Murheellista puhetta asevelvollisuudesta
6.5.2016 11:15
Tommi Kangasmaa
http://tommikangasmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216548-murheellista-puhetta-asevelvollisuudesta
Olen tainnut jo moneen kertaan mainita, että vastustan ääripäitä ja ääri-ideologioita. Sellaisten takaa kurkistavat kiväärin piiput. Edes se, että ääripää puhuu humanismin tai suvaitsevaisuuden puolesta ei pelasta sitä, että myös humanistit ja kosmopoliitit ihmiset menevät tarvittaessa äärimmäisyyksiin ideologioidensa puolesta. Luin kieltämättä tyrmistyneenä Arno Kotron blogin ”Ällistyttävä unohdus”. Retorinen tyyli heijastelee jo äärilaitoja.
Tekstin tyyli heijastelee syvää pettymystä ja kiukkua. Kirjoittajaa loukkaa syvästi se, että hän joutuu opettamaan, että Suomi ei ole sukupuolitasa-arvoinen ja että perustuslailliset oikeudet eivät ole kaikille samat. Tähän saakka olen ymmärtänyt hyvin, mistä Kotro puhuu ja yrittänyt itse perustella asevelvollisuuteen liittyviä rakenteita laajemmasta näkökulmasta kuin tasa-arvo. Nyt on vaikea enää ymmärtää tekstiä. Sen viesti on kieltäytymisen ja ymmärtämättömyyden kyllästämä.
Kotrolle asevelvollisuus on kaikkea muuta kuin hyvä asia. Hänen tekstissään ei edes haluta pohtia sitä, pitääkö joku asevelvollisuusajastaan, kokiko hän sen hyödylliseksi tai voimaannuttavaksi. Teksti on rumasti puolueellinen ja asenteellinen. Siinä ei pohdita, kokevatko nuoret tasa-arvon ongelmaksi palveluksessaan tai onko palvelus rakenteellisesti tasa-arvoinen. Kotro marssittaa tekstinsä näyttämölle rohkeutena sen, että totaalikieltäytyjä pyydetään puhumaan Kulosaaren koululle. Aivan kuin se olisi jotain, mitä Suomessa ei saisi tehdä. Kotron mukaan kaikki nuoret ovat nyt lukiossa asevelvollisuutta ja sen barbariaa vastaan. Koirakoulua, kuten Kotro linjaa. Hän kehottaa kapinoimaan ja asettumaan tätä tasa-arvon irvikuvaa ylläpitävää systeemiä vastaan.
Teksti on todella karu. Se hylkää kaiken sen työn, mitä Puolustusvoimissa on tehty asevelvollisten opettamisen, tasa-arvon tai kohtelun suhteen. Teksti on suoranainen irvikuva tasa-arvosta, sillä juuri Puolustusvoimissa homous, rotu tai sukupuoli ovat asioita, joiden kohtaamisesta voisi moni ottaa mallia. Lähes poikkeuksetta esimerkiksi maahanmuuttajat ovat kokeneet yhteenkuuluvuutta, arvostusta ja suomalaisuuden tunnetta. Poikkeavuuksien pilkkaaminen tai yksilöiden vikojen esiinnostaminen ovat ehdottomasti kiellettyjä. Jokainen tapaus tutkitaan jos ne tulevat tietoon. Ja ne myös usein tulevat.
Huikeata tasa-arvoa on myös asevelvollisten luokkaretki erilaisiin yhteiskuntaluokkiin ja taustoihin. Missään muualla tätä mahdollisuutta Suomessa ei ole samassa mittakaavassa. Kaikki ovat taustoistaan tai koulunumeroistaan huolimatta samalla viivalla. Kun helsinkiläiset huippulukioiden ysin ja kympin oppilaat kohtaavat ammattikoululaiset, kaupunkien ”ghettonuoret” ja ruotsinkieliset kalastajantytöt ja -pojat, on tarjolla jotain korvaamattoman arvokasta. Humanismia ei ole ilman kohtaamista. Vain kohtaamalla erilaisia ihmisiä, voi tulla humanistiksi. Arnon maailmassa ei tarvitse kohdata kuin oman kaltaisiaan ihmisiä. Ehkä korkeintaan tekemällä hauskan pikku matkan Pariisiin ja kosmopoliittina kertoa, kuinka kävi salaa Pariisin pahamaineisessa ghetossa. Taksilla tietenkin.
Kotron teksti osoittaa heikkoutensa myös siinä, että hän sortuu arvostelemaan järjestelmää sen ulkopuolelta kuulopuheiden perusteella. Teksti on täynnä huhuja, kymmeniä vuosia vanhoja tarinoita, jotka ovat jääneet elämään. Jenkkielokuvien huutavia kersantteja ja yksilön sortoa. Kannattaisi mennä tutustumaan asepalvelukseen. Ehkä kannattaisi verrata Puolustusvoimien johtamisoppeja siviilimaailman johtamisoppeihin. Tulisit Arno luultavasti eri mielipiteiden kanssa takaisin.
Teksti tekee asepalveluksesta jotenkin erillisin maailman, johon muu kulttuuri ei vaikuta ja joka tuo huonoja käyttäytymismalleja tullessaan. En oikein löydä tukevaa empiriaa tähän väitteeseen. Nuoret ovat jatkuvasti yhteyksissä siviilimaailmaan, toimivat erilaisissa yhteisöissä jäseninä, ovat pääsääntöisesti viikonloput kotona ja ovat muutenkin aktiivisia ja sosiaalisia. Ei heidän maailmankuvaansa muuteta viiden ja puolen kuukauden aikana. Armeijan ”miehiset” pohjavireet ovat luonnollisesti olemassa. Ne liittyvät raskaisiin fyysisiin suorituksiin, suureen henkiseen paineeseen, ympärivuorokautiseen sosiaaliseen kanssaelämiseen muiden kanssa ja siihen kaukaiseen ajatukseen, että hankittuja taitoja jouduttaisiin käyttämään kuolemanvaarallisissa tilanteissa. Naiset ja miehet kokevat yhtäläisia tunteita. Ne kuuluvat äärimmäisiin olosuhteisiin valmistavaan koulutukseen. Se tunnemaailma ei kanna siviilielämään, sillä siviilielämä on tyystin erilainen ympäristö.
Arno ei ota kantaa siihen, onko järjestelmä rakennettu tehokkuuden tai tarpeiden pohjalta. Hän romuttaisi järjestelmän siksi, että hänen omatuntonsa ei anna periksi opettaa tasa-arvoa näillä ehdoilla. Suomalaisten puolustaminen joukkoväkivaltaa vastaan ei nouse edes puheenaiheeksi. Uhka on kaukainen, eikä sitä tarvitse ajatella. Annetaan siis jonkun muun, mieluummin vähän huonommin koulutetun hoitaa vaikeat ja kurjat hommat. Eliitin ei tarvitse käsiään liata.
... ...mutta se että jos oikeesti halutaan tasa-arvoa suomeen niin jokaisen suomalaisen miehen ja naisen, joka on fyysisesti ja henkisesti kelvollinen suorittamaan asepalvelun olisi se suoritettava ilman poikkeuksia. Varmasti löytyy tehtävää jokaiselle mummosta vaariin kun on suomen puolustamiseta kyse...
