Jos nykyinen asevelvollisuustilanne perustelllaan sillä, että enemmistö sitä kannattaa (argumentum ad populum), niin silloin on kyse juuri tuosta.
Ei ole, ellei tätä käytä ainoana syynä perustelulle. Itselläni on muitakin syitä, niitä on tämäkin ketju täynnä (tarve koulutusmääriin, ei todisteita vapaaehtoisuuden luotettavuudesta, tarve täydennysmiehille, tarve suojata koko itärajaa, tarve saada riveihin nimenomaan niitä fiksumpia jne.).
Tai muutenhan kannattaisin tuolla logiikalla mm. juutalaisten kaasuttamista Saksassa, se kun oli demokraattisesti valtaan nousseen tahon tahto. Et voi esittää tuollaisia kategorisia väitteitä, ne ovat olkinukkeja.
Se, ettei maassa saa palveluita muilla kuin maan virallisilla kielillä, ei ole sortamista.
Ai nyt jonkun vähemmistön asettaminen eriarvoiseen asemaan onkin sitten OK? Viralliset kielethän ovat vain lain määrittelemiä, kuten asevelvollisuuskin.
Käsittääkseni jopa kansalaisuuden saamisessa yhtenä kriteerinä on se, että puhuu joko suomea tai ruotsia
Ei ole, jos toinen vanhemmista on kansalainen tai on asunut lapsuutensa Suomessa (alaikäiset saavat kansalaisuuden käytännössä ilmoitusasiana).
Toiseksi, tuo ajattelu on se, mikä estäisi koskaan tekemästä mitään vähemmistön tilaa parantavia uudistuksia.
Sittenhän me reserviin pakotetut olisimmekin yhtäkkiä vähemmistö. Se vähemmistö, jolle ei annettaisi vaihtoehtoa sille, että heidän pitää tarvittaessa kuolla maansa puolesta.
Noissa maissa ei monarkilla ole käytännössä mitään valtaa, jos parlamentti on häntä vastaan.
Huvittavaa kyllä, Britanniassa monarkilla on kaikki valta, paitsi mitä laeilla säädetään muille toimielimille (kuten parlamentille). Tämä sisältää mm. oikeuden hajottaa parlamentti ja järjestää uudet vaalit sekä estää lakien toimeenpano ja päättää sodasta ja rauhasta ja nimittää hallitus (hallitus on vastuussa sekä parlamentille että monarkille, se on lain mukaan Britanniassa monarkin ja alahuoneen välinen toimielin säädösten toimeenpanoa ja valmistelua varten). Käytännössähän kuningatar ei käytä näitä valtaoikeuksiaan omavaltaisesti, mutta siitä huolimatta ne ovat hänellä, ja halutessaan hän voisi niitä käyttää, ilman, että laillisesti sitä voitaisiin estää.
Myös mm. Tanskassakin vielä 1970-luvulla kuningas esti jonkin lain käyttöönoton, mikä aiheutti ison kohun maassa.
Sen sijaan kansalaiset sekä nauttivat hyvistä ja kärsivät huonoista pitkän aikavälin päätöksistä.
Aivan, ja propaganda uppoaa valistumattomiin kansalaisiin (suurin osa asioista on sellaisia, joita kansalaisten enemmistö ei pidä riittävän perehtymisen arvoisina) kuin häkä. Asiantuntijat ovat hyviä tekemään päätöksiä (kuten myös virkamiesvallasta taisinkin sanoa), ja tähän yhdistettynä parlamentarismi toimii hyvin, koska se pistää asiantuntijoiden (virkamiesten) päät pölkylle, jos päätökset eivät ole hyviä.
Ja miehiäkö ei niiden perheiden muodostamiseen tarvita?
Tarvitaan, mutta esim. avioerot (joita väistämättä tapahtuu) mahdollistavat sen, että miehet muodostavat useampien naisten kanssa perheitä. Lapset kun jäävät vallitsevien käytäntöjen mukaan käytännössä aina äideille.
Ilman toista vanhempaa kasvavien lasten ennuste elämälle on selvästi huonompi kuin kahden vanhemman perheissä kasvavilla.
Ei ole selvästi huonompi (ennuste on kummallakin lähes samanlainen), mutta ongelmia on kyllä enemmän kuin kummankin vanhemman kanssa elävillä (tosin suurin tutkittu seikka on nimenomaan se, että ilman isää äidin kanssa kasvavilla on enemmän ongelmia, joka siis koskee myös kahden naisen perheitä mahdollisesti).
Ei. Pitäisikö pienten lasten isät komentaa sotaan?
Kenet sitten? Ennemmin isät kuin äidit.
