Asevelvollisuuden pitää muuttua

Stagideus

Majuri
Lahjoittaja
Jonkin verran verkkokoulutuksiin tutustuneena kyllä kyseenalaistan tämän touhun. Ok jos tarkoitus on luennoida jostain ohjesääntöjen pykälistä mitä kukaan ei kuitenkaan muista mutta mitään järkeä en näe käden taitojen opettelemista ruudun välityksellä kun samaa asiaa voidaan monesti treenata käytännössä siirtymällä 25-50 metriä luokkahuoneesta ulkoilman suuntaan ja pystyttämällä sitä telttaa. Oppimisessa interaktiivisuus ja oma kokeminen ovat vertaansa vailla.

Tuo homma valitettavasti haisee nykyään kovin yleiseltä "jos sitä ei ole digitalisoitu, se on vanhanaikaista"- ajattelulle. Menetelmästä on tullut itsetarkoitus.
No eihän tarkoitus olekaan opetella mitään pelkästään elokuvia katsomalla. Eri aiheista on koulutusoppaita ja muuta kirjallisuutta hyllymetrin verran alkaen Sotilaan käsikirjasta ja Taistelijan oppaasta. Minkä takia. ns. mallisuorituksen tekeminen mikroelokuvaksi on huono idea?
 
Ei toki. Mutta en vain näe sitä hyötyä. Teoriaa voi lukea ja pohtia niiden hyllymetrien avulla. Mutta tekemistä ei opi kirjasta tai kuvasta. Ei minun aikanani opeteltu aseen purkamista tai heittimen kokoamista kirjasta vaikka taatusti siitä teoksia riitti. Miksi käyttää aikaa ja rahaa ensin produktion tekoon ja katsomiseen ja sitten lähteä tekemään samaa pihalle? Mallisuorituksen voi näyttää sielläkin.

En sano, etteikö joku voi sellaisesta jotain hyötyäkin. Mutta tässä kohtaa uskon vanhaan tapaan paremmin kuin uuteen.
 
Heitän villinvision ,joka on mahdollisesti jo aikaisemmin kerrottu mutta nopeasti ketjuja selattuna ei osunut silmään. Muistaakseni vastaavaa on myös poliitikot esittänyt yleensä niistä puolueista ketkä vastustavat muutenkin asevelvollisuutta ja jne mutta nyt ei tartuta siihen seikkaan. :whistle::whistle:

ELI: BUDJETTI PIDETÄÄN NS ENNALLAAN.
Entä jos "suurinpiirtein" puolittaisimme nykyisen varusmiespalveluksen kävijä määrän, ja ns tuplaisimme sodan ajan sijoituksen pituuden . Esim Erikoisjoukot otetaan suosiolla tästä pois koska luultavasti ei ole tehtävän vaatimassa kunnossa edes 30vuotiaana saati sitten 40vuotiaana.
Eli nykyään sodanajan sijoituksen kesto pyörii noin 10v paikkeilla jolloin sijoitus olisi noin 20v voimassa. Nykyään kertausharjoitusten keskiarvo pyörii kerta 10 vuodessa eli kerta sijoituksen aikana.

IS vuodelta 2016 on laskenut että 2017 vuoden budjetissa "Varusmies maksaa keskimäärin 48 euroa päivässä, reserviläispäivän hinta on jo kolme kertaa kalliimpi, 173 euroa. " https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001261786.html ( Ei paras lähde mutta lähde kuitenkin.)
Jos pyöristellään lukuja niin 4 varusmies päivää vastaa yhtä kertausta päivää.

"Kaikista varusmiehistä noin 43 prosenttia palvelee 347 päivää, noin 14 prosenttia 255 päivää ja noin 43 prosenttia 165 päivää " https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/...d5Dw1OmVYk7yh92E05UVpM_z2OEeOlDKlH43IbulgzswI

Näin ollen budjettia/pv henkilökuntaa riittäisi pidempään varusmiesten koulutukseen sekä / taikka kertausharjoitusten lisäämisen.
 
