Aselaki ja hallussapitolupa, luvalliset ja luvattomat aseet

Samovarius

Majuri
Lahjoittaja
Näettekö, että säilytysturvallisuuden pitäisi olla porrastetumpaa kuin se on nykyään?

Nykyinen järjestelmä on kansalaiselle simppeli, enintään 5 ampuma-asetta (ei-ERVA) ja aseet voi säilyttää about miten hyvänsä, kunhan ne eivät ole helposti anastettavissa. 6 tai enemmän ja tarvitaan vähintään EN14450 -standardin S1-luokkaan sertifioitu asekaappi. Tai "asekaappi".

Pitäisikö säätelyä kenties porrastaa nykyistä enemmän? Harva rikollinen lienee kovin kiinnostunut kuudesta "perinteisestä" metsästysaseesta, mutta viisi pistoolia IPSC-ampujan kaapissa on jo huomattavasti houkuttelevampi saalis.

Voisiko säilytyssäännökset perustua pisteytysjärjestelmään, jossa aseet pisteytettäisiin niiden vaarallisuuden mukaan ja pistemäärän kasvaessa säilytyssäännökset tiukentuisivat? En paljoa asiasta tiedä, mutta pikaisen googlailun perusteella Ruotsissa on nähtävästi käytössä tällainen järjestelmä, jossa kivääri vastaa yhtä pistettä, pistooli kahta ja automaattiase neljää. Muutaman metsästysaseen voisi edelleen säilyttää melko vapaavalintaisesti, seuraavalla tasolla kuvioon tulisi esim. EN14450 S1 -turvakaappi, sen jälkeen edelleen EN1143-1 luokka 1 -kassakaappi ja jos oikein paljon on kalustoa siunaantunut, niin varmennettu hälytysjärjestelmä vielä päälle. Hälytysjärjestelmällä voisi kenties myös kompensoida heikommankin turvatason omaavaa kaappia sillä ajatuksella, että rosvojen työskentelyrauha kärsii, kun sireenit ulvovat ja vartiointiliike/poliisi on tulossa paikalle.
Onko tämä nyt sarkasmia tai jotain muuta lupahimmelikritiikkiä, vai haluutko avata että millaista taktista etua ajattelit saavuttaa sitomalla käsikranaatin bumerangiin?
 
Huhta

Respected Leader
ELSO 2.0

Olemme tainneet kiistellä aiemminkin, onko kaikki nykyistä tiukemman sääntelyn pohtiminen vain omille kintuille kusemista. Sisäministeriö pystyy kuitenkin kirjoittamaan lainvalmistelussa kaikkea kuraa ihan itsekin, sitä ei kannata yhtään epäillä.

Niin kauan kuin ampuma-aseiden hankintaa ja omistamista säädellään edes jollakin tasolla, on mielestäni olennaista, kenelle niitä luvallisia aseita päätyy. Nämä Imatran kolmoissurman kaltaiset "joo käytin samaa sarjoitusta asekaapin lukossa ja muissa talon lukoissa, mitä kautta poika on kai saanut kaapin auki" ja "isukin aseet mukana amikseen" -tapaukset ovat huonoa mainosta luvallisille aseille.

Sanotaan nyt vaikka niin, että painaisin mielelläni "jaa" sellaiselle lakiesitykselle, joka puuttuisi uusien harrastajien tolkuttoman pituisiin karenssiaikoihin, aseen ulkonäön vaikutukseen lupaprosessissa ja muihin epäolennaisuuksiin, vaikka lakiesitykseen sisältyisi pieni "lisävero" säilytystä koskevien vaatimusten tiukentamisen muodossa. Jos kalustossa on kiinni 20 tonnia, niin ehkä sen turvaamiseenkin voi pistää muutaman tonnin?
 
inscout

Kenraali
Täällä kirjoitetaan paljon ja hyvin tietävästi erilaisista aselain tulkinnoista ja niiden sovelluksista. Täysin ymmärrettävää. En tunne asiaa.

Kannattaisi kuitenkin myös huomioida toinen viime vuonna voimaan tullut laki joka koskee aseenomistajia. Eli poliisin henkilötietolaki ja eritoten sen 7§, 8§ ja 13§.sekä myös 15§.