Naiseltahan putoaa SA-sijoitus pois hänen tullessaan raskaaksi, joten naisten palvelus tuottaa vähemmän pitkäaikaista hyötyä puolustusnäkökohtia ajatellen, koska naisista tulee raskauden myötä palveluskelvottomia.
Niin, tässä taas kerran pompitaan näppärästi kahdella puolella. Toisaalta nykysysteemissä ei ole mitään vikaa, kun kaikki menevät muutenkin innolla inttiin. Toisaalta sitten taas kukaan ei mene, jos pakkoa ei käytettäisi.
Maissa, jotka ovat lopettaneet asevelvollisuuden, maanpuolustustahto on suorastaan romahtanut. Mikä tämän aiheuttaa, en tiedä, mutta muualla näin on tapahtunut. Arvelisin, että se, että sotilaskoulutus avaa sodankäynnin perusteita kaikille, antaa heille totuudenmukaisemman kuvan sodankäynnistä, ja tekee heistä vähemmän alttiita kaikenlaiselle vieraiden valtojen "superase"propagandalle ja vastaavalle, kun on edes jonkinlainen ymmärrys sodankäynnin lainalaisuuksista (tietämätön katsoo panssarivaunua, ja kauhistelee, että mikä hirviölaite, ei tuollaista vastaan pärjää), muilta ymmärrys kokonaiskuvasta puuttuu täysin (ellei asioihin ole todellakin kunnolla perehtynyt). Esimerkiksi Venäjänkin propaganda uppoaa helpoiten niihin, jotka eivät ole palvelusta käyneet. Se, että on kyky taistella tarvittaessa, nostaa toki myös siihen luottavien määrää. Jos ei ole koulutusta, on vaikeampi myös sanoa taistelevansa maansa puolesta. Ja kun tämä kertautuu yhden tai kahden sukupolven kautta, maanpuolustustahto laskee, kun realiteetteja ei enää tiedetä. Varusmiespalveluksella on iso maanpuolustuksellinen propaganda-arvo ja myös vastapropaganda-arvo vieraita valtoja kohtaan.
Miksi sinulla on velvollisuus lähteä, mutta niillä, joita ei valittu, on oikeus jäädä siviilihommiinsa?
Siksi, että heidätkin saatettaisiin valita. Tällöin minulle olisi käynyt vain huono tuuri heihin verrattuna.
eikä kenenkään sitoutujan tarvitse pelätä, että joutuu lähtemään ilman, että kenenkään toisen pitää lähteä
Ja tämähän ei toteutuisi, koska osa varusmiespalveluksen käyneistä tulee väistämättä palveluskelvottomiksi, sitoutui tai ei. Aina tarvitaan täydennysmiehiä, joten kaikkia ei voitaisi laittaa heti liikkeelle. Eikä sinne voida lähettää diabeetikkoja, raajarikkoja, muita sairaita, valtakunnan kannalta välttämättömissä tehtävissä olevia, raskaana olevia tai imettäviä, jne. Palvelukseen sitoutuvatkaan eivät voisi tällöinkään tietää sitä, että ketkä kaikki heistä lopulta lähtevät, kun pilliin vihelletään.
Mitä noihin aseistakieltäytyjiin tulee, niin haluaisitko tosiaan sellaisen viereiseen poteroosi? Etkö koko ajan pelkäisi, että hän lähtee käpälämäkeen heti, kun silmä välttää?
Aseistakieltäytyjät voi ihan hyvin laittaa valtion työpalvelukseen tai vaikka pakkotyöhön (kuten nyt tehtäisiin; jälkimmäinen silloin, mikäli kieltäytyisi edellisestä), tai vaikka riistää kokonaan valtakunnan tarjoama suoja (ns. kansalaisluottamuksen menetys, kuten entisaikaan), ihan sama, kunhan heillekin on jotain (rangaistuksenomaisia) velvollisuuksia. Yhteiskunta ei toimi ilman velvollisuuksia, vapauksia ei ole ilman niitä.
Kirjoitit tuolla ylempänä Kustaa II Aadolfista ja siitä, että kansalaiset haluavat puolustaa maata. Nyt kuitenkin haluat hoitaa touhun pakkoa, et sitä maanpuolustustahtoa käyttäen. Minusta tässä on ristiriita.
Ei ole. Sekä maanpuolustustahto että velvollisuuden noudattamatta jättämisestä koituvat rangaistukset toimivat kannustimina sotaan lähtemiselle. Kumpikin toimii tämän hyväksi, maanpuolustustahdossa ongelmana on vain sen ailahtelevaisuus, vaikka se onkin se parempi näistä kannustimista.