Viimeksi muokattu:

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Heitänpä tämmöisen ilmaan; Itsellä on sellainen muisti että ei oikein tahdo jäädä muistiin mitä joku sanoo, se mitä luen tarttuu vähän paremmin. Mutta kaikkein parhaiten muistan sen mitä olen silmillä sisäistänyt. Ja tekemällä. Joten omalla kohdalla toimisi kyllä sellainen opetusmetodi että ensi katsoo filmipätkän missä tehtävä näytetään ja sen jälkeen saa itse tekemällä koittaa.
 
Kiitos!

Poistettu virheellistä tietoa sisältänyt viesti.
Ei kai sitä tarvitse koko pitkää viestiä poistaa yhden erheyden takia. Editoi vain viestistä virheen pois.
Ingsoc kirjoitti:
Epäilen, että kyseisestä jutusta saattaa hyvinkin nousta oikein kunnon paskamyrsky.

Korkeita upseereita epäillään laiminlyönneistä.

Osa pahoinpitelyistä on tehty kuulustelujen aikana. (Kidutus... Kiidutus... Voitko sanoa sen ääneen?)

Osa pahoinpidellyistä oli saanut sairaalahoitoa vaatineita vammoja.

Pahoinpidellyt varusmiehiä ja pahoinpitelijät ovat olleet vapaaehtoiseen kertausharjoitukseen osallistuneet reserviläisiä.

No ehkä kyseiset ressut oli lukeneet maanpuolustus.netin länsimaisuuskiimaisten kirjoittajien äärettömän päteviä mielipiteitä jonka mukaan "stressiasento ei ole kiduttamista".

Kun tuollaiset reserviläiset päästetään hääräämään jonkun 90-luvulla värvätyn sotilasammattihenkilön valvonnassa, niin tulokset ovat täyttä dynamiittiä!

It's abu great!

Heikkoa signaalia ilmavoimien spol-toiminnan omituisuuksista on tullut jo vuosien ajan. Mutta kun oikein yrittää niin, ei se mitään todista. Aivan kuten ei sekään, että kirjeessä kertoo ampuneensa juutalaisia.
 
Viimeksi muokattu:

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Nyt jumalauta syyllisten etsintä pystyyn ja kivittämiskivet valmiiksi. Minä heitän ensimmäisen kiven. Onko tässä ollut jotain aivokuolleita ammattilais-SPOL:leja paikalla? Onko saatu vaikutteita isoveljien kulttuurista kun on harjoiteltu kv-tasolla? Tai globalisointisodissa maailmalla?

Onko koko ilmavoimien kulttuurissa jotain mätää kun tutkinnassa on lennoston ja koko voimien komentajakin yhtä aikaa? WTF???
Nykyään on aika hankala saada lakaistua asioita piiloon. No, ehkä kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen saadaan joskus sille tasolle, että tietty -työrauha- voidaan taata. :cool:
 
Heitänpä tämmöisen ilmaan; Itsellä on sellainen muisti että ei oikein tahdo jäädä muistiin mitä joku sanoo, se mitä luen tarttuu vähän paremmin. Mutta kaikkein parhaiten muistan sen mitä olen silmillä sisäistänyt. Ja tekemällä. Joten omalla kohdalla toimisi kyllä sellainen opetusmetodi että ensi katsoo filmipätkän missä tehtävä näytetään ja sen jälkeen saa itse tekemällä koittaa.

Eiköhän ns videot ole juurikin toiminnalliseen opetukseen ole parempia. Itse olen kiinnittänyt opetus menetelmissä "siivilipuolella " huomiota että toiset eivät anna esimerkkiä vaan suurpiirteisen ohjeistuksen jonka perusteella homma todennäköisesti tehdään väärin. Sitten ns virheistä opitaan , toiset siitä oppivat ja toisia alkaa vituttamaan ja usko koulutukseen horjumaan koska tajuavat että opetus on tarkoituksella tehty virheille altistavaksi. Riippuu tietysti mikä on koulutuksen tarkoitus.
 