Saatatte hämmästyä mitä kaikkea nykymaailmassa voi tapahtua kun halutaan.

Ihan jo sen mukaan kenen kanssa olette tekemisissä ja miten kaikkea tietoa mitä teistä on rekisteröity voidaan käyttää. Lähtien talous- ja terveystiedoista.

Summa Summarum. Nuo pykälät vahvistettuna 15§ tarkoittavat sitä, että jokaisessa tapauksessa, jossa teidän (tai kaverinne) voidaan jonkun konstaapelin mielestä ajatella liittyvän joskus tulevaisuudessa johonkin rikokseen josta voi teoriassa seurata vankeutta (=punaisia päin ajaminen esim.) niin kaikki tietonne voidaan avata vapaasti viranomaiskäsittelyyn. Mukaan lukien kaikki sosiaali- ja terveyspuolen tiedot. Minkä lisäksi tästä tulee merkintä kansioonne. Siis ajatus riittää. Tekoa ei tarvita.

Onnea sitten uudelle lupahakemukselle:). Toki tämä soveltaminen on paikkakuntakohtainen mutta esim. PKS seudulla ja jos ette ole virassa niin paljon onnea vain muutaman vuoden päähän jos satutte suututtamaan väärän kaverin tai paikallinen Taponen sattuu olemaan luvan takana.

Lainkirjoittaja teki tuohon lakiin varauksen että sen "tulkintaa pitää arvioida HaVM:n toimesta" vuonna 2020 loppuun mennessä. En pyörry hämmästyksestä jos tästä arvioinnista ei suuremmin kuulu mitään.

Eli. Muistakaa se, että kaikki mitä te tai kaverinne tekee jää ikuisiksi ajoiksi poliisin koneelle. Ja sillä voi olla seurauksia. Näkyviä ja näkymättömiä riippuen täysin siit kuka sattuu tietojanne katselemaan,
 
Vääpeli

Kuten sanottua, aseen omistajilla ei ole oikein mitään oikeuksia. Poliisista päivää, tullaan tarkastaa aseiden säilytys. Täh.... Ai vastustelet, mepäs viedäänkiin aseet sit samantien.
 
Fisu

Kersantti
Täällä kirjoitetaan paljon ja hyvin tietävästi erilaisista aselain tulkinnoista ja niiden sovelluksista. Täysin ymmärrettävää. En tunne asiaa.

Kannattaisi kuitenkin myös huomioida toinen viime vuonna voimaan tullut laki joka koskee aseenomistajia. Eli poliisin henkilötietolaki ja eritoten sen 7§, 8§ ja 13§.sekä myös 15§.

Saatatte hämmästyä mitä kaikkea nykymaailmassa voi tapahtua kun halutaan.

Ihan jo sen mukaan kenen kanssa olette tekemisissä ja miten kaikkea tietoa mitä teistä on rekisteröity voidaan käyttää. Lähtien talous- ja terveystiedoista.

Summa Summarum. Nuo pykälät vahvistettuna 15§ tarkoittavat sitä, että jokaisessa tapauksessa, jossa teidän (tai kaverinne) voidaan jonkun konstaapelin mielestä ajatella liittyvän joskus tulevaisuudessa johonkin rikokseen josta voi teoriassa seurata vankeutta (=punaisia päin ajaminen esim.) niin kaikki tietonne voidaan avata vapaasti viranomaiskäsittelyyn. Mukaan lukien kaikki sosiaali- ja terveyspuolen tiedot. Minkä lisäksi tästä tulee merkintä kansioonne. Siis ajatus riittää. Tekoa ei tarvita.

Onnea sitten uudelle lupahakemukselle:). Toki tämä soveltaminen on paikkakuntakohtainen mutta esim. PKS seudulla ja jos ette ole virassa niin paljon onnea vain muutaman vuoden päähän jos satutte suututtamaan väärän kaverin tai paikallinen Taponen sattuu olemaan luvan takana.

Lainkirjoittaja teki tuohon lakiin varauksen että sen "tulkintaa pitää arvioida HaVM:n toimesta" vuonna 2020 loppuun mennessä. En pyörry hämmästyksestä jos tästä arvioinnista ei suuremmin kuulu mitään.

