Ahvenanmaa

Olisikohan mahorkka jo liian kliseinen tuohon? Sitä paitsi sitä ei saa Suomesta ellei itse kasvata kessua ja jätä käsittelemättä sitä oikeaoppisesti (mahorkkahan on käsittelemätöntä kessua).
Olet aivan oikeassa tuossa. Mahorkka sopisi takavuosikymmenien toppamantteli-karvalakki-rotanhäntäpistin -linjaan. Modernimpi ratkaisu olisi ehdottomasti kyrillisillä kirjaimilla varustetusta, mutta länsimaista savukemerkkiä muuten väritykseltään muistuttavasta tupakka-askista otettava savuke.

Siitä soppa syntyisi, jos tämä karnevaalimainen pseudo-slaaviporukka mellastaisi samaan aikaan saarella näiden kaikkien kaavailtujen kalastus- ja muiden erähenkisten lomalaisten kanssa. Niin tai näin, riittäisikö herättämään paikalliset?
 
Oli tuossa poikain kanssa puhetta. Mitä luulette Affenanmaalla reagoitavan, jos lähtisi höntsäfutisseuran kanssa pitkälle viikonlopulle Maarianhaminaan. Vedettäisiin päälle sellaiset hieman ylikireät "russian mafia" tyyliset mustat adidas -verkkarit, kaula-aukosta telnyashkat vilkkumaan, päähän nahkalippikset. Siitä sitten korostetusti ja hieman liioitellustikin GPS-laitteiden kanssa suunnistamaan pitkin maakuntaa, kameroiden kanssa kuvaamaan siltoja muita kivoja paikkoja. Paikallisille moikattaisiin "skjudaa!", paperossi palaisi depressiivisellä hiilloksella suunpielessä.
Kannattaa ottaa niiden pomosta mallia::D
IMG_0168.PNG
 
Jos muistan oikein, niin Oolannissa on melko suuri asetiheys. Ja kun ottaa huomioon sen, että he eivät oikein pidä ulkopuolisista ( tietty "sietävät" rahaa tuovia turisteja ), niini siellä voi äkkiä saada haulikosta, jos alkaa kovasti mesota ja eksyy jonkun paikallisen tontille.
 
Edelleen, muissa ketjuissa on omatoimitaistelijat tyrmätty. Miten nämä saaristolaiset olisivat parempia? Armeijaa käymättömiä. Kuka toimii johtajana? Jöran kun se on pursiseuran puheenjohtaja vai kalastaja Erik kun se on niin raaka jätkä(tappanut monta haukea). Yksittäiset ammuskelijat loppuvat kun ensimmäinen roikkuu lyhtypylväässä. Kuinka moni aloittaa sotatoimet kotinurkilla kun esim: perhe on kostajien ulottuvilla? Jos näiltä ei löydy taistelutahtoa nytkään niin kuinka tosipaikassa? Vihamielisesti nuo eivät suhtaudu kuin Suomalaisiin.
Mitä tulee miehittäjän huoltoon ei niiltä ruoka heti lopu. Ensimmäisenä aamuna joku perunakeisari saapuu kaupittelemaan tuotteitaan.
 
Ei varmaankaan ole. Viittasin lähinnä noihin aiemmin esitettyihin feikkislobojuttuihin...pyöritään Oolannissa sloboiksi naamioituneina...Niihin voi tehotakin...
 
Edelleen, muissa ketjuissa on omatoimitaistelijat tyrmätty. Miten nämä saaristolaiset olisivat parempia? Armeijaa käymättömiä. Kuka toimii johtajana? Jöran kun se on pursiseuran puheenjohtaja vai kalastaja Erik kun se on niin raaka jätkä(tappanut monta haukea). Yksittäiset ammuskelijat loppuvat kun ensimmäinen roikkuu lyhtypylväässä. Kuinka moni aloittaa sotatoimet kotinurkilla kun esim: perhe on kostajien ulottuvilla? Jos näiltä ei löydy taistelutahtoa nytkään niin kuinka tosipaikassa? Vihamielisesti nuo eivät suhtaudu kuin Suomalaisiin.
Mitä tulee miehittäjän huoltoon ei niiltä ruoka heti lopu. Ensimmäisenä aamuna joku perunakeisari saapuu kaupittelemaan tuotteitaan.

Kuten ed viestissä mainitsin, en tarkoittanut oikeita sotilaita vastaan toimimista. Siihen tuskin Oolantilaisista on...
 
