Miksi asevelvollisuuden palauttaminen on noussut asialistalle Euroopassa?
1.9.2016 15:07 Tommi Kangasmaa
Helsingin Sanomat uutisoi tänään Ruotsin puolustusvoimien henkilöstöhuollon selvityksestä, jossa pohditaan asevelvollisuuden palauttamista vuonna 2019. Saksa on nostanut saman kysymyksen pöydälle. Asevelvollisuuden lakkauttaminen on alkanut arveluttamaan. Toisaalta ne maat, joissa asevelvollisuudesta on pidetty kiinni, tuntevat nyt olleensa kristallipallonsa kanssa oikeassa. Asevelvollisuus vankistaa asemiaan.
Ammattiarmeijoiden on vaikea rekrytoida miehistöä
Eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden kansalaisille ammattiarmeijan miehistötehtävät eivät ole houkuttelevia. Ruotsi ei saa rekrytoitua tarpeeksi miehistöainesta. Saksa on törmännyt samaan seinään. Hyvinvointivaltioiden sosiaaliturvan, koulutuksen ja mahdollisuuksien maailmassa on hyvin vaikea löytää perustaistelijan huonosti palkattuihin tehtäviin ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä sitä työtä vuosikausia.
Perustaistelijan tehtävä ammattiarmeijassa on raskas, huonosti palkattu, hengenvaarallinen ja armottoman pitkäveteinen. Valinnanvapaus on minimissä, luovuus kuolee monotonisiin tehtäviin, eikä ylenemismahdollisuuksia juurikaan ole.
Vanhan sanonnan mukaan pistin on sellainen ase, että sen molemmissa päissä on työläinen. Ammattiarmeijoiden perustaistelijat tulevat lähinnä vain alimmista sosiaaliluokista. He ovat perinteisesti alhaisesti koulutettuja, ilman mahdollisuutta sosiaaliseen nousuun. Ammattiarmeijoiden miehistötehtävät täyttyvät maahanmuuttajista, rikollisista, köyhistä ja moniongelmaisista seikkailijoista. Sellainen tuskin on eurooppalaisen hyvinvointivaltion tavoite.
Ammattiarmeijoiden rekrytointiongelmat voisi toki ratkoa rahalla. Tehtävät voidaan tehdä rahallisesti ja etujen suhteen niin houkutteleviksi , että rekrytointiongelma poistuisi. Yhtälö vaatisi kuitenkin sitä, että lähtökohdat olisivat samantapaisia kuin Yhdysvalloissa puolustusmenojen ja väestönrakenteen, sekä koulutusmahdollisuuksien osalta. Monissa asevoimissa on mahdotonta pitää yllä yhteiskunnallisesti niin korkeaa palkkatasoa, tai antaa niin merkittäviä etuja, että perustehtävissä voitaisiin pitää motivoituneita taistelijoita puolustuksen asettamisen vaatimusten verran. Ruotsi on konkreettinen esimerkki ongelmasta.
Asevelvollisuuden palauttaminen houkuttelee
Asevelvollisuuden etuna on, kuten nimi jo sanoo, se että velvollisuus on pakotettua osallistumista yhteiseen asiaan. Vapaamatkustajat pyritään minimoimaan. Myös ylemmät sosiaaliluokat osallistuvat yhteiseen puolustukseen. Etuoikeutetut yksilöt eivät voi ulkoistaa hengenvaarallista ja kurjaa työtä köyhille ja osattomille. Sisäänrakennetun sosiaalisen tasa-arvoisuuden johdosta asevelvollisuus soveltuu erityisesti sosiaalista oikeudenmukaisuutta kannattaviin hyvinvointiyhteiskuntiin. Se soveltuu mainiosti yhteiskuntiin, jotka haluavat pitää uskottavaan puolustukseen vaadittavat puolustusmenot suhteellisen pieninä. Asevelvollisuuden kautta voidaan tuottaa kaikkiin niihin tehtäviin taistelijoita, joita muuten olisi hyvinvointiyhteiskunnissa mahdotonta saada. Puolustuksen minimivaatimukset voidaan siten täyttää.
Asevelvollisuuden sisäänrakennettuihin etuihin kuuluu myös se, että yhteiskunnasta voidaan ottaa kansalaisia koulutukseen ja laittaa heidät sen jälkeen takaisin siviilimaailman töihin. Osaaminen laitetaan reserviin, josta se poimitaan käyttöön tarvittaessa, eikä epämotivoituneita tarvitse rekrytoida pysyviin tehtäviin. Pieni ja motivoitunut ydin pidetään rivissä kouluttamassa, suunnittelemassa, tiedustelemassa ja käyttämässä järjestelmiä, joihin tarvitaan välttämättä ammattisotilas.
Asevelvollisuuden bonuksena tulee myös se, että parhaimmat yksilöt voidaan rekrytoida vaativimpiin tehtäviin. Kukapa ei ottaisi parhaita osaajia omaan organisaatioonsa? Asevelvollisuus kasvattaa merkittävästi asevoimien henkilöstön laatua. Haittana liberaalille projektille asevelvollisuudesta on toki se, että yksilön täydellinen valinnanvapaus ei toteudu. Eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa se tarkoittaa omien yksilönvapauksien hetkellistä ja osittaista luovuttamista yhteiskunnan vapauksien vuoksi.
Asevelvollisuus nähtiin vielä 2000-luvun alussa lähinnä menneisyyden haamuna joka soveltui huonosti länsimaiseen liberalismiin. Euroopaan pitkän rauhan järkkyminen on kuitenkin osoittanut, että asevelvollisuus on kysymys, jota pitää edelleen tarkastella yhteiskunnan selviytymisen näkökulmasta. Filosofis-eettis-moraalisessa, yksilökeskeisessä keskustelussa tuntuu usein unohtuvan puolustuksen perustarkoitus.
Euroopan asevelvollisuuskeskustelu on suoraa heijastusta vaaran tunteesta. Euroopan rauhanprojektin järkkyminen näyttää selvästi sen, että kun vaarasta tulee konkreettinen, kasvaa velvollisuuksien ja yhteisöllisyyden paine. Kun vaara oli etäinen, keskityttiin yksilön etuihin ja vapauksiin. Nyt Euroopassa aletaan heräämään hitaasti siihen mahdollisuuteen, että sota voi olla vaihtoehto myös Euroopassa. Huoli yhteiskuntien vapauksista, itsenäisyydestä ja selviytymisestä on muuttunut todellisemmaksi.
Ongelmaksi on monissa Euroopan valtioissa muodostunut se, että pitkän rauhan keskellä tehdyissä puolustusratkaisuissa mentiin liian pitkälle. Asevelvollisuus on erittäin helppo lakkauttaa, mutta varsin vaikea palauttaa. Yksilölle annettuja vapauksia on lähes mahdoton ottaa pois demokraattisissa hyvinvointiyhteiskunnissa. Onneksi meillä ei asian suhteen hätiköity.
Voi olla, että asevelvollisuuspohdintojen seurauksena vain Ruotsissa nähdään lähiaikoina asevelvollisuuden paluu. Ruotsille uhka on konkreettinen ja heillä on usein poikkeuksellista kykyä nähdä virheratkaisut, sekä mahdollisuuksia reagoida joustavasti. Niissä Euroopan maissa, joissa uhka on vielä monen puskurivaltion takana, voidaan pitää kiinni pienistä ammattiarmeijoista, jotka soveltuvat lähinnä kansainvälisiin operaatioihin. Jos uhka kasvaa entisestään, alkaa keskustelu asevelvollisuuden palauttamisesta muuallakin, kuin NATO:n itärajan tuntumassa.