Nykyisellään näiden asioiden suhteen passiivinen ihminen määrätään palvelukseen. Jos siirryttäisiin vapaaehtoismalliin, passiivinen ihminen ei päätyisi palvelukseen.
Yleensä kysymys on kai kuitenkin tyyliin:"Pitäisikö Suomen ryhtyä aseelliseen puolustukseen hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan, vaikka lopputulos näyttää epävarmalta". Tuossa siis ne, jotka eivät joutuisi lähtemään, voivat tietenkin vastata, että pitäisi helpommin, koska itse eivät tuossa tilanteessa joutuisi taakkaa kantamaan.
No, esim. tässä kansainvälisessä tutkimuksessa oli kysytty nimenomaan halukkuutta taistella maansa puolesta:
http://gallup-international.bg/en/Publications/2015/220-WIN-Gallup-International’s-global-survey-shows-three-in-five-willing-to-fight-for-their-country
Ukraina on esimerkki maasta, jossa oli erittäin korruptoitunut hallitus.
Joka oli juuri syösty vallasta Maidanin kansannousun myötä. Luulisi, että maassa, jossa on juuri päästy eroon vihatusta presidentistä, olisi ollut tahtoa myös puolustaa maata tämän kätyreiltä ja liittolaisilta (Venäjä). Kuten myös ylläolevan kartankin mukaan on, mutta siltikin rekrytointi ja jopa asevelvollisten motivaatio on ongelma, vaikka maanpuolustustahtoa löytyy kyselyiden mukaan (kuten mm. Ukrainasta käsittelevässä ketjussa on käsitelty). Ja onhan se motivaatio ongelma täälläkin, halukkaatkin usein gonahtavat palveluksessa, koska ei se loppujen lopuksi hirveän ylevää hommaa ole, vaikka aate taustalla voikin olla ylevä, ja palvelusaika tuntua mukavalta jälkikäteen.
2. Tulevaisuudessa perinteiset valloitussodat (yksi valtio koittaa valloittaa toisen valtion ja alistaa sen valtaansa) jäävät vielä nykyistäkin vähemmälle ja sen sijaan konfliktit ovat jotain Jugoslavian, Ukrainan tai Syyrian tyyppisiä mittelöitä
Aivan, ja Ukrainan ongelma oli se, että se ei voinut häätää "separatisteja" ilman, että se olisi ajautunut täysmittaiseen sotaan Venäjän kanssa. Ja tähän sillä ei ollut resursseja.
Suomenkin kohdalla mielestäni todennäköisin skenaario olisi se, että Venäjä valtaisi jonkun tietyn alueen jostain. Sen takaisinsaamiseksi olisi ryhdyttävä täysmittaiseen sotaan, koska Venäjä reagoisi Suomen vastatoimiin aloittamalla täysmittaisen sodan.
Toinen vaihtoehto tässä skenaariossa olisi tietenkin se, että Suomi nielee tappionsa ja alistuu Venäjän mielivaltaan, eikä edes yritä vallata aluetta takaisin. Pienellä armeijalla tämä olisi väistämätön tie.
Mitä vaikeammaksi ja epätodennäköisemmäksi täysmittaiseen sotaan ryhtyminen ja kykeneminen alueiden puolustamiseksi Suomelle tulisi, sitä todennäköisemmäksi ja paremmin onnistuvaksi tällainen "pieniä vihreitä miehiä" sisältävä skenaario tulee.
Mikä tässä olisi se, mitä vihollinen koittaa saavuttaa? Mihin oikeasti käytyyn sotaan tai konfliktiin tällainen yhden osapuolen toiminta vertautuisi? Jos tarkoituksena olisi vain painostaa Suomea poliittisesti, niin mihin sitä Ouluun ja Ahvenanmaalle hyökkäämistä tuossa tarvittaisiin? Ne vain sitovat hyökkääjän omat joukot näihin paikkoihin ja asettavat ne potentiaalisen saarroksen ja tuhoamisen vaaraan. Se, että pääkaupunkiin sataisi pommeja, saavuttaisi suunnilleen saman poliittisen painostuksen kuin nuo alueiden valtaamisetkin.
Siviilikohteeseen iskeminen niin kovaa, että Suomi taipuisi pelkästään sillä, olisi mahdotonta perustella kansainväliselle yhteisölle tai edes omalle kansalle (ja se herättäisi suomalaisissa syvän raivon, joka todennäköisesti aiheuttaisi sen, että poliittinen alistuminen tulisi sisäpoliittisesti mahdottomaksi). Jonkun alueen valtaaminen saadaan näyttämään helposti paremmalta, ja siinä myös on se vipuvarsi jäljellä, kun taas pommittamista ei voisi jatkaa passiivisesti.