Edelleen, muissa ketjuissa on omatoimitaistelijat tyrmätty. Miten nämä saaristolaiset olisivat parempia? Armeijaa käymättömiä. Kuka toimii johtajana? Jöran kun se on pursiseuran puheenjohtaja vai kalastaja Erik kun se on niin raaka jätkä(tappanut monta haukea). Yksittäiset ammuskelijat loppuvat kun ensimmäinen roikkuu lyhtypylväässä. Kuinka moni aloittaa sotatoimet kotinurkilla kun esim: perhe on kostajien ulottuvilla? Jos näiltä ei löydy taistelutahtoa nytkään niin kuinka tosipaikassa? Vihamielisesti nuo eivät suhtaudu kuin Suomalaisiin.
Mitä tulee miehittäjän huoltoon ei niiltä ruoka heti lopu. Ensimmäisenä aamuna joku perunakeisari saapuu kaupittelemaan tuotteitaan.
Tsetseniassa toimi aika hyvinkin, limupullovaimennetuilla pienoiskivääreillä kapinalliset ampuivat venäläisiä panssarivaunujen luukuista kurkkivia vaununjohtajia jne. - niinkin tehokkaasti, että heitäkin vastaan tarvittiin venäläiskenraalien mielestä 9:1 tai jopa 27:1 ylivoima.
Kaksi hirvikiväärimiestä pystyy eliminoimaan partioivan taistelijaparin ja neljä puoliryhmän (olettaen venäläisillä jaotuksen olevan samanlainen kuin läntisissä erikoisjoukoissa), koska heillä on todennäköisesti yllätys puolellaan.

Koko aluetta taas ei saada millään haltuun ilman partioivia joukkoja, ja jos partioista tehdään kovin suuria (esim. ryhmän kokoisia), ei niillä kyetä todelliseen valvontaan esim. Suomen erikoisjoukkojen toiminnan estämiseksi, ellei jotain useampaa prikaatia viedä alueelle.
 
Tsetseenit ovat eri asia kuin Ahvenanmaalaiset. Kainuun hirvimiehiin minäkin uskon.

Lisäys: Kaatakoot yhdellä luvalla niin monta kuin haluavat.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ei se hyökkääjälle ole pelote. Ennemminkin kännisille Manner-Suomalaisille örveltäjille...tai sitten Oolantilaisille itselleen.
 
Jos muistan oikein, niin Oolannissa on melko suuri asetiheys. Ja kun ottaa huomioon sen, että he eivät oikein pidä ulkopuolisista ( tietty "sietävät" rahaa tuovia turisteja ), niini siellä voi äkkiä saada haulikosta, jos alkaa kovasti mesota ja eksyy jonkun paikallisen tontille.
Siitä tulee lyhyt ottelu kun vastakkain on Ahvenanmaan edes armeijaa käymättömät heput ja naapurin taistelua nähneet erikois karpaasit joilla on varustus ihmisten tappamista varten ei metsästämistä.
 
Kuten jo ai
Siitä tulee lyhyt ottelu kun vastakkain on Ahvenanmaan edes armeijaa käymättömät heput ja naapurin taistelua nähneet erikois karpaasit joilla on varustus ihmisten tappamista varten ei metsästämistä.

Kuten jo aiemmin parissa viestissäni selvensin, en tarkoittanut sotilaita. Otin kantaa siihen höntsäporukkajuttuun, jotka menisivät Oolantiin leikkimään sloboja. Lukekaa, ennen kuin kommentoitte.
 
Kommentoin suoraan viestiäsi kun kohdalle tuli ja luin. Myöhemmin tuli kyllä vastaan jo vastauksesi mutta en ruvennut sitten viestiä tyhjentämään enään.
 
Eihän muuten sekään ole mahdotonta tilanteen kiristyessä etteikö vaikka UtJR "pienten harmaiden miesten" virkistymiskerho voisi pitää vuosikokousta Ahvenanmaalla yhdessä merivoimien viihdytyskierueen kanssa. :D Tosin paukkeen kuuluessa joutuisivat vetämään virallisemmat puvut päälle että omat tunnistettaisiin. Eihän Venäjällä nyt voi olla yksinoikeus "pieniin erivärisiin miehiin". :D
Tuo demilitarisointi, mikäli nyt lähdetään siitä että se perustuu asiasta tehtyihin sopimuksiin, eikä Maarianhaminen kävelykyselyyn tai mösjöö Visurin heittelehtivään maailmankatsomukseen, antaa:
1) Suomelle mahdollisuuden aseistaa sekä raja että poliisi hampaisiin asti, sekä näille viranomaisille mahdollisuuden täyttää saari sekä valvontalaittein, että suojausrakennelmin.
..ja..
2) mahdollisuuden pyytää täysin normaalilla tavalla virka-apua armeijalta.
2.1) lisäksi sinne on mahdollista viedä vaikka koko laivasto.
..ja..
mielestäni keskustelu siitä voitaisiinko saada Ruotsilta apua ja kuinka, on täysin turha koska:
3) Ruotsilla on samaisen sopimuksen johdosta velvollisuus tulla varmistamaan alueen puolueettomuus tilanteessa jossa se ja tai demilitarsointi on uhattu. Tämän lisäksi jokaisella muullakin allekirjoittaja-valtiolla on sama velvollisuus eli mm. GB, Saksa, Puola ja Ranska (jos vaikka unohdetaan noi sotilaallisesti merkityksettömämmät) on velvoitettuja tekemään samon.
Jos, Ruotsi ei aio näin toimia, ja siis ovat päättäneet kyseisen sopimuksen omalta osaltaan pätemättömäksi, sitä se sitten on - siis pätemätön.

