Epäilen, että tässä näkyy jonkinasteinen valikointiharha. Vertaat RUKin "meininkiä" ja saavutettuja tuloksia kuraporrastasolla saavutettuihin tuloksiin, ja mitä ilmeisemmin oletat, että kuraporrastasolla päästäisiin vastaaviin tuloksiin jos vain kaikki olisivat vapaaehtoisia.
No, en oleta. Tietenkin materiaali RUK:ssa on ihan eri luokkaa kuin kuraportaassa. Oletan vain, että jos ihmisiä kohdeltaisiin niin kuin heitä kohdeltiin minun aikanani RUK:ssa, eli pääpaino sotimisen oppimisella, muu hömppä minimissään, eikä niin kuin heitä kohdeltiin perusyksikössä, eli pääpaino muussa hömpässä, sotimisen oppiminen sivuroolissa, tulokset olisivat parempia. Mutta kyse ei ole vain tästä. Sitä muuta hömppää (sulkeisia, varusvaihtoa, yms.) on juuri mahdollista pyörittää pakkoon perustuvalla systeemillä, koska se on vain koneellista toimintaa. Ihmisten saaminen pelkällä pakolla jotain oppimaan on taas tuhoon tuomittu. Ja siis tässä puhutaan sellaisesta pakosta, että pakko kohdistuu siihen, että oppimistilanteissa on pakko olla mukana ja ehkä mekaanisesti tehdä ne asiat, mitä suoraan käsketään tekemään, mutta esim. mitään pakkoa ei kohdistu siihen, että oppimistulokset saavutetaan. Se komppanian pahin käsi, joka ei missään vaiheessa koittanut parastaan, kotiutuu ihan samana päivänä kuin se, joka kaikessa yritti parhaansa ja saavutti kaikki vaaditut oppimistulokset.
Ja tietenkään pakkoa ei voi edes kohdistaa joukon oppimiseen (joka sodassa on vähintään yhtä tärkeää kuin yksilöiden korkea taso), koska sosiaalista koheesiota ei pakolla voi luoda. Ne sotien sankarikertomukset toisiaan pelastaneista sotilaista eivät lähteneet siitä, että sotilailla oli pakko niin tehdä, vaan siitä, että he tunsivat voimakasta yhteenkuuluvuuden tuntoa, mikä sai heidät niin tekemään. Tämä tunne ei pakolla synny, vaan vapaaehtoisesti ja jälleen palatakseni niihin omiin inttiaikoihin, perusyksikössä tällaista yhteenkuuluvuuden tuntua ei ollut aistittavissa juuri lainkaan. Porukka teki sen, millä vähimmillään pääsi läpi hällä väliä muista. Ja tässä ei minusta ole mistään kyvystä kiinni, eli kyse ei ollut siitä, etteivät he olisi osanneet tehdä oikein, vaan vain siitä, etteivät halunneet.
Sen sijaan KAIKISSA länsimaissa vapaaehtoisesti armeijaan lähtevät löytyvät suurimmalta osin saman käyrän vasemmasta päästä. Missään maassa ei armeijauraa pidetä niin houkuttelevana, että edes kymmenys kellokäyrän oikeasta päästä sille lähtisi. Poikkeuksia saadaan aikaan lähinnä tekemällä yliopistoista köyhille liian kalliita ja tarjoamalla sitten palveluksen vastineeksi stipendejä.
Niin, niissä onkin kyse siitä, että armeija on ainakin suht pysyvä uravalinta ja vielä suht huonosti palkattu sellainen. Tietenkään tällaisessa systeemissä ei ole mahdollista houkutella muita kuin niitä, jotka tosiaan pohtivat sitä, että ryhtyvätkö siivoojaksi vain menevätkö inttiin. Se täällä ehdotettu systeemi ei kuitenkaan lähtisi tästä, vaan perustuisi suht lyhyeen varusmiesaikaan, josta maksettaisiin suht hyvin. Tällainen ei erityisesti haittaisi sen kellokäyrän oikean laidan mahdollisuuksia tehdä elämällään jotain korkealentoisempaa kuin tetsata pitkin Suomen metsiä, vaikka tuota sen varusmiespalvelusajan tekisivätkin. Tai vaikka haittaisi, niin se ei haittaisi sitä ainakaan enempää kuin nykysysteemi, jossa tuon tetsauksen joutuu tekemään, muttei saa siitä edes palkkaa.
Muut - oletko koskaan kuullut kenenkään "vapaaehtoisesti" matalapalkka-alalla työskentelevän toteavan "mä oon vaan töissä täällä?"
Juuri tästä syystä en olisikaan tekemässä siitä varusmiespalvelusta matalapalkkaista. Lisäksi vapaaehtoiseen palkkapohjaiseen systeemiin on mahdollista tehdä insentiivejä sekä yksilöille, että joukolle. Sanotaan vaikkapa niin, että saa perustasona X euroa/kk. Jos koulutuksen lopuksi on saavuttanut tietyt oman aseljainsa oppimistavoitteet, saa henkilökohtaisen bonuksen. Jos koko koulutettava joukko suoriutuu tehtävistään hyvin, he saavat joukkobonuksen. Nykysysteemissä on jossain määrin käytössä noita henkilökohtaisia bonuksia, mutta tietenkään pakollisessa palkattomassa systeemissä ainoa, mitä on antaa on se, että touhusta pääsee joksikin aikaa pois, eli saa kuntsareita. Tämä on minusta joukon kannalta huono juttu, koska silloin heidän parhaat jamppansa ovat eniten poissa palvelusta. Sen seurauksena sekä joukko toimii huonommin että nämä parhaat jampat jäävät ilman niitä joukkokoulutustilaisuuksia.
