Näin se maailma muuttuu.
Asevelvollisuuden pitää muuttua
- Viestiketjun aloittaja Taitolaji
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- asevelvollisuus
Näin se maailma muuttuu.
J0h1F
Ylipäällikkö
Naisen haudastahan löytyi toinen miekka, tämä jokusen metrin kauempaa. Wikipedia siteeraa kirjaa, jonka mukaan miekka olisi kuulunut eri hautaan.
Suontaan loistomiekka - Rautaportti
Alkuperäinen miekka on nähtävillä Kansallismuseossa Helsingissä Hieno jäljennös suomalaisesta kansallisaarteesta Miekka on luultavimmin tehty ja ollut käytössä 900-luvulla Kokonaispituus n. 94 cm, hiiliteräksisen terän pituus 78 cm Mukana tulee nahkahuotra, jossa tyyliin sopivat koristeetrautaportti.fi
Suontaan miekka – Wikipedia
No pointti oli se, että ns viikinkimiekkojen haltijoina meillä oli myös naissotureita. Tanska-Norja alueilla myös.Naisen haudastahan löytyi toinen miekka, tämä jokusen metrin kauempaa. Wikipedia siteeraa kirjaa, jonka mukaan miekka olisi kuulunut eri hautaan.
Suontaan miekka – Wikipedia
fi.wikipedia.org
Eikös pidetä varmana sitä, että skyyteillä oli ihan rehellisiä naissotureita?
Vähäväkisillä alueilla on naissotiluudelle ollut selkeä tilauksensa. Plus se, että kun miehet lähtivät reissuun oli kyliin jäävistä -naissotilaista- ainakin jonkinlaista suojaa.
Intiaaneilla, joiden historiallinen ja kulttuurinen välimatka kivikauteen oli lyhyt vielä 1800-luvulla oli myös naissotureita, jotka olivat miesten mukana. Usein vissiin niin, että naissotilas on ollut kaksi-ihmistä- tyyppiä eli suomeksi maskuliininen lesbo. Aivan. Kaksi-ihmistä - viittasi juuri tähän homouteen.
Tässäkin huomaa, miten elokuvateollisuus on muovannut käsityksiä. Intiaaninainen kuvataan vauva sylissä kiiruhtavana mammana, mutta todellisuus on ollut usein jotain ihan muuta. Erityisesti vuodenkierron -hajaantuneina- vaiheessa on naisten taakka ollut melkoinen ja siitä on ollut kaukana töiden lajittelumahdollisuudet.
Onko pohjoiseurooppalaisen tasa-arvokäsitteen pohjana jo ammoisten aikojen tasa-arvoisuus, karujen olojen Pakko siihen, että sukupuolikysymys ei ole voinut olla ihan niin iso juttu. Pakko paras opettaja.
Onko silkkaa sattumaa, että lämpöisten maiden sukupuolierot ovat suuremmat ja niitä on tieten tahtoen pidetty elossa ja voimissaan`? Ilman sarvia ja hampaita: kyllähän se etelän öljypitoisten maiden naiskäsitys on erilainen vs. meidän vastaavaan, toki variaatioita sielläkin löytyy, mutta kuitenkin. Onko uskonto sittenkään niiiiin selittävä tekijä kuin arvaillaan tai väitetään? Vai onko suurempi tekijä se, että -on ollut varaa- pitää naisväki tossun alla, nyrkin ja uunin välissä, puettuna säkkiin, alistettuna ja vailla oikeuksia kummittelevana ihmisenä? Meillä pohjoisessa ei ollut tällaiseen varaa? Niin minä vähän luulen.
Vähäväkisillä alueilla on naissotiluudelle ollut selkeä tilauksensa. Plus se, että kun miehet lähtivät reissuun oli kyliin jäävistä -naissotilaista- ainakin jonkinlaista suojaa.
Intiaaneilla, joiden historiallinen ja kulttuurinen välimatka kivikauteen oli lyhyt vielä 1800-luvulla oli myös naissotureita, jotka olivat miesten mukana. Usein vissiin niin, että naissotilas on ollut kaksi-ihmistä- tyyppiä eli suomeksi maskuliininen lesbo. Aivan. Kaksi-ihmistä - viittasi juuri tähän homouteen.
Tässäkin huomaa, miten elokuvateollisuus on muovannut käsityksiä. Intiaaninainen kuvataan vauva sylissä kiiruhtavana mammana, mutta todellisuus on ollut usein jotain ihan muuta. Erityisesti vuodenkierron -hajaantuneina- vaiheessa on naisten taakka ollut melkoinen ja siitä on ollut kaukana töiden lajittelumahdollisuudet.
Onko pohjoiseurooppalaisen tasa-arvokäsitteen pohjana jo ammoisten aikojen tasa-arvoisuus, karujen olojen Pakko siihen, että sukupuolikysymys ei ole voinut olla ihan niin iso juttu. Pakko paras opettaja.
Onko silkkaa sattumaa, että lämpöisten maiden sukupuolierot ovat suuremmat ja niitä on tieten tahtoen pidetty elossa ja voimissaan`? Ilman sarvia ja hampaita: kyllähän se etelän öljypitoisten maiden naiskäsitys on erilainen vs. meidän vastaavaan, toki variaatioita sielläkin löytyy, mutta kuitenkin. Onko uskonto sittenkään niiiiin selittävä tekijä kuin arvaillaan tai väitetään? Vai onko suurempi tekijä se, että -on ollut varaa- pitää naisväki tossun alla, nyrkin ja uunin välissä, puettuna säkkiin, alistettuna ja vailla oikeuksia kummittelevana ihmisenä? Meillä pohjoisessa ei ollut tällaiseen varaa? Niin minä vähän luulen.
Suontaan miekka on jo aika vanha löytö. Se on ensimmäisiä mistä oikeastaan koko pohdinta ja aiemman tulkinnan uudelleenarvio lähti liikkeelle. Suontaan miekka on tietysti myös miekkana ainutlaatuinen ja lisäksi sen merkitus historiankirjoituksen osaltakin on jo merkittävä ja se merkitys saattaa vain kasvaa.Naisen haudastahan löytyi toinen miekka, tämä jokusen metrin kauempaa. Wikipedia siteeraa kirjaa, jonka mukaan miekka olisi kuulunut eri hautaan.
Suontaan miekka – Wikipedia
Nyt kun päästiin aiheeseen Häme ja Varsinais-Suomi niin tämän hetken tilanne on se, että Ulfbrecht-miekkoja on tähän mennessä löytynyt ainoastaan Norjasta enemmän kuin Suomesta. Eikä ero ole edes kovin suuri. Ruotsi ja Tanska jäävät siis arvomiekkalöydöissä Suomen taakse.
Varsinais-Suomea ja Hämettä on vuosisatoja pidetty harvaan asuttuna metsäläisten alueena - jännä juttu että mokomilla metsäläisillä vaikuttaa olleen melkoinen määrä aikansa kalleimpia aseita, jotka kertoivat ennenkaikkea kantajansa korkeasta statuksesta.