Ei kai sitä tarvitse koko pitkää viestiä poistaa yhden erheyden takia. Editoi vain viestistä virheen pois.
Kieltämättä kun erehdyin lukemaan tätä alla olevaa threadia niin alkoi mietityttämään jotta monenlaista taistelijaa tälläkin foorumilla kirjoittelee...

https://maanpuolustus.net/threads/sotavankien-kohtelu-uusiksi-ko.4200/page-7

No, onhan se loogista että harjoitellaan avuttomien hakkaamista armeijassakin, jotkuthan aloittaa sen jo ala-asteella, siitä sitten nousujohteinen ura joka päätyy ammattimaisiin tehtäviin. Sanotaanhan että jotkut ovat joko armeijassa tai vankilassa. Omassakin lähipiirissä on ollut heppuja, joita on pyytämällä pyydetty inttiin töihin, ja kun eivät jääneet niin sitten on päädytty sinne kivitaloon istumaan, jostain kumman syystä.
 
Iso-Mursu

Ylipäällikkö
https://yle.fi/uutiset/3-10591963

"Tapahtumat ovat herättäneet ajatuksia"
Kertausharjoitukseen osallistui johtotehtävissä olevia henkilöitä Karjalan lennoston alueen yrityksistä. Yksi heistä oli Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen. Häntä on kuultu rikosepäilyyn liittyen todistajana.
– Tapahtumat ovat toki herättäneet ajatuksia ja minun piti miettiä, ennen kuin menin todistajanlausuntoa antamaan. Mutta enempää en halua nyt julkisesti kertoa, hän kertoo Ylelle.

Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat kertoivat torstaina (siirryt toiseen palveluun), että syyte liittyi epäasialliseen käytökseen, johon alkoholilla oli osuutta. Savon Sanomien mukaan (siirryt toiseen palveluun) yksi 12 asianomistajasta oli Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi. Hän vahvistaa tapahtuneen Ylelle.
– Pitää paikkansa, olin yksi uhreista. En kommentoi asiaa enempää ennen kuin hovioikeus on käsitellyt asian.
Hän vetoaa myös kertausharjoituksia koskevaan vaitiolovelvoitteeseen, joka hänellä on reservin upseerina. Saatsi on sotilasarvoltaan reservin kapteeni.
 
Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Esim Erikoisjoukot otetaan suosiolla tästä pois koska luultavasti ei ole tehtävän vaatimassa kunnossa edes 30vuotiaana saati sitten 40vuotiaana.
Erikoisjoukot ovat nimenomaan parhaassa kunnossa n. 30-vuotiaina. Kouluttaminen huippukykyyn vie noin 10 vuotta.

Esim. asiasta julkaistu artikkeli sanoi:

According to the newspaper Helsingin Sanomat, a typical special forces soldier has served in the Defence Forces for seven years and is around 28–29-years-old.

Kun esim. Utin erikoisjääkäri voi maksimissaan saada 3x 5v. sopimuksen, niin melko varmasti mennään usein lähemmäs 40 v. kuin 30 v. ikää ennenkuin ura loppuu.
 
Olin joskus näkeväni PV:n rekryilmotuksen esikunta-aliupseereista. Jäi mielikuva, että erikoisjääkäri au:lle oli eläkevirka tarjolla
 
Erikoisjoukot ovat nimenomaan parhaassa kunnossa n. 30-vuotiaina. Kouluttaminen huippukykyyn vie noin 10 vuotta.

Esim. asiasta julkaistu artikkeli sanoi:

According to the newspaper Helsingin Sanomat, a typical special forces soldier has served in the Defence Forces for seven years and is around 28–29-years-old.

