Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Ei se ammuntaharrastus olekaan mikään ihmisoikeus. Jos ei ole varaa niin sitten ei voi harrastaa. Sama se on esim jääkiekko, monen vähätuloisen perheen lapsella ei ole mahdollisuuta vaikka haluaisi.

Kyllä se minusta on ihmisoikeus ihan niin kauan kun aseita ei saa hankkia itsepuolustusperusteella.

Korostan vielä sitä että jos ja kun laki käsittelee harrasteperusteista ammuntaa nimenomaa URHEILUammuntana, niin käsittelisi sitten kanssa.. Tai sitten pitää jättää laista vaatimukset urheiluammuntaan viitaten pois.

Tämähän se paras vaihtoehto olisi, että annettaisiin ihmisten omistaa aseita ilman tällaisia tyhjänpäiväisiä vaatimuksia jonkin tietyn urheilulajin harrastamisesta. Ja muutenkin aika suuri osa ampumaurheilun harjoittelusta on kuivaharjoittelua, jota ei kuitenkaan lasketa niihin harrastuskertoihin mukaan.


Menee aika nopeasti liian poliittiseksi keskusteluksi, mutta kyllä minusta Suomessakin pitäisi olla oikeus hankkia, omistaa ja käyttää aseita, jos siltä tuntuu. Eroan reservistä samana päivänä kun itselataavien aseiden hankkiminen tai omistaminen kielletään. Jos kelpaa RK kädessä rintamalle, niin kyllä pitäisi kelvata AR kädessä kotiinkin. Kaikki muu on asevelvollisten naamaan sylkemistä. Velvollisuuksien mukana pitää tulla myös oikeuksia.
 
Täytyy huomioida, että nyt puhutaan sekaisin urheilemisesta ja harrastamisesta. Lain mukaan syyksi käy sekä urheilu että harrastus. Pieni määrä mahdollistaa myös sen, että harrastajalla on useampi ase, ilman että täytyy väenvängällä ampua jokaisella viiskyt kertaa vuodessa. Lisäksi tämä ylipäänsä mahdollistaa myös sen ensimmäisen aseen hankkimisen, koska tuoreen aselain myötä et saa enää pistoolia tai edes kivääriä SRA/IPSC lajeihin ilman 1-2 vuoden harrastuneisuutta. Huomioidaan tässä myös muutokset elämäntilanteessa, ettei vuoden hiljaisemman rytmin jälkeen yhtäkkiä vaadita viiden tonnin eestä aseita pois. Tällaisen kuprun voi aiheuttaa ihan vain vauvan saaminen, jos tällä ei ole kovin helppo nuoruus (näin asiaa todellisessa elämässä sivusta todistaneena).
 
Kyllä se minusta on ihmisoikeus ihan niin kauan kun aseita ei saa hankkia itsepuolustusperusteella.



Tämähän se paras vaihtoehto olisi, että annettaisiin ihmisten omistaa aseita ilman tällaisia tyhjänpäiväisiä vaatimuksia jonkin tietyn urheilulajin harrastamisesta. Ja muutenkin aika suuri osa ampumaurheilun harjoittelusta on kuivaharjoittelua, jota ei kuitenkaan lasketa niihin harrastuskertoihin mukaan.


Menee aika nopeasti liian poliittiseksi keskusteluksi, mutta kyllä minusta Suomessakin pitäisi olla oikeus hankkia, omistaa ja käyttää aseita, jos siltä tuntuu. Eroan reservistä samana päivänä kun itselataavien aseiden hankkiminen tai omistaminen kielletään. Jos kelpaa RK kädessä rintamalle, niin kyllä pitäisi kelvata AR kädessä kotiinkin. Kaikki muu on asevelvollisten naamaan sylkemistä. Velvollisuuksien mukana pitää tulla myös oikeuksia.
Sinänsä olen kyllä pitkälti samaa mieltä, mutta siitä ehkä vähän eri linjalla onko jonkun tietyn asian harrastaminen lähes ihmisoikeus vaikkei siihen olisi varaa.
Kuten edellä kirjoitin, haaveilin joskus erään autourheilun rata-autoluokan ajamisesta. Totesin aivan liian kalliiksi minulle = mahdoton juttu harrastaa meikäläiselle vaikka moni siinä sarjassa siihen aikaan harrastusmielessä ajoikin.
Sama koskee urheiluammuntaa. Jos se on syystä tai toisesta liian kallista, on etsittävä joku muu harrastus. Laissa harrasteammunta ikävä kyllä rinnastuu urheiluammuntaan.

Muuten, reservistä ei voi omalla ilmoituksella erota - tuli vaan mieleen :)
 
^Hakiko poliisi auton pois?

Tähänkin keskusteluaiheeseen sopisi hyvin Niemöllerin runo.
 