Eli. Muistakaa se, että kaikki mitä te tai kaverinne tekee jää ikuisiksi ajoiksi poliisin koneelle. Ja sillä voi olla seurauksia. Näkyviä ja näkymättömiä riippuen täysin siit kuka sattuu tietojanne katselemaan,
Tämä kuulostaa varsin vainoharhaiselta tulkinnalta, mikä lienee johtuu siitä, ettei lakia ole luettu loppuun asti tai ymmärretä sen sidonnaisuuksia muihin lakeihin sekä näiden oikeanlaisesta soveltamisesta. Tämä laki ei käsittele sitä mitenkään, miten tietoja voidaan ja saadaan soveltaa eri tehtävissä, vaan luo lähinnä puitteet tiedon tallentamiseen ja käyttöoikeuksiin. Tiedon käytön soveltamiseen joutuu hakemaan apua muista laeista.
 
baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Voisiko säilytyssäännökset perustua pisteytysjärjestelmään, jossa aseet pisteytettäisiin niiden vaarallisuuden mukaan ja pistemäärän kasvaessa säilytyssäännökset tiukentuisivat? En paljoa asiasta tiedä, mutta pikaisen googlailun perusteella Ruotsissa on nähtävästi käytössä tällainen järjestelmä, jossa kivääri vastaa yhtä pistettä, pistooli kahta ja automaattiase neljää.
Kunhan nyt ensin edes näistä laitoskohtaisista eroista päästäisiin eroon jo nykyisessä mallissa. :) Teeppä tähän vielä lisää pykäliä ja virityksiä.

Minusta on selvää, että lainlaatija on jättänyt mahdollisuuksia -tarkistaa tapauskohtaisesti- asiakkaan mukaan asioita. Viranomaisen ja hallinnon näkökulmasta se on hyvä, asiakkaan kannalta asiat jäävät kellumaan.

SE lienee selvää, että aseenomistaminen ei ole paalutettu kultanauloilla peruskallioon. Hallinto ja viranomainen voi halutessaan perua luvat, eikä sille kyllä mitään mahda.

Agendoja on varmasti monia. Ja kannattaa huomata se, että mikä tahansa luvallisella tai luvattomalla aseella tehty julkisuutta saava surmatyö pelaa aseenomistajia vastaan. Onko se oikein tai väärin, niin se vain on.
 
Aaro Kustaanheimo

Alikersantti
Syrjiikö Facebook asemyönteisiä poliittisia mainoksia? Halusin antaa tavallisille äänestäjille palautetta siitä, minkälaisen aselain he ovat tilanneet ja saaneet Suomeen. Yritin mainostaa julkaisujani siksi Facebookissa valiten kohderyhmäksi 18 vuotta täyttäneet Suomessa asuvat. Facebook kuitenkin tulkitsi julkaisut mainoskäytäntöjensä vastaisiksi. Perusteena kohta: https://www.facebook.com/policies/ads/prohibited_content/weapons . Se ei kuitenkaan mielestäni ole tarpeeksi selvä poliittisten mainosten osalta.

Olisiko syytä siksi siirtyä Facebookista VK:hon, MeWe:en ja muihin kilpaileviin sosiaalisiin medioihin?

Seuraavien julkaisujen mainostaminen on todettu mainoskäytäntöjen vastaiseksi:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarokustaanheimo/valtavaesto-sai-tilaamansa-lipaskieltolain/ https://photos.google.com/share/AF1QipPhrW1k2z_0xf6Qe_eiIygUdGdy-UGtjqcoUqq7Ki_onAXlkYojRQlA-CBjPOaGfA?key=ZmI4cDl4QlFmUlJMTXBDR3pGLXNMbHgzNW5HSUxR
 
