Asevelvollisuuden pitää muuttua

Umkhonto kirjoitti:
En tiedä kummassa oli enemmän vikaa, alokkaassa vai systeemissä, mutta naapurin poikakin keskeytti alokasajan ekalla viikolla. Ihmettelin että kun maanantaina oli palveluksenastumispäivä ja perjantaina sälli näkyi olevan jo kotona, että onkohan tämä jotain koronaan liittyvää? Mutta ei kuulemma. Ei vaan kuulemma ollut hänen paikkansa. Fiksun oloinen ja siisti viime kevään ylioppilas, ei mikään laardipallo vaan kävi lenkillä jne. Nyt sitten asepalveluksen sijaan alkoivat DI-opinnot. En kysynyt että hakiko lykkäystä, vai aikooko mennä sivariin? No, eiköhän sekin aikanaan selviä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Väittäisin että systeemissä. Jos kaveri on niin fiksu, että on päässyt dipaksi opiskelemaan, niin ensimmäisen parin viikon meininki voi olla melkoinen kulttuurishokki.
Eikä ainakaan positiiviseen suuntaan. Varsinkin jos intiin tuli mentyä vain, koska "no pitäähän sinne mennä" vailla mitään oikeaa suunnitelmaa.

En ole itse edes noin fiksu, ja olivathan ne "ohjatut aamutoimet" ja muut vastaavat minustakin ihan puhdasta pelleilyä, vailla mitään tarkoitusta.

Myös se, että millainen tupa ja millaiset johtajat sattuvat vaikuttaa huomattavasti. Jos henkilökemiat, kokemuspohjat ja motivaatio eivät kohtaa, niin onhan se aika paska nakki. Jos vaikka dippa-opiskelija heitetään samaan tupaan pikkurikollisten ja "elämkoululaisten" kanssa, niin voi olla vähän vaikea keksiä jutunjuurta.

Ja saattaahan se mieli vielä muuttua, kyllä omista tutuistani yksi kävi sitten intin vähän vanhempana, tässä kolmenkympin korvilla. Palveli vielä erikoisemmissa joukoissa ja nykyään opiskelee alaa. Kyllä sen velvollisuuden ehtii täyttämään myös myöhemmin, jos vain motivaatiota riittää.
 
Oantteri kirjoitti:
Väittäisin että systeemissä. Jos kaveri on niin fiksu, että on päässyt dipaksi opiskelemaan, niin ensimmäisen parin viikon meininki voi olla melkoinen kulttuurishokki.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, niin tuossa ollaan mielestäni oikeilla jäljillä.
Jos ihminen, ihan kuka tahansa meistä, tempaistaan tutusta ympäristöstä ja totutuista rutiineistaan täysin uuteen ja erilaiseen ympäristöön, niin onhan se selvää että sopeutuminen vie aikansa.
Kun tähän yhdistää sen, että armeijasta pääsee tänä päivänä suoraan sanoen aikalailla helposti pois, niin tulos on tämä.
Mielestäni voisi aivan hyvin muutaman saapumiserän kokeilla, vaikka edes paikallisesti jossakin, sitä ettei ensimmäisen kolmen viikon aikana kukaan pääse pois. Tai toki tietysti lääkärin arvion mukaan täydet latvakakkoset jne täysin selvät tapaukset, mutta muiden kohdalla asiaa ei edes käsitellä millään tavalla ennenkuin 3 viikkoa on kulunut ja sopeutumista muutokseen tapahtunut.

Jos muistelen omaa alokasaikaani, mistä on kyllä jo hemmetin pitkä aika, niin omasta tuvastani ei keskeyttänyt kukaan, omasta joukkueestakaan ei keskeyttänyt kukaan. Komppaniasta ehkä joku, mutta sitäkään en muista. Sama toistui kokelasaikana. En muista kenenkään keskeyttäneen..ja edelleen sama kaava kun olin koksuajan jälkeen VA-palveluksessa.
Väitän että iso syy tähän oli se, ettei meistä alokkaista kyllä kukaan edes tiennyt että palveluksen voisi jotenkin keskeyttää.
Nykyään jokainen tietää varsin hyvin jo tullessaan että keskeytys on vaihtoehto muiden joukossa.
 