Kun esim. Utin erikoisjääkäri voi maksimissaan saada 3x 5v. sopimuksen, niin melko varmasti mennään usein lähemmäs 40 v. kuin 30 v. ikää ennenkuin ura loppuu.
Niin en tarkoittanut palkkhenkilökuntaa vaan reserviläisiä.
Erikoisjoukot ovat nimenomaan parhaassa kunnossa n. 30-vuotiaina. Kouluttaminen huippukykyyn vie noin 10 vuotta.

Esim. asiasta julkaistu artikkeli sanoi:

According to the newspaper Helsingin Sanomat, a typical special forces soldier has served in the Defence Forces for seven years and is around 28–29-years-old.

Kun esim. Utin erikoisjääkäri voi maksimissaan saada 3x 5v. sopimuksen, niin melko varmasti mennään usein lähemmäs 40 v. kuin 30 v. ikää ennenkuin ura loppuu.
Tarkennan -
En tarkoittanut palkattua henkilökuntaa vaan reserviläisiä. Eli esim laskuvarjojääkäreistä reservissä.
 
Noin 10000 naista ja miestä vuodessa riittäisi tuottamaan 150 000 reserviläistä 15 vuoden ajalle. Siitä kolmasosa pois syystä ja toisesta ja vahvuus olisi 100 000, ihan realistinen vahvuus Suomelle 2020-luvun lopulle.
Onko muuten tietoa miten on käytäntö maissa missä pariskunnasta molemmat on käynyt armeijan ja perheessä on alle 18v lapsia, Tuskimpa ne molempia nakittaa sotimaan .
 
Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Onko muuten tietoa miten on käytäntö maissa missä pariskunnasta molemmat on käynyt armeijan ja perheessä on alle 18v lapsia, Tuskimpa ne molempia nakittaa sotimaan .
Israelissa pariskunnissa naisen ei tarvitse enää palvella/mennä kertaamaan jos on lapsia.
 
Israelissa pariskunnissa naisen ei tarvitse enää palvella/mennä kertaamaan jos on lapsia.
Jotenkin tuntuu että ei oikein ole toimiva järjestelmä Suomeen. Vahvuudesta lähtee tod näk aika reilusti pois. Itse en kyllä muutenkaan kannata tuota ns tasa-arvoista asevelvollisuutta.
 
Vähän tällainen suomalaisen asevelvollisuuden historiaan liittyvä kysymys, mutta missä vaiheessa "maahan"-komento on hävinnyt sulkeisjärjestyksestä? Isoisäni aikanaan ihmetteli, kun kerroin ettei sulkeisissa enää maahan lyötetä. Heidän aikaan (välirauha) sitä höykytystä oli kuulemma ollut vähän liiankin innokkaasti.

Ei sen puoleen: muutaman kerran kävi itselleni niin, että kesken sulkeisten saattoikin yllättäen alkaa "viheltää" ja maahanhan siinäkin sitten mentiin.
 
Jotenkin tuntuu että ei oikein ole toimiva järjestelmä Suomeen. Vahvuudesta lähtee tod näk aika reilusti pois. Itse en kyllä muutenkaan kannata tuota ns tasa-arvoista asevelvollisuutta.
Voisin veikata että jos Suomessa olisi tasa-arvoinen asevelvollisuus, niin syntyvyys kasvaisi humisten.. Varsinkin jos alle 30-vuotias nainen saa vapautuksen raskaudella tai äitiydellä
 
Voisin veikata että jos Suomessa olisi tasa-arvoinen asevelvollisuus, niin syntyvyys kasvaisi humisten.. Varsinkin jos alle 30-vuotias nainen saa vapautuksen raskaudella tai äitiydellä
Eiköhän siihen syntyvyyden vähenemiseen(ja sen lisäämiseenn ) vaikuta muut tekijät :D
 
Top