pioneeri84

Alikersantti
No joo,hiukan kalskahtaa sarkasmilta nuo aatteet... Itselläni ei ainakaan ole mitään valittamista aselain tulkinnoista,lupien saanneista tai mistään tarkastuksista. En koe,että oikeuksiani olisi poljettu tai minua olisi näissä asioissa kyykytetty. Lähtökohtaisesti kaikki on mennyt hyvin,eli toivotulla tavalla. Käsittelyajat ovat olleet maltillisia,tosin kerran kesti vähän pidempään ja jouduin odottamaan melkein viikon,mutta silloinkin moka oli itseaiheutettua. Kun ostin Saigan "rynnäkköhaulikon",niin lupakäsittelijä kysyi,että mitäs tällä ammutaan....no ihan mitä vaan...ja lupa tuli samantien.... Ja mitä tulee aseiden säilytykseen,niin lupahallinnosta soitettiin etukäteen ja kysyttiin,että koskas sopisi tulla käymään ja katteleen säilytystä...niin ja toi rähmäpullat mukanaan....
 
Samovarius

Majuri
Lahjoittaja
Olemme tainneet kiistellä aiemminkin, onko kaikki nykyistä tiukemman sääntelyn pohtiminen vain omille kintuille kusemista. Sisäministeriö pystyy kuitenkin kirjoittamaan lainvalmistelussa kaikkea kuraa ihan itsekin, sitä ei kannata yhtään epäillä.

Niin kauan kuin ampuma-aseiden hankintaa ja omistamista säädellään edes jollakin tasolla, on mielestäni olennaista, kenelle niitä luvallisia aseita päätyy. Nämä Imatran kolmoissurman kaltaiset "joo käytin samaa sarjoitusta asekaapin lukossa ja muissa talon lukoissa, mitä kautta poika on kai saanut kaapin auki" ja "isukin aseet mukana amikseen" -tapaukset ovat huonoa mainosta luvallisille aseille.

Sanotaan nyt vaikka niin, että painaisin mielelläni "jaa" sellaiselle lakiesitykselle, joka puuttuisi uusien harrastajien tolkuttoman pituisiin karenssiaikoihin, aseen ulkonäön vaikutukseen lupaprosessissa ja muihin epäolennaisuuksiin, vaikka lakiesitykseen sisältyisi pieni "lisävero" säilytystä koskevien vaatimusten tiukentamisen muodossa. Jos kalustossa on kiinni 20 tonnia, niin ehkä sen turvaamiseenkin voi pistää muutaman tonnin?
Öö eli mitä etua siis aattelit saavuttaa sillä, että pulttilukot sais säilyttää tyyliin jääkaapissa? Nykylaki juurikin vaatii sitä sertifioitua turvakaappia alle 5 aseen osalta ja tätä vähemmältä määrältä edellytetään lukon säilyttämistä irrallaan lukitussa paikassa. Miksi nä vaadit tähän jotain tolkutonta hallintohimmeliä mistä on lähinnä vaan haittaa? Jos sun pointti oli vaatia myös alle 5 aseelle kunnollista säilytystä, nii vaadi sitten tota turvakaappia. Se käy mulle. Älä ala himmelöimään ja ruokkimaan Liisa Jaakonsaarta.
 
Erik

Luutnantti
No joo,hiukan kalskahtaa sarkasmilta nuo aatteet... Itselläni ei ainakaan ole mitään valittamista aselain tulkinnoista,lupien saanneista tai mistään tarkastuksista. En koe,että oikeuksiani olisi poljettu tai minua olisi näissä asioissa kyykytetty. Lähtökohtaisesti kaikki on mennyt hyvin,eli toivotulla tavalla. Käsittelyajat ovat olleet maltillisia,tosin kerran kesti vähän pidempään ja jouduin odottamaan melkein viikon,mutta silloinkin moka oli itseaiheutettua. Kun ostin Saigan "rynnäkköhaulikon",niin lupakäsittelijä kysyi,että mitäs tällä ammutaan....no ihan mitä vaan...ja lupa tuli samantien.... Ja mitä tulee aseiden säilytykseen,niin lupahallinnosta soitettiin etukäteen ja kysyttiin,että koskas sopisi tulla käymään ja katteleen säilytystä...niin ja toi rähmäpullat mukanaan....
Oletko keräilijä? En ole ennen kuullut että kenenkään aseiden säilytystä olisi tarkistettu, ainakaan jos poliisilla ei ollut epäilystä läiminlyönneistä.
 