Silti, kyllä 4 vuoden palveluksella jotain saa aikaan, enkä väitä että ammattisotilaat olisivat taidoiltaan huonompia. Kyllä hyvin harjoitettu ammattilaisjoukko suoraan reservistä repäistyn asevelvollisjoukon suorituskyvyssä voittaa - mutta ero ei ole tosiaankaan niin iso, että sillä kompensoitaisiin huomattavasti pienempää lukumäärää.
No, en oletakaan, että noin olisi. Mutta entäpä, jos siitä asevelvollisjoukosta pudotetaan pois sieltä häntäpäästä niitä vähiten koulutettuja ja huonoiten aseistettuja, ja sitten parannetaan niiden jäljellejääneiden koulutusta, niin onko vastaus enää selvä?
Suomen osalta mainittavaa on vielä se, että maanpuolustustahdon säilymisessä aivan varmasti merkittävä tekijä on käsitys siitä, että maanpuolustus ei ole sitä varten palkatun "jonkun muun" asia, vaan yhteiset talkoot. Kuten talkoissa yleensä, homma toimii tasan niin kauan kun vastuut tuntuvat jakautuvan suhteellisen tasaisesti.
Niin, talkoissa on eri tehtäviä. Tällä hetkellä kenttäarmeijan koko on n. 6% väestöstä. Selvästikin siis "talkoissa" suurimman osan väestöstä tehtävä on jotain ihan muuta kuin taistella. Tämä asetelma ei erityisesti muuttuisi, jos siirryttäisiin vapaaehtoiseen systeemiin. Minusta tässä talkoissa sen muun väestön tehtävä on tehdä tuottavaa työtä, maksaa siitä kiltisti veronsa, joista osa on sitten mahdollista käyttää niiden tarvittaessa taisteluun lähtevien taloudelliseen palkitsemiseen, varustamiseen ja jälkikäteen heidän vammojensa yms. korjaamiseen.
Suomalaista duunaria hitusen tuntevana väitän myös, että aika herkässä olisi tosipaikan tullen palkkajääkäriltä todeta, että rikkaan miehen sota mutta köyhän miehen taistelu, ja suhtautua sitten yhteenottoihin asianmukaisesti. Tämä yksin saattaisi syödä kaikki vapaaehtoisuuden edut rauhan ajan suorituskyvyssä.
Sitähän tuo nykyisin juuri on. Nuoret ovat yhteiskunnan köyhintä sakkia, kun taas varakkaimpia ollaan yleensä siinä keski-iässä, jossa vaiheessa ei armeija varmaan enää juurikaan ketään taisteluun kutsuisi. Nykysysteemissä niiden köyhien nuorten oletetaan lähtevän sinne sotaan ilman mitään korvausta. Vapaaehtoisessa systeemissä sentään se rikas osa kansasta pantaisiin edes korvaamaan taloudellisesti sille köyhemmälle se sotiminen.
Katsokaapa vaikka uutisointia Ukrainasta: ihanko varmasti vapaaehtoiset ja AMMATTIARMEIJAN osastot tappelevat talousteoreettisesti sopivan palkan elähdyttäminä, ilman että toisten samanikäisten samanaikainen biletys pääkaupungissa ei vaikuta motivaatioon mitenkään? Huomatkaa muuten sekin, miten tämä vaikuttaa mielikuviin Ukrainasta: eikös tuossa pari päivää sitten suuressa sanomalehdessä kirjoitettu, että Ukraina ei tarvitse apua kun sillä näköjään riittää nuoria sekä sotimaan että bilettämään...
Olen jo Ukrainaa kommentoinut. Siellä käynnistettiin kolmeen kertaan lkp varsin heppoisin tuloksin. Maassa on siis miljoona koulutettua reserviläistä, mutta kunnon armeijaa heistä ei saatu kasaan. Toinen juttu on sitten se, että omien kansalaisten tappamiseen lähettämisessä en usko minkään armeijatyypin tuottavan erityisen korkean moraalin sotilaita. Ammattiarmeijan ehkä hitusen paremmin kuin asevelvollisuusarmeijan. Kysytään sinulta, jos vaikkapa Ahvenanmaa julistautuisi itsenäiseksi ja siellä joku hörhöpoppoo olisi jostain (vaikkapa Ruotsista) saanut käsiinsä aseita, niin kuinka suurella motivaatiolla sinä itse olisit valmis lähtemään heitä tappamaan ja palauttamaan maakunnan Suomen alaisuuteen? Miten paljon tähän vaikuttaisi se, että 94% muusta Suomen väestöstä "bilettäisi" samaan aikaan, kun sinut lähetettäisiin sinne Ahvenanmaalle uhaten sillä, että jos et mene, niin sinut heitetään vankilaan?
ideoita tiskiin! Jos jokainen takertuu yhteen sanaan ja kirjoittaa epistolan, tämä on pahempi kuin Suomi24.