Täytyy huomioida, että nyt puhutaan sekaisin urheilemisesta ja harrastamisesta. Lain mukaan syyksi käy sekä urheilu että harrastus. Pieni määrä mahdollistaa myös sen, että harrastajalla on useampi ase, ilman että täytyy väenvängällä ampua jokaisella viiskyt kertaa vuodessa. Lisäksi tämä ylipäänsä mahdollistaa myös sen ensimmäisen aseen hankkimisen, koska tuoreen aselain myötä et saa enää pistoolia tai edes kivääriä SRA/IPSC lajeihin ilman 1-2 vuoden harrastuneisuutta. Huomioidaan tässä myös muutokset elämäntilanteessa, ettei vuoden hiljaisemman rytmin jälkeen yhtäkkiä vaadita viiden tonnin eestä aseita pois. Tällaisen kuprun voi aiheuttaa ihan vain vauvan saaminen, jos tällä ei ole kovin helppo nuoruus (näin asiaa todellisessa elämässä sivusta todistaneena).
Pitää paikkansa. Siksi kai näyttövelvoitekin on 5v välein, jolloin lapsen syntymät, työkiireet, sairastumiset jne inhimilliset syyt harrastustauoille tulee mahdollisiksi huomioida.
 
Onneksi työnvalinnalla seuraavat asiat tulee töissä talon puolesta:
  1. Ampuma-aseet
  2. Moottorikelkkailu
  3. Mönkijällä ajelu
  4. Maastoautolla offroad
  5. Räjäyttely
Aina kun meinaa kelkkakuume iskeä niin semmoinen alle harjoitukseen, noituu sitä kelkkaa kun on jumissa rinteessä ja sitten huokaisee kun kaataa tankkiin valtion ysikasia.. ei ole kuumetta enää.
 
Mikä tarkkaan ottaen on "aktiivisen ampumisen ehto", eli miten se on määritelty?

Eräs ampuma-asekouluttaja oli sitä mieltä että 5x vuodessa on aktiivista harrastamista.

Henk.koht. olen sitä mieltä että 5x vuodessa jos ampuu niin se ei mielestäni ole aktiivista harrastamista yhtään minkään urheilulajin kohdalla.

Poliisin koulutusmateriaalin mukaan pistoolille 2 v aikana 10 kertaa siten, ettei harrastuskertojen välissä ole yli 3 kk taukoja. Mikäli tällainen tauko on, voidaan harrastustodistus kuitenkin kirjoittaa, mikäli tälle tauolle on perusteltu syy, kuten että pääasiallisesti käytettävä ampumarata ei ole avoinna talviaikaan tai ajalle on sattunut työmatka, sairaus tai perhesyy.
 
Sama koskee urheiluammuntaa. Jos se on syystä tai toisesta liian kallista, on etsittävä joku muu harrastus. Laissa harrasteammunta ikävä kyllä rinnastuu urheiluammuntaan.

Mihinkä tämä väite rinnastumisesta perustuu? Laissa urheilu ja harrastuneisuus on mainittu erikseen, tarkoittaen että kummallakin syyllä voidaan myöntää aselupa. Ei siis tarvitse urheilla voidakseen saada aseluvan. Harrastuneisuus riittää.

Pitää paikkansa. Siksi kai näyttövelvoitekin on 5v välein, jolloin lapsen syntymät, työkiireet, sairastumiset jne inhimilliset syyt harrastustauoille tulee mahdollisiksi huomioida.

Asioita tarkastellaan edelleen vuositasolla tämän 5 vuoden ajalta, ei yhtenä klönttinä 5 vuoden ajalta. Jos siis tästä ajasta 4. vuotena on liian vähän harrastuneisuutta, niin sitten pitää löytyä hyvä syy asialle tai lupaa ei uusita.
 
Jos täytyy ajaa 10 km kun hakee Peralta avaimen ja siitä 15 km radalle ja voi p....u, kukaan ei ole tehnyt lumihommia jne. Kohta tulee pimeää, no ehdin mä ne lumihommat. Tai sitten "kotirata" kilsan päässä, paikkakuntakohtaisia eroja varmasti on ja vaikuttaa harrastukseen.
Voisiko esmerkiksi kesäisen "varsinaisen" harrastamisen lisäksi vetää talvella ilmapistoolia sisähallissa, lasketaanko aktiiviksi?;)
Oma lähin rata on Sipoon Savijärvellä, edestakainen reissu on 100 km, ratamaksu 12€ kivääri/pistooliradalle, 5€ / haulikkokierros, patruunakulutus ampumakerralla pistoolipuolella 200+, kiväärillä 50+, haulikolla 75-100.
Laskin kalenterista 33 eri ampumakertaa tälle vuodelle, aika kalliiksi se tulee vuoden mittaan...
 