No, tämä tutkimus ja sen myötä historian mahdollinen uudelleentulkinta on vasta alussa, mutta merkit ovat sellaiset että maallikkokin alkaa jo tajuamaan että jotakin on todennäköisesti ollut eri tavalla kuin on uskottu.
Tästä taas pääsemme informaatiosodankäyntiin. Sitä on osattu ennenkin. Suomen historia perustuu pitkälti ns. Eerikin kronikkaan. Sen voidaan katsoa olevan ruotsalaishallinnon työkalu Suomen alueen pitämisessä hallinnassa = on muokattu historia sellaiseksi että se tukee Ruotsin vallanpitoa.
Ja jotta kaikki olisi hyvin kimuranttia, niin alunperin tämä Suomen viikinkihistoria on ollut muutamien hybin erikoisten salaliittoteoreetikkojen (mm. "Suski" Kaukinen) ylläpitämä salaliittoteoria. No, se "teoria" ei perustunut oikeastaan mihinkään, nyttemmin vain arkeologiset löydöt ovat osuneet jotenkin yksiin tuon salaliittoteorian kanssa.
Minusta et ole onnistunut kumoamaan yhtäkään
Mutta jätetään se aihe (naiset sotilaina). Siinä on nyt jotakin missä emme ymmärrä toisiamme vaikka todennäköisesti näkemyserot eivät edes ole suuria.
Nykykoulutuksesta.. Ilmeisesti nyt puhutaan alan viimeisimmästä huudosta, eli koulutus 2020:sta?
Aloitan siitä että jokunen vuosi sitten kun arvioitiin koulutusjärjestelmää erilaisilla mittareilla, niin oikeastaan kaikilla mittareilla todettiin että tulos on hyvä, varusmieskoulutus tuottaa hyviä joukkoja, kotiuvien varusmiesten asenne ja tahtotila on hyvä, reserviläisjoukot toimivat erittäin hyvin ja vertailunkestävästi myös kv.harjoituksissa jne jne.
Kone oli siis ehjä ja toimi. Sitten joku jossakin päätti että toimivaa myllyä täytyy alkaa korjaamaan. Nyt on alettu korjaamaan.
Käytännön elämässä muutos on pieni, lähes huomaamaton. Se johtuu siitä, että nämä nyt enemmän julkisuutta saaneet "uudet" menetelmät on otettu käyttöön tosiasiassa jo vuosikausia sitten.
Esimerkkejä: VBS-simulaattori. Sen ensimmäinen versio otettiin käyttöön ulkomuisista heittäen noin 10 vuotta sitten. Nyt taitaa olla kolmas päivitysversio menossa. Ensimmäistä kertaa itse törmäsin vastaavaan koulutustapaan T-72 simulaattorissa PSK:n hallilla 90-luvun alussa nuorena miehenä. Ei siis kovin uutta.
KASI-simulaattori. Sen edeltäjä oli TASI. Se otettiin käyttöön noin 20 vuotta sitten. Jossakin vaiheessa sille tuli tekninen käyttöikä tiensä päähän ja tilalle tuli KASI. Siitäkin on jo kymmenisen vuotta aikaa. Siitäkin on jo toinen kehitysversio käytössä rinnan vanhemman järjestelmän rinnalla. Näillä ei käytännössä toiminnallisia eroja ole, vaan uudemman version muutokset mahdollistavat paremmin oman tst-varustuksen käytön. Vanhemmassa versiossa on koko liivi, uudemmassa vain eräänlaiset prisma-henkselit, jotka saa oman liivin päälle.
Simulaattoriavusteiset kaksipuoleiset harjoitukset ovat olleet arkipäivää siis jo kolmattakymmentä vuotta - ei tosiaan mikään uusi juttu. Tai itseasiassa neljättäkymmettä vuotta - T-72 ja T-55 kalustolla kaksipuoleiset simulaattoritaistelut olivat arkea jo siellä 90-luvun puolella.
Kolmas asia, ampumasimulaattorit. Niitäkin on ollut käytössä kohta 20 vuotta. Tekniikka kehittyy ja välineet paranevat, mutta mitään uutta ei nuokaan apuvälineet ole.
Mitä sitten tulee pedagogisiin "uudistuksiin" niin nekin on käytännössä tehty jo kuluneen noin 10 vuoden aikana kaikki. Se, mitä nyt on tullut uutena on mielestäni lähinnä pienten yksityiskohtien viilausta, ei mikään pedagoginen vallankumous.
Eli: kouluttavan perusyksikön arki ei juuri ole muuttunut. Joku jossakin varmaan vetäisi tästä kommentista porot syvälle nenään. Sinänsä en ymmärrä miksi, koska perusyksiköiden arkinen todellisuus kertoo siitä että PV on tehnyt 2020-luvun asioita jo vähintään 2010-luvun alusta saakka = on tästä näkökulmasta katsoen oltu hyvinkin ajan hermolla ja etupainotteisesti.
Huomio kiinnittyy turhan vahvasti johonkin mikroelokuviin, ikäänkuin se olisi jokin pedagoginen mullistus. Eihän se ole kuin mikrotason viilaus - jo sen nyt perkele voi lukea termin etuliitteestäkin
Jos sen verran, (korjaa jos olen väärässä) niin sinä näet naisten koulutuksen hyvänä asiana, koska siten tosipaikan tullen voidaan valita myös niitä hyviä naisia ja unohtaa ne heikommat. Minä katson puhtaasti varusmieskoulutuksen näkökulmasta. Ehkä tämä saa aikaan eroa ajattelussa.
Kuten sanottu, en kiistä mitenkään simulaattorien hyötyjä. Enkä puhu mikroelokuvista
. Minun kritiikkini tai ehkä paremminkin epäilyni kohdistuu siihen, kehittääkö nykykoulutus parhaalla mahdollisella tavalla varusmiehiä kestämään sodan todellisuutta. Tietenkään siihen ei voida millään järkevällä koulutuksella valmistaa edes lähelle täysin. Mutta läpi historian on kerta toisensa jälkeen huomattu, että armeija, joka on kovimpaan prässätty pärjää parhaiten taistelukentällä. Tekninen puoli (joka todennäköisesti on nykyään aiempaa kehittyneempää) on vain toinen puoli asiaa.
Mitä tulee viikinkeihin ja heidän naisarmeijoihinsa
. On ehkä hieman kuvaavaa aiheelle, että naissotureita aletaan löytämään sattumalta kulttuurista, josta ei ole olemassa juuri minkäänlaisia kirjallisia todisteita. Sinänsä naisjohtajia on ollut jo tuhansien vuosien ajan. Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Mutta naisia taitelujoukoissa? Mikään kirjallinen lähde riimuista lähtien ei käsittääkseni viittaa tällaiseen. Ja huomioiden viikinkien yhteydet muihin kulttuureihin luulisi ainakin jonkinlaista merkintää jostain löytyvän. En väitä että asia olisi täysin mahdoton. Mutta enemmän kyllä pitäisi löytyä konkreettisia todisteita jotta voitaisiin alkaa puhumaan Skandinaavisista naissotilaista kovin edustavana otoksena.Juuri näin. Ja viikinkihistoriaakin alettiin kaivaa esiin, kun Ruotsi oli menettänyt suurvalta-asemansa ja 1820-luvulla tämä viikinkihistoria koroitettiin sfääreihin, sen luomista rahoitettiin ainakin yhden yliopiston voimin. Suurvalta-aseman menettäminen koski sieluun sen verran, että haluttiin jotain upeaa kuitenkin muisteltavaksi. Tästä löytyy nettihaulla hyvää juttua, asiallisista lähteistä. Joidenkin historioitsijoiden mielestä viikinkiasia oli sen 600 vuotta täysin unholassa, se raavittiin esiin, kun katsottiin olevan tarvis ja ruotsalaisten sielu janosi jotain hienoa.....
Eerikin kronikasta Duginin panslavismiin. Ihan samaa juttua, kohteena tosin epämääräisesti määritelty suurslaavilaisuus. Kun Eerikin kronikan maailmankuvaa paukutettiin suomalaiskalloihin, niin kirkko hääräsi siinä Mestarina. Duginilla on Moskovan ortodoksinen patriarkaatti. Raamattua jotkut sanovat maailman onnistuneimmaksi informaatiovaikuttamisen suurteokseksi. Minulla ei uskallus riitä väittää mitään, mutta ehkä tuossa on jotain perää. Raamattu ja uskonnot ovat olleet ainakin näihin päiviin asti melkoisia -informaatiovaikuttamisen- työkaluja.
Duginin oppi on selkeästi yksi monista Kremlin työkaluista. Mitä minä sitä olen yrittänyt joskus lukea ja ymmärtää, niin opille sallitaan aika paljon sellaistakin, jota ei yleisö voi huutaa Moskovan kadulla päätymättä poliisin kellariin.
Jos kirkkojen ja uskontojen valta on pienevä kanta, niin mitä käytetään tänään niiden asemesta? Siinäpä pohtimista. Nimittäin varmasti käytetään jotain, koska maailma ei tässä mielessä muutu.
Niinkuin sanoin: tutkimus on vasta alussa ja tie on uskottavalle historiantutkimukselle tyypillisesti pitkä ennenkuin se on aidosti tarkastelun kestävää. Ei lähdetä tähän aiheeseen tässä ketjussa sen enempää.Jos sen verran, (korjaa jos olen väärässä) niin sinä näet naisten koulutuksen hyvänä asiana, koska siten tosipaikan tullen voidaan valita myös niitä hyviä naisia ja unohtaa ne heikommat. Minä katson puhtaasti varusmieskoulutuksen näkökulmasta. Ehkä tämä saa aikaan eroa ajattelussa.
Kuten sanottu, en kiistä mitenkään simulaattorien hyötyjä. Enkä puhu mikroelokuvista
Minun kritiikkini tai ehkä paremminkin epäilyni kohdistuu siihen, kehittääkö nykykoulutus parhaalla mahdollisella tavalla varusmiehiä kestämään sodan todellisuutta. Tietenkään siihen ei voida millään järkevällä koulutuksella valmistaa edes lähelle täysin. Mutta läpi historian on kerta toisensa jälkeen huomattu, että armeija, joka on kovimpaan prässätty pärjää parhaiten taistelukentällä. Tekninen puoli (joka todennäköisesti on nykyään aiempaa kehittyneempää) on vain toinen puoli asiaa.
Mitä tulee viikinkeihin ja heidän naisarmeijoihinsa
Palataan siihen miten koulutettu joukko pärjää parhaiten taistelukentällä.
"Kova prässi" on tässä yhteydessä aika hankala määritellä. Kova prässi voi olla helvetillistä simputusta, joka käytännössä tuhoaa joukon suorituskyvyn ennenkuin se edes ehtii taistelukentälle. Meillä(kin) kova prässi on välillä ymmärretty lähinnä simputuksena ja jostakin syystä uskoimme - varovasti sanoen ehkä jopa joskus opetimme kouluttajia periaatteella "kun joukko vihaa kouluttajaansa, se hitsautuu parhaiten yhteen". Eihän se nyt ehkä ihan niin mene kuitenkaan.
Henk.koht. kallistun siihen jo aiemmin sanomaani että sotilasjoukkoa on valmennettava kuten urheilujoukkuetta tänä päivänä valmennetaan. Se ei tarkoita pehmeyttä, kurista tinkimistä jne jne. Mutta sitä sopii jokaisen meistä aika-ajoin miettiä mikä oikeastaan on kuria? Onko se sitä että aliupseeri räyhää ja nillittää pikkuasioista, kenkien kiillosta, baretin muodosta, punkan päiväpeitteestä jne jne - vai onko se jotakin muuta. Aivan liian usein se on meillä Suomessakin ollut tuota pikkuasioista nillittämistä ja useimmiten huutamalla ja jollakin tavalla fyysisesti rankaisemalla.
Arvelen, että sodan oloihin joukko valmennetaan parhaiten sillä aiemmin mainitulla tavalla: laadukasta, avainasioihin keskittyvää koulutusta oikealla tavalla toteutettuna. Tällöin lopputulos on hyvähenkinen ja terveellä itseluottamuksella varustettu joukko. Tuskin siihen sen ihmeellisempää tarvitaan? Voi olla että tässä on myös kansallisia erityispiirteitä, mutta suomalaiselle asevelvollisuusarmeijalle tuo todennäköisesti toimii parhaiten.
Vähäväkisillä ja karuilla alueilla Euroopasta Aasiaan. Mongoleilla oli naissotureita kuten oli japanilaisillakin: samuraiden lähtiessä sotaan jäivät heidän vaimonsa metsästäjiksi ja kotien ja kylien puolustajiksi.
Liitteet
Eiköhän se vaikuta kehen tahansa juuri siten. Muutenkin ajatus siitä että "kouluttajaansa yhdessä vihaava" joukko jotenkin hitsaantuisi yhteen on erikoinen. Sanoisin, että kyllä se yhteen hitsaantuu - inhoamaan koko organisaatiota eli armeijaa. Ajatus siitä että koulutettava sotilas vihaisi peruskoulutuksen antavaa kouluttajaansa, mutta pitäisi itse organisaatiota hyvänä, on nurinkurinen. Ja jos se joskus 20-luvulla olisi toiminutkin niin ei toimi enää.
Tuli muuten mieleen sekin että joissakin käsityksissä saksalainen sotilaskoulutus olisi ollut aikanaan 30- ja 40-luvuilla jotenkin edellä mainitun kaltaista, saattaa olla ainakin osin myytti. Preussilainen lähtökohta jo ennen ensimmäistä isoa sotaa upseereille oli kuitenkin "kuin isä pojilleen". Tietysti sen aikainen "isä pojilleen" voi olla vähän eri juttu kuin mitä se on tänä päivänä, mutta kuvastaa kuitenkin asennetta.
Toinen mikä ehkä vähän kumoaa tuota em. myyttiä löytyy aika monista saksalaisten sotilaiden muistelmista. Esim. useammasta menestyneestä panssarimiehestä kertovissa kirjoissa päähenkilö muistelee koulutuksen olleen asiallista, kouluttajien neuvoneen ja opastaneen kärsivällisesti koulutettaviaan.
Ja otan uudelleen esiin myös sen että kannattaa jokaisen aika-ajoin pysähtyä miettimään mitä kuri loppupeleissä onkaan ja olemmeko itse kukin sortuneet esimiehinä ja kouluttajina siihen vähän toisarvoisempaan kurinpitoon. Minä ainakin olen, usein - nuorempana se oli jopa pääasiallinen tapani keskittyä kuriin ja sen ylläpitoon. Olin nyt asiaa miettien aika väärillä urilla siinä asiassa.
D
Deleted member 2762
Guest
Useampi kantahenkilökunnan edustaja on nuo sanat sanonut ääneen. Ja se on hyvä merkki kun sen pystyy ääneen sanomaan, silloin on menty aiheessa eteenpäin.
Mielestäni nykyinen koulutus KASIlla(komppaniatason tai jopa isommat simulaatiot), joukkuetason taisteluammunnat(epiksen tukemana) jne valmentavat tositilanteeseen aivan erilailla kuin 90-luvan alun kova sisäkuri, sulkeiset ja sarja-sarja-laukauksen huutaminen
Ehkä @inscout kannattaisi perehtyä enemmän ilman ennakkoluuloja siihen, että mitä varusmiesten koulutus oikeasti on.
Umkhonto
Ylipäällikkö
Muistan parikymppisenä varusmiehenä herätessäni, että aamulla oli aika usein ns. viisari kohti kattoa ja ylösnousun jälkeiset ensihetket menivät yleensä hieman kumarassa. Aika onneksi on parantanut senkin vaivan
"Haasteista yksikön päällikkö nostaa yhden ylitse muiden. Perusteluksi hän antaa varusmiespalvelukseen totuttelusta kertyneen kokemuksen.
– Jos ajattelen haasteita, niin varusmiesten kannalta merkittävin on varmaan yksityisyyden puute. Etenkin palveluksen alkuvaiheessa se on monille totuttelua vaativa asia myös nykyjärjestelyillä. Asia voi korostua yhteistuvissa."
Varusmiehet ja -naiset kertoivat mielipiteensä intin yhteistuvista – yksi huolenaihe nousi ylitse muiden
Julkaistu: 25.9. 6:28
Ovatko varusmiehet ja -naiset valmiita yhteistupiin? Takaisivatko sermit yksityisyyden? Aliupseerioppilaat vastaavat.
Yhteistuvista on keskusteltu Puolustusvoimissa ja Varusmiesliitossa pitkään. Nyt Puolustusvoimat valmistelee kokeilua jossakin joukko-osastossa.
Yhteistupiin siirtyminen vaatii ennen mahdollista toteutumistaan vielä puolustusministeriön hyväksynnän. Kun naisten vapaaehtoinen palvelus alkoi vuonna 1995, ministeriö antoi erillistuvista määräyksen. Tämä määräys on kumottava, ennen kuin naiset ja miehet voivat nukkua samoissa tuvissa.
On aika luovuttaa puheenvuoro tupiin.
Naisten tupa
Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppanian viestilinjan aliupseerioppilaat suorittavat palvelustaan Helsingin Santahaminassa. Tupien ovet ovat avoinna. Naisten tuvassa majoittuu viisi oppilasta. Heistä on paikalla neljä.
– Ajatus on kokeilemisen arvoinen. Naisilla olisi yhteistuvassa nykyistä matalampi kynnys tutustua muihin joukkuelaisiin, oppilas Alexandra Dahl toteaa.
Emma Kilpelä ei ole muodostanut vahvaa mielipidettä yhteistuvista. Kokeilulle hän ei kuitenkaan näe esteitä.
– En ole puolesta enkä vastaan. Yhteistupia voisi hyvin kokeilla – kaikenlaista muutakin täällä kokeillaan. Siten voisi katsoa, toimiiko se vai ei.
Viestilinjan aliupseerioppilaat Emma Kilpelä ja Alexandra Dahl eivät näe esteitä yhteistupakokeilulle. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Oppilas Milla Tyyskä arvioi, että tiedonkulku voisi olla yhteistuvissa nykyistä jouhevampaa.
– Alkuun yhteistupa tuntuisi varmaan oudolta. Uskon, että siihen kuitenkin tottuisi.
– Meillä on ihan hyvän kokoinen tupa. Täällä voi kuitenkin olla myös sellaisia tilanteita, että joukkueessa on vaikka vain yksi nainen. Silloin hän saattaa päätyä naisten tupaan toiseen joukkueeseen ja tietojen kertominen voi unohtua, Tyyskä kertoo.
Silloin tällöin yhtenäiseen varustukseen on tullut viime hetkellä muutoksia, joita ei ole kerrottu naisten tupaan. Asia on yksinkertaisesti unohtunut.
Alexandra Dahl huomasi tiedonkulun haasteet etenkin palveluksen alussa.
– Peruskoulutuskaudella tieto ei aina kulkenut naisten tupiin, vaikka olimme samalla käytävällä.
Varusnaiset arvioivat, että yksityisyyden puute voisi tuntua yksittäisistä ihmisistä pahalta. Ihmiset ovat erilaisia, Alexandra Dahl muistuttaa.
– Jotkut ottavat esimerkiksi vaatteiden vaihtamisen toisen sukupuolen edessä toisia vakavammin. Kaikki murehtivat kuitenkin omaa kroppaansa, eivätkä kiinnitä niinkään huomiota muihin. Ei se ero olisi välttämättä kovin suuri nykyiseen verrattuna, Dahl toteaa.
Puolustusvoimat on harkinnut yhteistupakokeiluun yksityisyyttä parantavia sermejä. Naisten tuvassa ajatus saa myönteisen vastaanoton. Emma Kilpelä arvioi, että sermit voisivat helpottaa totuttelua yhteiselämiseen.
– Se olisi hyvä kompromissi niille, jotka eivät ole asiasta (vaatteiden vaihtamisesta) niin varmoja.
Oppilas Alexandra Dahlin mukaan yhteistuvissa muuhun joukkueeseen tutustuminen voisi olla nykyistä helpompaa. Kokeilun avulla asian voisi selvittää. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Tieto varustuksen muuttumisesta ei ole aina tavoittanut naisten tupaa. Oppilas Emma Kilpelä taisteluvarustuksessa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Naiset haluavat muistuttaa, että varusmiespalveluksen aikana yksityisyydestä on joka tapauksessa tingittävä. Yhteisteltat ovat kaikille tuttuja ja harjoituksissa varusteita voi joutua vaihtamaan yllättäen muiden edessä. Muut tuvat tulevat myös tutuiksi.
– Oma tupa on tietysti läheisin paikka. Lisäksi pyörimme paljon toisten tuvissa saman joukkueen sisällä kyselemässä tunnelmia, Sara Vertanen kertoo.
Naiset vaikuttavat valmiilta ainakin kokeilemaan yhteistuvassa elämistä. Annetaan puheenvuoro miehille.
Miesten tupa
Sisällä istuu odottamassa yhdeksän viestilinjan aliupseerioppilasta. Yhteistuvista on selvästi käyty keskustelua.
Yleinen mielipide on se, että kokeilu kannattaa toteuttaa. Varusmiehet löytävät yhteistuvista kuitenkin myös ”selkeitä haittapuolia”.
– Minusta tuntuu, että yhteishenki kasvaisi paremmin, kun olisimme samassa tuvassa, Klaus Vainikainen kiteyttää.
Huonot puolet liittyvät varusmiesten mielestä siihen, että ”ollaan tekemisissä nuorten miesten kanssa”.
– Yksityisyys on varmaan aika suuri asia monelle, jos ei ole ollut vuorokauden ympäri toista sukupuolta vieressä, vaikka olemmekin päiväohjelmassa jatkuvasti yhdessä, Aapo Grönroos toteaa.
Aliupseerioppilaat näkevät yhteistuvissa sekä hyviä että huonoja puolia. Kokeilulle he näyttävät vihreää valoa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Oppilaat Tommi Laitinen (vas.) ja Klaus Vainikainen näkevät yhteistupakokeilussa hyviä ja huonoja puolia. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Miehet muistuttavat, että tupa on tärkeä paikka rentoutumisen kannalta. He pohtivat etenkin sitä, tarjoaisiko yhteistupa tarpeeksi yksityisyyttä ja mahdollisuuden levätä.
Sermiratkaisua miehet pitävät lähinnä huvittavana ja hiukan kömpelönä ratkaisuna.
– Sermit ovat mahdollinen ja mahdollisesti toimiva ratkaisu. Tilakysymys on kuitenkin se suuri asia. Miten ne saadaan mahtumaan tupiin, oppilas Vainikainen pohtii.
Tilat ja yksityisyys
Yksikön päällikkö kapteeni Lauri Jussila ei ole huolissaan tilakysymyksistä. Kokonaisuuden kannalta yhteistuvat voisivat olla jopa tehokkaampi ratkaisu kuin miesten ja naisten erilliset tuvat.
– Esimerkiksi palvelukseen astumisen aikaan tilat ovat usein melko täynnä. Silloin voi olla niin, että 12 hengen tuvassa on vain kolme naista. Loput tuvasta on tavallaan hukkakäytössä. Vaikka sermit veisivät osan tupatiloista, niin kokonaistilankäyttö olisi silti nykyistä tehokkaampaa ja taloudellisempaa.
Jussila kertoo, että tällä hetkellä miehet ja naiset majoittuvat yksikössään perinteiseen tapaan: kasarmiolosuhteissa eri tuvissa ja harjoituksissa yhdessä. Päivisin toisissa tuvissa voi vierailla palvelukseen liittyen, mitä Jussila pitää merkittävänä asiana yhteishengen kannalta.
Öisin muiden miesten tai naisten tupiin ei saa mennä. Jos tupa haluaa rauhaa, oven voi sulkea esimerkiksi vaatteiden vaihtamisen ajaksi.
– Yksityisyys ja tuparauha taataan sillä, että ovi laitetaan tarvittaessa kiinni. Jos on asiaa, niin oveen koputetaan. Muuten tupien ovet pidetään päivisin auki, jos tuvassa on henkilöitä. Se on nykytilanne, Jussila täydentää.
Haasteista yksikön päällikkö nostaa yhden ylitse muiden. Perusteluksi hän antaa varusmiespalvelukseen totuttelusta kertyneen kokemuksen.
– Jos ajattelen haasteita, niin varusmiesten kannalta merkittävin on varmaan yksityisyyden puute. Etenkin palveluksen alkuvaiheessa se on monille totuttelua vaativa asia myös nykyjärjestelyillä. Asia voi korostua yhteistuvissa.
Tupa-arki ja läpänheitto
Inttihuumori ja tupakavereiden tuki auttavat palveluksessa raskaimpien hetkien yli. Miesten tuvan aliupseerioppilaat arvioivat, että keskustelukulttuuri muuttuisi yhteistuvassa ainakin jonkin verran nykyiseen verrattuna.
– Yhteistuvassa huumori varmasti muuttuisi. En kuitenkaan usko, että se olisi mitenkään pahasta, Santeri Suurnäkki arvioi.
Miehet täsmentävät, että naiset saattaisivat tuoda tupahuumoriin ”järkeä” ja ”asiallisuutta”.
– Kyllä täällä olisi samalla tavalla hauskaa vapaa-ajalla, oli tuvassa kuka tahansa, Tommi Laitinen arvioi.
Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppaniassa naisten tuvissa on enemmän vapaata tilaa kuin miesten tuvissa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Alexandra Dahl ja Emma Kilpelä alleviivaavat, että palveluksen kuluessa erilaisiin juttuihin ja keskustelunaiheisiin tottuu.
– Minä koen, että moni on täällä samalla aaltopituudella. Läpät muuttuvat sitä huonommiksi mitä pidempään täällä on. Kyllä meillä on iltaisin aika naurettavaa juttua. Ei intissä kannata ottaa läpänheittoa vakavissaan, Dahl toteaa.
Emma Kilpelä muistuttaa, että yksikön keskustelukulttuuri ja huumori rakentuu palveluksen edetessä.
– Meillä on samanlaista läppää täällä. Me ymmärrämme läpänheittoa ja heitämme sitä miehille takaisin. Kaikkien huumori on aika samalla tasolla, Kilpelä summaa.
Aliupseerioppilaat suuntaavat tuvistaan jatkamaan päiväpalvelusta. Yhteistupakokeilu on saanut hyväksynnän. Selvitettäviä asioita ovat vastausten perusteella ainakin tiedonkulku ja yksityisyyden puutteen kokeminen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006249961.html
"Haasteista yksikön päällikkö nostaa yhden ylitse muiden. Perusteluksi hän antaa varusmiespalvelukseen totuttelusta kertyneen kokemuksen.
– Jos ajattelen haasteita, niin varusmiesten kannalta merkittävin on varmaan yksityisyyden puute. Etenkin palveluksen alkuvaiheessa se on monille totuttelua vaativa asia myös nykyjärjestelyillä. Asia voi korostua yhteistuvissa."
Varusmiehet ja -naiset kertoivat mielipiteensä intin yhteistuvista – yksi huolenaihe nousi ylitse muiden
Julkaistu: 25.9. 6:28
Ovatko varusmiehet ja -naiset valmiita yhteistupiin? Takaisivatko sermit yksityisyyden? Aliupseerioppilaat vastaavat.
Yhteistuvista on keskusteltu Puolustusvoimissa ja Varusmiesliitossa pitkään. Nyt Puolustusvoimat valmistelee kokeilua jossakin joukko-osastossa.
- Voit katsoa artikkelin videosta, miten Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppanian viestilinjan aliupseerioppilaat kommentoivat Puolustusvoimien valmistelemaa yhteistupakokeilua.
Yhteistupiin siirtyminen vaatii ennen mahdollista toteutumistaan vielä puolustusministeriön hyväksynnän. Kun naisten vapaaehtoinen palvelus alkoi vuonna 1995, ministeriö antoi erillistuvista määräyksen. Tämä määräys on kumottava, ennen kuin naiset ja miehet voivat nukkua samoissa tuvissa.
On aika luovuttaa puheenvuoro tupiin.
Naisten tupa
Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppanian viestilinjan aliupseerioppilaat suorittavat palvelustaan Helsingin Santahaminassa. Tupien ovet ovat avoinna. Naisten tuvassa majoittuu viisi oppilasta. Heistä on paikalla neljä.
– Ajatus on kokeilemisen arvoinen. Naisilla olisi yhteistuvassa nykyistä matalampi kynnys tutustua muihin joukkuelaisiin, oppilas Alexandra Dahl toteaa.
Emma Kilpelä ei ole muodostanut vahvaa mielipidettä yhteistuvista. Kokeilulle hän ei kuitenkaan näe esteitä.
– En ole puolesta enkä vastaan. Yhteistupia voisi hyvin kokeilla – kaikenlaista muutakin täällä kokeillaan. Siten voisi katsoa, toimiiko se vai ei.
Viestilinjan aliupseerioppilaat Emma Kilpelä ja Alexandra Dahl eivät näe esteitä yhteistupakokeilulle. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Oppilas Milla Tyyskä arvioi, että tiedonkulku voisi olla yhteistuvissa nykyistä jouhevampaa.
– Alkuun yhteistupa tuntuisi varmaan oudolta. Uskon, että siihen kuitenkin tottuisi.
– Meillä on ihan hyvän kokoinen tupa. Täällä voi kuitenkin olla myös sellaisia tilanteita, että joukkueessa on vaikka vain yksi nainen. Silloin hän saattaa päätyä naisten tupaan toiseen joukkueeseen ja tietojen kertominen voi unohtua, Tyyskä kertoo.
Silloin tällöin yhtenäiseen varustukseen on tullut viime hetkellä muutoksia, joita ei ole kerrottu naisten tupaan. Asia on yksinkertaisesti unohtunut.
Alexandra Dahl huomasi tiedonkulun haasteet etenkin palveluksen alussa.
– Peruskoulutuskaudella tieto ei aina kulkenut naisten tupiin, vaikka olimme samalla käytävällä.
Varusnaiset arvioivat, että yksityisyyden puute voisi tuntua yksittäisistä ihmisistä pahalta. Ihmiset ovat erilaisia, Alexandra Dahl muistuttaa.
– Jotkut ottavat esimerkiksi vaatteiden vaihtamisen toisen sukupuolen edessä toisia vakavammin. Kaikki murehtivat kuitenkin omaa kroppaansa, eivätkä kiinnitä niinkään huomiota muihin. Ei se ero olisi välttämättä kovin suuri nykyiseen verrattuna, Dahl toteaa.
Puolustusvoimat on harkinnut yhteistupakokeiluun yksityisyyttä parantavia sermejä. Naisten tuvassa ajatus saa myönteisen vastaanoton. Emma Kilpelä arvioi, että sermit voisivat helpottaa totuttelua yhteiselämiseen.
– Se olisi hyvä kompromissi niille, jotka eivät ole asiasta (vaatteiden vaihtamisesta) niin varmoja.
Oppilas Alexandra Dahlin mukaan yhteistuvissa muuhun joukkueeseen tutustuminen voisi olla nykyistä helpompaa. Kokeilun avulla asian voisi selvittää. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Tieto varustuksen muuttumisesta ei ole aina tavoittanut naisten tupaa. Oppilas Emma Kilpelä taisteluvarustuksessa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Naiset haluavat muistuttaa, että varusmiespalveluksen aikana yksityisyydestä on joka tapauksessa tingittävä. Yhteisteltat ovat kaikille tuttuja ja harjoituksissa varusteita voi joutua vaihtamaan yllättäen muiden edessä. Muut tuvat tulevat myös tutuiksi.
– Oma tupa on tietysti läheisin paikka. Lisäksi pyörimme paljon toisten tuvissa saman joukkueen sisällä kyselemässä tunnelmia, Sara Vertanen kertoo.
Naiset vaikuttavat valmiilta ainakin kokeilemaan yhteistuvassa elämistä. Annetaan puheenvuoro miehille.
Miesten tupa
Sisällä istuu odottamassa yhdeksän viestilinjan aliupseerioppilasta. Yhteistuvista on selvästi käyty keskustelua.
Yleinen mielipide on se, että kokeilu kannattaa toteuttaa. Varusmiehet löytävät yhteistuvista kuitenkin myös ”selkeitä haittapuolia”.
– Minusta tuntuu, että yhteishenki kasvaisi paremmin, kun olisimme samassa tuvassa, Klaus Vainikainen kiteyttää.
Huonot puolet liittyvät varusmiesten mielestä siihen, että ”ollaan tekemisissä nuorten miesten kanssa”.
– Yksityisyys on varmaan aika suuri asia monelle, jos ei ole ollut vuorokauden ympäri toista sukupuolta vieressä, vaikka olemmekin päiväohjelmassa jatkuvasti yhdessä, Aapo Grönroos toteaa.
Aliupseerioppilaat näkevät yhteistuvissa sekä hyviä että huonoja puolia. Kokeilulle he näyttävät vihreää valoa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Oppilaat Tommi Laitinen (vas.) ja Klaus Vainikainen näkevät yhteistupakokeilussa hyviä ja huonoja puolia. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Miehet muistuttavat, että tupa on tärkeä paikka rentoutumisen kannalta. He pohtivat etenkin sitä, tarjoaisiko yhteistupa tarpeeksi yksityisyyttä ja mahdollisuuden levätä.
Sermiratkaisua miehet pitävät lähinnä huvittavana ja hiukan kömpelönä ratkaisuna.
– Sermit ovat mahdollinen ja mahdollisesti toimiva ratkaisu. Tilakysymys on kuitenkin se suuri asia. Miten ne saadaan mahtumaan tupiin, oppilas Vainikainen pohtii.
Tilat ja yksityisyys
Yksikön päällikkö kapteeni Lauri Jussila ei ole huolissaan tilakysymyksistä. Kokonaisuuden kannalta yhteistuvat voisivat olla jopa tehokkaampi ratkaisu kuin miesten ja naisten erilliset tuvat.
– Esimerkiksi palvelukseen astumisen aikaan tilat ovat usein melko täynnä. Silloin voi olla niin, että 12 hengen tuvassa on vain kolme naista. Loput tuvasta on tavallaan hukkakäytössä. Vaikka sermit veisivät osan tupatiloista, niin kokonaistilankäyttö olisi silti nykyistä tehokkaampaa ja taloudellisempaa.
Jussila kertoo, että tällä hetkellä miehet ja naiset majoittuvat yksikössään perinteiseen tapaan: kasarmiolosuhteissa eri tuvissa ja harjoituksissa yhdessä. Päivisin toisissa tuvissa voi vierailla palvelukseen liittyen, mitä Jussila pitää merkittävänä asiana yhteishengen kannalta.
Öisin muiden miesten tai naisten tupiin ei saa mennä. Jos tupa haluaa rauhaa, oven voi sulkea esimerkiksi vaatteiden vaihtamisen ajaksi.
– Yksityisyys ja tuparauha taataan sillä, että ovi laitetaan tarvittaessa kiinni. Jos on asiaa, niin oveen koputetaan. Muuten tupien ovet pidetään päivisin auki, jos tuvassa on henkilöitä. Se on nykytilanne, Jussila täydentää.
Haasteista yksikön päällikkö nostaa yhden ylitse muiden. Perusteluksi hän antaa varusmiespalvelukseen totuttelusta kertyneen kokemuksen.
– Jos ajattelen haasteita, niin varusmiesten kannalta merkittävin on varmaan yksityisyyden puute. Etenkin palveluksen alkuvaiheessa se on monille totuttelua vaativa asia myös nykyjärjestelyillä. Asia voi korostua yhteistuvissa.
Tupa-arki ja läpänheitto
Inttihuumori ja tupakavereiden tuki auttavat palveluksessa raskaimpien hetkien yli. Miesten tuvan aliupseerioppilaat arvioivat, että keskustelukulttuuri muuttuisi yhteistuvassa ainakin jonkin verran nykyiseen verrattuna.
– Yhteistuvassa huumori varmasti muuttuisi. En kuitenkaan usko, että se olisi mitenkään pahasta, Santeri Suurnäkki arvioi.
Miehet täsmentävät, että naiset saattaisivat tuoda tupahuumoriin ”järkeä” ja ”asiallisuutta”.
– Kyllä täällä olisi samalla tavalla hauskaa vapaa-ajalla, oli tuvassa kuka tahansa, Tommi Laitinen arvioi.
Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppaniassa naisten tuvissa on enemmän vapaata tilaa kuin miesten tuvissa. (KUVA: Antti Hämäläinen)
Alexandra Dahl ja Emma Kilpelä alleviivaavat, että palveluksen kuluessa erilaisiin juttuihin ja keskustelunaiheisiin tottuu.
– Minä koen, että moni on täällä samalla aaltopituudella. Läpät muuttuvat sitä huonommiksi mitä pidempään täällä on. Kyllä meillä on iltaisin aika naurettavaa juttua. Ei intissä kannata ottaa läpänheittoa vakavissaan, Dahl toteaa.
Emma Kilpelä muistuttaa, että yksikön keskustelukulttuuri ja huumori rakentuu palveluksen edetessä.
– Meillä on samanlaista läppää täällä. Me ymmärrämme läpänheittoa ja heitämme sitä miehille takaisin. Kaikkien huumori on aika samalla tasolla, Kilpelä summaa.
Aliupseerioppilaat suuntaavat tuvistaan jatkamaan päiväpalvelusta. Yhteistupakokeilu on saanut hyväksynnän. Selvitettäviä asioita ovat vastausten perusteella ainakin tiedonkulku ja yksityisyyden puutteen kokeminen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006249961.html
Enpä tiedä tästä nykymenosta - ja nyt puhun siitä, mihin mediassa kiinnittyy huomio melko usein kun puhutaan Puolustusvoimista.
Puhutaan sekatuvista, simulaattoreista lounaspusseista. Onneksi sentään edes vähän siitä että myös mm. yksittäisen sotilaan varustus on kehittynyt muutaman vuoden aikana merkittävästi - mutta siitä ei juurikaan näe mediassa juttuja että kertausharjoitukset ovat aivan keskeisessä roolissa asevelvollisuusarmeijassa. Varusmiespalvelus on tottakai tärkeä osa kokonaisuutta, mutta se on vasta peruskoulutus. Kertausharjoituksissa joukkojen osaaminen hiotaan ja kertausharjoituksissa se osaaminen ylläpidetään.
No, juuri oli uutinen jossa kerrottiin että ensi vuonna kertautettavien määrä kasvaa - luku tosin oli reilun 200 000 sotilaan sijoitettu reservi huomioiden olematon, puhumattakaan noin 900 000 sotilaan kokonaisreservistä.
Ne on meinaan sekatuvat ja jo kohta 30 vuotta käytössä olleet simulaattoriavusteiset koulutusmenetelmät "uutuuksina" aika pikkujuttuja..
Sanonpahan vaan että jo taistelupaitahankinta oli isompi juttu kuin sekatuvat.
Koulutuksessa pyritään keskittymään aikaisempaa paremmin olennaiseen - pitäisiköhän tiedotuksessa ainakin harkita samaa?
Puhutaan sekatuvista, simulaattoreista lounaspusseista. Onneksi sentään edes vähän siitä että myös mm. yksittäisen sotilaan varustus on kehittynyt muutaman vuoden aikana merkittävästi - mutta siitä ei juurikaan näe mediassa juttuja että kertausharjoitukset ovat aivan keskeisessä roolissa asevelvollisuusarmeijassa. Varusmiespalvelus on tottakai tärkeä osa kokonaisuutta, mutta se on vasta peruskoulutus. Kertausharjoituksissa joukkojen osaaminen hiotaan ja kertausharjoituksissa se osaaminen ylläpidetään.
No, juuri oli uutinen jossa kerrottiin että ensi vuonna kertautettavien määrä kasvaa - luku tosin oli reilun 200 000 sotilaan sijoitettu reservi huomioiden olematon, puhumattakaan noin 900 000 sotilaan kokonaisreservistä.
Ne on meinaan sekatuvat ja jo kohta 30 vuotta käytössä olleet simulaattoriavusteiset koulutusmenetelmät "uutuuksina" aika pikkujuttuja..
Sanonpahan vaan että jo taistelupaitahankinta oli isompi juttu kuin sekatuvat.
Koulutuksessa pyritään keskittymään aikaisempaa paremmin olennaiseen - pitäisiköhän tiedotuksessa ainakin harkita samaa?
Luulen, että intin on välillä ihan vaikeaa saada julkisuuteen sellaisia perusasioita. Metiat kiinnostuvat ilman muuta, kun on tällainen tyttö-poika-asetelma....eiköhän siinä ole vähän jopa seksuaalivärinääkin.....klikkejä irtoaa ja kassa tykkää. Koetahan saada laajasti metioihin vaikka juttu: maavoimat harjoittelevat todenmukaisemmin kuin koskaan - uutinen. Ei ole taatusti ruuhkaa tiedotustilaisuudessa, vaikka kutsuja olisi pantu 500 kpl.
Pv on ilman sotaakin aika iso viritys ja instituutio. Kaikkinaisen tiedottamisen ja siinä onnistumisen tärkeys on a ja o jo rauhan oloissa. Kriisin oloissa tärkeys nousee potenssiin ties mitä. Toki ammattilaisia saadaan työhön kriisin oloissa tai isoissa kh:ssa reservistä, onhan näitä erilaisia rokkareita ja muita julkkiksia aina esillä kurkkusalaatissa. Mutta se ison linjan tiukka ydin, nykyolojen vaatima ketteryys ja nopeus, kyky nasauttaa juuri oikea viesti oikeaan paikkaan ja -aikaan....ei ole ihan helppo rasti.
Ei riitä, että tiedottamissa on -kehitytty-, koska vaatimukset ovat nykyään hirmuisia. Ymmärrättekö tarkoitukseni? Jos ollaankin kasariin nähden kehitytty, niin se ei meinaa välttämättä mitään 2020.
Reservin näkökulmasta PV on menetelmien puolesta yhtä hämärä organisaatio mitä se on ollut vuosikymmeniä sitten eli pinkan väsäämisestä ollaan luovuttu, mutta samalla haisteluharjoitusten osalta siirrytään huutamaan sarjaa tietokoneruudun eteen. Täten, PV:n koulutuksen sisällön "olennaisuuden" viisari ei ole mielestäni siirtynyt mihinkään suuntaan. Asiasta tietämätön voi tietenkin raapia ja kysyä, että mitäs tässä oikeasti harjoitellaan niin sehän on sitä perinteistä käskyjen vastaanottokykyä, auktoriteetin kyseenalaistamattomuutta, tehdään asiat oikein eli toteutetaan niin kuin auktoriteetti haluaa tehtävän eikä mitä tilanne oikeasti vaatisi, jne.
Tästähän luonnollisesti seuraa sivuvaikutuksia esim. tiedottamisen vaikeus, kun rauhan aikana ei yksinkertaisesti vain kerrota etukäteen yksilön ja ryhmän vastuualuetta, ja oman vastuualueeseen liittyviä ryhmiä, jotka edesauttavat oman ryhmän tehtävien toteuttamista ja ryhmiä, joiden onnistumista oman ryhmän tehtävien suorittaminen edesauttaa. Käytännössä kokonaisvaltainen tilannekatsaus ja reservin tehtävien määrittely ja masinointi tapahtuu vasta kun telaketjujen ääni on ylittänyt valtion rajat ja tätä mahdollisesti voisi pitää epäonnistumisena heti kalkkiviivalla.
Naulan kantaan! Ja tähän vielä lisänä se (minun mielestäni hyvin vanhakantainen) ajattelu että pidetään suorituskyvyt salassa, eikä näytetä niitä kenellekään.
Armeijan ja uskottavan maanpuolustuksen ydintehtävä on käsittääkseni nostaa aseellisen kriisin aloittamisen kynnys niin korkeaksi että se jää ylittämättä. Silläkö se sinne nostetaan että piilotetaan suorituskyky?? Silloinhan asenne on lähinnä se että ikäänkuin salaa jopa vähän toivottaisiin että joku hyökkää ja sitten saisimme huikean torjuntavoiton kun pääsemme yllättämään hyökkääjän suorituskyvyllään. Tässä on kuitenkin sellainen ajatusvirhe että sota käydään meidän rajojemme sisäpuolella ja hitonmoinen hävitys ja tuho siinä käy jokatapauksessa - ja juuri se kai pitäisi välttää??
Julkisuudessa puhutaan tyttöjen ja poikien tuvista, mutta ei siitä että kertausharjoitusten määrä on ehkä kokonaisuuteen nähden aika pieni. Julkisuudessa puhutaan mikroelokuvista, mutta ei siitä että meillä on läntisen Euroopan valtioista toiseksi eniten nykyaikaisia taistelupanssarivaunuja. Lounaspusseja perustellaan lehdissä, mutta juuri missään ei juuri koskaan näy juttuja siitä kun ne meidän nykyaikaiset panssarijoukot treenaavat. No, PV julkaisi kyllä siitä aiheesta viime viikollakin ihan vaikuttavan videopätkän omilla kanavillaan, mutta ei se mihinkään sen laajemmin päätynyt.
Voimaa pitää näyttää jotta se kynnys kasvaa - ja sitä omaa voimaa pitää näyttää myös omalle kansalle että sen usko säilyy. Jos vaikka vain jompikumpi näistä ei toteudu, ei homma ole kunnossa siten kuin sen pitäisi olla.
Aivan niin.
Tästä jo aiemmin kirjoitin. Simulaattoriavusteinen koulutus on ollut mediassa kovastikin keskiössä, ihan PV:n toimesta.
Aika monelle tuttavalle ja kylänmiehelle on tästä jäänyt juuri tuon kaltainen käsitys: nykyään harjoitellaan sisätiloissa tietokoneruudun äärellä.
Totuus on kuitenkin se että VBS on vain yksi pieni osa simulaattoriavusteista koulutusta. Pääosa simulaattoriavusteisesta koulutuksesta tapahtuu maastossa kaksipuoleisina taisteluharjoituksina - ja nämä simulaattorit muuten toimivat paukkupatruunoin. Tämäkin oli kesällä jossakin mediassa esitetty siten että "enää ei ammuta paukkupatruunoita vaan laser-säteitä".
Ja kuten aiemmin kirjoitin: ensimmäiset tämän kaltaiset laitteet tulivat käyttöön noin 20 vuotta sitten, nyt on menossa jo toinen laitteisto ja siitäkin oikeastaan toinen kehitysversio. Ei tämä ole mikään uusi juttu, laitteita on nyt vain enemmän kuin aikaisemmin, joten niitä voi joukko käyttää useammin ja enemmän.
VBS:stä on siitäkin muistaakseni jo kolmas versio menossa, ensimmäinen tuli käyttöön noin 10v sitten.
10% sisätiloissa tietokoneruudun ääressä, 90% ulkona maastossa kaksipuoleisina harjoitteina ja harjoituksina - ja tuokin 10% on otettu siitä pinkan vääntämisestä, joten maastossa tapahtuva harjoittelu ei ole vähentynyt.
Tämä on kutakuinkin se mitä tosiasiassa perusyksiköissä tapahtuu - median perusteella harmillisen moni uskoo homman siirtyneen sisätiloihin tietokoneruutujen ääreen.
Sitten vielä tämä: nykyaikaiset asejärjestelmät ja johtamisjärjestelmät vaativat osaamista tietokoneruutujen äärellä. Monessa koulutushaarassa homma tapahtuu myös maastossa tavalla tai toisella tietokoneruudulla. Jos käyttäjä ei hanskaa sitä läppäriään kuten kiväärimies hanskaa rynnäkkökiväärinsä, ei homma toimi.
D
Deleted member 2762
Guest
Juuri näin. Ja tämä ruudun edessä istuminen ja siinä sotiminen oli totta jo omalle aselajille (IT) 90-luvulla. Silloin oli jo ongelmana se, että 11kk palvelusaika ei edes tahtonut riittää kaiken omaksumiseen, onneksi kouluttajat ymmärsivät kuitenkin keskittää ajan olennaiseen eikä toissijaiseen höperehtimiseen.
Jos kertausharjoituksia sivuaa, niin sen voin todeta että vanhemman kaartin ressuilla (johtajat) on nimenomaan todella suuria vaikeuksia omaksua ja tottua siihen, että se tietokone on mukana enemmän tai vähemmän joka asiassa.
Last edited by a moderator:
JR49
Respected Leader
Tähän pieni anekdootti. Varusmies oli ollut sotaharjoituksessa komppanian komentopaikalla johtamisjärjestelmien kanssa toiminnassa, kun joku tietokonehäirä oli pistänyt vehkeet juntturiin. Kuinka nokkela varusmies selvittää ongelman? No soittaa suvun atk-gurulle kesken työpäivän, että hei tässä joku ajuri huutaa nyt sitä ja tätä tms ja komppanian pitäis kohta hyökätä, voitko auttaa. Puhelintuella tietokoneet kuntoon ja varusmiehelle propsit kouluttajilta. Jotka epäilemättä eivät tienneet, mitä kautta ja miten ratkaisu oli saatu.
Mites se OPSEC meni näissä asioissa?