Huhta

Respected Leader
ELSO 2.0
EnnenAIKAINEN.
 
Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
En ole ennen kuullut että kenenkään aseiden säilytystä olisi tarkistettu, ainakaan jos poliisilla ei ollut epäilystä läiminlyönneistä.
Esim,
Jos teet kokonaisen huoneen aseiden säilytykseen niin poliisi saattaa tarkasta, sen ennen hyväksytää.
 
Huhta

Respected Leader
ELSO 2.0
Öö eli mitä etua siis aattelit saavuttaa sillä, että pulttilukot sais säilyttää tyyliin jääkaapissa? Nykylaki juurikin vaatii sitä sertifioitua turvakaappia alle 5 aseen osalta ja tätä vähemmältä määrältä edellytetään lukon säilyttämistä irrallaan lukitussa paikassa. Miksi nä vaadit tähän jotain tolkutonta hallintohimmeliä mistä on lähinnä vaan haittaa? Jos sun pointti oli vaatia myös alle 5 aseelle kunnollista säilytystä, nii vaadi sitten tota turvakaappia. Se käy mulle. Älä ala himmelöimään ja ruokkimaan Liisa Jaakonsaarta.
Viittasin ("voisi edelleen säilyttää melko vapaavalintaisesti") nimenomaan nykyiseen käytäntöön, jossa ampuma-aselain 106 § asettaa hyvin vähän ehdottomia rajoitteita korkeintaan viiden aseen omistajalle. Kunhan vain anastaminen tai luvaton käyttöönotto ei ole helppoa ja ainakin jokin osa (pl. äänenvaimennin) on lukittu, niin luvanhaltijalla on vapaat kädet. Haulikko lukittuun seinätelineeseen sängyn viereen. Kiväärin lukko pöytälaatikkoon ja loppu ase välikattoon. Pistoolin runko paloturvakaappiin ja yläkerta jääkaappiin maitotölkin sisään.

Yhdenkin aseen säilyttäminen asekaapissa (ja sen valvominen/toteutuminen) olisi tietysti kultastandardi, kun asevarkauksista oletettavasti enemmistön muodostavat opportunistiset asuntomurrot eivät tuottaisi saalista entiseen tapaan. Toisaalta tuntuisi kohtuuttomalta, että esimerkiksi kertalaukeavan haulikon tai pienoiskiväärin ostava aloitteleva harrastaja joutuisi sijoittamaan kaappiin pahimmillaan monta kertaa aseen arvon verran, kun asekaan ei ole vaarallisimmasta päästä.

Sitä minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi esim. 30 tai 60 asetta pitäisi voida säilyttää samalla tavalla kuin 6 asetta. Vähimmäisvaatimukset täyttävä EN14450-standardoitu kaappi ei suojaa juuri muulta kuin lapsilta ja satunnaisilta murtomiehiltä, joille asekaappi tulee yllätyksenä. Kiiloja, lekaa, sorkkarautaa ja vastaavia käsityökaluja käyttämällä sellainen kaappi on korkattavissa minuuteissa, kuten aiemmin linkittämästäni videosta ilmenee.

En minä osaa pitää paljon, erityisesti lyhyitä tai itselataavia, aseita omistavien tiukempia säilytysvaatimuksia minään byrokratiana. Pikemminkin puhutaan joustavasta ja tilanteeseen mukautuvasta järjestelmästä, jossa suojaus suhteutetaan uhkaan.
 
Huhta

Respected Leader
ELSO 2.0
Syrjiikö Facebook asemyönteisiä poliittisia mainoksia? Halusin antaa tavallisille äänestäjille palautetta siitä, minkälaisen aselain he ovat tilanneet ja saaneet Suomeen. Yritin mainostaa julkaisujani siksi Facebookissa valiten kohderyhmäksi 18 vuotta täyttäneet Suomessa asuvat. Facebook kuitenkin tulkitsi julkaisut mainoskäytäntöjensä vastaisiksi. Perusteena kohta: https://www.facebook.com/policies/ads/prohibited_content/weapons . Se ei kuitenkaan mielestäni ole tarpeeksi selvä poliittisten mainosten osalta.