Ja lopuksi - Venäjä ei kykene mobilisoimaan sellaista laivasto-osastoa, ilman merkittäviä kalusto ja joukkojen siirtoja että se kykenisi operaatioon Ahvenanmaan suunnalla.
 
Tuota asetiheyttä on julkisuudessa kuitenkin mainostettu aivan kuin se muka olisi oikea pelote hyökkääjälle.

Mietin, että tämä asukastiheys on mahdollista kääntää puolustajaa vastaan (jos olettamuksena on se, että venäläiset pääsevät suht vapaasti Ahvenanmaalle), venäläisten sodankäyntitapa kun eroaa jossain määrin siitä jota Suomessa pidetään hyväksyttynä eli mitä mahtaisi Ahvenanmaalla seurata, jos yksittäisen sissi-iskun jälkeen hyökkääjä teloittaisi kymmeniä siviilejä tai pommittaisi aluetta raskaasti? Jotenkin epäilen ahvenanmaalaisten puolustustahtoa tällaisessa tilanteessa, koska se poikkeaa niin paljon totutusta arjesta. Sen sijaan en usko, että vastaavaa "jäätymistä" tapahtuisi manner-Suomessa ainakaan samassa mittakaavassa.

Tietty olettamuksen ongelma on se, että manner-Suomi on tekijä, joka ei tee mitään jos Ahvenanmaalle hyökätään, mikä tuskin todellisessa tilanteessa pitää paikkansa. Tai toivon, että ei pidä.

vlad
 
http://yle.fi/uutiset/3-9250199
http://yle.fi/uutiset/3-9250685

Osalainaus pitkästä historian kertauksesta (1. linkki) sen nykypäivän kappale:
..................

"Vastaavia suunnitelmia Suomella on tietysti nykyisinkin.

Ahvenanmaalle lähtisivät ensin luultavasti Tammisaaren Dragsvikiin sijoitetut ruotsinkieliset rannikkojoukot. Puolustusvoimat ei kerro suunnitelmia tarkemmin julkisuuteen, mutta Ahvenanmaan puolustamiseen tarvittaisiin myös meri- ja ilmavoimien täysi panos.

Kiire olisi jälleen, sillä nyky-Venäjä kykenee Neuvostoliittoakin nopeampiin valtausiskuihin.

Nyt Suomellakin on kalustoa paremmin kuin 50-luvulla. Suomalaisjoukkoja vietäisiin saarille esimerkiksi helikoptereilla ja rynnäkköveneillä.

Suomalaisjoukkoja vietäisiin saarille helikoptereilla ja rynnäkköveneillä.

Eikä Ruotsin kiinnostus Ahvenanmaahan ole mihinkään kadonnut.

Suomen ja Ruotsin merivoimat ja rannikkojoukot ovat harjoitelleet yhdessä sotatoimia saaristo-olosuhteissa, vaikka Ahvenanmaasta ei ole suoraan puhuttukaan. Viimeksi tällainen harjoitus oli alkukesästä.

Kolmatta kertaa Suomen ei kuitenkaan tarvitsisi rakentaa Ahvenanmaan tykistölinnakkeita. Rannikkopuolustus perustuu nykyisin liikkuviin ohjusyksiköihin."
 
Viimeksi muokattu:
Tietty olettamuksen ongelma on se, että manner-Suomi on tekijä, joka ei tee mitään jos Ahvenanmaalle hyökätään, mikä tuskin todellisessa tilanteessa pitää paikkansa. Tai toivon, että ei pidä.

Kysymyksessä Ahvenanmaan hallinnasta korostuu kriittisenä tekijänä nopeus ja yllätys. Jos Venäjä ehtii alueelle ensin, on silloin Suomen kannalta käytännössä jo myöhäistä ja tällöin Suomen poliittisen johdon todennäköisin vastaus operaatioon olisi lähinnä kiukuttelu diplomaattisella tasolla. Vastahyökkäys Ahvenanmaalle Suomen käytössä olevilla resursseilla olisi erittäin riskialtis yritys.

Täten Ahvenanmaan demilitarisoinnin edullisuutta tulisi pohtia suomalaisesta näkökulmasta erittäin perusteellisesti ja vaikka vähän tuoreemmistakin näkökulmista.
 
Back
Top