Asioita tarkastellaan edelleen vuositasolla tämän 5 vuoden ajalta, ei yhtenä klönttinä 5 vuoden ajalta. Jos siis tästä ajasta 4. vuotena on liian vähän harrastuneisuutta, niin sitten pitää löytyä hyvä syy asialle tai lupaa ei uusita.

Harrastuneisuuden jatkuminen osoitetaan AAK:n todistuksella, ja AAK tarkastelee viimeisen kahden vuoden harrastuneisuutta pistoolin osalta ja vuoden kiväärin osalta.
 
Harrastuneisuuden jatkuminen osoitetaan AAK:n todistuksella, ja AAK tarkastelee viimeisen kahden vuoden harrastuneisuutta pistoolin osalta ja vuoden kiväärin osalta.

Täällä päin haluavat nähdä myös ampumapäiväkirjan ja todeta, että kerrat on tasaisesti. Pelkkä AAK ei riitä.
 
Täällä päin haluavat nähdä myös ampumapäiväkirjan


Mitä tuo päiväkirja todistaa?
Sillä kun sen itse täyttää, kukaan ei voi sanoa onko suoritus totta vai tarua.

Eikä ampumavastaavalla ole mitään mahdollisuutta tarkistaa kaikkia suorituksia. :unsure:








119:00
9143

Tulostettu: 22.12.2019

Tämän raportin varmistaa
__________________________________
Ampumavastaava
RESERVILÄISET RY, Urheiluampujat ry
 
Täällä päin haluavat nähdä myös ampumapäiväkirjan ja todeta, että kerrat on tasaisesti. Pelkkä AAK ei riitä.

Oon kuullu samaa, mikä on vähän epäintuititiivista, kun AAK:n tehtävä nimenomaan on antaa todistus harrastuksen aktiivisuudesta. Kuulemma ei myöskään yhdistyksen jäsenkortti riitä, joten oon kirjotellu vapaamuotosia jäsenyystodistuksia ja sanonu porukalle, että tulostavat itse rekisteriotteensa Maanpuolustusrekisteristä liitteeksi.

Kuitenkin lupaa uusiessa mun nähäkseni lain kirjaimen mukaan riittää se määrä aktiivisuutta, mitä AAK todistuksellaan todistaa. Ei ole tasapuolista, jos luvan 5 v sitten hankkineelta vaaditaan enemmän näyttöä kuin uutta lupaa hakevalta. Lisäksi kyseinen 5 v määräaikahan nollautuu joka kerta, kun hakee uuden luvan, koska lupaa hakiessahan harrastuneisuus osoitetaan.
 
Ei ole tasapuolista, jos luvan 5 v sitten hankkineelta vaaditaan enemmän näyttöä kuin uutta lupaa hakevalta. Lisäksi kyseinen 5 v määräaikahan nollautuu joka kerta, kun hakee uuden luvan, koska lupaa hakiessahan harrastuneisuus osoitetaan.

Näitä olen miettinyt itsekin. Että miten Poliisi näitä tulkitsee ja mitä se kirjaa tai jättää kirjaamatta kun aserekisteri on muutenkin aivan sekava ja käytännöt vaihtelee jopa asemittain. Nähtäväksi jää, tuleeko minulle parin vuoden päästä postissa eka aselupien peruutuslappu vai ei - luvan omistaja kun on valvoitettu olemaan itse aktiivinen eikä poliisi tule antamaan muistutuksia.
 
Oon kuullu samaa, mikä on vähän epäintuititiivista, kun AAK:n tehtävä nimenomaan on antaa todistus harrastuksen aktiivisuudesta. Kuulemma ei myöskään yhdistyksen jäsenkortti riitä, joten oon kirjotellu vapaamuotosia jäsenyystodistuksia ja sanonu porukalle, että tulostavat itse rekisteriotteensa Maanpuolustusrekisteristä liitteeksi.

Kuitenkin lupaa uusiessa mun nähäkseni lain kirjaimen mukaan riittää se määrä aktiivisuutta, mitä AAK todistuksellaan todistaa. Ei ole tasapuolista, jos luvan 5 v sitten hankkineelta vaaditaan enemmän näyttöä kuin uutta lupaa hakevalta. Lisäksi kyseinen 5 v määräaikahan nollautuu joka kerta, kun hakee uuden luvan, koska lupaa hakiessahan harrastuneisuus osoitetaan.

Jäsenkortti kuulemma kelpaisi, jos siinä näkyisi myös hakijan seuraan liittymisen päivämäärä. Siinä sit joutuupi seuran tai jaoston pj taikka sihteeri rustaamaan todistuksen jäsenyysajasta.
 
Back
Top