Kapiainen kirjoitti:
Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, niin tuossa ollaan mielestäni oikeilla jäljillä.
Jos ihminen, ihan kuka tahansa meistä, tempaistaan tutusta ympäristöstä ja totutuista rutiineistaan täysin uuteen ja erilaiseen ympäristöön, niin onhan se selvää että sopeutuminen vie aikansa.
Kun tähän yhdistää sen, että armeijasta pääsee tänä päivänä suoraan sanoen aikalailla helposti pois, niin tulos on tämä.
Mielestäni voisi aivan hyvin muutaman saapumiserän kokeilla, vaikka edes paikallisesti jossakin, sitä ettei ensimmäisen kolmen viikon aikana kukaan pääse pois. Tai toki tietysti lääkärin arvion mukaan täydet latvakakkoset jne täysin selvät tapaukset, mutta muiden kohdalla asiaa ei edes käsitellä millään tavalla ennenkuin 3 viikkoa on kulunut ja sopeutumista muutokseen tapahtunut.

Jos muistelen omaa alokasaikaani, mistä on kyllä jo hemmetin pitkä aika, niin omasta tuvastani ei keskeyttänyt kukaan, omasta joukkueestakaan ei keskeyttänyt kukaan. Komppaniasta ehkä joku, mutta sitäkään en muista. Sama toistui kokelasaikana. En muista kenenkään keskeyttäneen..ja edelleen sama kaava kun olin koksuajan jälkeen VA-palveluksessa.
Väitän että iso syy tähän oli se, ettei meistä alokkaista kyllä kukaan edes tiennyt että palveluksen voisi jotenkin keskeyttää.
Nykyään jokainen tietää varsin hyvin jo tullessaan että keskeytys on vaihtoehto muiden joukossa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Silloin muinoin (1980) kun olin armeijassa tiedettiin kyllä, että palveluksen voi keskeyttää alkupäivinä oikeista psyykkisistä syistä. Ei sellaisista, että "olen tottunut heräämään kello 10 ja äiti tuo ruoan sänkyyn. En kestä armeijan touhua". Meidän jaoksessa yhden tykkimiehen palvelus keskeytyi jossain puolen vuoden kohdalla ranteiden viiltämiseen auki. Kaipaus tyttöystävän luokse oli niin suuri, että päätyi tällaiseen ratkaisuun.
 
Kapiainen kirjoitti:
Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, niin tuossa ollaan mielestäni oikeilla jäljillä.
Jos ihminen, ihan kuka tahansa meistä, tempaistaan tutusta ympäristöstä ja totutuista rutiineistaan täysin uuteen ja erilaiseen ympäristöön, niin onhan se selvää että sopeutuminen vie aikansa.
Kun tähän yhdistää sen, että armeijasta pääsee tänä päivänä suoraan sanoen aikalailla helposti pois, niin tulos on tämä.
Mielestäni voisi aivan hyvin muutaman saapumiserän kokeilla, vaikka edes paikallisesti jossakin, sitä ettei ensimmäisen kolmen viikon aikana kukaan pääse pois. Tai toki tietysti lääkärin arvion mukaan täydet latvakakkoset jne täysin selvät tapaukset, mutta muiden kohdalla asiaa ei edes käsitellä millään tavalla ennenkuin 3 viikkoa on kulunut ja sopeutumista muutokseen tapahtunut.

Jos muistelen omaa alokasaikaani, mistä on kyllä jo hemmetin pitkä aika, niin omasta tuvastani ei keskeyttänyt kukaan, omasta joukkueestakaan ei keskeyttänyt kukaan. Komppaniasta ehkä joku, mutta sitäkään en muista. Sama toistui kokelasaikana. En muista kenenkään keskeyttäneen..ja edelleen sama kaava kun olin koksuajan jälkeen VA-palveluksessa.
Väitän että iso syy tähän oli se, ettei meistä alokkaista kyllä kukaan edes tiennyt että palveluksen voisi jotenkin keskeyttää.
Nykyään jokainen tietää varsin hyvin jo tullessaan että keskeytys on vaihtoehto muiden joukossa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kun itse aloitin niin olihan siellä tuvassa meitä latvakakkosia laidasta laitaan. Mutta eikö se että et voi valita vierustoveria ole juuri se kasvattava kokemus. Ei se päällepäin näy kuka lopulta on se joka pysyy vierellä vitjassa. Minusta jos vastaus on se että eipä ollut minun paikka kertoo jostain. Tulee muuten aika huono DI koska ei se työpaikkakaan välttämättä ole se "oma paikka". Samat latvakakkoset ne on sitten siellä töissäkin. On hyvä kokemus olla tekemisissä ihmisten kanssa eri puolilta yhteiskuntaa. Se opettaa
 
Oantteri kirjoitti:
Väittäisin että systeemissä. Jos kaveri on niin fiksu, että on päässyt dipaksi opiskelemaan, niin ensimmäisen parin viikon meininki voi olla melkoinen kulttuurishokki.
Eikä ainakaan positiiviseen suuntaan. Varsinkin jos intiin tuli mentyä vain, koska "no pitäähän sinne mennä" vailla mitään oikeaa suunnitelmaa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Vailla mitään oikeaa suunnitelmaa!? Minun joukko-osastossani 1970-luvulla tuskin kellään oli mitään suunnitelmaa mennessämme inttiin. Mentiin kun piti enkä tiedä yhtään keskeyttänyttä paitsi yhden, jolle tuli lähtö terveyssyistä. Totta kai ketutti ja minullekin alkushokki oli paha, pelletouhuksi leimasin. Mutta niin vain tulin RUKin kautta pois ja monet kertaukset kävin.
 
Niin, elämä 1970-luvulla oli tosiaan vähän toisenlaista kuin nykyään. Ehkäpä ei kannata vetää hirveästi johtopäätöksiä 40 vuoden takaisista kokemuksista, siihen milliasta intissä tai missään muuallakaan nykyään on.

Enää ei jokaisesta ylioppilaasta kouluteta upseeria, eikä jokaiselle keksitä jotain polkupyötämekaanikon-apupojan tehtävää. Herran jumala, suurin osa intin kävijöistä ei nykyään edes joudu (pääse?) koskaan kertaamaan. Ei siellä pidetä ketään vasten tahtoaa, jos tuntuu siltä että ei kiinnosta, niin voi lähteä kävelemään ja tehdä jotain muuta joka motivoi enemmän.

Omat kokemukseni kymmenen vuoden takaa ovat jo auttamattomasti vanhentuneita, mutta kyllä kaikki joille on tuota "Mieti mitä haluat tehdä intissä." mantaa rummuttaneet ovat minua siitä kiittäneet.
Nykyään omilla haluilla ja valinnoilla voi vaikuttaa melko paljon siihen mitä siellä valtion vihreissä tekee, ja kuinka motivoivaa se toiminta voi olla.
 
Oantteri kirjoitti:
Niin, elämä 1970-luvulla oli tosiaan vähän toisenlaista kuin nykyään. Ehkäpä ei kannata vetää hirveästi johtopäätöksiä 40 vuoden takaisista kokemuksista, siihen milliasta intissä tai missään muuallakaan nykyään on.

Enää ei jokaisesta ylioppilaasta kouluteta upseeria, eikä jokaiselle keksitä jotain polkupyötämekaanikon-apupojan tehtävää. Herran jumala, suurin osa intin kävijöistä ei nykyään edes joudu (pääse?) koskaan kertaamaan. Ei siellä pidetä ketään vasten tahtoaa, jos tuntuu siltä että ei kiinnosta, niin voi lähteä kävelemään ja tehdä jotain muuta joka motivoi enemmän.

Omat kokemukseni kymmenen vuoden takaa ovat jo auttamattomasti vanhentuneita, mutta kyllä kaikki joille on tuota "Mieti mitä haluat tehdä intissä." mantaa rummuttaneet ovat minua siitä kiittäneet.
Nykyään omilla haluilla ja valinnoilla voi vaikuttaa melko paljon siihen mitä siellä valtion vihreissä tekee, ja kuinka motivoivaa se toiminta voi olla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kyllä 70-luvullakin saattoi omilla valinnoilla vaikuttaa, ainakin vähän. Toisaalta eipä ollut niin paljon valinnanvaraakaan kuin nyt. Tänä päivänä koko systeemi kuten varusmiehet ja kantapeikotkin ovat fiksumpia ja koulutetumpia kuin 70-luvulla. Siksi ihmettelenkin miksi intti on monille niin vaikeaa.
 
Atsomuti kirjoitti:
Siksi ihmettelenkin miksi intti on monille niin vaikeaa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Veikkauksella: siksi kun se on monelle se ensimmäinen kokemus siitä että pitää tehdä vaikkei haluisikaan. Ja tehdään vielä tietyllä tavalla eikä kaikkien toiveita huomioonottaen. Osa tekemisistä voi jopa tuntua täysin järjettömältä... Opettajalle pystyi sanomaan kuinka koira söi ne vähäisetkin kotitehtävät ja äidille kuinka nyt ei huvita, sitä paitsi väsyttää ja ei jaksa. Se alikeisari tai kouluttaja ei ehkä ole yhtä ymmärtäväinen ja hellä... muista varushenkilöistä puhumattakaan...

On siinäkin pientä kulttuurishokkia jos on tottunut heräilemään aamupäivällä kun on mennyt nukkumaan puolenyön jälkeen ja nyt pitää herätä jo kukonlaulun aikoihin. Ruokaakaan ei välttämättä tarjoilla silloin kun huvittaisi tai on nälkä...
 
Lunni kirjoitti:
Veikkauksella: siksi kun se on monelle se ensimmäinen kokemus siitä että pitää tehdä vaikkei haluisikaan. Ja tehdään vielä tietyllä tavalla eikä kaikkien toiveita huomioonottaen. Osa tekemisistä voi jopa tuntua täysin järjettömältä... Opettajalle pystyi sanomaan kuinka koira söi ne vähäisetkin kotitehtävät ja äidille kuinka nyt ei huvita, sitä paitsi väsyttää ja ei jaksa. Se alikeisari tai kouluttaja ei ehkä ole yhtä ymmärtäväinen ja hellä... muista varushenkilöistä puhumattakaan...

On siinäkin pientä kulttuurishokkia jos on tottunut heräilemään aamupäivällä kun on mennyt nukkumaan puolenyön jälkeen ja nyt pitää herätä jo kukonlaulun aikoihin. Ruokaakaan ei välttämättä tarjoilla silloin kun huvittaisi tai on nälkä...
Klikkaa laajentaaksesi...
Kyllä, mutta samat asiat ovat olleet aikaisempienkin varusmiesikäluokkien edessä ja ylivoimaisen suuri enemmistö on niistä yli päässyt. Ihmettelen minä vaan ja vähän kyllä huvittaakin. Sanoisinko voi, voi. Elämä opettaa, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.
 
Atsomuti kirjoitti:
Kyllä, mutta samat asiat ovat olleet aikaisempienkin varusmiesikäluokkien edessä ja ylivoimaisen suuri enemmistö on niistä yli päässyt.
Klikkaa laajentaaksesi...
Taitaa vain nykynuorison elämä olla niin paljon erilaista kuin meidän 50v ja yli olevien ja niiden psyyke ja vastoinkäymisien kesto heikompaa kuin meillä.
 
Olympiakasarmi kirjoitti:
G-miehet eli gonat tunnisti siitä, että he huusivat esim. "seitsemän herra alikersantti" illalla nimenhuudossa, kun oli 7 aamua jäljellä. Se kyllä loppui siihen, kun joku aamukasa alikersantti hiiltyi.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itse palvelin yksikössä, jossa oli vain 11 kk miehiä. Siispä loppuajan varusmiesjohtajatkin olivat samaa saapumiserää.. Ei mitään mahdollisuutta laittaa G-miehiä ruotuun, jos muutoin hoitivat hommansa.

Mutta kyllähän varusmiespalvelus on niistä neljännesvuosisadankin takaisista ajoista muuttunut. Hyvä niin.
 
Herman30 kirjoitti:
Taitaa vain nykynuorison elämä olla niin paljon erilaista kuin meidän 50v ja yli olevien ja niiden psyyke ja vastoinkäymisien kesto heikompaa kuin meillä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ehkä noinkin, mutta toisaalta sukupolvea tai kahta nuorempi väki pystyy tekemään sellaisia valintoja, joista isoisänsä näkivät tuskin unta. Rohkeat ja itseensä luottavat niitä tekevät, ja niin voivat tehdä asevelvollisuudenkin suhteen.
 
Enpä usko, että psyyke ja vastoinkäymisten kesto niin on muuttunut. Intti itse on muuttunut kyllä, ja parempaan suuntaan vaan! Huomattakoon myös se, että reserviläisyys kestää kunnes tulee 60v. mittariin, ja oikeasti jatkuu sen jälkeenkin. Kouluttautua voi MPK:n kursseilla, esimerkiksi, jos vain jotenkin haluaa ja kykenee.
 
tommi kirjoitti:
Enpä usko, että psyyke ja vastoinkäymisten kesto niin on muuttunut. Intti itse on muuttunut kyllä, ja parempaan suuntaan vaan! Huomattakoon myös se, että reserviläisyys kestää kunnes tulee 60v. mittariin, ja oikeasti jatkuu sen jälkeenkin. Kouluttautua voi MPK:n kursseilla, esimerkiksi, jos vain jotenkin haluaa ja kykenee.
Klikkaa laajentaaksesi...
Henkinen reserviläisyys voi jatkua vaari-ikäisenä, mutta kyllä sotavaltion kortistoissa ressu on siirretty mappiööhön. Useimmat ressut kokevat tietämättään saman kohtalon paljon nuorempinakin, mutta silloin tiukassa paikassa voidaan pyyhkiä pölyt mapista.

Evp kenraalit ovat oma lukunsa. Hehän eivät koskaan siirry varareserviin (ent. nostoväki).
 
Kapiainen kirjoitti:
Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, niin tuossa ollaan mielestäni oikeilla jäljillä.
Jos ihminen, ihan kuka tahansa meistä, tempaistaan tutusta ympäristöstä ja totutuista rutiineistaan täysin uuteen ja erilaiseen ympäristöön, niin onhan se selvää että sopeutuminen vie aikansa.
Kun tähän yhdistää sen, että armeijasta pääsee tänä päivänä suoraan sanoen aikalailla helposti pois, niin tulos on tämä.
Mielestäni voisi aivan hyvin muutaman saapumiserän kokeilla, vaikka edes paikallisesti jossakin, sitä ettei ensimmäisen kolmen viikon aikana kukaan pääse pois. Tai toki tietysti lääkärin arvion mukaan täydet latvakakkoset jne täysin selvät tapaukset, mutta muiden kohdalla asiaa ei edes käsitellä millään tavalla ennenkuin 3 viikkoa on kulunut ja sopeutumista muutokseen tapahtunut.

Jos muistelen omaa alokasaikaani, mistä on kyllä jo hemmetin pitkä aika, niin omasta tuvastani ei keskeyttänyt kukaan, omasta joukkueestakaan ei keskeyttänyt kukaan. Komppaniasta ehkä joku, mutta sitäkään en muista. Sama toistui kokelasaikana. En muista kenenkään keskeyttäneen..ja edelleen sama kaava kun olin koksuajan jälkeen VA-palveluksessa.
Väitän että iso syy tähän oli se, ettei meistä alokkaista kyllä kukaan edes tiennyt että palveluksen voisi jotenkin keskeyttää.
Nykyään jokainen tietää varsin hyvin jo tullessaan että keskeytys on vaihtoehto muiden joukossa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Toki itsellenikin alokasaika oli uusi tilanne, ja siihen toipumiseen ei auttanut suolistotulehdus. Jonka ansiosta makasin 2,5 viikkoa alokasajasta veksin lakanoilla tai veksin vessassa. (Painoa lähti enemmän kuin mitä sitä olisi lähtenyt kuntosuorituksissa.) Kantahenkilökunta oli laittamassa jo kotiin, saatesanoilla että tulee takaisin seuraavassa erässä.

En itsekkään lämmennyt tälle idealle. Mutta kun kerroin tästä pasifisti isälleni, niin hän suuttui. Ja kertoi että kesken ei tulla kotiin. Näillä terveisillä sitten jatkoin toipumista varuskunnassa. Eikä se kantahenkilökuntakaan enää kysellyt, että olisiko jo aika lähteä kotiin toipumaan.
 
Herman30 kirjoitti:
Taitaa vain nykynuorison elämä olla niin paljon erilaista kuin meidän 50v ja yli olevien ja niiden psyyke ja vastoinkäymisien kesto heikompaa kuin meillä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kun kattelen noita combat cameran videoita kovapanosammunnoista. Niin en olisi uskaltanut osallistua 90-luvulla moisiin. Niin paljon minua töhömpiä oli silloin rivissä.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top