Olisiko syytä siksi siirtyä Facebookista VK:hon, MeWe:en ja muihin kilpaileviin sosiaalisiin medioihin?

Seuraavien julkaisujen mainostaminen on todettu mainoskäytäntöjen vastaiseksi:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarokustaanheimo/valtavaesto-sai-tilaamansa-lipaskieltolain/ https://photos.google.com/share/AF1QipPhrW1k2z_0xf6Qe_eiIygUdGdy-UGtjqcoUqq7Ki_onAXlkYojRQlA-CBjPOaGfA?key=ZmI4cDl4QlFmUlJMTXBDR3pGLXNMbHgzNW5HSUxR
Ainakin VKontakten unohtaisin heti kättelyssä. Ainakin omissa mielikuvissani se on lähinnä Venäjään kytköksissä olevien hörhöjen sivusto, mikä voi tehdä hallaa itse asialle.

Olisiko sinun mahdollista julkaista blogin, verkkosivuston tai vaikkapa Youtube-kanavan muodossa? Google, Youtube jne. voisivat olla hyviä väyliä mainostaa. Ja jos paalua polttelee taskussa, niin en tiedä, paljonko radioaika maksaisi. Ei kai ihan mahdottomia, kun raamattuinfot ym.:t mainostelevat aina silloin tällöin.
 
Fremen

Respected Leader
Täällä kirjoitetaan paljon ja hyvin tietävästi erilaisista aselain tulkinnoista ja niiden sovelluksista. Täysin ymmärrettävää. En tunne asiaa.

Kannattaisi kuitenkin myös huomioida toinen viime vuonna voimaan tullut laki joka koskee aseenomistajia. Eli poliisin henkilötietolaki ja eritoten sen 7§, 8§ ja 13§.sekä myös 15§.

Saatatte hämmästyä mitä kaikkea nykymaailmassa voi tapahtua kun halutaan.

Ihan jo sen mukaan kenen kanssa olette tekemisissä ja miten kaikkea tietoa mitä teistä on rekisteröity voidaan käyttää. Lähtien talous- ja terveystiedoista.

Summa Summarum. Nuo pykälät vahvistettuna 15§ tarkoittavat sitä, että jokaisessa tapauksessa, jossa teidän (tai kaverinne) voidaan jonkun konstaapelin mielestä ajatella liittyvän joskus tulevaisuudessa johonkin rikokseen josta voi teoriassa seurata vankeutta (=punaisia päin ajaminen esim.) niin kaikki tietonne voidaan avata vapaasti viranomaiskäsittelyyn. Mukaan lukien kaikki sosiaali- ja terveyspuolen tiedot. Minkä lisäksi tästä tulee merkintä kansioonne. Siis ajatus riittää. Tekoa ei tarvita.

Onnea sitten uudelle lupahakemukselle:). Toki tämä soveltaminen on paikkakuntakohtainen mutta esim. PKS seudulla ja jos ette ole virassa niin paljon onnea vain muutaman vuoden päähän jos satutte suututtamaan väärän kaverin tai paikallinen Taponen sattuu olemaan luvan takana.

Lainkirjoittaja teki tuohon lakiin varauksen että sen "tulkintaa pitää arvioida HaVM:n toimesta" vuonna 2020 loppuun mennessä. En pyörry hämmästyksestä jos tästä arvioinnista ei suuremmin kuulu mitään.

Eli. Muistakaa se, että kaikki mitä te tai kaverinne tekee jää ikuisiksi ajoiksi poliisin koneelle. Ja sillä voi olla seurauksia. Näkyviä ja näkymättömiä riippuen täysin siit kuka sattuu tietojanne katselemaan,
Tämä on muuten täysin totta. Itsellä oli ysärillä erilaisia kadulla tapahtuneita itsepuolustustilanteita, joista oikeuteen (ei tuomiota itselleni, koskaan), ja yksi vanha frendi on nykyään komissaarina KRP:llä ja ilmoitti about 10 vuotta sitten että naureskeli kun näki koneeltaan mihin kaikkeen on nuorimies ehtinyt.
Elinikäinen tuomio viattomalle, näinhän se kommunismi menee.
Ihan haista paska -hommaa, onneksi olen Norjassa.
Täällä sentään kruununprinssitkin tekee itsareita, tää on tasa-arvonen ja hyvä paikka elää :rolleyes:
 
Lapinukko

Majuri
Nyt mennäänkin sitten jo syvälle ihan merkittävään aiheeseen, josta olisi varmasti hyvä keskustella laajemminkin. Tosin alunperin tässä keskustelussa oli kyse siitä että reserviläinen siirtyy sivariin koska pahoitti mielensä eduskunnan hyväksymän aselain soveltamistapoihin. Sisäministeriön alainen viranomainen toimii huonosti ja PV kärsii..
Jälkikasvuun minäkin viestissäni viittasin - ja niihin tunnelmiin jotka kyllä tulisivat periytymään. Väistämättä. Mitä todennäköisimmin myös muihin kuin omiin lapsiini.

Sillähän ei ole mitään merkitystä jos protestoin, laitan välineet maakuoppaan, sanon kyselijöille että suksikaa vittuun ne on lammessa - ja toteaisin että minulla ei ole maanpuolustukseen liittyen mitään merkitystä eikä aihe kiinnosta. Kun vituttaa ja on paha mieli niin edelleen. Mutta sillä on jos nuoret ajattelevat että kuinkas isälle kävi - tai sedälle - enolle - naapurin ukolle. Valtiovalta ja poliitikot veti kölin alta, vaikka se ei tehnyt mitään pahaa. Siinä on se ongelma. Selitelkäähän sitä.

Joten, ei pitäisi riskeerata sen kansanosan tukea joka on juurtunut tätä maata puolustamaan. Valtiovallan ei pitäisi tehdä virheitä eikä heittäytyä niiden poliitikkojen ohjailtavaksi jotka vielä 10 vuotta sitten olivat sitä mieltä että puolustusvoimia ei tarvita.

Paitsi, minä en usko että "ukkojen pyssyjä" viedään minnekään. Kun aika jättää niin seuraava sukupolvi ei vaan saa niille enää lupia. Kuinka moni uskoo että 2050 on vielä tavallisilla kansalaisia lupia itselataviin kivääreihin? Todennäköisesti ei edes metsästyshaulikoihin..

Mistä se alkoi, ettei valtio enää luota kansalaisiinsa. Brysselistäkö se levisi?
Ei ollut tälläistä ennen EU-aikaa. Jotain on pilattu.
 
Viimeksi muokattu:

Kapiainen

Respected Leader
Ei ollut tälläistä ennen EU-aikaa. Jotain on pilattu.
Ja sekö on EU:n vika että joku valtio tekee lakeja jotka ovat tiukempia kuin kukaan ulkopuolinen haluaa, saati vaatii?
Tietysti on helpompi syyttää jotakin ulkopuolista tahoa kaikesta kuin katsoa peiliin.
EU:n syytä, NATO:n syytä, USA...CIA...Bilderberg....

Mitä jos ihan oikeasti katsoisimme peiliin ihan huolella ennenkuin käännämme kaiken jonkun ulkopuolisen syyksi.
 
Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Mitä jos ihan oikeasti katsoisimme peiliin ihan huolella ennenkuin käännämme kaiken jonkun ulkopuolisen syyksi.
Mistä on tullut sellaiset ideat ettei jokin ase sovi metsästykseen (liian tulivoimainen ase)?
Tai ettei loukkupyytäjä tarvitse pistoolia.

On kiva kusta toisten muroihin.
 
Kapiainen

Respected Leader
Olisiko syytä siksi siirtyä Facebookista VK:hon
No se tästä nyt vielä puuttuisi että tätä asiaa aletaan jossakin VK:ssa rummuttaa!!

Suomen valtion on ilmeisesti syytä pikimmiten ryhtyä ihan avoimesti ja näkyvästi avaamaan kansalaiaille mitä informaatiosodankäynti tarkoittaa, miten se toimii, millaisin taktiikoin ja taistelutekniikoin sitä käydään jne.

Jos siitä mitään ymmärtää, huomaa nopeasti että se uppoaa tällä hetkellä kuin kuuma veitsi voihin huolestuttavan moniin kansalaisiin.
 
Top