän saattoi keskustella sotilaallisista ongelmista viikkoja tai kuukausia, mutta jos tilanne oli hänen mielestään selvä tai jos hän oli tehnyt jonkin päätöksen spontaanisti, kaikki keskustelu loppui siihen.”
Keitel:
”Hitler oli lukenut yleisesikunnan julkaisuja, sotilaskirjallisuutta sekä esseitä taktiikoista, operaatioista ja strategioista, ja hän tunsi kaikki sotilaalliset osa-alueet suorastaan hämmästyttävän hyvin. Kun olin sodan aikana hänen päämajassaan ja lähellä häntä, hän luki Moltken, Schlieffenin ja Clausewitzin [preussilaisia kenraaleja] kirjoja pitkälle yöhön. Hän imi niistä itseensä valtavasti tietoa.”
”Pidin Hitleriä nerona. Hän osoitti monta kertaa suorastaan loistavaa älyä. Hän muutti Hollannin-Belgian-sotaretken suunnitelmia – ja oli siinä oikeassa.”
Von Manteuffel:
”Hän oli sekä strategisesti että taktisesti lahjakas, erityisesti yllätyshyökkäyksissä. Hänellä ei kuitenkaan ollut riittävästi teknistä tietoa lahjakkuutensa todelliseen hyödyntämiseen.
Lisäksi hänellä oli taipumus ihastua numeroihin. Kun hänen kanssaan keskusteli jostakin ongelmasta, hän soitti toistuvasti osastonjohtajalle ja kysyi: ’Paljonko meillä on sitä ja sitä?’
Sitten hän jatkoi keskustelua, kertoi luvut ja sanoi: ’Näettehän’ – ikään kuin ongelma olisi sillä ratkaistu. Hän tuijotti mieluusti paperilla oleviin lukuihin ottamatta huomioon, vastasivatko ne todellisuutta. Näin kävi, oli sitten kyse panssarivaunuista, lentokoneista, kivääreistä tai lapioista.”
Röhricht:
”Toivoimme pääsevämme aina Sommejoelle asti, eristävämme britit Ranskan pääjoukoista ja valtaavamme Belgian sekä Pohjois-Ranskan. Hitler oli haltioissaan siitä, että oli osannut arvioida tilanteen kenraaleja paremmin. Sen vuoksi kenraalien oli jatkossa yhä vaikeampi esittää eriäviä mielipiteitä tai yrittää puuttua hänen tekemisiinsä ja päätöksiinsä.”
Aloitin näin sivupolulla, jotta tämä aspekti voitaisiin jättää siihen kokonaan ja pysyä persoonallisuuden osa-alueissa suhteessa sodankäyntiin. Kiistanalainen kysymys tässä on siis se, oliko Hitler hyvä vai huono taktikko tai strategi. Oliko hän alkuun enemmän jotain ja lopuksi vähän vähemmän? Oliko hän periaatteessa hyvä mutta epäammattimainen ja tunteiden vietävissä? Hän antoi brittiarmeijan livistää, koska Göringin piti saada sulka hattuun ja piti näyttää Luftwaffea ym.
Olen yllättynyt, miten saksalaiset kenraalit vielä Nürnbergin kuulusteluissa ihan aidosti näkevät hänet sotilaallisesti lahjakkaana. Toisaalta kuulustelutieto paljastaa myös mahdollisia heikkoja kohtia. Valehdellahan kenraalien ei tarvitsisi muuta kuin mahdollisiin sotarikoksiin liittyvissä kysymyksissä, joten nämä pitää ottaa vakavasti.
Kerään tähän muutaman:
Jodl:
”Neuvonpito sotilasesikunnan kanssa riippui aina ajankohdasta ja tilanteesta. Jos Hitler oli itse epävarma, hän saattoi keskustella sotilaallisista ongelmista viikkoja tai kuukausia, mutta jos tilanne oli hänen mielestään selvä tai jos hän oli tehnyt jonkin päätöksen spontaanisti, kaikki keskustelu loppui siihen.”
Keitel:
”Hitler oli lukenut yleisesikunnan julkaisuja, sotilaskirjallisuutta sekä esseitä taktiikoista, operaatioista ja strategioista, ja hän tunsi kaikki sotilaalliset osa-alueet suorastaan hämmästyttävän hyvin. Kun olin sodan aikana hänen päämajassaan ja lähellä häntä, hän luki Moltken, Schlieffenin ja Clausewitzin [preussilaisia kenraaleja] kirjoja pitkälle yöhön. Hän imi niistä itseensä valtavasti tietoa.”
”Pidin Hitleriä nerona. Hän osoitti monta kertaa suorastaan loistavaa älyä. Hän muutti Hollannin-Belgian-sotaretken suunnitelmia – ja oli siinä oikeassa.”
Von Manteuffel:
”Hän oli sekä strategisesti että taktisesti lahjakas, erityisesti yllätyshyökkäyksissä. Hänellä ei kuitenkaan ollut riittävästi teknistä tietoa lahjakkuutensa todelliseen hyödyntämiseen.
Lisäksi hänellä oli taipumus ihastua numeroihin. Kun hänen kanssaan keskusteli jostakin ongelmasta, hän soitti toistuvasti osastonjohtajalle ja kysyi: ’Paljonko meillä on sitä ja sitä?’
Sitten hän jatkoi keskustelua, kertoi luvut ja sanoi: ’Näettehän’ – ikään kuin ongelma olisi sillä ratkaistu. Hän tuijotti mieluusti paperilla oleviin lukuihin ottamatta huomioon, vastasivatko ne todellisuutta. Näin kävi, oli sitten kyse panssarivaunuista, lentokoneista, kivääreistä tai lapioista.”
Röhricht:
”Toivoimme pääsevämme aina Sommejoelle asti, eristävämme britit Ranskan pääjoukoista ja valtaavamme Belgian sekä Pohjois-Ranskan. Hitler oli haltioissaan siitä, että oli osannut arvioida tilanteen kenraaleja paremmin. Sen vuoksi kenraalien oli jatkossa yhä vaikeampi esittää eriäviä mielipiteitä tai yrittää puuttua hänen tekemisiinsä ja päätöksiinsä.”
Viimeksi muokattu: