- Mielestäni jokaiselle kansalaiselle pitäisi tulla kutsukirje kutsuntoihin. Jokaiselle joka ei fyysisesti tai henkisesti ole kykenevä (tai halukas) Puolustusvoimien standardien mukaiseen palvelukseen pitäisi antaa lupa palvella Suojeluskunnassa/Kansalliskaartissa. Jokainen joka ei kykene palvelemaan (kyky, halu) Militiassa/Kansalliskaartissa/Suojeluskunnassa (sama joukko siis, eri nimi) annettaan lupa palvella siviilipalveluksessa.
- Yhteiskunnassa pitäisi olla sukupuolineutraali kasvatus. Tutkimuksissa tämä saa ihmiset käyttäytymään tavalla joka on luonnollisempi heille, eli kaikki voittavat paitsi ne feministit jotka haluavat naisten tekevän KAIKESSA yhtä paljon töitä kuin miehet ja olevan yhtä lukuisia. Tämän pitäisi myös lisätä syntyvyyttä sillä oletan että useampi nainen haluaisi äidiksi ja johtaa tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Mutta koska poikkeuksia on, ei olisi myöskään ongelma mikäli joku nainen haluaa tehdä miehisempiä puuhia ja toiste päin. Kunhan äärimmäisyyksiin ei mennä (kuten ettei lapselle kerrota omaa sukupuoltaan, täysin naurettavaa), näen että systeemi toimisi paremmin.
- Militia olisi osa puolustusvoimia, mutta sillä olisi eri rooli kuin A-luokan sotilailla, esim. sota-aikana se voitaisiin kutsua aseisiin kun kaupunkia tarvitsee puolustaa, tai lähettää tehtaille töihin, tai maatilalle tai siviilitöihin tai mihin tarvitaankaan. Sota-ajan armeijan koko olisi esimerkiksi 250 000 sotilasta, mutta puolustusvoimat voisivat milloin tahansa kutsua lisää miehiä aseisiin. Kun miehet eivät ole "aseissa" palvelisivat nämä militiassa (joka olisi kuitenkin aseistettu), jotta jokainen voidaan tehokkaasti koordinoida maanpuolustukseen parhaalla tavalla, oli se sitten sairaiden hoitamista tai kaupungin puolustamista.
- Kaikki muut, myös alaikäiset sekä asevelvollisuusrajan ylittäneet taistelukykyiset henkilöt olisivat osa hätäreserviä, joka olisi siis kouluttamaton vanhuksia/haavoittuneita lukuunottamatta. Hätäreservin sotilaalliseen käyttöön pitää tehdä suunnitelma jottei tositilanteessa kärsitä turhia tappioita, vaikkei hätäreserviä ei pitäisi virallisesti käyttää, mutta hätäreservin pitäisi olla olemassa. Toisessa maailmansodassa Saksalla oli vastaava, Volksturm. Vaikka aseita sillä hädin tuskin oli, kykeni se kaupunkeja puolustaessa joskus jopa pysäyttämään vihollisen. Hätäreserviähän ei ikinä taistelutarkoituksiin pidä käyttää, mutta koska suunnitelma on eri asia kuin mitä oikeasti tapahtuu, tulisi sen käyttäminen taistelussa ja muissa toimissa olla mahdollista. Suomihan lähtee siitä odotuksesta että Suomi ei ole sotaa halunnut eikä ketään provosoinut eikä sitä aloittanut, mutta on siihen joutunut vasten tahtoaan. Ja kun ollaan siinä tilanteessa, voidaan jo sanoa että suunnitelmat ovat epäonnistuneet ja täytyy turvautua hätäkeinoihin. Sellaista vihollista vastaan näen velvollisuudeksi kaikkien mahdollisten keinojen käyttämisen vihollista vastaan. Ja vaikka hätäreserviä ei pitäisi ikinä käyttää edes silloin kun on sota, voi olla että joskus sitäkin tarvitaan.
- Rauhan aikana hätäreservin käyttö ja liikekannnallepano olisi laitonta, mutta militian ja Varsinaisen armeijan käyttö pitäisi olla sallittua rauhanajan hätätilanteissa, kuten terroristiuhka, luonnonkatastrofi jne. Valtioon vaikuttamattomissa hätätilanteissa kuten mummonetsinnässä pitäisi käyttää vain vapaaehtoisia, mutta militian ja armeijan käyttö olisi sallittua
- Varsinaisen armeijan jokaisen divisioonan pitäisi sisältää mahdollisimman hyvin koulutettu ja varustettu A-luokan osasto joka pärjää parhaimmillekkin vihollisille. Nämä A-miehet olisivat armeijan parhaiten varustettu joukko, erikoisjoukkoja lukuunottamatta
- Varsinaisen armeijan varustuksen pitäisi olla erittäin hyvä, mutta ei teknoleluarmeija. Teknologiaa tulee ehdottomasti käyttää, mutta siihen ei pidä luottaa. Armeijan pitää luottaa taktiikoihin ja strategioihin, ei leluihin. Jokaisessa sodassa ikinä on näytetty miten taktiikka ja strategia ovat tärkeämpi kuin teknologia. Jokaisella ryhmällä tulisi olla vähintään 1 panssarintorjunta-ase sekä vähintään yksi ilmatorjunta ase (jota mieluiten pitäisi pystyä käyttämään myös maa-maaleja vastaan). Lisäksi siis tietty kaikkea muutakin, mm konekivääri tai mitä kaikkea tulevaisuudessa käytetäänkään
- Jokainen reserviläinen pitäisi varustaa rynnäkkökiväärillä tai vastaavalla nykyajan aseella, sekä vähintään maastopuvun takilla, saappailla, kypärällä. Jokaisella reserviläis Ryhmällä pitäisi olla vähintään 1 panssarintorjunta-ase sekä vähintään yksi ilmatorjunta-ase.
- Jokainen militiassa ensisijaisesti palveleva pitäisi aseistaa vähintään univormulla ja taistelukykyisellä aseella.
- Jokainen hätäreserviläinen pitäisi aseistaa vähintään univormulla ja taistelukykyisellä aseella
Käytännössä siis olisi paljon lisää. Mutta yksinkertaisuudessaan haluaisin että koko valtakuntaa käytettäisiin sotaan, ja jokainen yksilö olisi organisoitu jonkinlaiseen yksikköön. Joillekkin, esimerkiksi palomiehille, tämä ei tuo mitään muutoksia, mutta työttömät C-miehet organisoitaisiin kaikki parhaalla mahdollisella tavalla käytettäväksi sodan voittamiseksi itsenäiselle Suomen Tasavallalle. Suunnitelmia joita ei ikinä pitäisi käyttää pitäisi myös tehdä, esim miten käyttää vanhuksista koostuvaa ryhmää aseelliseen maanpuolustukseen, sillä ikinä ei tiedä mitä tulevan pitää, mutta mitä vahvempi Suomi, sitä epätodennäköisemmin vihollinen haluaa sotia. Toisessa maailmansodassa Suomi ei olisi voittanut rauhaa ja itsenäisyyden säilyttämistä mikäli Suomen armeija olisi ollut heikompi. Mutta koska Suomen armeija oli niin vahva kuin oli + muut syyt, näki Neuvostoliitto paremmaksi solmia rauha.
Ja muistetaan vielä että mikään sota ei ole voittamaton oli se kuinka epätodennäköistä tahansa, eihän Venäjäkään pysty nykypäivänäkään kaikkia sotilaitaan Suomeen lähettämään, on sillä muitakin rajoja. Arvioisin että samalla kertaa Venäjä pystyisi lähettämään korkeintaan miljoona miestä Suomea vastaan. Ja miljoona miestä vs 500 000 miestä ei ole mahdotonta voittaa. Jatkosodassa Suomi menetti yhteensä 63 204 kuolleena ja 158 000 haavoittuneena. Suomen armeijan koko on 250 000. Suomi kykeni Jatkosodassa käyttämään 500 000 miestä vaikka väkiluku oli vain 3.6 miljoonaa. Tämä tarkoittaa että Suomi pystyisi käyttämään vähintään 750 000 miestä, mutta heikomman tason sotilaat mukaan lukien mahdollisesti jopa 1.2 miljoonaa sotilasta. Mikäli Suomi olisi oikein koordinoitu ja organisoitu, pystyisi Suomi taistelemaan Venäjää vastaan erittäin pitkän aikaa. Ja en usko että NATO naapuri, Euroopan Unionin jäsen, pieni ja rauhallinen demokratia, joutuisi taistelemaan yksin loputtomasti, olkoonkin että ei ikinä pidä odottaa ulkopuolista apua kun on kyse maan itsenäisyydestä.
Ydinpommeista tuskin on pelkoa, maa joka Suomea ydinpommittaisi olisi joko jo häviön partaalla kolmannessa maailmansodassa tai ei hyötyisi maasta mitään, joten tuskin Suomea pommittaisi. Ja eivät Venäläiset tyhmiä ole vaikka kuinka väärässä olisivat monessa asiassa. Toisessa maailmansodassa 1.5 miljoonaa Neuvostoliittolaista taisteli tai muulla tavalla auttoi Saksan Armeijaa, joka ei varsinaisesti kohdellut Venäläisiä kiltisti. Vaikka Putin ei Stalin olekkaan, ymmärtäisivät monet Venäläiset ennemmin tai myöhemmin miten järjetöntä Suomea vastaan taisteleminen olisi... ainakin näin toivon ja luulen. Mutta ei siihenkään sentään luottaa pidä.